Helsingin yliopisto
Blogin kirjoittaja: Tytti Suojanen
Yliopistojen kielten opiskelijoille on usein tarjolla kaksi pääväylää, joilla on selkeä ammatillinen profiili: opettajaksi tai kääntäjäksi kouluttautuminen. Entä ne, jotka eivät tunne kutsumusta kumpaankaan? Tampereen yliopistossa lähdimme miettimään, mikä olisi sellainen kokonaisuus, joka palvelisi kielten opiskelijoita mahdollisimman laajasti, vastaisi kieliammattilaisen muuttuviin työnkuviin ja antaisi uudenlaista osaamista, mikä auttaisi valmistuvia profiloitumaan työelämässä.
Loimme syventäviin opintoihin sijoittuvan asiantuntijaviestinnän moduulin, johon kuuluu monenlaisia kieliammattilaisen osaamisprofiiliin sopivia kursseja. Yksi moduulin uusista kursseista on Asiantuntijaviestijän työkalupakki, jonka toteutin keväällä 2020. Kurssin kohderyhmänä on kielten ja kääntämisen opiskelijat, ja se koostuu luento-osuudesta ja projektista.
Luentoihin valitsin kieliammattilaisuuteen liittyviä ajankohtaisia teemoja, kuten kohderyhmien analysointia, saavutettavuutta, käytettävyyttä, palvelumuotoilua, selkokieltä sekä informaation visualisointia. Luennoista vastasivat eri asiantuntijat sekä talon sisältä että ulkopuolelta. Kurssin punaisena lankana kulki kohderyhmien tunnistaminen ja heille viestiminen.
Kurssin projektiksi valikoitui selkoistamisprojekti Tampereen yliopistollisen sairaalan kanssa: opiskelijat (26 kpl) selkomukauttivat 15 Taysin potilasohjetta eri alueilta (esim. synnytys, sepelvaltimotauti, sydämen vajaatoiminta). Selkoistamisen kohderyhmäksi asiakas oli määritellyt Taysin maahanmuuttajapotilaat. Selkoistamisen valitseminen projektin kohteeksi oli luonteva valinta, sillä tarve selkotekstien tuottamiselle kasvaa koko ajan, ja koulutuksen täytyy reagoida uuteen tilanteeseen kouluttamalla selkoistamisen asiantuntijoita.
Vain harvalla kurssin opiskelijalla oli kokemusta selkoistamisesta tai aiempia opintoja selkokielestä. Suuri osa heistä oli kuitenkin opintojensa loppuvaiheessa, joten erilaiset tekstityöt olivat heille tuttuja. Selkoistamisprojekti herättikin uutena kurssisisältönä paljon innostusta. Luennoilla perehdyttiin selkokielen käytäntöön ja tutkimukseen ja tehtiin potilasohjeen selkoistamisharjoitus, mikä antoi riittävästi taustaa projektin menestyksekkääseen läpivientiin.
Opiskelijoista muodostettiin kuusi projektiryhmää, joista kullekin valittiin projektipäällikkö. Selkeän työnjaon lisäksi kurssilla oli olennaista luoda toimivat työskentelymenetelmät selkotekstien työstämiseksi ja arvioimiseksi. Näissä päädyin hyödyntämään kurssin luentosisältöihin kuuluvaa käytettävyyden teemaa. Koska kohderyhmien määritteleminen on selkotekstien tuottamisen keskiössä, selkotekstien tarkastelu käytettävyystutkimuksen kehikon kautta on tarkoituksenmukaista. Käytettävyys kuvaa, kuinka sujuvasti käyttäjä käyttää tuotteen ominaisuuksia päästäkseen haluamaansa päämäärään, mitä voidaan soveltaa hyvin myös tekstien maailmaan. Käytettävyyttä onkin hyödynnetty monin tavoin erilaisissa selkotekstien arviointiprojekteissa.
Opetuskokeilua varten oli luotava erityisen ketterät työskentelymenetelmät, joiden haltuun ottaminen olisi opiskelijoille mahdollisimman vaivatonta, koska jo pelkästään selkokielen käytännöt ja selkomukauttaminen sisälsivät paljon uutta opittavaa. Projekti toteutettiin hyödyntämällä prosessikirjoittamisen ja vertaispalautteen periaatteita. Opiskelijat tekivät kolme versiota selkoteksteistä, joita heidän vertaisryhmänsä ja minä opettajana kommentoimme. Kantavana ajatuksena oli siis iteratiivisuus: tekstit jalostuisivat läpi koko prosessin jatkuvan palautteen ja arvioinnin myötä.
Arviointimenetelmäksi valitsin heuristisen asiantuntija-arvioinnin, jossa asiantuntija tai asiantuntijaryhmä arvioi tuotetta käyttämällä heuristiikkoja eli erilaisia käytettävyysperiaatteita tai sääntöjä. Tuotteena tässä tapauksessa toimii teksti. Selkokeskuksen selkomittari on tarkoitettu selkokielisen tekstin arviointiin, mutta sen käyttö sellaisenaan ei ollut sopiva työväline koulutuskontekstissa, jossa tekijöillä ei ole kokemusta selkoistamisesta. Lisäksi mittari on varsin laaja käytettäväksi useissa iteraatioissa, jotka olivat tekstien jalostumisen ja opiskelijoiden jatkuvan oppimisen kannalta olennaisia. Heuristisen asiantuntija-arvioinnin käytöstä opetuksessa oli myös aiempaa kokemusta: sitä on käytetty menestyksekkäästi ketteränä opetuksen työkaluna käyttäjäkeskeisen kääntämisen opetuksessa. Laadinkin vertaisarviointia varten selkokielen heuristiikat, joihin sisällytin keskeisiä selkomittarin arviointikohteita ja joitakin potilasohjeiden erityispiirteitä. Vertaisarvioinnin lisäksi opiskelijat hyödynsivät omaehtoisesti heuristiikkalistaa eräänlaisena muistilistana muokatessaan tekstiensä seuraavia versioita.
Tekstien tuottamisen ja arvioinnin aikana opiskelijat joutuivat pohtimaan monenlaisia kysymyksiä. Yksi keskeisimmistä oli tekstin sopivuus kohderyhmälle: toimivatko esimerkiksi otsikointi ja tekstin jäsentely, ja noudattiko teksti potilasohjeen konventioita? Paljon pohdittiin myös sanojen käyttöä ja selittämistä, kielen rakenteita ja virkkeiden ja lauseiden pituuksia sekä tekstin visuaalista ilmiasua. Opiskelijat kokivat epävarmuutta myös tekstin lääketieteellisen sisällön ymmärtämisessä ja toivoivatkin, että prosessin aikana olisi ollut parempi mahdollisuus konsultoida kyseisen tekstin erikoisalan asiantuntijaa. Tämä ei käytännön syistä ollut mahdollista, mutta kontaktimme kautta saimme vastauksia joihinkin keskeisiin kysymyksiimme.
Opiskelijat tuottivat osana projektia loppuraportit, joihin sisältyi reflektointia projektin etenemisestä ja sen työskentelymenetelmistä. Koska heillä ei ollut juurikaan kokemusta selkoistamisesta, prosessikirjoittamisen periaatetta ja heuristisen asiantuntija-arvioinnin kautta saatua vertaispalautetta pidettiin erittäin tärkeinä. Kynnys tuottaa selkotekstiä ensimmäistä kertaa ei ollut niin korkea, kun opiskelijat tiesivät, että siitä saa useaan kertaan kannustavaa ja oppimiseen tehtävää palautetta. Heuristiikat oli helppo ottaa käyttöön, ja opiskelijat myös tuottivat hyviä ehdotuksia niiden kehittämiseksi.
Heuristisen asiantuntija-arvioinnin huonona puolena on todellisen käyttäjän puuttuminen arvioinnista. Projektimme kontaktihenkilö valotti maahanmuuttajapotilaiden kanssa asioimiseen liittyviä viestinnällisiä ongelmia ennen projektimme alkua. Tämä auttoi opiskelijoita jossakin määrin ratkomaan ruohonjuuritason tekstuaalisia ongelmia, mutta emme saaneet valmiista teksteistä palautetta tekstien käyttäjiltä tai niiden käyttämisestä. Tämänkaltaisissa selkoistamisprojekteissa olisikin jatkossa tärkeä pyrkiä hyödyntämään empiirisiä menetelmiä, olivatpa ne sitten esimerkiksi potilaiden haastatteluita prosessin aikana vaikkapa persoonien tekemistä varten tai selkomukautettujen tekstien käytettävyyden testausta todellisilla käyttäjillä eri tavoin. Tällöin saadaan tietoa tekstien toimivuudesta kyseisillä käyttäjäryhmillä, pystytään kehittämään tekstejä ja opiskelijat näkisivät, miten heidän tuottamansa tekstit täyttävät tehtäväänsä oikeiden käyttäjien käsissä. Syksystä 2021 lähtien meille tarjoutuukin tilaisuus ottaa kohderyhmiä eri tavoin mukaan tulevissa selkoistamisprojekteissa, kun projektikurssistamme tulee oma itsenäinen opintojaksonsa.
Niin opiskelijan kuin opettajan näkökulmasta todelliset toimeksiantoprojektit ovat parhaimmillaan äärimmäisen antoisia ja opettavaisia. Ne edellyttävät paljon työtä, mutta tuottavat opiskelijoille sekä substanssiosaamista että erilaisia työelämätaitoja kuten projektioppimista. Opettajalle selkoistamisprojektit tarjoavat uudistumisen mahdollisuuksia: on motivoivaa testata erilaisia toimintamalleja, jotka voivat jatkossa luoda pohjaa toimiville selkoistamisen opetuskäytänteille eri konteksteissa. Vaikka ei pystyisi toteuttamaan laajamittaisia selkoistamiskokeiluita, pienetkin aloitteet vievät alan asiantuntijoiden koulutusta eteenpäin.
Kirjoittaja: Tytti Suojanen, FT, on teknisen viestinnän yliopistonlehtori ja vastuuhenkilö Tampereen yliopiston informaatioteknologian ja viestinnän tiedekunnassa. Hänen tutkimusintressejään ovat mm. teknisen viestinnän historia ja retoriikka, minimalismi sekä käyttäjäkeskeinen kääntäminen ja viestintä.
Lähteet:
Korvenranta, H. (2005). Asiantuntija-arvioinnit. Teoksessa S. Ovaska, A. Aula & P. Majaranta (toim.), Käytettävyystutkimuksen menetelmät, (s. 111–124). Tietojenkäsittelytieteiden laitos, Tampereen yliopisto B-2005-1. http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-44-9724-7. (17.3.2021)
Kuutti, W. (2003). Käytettävyys, suunnittelu ja arviointi. Helsinki: Talentum.
Leskelä, L. (2011). Selkotekstin testaus. Selkokeskus. https://selkokeskus.fi/wp-content/uploads/2015/10/Selkotekstin_testaus_2011.pdf. (17.3.2021)
Suojanen, T. (artikkelikäsikirjoitus). Heuristiikat apuna selkokielen vertaisarvioinnissa – Potilasohjeiden selkoistaminen opiskelijaprojektina.
Suojanen, T., Koskinen, K. & Tuominen, T. (2012). Käyttäjäkeskeinen kääntäminen. Tampere Studies in Language, Translation and Literature B1. Tampere: Tampereen yliopisto. http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-44-8839-9. (17.3.2021)
Suojanen, T. & Tuominen, T. (2015). Käännösten käytettävyyden heuristinen arviointi. Teoksessa D. Rellstab & N. Siponkoski (toim.), Rajojen dynamiikkaa, Gränsernas dynamik, Borders under Negotiation, Grenzen und ihre Dynamik, (s. 270–280). VAKKI Publications 4. Vaasa. http://www.vakki.net/publications/2015/VAKKI2015_Suojanen&Tuominen.pdf. (17.3.2021)