Avainsana-arkisto: rakennusten siirtäminen

Maria 01 – innovaatiota vai ikonoklasmia?

Vastaa

Helsinkiin pyritään houkuttelemaan kansainvälisiä yrityksiä kasvulla ja suurilla investoinneilla, ja tähtäimessä vaikuttaa olevan asema Euroopan johtavaksi startup-keskukseksi. Kaupunkistrategia seuraavaksi neljäksi vuodeksi onkin nimeltään Kasvun paikka, mutta mitä tämä kasvu vaatii jo olemassa olevalta kaupunkirakenteelta? Yhdellä kulttuurihistoriallisesti merkittävistä alueista, entisen Marian sairaalan alueella, vanhoja rakennuksia on päätetty siirtää uuden tieltä. Nämä rakennukset itsessään säilyvät, mutta siirtäminen ei ole ratkaisuna täysin ongelmaton. Tarkastelemme tässä millaisia vaikutuksia rakennuksen siirtämisellä on, ja milloin siirtäminen voisi olla perusteltua.

Vaalea laudoitettu puurakennus

Marian sairaala-alueen eteläpäädyn puurakennukset aiotaan purkaa ja siirtää Itä-Pakilan Toivolaan. Kuva: Venla Karlsson.

Rakennusten siirtämiseen on useita eri syitä, joista yleisimmät ovat joko rakennusten suojelu tai rakennuksen tontin tai alueen kaupallinen arvo. Rakennus voidaan esimerkiksi siirtää tietyn alueen sisällä, jotta alue saadaan suurempaan hyötykäyttöön: vanhojen rakennusten kohdalla tontille rakennettu ala on usein paljon pienempi kuin mitä tontille todellisuudessa määräysten mukaan saisi rakentaa. Tämä houkuttelee rakennuttajia erityisesti kaupunkien keskusta-alueilla. Rakennuksia saatetaan myös siirtää turvallisemmalle alueelle, esimerkiksi siirtämällä rakennus kauemmas nousevan vedenpinnan lähettyviltä. Siirtämisen avulla voidaan toisinaan nostaa rakennuksen arvoa.

Rakennuksia siirretään joko kokonaisina tai purkamalla ne osiin. Kokonaisena siirtäminen on kallista ja tarkkuutta vaativaa, ja silloin puretaan yleensä uunit, palomuurit ja piiput. Rakennuksen keventämiseksi puretaan joskus myös alapohja sekä mahdollinen tiilikate, ja ovet ja ikkunat poistetaan vaurioiden ehkäisemiseksi. Myös räystäät irrotetaan. Tavallisesti siirrettävän rakennuksen pohjaan rakennetaan tukea lisäävä lisärakenne. Lyhyen matkan siirrolle riittää väliaikaisen radan rakentaminen, mutta pitkän matkan siirtoon tarvitaan hyvin suunniteltu rata.  Esimerkiksi Tehtaankoulu siirrettiin Forssassa vuonna 1979 muutamia kymmeniä metrejä. Rakennus siirrettiin kokonaisena, apuna toimi väliaikainen rata sekä rakennuksen alle tehdyt tilapäisrakenteet.

Suomalaisessa perinteessä hirsirakennusten siirtäminen on ollut tavallista – rakennuksia on siirretty esimerkiksi muuton tai perinnönjaon yhteydessä. Puu on ollut yleisimmin käytetty rakennusmateriaali, ja asuinrakennukset ovat pitkään olleet pääosin hirsirunkoisia. Hirsitalot ovat rakenteeltaan tehty siirrettäviksi: rakentamisessa ollaan naulojen sijasta käytetty tapittamista ja kiilaamista sekä salvosrakenteita, joiden ansioista rakennusten purkaminen ja uudelleen kokoaminen on ollut suhteellisen helppoa. Esimerkiksi parituvan on voinut periä kaksi sisarusta, sillä tupa on ollut mahdollista purkaa osiin ja jakaa puoliksi. Hirren elinkaari on pitkä, joten hirsiä on muiden rakennusosien tapaan myös uusiokäytetty.

Marian sairaala-alueella ollaan nyt siirtämässä kolmea 1800-luvun rakennusta – kahta niistä Itä-Pakilan Toivolaan, ja yhtä alueen sisällä. Suuri osa alueesta on suojeltu jo vuoden 1993 asemakaavassa, ja rakennuksista vanhimmilla on sr-2-merkintä, joka kieltää purkamisen ilman pakottavaa tarvetta. Kyseisten rakennusten siirto tarkoittaa käytännössä juuri purkamista, ennen kuin ne taas kootaan uudessa miljöössään. Tämän mahdollistaa asemakaavamuutos, josta Helsingin kaupunginvaltuusto teki päätöksensä vuonna 2020. Hyväksyessään muutoksen se päätti olla suojelematta alueen eteläistä osaa perustelunaan kasvuun ja houkuttelevuuteen tähtäävä kaupunkistrategia. Asemamuutoksen taustalla on jättimäinen hanke nimeltään Maria 01, jonka tarkoituksena on rakentaa alueelle Pohjoismaiden johtava kasvuyrityskampus.

Maria 01 on siis yrittäjien yhteisö, joka toimii kasvualustana ja kampuksena käytännössä teknologia-alan yrityksille. Alueelle suunnitellaan noin 3000 uutta työpaikkaa, ja verkkosivuillaan rakennusyhtiö YIT viittaa siihen keskittymänä, jossa ”startup-, kasvu- ja suuryritykset sekä pääomasijoittajat ja kiihdyttämöt kasvavat yhdessä.” Tämän mittaluokan kasvu- ja teknologiayrityskeskittymä ei luonnollisestikaan mahdu integroitumaan Marian alueen jo olemassa oleviin rakennuksiin, vaan YIT Talo Oy:n ja Kevan muodostama konsortio on saanut kaupungilta varauksen noin 50000 kerrosneliömetrin lisärakentamista varten alueen eteläiseen osaan. Tämä osa on alueen vanhin ja parhaiten säilynyt, ja Helsingin Kaupunginmuseo pitääkin sen rakennusten purkamista ja siirtämistä suojeluarvojen vastaisena.

Kirkasvärinen opastaulu alueesta, ylhäällä tekstit Maria 01 ja Great minds think different.

Maria 01 on yrittäjien yhteisö, joka toimii kasvualustana ja kampuksena teknologia-alan yrityksille. Alueelle suunnitellaan noin 3000 uutta työpaikkaa. Kuvassa Marian sairaala-alueen sisäpihalle pystytetty Maria 01 -yhteisön opastaulu. Kuva: Venla Karlsson.

Helsingin ensimmäinen kunnansairaala perustettiin Kamppiin vuonna 1886 nykyisen Marian sairaalan alueen itäisimpään osaan. Kulkutautien hoitoon erikoistunut sairaala koostui alun perin vain yksikerroksisesta puutalosta sekä vaatimattomasta talousrakennuksesta, jotka molemmat oli suunnitellut arkkitehti D. Decker. Alkuperäisessä talousrakennuksessa toimi sittemmin Marian sairaalan sairaanhoitajakoulu, Helsingin sairaanhoitajakouluista ensimmäinen.

Lisääntyneen hoitopaikkojen tarpeen vuoksi sairaalaa laajennettiin jo vuosisadan lopussa, ja arkkitehti Onni Tarjanteen suunnittelemat punatiiliset uudisrakennukset valmistuivat alueelle vuonna 1894. Vuosisadan vaihteessa sairaala myös uudelleennimettiin keisarinna Maria Fjodorovnan mukaan Marian sairaalaksi. Vuonna 1909 alueen pohjoispäätyyn valmistui Lars Sonckin suunnittelema jugend-tyylinen sairaalarakennus, ja 1954 Mechelininkadun varteen nousi Lauri Pajamiehen piirtämä uudisrakennus – rakennuksen tieltä purettiin vuosisadan alussa valmistunut kivitalo, jossa aiemmin sijaitsivat kirurginen ja sisätautien osasto.

Vakava tuberkuloosiepidemia vaivasi Helsinkiä vuosisatojen vaihteessa, mikä osaltaan kasvatti vaadittujen potilaspaikkojen määrää ja loi tarpeen myös eristettäville hoitoalueille taudin leviämisen estämiseksi. Hygieniasyistä sairaalat ryhtyivät eristämään kulkutauteihin keskittyneitä osastojaan muusta sairaanhoidosta erillisiksi alueiksi. Marian sairaalan ensimmäinen rakennus, vuonna 1886 valmistunut puinen villa, muutettiin vuosisadan lopussa tuberkuloosiparantolaksi. Sairaala-alueen eteläpäätyyn pystytettiin useita toisistaan irrallisia puutaloja, joissa hoidettiin tuberkuloosin lisäksi myös muita kulkutauteja, kuten isorokkoa, tulirokkoa ja kurkkumätää. Kulkutautiajan jälkeen puurakennukset toimivat sairaalan lastenosastona 1950-luvulle asti, jolloin rakennuksiin sijoitettiin sairaalan kirurgisia osastoja. Sittemmin rakennuksissa on toiminut muun muassa päiväkoti. Osa sairaala-alueen eteläpäädyn puutaloista purettiin 1960-luvulla Ruoholahden sillan rakennustyön yhteydessä. Tontin itäpuolisen ratapihan laajennus 1990-luvulla vaati verokseen sairaala-alueen vanhimman rakennuksen, alueen alkuperäisen kuumelasaretin.

Marian sairaalan alueen arkkitehtuuri on historiallisten kerrostumien kokonaisuus. Ympäristöstään eristetty alue on vilkkaimpina toimintavuosinaan ollut kylämäinen, kuin historiallinen Helsinki pienoiskoossa: kaupungin suositut arkkitehtoniset suuntaukset yli sadan vuoden ajalta kohtaavat tällä pienellä sairaala-alueella. Eteläpäädyn puurakennusten siirtämisen voidaan nähdä toisintavan puurakennusten siirtämisen historiaa Suomessa mahdollistaen samanaikaisesti sairaala-alueen rakennuskannan edelleen kehittymisen. Maria 01 -projektin uudisrakennuksen voidaan niin halutessa ajatella kuuluvan osaksi alueen rakennuskannan historiallisen kerrostuman jatkumoa ja tuovan alueelle ripauksen uusinta Helsinkiä jatkaen näin jo viime vuosisadalla alkanutta kerrostuneisuutta. Tätä pyritään projektissa ilmeisesti kunnioittamaan säilyttämällä yksi eteläpäädyn vanhoista rakennuksista ja integroimalla se innovatiivisesti osaksi 2020-luvun uudisrakennusta.

Rapattu julkisivu, jossa sisäänkäynti, jonka yllä teksti From Zero to Hero.

Puurakennusten poissiirtäminen vaikuttaa perustuvan pääasiassa niiden taloudelliseen hyödyttömyyteen Maria 01 -yhteisön silmissä. Kuvassa Maria 01 -yhteisön päärakennuksen sisäänkäynti. Kuva: Venla Karlsson.

Alueen puurakennusten siirtämistä voidaan pitää myös problemaattisena: perinteisestä puurakennuskannasta on tuhoutunut valtaosa – maaseudun palkollisten kuin myös kaupungin työläisten rakennuksia on 1800- ja 1900-lukujen myötä kadonnut valtavasti elinkeinojen muuttuessa sekä kaupungistumisen että tulipalojen myötä. Paljon on myös purettu uuden tieltä. Puu-Helsingistä ei ole paljoakaan jäljellä, ja jo tämän takia Marian sairaalan puurakennukset ovat kulttuurihistoriallisesti merkittäviä. Ne ovat harvinaisia fragmentteja jo niin suuresti tuhoutuneesta puurakennuskannastamme.

Rakennusten siirtäminen herättää myös kysymyksiä niiden merkitysten konteksti- ja aluesidonnaisuudesta: vaikuttaako rakennuksen siirtäminen sen historialliseen merkittävyyteen tai esteettiseen arvoon? Katoaako rakennuksen merkitys, kun se irrotetaan alkuperäisestä ympäristöstään? Marian sairaalan eteläpäädyn puurakennusten siirtämistä pois tontilta voidaan myös pitää alkuperäisen sairaala-arkkitehtuurin pirstaloimisena ja aineellisen kulttuuriperinnön tuhoamisena taloudellisen hyödyn tavoittamiseksi: vaikuttaa siltä, että kahden muun puurakennuksen poissiirtäminen perustuu pääasiassa niiden taloudelliseen hyödyttömyyteen Maria 01 -yhteisön silmissä.

Rakennusten siirtäminen ei ole uusi ilmiö, eikä käytäntö poistu luultavasti tulevaisuudessakaan. Ihmisen toiminnan vaikutus ilmaston muuttumiseen näkyy jo muun muassa merenpinnan nousemisena sekä äärimmäisinä sääolosuhteina, jotka vaikuttavat asumiseen nyt ja enenevissä määrin seuraavien vuosikymmenten aikoina. Merenpinnan nousu merkitsee suuria muutoksia, jonka seurauksena rakentamista ja siirtämistä joudutaan miettimään uudelleen muidenkin kuin suojeltavien rakennusten kohdalla.

Kestävien ratkaisujen avulla ympäristön kuormittamista voidaan minimoida, sillä viimeiseksi vaihtoehdoksi jää kotien ja kokonaisten kaupunkien hylkääminen. Climate Central -sivuston kartta näyttää, mitkä alueet tulevat jäämään merenpinnan alapuolelle, ja esimerkiksi Länsi-Euroopassa muutokset tulevat olemaan huomattavia. Siirtäminen voi olla joissain tapauksissa ainoa ratkaisu, kun taas toisaalla sääolosuhteiden huomioon ottaminen rakentamisprosessissa on parempi vaihtoehto. Kestävää rakentamista on myös uusiokäyttää vanhaa mahdollisuuksien mukaan, mikä Maria 01 -suunnitelmassa ei toteudu tilanpuutteen takia.

Ina Hukki, Venla Karlsson, Oskari Nyyssölä, Jutta Wiens

Kirjoittajat ovat Helsingin yliopiston opiskelijoita, jotka osallistuivat tutkimushankkeen järjestämälle Ikonoklasmi, fragmentaarisuus ja esineiden muodonmuutokset -kurssille syksyllä 2021.

 

Lähteitä:

Flander, Jukka-Pekka, 2021. Marian sairaala-alue. Kenen kaupunki? – Helsingin kaupunkisuunnittelu ja kulttuuriympäristö törmäyskurssilla. Toim. Harri Hautajärvi, Juhana Heikonen, Petteri Kummala, Timo Tuomi. Helsinki: Docomomo Suomi Finland ry, ICOMOSin Suomen osasto ry, Rakennustaiteen seura ry, Rakennusperintö-SAFA, 68–70.

Helander, Vilhelm & Mikael Sundman, 1970: Kenen Helsinki – raportti kantakaupungista 1970. Porvoo: WSOY.

Helsingin kaupunki 2021. Kaupunkistrategia 2021–2025: Valinnat, ohjelmat ja painopisteet. Helsinki: Helsingin kaupunki.

Kinnane, Oliver, Tom Grey & Mark Dyer, 2017. Adaptable housing design for climate change adaptation. Proceedings of the Institution of Civil Engineers – Engineering Sustainability, Volume 170 Issue 5, October 2017, Themed issue on sustainable adaptation – part 2, 249-267.

Klinge, Matti, 2020. Eurooppalainen Helsinki. Helsinki: SKS.

Korhonen, Teppo, 1988. Kansanomainen rakennustaide keskiajalta 1800-luvun lopulle. Ars, Suomen taide 2. Toim. Salme Sarjas-Korte. Helsinki: Otava.

Maria 01, 2021. The Nordics’ Leading Startup Campus.

Museovirasto 2000. Hirsirakennusten siirto. Korjauskortisto, korjauskortti 17. Helsinki: Museovirasto, Rakennushistorian osasto.

Ollila, Kaija & Kirsti Toppari, 1975. Puhvelista Punatulkkuun – Helsingin vanhoja kortteleita. Helsinki: Helsingin Sanomat.

YIT Oyj, 2021. Marian kasvu- ja teknologiayrityskeskittymä.

Empiren kulissia Kaisaniemessä: uhka vai mahdollisuus?

Vastaa

Helsinki oli 1800-luvun alkupuolella puutalokortteleista koostuva pikkukaupunki. Kaupunkikuvan muutos alkoi, kun 1800-loppupuolella monikerroksiset kivitalot korvasivat matalia puisia rakennuksia. Puutalojen mittava purkaminen alkoi kuitenkin vasta 1900-luvun puolella, etenkin toisen maailmansodan jälkeen. Nykyään Museoviraston pääjohtajana toimiva Tiina Merisalo on arvioinut, että Helsingistä on purettu toisen maailmansodan jälkeen jopa yli 500 puutaloa (ks. Manninen 2004, 7).

Kaupunkihistorian ja -arkkitehtuurin dosentin Anja Kervanto Nevanlinnan mukaan 1950- ja 1960-lukujen purkuvimman aikana vanhoja rakennuksia, olivat ne sitten kivi- tai puutaloja, ei pidetty säilyttämisen arvoisina. Kaikki uusi koettiin parempana ja arvokkaampana kuin vanha, minkä takia 1800-luvun arkkitehtuuria voitiin surutta hävittää. Uutta rakennettaessa ei myöskään pohdittu tontin ympäristöä, vaan ajatuksena ilmeisesti oli, että ympärillä olevat rakennukset puretaan nekin ennemmin tai myöhemmin. (Manninen 2004, 54).

Purkamiseen alettiin suhtautua varautuneemmin 1970-luvulla, kun Helsingin kaupunki päätti olla hävittämättä kaksi Uudenmaankadulla sijaitsevaa puurakennusta. Uudenmaankadulla numeroiden 19 ja 21 kohdalla sijaitsi kaksi empiretyylistä puutaloa, jotka Suomen valtio omisti. Arkkitehti Gabriel Andstén laati piirustukset Uudenmaankatu 19:n rakennusta varten, jonka hänen sukulaisensa rakennutti asuinkäyttöön vuonna 1829. Rakennuksen naapuriin, numeroon 21, oli kuusi vuotta aikaisemmin valmistunut toinen asuinrakennus Helsingin kaupungin toimesta. Valmistuttuaan se myytiin ensin yksityishenkilölle, minkä jälkeen rakennus toimi muun muassa vanhan koulun rehtorin ja henkilökunnan asuntoina. (Vuori 1998, 50).

Mustavalkoisessa kuvassa näkyy matalia puurakennuksia kadun varrella.

Alkuperäiset Uudenmaankatu 19–21:n puurakennukset. Kuva: Börje Dilén 1953, Helsingin Kaupunginmuseo, CC BY 4.0.

Helsingin kaupunki päätyi purkamaan kyseiset Uudenmaankadun rakennukset vuonna 1976 kiisteltyään vuosien ajan valtion kanssa niiden kohtalosta. Myös osoitteessa Punavuorenkatu 23 sijaitsi vuonna 1843 rakennettu puinen asuinrakennus. Sen rakennutti itselleen merimies Adam Masander, ja myöhemmin siitä tuli kauppaneuvos Paul Sinebrychoffin omaisuutta. Rakennus purettiin vuonna 1969 (Vuori 1998, 49). Lähteissä ei kerrota purkuun liittyvistä päättäjistä tai olosuhteista, mutta voi arvella, että taustalla on ollut samoja toimijoita ja päämääriä kuin Uudenmaankadun rakennuksissa.

Helsingin kaupunki säilytti Uudenmaankadun talojen rakennusmateriaalit ja tarkoituksena oli rakentaa ne uudelleen toiselle paikalle. Rakennusmateriaalit odottivat uutta sijaintiaan kauan, ja lopulta tehtiin päätös niiden sijoittamisesta Kaisaniemenrantaan Kasvitieteellisen puutarhan yhteyteen. Keväällä 1990 alkoi puutalojen uudelleenpystyttäminen, ja nyt ne saivat uuden ympäristön lisäksi uudet funktiot. Uudenmaankatu 19:n rakennuksesta tuli Kasvitieteellisen puutarhan laitosrakennus ja sen naapurirakennuksessa toimii nykyään kahvila. Punavuorenkadun rakennus puolestaan toimii työsuhdeasuntona Kasvitieteellisen puutarhan puutarhurille.

Värikuvassa näkyy matala, vaaleansiniseksi maalattu puurakennus, jonka puutarhassa on pöytiä ja tuoleja.

Uudenmaankatu 21:n rakennus nykyisellä sijainnillaan Kaisaniemenrannassa. Kuva: Valtteri Karhunen.

Rakennusten alkuperäisen muodon säilyttämistä ja uudelleensijoittamista voidaan tarkastella sekä kulttuuriperinnönettä empiretyylin suojelemisena. Nykypäivän rakennusmateriaaleilla on mahdollista luoda kopio jotain historiallisesti merkittävää tyylisuuntaa edustavasta rakennuksesta eli alkuperäistä ei välttämättä tarvitsisi säilyttää. Kuitenkin kun Kaisaniemenrannan puurakennuksia tarkastellaan nimenomaan alkuperäisinä, voidaan niiden läpikäymiin vaiheisiin liittää erilaisia arvoja ja merkityksiä kuin mikä olisi mahdollista uusista materiaaleista rakennetun kopion ollessa kyseessä. Etnologian ja antropologian tutkijat Hans Peter Hahn ja Hadas Weiss (2013, 8) tuovat esille keskustelua siitä, kuinka esineen arvo muuttuu sen elämäkerran tai reitin aikana erilaisissa kulttuurisissa ja sosiaalistaloudellisissa prosesseissa. Puurakennusten siirtyessä varaston kautta Kaisaniemeen niiden merkitys ja arvo on käynyt läpi aikaan ja paikkaan sidonnaisen muodonmuutoksen.

Nykypäivänä on yleistä myös tuoda esiin rakennusalan ympäristöystävällisyys ja materiaalien kierrätyksen hyvät puolet. Rakennuksen purkamisen ja uuden rakentamisen prosessissa liikkuu suuri määrä massaa, joka päätyy tuhottavaksi ja kierrätyskelvottomaksi. Kaisaniemenrannan tapauksen kaltainen rakennusten säilöminen ja siirtäminen voidaan siis nähdä myös materiaalisesti kannattavana, jopa kannustettavana. Sen sijaan, että Kaisaniemenrantaan olisi mahdollisesti rakennettu uusista materiaaleista muiden rakennusten tyylistä poikkeava rakennus, voimme katsoa nyt ”kuratoitua” suomalaista empiretyyliä lähes alkuperäisessä materiaalisuudessaan.

Helsingin empirekauden puutaloja korvattiin myös uusilla kerrostaloilla. Uudenmaankadun rakennusten siirtämisen lopullinen tavoite oli juuri niiden suojelu, mutta samalla ne irrotettiin niiden alkuperäisestä miljööstä ja siirrettiin uuteen. Taloja suunniteltiin myös sijoitettavaksi Meilahteen kaavailtuun kaupunkirakennusten ulkomuseoon, mutta lopulta päädyttiin siihen, että Kaisaniemenranta soveltuu niiden uudeksi sijainniksi parhaiten. Uudenmaankadun puutalot istuvat kasvitieteellisen puutarhan maisemaan niin hyvin, että voisi kuvitella niiden aina olleen siellä.

Voimme ajatella tapauksen kuuluvan ranskalaisen tieteenhistorioitsijan Bruno Latourin (2002) kuvakalskeen (iconoclash) kategoriaan, jossa ”viattomat vandaalit” muuttavat kuvaa yrittäen kaunistaa tai muodistaa sitä. Tässä tapauksessa talot siirrettiin pois alkuperäisestä sijainnistaan ja siirrettiin uuteen paikkaan, koska niiden ajateltiin sopivan siihen miljööseen ja näin toimivan eräänlaisena kulissina puutarhalle. Vanhojen puutalojen siirtely ei kuitenkaan ole täysin ongelmatonta ja vanhojen rakennusten siirtäminen saattaa vahingoittaa rakennusta. Varastointikaan ei ole yksinkertaista, sillä liian pitkä varastointi saattaa vahingoittaa rakennusmateriaaleja. Kuten edellä jo kävi ilmi, myös puutalojen käyttötarkoitus asuinrakennuksina muuttui uudelleensijoituksen yhteydessä.

Vaikka siirrettyjen puutalojen voi katsoa luovan ”valheellista” kulissia Kaisaniemenrannan menneisyydestä, voi rakennusten uuden sijainnin nähdä myös toisin: empirepuutalot ovat kadun varrella mahdollisimman lähellä niiden alkuperäistä muotoa ja sijoitusta katukuvassa. Rakennukset ovat fragmentteja menneestä ja muistuttavat meitä puutalojen täyttämästä Helsingistä, jota useimmat ovat nähneet vain kuvissa. Saamme kokea hetken menneisyyttä. Purkuvaiheessa talot jakautuivat lukuisiksi osiksi, fragmenteiksi, joiden voi katsoa erillään menettäneen suuren osan merkityksestään, mutta taas kokoamalla nämä osat yhteen ja pystyttämällä rakennukset uuteen sijaintiin syntyikin yhtenäisiä fragmentteja, joiden vanhat merkitykset heräävät henkiin. Tällöin kokoon kasatut rakennukset aloittivat uuden elämän, ja ne jatkavat yhä uusien arvojen ja merkitysten keräämistä nykyisessä sijainnissaan ja käyttötarkoituksessaan.  Kiinnostavaa on myös pohtia puurakennusten purkamista ja rakentamista uuteen miljööseen uhkana tai mahdollisuutena: kallistumme tässä jälkimmäiseen. Tästä huolimatta puhumme katukuvan historiallisen kerroksellisuuden säilyttämisen puolesta.

Valtteri Karhunen, Katri Kuisma, Vappu Lukander, Kira Toikka

Kirjoittajat ovat Helsingin yliopiston opiskelijoita, jotka osallistuivat tutkimushankkeen järjestämälle Ikonoklasmi, fragmentaarisuus ja esineiden muodonmuutokset -kurssille syksyllä 2021.

 

Lähteitä:

Hahn, Hans Peter & Hadas Weiss 2013. Introduction: Biographies, travels, and itineraries of things. Mobility, Meaning and the Transformations of Things. Shifting Contexts of Material Culture through Time and Space. Edited by H. P Hahn & H. Weiss. Oxford, UK & Oakville, CT: Oxbow, 1-14.

Manninen, Antti 2003. Kaksi puutaloa siirrettiin Uudenmaankadulta Kaisaniemeen. Helsingin Sanomat 21.9.2003.

Manninen, Antti 2004. Puretut talot : sata tarinaa Helsingistä. Helsinki: Helsingin Sanomat.

Nousiainen, Anu 1990. Purkutalojen pystytys viimein alulle Kaisaniemenrannassa. Punavuoren empiretalot ehtivät lojua varastossa 20 vuotta. Helsingin Sanomat 9.4.1990.

Vuori, Eija 1998. Joutsenlammen idylli ja urheiluareena. Kaisaniemi : Helsingin yliopiston kasvitieteellinen puutarha = Kajsaniemi : Helsingfors universitets botaniska trädgård = University of Helsinki botanical garden. Toim. Riitta Nikula. Helsinki: Edita, 47-54.