Pellikka, Ismo (2021) Tekemättömyydestä ja tyhjistä sanoista tekoihin. Teoksessa Monikatsomukselliset oppimisen tilat varhaiskasvatuksessa – Opettajan katsomuksellista osaamista kehittämässä. Saila Poulter, Silja Lamminmäki-Vartia, Katja Castillo (toim.) Helsingin yliopisto 2021. (s. 40-41) Tallennuspaikka: Avointen oppimateriaalien kirjasto.
”… on aiheellista kysyä, millainen puhe hallitsee keskustelua varhaiskasvatuksen uskontokasvatuksesta. Onko puhe muuttunut? Diskurssin muuttuminen ei tosin välttämättä muuta uskonnollisen kasvatuksen toteuttamista ja jos muuttaakin, ei välttämättä odotetulla ja toivotulla tavalla. On siis syytä kysyä, miten uskontokasvatuksen toteuttaminen on muuttunut diskurssin muutoksen myötä. Miten teot vastaavat sanoja?” (Kalliala 2001, 163).
Dosentti Marjatta Kalliala (2001) asetti nämä kysymykset tasan kaksikymmentä vuotta sitten artikkelissaan Sanoista tekoihin ja tekemättömyyteen – uskontokasvatuksen arki päiväkodissa. Olemme siirtyneet uskontokasvatuksesta monikatsomukselliseen katsomuskasvatukseen ja katsomuksista keskusteleminen on siirtynyt uusille forumeille (ei vähiten sosiaaliseen mediaan) ja katsomuksista keskustelevien yhteisö on laajentunut. Katsomuskasvatuksen toteuttamisesta on tullut velvoite. Tekemättömyys ei ole enää vaihtoehto. Kaksi vuosikymmentä sitten monikulttuurisuus vaikutti päiväkotien arjessa lähinnä pääkaupunkiseudulla, mutta nyt se näkyy ja tuntuu jokaisessa maakunnassa. Katsomukset ovat tulleet julkiseen tilaan. Diskurssi uskonnoista on muuttunut. Nyt on oikea aika ja tilanne vastata esitettyyn kysymykseen siitä, miten teot vastaavat sanoja. ”Pakoon ei pääse.”
Lähes kolmenkymmenen vuoden kokemus varhaiskasvatuksen opettajankoulutuksesta on osoittanut, että opiskelijoiden omat muistot varhaiskasvatuksen uskontokasvatuksesta ja koulun katsomusopetuksesta vaikuttavat taustalla myönteisinä, kielteisinä tai (useimmiten) neutraaleina kokemuksina. Kuitenkin opiskelijoiden mielestä yhden uskonnon tai katsomuksen painottaminen varhaiskasvatuksessa on vanhanaikaista ja jopa moraalisesti kestämätöntä. Toisaalta ajatus monikatsomuksellisesta katsomuskasvatuksesta herättää opettajaopiskelijoissa hämmennystä, pelkoakin. Tiedollisten sisältöjen muuttumisen hahmottaminen vaatii aikaa.
Monikatsomukselliset oppimisen tilat varhaiskasvatuksessa -hanke vei mukana olleet lähes 80 varhaiskasvatuksen toisen vuoden opettajaopiskelijaa katsomusproblematiikan syvään päähän. Joensuu on Suomen 12. suurin kaupunki, kulttuurisesti moninainen ja moniuskontoinen paikkakunta, jossa ortodoksisuus ja karjalaisuus näkyvät vahvasti katukuvassa ja yliopistokampuksellakin. Sellaisena se on erinomainen konteksti tutkimusperustaiselle projektille, jossa tavoitteena on paitsi lisätä opiskelijoiden katsomustietoisuutta, myös heidän osaamistaan katsomuskasvatuksen muuttuneesta diskurssista, jossa tila, tilallisuus ja katsomusten asema ovat keskiössä.
Hankkeessa esiin tulleiden aiheiden ja ilmiöiden kohtaaminen merkitsi hyvin monelle opiskelijalle silmien avautumista. Eri puolilta Suomea kotoisin olevat ja erilaisista taustoista tulleet opiskelijat eivät olleet välttämättä aiemmin kohdanneet kaikkia näitä ilmiöitä tai tulleet ajatelleeksi niiden olemassaoloa. Ainakaan he eivät olleet joutuneet pohtimaan kysymyksiä varhaispedagogiikan näkökulmista.
Moninaisen katsomuskasvatuksen varhaispedagogiikassa tarvitaan entistä enemmän opiskelijan oman katsomustietoisuuden ja katsomussensitiivisyyden kehittämistä osana opettajan ammatillisuutta. Dialogisen otteen tuominen katsomuskasvatukseen haastaa opettajaa tarkastelemaan kriittisesti myös omaa katsomustaan. Katsomusten tarkastelu niiden omista lähtökohdista käsin liittyy monikatsomuksellisen katsomuskasvatuksen tieteenalaperustan tarkasteluun. Uskontotieteellinen ja kulttuuriantropologinen tieteenalapohja tekee mahdolliseksi lähestymistavat niin katsomusten sisä- kuin ulkopuolelta, sekä tuo esiin niiden sisäiset ja väliset vaihtelut.
Hankkeen tulokset tulevat vaikuttamaan monikatsomuksellisen varhaispedagogiikan opetukseen, tutkimukseen ja verkostoihin Itä-Suomen yliopistossa. Dosentti Kallialan kysymyksiin on hyvä vastata, että kehitys on käynnissä; tekomme vastaavat sanojamme.
Lähteet:
Kalliala, M (2001). Sanoista tekoihin ja tekemättömyyteen – uskontokasvatuksen arki päiväkodissa. Teoksessa J. Salminen (toim.) Varhaiskasvatuksen uskontokasvatus. s. 163-191. Studia Paedagogica 24. Helsinki: Helsingin yliopisto.