Avainsana-arkisto: Pyhä Birgitta

Kuvakalske ja sen etymologiset selitykset

Fragmentaarisuus ja kuvakalske keskiajan ja uuden ajan alun esineissä -tutkimushankkeessa tarkastellaan esineiden kohtaamia muutoksia ja muuntumisia. Hankkeen nimessä näyttäytyy uudissana ’kuvakalske’. Olen kääntänyt sen suomeksi englanninkielisestä käsitteestä iconoclash. Esittelin tämän käsitteen ensi kertaa vuonna 2016 artikkelissani ”Ikonoklasmi Suomessa. Keskiajan puuveistosten muodonmuutokset”, joka käsittelee keskiajan taiteen kohtaloita protestanttisen reformaation jälkeen. Viime vuonna hyödynsin sitä Rauman alttarikaapin monipolvisia vaiheita käsittelevässä artikkelissani (2020).

Iconoclash on tunnetun ranskalaisen tieteenhistorioitsijan Bruno Latourin ikonoklasmin eli kuvainraaston teoreettiseen pohdintaan ja erityisesti sen laajentamiseen kehittämä käsite. Sana esiintyi näyttävästi vuonna 2002 Karlsruhessa (ZKM / Zentrum für Kunst und Medientechnologie), Saksassa, järjestetyn näyttelyn otsikossa ja näyttelyluettelossa. Näyttely sekä sen yhteydessä julkaistu massiivinen kirja on nimeltään Iconoclash. Beyond the Image Wars in Science, Religion, and Art (2002).

Latour on esineiden toimijuuden, toimijaverkkojen sekä materiaalisuuteen ja aineellisuuteen liittyvien pohdintojensa vuoksi innoittanut taidehistoriankin tutkijoita. Näin myös Suomessa; hänen ajatteluaan on itseni (ks. Räsänen 2010, 2013) ohella soveltanut muun muassa Hanna Johansson (esim. 2010). Latourin iconoclash-käsitettä on kuitenkin hyödynnetty ehkä yllättävänkin vähän.

Iconoclash-käsitettä Latour avaa edellä mainittuun näyttelyluetteloon sisältyvässä artikkelissaan ”What is iconoclash? Or is there a world beyond the image wars?”. Käsitteen avulla on siis tarkoitus tavoitella sellaisten toimien analysointia, jotka eivät palaudu ainoastaan väkivaltaisiin kuvainraastoihin eli ovat kuvamyrskyjen tai -sotien ulkopuolella. Latour määrittelee iconoclash-käsitettä luovasti ja monipolvisesti.

Sanan iconoclash etymologinen tausta on helposti havaittavissa: siinä näkyy muinaiskreikan sana εἰκών, eikōn eli kuva, muodossa icon. Suomen kielessä tuttu sana on ikoni, joka tunnetaan lähinnä ortodoksisen kirkon vaaliman uskonnollisen kuvan nimenä. Yhtä tunnettua ei välttämättä tosin ole, että myös läntisessä kirkossa oli pitkään bysanttilaistyyppistä hartauskuvaperinnettä eli ikoni ei sinällään kuulu vain ortodoksisen kirkon piiriin. Onomatopoeettisen sanan clash Latour on napannut luodakseen sopivaa samankaltaisuutta sanapäätteen -clasm kanssa.

Englannin kielen sana clash on paitsi ammoisen bändin nimi, myös sellaisia asioita kuin yhteenotto, kahakka, kärhämä, kiista, yhteentörmäys, epäsointuisuus, yhteensopimattomuus, päällekkäisyys, kalske ja ryminä. Pitkän pohdinnan jälkeen päädyin sanaan ’kalske’. Se tuntui sopivan parhaiten kuva-sanan pariksi. Pohdin myös mahdollisuutta käyttää kuvainraasto-sanasta tuttua, hieman arkaisoivaa monikon genetiivimuotoa ’kuvain-’, mutta hylkäsin sen, koska se kuulosti vanhahtavuudella kikkailulta. Kuten kuvainraastosta puhuttaessa, myös kuvakalskeen yhteydessä kuva ymmärretään yleissanana visuaalis-materiaaliselle esineelle, joka voi olla kaksi- tai kolmiulotteinen. Luonnollisesti käsitettä voi hyödyntää myös rakennusten muutosten ja tuhojen analysointiin.

Latour lähti siis pohtimaan ikonoklasmiin käsitteenä liitettyjä rajoitteita. Ikonoklasmi korostaa tuhoa ja alleviivaa usein tekijän intentiota. On kuitenkin paljon rikottuja kuvia, joiden kohdalla on täysin mahdoton tietää syitä tekijän toiminnalle. Kuvakalske tuo paremmin esiin erilaisia ja eri syistä tapahtuneita tilanteita tai hetkiä, joissa esine tai kuva rikkoutuu, se muutetaan toiseksi tai tavalla tai toisella muuttuu – kokee transformaation.

Yllämainitussa artikkelissani (2016) pyrkimykseni oli tuoda esiin laajempi käsitys ikonoklasmista myös Suomessa. Kuvakalskeen käsite sopi erinomaisesti tutkimusaineistoihini, sillä katolisen ajan kuvat ja esineet kokivat hyvin vaihtelevia kohtaloita figuurien silpomisesta esineiden uudelleenmuokkaamiseen ja myyntiin. Tehdyt tuhoja näkyvät keskiaikaisissa puuveistoksissa ja voimme esimerkiksi havaita, kuinka monien hahmojen nenät on viistetty poikki, mutta on hyvin vaikea sanoa, milloin tämä on tapahtunut.

Artikkelissaan Latour jakaa kuvakalskeen toimijat karkeasti ja suuntaa-antavasti viiteen ryhmään:

  1. ”klassiset” kuvainraastajat, joille totuus on tavoitettavissa ilman kuvia;
  2. ihmiset, jotka haluavat korvata tietyt kuvat toisilla;
  3. provokaattorit, jotka haluavat tuhota juuri toiselle tärkeän kuvan;
  4. viattomat ”vandaalit”, joiden tarkoitus usein on tehdä kuva hienommaksi tai muodistaa;
  5. välinpitämättömyyttään korostavat toimijat, jotka rikkovat huvin vuoksi.

Ensimmäiseen ryhmään kuuluu esimerkiksi juutalaisuuteen kuuluva vanhatestamentillinen käsitys kuvallisuudesta uskonnonharjoittamisessa, toiseen vaikkapa luterilaisten uudistajien ajatukset, joiden seurauksena katolinen pyhimyskuva korvattiin Martin Lutherin kuvalla. Kolmanteen ryhmään kuuluvat ne, jotka polttavat vihollisina pitämiensä maiden lippuja kaduilla. Viattomia vandaaleja ovat niin yksittäiset ihmiset, jotka ”parantelevat”, taideteoksia, mutta myös instituutiot. Tästä voisi olla esimerkkinä Hollolan kirkossa oleva Pyhää Birgittaa esittävä myöhäiskeskiaikainen puuveistos, joka maalattiin uudelleen paikallisin voimin vuonna 1982.

Maalattu puuveistos esittää huntupäistä naista, joka pitelee kädessään kirjaa. Naisen kasvot ovat vaaleat ja vaatteet ruskeansävyiset. Veistos on kaapissa, jonka seinät ovat punaiset ja koristellut mustilla kuvioilla. Veistoksen pään taakse on maalattu vihertävä sädekehä.

Pyhä Birgitta, myöhäiskeskiaikainen puuveistos, n. 1500, Hollolan kirkko. Yksityiskohta. Uudelleenmaalattu vuonna 1982. Kuva: Elina Räsänen.

Viimeinen ryhmä ovat tuhoajat, jotka rikkovat ”läpällä”. Tästä melko tuore esimerkki on Riihimäellä kesällä 2019 tapahtunut Tila havainnon taustana -näyttelyn tuhoaminen, jonka syyllisiä ei ole saatu kiinni. Näyttelyssä mukana ollut kuvataiteilija Kaisaleena Halinen työsti myöhemmin tapahtunutta taiteensa keinoin. Rikotusta Drawer-nimisestä teoksesta tuli uusi, Cured (Drawer, remake) (2021).

Harmaata seinää vasten on taideteos, jossa lasikattoisessa laatikossa on erilaisia esineitä. Laatikon päällä on valkoinen patsaan rintakuva, jonka kasvot ovat pirstoutuneet.

Kaisaleena Halinen: Cured (Drawer, remake), 2021. Keramiikka, hiukset, puu, lasi. Kuva: Kaisaleena Halinen.

Kuvakalske-tutkimushankkeessa kehitetään Latourin teoriaa edelleen: kuudes ryhmä ovat henkilöitä, jotka rikkovat kuvia tarkoituksella, osana rituaalia, uskonnollista tai taiteellista toimintaa. Tällaisesta voi mainita esimerkkinä kristilliseen rituaaliin kuuluvan ehtoollisleivän syönnin, jos tähän ehtoollisleipään on painettu kuva. Edelleen samaan ryhmään lasken tunnetun kolumbialaisen taiteilijan Doris Salcedon, joka sulatti Farc-sissien aseita. Niistä tuli tasaisia levyjä, joiden päällä saattoi kävellä. Fragmentos-niminen teos (2020) on taiteilijan mukaan anti-monumentti.

Tutkimuksen kieli, ilmaisut ja käsitteet uudistuvat jatkuvasti. Taidehistorian, kuten muidenkaan tieteiden, ei tule jäädä englannin kielen rajoittamiksi, vaan meidän täytyy voida puhua ja kirjoittaa omien ajatustemme äänellä. Vaikka Latourin iconoclash on monissa kielissä ja käännöksissä jätetty kääntämättä, suomeksi se sai nyt komealta kalskahtavan nimen – niin toivon.

Elina Räsänen

Elina Räsänen on taidehistorioitsija ja Kuvakalske-hankkeen johtaja.

Kirjallisuus

Johansson, Hanna 2010. Liikkuvan kuvan materiaalisuus ja haptinen representaatio. Representaatio. Tiedon kivijalasta tieteiden työkaluksi, toim. Tarja Knuuttila ja Aki Petteri Lehtinen. Gaudeamus, Helsinki, 196–213.

Latour, Bruno 2002. What is iconoclash? Or is there a world beyond the image wars? Iconoclash. Beyond the image Wars in Science, Religion, and Art, ed. by Bruno Latour. & Peter Weibel. London and Cambridge, MA, 14–37. http://www.bruno-latour.fr/node/64

Räsänen, Elina 2010. Late-Medieval Wood Sculptures as Materialized Saints: the Embodiment of Saint Anne in Northern Europe. Mind and Matter – Selected papers of Nordik 2009 Conference for Art Historians, ed. by Johanna Vakkari (Taidehistoriallisia tutkimuksia – Konsthistoriska studier 41). Taidehistorian seura, Helsinki, 50–65. http://www.taidehistorianseura.fi/julkaisut/taidehistoriallisia-tutkimuksia-41/

Räsänen, Elina 2013. Hoping for Heirs? The ‘Lady of the Matrimony’ and the Case of Clemet Hogenskild in Late Medieval Finland. Religious Participation in Ancient and Medieval Societies. Rituals, Interaction and Identity, ed. by Sari Katajala-Peltomaa and Ville Vuolanto (Acta Instituti Romani Finlandiae, AIRF Vol. 41). Roma, 91–103.

Räsänen, Elina 2016. Ikonoklasmi Suomessa – keskiajan puuveistosten muodonmuutokset. Pohjoinen reformaatio, toim. Meri Heinonen & Marika Räsänen. Turun Historiallinen Yhdistys & Turku Centre for Medieval and Early Modern Studies (TUCEMEMS), Turku, 254–262.

Räsänen, Elina 2020. Plunder and Memento. Iconoclashes on the Itinerary of the Medieval Altarpiece of Rauma. Indifferent Things? Material and Ceremonial Church Practices in the 16th and 17th Centuries in the Baltic Sea Region, eds. Krista Kodres, Merike Kurisoo & Ulrike Nürnberger (Edition Mare Balticum 3). Michael Imhof Verlag, Petersberg, 81–91.

”Taidenäyttely tuhottiin Riihimäellä: Teokset pilattiin ja vaahtosammutin tyhjennettiin kaiken päälle”, Helsingin Sanomat 27.7.2019. https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000006186584.html

”Sissien aseista syntyi jättimäinen taideteos, joka toi Doris Salcedolle maailman suurimman taidepalkinnon, lähes miljoona euroa”, Helsingin Sanomat 4.2.2020, https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000006394311.html