- Vuosikokous 2023.
- SVY oli mukana Tieteiden yössä torstaina 12.1.2023 Tieteiden talossa Helsingissä.
- Väestötieteen edistäjä 2022 -palkinto myönnettiin yliopistonlehtori Elina Einiölle perusteena hänen saavutuksensa väestötieteen opetuksen kehittämisessä ja opintosuunnan tunnetuksi tekemisessä. Opiskelijan näkökulmasta erityisen suuren vaikutuksen on tehnyt Einiön innostavuus, kannustavuus ja tuki. Lue palkinnonsaajan haastattelu tästä.
- 46. väestötieteen jatko- ja täydennyskoulutusseminaari järjestettiin 3.–4.11.2022 Lammin biologisella asemalla. Seminaarin teemana oli Suomen väestö uuden edessä: syntyvyys, kuolleisuus, muuttoliike.
- Väestön ikääntymisen vaikutuksia Suomessa: Finnish Yearbook of Population Research, Vol. 56 (2021-2022) on julkaistu. Väestötieteen vuosikirja julkaistaan yhteistyössä Siirtolaisuusinstituutin, Suomen Väestötieteen Yhdistyksen ja Väestöliiton kanssa.
- Pohjoismainen väestötieteen symposiumi (Nordic Demographic Symposium NDS) pidettiin 9.–11.6.2022. Konferenssin aiheena oli COVID-19 liittyvä väestötiede.
- Vuosikokous 2022
- 45. väestötieteen jatko- ja täydennyskoulutusseminaari järjestettiin 4.–5.11.2021. Seminaarin teemana oli Väestöryhmittäiset terveyserot.
- Väestöliitto on myöntänyt vuoden 2021 Väinö Kanniston tunnustuspalkinnon MD, PhD Sebastián Peñalle. Sebastián Peñan väitöstutkimuksessa selvitettiin alkoholin käytön sosioekonomisia eroja Suomessa ja Chilessä.
- Vuosikokous 2021
- What Happened to Nordic Fertility? NEFER, INVEST Flagship ja Suomen Väestötieteen Yhdistys ry järjestivät syntyvyyswebinaarin 2.2.–3.2.2021.
- The Finnish Yearbook of Population Research: Teemanumero Social Inequality ilmestyi tammikuussa 2021.
- Väestötieteen edistäjä 2020 -palkinto myönnettiin professori Mikko Myrskylälle hänen tieteellisistä ansioistaan. Myrskylä on tehnyt uraauurtavaa tutkimusta usealla väestötieteen saralla – mukaan lukien väestön terveys, hedelmällisyyden trendit ja väestöennusteet. Hän on vaikuttanut merkittävästi alan kansainväliseen kehitykseen.
- 44. väestötieteen jatko- ja täydennyskoulutusseminaari järjestettiin 29.–30.10.2020 verkkoversiona. Seminaarin teemana oli huono-osaisuus.
- Vuosikokous 2020
- In memoriam – Jarl Lindgren (1926-2020). Väestöntutkija Jarl Lindgren menehtyi lyhyen sairastamisen jälkeen 4.3.2020, 93 vuoden iässä.
- Väinö Kanniston tunnustuspalkinnon sai THL:n tutkimuspäällikkö, FT Shadia Rask väitöskirjastaan Diversity and Health in the Population: Findings on Russian, Somali and Kurdish origin populations in Finland.
- 43. väestötieteen jatko- ja täydennyskoulutusseminaari pidettiin 31.10.–1.11.2019 Lammin biologisella asemalla. Aiheena oli väestön ikääntyminen.
- Vuosikokous 2019
- Väestötieteen jatko- ja täydennyskoulutusseminaari järjestettiin Tvärminnessä 8.-9.11.2018. Seminaarin aiheena oli väestö, paikkatieto ja kaupungistuminen.
- Vuosikokous 2018
- Yhdistys järjesti yhteistyössä Väestöliiton kanssa seminaarin “Suomalaisten sosiaaliset suhteet ja hyvinvointi” 22.11. klo 14-16. Tilaisuudessa jaettiin myös Väinö Kanniston palkinto. Palkinnon sai Sonja Lumme väitöskirjastaan Developing methodology of measuring socioeconomic equity in health care using register data.
- Pohjoismainen väestötieteen symposiumi järjestettiin 14.–16.6.2017 Turussa teemalla “Demography and Social Inequalities”. Symposiumiin osallistui yhteensä 150 henkeä, joista 72 oli Suomesta ja 78 ulkomailta. Pääpuhujina olivat Lynn Prince Cooke, Francesco Billari ja Mikko Myrskylä. Sessioissa pidettyjen esitelmien ja postereiden abstraktit löytyvät symposiumin nettisivulta.
- Viron väestötiede täytti 30 vuotta
- Vuosikokous 2017
- 41. väestötieteen jatko- ja täydennyskoulutusseminaari järjestetiin 3.-4.11.2016 Tvärminnen eläintieteellisellä asemalla. Tänä vuonna teemana oli lastensaanti.
- Vuosikokous 2016
- SVY ry ja Helsingin yliopiston sosiologian oppiaine järjestivät 40. väestötieteen jatko- ja täydennyskoulutusseminaarin 5.-6.11.2015 Tvärminnen eläintieteellisellä asemalla. Väinö Kanniston rahaston tunnustuspalkinto myönnettiin Laura Paalaselle.
- Vuosikokous 2015
- Väestötieteen jatko- ja täydennyskoulutusseminaari 2014 teemalla Eriarvoisuus pidettiiin Tvärminnen eläintieteellisellä asemalla 6.-7.11.2014.
- The 19th Nordic Demographic Symposium “Regional Development with a Focus on Rural Areas” Aalborgissa, Tanskassa 18.-20.9.2014
- Iltapäiväseminaari ajankohtaisista aiheista väestöntutkimuksessa pidettiin 24.4.2014 Helsingin yliopistolla. Keskustelua alustivat Mikko Kautto (Eläketurvakeskus) otsikolla “Eläkeuudistus 2017 – miksi ja miten?” ja Minna Wallenius (Tilastokeskus) otsikolla “Avioeron todennäköisyys”.
- Vuosikokous 2014
- Väestötieteen jatko- ja täydennyskoulutusseminaari 2013 pidettiin teemalla Asuminen pidettiin Tvärminnen eläintieteellisellä asemalla 31.10.-1.11.2013.
- Vuosikokous 2013
- Väestötieteen jatko- ja täydennyskoulutusseminaari 2012 teemalla Ikääntyminen pidettiin Tvärminnen eläintieteellisellä asemalla 15.-16.11.2012.
- The 18th Nordic Demographic Symposium “Demographic Changes and Challenges in Northern Europe” Tønsbergissa, Norjassa 13.-15.9.2012
- Professori David Colemanin vierailuluento “The Second Demographic Transition” 16.5.2012 järjestettiin Väestöntutkimuslaitoksen ja Sosiaalitieteiden laitoksen kanssa.
- Vuosikokous 2012
- VTT Elina Einiö piti 15.2.2012 esitelmän lukuvuoden 2009–2010 Väinö Kannisto -tunnustuspalkinnon saamisen johdosta aiheesta ’Ikäihmisten laitoshoidon sosiodemografiset taustasyyt’.
- Väestötieteen jatko- ja täydennyskoulutusseminaari 2011 teemalla Työurat pidettiin Tvärminnen eläintieteellisellä asemalla 21.-22.11.2011.
- Vuosikokous 2011
- Väestötieteen jatko- ja täydennyskoulutusseminaari 2010 teemalla Maahanmuuttajat Suomessa – väestöllinen tarkastelu pidettiin Tvärminnen eläintieteellisellä asemalla 4.-5.11.2010.
- The 17th Nordic Demographic Symposium Lundissa, Ruotsissa 17.-19.6.2010
- Vuosikokous 2010
- Väestötieteen jatko- ja täydennyskoulutusseminaari 2009 teemalla Ylisukupolvisuus pidettiin Tvärminnen eläintieteellisellä asemalla 12.-13.11.2009.
- Vuosikokous 2009
- Suomen väestöpoliittiset haasteet ja mahdollisuudet: Tutkaksen ja Suomen Väestötieteen Yhdistyksen yhteinen seminaari Eduskunnan Pikkuparlamentin auditoriossa 11.2.2009.
- The 16th Nordic Demographic Symposium “Family Forerunners? Families and Demographic Processes in Northern Europe” Helsingissä 5.-7.6.2008
- Vuosikokous 2008
- Väestötieteen jatko- ja täydennyskoulutusseminaari 2007 pidettiin Tvärminnen eläintieteellisellä asemalla 1.-2.11.2007. Teemana oli Väestöllisiin tekijöihin liittyvät ennusteet, niiden laadinta ja käyttö.
- Vuosikokous 2007
- Väestötieteen jatko- ja täydennyskoulutusseminaari 2006 järjestettiin yhdessä Väestöliiton Väestöntutkimuslaitoksen kanssa, joka juhlisti seminaarin yhteydessä 60-vuotista taivaltaan. Tvärminnen eläintieteellisellä asemalla 2.-3.11.2006 pidetyn seminaarin teemana oli Perhe ja yksilöiden hyvinvointi.
- Vuosikokous 2006
- Väestötieteen jatko- ja täydennyskoulutusseminaari 2005 järjestettiin yhteistyössä Helsingin yliopiston sosiologian laitoksen kanssa Lammin biologisella asemalla 20.-21.10.2005. Seminaarin teemana oli Koulutuksen ja väestönkehityksen yhteydet.
- Nordic Meeting on Register-based Health Research: pohjoismainen tapahtuma rekisteriaineistoista terveystutkimuksessa järjestettiin Helsingissä 22.-23.9.2005.
- Pohjoismainen väestötieteen symposio pidettiin Tanskan Aalborgissa 28.-30.4.2005. Symposion teemana oli “Our Demographic Future – a Challenge”.
- Väestötieteen jatko- ja täydennyskoulutusseminaari 2004 järjestettiin 21.-22.10.2004 Helsingin yliopiston Tvärminnen eläintieteellisellä asemalla. Teemana oli Väestön ikääntyminen yhteiskunnallisena ilmiönä.
- Rekisteriaineistot – yhteiskuntatutkimuksen aarreaitta -seminaari: Suomen Väestötieteen Yhdistys järjesti 20.9.2004 yhteistyössä Rekisteritutkimuksen tukikeskuksen ja Helsingin yliopiston sosiologian laitoksen kanssa seminaarin “Rekisteriaineistot – yhteiskuntatutkimuksen aarreaitta”.