Maaliskuun 2022 verkostoviesti

Muutoksia Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen johdossa

Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen toiminta on viime vuosina laajentunut ja monipuolistunut huomattavasti. Tästä johtuen keskuksen toimintojen suuntaa ohjaamaan ja tukemaan on 1.3.2022 alkaen nimitetty ohjausryhmä, puheenjohtajanaan Helsingin tiedekasvatusverkoston johtaja, dosentti Maaria Linko. Ohjausryhmän jäsenistössä ovat edustettuina Helsingin yliopisto, LUT-yliopisto, Lahden kaupunki, Lahden yliopistokampus sekä yritysedustajana keskuksen yrityskumppani Lahti Energia. Ohjausryhmä aloittaa toimintansa kuluvan kevään aikana.

Samassa yhteydessä Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen johtajana sen perustamisesta saakka toiminut FT Jarkko Lampiselkä siirtyy ohjausryhmän jäseneksi ja keskuksen uudeksi johtajaksi on nimitetty Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen koordinaattori, FT Tarja Kariola.

Tiedettä ja tutkimuksia- harrasteryhmä Tiedeluokka SOLU:ssa 16.3.-20.4.2022

Tiedeluokka SOLU:ssa alkaa 3.–4.luokkalaisille suunnattu harrasteryhmä. Ryhmä kokoontuu keskiviikkoisin klo 15–16 ja tunnin aikana tutustutaan kokeellisten töiden avulla luonnontieteisiin.

Ilmoittautuminen on auennut Harrastelahdessa 1.3. klo 9.00.

Lisätietoja: https://harrastelahti.lahti.fi/harrastukset/tiedetta-ja-tutkimuksia-harrastusryhma-3-4-luokkalaisille/

 

 

Lainattavaa materiaalia oppilaitoksille

Päijät-Hämeen LUMA-keskus lainaa materiaali opetuksen tueksi maksutta toiminta-alueemme oppilaitoksille. Lainattavaan materiaaliin sisältyy myös valmiita työohjeita. Lainausohjeet ja varaukset phluma(a)helsinki.fi

  • Blue- ja Bee-bot- robotit

Päijät-Hämeen LUMA-keskuksella on lainattava setti Bee (6kpl)  ja Blue (6kpl)-Bot-robotteja. Lisäksi lainauspakettiin kuuluu opetusmateriaalia ja -ohjeita.

Laina -aika on 3 viikkoa. Haku ja palautus Niemen kampukselle (Niemenkatu 73).

Lisätietoa Blue-Bot-roboteista: https://www.youtube.com/watch?v=yoen3Msb0EQ

Lisätietoa Bee-Bot-roboteista: https://www.youtube.com/watch?v=cTYMGP6TwNM

  • SANDRICH- kokonaisuus

SANDRICH- kokonaisuus on lisätyn todellisuuden hiekkalaatikko, johon kuuluu opetusmateriaaleja ja työohjeita. SANDRICH- yksikkö on lainattava versio Tiedeluokka SOLUn omasta Sandbox-yksiköstä. Sandbox rakentuu hiekkalaatikosta ja AR-tekniikasta. Augmented Reality (AR) tarkoittaa digitaalisia ratkaisuja joilla hiekkalaatikkoon lisätään graafisia ja keinotekoisia elementtejä. Sandbox visualisoi topografiaa eli maan pinnanmuotoja korkeuskäyrien ja värien avulla.

Laina-aika on yhden lukukauden. Kokonaisuus on tällä hetkellä Lahden Steiner- koulussa, josta kokonaisuuden voi noutaa seuraavaan kouluun.

Lisätietoja: https://blogs.helsinki.fi/phlumakeskus/2019/10/03/sandrich-kokonaisuus/

  • Easi Scope ja läppäri

Helppokäyttöinen pieni mikroskooppi innostaa tutkimaan omassa koulussa tai sen ympäristössä. Lainattavaan kokonaisuuteen kuuluu mikroskooppi, sekä tietokone.

Laina-aika on 3 viikkoa tai sopimuksen mukaan.

Lisätietoja: https://www.youtube.com/watch?v=CSohm0_pjdg

 

 

 

Aalto-yliopisto Juniorin teemaviikko 15.-16.3.2022

 

Aalto-yliopisto Juniorin maaliskuun teemaviikon työpajassa innostutaan pelimaailmasta. Osallistu luokkasi kanssa (5.–6.lk) maksuttomaan pelisuunnittelun työpajaan 15.3 tai 16.3. Osallistumiseen tarvitset paperia ja kyniä sekä toimivan video- ja ääniyhteyden.

Lisätietoa ja ilmoittautuminen: https://www.aalto.fi/fi/aalto-yliopisto-junior/tapahtumat-ja-teemaviikot

LUMAn lumoa -täydennyskoulutus eheyttävästä ja laaja-alaisesta opetuksesta

Eheyttävä ja laaja-alainen opetus on kirjattu opetussuunnitelmien perusteisiin, mutta kuinka sitä tulisi toteuttaa kouluissa ja päiväkodeissa? Mitkä työtavat ja oppimisympäristöt on todettu tutkimuksen perusteella toimiviksi? Entä miten tällaista opetusta voidaan arvioida?

Mitä: Luman Lumoa- koulutuksessa opit erilaisista tavoista rakentaa monialaisia oppimiskokonaisuuksia. Koulutuskokonaisuus koostuu viidestä osiosta, joista ensimmäinen on pakollinen. Toisen voit valita vapaasti lopuista neljästä kurssista tai suorittaa vaikka ne kaikki. Jokainen osio on laajuudeltaan kaksi opintopistettä.

Teemat: kestävä kehitys, teknologiakasvatus ja digitaalinen opetus.

Kenelle: opettajille varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle.

Missä: DigiCampus- alustalla https://digicampus.fi/login/index.php

Milloin: Ensimmäinen osio on auki nyt, osiot 2-5 aukeavat 3/2022.

Hinta: maksuton

  1. Eheyttävä ja laaja-alainen opetus monialaisissa oppimisympäristöissä (pakollinen)

Ensimmäisessä osiossa perehdytään eheyttävän ja laaja-alaisen opetuksen sekä sen arvioinnin perusteisiin. Esittelemme opetuksen eheyttämiseen erilaisia pedagogisia työtapoja, joilla oppijoita innostaa. Näitä ovat esimerkiksi projektiopiskelu, toiminnallinen opintokäynti, kokeellinen opiskelu, argumentointi. Lisäksi pääset tutustumaan mahdollisuuksiin hyödyntää erilaisia oppimisympäristöjä oman opetuksesi tukena. Oppimisympäristöihin syvennytään tarkemmin vapaaehtoisissa osioissa.

  1. Virtuaaliset oppimisympäristöt, kurssi avautuu 3/2022 (vapaavalintainen)
  2. Ulos luokasta – toiminnalliset opintokäynnit, kurssi avautuu 3/2022 (vapaavalintainen)
  3. Koulu-yritysyhteistyö, kurssi avautuu 3/2022 (vapaavalintainen)
  4. Luonto oppimisympäristönä, kurssi avautuu 3/2022 (vapaavalintainen)

Tervetuloa oppimaan kanssamme!

Lisätietoa: luma-keskus ((at)) helsinki.fi, https://www.luma.fi/luman-lumoa/

LUMAn lumoa -täydennyskoulutushanketta rahoittaa Opetushallitus.

StarT-kilpailu on yhä käynnissä!

 

Kansallisen kilpailun parhaimpia töitä palkitsevat tänä vuonna mm. StarTin yhteistyökumppanit Tilastokeskus ja PREIN. Tilastokeskus lahjoittaa kaksi stipendiä ansiokkaasti tilastollisia menetelmiä tai aineistoja hyödyntäneille projektitiimeille. Fotoniikan lippulaiva PREIN puolestaan palkitsee stipendillä parhaimpia valoteemaisia projektitöitä sekä yhden valoteemaisen, hyvän opetuskäytänteen Photonics explorer kit -opetuspaketilla.

Osallistu oppimisyhteisösi kanssa nyt! Kansallisen StarT-kilpailun osallistumisaikaa on 13.3. saakka. Mikäli ilmoittaudutte ehdolle kansainväliseen kisaan, voitte täydentää englanninkielisiä kilpailutietojanne 25.3. saakka.

Lue lisää: https://start.luma.fi/start-kilpailu/

LUMA-päivät 2022- ennakkotieto

 

LUMA-päivät 2022 järjestetään Aalto-yliopistossa ma 13.6.- ti 14.6.2022. Teemana on Tulevaisuuden tekijät – tiedettä, taidetta, teknologiaa ja taloutta. Luvassa on tuttuun tapaan kiinnostavia puheenvuoroja, tiedekasvatukseen virittäviä työpajoja, verkostoitumista muiden opettajien kanssa sekä keskiviikon huipentava StarT-gaala. Osallistuminen on maksutonta. Järjestämme ohjelmaa suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.

Lisätietoa: https://www.luma.fi/luma-paivat/

 

 

KategoriatYleinenAvainsanat

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *