Keskiaikaisen kirkon arkkitehtuuriin kuuluvat osat kuten koristellut ikkuna- ja oviaukot eli portaalit olivat pyhäksi koettuja ja niitä käytettiin aktiivisesti roomalaiskatolisessa hartauselämässä – siten ne tavallaan rinnastuvat esimerkiksi alttarikaappeihin. Keskiaikaisissa kirkoissa ovat alkuperäiset portaalit usein vahingoittuneita tai jopa tuhoutuneita, sillä niitä muunneltiin myöhemmin esimerkiksi kirkkoa laajennettaessa. Myös kapinoiden ja protestanttisen reformaation aikana osuivat eritoten keskiaikaiset portaalit ensimmäisinä kuvainraastajien eteen. Hyvä esimerkki tästä on Karjan kirkon keskiaikainen eteläportaali, johon tässä kirjoituksessa keskityn.

Saarenmaalla, Virossa, sijaitseva Karjan kirkko on rakennettu joko 1200-luvun jälkipuolella tai 1300-luvun alussa – niin kuin Suomessa, ei Virossakaan ole säilynyt kovin paljon sellaisia kirjallisia lähteitä keskiajasta, jotka kertoisivat milloin kirkkorakennukset ovat valmistuneet. Sen vuoksi pystymme nykypäivänä vain arkkitehtuurityylin, rakennustapojen ja Saarenmaan poliittisen historian perusteella arviomaan kyseisen kirkon rakentamisen aikakautta. Karjan kirkko on merkittävä ja poikkeuksellinen Viron sekä jopa Itämeren alueen keskiaikaisten kirkkojen joukossa monista syistä. Kirkko on todella pieni verrattuna muihin Saarenmaan kirkkoihin, mutta silti se on runsaasti koristeltu: seinä- ja kattomaalausten, Pyhän Katariinan ja Nikolauksen kiviveistosten lisäksi siellä on harvinaista ja huomiota herättävää luonnonmukaisia kasviaiheita esittävää ornamentiikkaa kirkon sisällä sekä ulkoasussa. Tämänkaltaista koristeveistoa löytyy vain parista toisesta Viron keskiaikaisesta kirkosta.

Karjan kirkko on säilyttänyt hyvin alkuperäisen keskiaikaisen muotonsa. Nykyään käytetään pääasiallisesti Karjan kirkon länsiportaalia, joka on kirkon pääportaali, mutta on mielenkiintoista, että tämänkaltaisessa pienessä kirkossa oli aikoinaan ainakin neljä sisääntuloa: länsiportaalin lisäksi etelä- ja pohjoisportaalit sekä kuoroportaali. Kaksi jälkimmäistä on nykyään muurattu kiinni. Eteläportaali on huonossa kunnossa ja sen eteen on myöhemmin rakennettu pieni eteistila. Kirkon portaalien lukumäärä on herättänyt nykypäivän tutkijoissa kysymyksiä ja antanut aihetta spekulointeihin. On kuitenkin selvää, että portaaleja käytettiin aktiivisesti hartauselämän osana.

Karjan kirkko on herättänyt taidehistorioitsijoissa kiinnostusta jo yli sata vuotta. 1920-luvulla Lundin yliopistosta Tarton yliopistoon saapunut professori Helge Tor Kjellin teki siellä kenttätöitä, ja hän kirjoitti myös Karjasta yksityiskohtaisen monografian. Hänelle ja myöhemmillekin tutkijoille oli tekijyys tärkeä kysymys – mikä oli ja mistä tuli työryhmä, joka työskenteli Karjan kirkossa? 1900-luvun jälkipuolella tutkijat, kuten Villem Raam ja Kaur Alttoa, keskittyivät enimmäkseen kirkon rakenteellisin aspekteihin, mutta alkuperäisten taiteellisten vaikutusten etsiminen jatkui. Paljon vähemmän on tutkimuksissa keskitetty siihen, miten kirkkoa on käytetty ja mitä tapahtui sille myöhemmin. Vasta 2000-luvun alussa julkaisivat Kersti Markus ja Helen Bome artikkelin, jossa katsottiin kirkkoa keskiaikaisena taiteellisena ja uskonnollisena kokonaisuutena, joka toimi myös ympäröivän yhteisön keskuksena.

Nykyään ainoa hyvin säilynyt portaali on siis kirkon länsiportaali. Ovea kehystävien pylväiden kapiteeleissa on koristeveistoa, joka kuvaa viiniköynnöstä (Vitis vinifera) ja joko valkopihlajan (Sorbus rupicola) tai ruotsinpihlajan (Sorbus intermedia) lehtiä, sekä viinirypäleterttua ja ruusuaihetta. Etelässä sijaitseva portaali on mitoiltaan pienempi, mutta rakennustaiteellisesti sekä koristeellisesti näyttävämpi. Tämä on mielenkiintoista, koska yleensä keskiaikaisten kirkkojen pääportaalit ovat länsipuolella ja runsaammin koristeltuja.

Myös eteläportaalia koristavat pääasiallisesti luonnonmukaiset lehtiaiheet, jotka ovat huomattavasti huonokuntoisimpia kuin länsiportaalissa. On kuitenkin mahdollista arvioida, että kapiteeleissa on kuvattu, kuten länsiportaalissa, viiniköynnöksen lehtiä ja viinirypäleterttuja. Sen lisäksi portaalin kaarta reunustavassa listassa on silmumotiivien fragmentteja, joista on säilynyt selvästi vain kaksi – toinen kuvaa viisiosaista lehteä ja toinen kolmiosaista. Portaalissa on muitakin harvinaisia lehtiaiheita: esimerkiksi ovipielen jalassa olevat pienet lehdet – itäpuolella kaksi pientä vaahterankaltaista lehteä ja länsipuolella yksinäinen tammenlehti.  Keskiajalla kirkon portaali oli portti maallisesta maailmasta pyhitettyyn, ikään kuin liminaalinen alue, mihin symboliikkakin usein osoittaa. Voi olla, että tässä tilanteessa kasvisymboliikka toimi kuin suojana paholaista vastaan. Edellä mainitut vaahteran- ja tammenlehdet ovat pieniä ja piilotettuja, joten ne eivät olleet varsinaisesti tarkoitettu katsomista varten. Myös Länsi-Euroopan katedraalien ikonografia osoittaa, että tammen ja vaahteran uskottiin karkottavan pahoja henkiä.

Eteläportaalin kaarta kehysti kolmion muotoinen rakennelma (saks. wimberg), jonka ”kruununa” oli Golgata-reliefi. Golgata-ryhmän lisäksi reliefi kuvaa tasahaaraista liljaristiä ja kahdeksanhaaraista tähteä, ja reliefin yläpuolella sijaitsi vielä ruusuikkuna (nykyään ruusuikkuna sijaitsee edelleen samassa paikassa, mutta reliefi on siirretty muualle). Taidehistorioitsijat Kersti Markus ja Helen Bome ovat korostaneet, että koko portaalin symbolisimi viittaa Neitsyt Mariaan ja Jeesukseen, ja myös jälkimmäisen kärsimyksiin, joiden kautta ihmiskunta pääsisi takaisin paratiisiin.

Samaa ajatuskulkua kehitellen ehdotan, että tämä oli symbolistisesti ”Paratiisin portti”, jota voitiin käyttää esimerkiksi Hiljaisen viikon liturgiassa (myös Golgata-reliefi sopii tähän ajatukseen) – katolisen kirkon rituaalien aikana ylipäänsä poistuttiin usein kirkosta, minkä jälkeen pyhään tilaan palattiin. Esimerkiksi 900-luvulta olevassa dokumentissa nimeltä Pontificale Romano-Germanicum, joka oli sydänkeskiajan roomalaiskatolisen liturgian lähtökohta, kuvaillaan miten palmu- ja oliivioksia käytetiin, kun Palmusunnuntain liturgian osana esitettiin Kristuksen saapumista Jerusalemiin. Käytännössä tämä tarkoitti esimerkiksi kulkuetta kaupungin porteilta kirkkoon. Muualla kuin Välimeren alueella oli yleinen käytäntö käyttää palmu- ja oliivioksien sijaan paikallisia kasveja. Sen lisäksi koristeltiin kirkkopyhien aikanaan kirkkotilat elävillä kasveilla. Kukat ja lehdet olivat tietenkin keväisin muutenkin luonnon jälleensyntymisen merkkejä.

Karjan kirkon näyttävä ja ikonografisesti tärkeä eteläportaali on selvästi rikottu ja sitä ei ole uudistettu. Minkälaista tietoa sen rikkoutuneisuus ja fragmentaarisuus voi antaa ja minkälaisia kysymyksiä se herättää?

Milloin eteläportaali rikottiin? Tarkat kirjalliset lähteet puuttuvat – eli emme tiedä. Mutta useimmat taidehistorioitsijat ovat kuitenkin arvioineet, että se olisi voinut tapahtua Yrjönyön kapinan aikana 1343–1345, kuin vastakristityt paikalliset kapinoivat Viron alueen valloittaneita saksalaisia ja tanskalaisia vastaan. Muutama luostari ja kirkko poltettiin, ja Saarenmaalla piiritettiin esimerkiksi Liivinmaan ritarikunnan keskusta Pöidessä, jossa sijaitsi ritarikunnan linna ja kirkko. Kuitenkaan ei ole tietoja siitä, että Saare-Läänen piispan hallussa oleva Karjan kirkko olisi ollut kapinallisten kohde.

Kun Karjan kirkon arvioitu rakentamisen aikakausi on 1200-luvun lopussa tai 1300-luvun alussa ja jos portaali rikottiin jo 1343–1345 kapinassa, niin miksi eteläportaalia ei rakennettu uudelleen? Varsinkin kun kirkko itse oli vielä niin uusi ja eteläportaali vaikuttaa olleen symbolistisesti tärkeä. Toinen vaihtoehto portaalin mahdolliseksi rikkoutumisajaksi on protestanttinen reformaatio 1500-luvulla, kun monissa Liivinmaan kaupungeissa kuvainraastajat yrittivät päästä kirkkoihin. Jälleen varmat tiedot että näin olisi tuolloin tapahtunut myös Karjan kirkossa puuttuvat. Kuitenkin voi ajatella, että jos eteläportaali rikottiin vasta reformaation aikana 1500-luvulla ja sen jälkeen Karjan kirkosta tuli luterilainen kirkko, eteläportaalille ei ollut enää samanlaista tarvetta, joten sitä ei korjattu. Keskiaikaisessa roomalaiskatolisessa kirkossa esitettiin Uuden Testamentin tapahtumia ikään kuin teatterissa, ja silloin käytettiin aktiivisesti kirkon tilaa ja myös pihipiiriä, niin luterilaisessa kirkossa nämä tavat loppuivat. Sen sijaan joko 1500-luvulla tai 1700-luvulla rakennettiin eteläportaalin eteen eteinen, joka peittää portaalin tänäänkin. Myös Golgata-reliefi sijaitsee nykyisin kirkon ulkopuolella, tämän eteisen seinällä. Nykyään on keskusteltu eteisen purkamisesta ja portaalin restauroinnista, mutta siihen ei ole vielä ryhdytty.

Vaikka emme tiedä, milloin ja miksi eteläportaali rikottiin, on portaalin fragmentaarisuus – sen ikonografian ohella – merkki sen tärkeydestä: juuri eteläportaali päätyi särkijöiden kohteeksi, kun taas länsiportaali kirkon pääportaalina jäi koskematta.

Kristel Markus

Lähteet:

Kultuurimälestiste register/National registry of cultural monuments (Estonia)

Saaremaa keskaegsed raidportaalid. Inventeerimine 1983. a. ERA.T-76.1.11237

Karja kirik. Arhitektuurimälestise pass. VLAKV.1.6

Kirjallisuus:

Andås, Margrete Syrstad, 2007. Art and ritual in the liminal zone. The Medieval Cathedral of Trondheim: Architectural and Ritual Constructions in their European Context. Turnhout: Brepols, 47–126, tässä 48, 53, 59.

Doquang, Mailan S., 2018. The Lithic Garden: Nature and the Transformation of the Medieval Church. New York: Oxford University Press, 189–191.

Fisher, Celia, 2016. Flowers and Plants, The Living Iconography. The Routledge Companion to Medieval Iconography. Ed. Colum Hourihane. London: Routledge, 653.

Kjellin, Helge, 1928. Die Kirche zu Karris auf Oesel und ihre Beziehungen zu Gotland, Skrifter utgivna av Kungl. Humanistiska vetenskapssamfundet i Lund. Lund: Gleerup, 23–35.

Markus, Kersti & Helen Bome, 2005. Karja kirik – kõige väiksem ”katedraal”. Kunstiteaduslikke Uurimusi (Vol 14/4) 2005, 9–51.

Markus, Kristel 2020. Naturalistliku taimdekoor tähendusest Euroopa sakraalarhitektuuris 12.–13. sajandil ning selle mõjudest Eesti keskaja arhitektuuriplastikas [The Meaning of Naturalistic Foliage Sculpture in the Sacral Architecture of Europe from 12th to 13th century and its Influences on Estonian Church Decoration during the Middle Ages]. Master’s thesis. Supervisor: Krista Andreson. University of Tartu, Faculty of Arts and Humanities, Department of Art History, 58–66.

Raam, Villem 1996. Eesti arhitektuur. 2, Läänemaa, Saaremaa, Hiiumaa, Pärnumaa, Viljandimaa. Tallinn: Valgus, 59–61.

Kristel Markus on valmistunut maisteriksi Tarton yliopistosta ja on nyt taidehistorian jatko-opiskelija Helsingin yliopistossa. Hän valmistelee väitöskirjaa lehtiornamentiikasta (foliage) keskiajan arkkitehtuurissa Itämeren alueella. Markus toimii myös Europa Nostra Finlandin tiedotussihteerinä.