Historiallisen leksikografian seuran vieraana

|

Puhuin viime perjantaina Suomen historiallisen leksikografian seuran (Helsinki Society of Historical Lexicography) kutsumana otsikolla Joachim Meyer as an Informant of Sixteenth-Century German Fencing Terminology. Kiitokset seuralle kutsusta vielä tätäkin kautta!

Koska seuran intressit kattavat leksikografian lisäksi myös leksikon ja lekseemit, minulla oli mahdollisuus puhua melko vapaasti historiallisen miekkailun sanastosta. Päädyin Joachim Meyeriin, koska hän on monella tapaa kiinnostava tapaus ja muutenkin helposti lähestyttävä.

Käytin tavalliseen tapaani melko paljon aikaa kamppailukirjallisuuden esittelyyn. Meyerin kontekstin hahmottamisen helpottamiseksi kävin läpi paitsi varhaisimpia käsin kirjoitettuja lähteitä, myös 1500-luvulla painettua alan kirjallisuutta. Tuntien yleisön anglistiset painotukset mainitsin luonnollisesti myös englanniksi ilmestyneen kirjallisuuden. Selostin myös Meyerin jälkivaikutuksen pääkohdat varhaisista kopioijista Hitler Jugendiin saakka.

Miekkailusanaston osalta käsittelin sanan mittelhut kahtalaista käyttöä, hänen kritiikkiään sitä kohtaan, että schrankhutia kutsutaan eisenportiksi, hänen pohdintaansa pasteysta sekä hänen kommenttejaan sanoista winden ja olber (alber). Loppukevennyksenä käsittelin Johann Fischartia, jonka lähteenä Meyeria on pidetty ja josta minulla on pöytälaatikon uumenissa tekeytymässä oleva artikkeli.

Esitelmä oli katsottavissa suorana verkossa, ja siitä on olemassa tallennne, joka mahdollisesti on jossain vaiheessa nähtävissä. Tarkoituksenani on myös ollut jo pitkään muokata konferenssi- ja muut esitelmät sellaiseen asuun, että ne kehtaisi ladata verkkoon luettaviksi, mutta toistaiseksi en ole jostain syystä katsonut sitä vaivan arvoiseksi.

Lisäys : Ohessa esitelmän tallenne.

Antiikintutkimusta (konferenssiraportti)

|

Olin toissaviikonloppuna Tampereella osallistumassa antiikintutkimuksen päiville, mutta jostakin syystä kirjoittaminen aiheesta jäi. Korjaan asian nyt tällä lyhyellä ja pintapuolisella raportilla.

Tutkimusesittelyjen lisäksi konferenssin teemana oli antiikintutkimuksen merkitys. Puhujat ja puheenvuoroja käyttäneet yleisön jäsenet olivat pitkälti yhtä mieltä siitä, että antiikintutkimus on tärkeää. Kahvitauon jälkeisen juhlaluennon pitämään oli paikalle saatu Sixten Korkman, joka myös sanoi, että antiikintutkimus on tärkeää.

Tutkijankammio junassa.

Iltapäivän session otsikko oli “Materiaaliset lähteet ja niihin perustuva tutkimus”. Matias Buchholz selosti Bubastoksen hiiltyneiden papyrusten julkaisua, välimerellisen tiiliarkeologian johtava asiantuntija Pirjo Hamari puhui tiiliarkeologiasta, ja Timo Korkiakangas esitteli digihumanistisia menetelmiä varhaiskeskiaikaisten asiakirjojen tutkimuksessa.

Oman esitelmäni otsikko oli “Kaksi kreikankielistä kamppailukirjallista papyrusfragmenttia”, eli esittelin meneillään olevan tutkimushankkeeni kosketuspintaa antiikin lähteisiin. Selostin lyhyesti, mitä tarkoitan kamppailukirjalla, minkä jälkeen annoin nopean katsauksen molempiin papyruslähteisiin ja kerroin näkemykseni niiden kamppailuteknisistä tulkintamahdollisuuksista ja niiden kamppailukirjallisesta merkityksestä.

Illanvietto suoritettiin Plevnassa, ja lauantain sessioiden jälkeen käytiin illalla vielä Vapriikin Ostia-näyttelyssä.

Facebookista löytyy pari kuvaa lisää Society for Combat Archaeologyn sivulta.

Kiitokset järjestäjille ja osallistujille hyvistä puitteista, keskustelusta ja seurasta!

Kun kuva on pielessä

|

Kuvan ja tekstin suhde on eräs kiinnostavimpia seikkoja kuvitetuissa kamppailukirjoissa. Tämä suhde kertoo paitsi teoksen synnystä, myös siitä, missä määrin kuvituksen yksityiskohtia kannattaa noudattaa yritettäessä jäljitellä niiden esittämiä liikkeitä.

Leeds, RA, I.33 fol. 23r.

I.33:sta löytyy alla oleva kohta, jossa kuvatekstin kirjoittaja kommentoi kuvittajan tekemää virhettä (23r, ks. kuva yllä):

Et nota quod non est plus depictum de illa frusto quam ille due ymagines quod fuit vicium pictoris.

‘Ja huomaa, että tästä kappaleesta ei ole kuvattuna enempää kuin alla olevat kaksi hahmoa, mikä oli kuvittajan vika.’ Yksikuvaiset kappaleet ovat teoksessa harvinaisia. (Kappaleen alku on merkitty ristinmerkillä.) Langortia käsittelevässä osiossa (lehdet 17v–23r) kappaleet toki alkavat kaikki teräkontaktista (mukaan lukien vidilpoge, 22r–23r), koska langort on kaikkien liikkeiden loppupiste; on siis luontevaa, että langortia koskevat kappaleet hyppäävät varoasento- ja plaga-vaiheen yli. Yllä käsitellyssä kohdassa ei ole kuitenkaan aivan selvää, millaisesta teräkontaktista on kyse, sillä kuvassa nähdään vain kappaleen päättävä osuma vatsaan (‘super ventrem’). Terien risteämiskohta on näemmä korjattu kuvassa niin, että papin miekka on oppilaan miekan päällä.

Talhofferin vuodelle 1462 päivätyssä koodeksissa on muutama vastaava kohta, joissa kuvateksti kommentoi kuvissa olevia virheitä. Yksi liittyy alla olevaan kuvaan, jossa otellaan švaabilaisen lain mukaisesti kilvellä ja miekalla:

München, BSB, cod. icon. 394a fol. 76r.

Tekstin mukaan vasemmanpuoleinen kamppailija on halunnut kääntää kilpensä ylös (‘Der hatt wöllen den schilt oben hinyn wünden’), kuvan perusteella vasemmalle puolelleen. Tätä liikettä vastaan toimivan oikeanpuoleisen kamppailijan kilven ja miekan asento eivät kuitenkaan vaikuta yhteensopivilta: kilpi osoittaa vastakkaiseen suuntaan (tai kohti vastustajaa), ja pisto tapahtuu sen yli. On vaikea hahmottaa, miten kilven on tarkoitus vaikuttaa sitomalla tai suojaamalla. Vastaus piilee kuvatekstissä, joka poikkeaa tavanomaisesta, yksittäisten hahmojen toimintaa kolmannessa persoonassa kuvailevasta muodosta todeten, että ‘kilven pitäisi näkyä sisäpuolelta ja piston olisi pitänyt tapahtua ristiin’ (‘Den schilt solt Man ynen Sehen vnd der stich geschrenck solt Sin gescheen’). Esimerkkinä tällaisesta asettelusta alla oleva yksityiskohta lehdeltä 67r:

BSB, cod. icon. 394a, fol. 67r.

Tällöin kilven vaikutus kohdistuisi vastustajan kilpeen (ja oletettavasti sen kahvaa myöten pidettävään, kuvassa näkymättömään miekkaan), mahdollistaen piston vapaana olevaa linjaa pitkin eli ristiin oman kilpikäden yli. Miekan ja kilven ääriviivat ovat sen verran lähellä toisiaan molemmissa asennoissa, että virhe on saattanut syntyä huolimattomasta luonnoksesta.

Kaksintaistelua švaabilaiseen tapaan kilvellä ja miekalla kuvataan myös kahdessa muussa Talhoffer-käsikirjoituksessa, mutta ne ovat tältä osin suppeampia eivätkä sisällä verrokkikuvaa. (En löytänyt vastaavaa tilannetta myöskään Baumannin koodeksista tai Gladiatoriasta).

Samankaltaista käsien ristimistä esiintyy myös I.33:ssa, jossa sisälinjaan kohdistuvat sidonnat tehdään ristiin oman kilpikäden yli, otaksuttavasti mahdollistamaan miekan vapaa käyttö sidontaa seuraavan kilpilyönnin (schiltslag, käytännössä sidonta kilvellä) jälkeen.

RA, I.33 fol. 9v.

Yllä olevassa kuvassa pappi (oikealla) on sitonut oppilaan vasemmalle. Vaikka terät näyttävät osoittavat jyrkästi alaspäin, on kyse todennäköisesti perspektiivistä, jonka avulla voidaan helpommin kuvata, kumman terä on sidottu.

Edellä käsitellyt kohdat osoittavat yksiselitteisesti, että kyse on kuvien sisältöä selventävistä kuvateksteistä eikä siitä, että kuvien funktio olisi selventää tekstiä, mitä tyyppiä edustaa esimerkiksi Lecküchnerin Münchenin-käsikirjoitus. Tämä ero tekstin ja kuvan funktiossa on eräs keskeinen piirre, joka on huomioitava kuvitettuja kamppailukirjoja tutkittaessa.

Miekkailu vai taistelu

|

Termityö johtaa kaikenlaisten asioiden pohdiskeluun. Otsikon ongelma, miekkailu vai taistelu, vaikuttaa ensisilmäyksellä varmasti triviaalilta, mutta on kuitenkin todellinen ongelma tietyissä tapauksissa.

Sellaiset saksankieliset termit kuin Bloßfechten, Harnischfechten ja Rossfechten on luontevaa suomentaa paljasmiekkailu, haarniskamiekkailu ja ratsumiekkailu. Nämä tarkoittavat siis järjestyksessä miekkailua ilman haarniskaa, haarniskassa ja ratsain.

Wassmannsdorffin neuvoma varoasento pistintaistelussa (s. 109).

Ongelmia syntyy kuitenkin silloin, kun kyseessä on esimerkiksi Stangenfechten tai Bayonettfechten. Vaikka saksan fechten tarkoittaakin nykyään lähtökohtaisesti miekkailua, se ei kuitenkaan samalla tavalla eksplisiittisesti viittaa miekkaan välineenä. Kuulostaisi hassulta suomeksi puhua sauvamiekkailusta tai pistinmiekkailusta. (Floretti-, säilä- ja kalpamiekkailu toimivat, koska floretti, säilä ja kalpa ovat eräänlaisia miekkoja.) Suomeksi jälkimmäisestä käytössä ollut termi onkin pistintaistelu, joka vertautuu turnajaisista tuttuun lajiin peitsitaistelu. Vanhempi termi nyrkkeilylle on ollut nyrkkitaistelu.

Säilyttääkseni tietyn harmonian sotatieteellisen terminologian kanssa pyrin olemaan käyttämättä sanaa taistelu muuten kuin varsinaisen taistelun eli sotilaallisen yhteenoton merkityksessä. Tässä mielessä pistintaistelu kuulostaa eräänlaiselta taistelulta kuten hyökkäystaistelu, puolustustaistelu ja lähitaistelu. Muutenkin olen samaa mieltä kuin Karl Wassmannsdorff (1864) siinä, että on ongelmallista puhua pistimestä (Bayonett), sillä kamppailla voidaan myös ilman sitä (ja lisäksi Wassmannsdorff vihasi ranskalaista terminologiaa).

Wassmannsdorff kuitenkin ajatteli edellistä sanoessaan pistimen vaihtoehtona kivääriin kiinnitettävää metsästystikaria (Hirschfänger), johon perustuu miekkapistimenä tunnettu pistintyyppi: varsinainen pistin eli bajonetti olisi siis vain hylsypistin. Suomeksi molempia kutsutaan pistimiksi. Itse näkisin ongelman siinä, että käsikähmässä voidaan käyttää kiväärin muitakin osia kuin pistintä, nimittäin perää ja myöhemmin myös lipasta. Näin ollen Gewehrfechten toimii siinä mielessä, että välineeksi mainitaan vain kivääri (Gewehr), mutta kiväärimiekkailu ja kivääritaistelu ovat molemmat suomeksi vähän ongelmallisia.

Ehkä paras ratkaisu on pitäytyä vakiintuneessa pistintaistelussa ja hyväksyä symmetrian puute ja muut ongelmat. Muutenkin perällä, lippaalla ja piipulla iskeminen kuuluvat ennemmin pistintaistelun jälkeiseen aikaan, “lähitaisteluun kylmin asein”.

Palatakseni kuitenkin paljas-, haarniska- ja ratsumiekkailuun on sanottava, ettei näissäkään “miekkailu” tapahdu välttämättä miekalla. En kuitenkaan lähtisi lanseeraamaan sellaisia termejä kuin paljastaistelu, haarniskataistelu tai ratsutaistelu. Huomattakoon vielä sekin, että nimityksen Fechtbuch eli fight book suomenkielinen vastine on kamppailukirja. Olisin tapuvainen hyväksymään sen, että sanan miekkailu merkitykseen näissä yhteyksissä vaikuttaa saksan sanan Fechten käyttö, vaikka tässä on tietyt oikeakielisyysongelmansa.

Samaan teemaan liittyy myös I.33:ssa käytettävä sana dimicare (ilmaisussa ars dimicatoria) ja sen tulkitseminen.

Vadi-bibliografiaa

|

Kirjoitin hiljattain taustoitusta Filippo di Vadista, ja ajattelin samalla vaivalla tuottaa katsauksen bloginkin puolelle.

Kirjallisuutta yhteiskuvassa.

Ilmeisesti pisalaisen Filippo di Vadin (philippo di uadi da pisa, Philippo di uadi pisano) teos on säilynyt yhtenä ainoana käsikirjoituksena, Rooma, Biblioteca Nazionale, Fondo Vittorio Emanuele 1324, joka on ajoitettu 1482–1487. Terminus post quem tulee siitä, että teos on omistettu Urbinon herttualle Guidobaldo da Montefeltrolle, joka peri tittelin isältään vuonna 1482. Terminus ante quem on puolestaan käsikirjoituksen ensimmäinen maininta, joka on löytyy nimellä Indice vecchio tunnetusta Urbinon kirjaston luettelosta (Rooma, Bibliotheca Apostolica Vaticana, Ms. Urb. lat. 1761, fol. 87v):

Philippi Vadi Liber de Arte Gladiatoria Dicatus
Illmo. D. Dno. Guido Urbinatium Duci. Codex orna
tissimus Cum picturis Artem ostendentibus. In Rubro.

Marginaaliin on lisätty ‘Non repertus post Valentinum’, mikä tarkoittaa, että koodeksi katosi Cesare Borgian vallattua Urbinon vuonna 1502. Tämän jälkeen käsikirjoitus on ollut teillä tietämättömillä, kunnes Thomas Phillipps osti sen Lontoossa J. T. Payneltä vuonna 1838. Käsikirjoitus löytyy Phillippsin painetusta luettelosta virheellisesti kaksi kertaa, numeroina 11725 (s. 202) ja 13545 (s. 244–245). Alla molemmat kuvaukset:

11725
Philippi Vadi Liber de Arte Gladiatoria dimicandi
Dedicated to Guido Feretrano, Duke of Urbino,
with the Duke’s Arms emblazoned on the 1st leaf
8vo. V. s. xv. Old No. 9111.

 

13545
Vadus (Philippus) de Arte Gladiatoria. Dedicated
to Guido Feretranus, Duke of Urbino. Arms of
the Duke opposite the Title Page. 1. O an
Eagle displ., S 2. Bendy 6 Az. & O. over all,
on a Pale G. a Ducal Cap O. & A. in chief
point, & 2 keys in Saltire in base. Full of Paint-
ings shewing the positions. 8vo. stamped sides
& gilt. V. s xvi.

Jälkimmäinen kuvaus sisältää heraldisen kuvauksen Urbinon herttuan vaakunasta, joka vain mainitaan ensimmäsessä kuvauksessa. (Suomeksi kuvaus voisi kuulua: “Kilpi nelijakoinen, 1. ja 4. kultaisessa kentässä musta kruunattu kotka siivet levällään ja sulat alaspäin, 2. ja 3. kenttä viidesti lohkoisia kultaa ja sinistä; punaisessa paalussa ylhäällä herttuan hattu kultaa ja hopeaa, alhaalla kultainen ja hopeinen avain ristissä”.)

Vuonna 1895, edellä mainittu Indice vecchio ilmestyi painettuna Cosimo Stornajolon teoksen Codices urbinates graeci Bibliothecae Vaticanae esipuheessa, josta yllä siteerattu kohta löytyy numerona 654 (s. cxxxviii–cxxxix).

Tammaro De Marinis tunnisti teoksessaan La legatura artistica in Italia nei secoli XV e XVI Urbinon hovikirjansitomon (1960, nide I, s. 70–88), jonka työtä myös Vadin käsikirjoituksen sidonta on. Näissä merkeissä kyseistä käsikirjoitusta käsittelee myös A. R. A. Hobson artikkelissaan ‘Two Italian Renaissance Bookbindings in the Phillipps Collection’ (teoksessa Studi di bibliografia e di storia in onore di Tammaro de Marinis, 1964, s. 1–4).

Sothebyn huutokaupan katalogista Catalogue of Forty-Two Manuscripts of the 7th to the 17th Century esineenä 118 sivuilla 94–96. Omistus, esimerkkisivu kuvitetusta osasta ja kuva kannesta löytyvät kuvaliitteestä (kuvat 27–29). Huutokauppa pidettiin 28. lokakuuta 1967, ja käsikirjoituksn osti Libreria Leo S. Olschki 15000 punnan (36000 dollarin) hintaan.

Vuonna 1978 ilmestyi Carlo Bascettan toimittama Sport e giuochi: trattati e scritti dal XV al XVIII secolo, jota olen käsitellyt jo aiemmin. Vadia käsittelevä luku sisältää värifaksimilet käsikirjoituksen lehdistä 15v (lyöntidiagrammi), 16r (sis. Vadin kuvan), 28r ja 28v. Tekstieditio käsittää esipuheen, tekstiluvut 1–16, sekä kuvaliitteenä löytyvän lehden 28 kuvatekstit. Bascetta käsittelee myös Vadin yhtäläisyyksiä Fioreen (146–150).

Kuten odotettua, Sydney Anglo käsittelee Vadia sporadisesti teoksessaan Martial Arts of Renaissance Europe (2000), ilmeisesti lähtökohtaisesti Bascettan osittaisen edition pohjalta.

Koko italiankielinen alkuteksti ilmestyi vuonna 2001 Marco Rubbolin ja Luca Cesarin toimittavana otsikolla L’arte cavalleresca del combattimento. Tämä laitos ilmestyi vuonna 2017 uudistettuna painoksen ja sisältää puoliksi värillisen, puoliksi mustavalkoisen faksimilen, italiankielisen tekstin sekä kommentaarin, jossa sisältöä verrataan Fiore dei Liberin tuotantoon.

Vadin teos ilmestyi Chivalry Bookshelf -sarjassa vuonna 2004 otsikolla Arte gladiatoria dimicandi (sic!) Luca Porzion ja Gregory Melen toimittamana. Teos sisältää huonolaatuisen faksimilen, kuvaosan alkutekstin sekä koko teoksen englanninkielisen käännöksen. Kirjasta syntyy suttuinen ja huolimaton vaikutelma, mistä vastuu on eittämättä (sittemmin toimintansa lopettaneella) kustantajalla.

Guy Windsor julkaisi 2012 omakustanteen otsikolla Veni Vadi Vici: A Transcription, Translation and Commentary of Philippo Vadi’s De Arte Gladiatoria Dimicandi, jonka eräistä hieman kyseenalaisista tulkinnoista kirjoitin jo aiemmin. Teos sisältää otsikkonsa mukaisesti alkutekstin (kuvineen), käännöksen ja kommentaarin.

Edellä mainitun teoksen uusittu laitos ilmestyi 2018 otsikolla The Art of Sword Fighting in Earnest: Philippo Vadi’s De Arte Gladiatoria Dimicandi. Erotuksena edellisestä teos ei sisällä alkutekstiä muuten kuin välttävässä faksimilessa, joka on ilmestynyt myös erikseen.

Kamppailukirjakonferenssiesitelmiä verkossa

|

Deutsches Klingenmuseum Solingen järjesti vuonna 2017 konferenssin otsikolla Fight Books in Comparative Perspective. Hiljattain järjestäjäorganisaatio alkoi julkaista konferenssiesitelmiä YouTube-kanavallaan.

Rainer Welle puhuu.

Konferenssijulkaisua odotellessa ja kiitollisena tästä mahtavasta palveluksesta kokoan tähän kirjoitukseen linkit kyseisiin videoihin niihin pääsyn helpottamiseksi. (Videoita oli tätä kirjoittaessani ilmestynyt vasta Rainer Wellen keynote-luentoon asti, mutta olen sittemmin lisännyt loput linkit loppujenkin videoiden ilmestyttyä.)

Torstain 9.10.2017 esitelmät:

Perjantain 10.10.2017 esitelmät:

Kamppailuntutkimusta Trierissä (konferenssiraportti)

|

Olin loppuviikosta Trierissä Eric Burkartin ja Eva Bischoffin järjestämässä kamppailuntutkimuksen (martial arts studies) konferenssissa “Fighting – Knowledge – Bodies“. Kuulin konferenssista Ericiltä ollessani viimeksi Leedsissä, ja onnistuin järjestämään itselleni matkan suhteellisen lyhyellä varoitusajalla.

Paul Bowman, ‘Everybody Was Kung Fu Writing: The Age of Self-Defence Books’.

Saavuin mukaan houkuttelemani Joeli Takalan kanssa Frankfurtiin keskiviikkoaamuna, mistä jatkoimme junalla Koblenzin kautta Trieriin. Konferenssiohjelma alkoi vasta illalla Frankenturmissa, jossa tervetuliaissanojen jälkeen Paul Bowman puhui kamppailulaji- ja itsepuolustuskirjallisuudesta. Ilta jatkui viinillä ja juustolla.

Torstaina tapahtumapaikkana oli Trierin kaupunginkirjasto. Alkusanojen jälkeen keynote-luennon piti Ben Spatz, jonka teokseen What a Body Can Do (2015) olin hiljattain tutustunut. Luennon aikana toteutimme kolmen hengen ryhmissä pienimuotoisen kehollistetun tiedon tutkimuksen laboratorion.

Torstain paneelin aiheena oli tieto. Ensimmäisen esitelmän piti Mario Staller, joka puhui kamppailutiedon syntymisestä ja välittymisestä ekologisen dynamiikan viitekehyksessä. Kiinnostavana yksityiskohtana oli koe, jossa poliiseja oli koulutettu reagoimaan veitsiuhkaan kahdella eri tavalla, ja miten opetustavan ero vaikutti toimintaan osittain yllätyksellisessä koetilanteessa.

Eric Burkart, ‘Bodies, Artefacts, Embodied Knowledge: Fighting Practices and Assemblage Theory’.

Eric Burkart piti samanhenkisen esitelmän kuin Leedsissä siitä, miten hän näkee kamppailun Manuel Delandan assemblaasiteorian näkökulmasta. Lounaaksi oli keittoa. Lopuksi Eva Bischoff käsitteli maskuliinisuutta ja rotua 1970-luvun kamppailulajirepresentaatioissa. Osana virallista ohjelmaa oli myös historiallinen kiertokävely Trierissä Simon Karstensin asiantuntevalla opastuksella.

Paneelien jälkeen pistäydyimme kirjaston museoon,  jossa oli esillä kaikenlaista kiinnostavaa, vaikken osaakaan erityisesti nauttia lasin takana olevista, yhdelle aukeamalle pysähtyneistä kirjoista. Illalla syötiin Herrlich Ehrlich Trier -nimisessä ravintolassa, mistä jatkoimme astetta raskaampaan musiikkiin keskittyvään pubiin. Melusta huolimatta sain käytyä erittäin hyödyllisen keskustelun Daniel Jaquet’n kanssa.

Perjantaiaamuna ohjelma alkoi samassa paikassa kuin edellispäivänä Greg Downeyn keynote-luennolla ihmisen kamppailukyvystä antropologisesta näkökulmasta. Erityisenä kritiikin kohteena oli 2013 ilmestynyt artikkeli, jonka mukaan ihmisen käsi olisi kehittynyt nyrkillä lyömistä varten erotuksena muista ihmisapinoista.

Daniel Jaquet, ‘Body of Steel: Fighting in Armour According to the Fight Books (15th-16th c.)’.

Päivän paneelin kantavana teemana olivat kehot ja artefaktit. Ensimmäisenä puhui Romana Kaske varusteiden roolin tulkinnasta saksalaisessa epiikassa, minkä jälkeen Sixt Wetzler vastasi kysymykseen, miksi miekat kiinnostavat ihmisiä, ja burritolounaan jälkeen Daniel Jaquet kertoi haarniskassa suorittamistaan kokeista ja niiden merkityksestä.

Sixt Wetzler toi mukanaan miekan.

Illalla suuntasimme Weingut Deutschherren-Hofiin syömään sekä maistelemaan valkoviinejä. Aterian päälle tutustuin myös uuteen erinomaiseen puristejäteschnapsiin tuotenimeltä Alter Tresterbrand.

Yleisellä tasolla on todettava, että konferenssin käytännön järjestelyt olivat sijainnin, lounaiden, kahvituksen ja oheisohjelman osalta aivan erinomaisia.

Lauantaina lähdimme Trieristä samalla tavalla kuin olimme tulleetkin – junalla Koblenzin kautta Frankfurtiin. Frankfurtissa kävimme katsastamassa toisen maailmansodan jäljiltä jälleenrakennetun Liebfrauenkirchen sekä sen vieressä sijainneen Marxbrüder-killan päämajan sijaintipaikkan. Torin laidalta löysimme myös erinomaisen ruokapaikan (Metzgerei Heininger), jossa nautimme luonnollisesti frankfurtereita. Hieman pitemmällä sijaitsevalla, varsinaisella Fechtschule-tapahtumapaikalla (Römerberg) emme tulleet käyneiksi.

Laitan tähän loppuun vielä linkit kolmeen relevanttiin open access -julkaisuun, jotka saattavat kiinnostaa blogin lukijoita:

Kesäkoulussa Turussa

|

Sivuhuomiona olin edellisvuoden tapaan heinäkuussa Turussa katsomassa Turun linnan turnajaisia, joista kirjoitin tällä kertaa keskiajan tutkimuksen seuran Glossa ry:n blogiin.

Palasin kuitenkin tällä viikolla Turkuun osallistuakseni Langnetin kesäkouluun. Teoriassa ohjelmaa olisi ollut maanantaista perjantaihin, mutta perjantaille kaavailtu tekstityöpaja ei toteutunut Historiallinen kielentutkimus, vanhat kirjakielet ja tekstit -teemaryhmän osalta.

Maanantaista tiistaihin ohjelmassa oli kurssi nimeltä “Historialliset aineistot kontekstissa” (vaihtoehtona olisi ollut “Kieli ja eriarvoistuminen”). Kurssi koostui lukuisista eri henkilöiden pitämistä luennoista, jotka liittyivät tavalla tai toisella historiallisiin aineistoihin. Outi Merisalo mainitsi luennollaan kirjahistorian kannalta relevantteja verkossa saatavilla olevia resursseja: Briquet Online (vesileimatietokanta), Vocabulaire codicologique, Gesamtkatalog der Wiegendrucke ja Incunabula Short Title Catalogue.

Kuvituskuva.

Kurssin lopuksi perehdyttiin käytännössä Turun yliopiston kirjaston inkunaabaleihin ja Turun akatemian lainopin professorin Matthias Caloniuksen luennoista kirjoitettuihin muistiinpanoihin. Inkunaabeleista kohdalleni osui bibliografiseksi harjoituskappaleeksi Stephanus Fliscuksen Sententiarum variationes, seu Synonyma (Nürnberg 1485, ISTC if00202900, GW 10008), joka sisältää aiheittain järjestettyjä latinankielisiä fraaseja.

Keskiviikon työpaja käsitteli (kielen)tutkimuksen yleistajuistamista laajasti ymmärrettynä. Opettajina olivat Tiina Raevaara ja Lari Kotilainen. Illalla syötiin välipalaa Enkelin Kisällissä ja siirryttiin opastetulle kierrokselle Luostarinmäen käsityöläismuseoon. Torstain työpaja, jonka opettajana oli Srikant Sarangi, käsitteli kansainvälistä julkaisemista eli artikkelin “myymistä” kansainväliseen julkaisuun.

Tänään eli perjantaina lähdimme kollegan kanssa kohti Helsinkiä aamujunalla, joka on tätä kirjoittaessani myöhässä 52 minuuttia.

Kuukauden kirja: Das Solothurner Fechtbuch ([1990])

|

Heinäkuun kirja on Charles Studerin Das Solothurner Fechtbuch. Vuosiluku on otsikossa hakasulkeissa, sillä se puuttuu itse kirjasta, mutta ilmeisen varman tiedon löysin kirjan julkaisseen kirjaston (Zentralbibliothek Solothurn) vuosikertomuksesta (s. 41).

Kyseessä on suunnilleen luonnollisen kokoinen mustavalkoinen faksimilejulkaisu mainitun kirjaston kokoelmista löytyvästä käsikirjoituksesta S 554, joka löytyi jonkun talon ullakolta marraskuussa 1884 pölyyntymästä muiden kirjojen joukossa. Käsikirjoitus S 554 on alkujaan koostunut 62 lehdestä ja 120 numeroidusta kuvasta, joista on jäljellä 30 lehteä ja 57 kuvaa. Käsikirjoitus on peräisin 1500-luvun alusta ja sisältää tekstittömän version Paulus Kalin kirjasta, vaikka Studer pitääkin sen esikuvana Talhofferin vuoden 1467 kirjaa. Sama virhe toistuu Rainer Lengin katalogissa, jossa käsikirjoitus löytyy Talhofferin alta kuvauksella ‘Fechtbuch und Ringbuch, textlos, in enger Verwandtschaft zu Talhoffer’ (38.3.7). Läheinen sukulaisuus Talhofferiin on tietysti totta, mutta tämä on Paulus Kalin, ei Solothurnin käsikirjoituksen ominaisuus. Mielenkiintoista kyllä, Studerin teos puuttuu Lengin kirjallisuusluettelosta.

Kirjassaan Studer kuvailee käsikirjoituksen, sijoittaa sen oikeudellisten kaksintaisteluiden kontekstiin ja kommentoi sitten siinä olevia kuvia. Kommentaari nojaa Wierschinin väitöskirjaan (1965) sekä Hergsellin toimittamaan faksimilelaitokseen (1887) Talhofferin vuoden 1467 käsikirjoituksesta cod. icon. 394 a. Solothurnin käsikirjoituksen tulkinnan lähteenä pitäisi tietysti käyttää Paulus Kalin tunnetuinta käsikirjoitusta cgm 1507; kyseinen käsikirjoitus on hyvin edustettuna Wierschinin kuvaliitteessä, johon Studer viittaa, joten hän olisi hyvin voinut huomata yhteyden. Ylipäänsä hänen kommenteistaan paistaa läpi paitsi kamppailukirjallisuuden tuntemattomuus, myös yleinen huolimattomuus pelkästään käsillä olevan käsikirjoituksenkin osalta.

Studer arvelee hattupään  näyttävän tässä oppilaalleen, miten miekkaa on pidettävä. (Kuva 90).

Miekkaosuuden alussa (kuvat 73-76) nähdään neljä varoasentoa, jotka ovat ochse, pflueg, alber ja vom tage (vrt. cgm 1507 fol. 58rv). Studer kuitenkin tulkitsee nämä Talhofferin kuvien 1-3 perusteella niin, että ensimmäisessä nähdään sturzhau, toisessa abnehmen (!), kolmannessa wechselhau ja neljännessä oberhau (vrt. cod. icon. 394 a fol. 2r-3r). Myönnettäköön, että nämä ovat toista kuvaa lukuun ottamatta ihan ymmärrettäviä tulkintoja mainitun lähteen perusteella, vaikka sisällöllisesti täysin vääriä. Merkillistä on myös, että Studer ei tunnista kuvan 73 hahmoa samaksi “Kappenträgeriksi” (Paulus Kal itse) kuin kuvassa 75.

Huvittavista tulkinnoista mainittakoon esimerkkinä kuvat 91-93, jotka kuvaavat lonkkapainia (huffringen, vrt. cgm 1507 fol. 63v-64v). Näissä kuvissa Studer tulkitsee hattupäisen hahmon halaavan ja tukevan mahdollisesti haavoittunutta oppilastaan ja taluttavan tämän pois paikalta (s. 58). Kuitenkin tismalleen samat tekniikat (ilman maahan pudonneita miekkoja) sisältävät kuvat (116 ja 118, vrt. cgm 1507 fol. 83v ja 84v) hän tulkitsee aivan oikein painitekniikoiksi (s. 76).

Hattupää halaa oppilastaan (Kuva 91.)

Lopussa Studer kauhistelee käsikirjoituksen kuvaaman maailman raakuutta ja oikeudenkäytön kaukaisuutta omastamme (s. 84).

Studerin kirja on lähinnä kiinnostava yhtenä suhteellisen varhaisista kamppailukirjojen faksimilejulkaisuista, ja kyseinen käsikirjoitus on ollut pitkään ilmeisen tuntematon Sveitsin ulkopuolella (Hans Fehr käyttää sitä Heinrich von Neustadtin Apollonius Tyyroslaisen kuvituksena teoksessaan Das Recht in der Dichtung [1931], mutta edes Rainer Welle ei mainitse käsikirjoitusta väitöskirjassaan [1993]). Valitettavasti teosta vaivaavat huomattavat puutteet itse asiasisällön suhteen, eikä Solothurnin käsikirjoituksella muutenkaan ole erityistä arvoa muuten kuin Paulus Kalin reseptiotutkimuksen osalta.

(Studerin kirja ei kuitenkaan ole heikoin Solothurnin käsikirjoitusta käsittelevä julkaisu. Artikkelissaan ‘Das Solothurner Fechtbuch: Giving it Voice’ teoksessa Masters of Medieval and Renaissance Martial Arts (2008, s. 249-265) tekijä David Lindholm jättää tyystin huomiotta aiemman tutkimuksen ja huolimatta taulukoimistaan yhtäläisyyksistä Solothurnin käsikirjoituksen ja mainittujen Talhofferin (satunnaisia yhtäläisyyksiä sattumanvaraisessa järjestyksessä) ja Kalin (säännöllisiä yhtäläisyyksiä samassa järjestyksessä eri osioiden sisällä) käsikirjoitusten välillä tulee ilmeisen johtopäätöksen sijaan siihen tulokseen, että siinä on paljon yhtäläisyyksiä sekä Talhofferiin että Kaliin, erityisesti jälkimmäiseen.)

IMC 2019 (konferenssiraportti)

|

Kesäkuun viimeisenä päivänä suuntasin jälleen Leedsiin, tällä kertaa keskiaikakonferenssin (International Medieval Congress) merkeissä. Lentoni oli ylibuukattu, joten jouduin odottamaan puoli päivää seuraavaa lentoa. Onneksi mukana oli kirja, vaikka sunnuntaiksi suunnittelemani käynti Royal Armouriesissa ei sitten onnistunutkaan.

Tarjonta on aina niin laaja, että muodostuu oikeaksi ongelmaksi valita, mitä sessioita menee kuuntelemaan. Omalta osaltani valinnat menivät muutaman kerran hieman pieleen, kun esitelmien sisältö ei ihan vastannutkaan odotuksiani, vaikka aihe sinänsä oli lähtökohtaisesti mielenkiintoinen ja otsikko periaatteessa lupaava.

Tiistaina valinta oli kuitenkin helppo, sillä päivällä oli peräti kaksi historiallisen kamppailun tutkimukseen keskittyvää sessiota, ja illalla oli vielä samasta aiheesta paneelikeskustelu. Ensimmäinen sessio oli otsikoltaan ‘Martial Cultures before the Age of Fight Books’. Kaksi kolmesta esitelmöitsijöistä oli peruuttanut osallistumisensa: Cornel-Peter Rodenbusch puhui Katalonian kamppailukulttuurista 1000-luvulla, ja toisen esitelmän piti viime hetken muutoksena Sixt Wetzler, joka puhui väitöskirjansa aiheesta eli kamppailukohtauksista saagakirjallisuudessa.

Toinen sessio oli otsikoltaan ‘Martial Cultures after the Middle Ages’. Iason-Eleftherios Tzouriadis puhui historiallisiin eurooppalaisiin kamppailutaitoihin liittyvien viimeaikaisten julkaisujen trendeistä ja Jacob Deacon englantilaisista miekkamestareista. Daniel Jaquet puhui muun muassa Minskissä Euroopan kisojen yhteydessä hiljattain järjestetystä näyttelystä.

Illan paneelikeskustelussa käsiteltiin historiallisten kamppailutaitojen ja akateemisen tutkimuksen suhdetta kerraten tutkimuksen lähihistoriaa sekä todeten historiallisten taitojen henkiinherättämisen periaatteelinen mahdottomuus.

Esitelmäni meneillään. (Kuva: Dean Davidson.)

Oma esitelmäni, joka oli käytännössä englanninkielinen käännös Dies Medievales -konferenssissa pitämästäni, oli vasta keskiviikkona, joten saatoin stressata siitä ensimmäiset kaksi kongressipäivää. Olin myös jälleen kerran lähettänyt esitelmäehdotukseni yksin, joten päädyin samaan sessioon sotahistoriallisten esitelmien kanssa. Yleisö näytti koostuvan lähinnä ihmisistä, joita kiinnostivat erilaiset linnoituslaitteet, vaikka ainakin kaksi henkilöä oli paikalla minun takiani. Jos ei muuta, niin karttuipahan ainakin kokemuspisteitä kansainvälisestä konferenssiesiintymisestä ja tulipahan ehkä tehtyä alaani tunnetuksi.

Keskiviikkona osallistuin myös Royal Armouries -ekskursioon, johon sisältyi omaehtoista kiertelyä museossa ja, museon sulkeuduttua, esineiden käsittelytuokio. Kahdestakymmenestäkahdeksasta esineestä entuudestaan tuttuja olivat sotavasara, tikarit ja miekat lukuun ottamatta 1800-luvulta peräisin olevaa kaskaraa (XXVIS.210) ja erästä 1300-luvun lopun tikaria (X.4). Uusia tuttavuuksia olivat myös pari kypärää, pari rengaspanssaria sekä erinäiset levyhaarniskan osat.

Keskiviikkoyö venähty myöhäiseksi diskossa muiden historiallisen kamppailun tutkijoiden kanssa. Torstain sessio ‘Title The Bits Between: Swords, Armour, Riding Tack, and Household Goods as Material Intermediaries’ ja erityisesti Eric Burkartin esitelmä oli kuitenkin itselleni konferenssin kohokohta syistä, joihin palaan toisella kerralla. Iltapäivällä katsoin tuttujeni taistelunäytöksiä osana “Making Leeds Medieval” -tapahtumaa.

Perjantaina perinteiseen tapaan vietin aamupäivän kirjastossa lukemassa turnajaiskirjoja ja sapelioppaita, kävin katsomassa taistelunäytöksen museossa ja lähdin junalla lentokentälle.