Eilisillan luento: Seppo Aalto ja Helsinki sotakaupunkina

VHelsinki-seuran syksyn yleisöluentosarja “Helsinki – kaupunki ennen keisaria” alkoi eilen Paasitornissa (Helsingin työväentalossa). Avausluennon piti dos. Seppo Aalto, joka parhaillaan kirjoittaa uudelleen Helsingin kaupungin historian Ruotsin ajan osuutta, otsikolla “Vanha Helsinki – sotakaupunki”.

Esitys oli nautittava. Seppo Aalto on persoonallinen vanhan koulun luennoitsija, joka osaa puhua vapaasti ja pontevasti ilman piirtoheittimiä tai Powerpointeja. Asiasisältö oli suurin piirtein sama kuin viime kevään Viapori-kurssin luennolla, mutta nyt hän oli vielä vahvemmin liikkeellä myytinmurtajan elkein. Aluksi hän kyseli yleisöltä, mitä mielikuvia heillä on vanhasta Helsingistä. Päällimmäiseksi nousi kuva taloudellisesti kituvasta pienestä kauppakaupungista. Loput luennosta hän omisti tämän kuvan kaatamiseen, pääpointteinaan seuraavat:

– Helsinki ei ollut talodellisesti kituva kaupunki: sen mahtavimmat kauppiaat olivat 1500-luvulla rikkaimpien suomalaisporvarien joukossa.

– Helsinki ei ollut ensisijaisesti kauppakaupunki vaan sotakaupunki: kaupungin käyttö sotilassatamana ja joukkojen lastauspaikkana 1500-1600-lukujen loputtomissa sodissa teki siitä valtakunnallisesti tärkeän ja toi sille huomattavia taloudellisia etuoikeuksia, kuten tapulioikeuden.

Luentosarjan kaksi seuraavaa vuoroa tulevat meille Viapori-ihmisille: viikon päästä tiistaina puhuu Sofia Viaporin mullistavista vaikutuksista, kahden viikon päästä puhumme minä ja Sampsa Helsingin ja Viaporin väestöstä.