Blogin kirjoittaja: Mervi Kastari
Selkokirjallisuudella on useita lukijaryhmiä, ja eräs merkittävistä ryhmistä ovat maahanmuuttajalukijat, jotka oppivat suomen kieltä. Selkokirjallisuus on kasvattanut suosiotaan myös suomen kielen opetuksessa. Sitä on saatavissa eri vaikeustasoissa ja niin alun perin selkokielellä kirjoitettuina teoksina kuin selkomukautettuina teoksinakin, jotka ovat alkuaan yleiskielellä kirjoitetun teoksen selkokielelle mukautettuja versioita.
Selkokirjallisuus on sekä kielen että sisällön tasolla helpotettua kirjallisuutta. Monille kielenoppijalukijoille ominaista on, että itse sisältö, kuten kirjan tapahtumat, syy-seuraus-suhteet ja juonenkäänteet, eivät yleensä sinänsä ole ongelma, kunhan ne esitetään helpotetulla kielellä. Nimenomaan kieli on siis usein ratkaiseva kirjallisuuden saavutettavuuden näkökulmasta, kun lukijoina ovat aikuiset kielenoppijat.
Olen tutkinut lukupiirejä, joissa käytettiin selkomukautettua kaunokirjallisuutta. Osallistujat olivat aikuisia suomen kielen oppijoita ja lukupiirit olivat osa työvoimapoliittista kotoutumiskoulutusta, joka on eräs merkittävimpiä aikuisten suomen kielen opetuksen muotoja. Kotoutumiskoulutuksen yksi tavoite on, että kielenoppija saavuttaisi suomen kielen taidossaan keskitason. Tutkimus kuuluu soveltavan kielitieteen alaan.
Lukupiirien osallistujat ilmoittivat useimmiten tulleensa mukaan lukupiiriin, koska halusivat oppia suomea, mutta monet halusivat lisäksi esimerkiksi tukea päästäkseen alkuun suomenkielisen kaunokirjallisuuden lukemisessa. Joillakin oli taustalla yrityksiä lukea yleiskielistä kaunokirjallisuutta suomeksi, mutta kun se oli epäonnistunut kielellisen vaikeuden vuoksi, lukeminen oli jäänyt ja myös selkomukautetun kaunokirjallisuuden lukeminen jännitti. Lukupiirin tuella he pääsivät lukemisen alkuun. He iloitsivat siitä, että selkoteoksen lukeminen onnistui ja että oli mahdollista lukea kokonainen kirja suomeksi. Näin he pääsivät selkokielen avulla osallisiksi suomenkielisestä kaunokirjallisuudesta ja lukuharrastuksesta jo ennen kuin heidän kielitaitonsa kehittyi riittäväksi yleiskielisen kirjallisuuden lukemiseen.
Selkoteosten lukeminen myös kehitti tuota kielitaitoa. Kielenopetuksessa, kuten muussakin opetuksessa painottuu yksilöllisen oppimisen ja opetuksen tavoite. Jokaisen oppijan olisi saatava oppia omalla tavallaan yksilöllisesti. Myös oppimisen nopeudessa on yksilöllisiä eroja. Kun kielenoppiminen tapahtui selkoteoksia lukemalla, se oli luonnostaan hyvin yksilöllistä, sillä jokainen kielenoppijalukija kiinnitti huomiota hyvin eri asioihin teoksen kielessä ja tarkkaili niitä lukiessaan. Kyseessä olivat asiat, jotka oppija itse kokee kielenoppimisensa vaiheessa syystä tai toisesta tärkeäksi tai kiinnostavaksi. Esimerkiksi kielenoppijat, jotka halusivat oppia puhekieltä, kiinnittivät kirjassa huomiota juuri puhekielisiin repliikkeihin. Joillekin se, että sai lukea rauhassa omalla nopeudellaan oli myös tärkeää. Tavallisin seikka, jonka osallistujat mainitsivat selkoteosta lukemalla oppineensa, olivat uudet sanat. Nekin olivat aina yksilöllisesti eri sanoja.
Myös kielen rakenteesta opittiin asioita. Selkokielen kehitystyössä on pohdittu erilaisia kielen rakennepiirteitä ja niiden helppoutta tai vaikeutta ymmärrettävyyden näkökulmasta. Tutkimukseni osallistujien osalta mitään erityisen vaikeaa rakennetta ei ilmennyt, ja selkomukautettuja teoksia oli täysin mahdollista ymmärtää. Kaunokirjallisuus eroaa esimerkiksi asiateksteistä siten, että kaunokirjallisuuden on useimmiten tarkoitus olla tulkinnallista ja sen merkityksiä voikin vähän pohdiskella. Dahlgren (2020) huomauttaa osuvasti, että toisin kuin kaunokirjallisuus, selkokieliset asiatekstit eivät voi sisältää samalla lailla vaihtelevia rakenteita ja sanastoa, koska niiden tavoite on viestinnällinen selkeys eikä esimerkiksi vaihtelevan kielen käyttö. Kielenoppijan näkökulmasta kaikenlaiset tekstit ovat toki tärkeitä. Selkokaunokirjallisuus tuo oman monipuolisen ja vaihtelevan antinsa kielenoppimisen tueksi. Tutkimukseni osallistujista jotkut mainitsivatkin, että selkoteosta lukemalla oppii myös hieman erilaista sanastoa kuin kotoutumiskoulutuksessa muuten opiskellaan ja myös lisää asioita rakenteista. Selkoteoksen lukemisen koettiin myös sujuvoittavan kielen käyttöä arkielämän tilanteissa. Jotkut osallistujat kuvailivat, kuinka selkoteoksen lukeminen paransi heidän kielenhallintaansa arjen asiointitilanteissa ja perhe-elämässä.
Jo mainittu kaunokirjallisuuden ominaisuus, tulkinnallisuus, osoittautui myös tärkeäksi kielenoppijalukijoille. Lukupiireissä he kokivat tärkeäksi keskustella erilaisista näkemyksistä ja tulkinnoista, joita selkoteos herätti. Tätä tulkintakeskustelua eivät halunneet sivuuttaa nekään, joiden oli vielä kielitaitonsa puolesta vaikea ottaa kovin aktiivisesti osaa siihen. Tässä mielessä on selvää, että selkomukautuksissa on säilynyt kaunokirjallinen tulkinnan mahdollisuus kielenoppijalukijoiden näkökulmasta ja että sillä oli heille merkitystä. He eivät lukeneet ainoastaan kieltä oppiakseen vaan myös teoksen kaunokirjalliset ominaisuudet olivat tärkeitä. Teoksia myös kehuttiin lukukokemuksina monin tavoin. Eräskin nuori mies kertoi, että hänen lukemansa selkoteos tuntui hänestä ihanalta. Selkokieli tukee kielenoppijalukijan lukemisen nautintoa, sillä se tekee lukemisesta riittävän sujuvaa ja vaivatonta. Lukijan ei tarvitse pysähtyä koko ajan selvittämään sanoja ja rakenteita vaan hän voi lukea, ymmärtää ja halutessaan pysähtyä havainnoimaan kielen ilmiöitä.
Selkokirjallisuus on aikuiselle kielenoppijalukijalle sopivaa kirjallisuutta monista syistä. Se mahdollistaa pääsyn kaunokirjallisuuden lukijaksi kielitaidon vaiheen estämättä ja tarjoaa mahdollisuuden kaunokirjalliseen kokemukseen ja oman tulkinnan muodostamiseen. Lisäksi se tarjoaa keskitason kielitaitoa tavoittelevalle kielenoppijalle sopivaa, elävää ja käyttökelpoista kieltä, joka tukee kielenoppimispyrkimyksiä. On tärkeää tutkia kirjallisuuden tyyppejä niiden eri lukijaryhmien näkökulmien ja kokemusten kautta, sillä juuri se tuo esiin teosten taiteellisen arvon, joka niillä on lukijoillensa. Olisi kiinnostavaa saada tulevaisuudessa selkoteoksia koskevaa kirjallisuustieteellistä tutkimusta. Yhtä lailla tärkeää olisi saada selkoteoksista kielitieteellistä tutkimusta, jossa selvitettäisiin esimerkiksi tarkemmin niiden sisältämää sanastoa ja kielen rakenteita. Erityisen hienoa olisi nähdä nykyistä runsaammin muitakin taidemuotoja selkoteoksina, sekä selkomukautuksina että jo alun perin selkoteoksiksi luotuina.
Lähde: Dahlgren, S. (2020). Selkokieltä S2-oppijalle – kaikille selviä hallinnollisia tekstejä. Puhe Ja Kieli, 39(4), 325-344. https://journal.fi/pk/article/view/75056
Blogi perustuu artikkeleihini:
Helsingin yliopisto