Helsingin yliopisto
Blogin kirjoittajat: Camilla Lindholm, Ulla Vanhatalo
Heinäkuussa se sitten tapahtui: saksalainen painokone napsutteli kasapäin lähes kilon painoisia neljä senttiä paksuja mustakantisia kirjoja. Kirjoja, joiden kannessa komeili suomalaisen Heidi Ahlströmin suunnittelema kansainvälisen selkokielen päivän logo. Postin tuoma kirja poltteli meidän toimittajien sormissa niin, että sitä oli vaikea edes aukaista.
Kokonaisuudessaan vain alle puolitoista vuotta kestänyt kirjaprojekti oli toimituksen näkökulmasta hektinen. Hanke oli jo logistisesti omaa luokkaansa, kun mukana oli 21 maata, yhteensä 57 kirjoittajaa, kirjalla on mittaa noin 650 sivua ja mukaan päätyi yli 1340 lähdeviitettä. Kun jokainen teksti kävi eri tahoilla useamman kommentti- ja korjauskierroksen, kärsivällisyyttä kysyttiin niin toimitukselta kuin kirjoittajiltakin. Verta ei vuodatettu, mutta hikeä kyllä, ja ehkä vähän kyyneleitäkin. Työssä oli kuitenkin vahvasti inspiroiva fiilis. Kirjoittajat olivat sitoutuneita ja yhteistyöhaluisia. Toimittajina olemme ikuisessa kiitollisuudenvelassa korvaamattomalle tutkimusavustajallemme Iina Kärkkäiselle – ja Koneen Säätiön apurahalle.
Käsikirja Euroopan selkokielistä on kunnianosoitus kymmenille selkotoimijoille ympäri Euroopan. Kirjan pääsisältönä on 21 lukua, joista kukin esittelee selkokielen tilanteen yhdessä Euroopan maassa. Luvut vaihtelevat pituudeltaan ja osin myös painotuksiltaan, mutta ne rakentuvat saman disposition mukaan. Tämä mahdollistaa lukemisen myös alaluku ja teema kerrallaan.
Luvut alkavat lyhyellä johdannolla kyseessä olevan maahan: johdantoluku piirtää kontekstin, jossa selkokielen tilannetta seuraavissa alaluvuissa tarkastellaan. Lukija saa tietää esimerkiksi maassa puhuttavista kielistä ja lukutaidon tilasta. Toinen alaluku esittelee selkokieleen ja laajemminkin kognitiiviseen saavutettavuuteen liittyviä historiallisia kehityskulkuja. Millaiset seikat ovat vaikuttaneet siihen, mikä on selkokielen tilanne nyt?
Kolmas alaluku käsittelee selkokielen nykytilannetta: selkokielen määrittelyä, selkokielen (Easy Language) ja selkeän kielen (Plain Language) suhdetta, saavutettavuuteen liittyvää lainsäädäntöä ja resurssointia sekä selkokielen sidosryhmiä eri maissa. Neljäs alaluku tarkastelee selkokielen kohderyhmiä tuoden esiin merkittäviä periaatteellisia eroja siinä, kenelle selkokieltä missäkin suunnataan. Viidennessä alaluvussa esitellään selkokielen tuottamiseen liittyviä ohjeita, suosituksia ja sääntöjä. Kuudes alaluku esittelee selkokielen käytännön tuloksia, kuten uutisaineistoja, tietotekstejä ja kaunokirjallisuutta. Seitsemäs alaluku luo katsauksen opetukseen ja tutkimukseen, johon liittyen esitellään usein myös lähialojen tutkimusta.
Luvut päättyvät kirjoittajien ajatuksiin tulevasta. Mihin maamme on menossa? Millaisia suunnitelmia, haasteita ja toiveita selkokielen ja saavutettavan viestinnän tulevaisuudessa on nähtävissä? Jokaisen maan yhteydessä annetaan myös pieni autenttinen esimerkki selkokielisestä tekstistä.
Toimituksen periaatteena oli yhtäältä kunnioittaa kunkin maan kirjoittajatiimin asiantuntemusta oman maansa asioissa ja toisaalta palvella tiedonhaluista lukijaa. Tämä ei ollut aina ihan helppoa. Maalukujen ensimmäisiä käsikirjoitusversioita lukiessamme huomasimme, että eri maissa oli totuttu kertomaan selkokielestä ja saavutettavuudesta tietynlaisia kertomuksia, jotka sellaisenaan eivät välttämättä sopineet kirjaan. Näkökulmat vaihtelevat osin myös kirjoittajien taustan mukaan. Tarkkaavainen lukija voikin löytää kirjasta kiinnostavia yksityiskohtia, kompromisseja, aukkoja ja epäjohdonmukaisuuksia. Toimittajina olemme ainakin osasta näistä tietoisia.
Kirja havainnollistaa, miten tarve selkokielelle on syntynyt ruohonjuuritasolla itsenäisesti eri maissa. Ilmiön pääpiirteet ovat samat: kasvava joukko ihmisiä ei ymmärrä yleiskieltä. Tarve yksinkertaistetulle kielelle on totta. Kirja näyttää lukijalle sen, miten tilanteeseen on eri puolilla Eurooppaa reagoitu. Kirjoitusprosessin aikana kymmenet selkokielen toimijat ja selkokieltä tutkivat ovat tulleet tietoiseksi toisistaan. Lukijoiden myötä tietoisuus eri maiden kokemuksista vielä moninkertaistuu. Toimijat voivat oppia toistensa töistä, eikä pyörää tarvitse keksiä joka maassa uudestaan. Tutkijoille kirja avaa näkymiä inspiroivalle työmaalle nopeasti kehittyvällä tieteidenvälisellä kentällä.
Käsikirja Euroopan selkokielistä kuvaa ajantasaisen tilanteen vuoteen 2020 asti. Toimittajina kuitenkin toivomme, että kirja alkaisi saman tien tietyiltä osin myös vanhentua. Toivomme selkokielen ja sen tutkimuksen kehityksen yhä kiihtyvän. Kun katsomme vuoteen 2030 – tai vuoteen 2050 – näemme siellä jo hyvin erilaisen Euroopan. Euroopan, jossa jokaisella ihmisellä on lakisääteinen oikeus saada palvelua ja tulla kohdatuksi selkokielellä. Euroopan, jossa selkokielen tutkimus ja opetus ovat vakiintuneet yliopistojen oppituoleihin ja koulutusohjelmiin.
Kirjoittajat:
Camilla Lindholm on pohjoismaisten kielten professori Tampereen yliopistossa. Hän johtaa Svenska Litteratursällskapetin rahoittamaa Lätt finlandssvenska – en språkform för minoriteter inom minoriteten -hanketta.
Ulla Vanhatalo on yleisen kielitieteen dosentti Helsingin yliopistossa. Hän johtaa Koneen Säätiön rahoittamaa Selkokielen ytimessä -hanketta.
Kirjoittajat ovat yhdessä toimittaneet Handbook of Easy Languages in Europe -kirjan.
Handbook of Easy Languages in Europe. 2021. Toim. Camilla Lindholm ja Ulla Vanhatalo. Sarjassa Easy-Plain-Accessible. Berlin: Frank & Timme.
Kirjasta on saatavilla painettu ja sähköinen versio. Sähköinen versio tulee maksuttomasti käytettäväksi helmikuussa 2022.