Väitös: Siat levittivät Yersinia enterocoliticaa tilojen välillä kaikissa tuotantomuodoissa

Sikoja_virtanen_160Yersinia enterocolitica on elintarvikevälitteinen eläinten ja ihmisten välillä tarttuva taudinaiheuttaja, jonka pääasiallisena lähteenä pidetään sikoja. Y. enterocoliticaa esiintyy sikojen nielurisoissa ja suolistossa yleisesti ja taudinaiheuttaja-yersiniat aiheuttavat teurastamolla ruhojen ja elinpakettien saastumista.  Y. enterocolitican on todettu siirtyvän tiloilta sikojen mukana teurastamoon ja siellä ruhoihin ja elinpaketteihin. Sikatilojen välillä on todettu merkittävää vaihtelua Y. enterocolitican esiintymisessä. ELL Sonja Virtanen selvittää väitöstutkimuksessaan tilatekijöitä, joita voidaan hyödyntää Y. enterocolitican torjunnassa tilan sisällä ja leviämisen ehkäisyssä tilojen välillä.  Virtanen tutki tilatekijöiden vaikutusta Y. enterocolitican -kantajuuteen ja  eritykseen sioissa kyselytutkimuksella, joka kohdistettiin tiloille, joiden  sioista oli ennestään kerätty uloste- ja nielurisanäytteitä teurastamolla.  Kunnallisen veden käyttö, luomutuotanto ja rehun ostaminen tietyltä  valmistajalta todettiin suojaaviksi tekijöiksi Y. enterocolitican -kantajuudelle. Kärsäkontaktit karsinoiden  välillä ja rehun ostaminen toiselta valmistajalta todettiin riskitekijöiksi  taudinaiheuttajan eritykselle. Virtanen kartoitti edelleen tuotantotapojen ja  olosuhteiden vaikutusta Y. enterocolitican esiintymiselle tiloilla näytteenotossa, joka tehtiin 30 tilalle. Virtasen tutkimuksen mukaan  kunnallisen veden käyttö, vieroitus- ja lihasikaosastojen kertatäyttö,  välitysporsaiden ostaminen vain yhdeltä tilalta kerrallaan ja runsas  kuivikkeiden käyttö voidaan liittää alhaisempaan Y. enterocolitican  esiintymiseen tilalla.

Virtanen käytti tutkimuksessaan sioista eristetyille  kannoille Multiple-locus variable-number tandem repeat analysis (MLVA) -genotyypitysmenetelmää,  joka on aiemmin kehitetty ja käytetty ihmisperäisille Y. enterocolitica -kannoille. Virtanen selvitti menetelmän  erottelukykyä, hyötyjä, rajoituksia ja käyttömahdollisuuksia.

Analysoitaessa ihmisistä, sioista ja sianlihatuotteista  eristettyjä Y. enterocolitica 4/O:3  -kantoja, Virtanen totesi MLVA-menetelmällä olevan erittäin korkea  erottelukyky. Virtanen löysi samoja genotyyppejä sioista ja ihmisistä peräisin  olevista näytteistä ja ihmisperäisistä potilasnäytteistä rajoitetuilta  maantieteellisiltä alueilta, mikä viittasi aiempiin epidemioihin. Samoja  genotyyppejä todettiin myös sioissa, jotka olivat peräisin samoilta tiloilta.  MLVA-menetelmällä löydettiin tilakohtaisia genotyyppejä, mutta myös lievää  variaatiota todettiin tilan sisällä.

Virtasen mukaan tiloilta otetuissa näytteissä ilmeni,  että samat MLVA-genotyypit leviävät sellaisten tilojen välillä, jotka olivat  aiemmin ostaneet eläimiä toisiltaan. Siat levittivät Y. enterocoliticaa tilojen välillä kaikissa tuotantomuodoissa.  Tietyiltä porsastuotantotiloilta tulevat välitysporsaat kuljettivat tilakohtaisia Y. enterocolitica -genotyyppejä  mukanaan lihasikalaan, jossa infektio levisi nopeasti kaikkiin saman osaston  sikoihin. Samoja Y. enterocolitican genotyyppejä todettiin myös tiloilla, jotka olivat aiemmin myyneet ensikoita  toisilleen.

 

ELL Sonja Virtanen väitteli eläinlääketieteellisessä  tiedekunnassa Helsingin yliopiston Biokeskus 2:n auditorio 1041:ssa  (Viikinkaari 5) perjantaina 21.2.2014 kello 12 aiheesta:

“Epidemiology  of Yersinia enterocolitica on pig farms”

Väitöskirja kuuluu elintarvikehygienian alaan.

Vastaväittäjänä toimi professori Mikael Skurnik  (Helsingin yliopisto) ja kustoksena professori Hannu Korkeala.

Väitöskirjan elektroninen versio: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-10-9745-4