Tutkimustulokset käytäntöön – ammatillisella koulutuksella rooli välittäjäorganisaationa?

Anne_blogiinTutkimustiedon heikko välittyminen käytäntöön on ollut jo pitkään tunnistettu, olemassa oleva pullonkaula tiedon hyödyntämisessä. Tutkijan rooli päättyy valitettavan usein tulosten julkaisemiseen lähes pelkästään tieteellisellä foorumilla, eivätkä käytännön toimijat juurikaan seuraa näitä foorumeita. Yhteiskunnallisesta vuorovaikutuksesta puhutaan paljon, mutta tutkimuksen tulosmittarit ovat kuitenkin puhtaasti tieteellisiin julkaisuihin liittyviä. Lue loppuun

Tarvitaanko oppimiseen yhteisö?

Blogiin1, IMG_7028Useimmat lukijat tuntenevat afrikkalaisen sananlaskun, jonka mukaan lapsen kasvattamiseen tarvitaan koko kylä. Mutta kuinka ollakaan, kun lapsi varttuu ja pääsee yliopistoon, on vastuu hänen kouluttamisestaan langennut vuosien kuluessa useammalle opettajalle yksinään. Urheilutermein ilmaistuna joukkuelaji on muuttunut lapsen kasvaessa yksilölajiksi. Nyt kun oppimista on yliopistoissakin nostettu näkyvämmäksi, ja tavoitteena on paras mahdollinen oppimistuloskokemus, voidaan pohtia myös sitä, onko opetus parhaimmillaan yksilö- vai joukkuesuoritus. Nostetaanpa tässä lähempään tarkasteluun Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti, ja kohdennetaan katse tärkeiden työelämätaitojen oppimiseen. Lue loppuun

Kuoriutuuko uusista erikoistumiskoulutuksista iloinen yllätys?

KatjaPerttuNäin pääsiäisen aikaan herkullisen väriset ja useimmiten myös herkullisen makuiset pääsiäismunat ilahduttavat ja muistuttavat meitä kasvusta ja uudistumisesta. Myös asiantuntijuus vaatii uudistumista. Monilla aloilla työkokemusta omaavilta korkeakoulutetuilta on kuitenkin jo pitkään puuttunut toimiva ammatilliseen erikoistumiseen tähtäävä koulutusmuoto. Lue loppuun

Projekteja ja pääsiäismunia

hytinkoskiKehittämis-, koulutus- tai tutkimusprojekteja kritisoidaan monesti lyhytjänteisyydestä niin paikallisesti, kansallisesti kuin globaalistikin. Ehkä tutkimusprojekteille riittää enemmän ymmärrystä, mutta ainakin kehittämis- ja koulutusprojekteja arvostellaan usein, etteivät niiden hyödyt todella jalkaudu alueelle ja nivoudu arkeen pidemmällä aikavälillä. Lisäksi näin osaaminen karkaa usein toimijoiden mukana toisiin tehtäviin ja maantieteellisiin sijanteihin. Lue loppuun

Mitä kuuluu, Green Care -hankemaailma?

Blogiin1 kuva_Ritva MMitä kuuluu Green Care -maailmaan? Ai niiden lannoitteiden kauppaanko – vai tarkoitetaanko sittenkin luontolähtöistä toimintaa, jota alettiin kutsua Green Care -toiminnaksi vain hetkeä ennen kuin näyttävät Green Care -ravinnemainokset lävähtivät messuille ja markkinoille? Hyvää kuuluu ja haasteitakin, vastattiin kun eteläsavolaisen Luontohoiva-hankkeen väki haastatteli vertaisoppimismielessä keväällä 2014 meneillään olevia, aiheen ympärillä työskenteleviä hankkeita. Tavoitteena oli muodostaa yleiskuva Green Care -hankkeiden tilanteesta, saada ajatusta tulevasta ja jakaa saatua tietoa takaisin alan toimijoille. Lue loppuun

Rohkeasti erilainen

 

hytinkoskiTaloudellisesti vaikeina aikoina säästetään kuluissa ja vähennetään riskejä. Toimintaa sopeutetaan tulovirtoihin ja hyvä niin. Uutta nousua rakennettaessa on kuitenkin vaara, että sekä investoinneista että oman päätyön, esimerkiksi työtehtävien, palvelujen ja tuotteiden kehittämisestä, tingitään. Valitettavasti tämä saattaa vain syventää ongelmia, sillä kaikki eivät voi tarjota ”sitä samaa”. Tämä lisää haasteita myös sivistyspuolella, esimerkiksi jos useat kansalliset koulutusorganisaatiot tarjoavat keskenään hyvin samankaltaista opetusta. Sama pätee uskoakseni myös yliopistojen tutkimukseen. Lue loppuun

Rural Studies muutoksissa

rouhiainenRuralia-instituutissa on tuotettu ja annettu yliopistollista perusopetusta yli kymmenen vuoden ajan, tällä hetkellä kahdessa yliopistollisessa opetusverkostossa: Osuustoimintaan ja yhteisötalouteen keskittyneessä Co-op Network Studies -verkostossa sekä maaseutu- ja paikalliskysymyksiä tarkastelevassa Rural Studies -verkostossa, joiden koordinaatiovastuu on Ruralia-instituutilla. Toimin opintosuunnittelijana molemmissa verkostoissa. Lue loppuun

Kaikki saa mutta komiat ensin – myös yliopistoharjoittelussa

kirjastolla[1]Olin mukana Helsingin yliopiston Viikin kampuksella järjestetyssä ViikkiAreena –työelämätapahtumassa viime marraskuussa. ViikkiAreena on opiskelijoille suunnattu messumainen tapahtuma, jonka järjestää maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan taloustieteilijät. Päivän aikana yritykset ja organisaatiot voivat esitellä opiskelijoille toimintaansa ja tarjota myös työ- tai harjoittelupaikkoja. Mukana olevat yritykset edustavat luonnollisesti lähinnä elintarviketeollisuutta, koska tapahtumapaikkana on tuo maatalous-metsätieteellinen tiedekunta. Lue loppuun