Videolla Uuden testamentin eksegetiikan yliopistonlehtori Raimo Hakola ja tutkijatohtori Nina Nikki kertovat, miten kristinuskon historiallinen tutkimus voi olla dialogissa sosiaalisen identiteetin teorian ja laajemmin identiteetin tutkimuksen kanssa. Keskustelun johdattelijana toimii islamilaisen teologian yliopistonlehtori Ilkka Lindstedt.
Jatka lukemista ”Mitä annettavaa historian tutkimuksella on identiteetin tutkimukselle?”
Kirjoittanut: Joanna Töyräänvuori
Nykyään on yleisesti tiedossa, että myös naisia oli kuin olikin olemassa muinaisessa maailmassa. Samoin tiedetään, että köyhiä ihmisiä eli ennenkin. Muinaisten tekstien ja arkeologisen todistusaineiston myötä on pystytty toteamaan, että myös kaikenlaisia vähemmistöjä oli olemassa ennen vanhaan. Mutta miten tällaisia usein eliitin kirjoittamista teksteistä puuttuvia ihmisiä voisi tavoittaa historiantutkimuksen keinoin? Onko ylipäänsä mahdollista selvittää, mitä tekstien katveeseen jäävät ihmisryhmät ajattelivat itsestään?
Jatka lukemista ”Identiteettien rakentuminen ja rakentaminen muinaisessa maailmassa”
Juutalaisuuteen, kristinuskoon ja islamiin viitataan usein yhteisellä termillä abrahamilaiset uskonnot. Abrahamia pidetään kantaisänä ja esikuvana kaikissa kolmessa uskonnossa. Uskontodialogissa Abrahamiin vedotaan usein yhdistävänä tekijänä: juutalaiset, kristityt ja muslimit mielletään yhdessä Abrahamin lapsiksi. Historiallisesti kysymys Abrahamin jälkeläisyydestä on kuitenkin herättänyt myös kilpailua ja riitaa uskontojen välillä. Eri uskontojen edustajat eivät ole aina hyväksyneet toistensa väitteitä Abrahamista.
Sosiaalisen identiteetin lähestymistapaan ja erityisesti itsekategorisoinninteoriaan liittyvä käsite itsestereotypisointi kuvaa prosessia, jossa ihminen kokee itsensä enemmän tietyn sosiaalisen kategorian edustajaksi kuin omaksi yksilölliseksi itsekseen. Tällöin hän samaistuu enemmän tuon kategorian stereotyyppisiin piirteisiin kuin oman persoonallisuutensa ominaisuuksiin, jotka erottavat hänet muista. Itsekategorioinninteoriassa tämä liitetään vahvasti myös käsitteeseen depersonalisaatio, jolla tarkoitetaan juuri kokemusta siitä, että yksilölliset piirteet saavat vähemmän huomiota kuin sosiaalisen kategorian piirteet.
Jatka lukemista ”Itsestereotypisoinnin ja depersonalisaation käsitteistä”
Kirjauskonnoissa pyhät tekstit koetaan identiteetin kivijaloiksi: ne ovat jotain muuttumatonta ja pysyvää. Maailma muuttuu, mutta pyhät tekstit ovat yhteisön perusta. Tämän vuoksi pyhien tekstien eri tulkinnat herättävät tunteita – ja kysymyksen siitä, kenellä on valta tulkita tekstejä. Toisaalta tekstien symboliarvo (esimerkiksi osoitus tiettyyn ryhmään kuulumisesta) voi olla suurempi kuin itse tekstien sisältö ja yksityiskohdat.
Jatka lukemista ”Mitä oli ennen kuin Raamattu oli Raamattu?”
Kirjoittanut: Teemu Pauha
”Identiteettikriisi”, ”identiteettipolitiikka” ja ”identiteettivarkaus” ovat termejä, joita voi tulla vastaan niin akateemisten lehtien sivuilla kuin ihan arkipuheessakin. Mutta mikä on “identiteetti”, johon ne kaikki viittaavat? Jos sinusta tuntuu, että identiteettikriisin ”identiteetti” on eri asia kuin identiteettivarkauden ”identiteetti”, olet ihan oikeassa. Ylipäätään sanaa identiteetti käytetään niin monissa eri merkityksissä, että jos vaikkapa kaksi tutkijaa puhuu identiteetistä, on jopa todennäköistä, että he tarkoittavat sanalla aivan eri asioita.
Jatka lukemista ”Identiteetti psykologisena käsitteenä: osa 1”
Kirjoittanut: Teemu Pauha
Ehkä yleisesti tunnetuin identiteettiteoria on peräisin Erik H. Eriksonilta. Juuri Erikson on antanut meille ajatuksen ”identiteettikriisistä” nuoruusiälle ominaisena kehitystehtävänä.
Jatka lukemista ”Identiteetti psykologisena käsitteenä: osa 2”
Kirjoittanut: Teemu Pauha
Sosiaalisen identiteetin teorian painotukset ovat selvästi erilaisia kuin eriksonilaisessa perinteessä. Siinä missä eriksonilaisessa perinteessä on tapana ajatella, että yksilöllä on yksi yhtenäinen identiteetti, sosiaalisen identiteetin tutkijat ovat taipuvaisia erittelemään identiteetin osatekijöitä. Perustavanlaatuisin näistä on jako henkilökohtaiseen ja sosiaaliseen identiteettiin. Näistä edellinen, henkilökohtainen identiteetti, merkitsee niitä tekijöitä, jotka henkilön mielestä tekevät hänestä yksilön. Sosiaalinen identiteetti puolestaan tarkoittaa niitä ominaisuuksia, jotka henkilön kokemusmaailmassa yhdistävät häntä muihin – ”yksilön minäkäsityksen niitä osia, joiden perustana on kokemus kuulumisesta sosiaalisiin kategorioihin” (”those aspects of an individual’s self-image that derive from the social categories to which he [sic] perceives himself as belonging”). Jokainen ihminen on jäsenenä monissa ryhmissä ja sosiaalisissa kategorioissa, ja siksi onkin mahdollista erotella koko liuta erilaisia sosiaalisia identiteettejä: sukupuoli-identiteetti, seksuaalinen identiteetti, sukupolvi-identiteetti, kansallinen identiteetti, uskonnollinen identiteetti, etninen identiteetti, ammatti-identiteetti, luokkaidentiteetti, harrastusidentiteetti, alakulttuuri-identiteetti ja niin edelleen.
Jatka lukemista ”Identiteetti psykologisena käsitteenä: osa 3”
Kirjoittanut: Teemu Pauha
Sosiaalisen identiteetin teoria edustaa sosiaalipsykologian niin sanottua kognitivistista valtavirtaa, jonka mukaan psykologian tutkimuskohde on yksilön korvien välissä. Identiteetin ja muiden psykologian käsitteiden oletetaan siis kuvaavan mielensisäisiä rakenteita ja prosesseja.
Sosiaalis-konstruktionistinen sosiaalipsykologia tarjoaa kognitivismille vaihtoehtoisen tavan käsitteellistää psykologian tutkimuskohteita. Sosiaalisen konstruktionismin näkökulmasta identiteetti ja muut psykologian tutkimuskohteet eivät ole ihmisten päiden sisällä vaan heidän välissään.
Jatka lukemista ”Identiteetti psykologisena käsitteenä: osa 4”
Kirjoittanut: Teemu Pauha
Yksi nelikenttäni lohkoista, ”ihmisten välinen ja pysyvä”, on tähän mennessä jäänyt kokonaan tyhjäksi. Psykologian piirissä tällaisia identiteettikäsityksiä ei tietääkseni olekaan, mutta muilla tieteenaloilla identiteetti ymmärretään myös tällä tavalla. Esimerkiksi historiantutkija tai sosiologi voi hyvin kirjoittaa vaikkapa ”suomalaisen identiteetin muodostumisesta 1800-luvulla”. Tällöin hän ei luonnollisestikaan tarkoita, että kenenkään yksittäisen suomalaisen kansallinen identiteetti syntyi tuolloin. Historiantutkimuksen tai sosiologian piirissä ”identiteetti” on selvästi yhteisöllinen ilmiö – jonkinlainen kulttuurisesti jaettu käsitys siitä, mitä esimerkiksi “suomalaisuus” tarkoittaa. Tätä käsitystä tuotetaan ennen kaikkea kirjallisuudessa, mediassa ja muissa kulttuurituotteissa, ja siksi se ei olekaan riippuvainen kenenkään yksittäisen ihmisen kokemuksesta.
Jatka lukemista ”Identiteetti psykologisena käsitteenä: osa 5”
Helsingin yliopisto