Suomalaisten maantieteellisten mielikuvitusten ja lukutaitojen jäljillä, n. 1850-1940
Suomen Akatemian rahoittamassa kolmivuotisessa hankkeessa tarkastelen Euroopan ulkopuolisia alueita koskevan maantieteelliseen tiedon tuottamista ja suomalaisessa yhteiskunnassa liikkumista 1800-luvun keskivaiheilta toiseen maailmansotaan. Syyskuussa 2020 aloittamaani hanketta ohjaa yksinkertainen ja samalla monimutkainen kysymys suomalaisten maantieteellisten mielikuvitusten kehityksestä ja muutoksista ajanjaksona, jolloin Euroopan ulkopuolinen matkustaminen oli mahdollista vain harvoille. Minua kiinnostaa millaisia maantieteellisiä tietoja suomalaisille yleisöille välitettiin esimerkiksi kouluopetuksessa, populaarien tietokirjojen, atlasten, karttapallojen tai lähetystyöhön kytkeytyneiden julkaisujen avulla ja mistä ne olivat peräisin. Kysyn mitä nämä tiedot kertovat pyrkimyksistä jäsentää maailmaa kokonaisuutena, määritellä oman kulttuurin ja kansallisuuden rajoja sekä miten ne linkittyvät osaksi eurooppalaista koloniaalisen maailmanjärjestyksen rakentamista.
Tutkimukseni tavoitteena on myös ymmärtää millaisia merkityksiä ihmiset liittivät käyttämiinsä esineisiin kuten karttoihin, karttapalloihin ja maantieteelliseen kirjallisuuteen ja millaisista maantieteellisistä mielikuvituksista ja lukutaidoista ne kertovat. Maantieteellisellä lukutaidolla viittaan tässä yhteydessä yksilöiden ja yhteisöjen taitoon lukea ja käyttää karttoja ja karttapalloja sekä kirjoittaa maailmasta maantieteen sanastolla. Maantieteellisellä mielikuvituksella tarkoitan ihmisten mielikuvia eri paikoista, “meistä” ja “heistä”; siis erilaisten materiaalien ja sosiaalisten suhteiden avulla rakennettuja maantieteitä. Hanke kumpuaa pitkäaikaisesta kiinnostuksestani tiedon ja tieteen historiaan, karttahistoriaan ja printtikulttuuriin, joita olen tutkinut aiemmin erityisesti 1800-luvun brittiläisen imperiumin kontekstissa.
Tarkastelemani ajanjakson aikana maantieteellisen tiedon materiaalinen kulttuuri muuttui Suomen alueella merkittävästi. Edullisempien paino- ja tuotantotekniikoiden ohella koulujärjestelmän uudistaminen, lukutaidon paraneminen, Suomen kielen aseman muutos ja maantieteellisen tiedon käyttökelpoisuus kansakunnan rakentamisessa vaikuttivat keskeisesti siihen, millaisten karttojen, kirjojen, karttapallojen ja atlasten kuluttamiselle syntyi ja synnytettiin kysyntää. Myös erilaisia maantieteellistä tietoa tuottavia ja levittäviä organisaatioita perustettiin tarkastelujaksoni aikana. Ilmeisimpänä monelle tulevat varmasti mieleen Suomen Maantieteellinen Yhdistys (1887) ja Suomen Maantieteellinen Seura (1888), jotka yhdistyivät vuonna 1921 muodostaen nykyisen Suomen Maantieteellisen Seuran. Kuitenkin myös Suomen Lähetysseura (1859) ja muut ulkomaille lähetystoimintaa organisoineet seurat olivat keskeisiä maantieteelliseen tiedon tuottajia ja välittäjiä. Heidän välittämänsä tieto painottui erityisesti ihmismaantieteellisiin kuvauksiin, jotka kontribuoivat ymmärrykseen ihmisten ja kulttuurien välisistä yhteyksistä ja eroista.
Esimerkiksi Suomen Lähetysseuran alun perin vuonna 1859 julkaisemat globaalia protestanttista lähetyskenttää kuvaavat maailmankartat (Maailman Kartta Lähetys-toimesta, (kuva 1) ja Werlds karta öfver hednamission) olivat valtavan suosittuja ja vaikutusvaltaisia printtituotteita. Kartoista otettiin useita painoksia ja yhteensä niitä painettiin 1890-luvun alun vuosiin mennessä yhteensä noin 78,000 kappaletta. Kartat valmistettiin ulkomaisia vastaavia karttoja seuraten ja niissä maailma jaoteltiin uskontojen perusteella kristittyjen, muslimien ja “pakanoiden” asuttamiin alueisiin. Kartan oheismateriaalina myytiin pamfletteja (kuva 2), joiden avulla kartan merkitykset ja maailman uskontomaantieteellinen jäsennys avattiin lukijalle. Teksteissä kristityn imperiumin laajeneminen limittyi osaksi eurooppalaisten koloniaalisia hankkeita. Temaattisesta fokuksestaan huolimatta karttoja ja niiden oheismateriaaleja suositeltiin käytettäväksi myös yleisen maantiedon opiskelussa; tutkimieni aineistojen perusteella vaikuttaa, että näin myös tehtiin.
Kuva 1: Suomen Lähetysseura julkaisi vuonna 1859 ensimmäisen painoksen näyttävästä maailmankartasta, jossa maailma jaoteltiin kristittyjen, muslimien ja “pakanoiden” kesken valkoisiin, harmaisiin ja mustiin alueisiin. Kartalla oli suuri merkitys SLS:n varainkeruussa ja protestanttisen lähetysliikkeen tunnetuksi tekemisessä. Kuva: Maailman Kartta Lähetys-Toimesta, n. 1860 (Helsinki: Suomen Lähetysseura), Kansalliskirjaston karttakokoelma.
Kuva 2: Suomen Lähetysseura julkaisi maailmankartan oheismateriaalina pamfletteja, joissa mm. kerrottiin lähetystyön tilanteesta ja samalla opastettiin maailman maantieteen hahmottamisessa. Ewankelinen Lähetys – Huutawa Ääni Kristikunnalle, toinen painos, 1861 (Helsinki: Suomen Lähetysseura). Kuva: Johanna Skurnik
Yksi keskeinen väylä vieraita ja kaukaisia alueita koskevan tiedon rakentamiselle oli tietysti koulujärjestelmä. Hankkeeni puitteissa tulen analysoimaan maantieteen opetuksen ideaaleja ja realiteetteja kansakouluissa eri puolilla Suomea valikoitujen koulujen arkistomateriaalien, kansakoulujen tarkastajien raporttien, valokuvien ja lehtiaineistojen avulla. Lisäksi tutkimuksenkohteena ovat opetuksessa käytetyt materiaalit. Aineistojen avulla pyrin hahmottamaan missä ja miten eri yksilöillä oli mahdollisuuksia käyttää erilaisia karttoja, karttapalloja ja tutustua maantieteellisiin teksteihin sekä millaista alueellista vaihtelua tähän liittyi. Analysoin myös maantiedon opettamisen käytäntöjä suomalaisten perustamilla lähetysasemilla Kiinassa ja nykyisen pohjois-Namibian alueella ymmärtääkseni millä tavoilla suomalaiset lähetit liikuttivat maailmaa koskevia käsityksiään ja millaisin välinein. Tutkimuksessani asetan maantieteellisen lukutaidon systemaattisen kehittämisen koulutuksen keinoin osaksi laajempia kulttuurisia prosesseja, joissa suomalaiset muodostivat käsityksiä maailmasta ja omasta paikastaan siellä.
Kuva 3: Hankkeen aineistona käytetään esimerkiksi atlaksia ja maantieteen kirjoja. Kuvassa vuoden 1935 painos Alma Hakalehdon ja Alfred Salmelan ”Isänmaan ja maailman kartastosta” (WSOY), Ilmari Leiviskän ”Maantiedon lukukirja 2: Vieraat maanosat” (Maalaiskuntien Liitto, 1929), osia sarjasta ”Maantieteellisiä kuvauksia”, (Werner Södeström, 1899 ja 1900) sekä Ilmari Leiviskän toimittama ”Kansalaisten kartasto kouluja ja koteja varten” (Gummerus, n. 1907). Kuva: Johanna Skurnik.
Hankkeessa tarkastelen eri toimijoiden kirjoitusten ja karttojen muodossa välittämien tietojen eroja ja yhtymäkohtia ja asetan ne osaksi ylirajaisia maantieteelliseen tiedon tuottamisen verkostoja, jotka väistämättä kytkeytyivät eurooppalaisten imperiumien laajentumiseen. Luonnon- ja ihmismaantieteellisellä tiedolla oli merkittävä välineellinen arvo kolonisaatiohankkeiden toteuttamisessa ja oikeuttamisessa 1800-luvulla. Moderni maantiede ja kartografia onkin toisinaan samastettu imperiumeihin itseensä; kolonialismin valtarakenteet ja epistemologinen väkivalta alkuperäiskansojen tietämisen tapoja kohtaan olivat perustavia aineksia modernin maantieteelliseen tiedon kehittymiselle. Tutkimuksessani keskeisiä kysymyksiä ovatkin, millä tavalla koloniaalisen maailmanjärjestyksen tuottamat tietorakenteet olivat osa Suomen alueella tuotettua maantieteellistä tietoa ja millaisia muutoksia tässä tapahtui tarkastelemieni vuosikymmenten aikana.
Hankkeen etenemistä voi seurata blogissani Knowing Globe, jossa kirjoitan yleisemmin maantieteellisen tiedon historioista. Katso myös profiilini Helsingin yliopiston sivuilla.
Johanna Skurnik