Anu Lahtinen: Hauska on tietää

Digitaaliset opetuskeinot ovat parhaimmillaan, kun ne kulkevat opetuksen mukana luontevasti. Luonteva käyttö arjessa vaatii kuitenkin omien tietojen päivittämistä. Kun historian koulutusohjelmat järjestivät opetuksen kehittämispäivän, kartoitimme digitaaliseen osaamiseen liittyviä toiveita Flinga-työkalun avulla.

”Haluaisin oppia käyttämään” -ideoinnissa nousi esiin sekä opetuksessa tärkeitä alustoja, toiveita saada ”tehot irti Moodlesta”, uusien viestintäkeinojen kuten videoiden ja podcastien käyttötoiveet, sekä kiinnostus tutkimuksellekin tärkeitä paikkatieto-, big data – ja topic modeling -teemoja kohtaan.

Flinga-ideointia opetuksen digitaidoista

Historian opetusohjelman kehittämispäivässä elokuussa koottiin Flingaan näkemyksiä historian opetuksen digitaitojen oppimistavoitteista. Erityisen tärkeinä nähtiin keskeisten järjestelmien osaaminen. Flinga-kyselyn hallinnoinnista vastasi yliopistonlehtori Maiju Wuokko.

Uusia mahdollisuuksia on avautunut viime vuosina paljon, ja osaamisessakin on siten päivitettävää. Historian kandidaattiohjelma on nyt syksyllä hakemassa rahoitusta Helsingin yliopiston digiloikka-hankkeesta, tavoitteena kehittää juuri tätä osa-aluetta.