Helsingin yliopisto
Kirjastonhoitaja Sami Koposen työtehtävistä suurin osa liittyy teksteihin: niiden tuottamiseen, käsittelyyn tai lukemiseen. Lukuisat viestikanavat tekevät työn tekstimaailmasta usein hälyisen, mutta silti lempityötehtävät löytyvät tekstien parista.
Tämän päivän työelämä vaatii monenlaisten tekstien hallintaa, mutta tekstityön erityispiirteet riippuvat ammatista ja työnkuvasta. Kirjastonhoitaja Sami Koposen viimeisin työtehtävä kuulostaa niin tutulta ja arkiselta, että Koposen on itsekin vaikea mieltää sitä tekstityöksi: ”Vastasin sähköpostiin. Se koski ryhmäkierrosten aikataulutusta.”
Sami Koponen työskentelee kirjastonhoitajana Helsingissä keskustakirjasto Oodin lasten ja nuorten tiimissä. Asiakaspalvelutyön ohella Koponen pitää työpajoja lapsille ja nuorille, järjestää kirjastokäyntejä koululuokille ja päiväkotiryhmille sekä haastattelee kirjailijoita ja esitelmöi kirjallisuudesta.
Suurin osa Koposen työajasta kuluu erilaisten tekstien parissa, ja noin puolet siitä on lukemista ja puolet kirjoittamista. Koponen tuottaa myös puhuttua tekstiä ohjatessaan ryhmäkierroksia ja tehdessään esitelmiä tai kirjailijahaastatteluita.
Työssä tulee eteen myös tilanteita, joihin ei Koposen mukaan liity tekstien työstämistä. Näitä ovat esimerkiksi asiakaskohtaamiset, joissa etsitään yhdessä aineistoa hyllystä, sekä palaverit, joissa voi muistiinpanojen sijaan keskittyä vapaaseen keskusteluun. Toisaalta Koposen mukaan kirjastonhoitajan ammatti on sellainen, jossa ”täysin vapaa teksteistä oleminen” ei oikeastaan ole mahdollista.
Opettaja kirjaston sisällä
Ennen kirjastoalalle suuntautumista Koponen työskenteli opettajana. Hän valmistui suomen kielen ja kirjallisuuden opettajaksi vuonna 2015, mutta opettajan työn hektisyys, opetussuunnitelman jatkuva uusiutuminen ja kilpailu työpaikoista sysäsivät kohti kirjastoalan opintoja. Koposen mukaan opettajan ja kirjastonhoitajan ammateissa yhteistä on se, etteivät opinnot erityisen hyvin valmista todelliseen työhön. Opiskeluaikana tekstien parissa työskentely koostui lähinnä lähdekirjallisuuden lukemisesta ja esseiden tekemisestä, ja aiheet olivat hyvin teoreettisia. Opinnot opettivat kuitenkin lähdekriittisyyttä sekä erilaisten näkökulmien huomioimista uuteen projektiin ryhtyessä ja sitä suunnitellessa.
Koponen on aiemmin työskennellyt kirjastonhoitajana Suonenjoen kirjastossa sekä Itä-Suomen yliopiston kampuskirjastossa. Varsinkin Suonenjoen kirjastossa toimiminen loi Koposen mukaan pohjan hänen nykyiselle työlleen Oodissa. Suonenjoellakin Koponen teki lasten ja nuorten kirjastotyötä. Lisäksi julkisissa kirjastoissa on lähtökohtaisesti samanlainen työskentelytapa: jos jotain haluaa tehdä, se täytyy itse opetella.
Kirjastossa pystyy Koposen mukaan tuottamaan aktivoivampaa ja toiminnallisempaa tapaa oppia kuin koulussa. Suonenjoen kirjastossa hän pääsi yhdistämään opettajan ja kirjastonhoitajan työt tekemällä kirjavinkkauksia ja toimimalla koulujen yhteyshenkilönä. Kirjastovierailuja varten Koponen tarkisti, minkä tyyppisiä tehtäviä koulussa oli, ja pyrki kokoamaan samantyyppisiä vinkkauksia. ’’Olin tavallaan opettaja kirjaston sisällä.’’
Informaatiotsunami
Koposen suosikkitöitä Oodissa ovat kirjailijahaastattelut ja niihin valmistautuminen. Haastatteluissa yhdistyvät henkilökohtainen kiinnostus ja vapaus. Niissä pääsee tutkimaan kirjailijan sielunelämää tämän tuotannon kautta ja pohtimaan kysymyksiä, jotka on suunnattu juuri hänelle. Lisäksi ryhmäkierrosten suunnittelu on Koposen mieleen. Valmista opastusmallia on helppo muokata mieleisekseen, jolloin opastusten vetäminen sujuu luontevasti. Esiintymisiin liittyvä tekstien tuottaminen on juuri sitä toiminnallisuuden ydintä, josta Koponen nauttii työssään.
Raskaimmaksi työtehtäväksi Koponen nostaa viestinnän ja sen mukanaan tuomat haasteet. Työyhteisön sisäistä viestintää on hyvin paljon, ja sitä ohjaavat pitkälti kirjoittamattomat säännöt. Viestejä tulee päivän aikana satoja – jopa niin paljon, että Koponen kuvaa määrän olevan ”informaatiotsunami” ja ”villi ionipommitus”. Työyhteisössä on tärkeää pitää työkaverit perillä asioista, mutta sen kääntöpuolena on informaation runsas määrä: pidempien vapaiden tai lomien jälkeen ensimmäinen työpäivä menee pitkälti viestejä lukiessa.
Koposen mukaan jokainen työntekijä päättää itse, mitä viestintäväyliä kokee tarpeelliseksi seurata. Hän kertoo pyrkivänsä keskittymään vain oman työnkuvansa kannalta olennaisiin kanaviin. Oodissa työntekijät käyttävät nopeaan viestittelyyn pikaviestisovellusta, josta on Koposen mukaan hankala siivilöidä itselleen tärkeät osuudet; muissa kanavissa se onnistuu luontevammin.
Varsinaisen kirjallisuuden, etenkään kaunokirjallisuuden, lukemiseen Koponen ei voi työaikaansa juurikaan käyttää. ”En ainakaan niin paljon kuin haluaisin. Kirjallisuuden lukeminen työtehtävänä on hyvin rajattua ja aliarvostettuakin. Se on kuitenkin yksi meidän absoluuttisia ydintehtäviämme.”
Koponen nauttii teksteistä ja kirjallisuudesta kuitenkin vapaa-ajallaan. Omalla ajalla lukeminen ei Koposesta tunnu työltä – ainakaan kovin paljon. Hyvien teosten tai mielenkiintoisten tekstirakenteiden sekaan uppoutuessa ajatus tekstityöstä on vain etäinen ja alitajuntainen. Koposen mukaan lukuinto voisi liian työpainotteisen lähestymisen kautta kuihtuakin helpommin.
”Minä teen vapaa-ajallani juuri sitä, mitä energiset, hyväkuntoiset kirjastonhoitajat tekevät: käperryn peiton alle sohvalle, otan kirjan käteen ja alan lukea.”
Joanna Galt, Kaisa Määttä, Heini Strand ja Lasse Tammela