Taivaslaulun ruumiillinen uskonto – teatterimatkalla Oulussa ja Tampereella

Teksti Vilja Alanko ja Eetu Kejonen

seurat

Seuralaulua sydämen kyllyydestä. Kuva: Oulun kaupunginteatteri/Jussi Tuokkola.

Vanhoillislestadiolaisuus on luterilaisen kirkon sisällä vaikuttava herätysliike, joka tunnetaan laajalti suurista perheistään niiden parissa, joilla ei ole liikkeeseen omakohtaista kosketusta. Julkisuudessa on viime vuosina noussut keskustelua muun muassa liikkeessä noudatetusta niin sanotusta ehkäisykiellosta. Aihetta käsittelee Pauliina Rauhalan kaunokirjallinen teos Taivaslaulu (Gummerus 2013), joka sai kiittävän vastaanoton ja on menestynyt myös myyntiluvuissa ja palkinnoissa mitattuna. Suositun kirjan näyttämösovitus sai kantaesityksensä viime syksynä Tampereen Työväen Teatterissa, ja vain vähän myöhemmin se oli ensi-illassa myös Oulun kaupunginteatterissa. Molemmissa teattereissa lavalle tuodaan Seija Holman dramatisointi, jonka ohjauksesta vastaa Tampereella Heidi Räsänen ja Oulussa Heta Haanperä. Sovitus tavoittaa hienosti kirjan eri tasot: se välittää rakastumisen huuman ja löytämisen riemun, joka saa pian synkän kontrastin toistuvien raskauksien tuomassa uupumuksessa sekä avuttomuudessa sen edessä. Se näyttää yhteisön tuoman turvan ja uskon kauneuden, mutta myös opetuksen julmuuden ja yhteisön sisäisen väkivallan.

Taivaslaulu kuvaa uskonnollisen yhteisön arkea ja juhlaa sekä myönteisesti että kriittisesti vanhoillislestadiolaisen nuorenparin, Aleksin ja Viljan, tarinan kautta. Nuoret tapaavat toisensa liikkeen toiminnan suojissa, mutta siirtävät naimisiinmenoa siihen, että molemmat saavat opintonsa valmiiksi. Odotettua, kahdenkeskistä avioaikaa kestää kuitenkin vain hetken, kunnes lapsia alkaa tulla yksi toisensa jälkeen. Eletty elämä johtaa lopulta kyseenalaistamaan liikkeen tarjoamat ihanteet, jotka aiemmin vaikuttivat ongelmattomilta ja omilta. Kirjassa soljuvan runollinen kieli ei etäännytä lukijaa käsiteltävien asioiden vakavuudesta, ja myös teatterissa se välittää kokemusta arjen herkästä kauneudesta. Taivaslaulu on paitsi vanhoillislestadiolaisen liikkeen käytäntöjä avaava teos, myös lyyrinen rakkaustarina sekä uskon ja uskomisen pohdintaa. Opilliset näkökohdat ja yksilöiden kokemukset muodostavat mielenkiintoisen ja mieleen jäävän kudelman.

Moni hankkeemme tutkijoista oli viime joulukuussa työmatkalla Oulussa, jolloin saimme idean käydä katsomassa, miltä Taivaslaulu näyttää Oulun kaupunginteatterin näyttämöllä. Teoksessa nousee esiin meitä yhdistäviä kysymyksiä uskonnollisesta toimijuudesta, ruumiillisuudesta ja sukupuolen merkityksestä, minkä lisäksi hankkeemme tutkimuksista kaksi käsittelee suoraan teemojen ilmenemistä juuri vanhoillislestadiolaisuuden piirissä. Teatteriesitys palautti luetun teoksen mieleen tavalla, joka sysäsi monia ajatuksia liikkeelle, ja päätimme yhdessä lähteä huhtikuussa myös Tampereelle. Molemmat teatteriesitykset tuovat kirjan hahmot näyttämölle kaikessa ilossaan, uskossaan ja kivussaan, vaikka ovat toteutukseltaan erilaisia teoksia.

 

rakkaus

Rakastuneet Vilja (Eriikka Väliahde) ja Aleksi (Tommi Raitolehto). Kuva: Tampereen Työväen Teatteri.

Ei mahdollisuutta perhesuunnitteluun

Taivaslaulu on samaan aikaan riemullinen ja elämänmakuinen kuvaus rakkaudesta, joka toisaalta nojaa yhteisöstä nousevaan viitekehykseen ja toisaalta uhkaa tulla saman viitekehyksen tukahduttamaksi. Tiheään toistuvat raskaudet ja suurperhearki määrittävät elämän rytmin ja vievät voimat, eikä ehkäisykiellon myötä vaihtoehtoja tai keinoja hallita elämäänsä tunnu olevan saatavilla.  Toisaalta suuperheen ihanne on vahva ja lapset nähdään Jumalan lahjana, josta ei sovi kieltäytyä. Taivaslaulussa Aleksi vitsailee, että liikkeen opetukseen kuuluu myös ”panemispakko”, sillä myös pidättäytyminen sotkee Jumalan suunnitelmat kohtuihin lähettävien lasten aikatauluista. Pidättäytyminen ja selibaatti elämäntapana on varattu sinkuille ja seksuaalivähemmistöille, joilta sitä puolestaan edellytetään.

lapset haluavat

Lapset haluavat lähteä mukaan. Kuva: Tamperen työväenteatteri.

”Kohdunpoisto on suomen kielen kaunein sana”

Taivaslaulu tekee näkyväksi ehkäisykiellon sukupuolittuneet seuraukset. Raskaudet, synnytykset ja usein merkittävissä määrin myös kodinhoito väsyttävät naisen, kun taas miestä painaa naisen kivun näkeminen. Taivaslaulu ei rakenna vastakkainasettelua miehen ja naisen välillä, mutta näyttää molempien näkökulman ja erilaisen tilanteen. Opetus siitä, että kaikkien lasten on annettava tulla, eletään todeksi erityisesti naisen ruumiissa. Se koettelee myös Aleksin ja Viljan keskinäistä rakkautta ja tuo etäisyyttä heidän välilleen.  Taivaslaulu kuvaa hienosyisesti Aleksin ristiriitaista suhdetta miehen osaan lestadiolaisessa liikkeessä. On erilaisia maskuliinisuuden vaatimuksia, jotka jäävät tavoittamatta. Suurperheen elatus on pitkälti hänen varassaan eivätkä lahjakortit niskahartiahierontaan tai kasvohoitoihin auta vaimon kipuun, jonka edessä mies jää avuttomaksi. Vilja ja Aleksi kamppailevat uupumuksen kanssa tilanteessa, jossa suuri perhe on heidän toiveidensa ja arvojensa mukaista. Kuitenkin heistä molemmat pohtivat tahoillaan kriittisestikin lisääntymisvelvoitteen yhteyttä uskoon ja pelastukseen. Aleksi saa kysymykseen enemmän etäisyyttä kuin Vilja, ja tuon etäisyyden turvin hän voi jäsentää omaa näkemystään liikkeen seksuaalieettisestä opetuksesta.

Taivaslaulu kuvaa, miten miehen ja naisen valinnanmahdollisuudet ovat epäsuhtaisia, vaikka tilanne voi käydä molemmille raskaaksi.  Taivaslaulussa Vilja pohtii, miten mies voi valita jäädä, mutta nainen voi vain jäädä. Tätä epäsuhtaa vastaan Vilja taistelee, kun hän suunnittelee lähtöä uuden raskauden ahdistamana. Lähdön suunnittelu on pakoa tilanteesta jonka painoa ei enää tahdo kestää, mutta rakkaus ja sen ruokkima toivo paremmasta saavat kuitenkin jäämään. Pakosuunnitelma on epätoivon ilmaus, mutta pari ei vielä löydä keinoja ratkaista tilannetta merkittävästi. Epätoivoisena Vilja rukoilee Jumalalta sairautta, joka säästäisi hengen mutta veisi kohdun. Hänen jouduttuaan sairaalahoitoon ”masentuneena, harhaisena ja loppuun palaneena” Aleksi tekee lopulta liikkeen opetuksesta erkanevan ratkaisun, joka pelastaa heidät molemmat.

Taivaslaulun kuvaamassa vanhoillislestadiolaisuudessa perhesuunnittelun torjuminen liittyy patriarkaalisen rakenteen säilyttämiseen. Viljan ja Aleksin tarina tuo kuitenkin esiin, miten sen valta ei ole horjumaton. Erityisesti nuorella ja koulutetulla parilla on mahdollisuuksia käydä eettistä ja uskonnollista neuvottelua, jonka vaihtoehtoina eivät näyttäydy ainoastaan liikkeen sukupuolta ja seksuaalisuutta koskevan opetuksen mukaan eläminen tai liikkeen jättäminen.

vilja-aleksi

Nuoren parin rakkautta ja tuskaa oululaisittain: Vilja (Merja Pietilä) ja Aleksi (Jyri Ojansivu). Kuva: Oulun kaupunginteatteri/Jussi Tuokkola.

Taivaslaulu sillanrakentajana

Monille liikkeen ulkopuolisille vanhoillislestadiolaisuus todennäköisesti näyttäytyy vieraana. Taivaslaulun kuvauksessa vanhoillislestadiolaisuuden alakulttuurisuutta käsiteltiin Aleksin lapsuusmuistojen kautta, kun muut lapset osoittivat konstailematta vieroksuvan suhteensa toiseutena näyttäytyvään vanhoillislestadiolaisuuteen. Taivaslaulu kuitenkin näyttää, miten uskontoon kytköksissä olevaa itseymmärrystä, elämänvalintoja ja toiminnan mahdollisuuksia neuvotellaan ja eletään todeksi nykyisessä Suomessa. Sen myötä teos rakentaa siltaa uskonnollisen ja sekulaarin ajattelun välillä, sillä se näyttäää uskon ja yhteisön molemmat puolet. Teos tarjonnee välineitä myös lestadiolaisen liikkeen sisäiseen neuvotteluun, johon sen seksuaalieettinen opetus väistämättä johtaa.

Teatterien näyttämöillä sukelletaan Viljan ja Aleksin kysymyksiin, ahdistukseen ja voimattomuuteen, mutta myös heidän rakkauteensa ja onnenhetkiinsä.  Teatteri tuo ruumiillistuvan uskonnon iholle tuoden paljaana esille uskon molemmat puolet. Romaani ja sen näytelmäsovitukset tarjoavat myös monelle vanhoillislestadiolaisuuden piiriin kuulumattomalle suhteen silmiä avaavan ja tietoa lisäävän kokemuksen.

  • Pauliina Rauhala, Taivaslaulu. Gummerus 2013.
  • Taivaslaulu Tampereen Työväen Teatterissa, sovitus ohjaus näyttelijät, ensi-ilta 12.9.2015, viimeiset esitykset huhtikuussa 2016.
  • Taivaslaulu Oulun kaupungin teatterissa, sovitus ohjaus näyttelijät, ensi-ilta 12.9.2015, esityksiä myös syyskaudella 2016.

 

 

 

Leave a Reply

Your email address will not be published.