Kalevala 2.0 – Tarkkailijana Kalevala-klubilla

Päivystäjä Siria Kohonen lähti joulukuussa 2019 tekemään huomioita Kalevala-klubille. Pekko Käppi & K:H:H:L:n, Juha Hurmeen ja Kalevalan ydinfysiikkaa -teatteriryhmän show oli osa Hurmeen ja Tuomari Nurmion Kalevala elävänä tai kuolleena -hanketta.

© Kirppu Saukkonen

Viime vuoden keväällä, huhtikuussa 2019, Juha Hurme ja Tuomari Nurmio julistivat uuden Kalevala elävänä tai kuolleena -hankkeen alkaneeksi. Nettisivuillaan Hurme ja Nurmio kuvailevat hankkeen tavoitteeksi tehdä ”monitaiteellinen, -kulttuurinen, ja -tieteellinen yllätyshyökkäys kalevalaisen kansanperinteen kimppuun.” Tähän mennessä hankkeen puitteissa on pidetty useita teatteri- ja musiikkitapahtumia, ja siitä on ilmestynyt yksi musiikkialbumi. Joulukuussa 2019 päätin lähteä katsomaan Kalevala elävänä tai kuolleena -klubi-iltaa Helsingin G Livelabiin. Illan musiikkipuolesta vastasi Pekko Käppi & K:H:H:L ja dramaturgisesta puolesta Juha Hurme & Kalevala Ydinfysiikkaa -teatteriryhmä.

Koko Kalevala elävänä tai kuolleena -hankkeen taustalla vaikuttaa voimakkaana oletus siitä, että Kalevalaa pidetään nykypäivänä yleisesti tylsänä, uinahtaneena, paikoilleen jääneenä ja liian seremoniallisena. Hurmeen ja Nurmion tavoitteena onkin antaa Kalevalalle ”riittävä sähköshokki, jotta saadaan aktivoitua sen erittäinkin elävänä säilynyt ydin”. Kukin hankkeessa mukana oleva taiteilija tulkitsee sitten haluamallaan tavalla, mikä ja missä se ydin on, inspiroituu siitä ja yhdistää omaan taiteelliseen tuotantoonsa. Lopputulokset ovatkin hyvin moninaisia.

Tiedostan, että folkloristiikan tutkijana en ole tämän projektin varsinaista kohdeyleisöä: tunnen Kalevalan ja sen taustoja, tutkin kansanperinnettä ja olen näistä asioista jo lähtökohtaisesti kiinnostunut. Minua ei tarvitse tutustuttaa aiheeseen eikä siitä tarvitse tehdä minulle mielenkiintoista. Kuitenkin juuri tämän ansiosta pystyn arvioimaan illan ohjelmanumeroiden tapoja uudistaa ja uudelleentuottaa perinnettä. Seuraavassa pohdin ja reflektoin, millaisia kokemuksia klubi-ilta minussa herätti.

Pekko Käppi & K:H:H:L ja Kalevala musiikkina

Pekko Käppi & K:H:H:L:n keikan loppupuolella Käppi tarjoili yleisölle vihjeellisen tulkinta-avaimen, joka sitoi avoimesti musiikin illan teemaan: Käppi mainitsi kappaleen Kirohevonen edustavan ikään kuin Kalevalan metafysiikkaa, kuten jollain lailla kaikki yhtyeen kappaleet. Tulkinnat väitteen sisällöstä jäivät kuulijoiden vastuulle.

Jouhikkojohtoisen kansanmusiikki-rockin keikalla Kalevala-yhteydet eivät toki muutoinkaan olisi yllättäviä piirteitä. Käpin suomirock hengittää perinteistä kansanmusiikkia, jolla on ilmeinen liitos runolauluun ja sitä kautta Kalevalaan. Käpin lausunto herätteli kuitenkin pohtimaan sitä, missä yhtye näkee tämän eepoksen ytimen olevan.

Keikka koostui Käpin uusimmasta tuotannosta kolmelta eri levytykseltä: keväällä 2019 ilmestyneeltä K:H:H:L:n Väärä laulu -albumilta, Kalevala elävänä tai kuolleena -yhteislevytykseltä sekä loppuvuonna 2019 Käpiltä ilmestyneeltä soololevyltä Finnish Folk Songs vol. 1. Aiheiden puolesta selkeimmin Kalevalaan viittasivat yhteislevytyksen kappaleet Aino ja aiemmin mainittu Kirohevonen, mutta Kalevala-vaikutteet menivät vieläkin syvemmälle ja ilmenivät monipuolisemmin myös itse musiikissa.

Suurin osa keikalla esitetyistä lyriikoista on sanoittaja Toni Tapanisen käsialaa, ja Käppi onnistuu musiikissa saamaan sanat ja rytmin elämään. Keikan aikana mieleeni tuli erään muusikkoystäväni kanssa käymäni keskustelu. Tämä sanoi, ettei suomi toimi sanoituskielenä rytmisesti, ja minusta tämä oli suoraan sanottuna paskapuhetta. Tapanisen ja Käpin yhteistyö vahvistaa, että taannoinen mielipiteeni oli oikein. Suomen kielessä rytmisyys rakentuu erilailla kuin esimerkiksi englannissa, ja hyvää suomenkielistä musiikkia tehdessä tämä tulisi ottaa huomioon. Tapaninen ja Käppi ovat näin tehneet.

Yksi tärkeimmistä Pekko Käppi & K:H:H:L:n yhteyksistä kansanperinteeseen ilmeneekin juuri tässä: myös Kalevalaan virallisesti sitoutumattoman Väärä laulu -albumin kappaleet saavat aikaan kokonaisvaltaisen runolaulutunnelman, vaikka sanoitukset eivät kalevalamittaa noudatakaan. Täydellisimmin sanoitusten, rytmien ja musiikin yhteistyö ilmeni keikan päättäneessä hittikappaleessa Ikoni. Musiikin ja sanoitusten kehämäisyys ja toisteisuus tuottivat suorastaan hypnoottisen tunnelman.

Kuva: Siria Kohonen
Kalevala ydinfysiikkaa – Juha Hurmeen teatteripaloja

Kalevala ydinfysiikkaa -ryhmän teatteripalat koostuivat lyhyistä elävöitetyistä aihenostoista ja monologeista, joilla pureuduttiin eri teemoihin Kalevalassa ja kertomusperinteessä. Nämä toimivat paljon epätasaisemmin kuin illan musiikkiosuus. Toisinaan Hurme ja näyttelijät onnistuivat kuoriutumaan hyvin mielenkiintoisiin ja yllättäviinkin lopputuloksiin kansanperinteen kerrostumien läpi. Toisaalta joidenkin aiheiden käsittelytavat tuntuivat ennemminkin elähtäneiltä, pahimmillaan jopa kiusaannuttavilta.

Parhaimmillaan Hurme ja Kalevala ydinfysiikkaa -ryhmä oli esimerkiksi heittäytyessään kulkuenäytelmätyyliin esittämään Tapanin virren kohtauksia ja käsitellessään erilaisia hybridiolentoja Kalevalassa. Tällaisena hybridinä esitettiin esimerkiksi Louhen metamorfoosi suureksi kotkaksi, jonka kynnet on tehty viikatteista ja kuokan kuolioista, ja siivet ja pyrstö haaksirikkoutuneen purren osista. Suhteellisen yksinkertainen idea lukea runomuotoisia kuvauksia ja imitoida aihetta tanssimaisin liikkein herätti iloa ja naurua, ja tällainen olentojen mekaanista rakentumista korostava kuvaus toimi oivana vertauksena nykypäivän pohdintoihin ihmisten mekaanisesta korjailusta. Esimerkiksi kaltaistani roolipelinörttiä juuri vaihtunut kyberpunkin vuosi 2020* herättelee pohtimaan sitä, missä vaiheessa tekonivelien rinnalle totunnaisiksi kehon parantelutavoiksi alkaa tulla suurempiakin mekaanisia ruumiinosia ja kybertekniikkaa, kuten esimerkiksi vahvempia ja kestävämpiä raajoja tai kameran objektin kaltaista tekniikkaa suoraan silmän verkkokalvolle. Ydinfysiikka-ryhmän esitys esitti kysymyksiä siitä, oliko samantapaista pohdintaa myös kansanperinteen myyttisessä ja vertauskuvallisessa kontekstissa.

Paikoin Hurmeen ja Kalevalan ydinfysiikkaa -ryhmän aihenostot eivät kuitenkaan olleet kovin eteenpäinkatsovia. Esimerkiksi käsitellessään itkuvirsiä Hurme ja karjalaiseksi itkijäksi eläytynyt näyttelijä korostivat toisaalta kunnioittavasti, että itkuvirsi on alkukantainen ja perimmäinen kansanrunouden  muoto, mutta toisaalta he loivat koomisen kuvan koko aiheesta. Yleisö nauroi hersyten, kun selkokieliset suomenkieliset ilmaisut esitettiin rinnakkain itkuvirsissä käytettyjen karjalaisten metaforien ja koristeellisten ilmaisujen kanssa. Tästä iällisen kaukaisuuden korostuksesta ja koomisesta esitysasusta tuli lähinnä toiseuttava vaikutelma. Kiusaannuin. Vaikka tällä tavalla mystifioitu itkuvirsiperinne varmasti jäi yleisön mieleen, tulin väkisinkin ajatelleeksi, ovatko etäännyttäminen, toiseuttaminen ja erittäin henkilökohtaisia tunteita kanavoivalle perinnelajille nauraminen kuitenkaan kovin hyvä keino tehdä kansanperinnettä tutummaksi nykysuomalaiselle yleisölle. Mielestäni tämä osuus ei palvellut aiemmin mainittuja Kalevala elävänä tai kuolleena -hankkeen tarkoitusperiä kovin hyvin.

Klubi-illan loppupuolella Hurme teatteriryhmineen teki vielä hatunnoston koko hankkeen toiselle nokkamiehelle, illalta poissaolleelle Tuomari Nurmiolle, kun he esittivät Nurmion kappaleen Krokotiili ja käärme vihjaillen sen yhteyksistä kansanperinteeseen. Tällä tavalla myös Hurmeen vetämään teatteriosuuteen saatiin sitä runolaulun/-lausunnan rytmisyyttä ja musiikillisuutta, jota ihailin kovasti Pekko Käppi & K:H:H:L:n osuudessa klubi-illasta. Krokotiili ja käärme -kappale toimi myös kontrastina muille teatteriryhmän osuuksille, joissa runot lausuttiin hyvin proosalliseen tapaan, jopa paperista lukien. Olen ehkä tässä suhteessa konservatiivi, kun sanon, että mielestäni rytminen ja edes jokseenkin melodinen esitystapa on paljon nautittavampi tapa kuunnella kansanrunoutta kuin vain paperista luettu esitys. Kiitokseni Hurmeelle siis myös tästä Krokotiilin ja käärmeen mukaan ottamisesta ohjelmistoon.

(kuva: Viliina Silvonen)
Taiteilijan vapaus tulkita

On myönnettävä, etten ennakkoon uskaltanut luottaa siihen, että esityksistä näkyisi kovinkaan syvää perehtyneisyyttä kansanperinteen tutkimukseen. Toisinaan Hurmeen medialle antamissa lausunnoissa hän on käyttänyt niin raflaavia ilmaisuja esimerkiksi runolauluperinteen iästä ja luonteesta, että ne ovat jo suorastaan epätarkkoja yksinkertaistuksia dynaamisista aiheista. Esimerkiksi Ylen KulttuuriCocktail-kolumnissaan Hurme toteaa: “99,9% parhaista laulajista oli jo kuollut jopa 1000 ja 2000 vuotta [Kalevalan runojen kokoamista] aikaisemmin”. Taiteen näkökulmasta tällaisia toteamuksia voidaan kukaties heittää vapaammin, mutta tutkimuksen näkökulmasta tällaisia arvotuksia ei voi tehdä. Muutos on luonteenomaista perinteelle: vuosisatoja aikaisempi runolaulu on varmasti ollut erilaista kuin 1800-luvulla perinteenkerääjien muistiin kirjaama, mutta paremmuudesta ei voida sanoa mitään, varsinkaan kun dokumentteja vanhemmasta perinteestä ei ole.

Epäilykseni olivat kuitenkin turhia. Sitä ei käy kiistäminen, etteikö Hurme olisi lukenut mies. Perehtyminen Kalevalan laulujen syntyhistoriaan, perinteen kerrostumiin ja monimuotoisiin sekoituksiin tuli ilahduttavasti esiin koko illan ajan, esimerkiksi nostamalla esiin eroja Vanhan ja Uuden Kalevalan** välillä.

Folkloristin kannalta mielenkiintoisinta joulukuisessa Kalevala-klubi-illassa oli ehkä kuitenkin se, kuinka Kalevalaa nykypäivänä luetaan ja tulkitaan. Missä se kuuluisa Kalevalan ydin nähdään 2020-luvulla? Vaikka Kalevala elävänä tai kuolleena -hankkeen esitykset eivät ole antaneet tähän suoria vastauksia, on taiteilijoiden tulkintojen seuraaminen ollut mielenkiintoista. Kukaties hanke pääseekin vielä jossain vaiheessa uuden folkloristisen tutkimuksen kohteeksi.

 

 

* Cyberpunk 2020 on vuonna 1990 ilmestynyt klassinen kyberteknologiaa ja dystooppisia tulevaisuuskuvia yhdistelevä roolipeli, jolla on edelleen kulttimaine harrastajien keskuudessa.

** Vanha Kalevala on Lönnrotin vuonna 1835 kokoama varhainen versio, kun taas Uusi Kalevala ilmestyi 1849 ja on nykyään tuntemamme Kalevala.

 

Seuraavat Kalevala-klubit G Livelabissa 5.2., 4.3. ja 1.4.2020.

 

Lue myös:

Kalevala pähkinänkuoressa. Tarkista ja päivitä tietosi!

Vihaan Kalevalaa – eli mitä?

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *