Kuukausi: huhtikuu 2019

Julkaistu

Kansalaisten kertomuksista ja lakikirjoista esitutkintapöytäkirjaan

Poliisin työssä tekstejä ja kirjallista dokumentointia riittää. Työ on kiireistä ja vaatii kykyä keskittyä olennaiseen. Hyvin kirjoitettu teksti on rikostutkijalle ammattiylpeyden symboli.

 

On vilkas aamupäivä Itä-Uudenmaan poliisilaitoksella Vantaalla. Ala-aulassa on paljon kansalaisia, joiden joukossa lienee rikosten asianomistajia, kuulusteluihin kutsuttuja sekä muita poliisin palveluita tarvitsevia. Odotustilaan pääsyä edeltää turvatarkastus: laukut luovutetaan vartijalle tutkittavaksi, minkä jälkeen kuljetaan metallinilmaisinportin läpi. Vartija tiedustelee tarvetta vuoronumerolle, mutta tapaaminen on sovittu jo etukäteen vanhemman konstaapelin kanssa. Hetken kuluttua hissistä astuu Johanna, joka tervehtii iloisesti ja kutsuu mukaansa työhuoneelleen.

Perusrikostutkintayksikössä tehdään lyhyt- ja pitkäkestoista tutkintaa. Lyhytkestoisessa tutkinnassa työskentelevä Johanna selvittää esimerkiksi rattijuopumuksia, liikennerikkomuksia ja pahoinpitelyjä sekä erilaisia anastusrikoksia näpistyksistä varkauksiin. Poliisiksi Johanna valmistui kymmenkunta vuotta sitten ja toimi sen jälkeen kenttäpoliisina. “Nuorena halusin olla aina kentällä. En halunnut tehdä tätä hommaa.”

Myöhemmin Johanna muutti mieltään, ja nyt hänellä on tutkinnasta opiskeluaikainen harjoittelu mukaan lukien noin kolmen vuoden kokemus. Työ on itsenäistä ja vastuullista, mutta tarvittaessa saa apua tutkinnanjohtajalta, ryhmänjohtajalta sekä muuten kollektiiviselta työyhteisöltä. Lukemista ja kirjoittamista on paljon. Johanna arvioi, että hänen työajastaan vähintään 80 prosenttia on erilaista tekstityötä.

Tutkinta alkaa rikosilmoituksesta

Rikostutkijan työpohja on rikosilmoitus. Jos poliisilla on sen perusteella syytä epäillä rikosta, aloitetaan esitutkinta. Rikosilmoituksessa on tapahtumakuvausta ja siihen päivitetään tutkinnan eteneminen, se, mitä kuulusteluissa tai muutoin tulee ilmi. “Me kuulustellaan ihmisiä kasvokkain, puhelimitse tai sähköpostitse. Tämä on ehdottomasti tutkinnan suurin osuus.”

Tekstien tuottamisen ohella tutkija saa aineistoa, johon on perehdyttävä. Toisinaan todistusaineistona on kansalaisen kertomuksen lisäksi esimerkiksi Kelan tai vakuutusyhtiöiden papereita. Poliisi joutuu työssään perehtymään myös erilaisiin lakiteksteihin. Rikoksen tunnusmerkistöjen täyttyessä esitutkinnan lopuksi valmistuu esitutkintapöytäkirja, jonka tulee sisältää kaikki olennainen tieto tutkinnan sujumisesta.

Kuulusteluissa pitää olla tarkkana

Kuulusteluun valmistaudutaan etukäteen laatimalla tukisanalista tai kysymyksiä, joihin on tutkinnan kannalta tärkeää saada selvyys. Lyhytkestoisessa tutkinnassa kuulusteluja ei yleensä nauhoiteta, vaan kuulusteltavan kanta kirjataan suoraan hänen kertomuksensa pohjalta. “Mun ei tarvitse kirjoittaa suoraan, mitä hän sanoo. Toisaalta, en mä voi laittaa sanoja hänen suuhunkaan.”

Kuulustelupöytäkirja valmistuu kuulustelun aikana. Kuulusteltava hyväksyy kuulustelupöytäkirjan allekirjoituksellaan, mitä ennen hän voi halutessaan muuttaa tai täydentää sanomisiaan. Lisäyksistä tehdään merkintä kuulustelupöytäkirjan loppuun, mutta aikaisempia sanomisia ei kuitenkaan poisteta. Kuulustelija käyttää kielen muokkauksessa ja sisällön kirjaamisessa omaa harkintakykyään.

“Kuulustelusta tekee haastavaa se, että kuulustelun edetessä pitää samanaikaisesti tehdä montaa asiaa: puhua, kuunnella sekä analysoida, mikä on relevanttia ja kirjoittaa se kuulustelupöytäkirjaan.”

Poliisi tekstin taitajana

Nykyisessä työssään Johanna antaa arvoa käsiinsä tuleville hyvin laadituille rikosilmoituksille ja pyrkii myös itse tuottamaan selkeää, johdonmukaista ja hyvin jäsenneltyä tekstiä.

“Tekstit, joita tuotamme, peilaavat meidän ammattiosaamista ja -ylpeyttä. Itselläni on tapana viilata tekstejä, ja saatan myös korjata käsiini tulevia rikosilmoituksia. En voi puuttua niiden sisältöön, mutta voin korjata kirjoitusvirheet ja tehdä kappalejakoja”, Johanna kertoo. “Jonkun toisen mielestä tämä saattaa olla turhaa, koska se vie enemmän aikaa, mutta jos esimerkiksi pöytäkirjassa on mun nimi, haluan, että teksti on hyvin kirjoitettu.”

Johanna muistaa omasta poliisikouluajastaan, että jo pääsykokeeseen liittyi aineistopohjainen tekstintuottamistehtävä. Se saattoi olla kompastuskivi niille, jotka eivät kirjoittamisesta pitäneet tai olleet siihen riittävästi harjaantuneet. Poliisikoulussa oli äidinkielen tunteja, ja esimerkiksi tiivistelmien ja muistioiden kirjoittamista harjoiteltiin. Koulutuksessa erilaisten asiakirjojen kirjoittaminen kytkeytyi usein käytännön toimintaan: harjoituskuulusteluissa tehtiin kuulustelupöytäkirjoja, ja kenttäharjoittelussa opittiin tekemään rikosilmoitus. Myös lopputyö edellytti hyvään kirjalliseen ilmaisuun panostamista.

Poliisikoulutus on muuttunut Johannan valmistumisen jälkeen. Vuonna 2014 poliisin ammatillisesta perustutkinnosta tuli ammattikorkeakoulupohjainen. Teoriaa on aikaisempaa enemmän, mutta tämä ei välttämättä tarkoita sitä, että erilaisten tekstien laatimisen opetusta olisi lisätty.

Kirjaamisesta aidompaan vuorovaikutukseen

Jos Johanna jotain työltään toivoisi, niin enemmän aikaa. Ihanteellista voisi olla suorittaa kuulustelut yhdessä työparin kanssa, mihin resurssit eivät nykyisellään riitä.

Johanna on pohtinut kuulustelujen sisällön audiovisuaalista tallentamista. Tallenteista näkyisivät myös eleet ja ilmeet, vaikka poliisin työnkuvaan ei kuulukaan Netflix-sarjojen tapaan analysoida “että nyt kaveri valehtelee, kun silmäkulma nykii”. Kuulusteltavan näkeminen ja sanaton viestintä auttaisivat kuitenkin arvioimaan kuulustelun sujumista, ja riitatilanteissa voisi tarkistaa, mitä kuulusteltava on sanonut. Nykyisellään kuulustelijan aika menee kirjoittamiseen, eikä kuulusteltavaan välttämättä saa edes katsekontaktia.

“Toivon, ettemme tulevaisuudessa olisi enää tietokoneen orjia, vaan kuulustelusta tulisi aito vuorovaikutustilanne.”

 

Johannan nimi on muutettu.

 

Venla Suojala ja Anni Tyrisevä

Julkaistu

Dokumentoin, siis olen – lastensuojelussa kirjaaminen ratkaisee

Sosiaalityössä dokumentointi tai siihen tähtäävä toiminta vie arviolta 80–90 prosenttia ajasta. Kaikki työ täytyy dokumentoida eivätkä avuksi tarkoitetut järjestelmät nopeuta prosessia. Tärkeintä on kuitenkin asiakkaan etu.


Tuire on ollut sosiaalialan tehtävissä viitisen vuotta, ja tällä hetkellä hän työskentelee lastensuojelussa. Hänen asiakkaansa ovat huostaanotettuja lapsia, jotka asuvat sijaisperheissä.

”Tehtävänäni on varmistaa perheisiin sijoitettujen lasten hyvinvointi ja järjestää asiat niin, että heidän kasvunsa ja kehityksensä on turvattu.”

Laaja kuva asiakkaan elämänpiiristä ja -tilanteesta on lasten kanssa työskennellessä tärkeää. Sosiaalityöntekijä pitää yhteyttä lapsen biologisiin vanhempiin, sijaisperheisiin ja erilaisiin verkostoihin, kuten terveydenhuoltoon ja kouluun.

Kaikki dokumentoidaan

Asiakkaidensa hyvinvointia valvoessa sosiaalityöntekijä tekee viranhaltijapäätöksiä. Viranhaltijapäätöksillä sosiaalityöntekijä voi esimerkiksi jatkaa lapsen huostassapitoa. Tehtäviin kuuluu myös selvitysten laatiminen virallisille tahoille, kuten aluehallintovirastoon (AVI) tai eri oikeusasteille. Sosiaalityöntekijä voi kirjoittaa lähetteitä tai tehdä ”arkisempia” päätöksiä esimerkiksi erilaisista lapsen hoitoon liittyvistä maksuista.

Olipa kyseessä päätös, tapaaminen tai puhelu lapsen koulusta, kaikki dokumentoidaan. Järjestelmiin kirjataan lähtökohtaisesti kaikki asiakkaaseen liittyvä.

”Lähtökohtana meillä on, että mitä ei ole dokumentoitu, ei ole tehty. Jos käyn perheessä kotikäynnillä, mutta en kirjoita siitä mitään, sitä ei ole virallisesti tapahtunut”, Tuire selventää.

Teksti tuo työn näkyviin

Sosiaalityöntekijä saa käsitellä vain omien asiakkaidensa tietoja, joten yksittäinen työntekijä ei kovin usein törmää muiden laatimiin kirjauksiin. Tästä voidaan joustaa, jos esimerkiksi päivystävä sosiaalityöntekijä tarvitsee tietoja kiireellisesti eikä asiakkaan oma vastuusosiaalityöntekijä ole paikalla. Normaalisti sosiaalityöntekijät näkevät omien kirjaustensa lisäksi vain asiakkaidensa aiempien työntekijöiden laatimat kirjaukset ja asiakirjat.

Asiakasjärjestelmään kirjatusta informaatiosta hyötyvät päivystäjät ja lasten mahdolliset tulevat sosiaalityöntekijät. Kirjauksista käy ilmi työskentelyprosessi, joka lapsen kanssa on käynnissä.
”On siinä tietysti sekin puoli, että tekemällä kirjaukset hyvin pystyn itse osoittamaan, että olen tehnyt työni.”

Tuire näkee, että kaikki työ on ennen kaikkea asiakkaana olevia lapsia varten. Asiakas pääsee lukemaan omia lastensuojeludokumenttejaan täytettyään 18 vuotta.

Aika kortilla

Dokumentoimiseen tai siihen tähtäävään toimintaan kuluu Tuiren arvion mukaan noin 80–90 prosenttia työajasta. Suurin osa tuotetuista teksteistä on luonteeltaan virallisia, ja niillä dokumentoidaan asiakkaan elämää tai vaikutetaan siihen suoraan.

Tekstien kirjoittaminen on itsenäistä ja aikaa vievää. Joihinkin päätöksiin tarvitaan johtavan sosiaalityöntekijän tai lastensuojelun päällikön allekirjoitus, mutta pääasiassa sosiaalityöntekijä laatii kaikki tekstit itse ja on vastuussa kirjoittamistaan teksteistä. Asiakasjärjestelmissä on erilaisia asiakirjapohjia kirjaamiselle, mutta ne ovat kömpelöitä ja voivat hidastaa kirjaamisprosessia entisestään. Tuire kaipaisikin järjestelmiin lisää joustavuutta.

Jatkuva dokumentoinnin tarve luo ajankäyttöpaineita. Tämä on käynyt ilmi esimerkiksi sosiaali- ja hoitoalan tekstikäytänteitä käsittelevissä tutkimuksissa. Kirjaamistyöhön ei ole varattu tarpeeksi aikaa, mikä aiheuttaa työntekijöille stressiä. Tuire tunnistaa ilmiön ja pyrkii mahdollisuuksien mukaan varaamaan kalenteristaan aikaa kirjaamiselle. Hänelle kirjoittaminen on luonteva itseilmaisun muoto. Kaikkien sosiaalityöntekijöiden kohdalla näin ei ole. Jos kirjoittaminen on työlästä ja epäluontevaa, työhön kuuluvan dokumentoinnin voi kokea stressaavana.

Kielellä on väliä

Käytänteitä ja vaatimuksia eri tekstilajeille on olemassa, mutta monet lastenhuollon tekstilajit ovat melko vapaamuotoisia. Tuiren kokemus on, että kirjoitusohjeita ja -oppaita voisi hyödyntää enemmänkin.

”Tieteellisen kirjoittamisen kurssista on päätöksiä laadittaessa ollut hyötyä. Sosiaalityö perustuu teoriaan ja näyttöihin, kaikki pitää perustella.”

Kirjoitustyön itsenäisyydestä ja vapaamuotoisuudesta johtuen kirjoitustyylejä on yhtä monta kuin kirjoittajiakin. Jonkinlaista jatkuvuutta teksteihin voisivat tuoda yhtenäiset käytännöt kielimuotojen suhteen. Yhtä kaikki Tuire on sitä mieltä, että perusasiat hallitseva pääsee jo pitkälle. Välillä hän kaipaa työpaikalle kertauskoulutusta kielenhuollon perusteista, kuten pilkuista ja isoista alkukirjaimista.

”Ei tarvitse olla mikään ammattikirjoittaja, mutta pitää muistaa, että kirjoitamme virallisia viranomaistekstejä. Tyylillä ja oikeakielisyydellä on silloin väliä.”

Haastateltavan nimi on muutettu. 

 

Sanni Noronkoski, Soile Manninen ja Sanni Leksis.
Kuva: Pixabay
Elämän ja kuoleman tekstit. Kirjoittaminen sosiaali- ja hoitotyössä / toim. Ulla Tiililä ja Kati Karvinen. – Helsinki: Kotimaisten kielten keskus, 2017. Julkaisu luettavissa:
https://www.kotus.fi/julkaisut/genrejulkaisut/elaman_ja_kuoleman_tekstit._kirjoittaminen_sosiaali-_ja_hoitotyossa

Julkaistu

Potilaita, kirjauksia ja luovuutta

Toimintaterapeutti auttaa potilaita elämään mahdollisimman merkityksellistä arkea itsenäisesti. Yksilötapaamisten lisäksi työ sisältää pökkelömäisiä potilaskirjauksia ja terapeuttista tekstintuottamista.

On helmikuinen perjantai-iltapäivä, kun tapaamme kahvilan nurkkapöydässä toimintaterapeutti Petran. Hän työskentelee psykiatrian poliklinikalla mielialatyöryhmässä, jossa potilaina on täysi-ikäisiä. Yleisimmät diagnoosit potilailla ovat masennus ja ahdistuneisuus. Toimintaterapeutin työstä Petralla on useiden vuosien kokemus. Tänä ajanjaksona työnkuva on muuttunut. Suurin muutos on yksilötyön rinnalla lisääntynyt työparityöskentely. Yhteistyötä toimintaterapeutti tekee eniten sosiaalityöntekijän kanssa, mutta myös sairaanhoitajan ja psykologin.

PT eli potilas, AK eli allekirjoittanut

Toimintaterapeutin työhön kuuluu potilastapaamisten ja niiden suunnittelun lisäksi kirjaamista. Kirjauksissa käytetään jonkin verran lyhenteitä, esimerkiksi PT eli potilas ja AK eli allekirjoittanut. Erikoissairaanhoitoon hakeutuviin henkilöihin viitataan kirjauksissa aina potilaina eikä heidän etunimillään. Kirjauksia lukevat työryhmä sekä potilaat Kanta-arkistosta.

Toimintaterapeutti aikatauluttaa itse kirjaamisen ja se hoidetaan yleensä vastaanoton jälkeen. Petralla menee kirjaukseen yleensä aikaa vartista puoleen tuntiin. Toisinaan saattaa tulla kiire.

Kirjaus kertoo vastaanoton luonteesta: jos potilaan olotila on hajanainen, toimintaterapeutin voi olla hankala pukea sanoiksi tapaamisen sisältöä. Tämän takia tekstin jäsentäminen kirjaukseen voi olla haastavaa ja tekstistä tulee helposti poukkoileva. Myös potilaan voinnissa tapahtuvat muutokset näkyvät tekstissä, sillä kaikki tapaamisen yhteydessä ilmenevät poikkeamat on kirjattava. Mitä epäodotuksenmukaisempi tapaaminen on, sitä yksityiskohtaisempi kirjaus siitä tehdään.

Kirjauksissa ei kuulu olla olettamuksia potilaan vointiin liittyen, vaan kaikki kirjattava tulee käydä ilmi vastaanoton aikana. Jos toimintaterapeutti kirjaa potilaalle tehdyistä tutkimuksista, niistä on oltava lääkärin kirjaukset todisteena. Pelkkä potilaan oma kertomus ei riitä. Näin vältytään väärinkäsityksiltä.

Vakavissa tilanteissa kirjausta voi tarvittaessa viivästyttää niin, ettei se näy potilaalle heti: “On tilanteita, jotka on parempi hoitaa kasvotusten kuin että potilas lukisi ne itse Kannasta.”

Eväät tekstityöhön peruskoulusta

Petran kirjoitustausta on peräisin peruskoulun ja lukion äidinkielen oppitunneilta sekä ammattikorkeakoulun opinnäytetyön tekemisestä. Työhön perehdytyksen yhteydessä on annettu ohjeita kirjaamistyyleihin kuten siihen, mikä on oleellista. Kirjauksissa täytyy näkyä lääkitykseen liittyvät merkinnät ja potilaan toimintakyky sekä siinä mahdollisesti tapahtuneet muutokset.

Petran kirjaamistyyli on säilynyt samanlaisena koko työuran ajan. Hoitoalalla vallitseva kirjaamiskulttuuri tekee virkkeistä lyhyitä. Niistä voi esimerkiksi puuttua pääverbi: Potilaan vointi ennallaan. Toimintaterapeutiksi opiskellessaan kirjaamistekstien tuottaminen tuntui Petrasta pökkelömäiseltä. Nyt hän on jo tottunut kyseiseen kirjaamistyyliin, mutta ei käytä sitä muualla kuin töissä.

Tunteiden purkamista paperille

Potilaskirjausten lisäksi toimintaterapeutti tekee tekstityötä myös ohjatessaan terapeuttisen kirjoittamisen ryhmiä työparin kanssa. Petran kuusihenkiset ryhmät tapaavat yhteensä kahdeksan kertaa. Kirjoittamisen aiheet ja teemat vaihtelevat tapaamisesta toiseen. Inspiraatio niihin saattaa kummuta edellisten tapaamiskertojen yhteisistä keskusteluista ja kirjoitetuista teksteistä. Toisinaan ryhmissä saatetaan myös työstää tekstiä yhdessä tai muokata jo valmiita tekstikatkelmia kuten runoja.

Puolitoistatuntisen tapaamisen aikana potilaat kirjoittavat spontaanisti aiheesta ja antavat ajatuksen virrata. Oikeakielisyys on sivuseikka. “Tärkeintä on saada kynä liukumaan paperilla.”

Potilaat kirjoittavat aina lähtökohtaisesti itselleen ja päättävät haluavatko kerran päätteeksi jakaa tekstinsä muille. Usein potilaat haluavat lukea tekstinsä ääneen ja tällöin he saavat niistä myös kommentteja. Joskus potilaat eivät halua jakaa tekstejään esimerkiksi liian henkilökohtaisuuden takia. Tällaisessa tilanteessa voidaan keskustella siitä, millainen kokemus kirjoitusprosessi oli ja millaisia tuntemuksia se herätti.

Toimintaterapeutin työssä palkitsevaa on ihmisläheisyys sekä se, että pystyy tarjoamaan potilaalle kokemuksen ymmärretyksi sekä kuulluksi tulemisesta omassa tilanteessaan. “Oivalletaan yhdessä potilaan kanssa jotakin oleellista hänen tilanteeseensa liittyen”, Petra sanoo ja laskee tyhjän kahvikupin hymyillen takaisin pöydälle. “Tuntuu hyvältä, kun voi auttaa.”

Petran nimi on muutettu.
Kuva: Pixabay.

Irene Rydberg, Amina Saara Soliymani, Elina Heikkinen

Julkaistu

Konsultille kieli on työn haaste, mutta myös sen suola

Terveysalan konsultin työn keskiössä ovat tekstit. Kymmenet päivittäiset sähköpostit, kesken olevat tutkimussuunnitelmat ja lausunnot eivät kuitenkaan rasita. Päinvastoin Timo Parkkarille on ilo tehdä työtä, jossa saa käyttää äidinkieltään.

Kiireinen konsultti Timo Parkkari saapuu paikalle hieman myöhässä. Haastattelu saa hetken odottaa, sillä firmansa monitoimimies tarvitsee ensin päivän kofeiiniannoksen. Pirteä ja hyväntuulinen Parkkari istuu Helsingin ydinkeskustan trendikkään kahvilan kellaritilan upottavalle sohvalle. Hän on silminnähden innoissaan päästessään kertomaan työssään kohtaamastaan kielestä.

Parkkari toimii konsulttina terveydenhoitoalan yrityksessä Clinius Oy:ssä, jonka osaomistaja hän myös on. Clinius erikoistuu muun muassa kliinisiin laitetutkimuksiin, tuotedokumentaatioiden esiaudiointeihin ja markkinatarvekartoituksiin. Yksinkertaisemmin Parkkari kuvailee yritystään terveydenhuoltoalan konsulttiyritykseksi. Hän kertoo tyypillisen työpäivän sisältävän lähinnä puheluita, sähköpostien lukemista ja kirjoittamista, ja erilaisten dokumentaatioiden ja hakemusten laatimista. Työpäivä koostuu siis pitkälti erilaisten tekstien kanssa työskentelystä.

Kielen amatööri, mutta ammatikseen sitä käyttävä

Parkkari on koulutukseltaan sairaanhoitaja. Sairaanhoitajakoulutuksen tarjoamat kirjalliset taidot ovat melko keskinkertaiset, minkä vuoksi hän on työssään joutunut itse opettelemaan muun muassa kielioppisäännöt. ”Uskon pystyväni tuottamaan keskimäärästä hieman parempaa kirjallista suomen kieltä, mutta en kuvittele olevani mikään asiantuntija.”

Parkkarin mielestä hänen alalleen olisi hyvä saada jonkinlaista opetusta kielenkäyttöön liittyen. Hän toivoisi, että kirjoitustehtäviin löytyisi suomen kielen ammattilainen, sillä raporttien läpimeno saattaa olla kiinni siitä, miten jokin asia on muotoiltu. Erityisen vaikeaksi Parkkari kokee asioiden yksinkertaisen ja ytimekkään ilmaisun. Haaste on kuitenkin positiivinen: “Se on jossain määrin tämän työn suola.”

Erilaisten kirjoittajien ja lukijoiden haasteet

Suurimmaksi haasteeksi työssään kirjoittamisessa Parkkari nostaa tekstiensä erilaiset lukijat. Tekstit tulee suunnata samaan aikaan viranomaisille, tutkijoille sekä potilaille. Dokumenttien pitää siis täyttää lainopilliset kriteerit ja samalla olla maallikolle ymmärrettäviä, vaikka tekstit ovat Parkkarin omien sanojen mukaan “aika sellaista virallista jargonia”.

Vaikka tekstit ovatkin tarkasti säädeltyjä, niissä on väärinymmärtämisen mahdollisuus. Parkkarin kollegat ovat lääkäreitä sekä insinöörejä, joilla on omat ammattikielensä, joita maallikot eivät tunne. Osa Parkkarin työtä onkin muuttaa ammattislangi yleisesti ymmärrettäväksi kieleksi.

Tutkimussuunnitelmien kielen kanssa on oltava tarkkana

Yksi Parkkarin työn keskeisistä osa-alueista ovat eettiselle toimikunnalle kirjoitettavat hakemukset, jolta tarvitaan lausunto kliinistä tutkimusta varten. Eettinen toimikunta on tarkka, koska siellä otetaan huomioon, miten tutkimukseen osallistuvia henkilöitä kohdellaan.

“Meidän täytyy olla kohteliaita, korrekteja ja avoimia. Selitetään kaikki ne riskit, joita tähän toimintaan liittyy, jotta potilasparka pystyisi arvioimaan oikeasti, kannattaako hänen osallistua vai ei.”

Tutkimussuunnitelmia ei saa missään tapauksessa kirjoittaa liian mainostaviksi. Suunnitelmasta pitää käydä ilmi faktat ja asia pitää esittää sillä tavalla, että maallikkokin ymmärtää, mistä on kyse.

“Työkaluni numero yksi on suomen kieli”

Yleisön lisäksi haasteeksi nousee virallisten dokumenttien kirjoittamiseen liittyvät ohjeistukset. Suomen lainsäädäntö ohjaa kirjoittamista jonkin verran, mutta suurin osa alan ohjeistuksesta on englanniksi. Englanninkieliset ohjeistukset luovat haasteita, koska niiden tulkinta vaatii osaamista terveydenhuollon ja tekniikan alalta sekä tietenkin erinomaista englannin kielen taitamista. Parkkari toivoisikin, että ohjeistuksia olisi enemmän suomeksi.

Parkkarin yritys Clinius tekee yhteistyötä laitevalmistajien kanssa, joiden käyttämä kieli on yleensä englanti. Myös eettinen toimikunta hyväksyisi englanninkieliset tutkimuslupahakemukset. Siitä huolimatta tekee Clinius hakemukset suomeksi. Parkkarin mukaan englannin käyttö saattaisi lisätä väärinymmärrysten riskiä niin paljon, ettei sellaisia kannata ottaa. Väärinymmärrys voi pahimmillaan johtaa uuteen lausuntokierrokseen.

Yhden tutkimussuunnitelman lausuntokierros eettisessä toimikunnassa kestää yhdestä puoleentoista kuukauteen, joten laitevalmistajat toivovat, että hakemukset menevät ensimmäisellä kerralla läpi. Kuukaudenkin viivästys voi maksaa suurille laitevalmistajille isoja summia. Tällöin moni valmistajista on valmis mieluummin valitsemaan päivien tai viikkojen odotuksen kaiken dokumentaation suomentamisessa kuin ottaa riskin uudesta lausuntokierroksesta.

Parkkari kiteyttää työnsä perustuvan siihen, että hän osaa käyttää suomen kieltä tavalla, joka kelpaa ihmisille. Hänestä on ilo tehdä työtä, jossa saa päivittäin käyttää suomea.

 

Teresa Damski, Wilma Parkkari, Mikko Saarela

Julkaistu

Politiikassa tekstit muuttavat maailmaa

Fatim Diarra haluaa teksteillään vaikuttaa: potkaista ovet auki ja rikkoa lasikatot.

Kuva: Tiitus Petäjäniemi

 

Katsaus Helsingin kunnanvaltuutetun Fatim Diarran, 32, kotisivujen tekstiosioon osoittaa, että hän tarttuu teksteillään ajatuksia herättäviin ja ajankohtaisiin aiheisiin: tyttöjen ympärileikkaukseen, hyvinvointivaltioon ja yhteiskunnan epäkohtiin. Oman kohderyhmänsä Diarra kuvailee tällä hetkellä helsinkiläisiksi, nuoriksi naisiksi. Teksti on Diarralle työkalu vaikuttamiseen, päätöksentekoon ja rohkeaan kannanottoon. Teksti on muutakin kuin vain sanoja. Se on keino muuttaa maailmaa.

Diarra sekoittaa teetään samalla kun kertoo, miten ajankohtaiset tekstit nettisivuille ja erilaisiin somekanaviin syntyvät. ”Mulla on kalenteri, jossa on muistutukset ja selkeät suunnitelmat siitä, mistä milloinkin aion kirjoittaa.” Lisäksi Diarra kantaa aina mukanaan pientä muistivihkoa. Kun hän näkee jotain, johon haluaa teksteillään tarttua, tai saa idean esimerkiksi palaverissa, vihko saa täytettä.

Poliittisen vaikuttamisen lisäksi Diarra työskentelee viestinnän asiantuntijana, mikä tekee päivittäisestä tekstityöstä monimuotoista. ”Kun mietitään viestintää ja tekstiä, en ajattele enää vain työkalua. En omassa viestinnässäni mieti, onko se teksti vai kuva, jonka teen. Mietin, mitä haluan saada aikaan ja mikä työkalu on se, jota käytän siihen.” Pelkkien tekstien rinnalle ovat nousseet voimakkaina kuvat, videot ja podcastit, joita ei sovi unohtaa puhuttaessa vaikuttajan tekstityöstä. ”Kuva on se, joka pysäyttää katseen. Otsikosta pitää pystyä nappaamaan kiinni ja tekstin pitää luoda sanoma. Pelkkä teksti yksinään on vahva, mutta mielestäni on hyvän tekstin haaskaamista, jos siihen ei laita kuvaa. Hyvä teksti jää usein huomaamatta ilman sitä”, Diarra summaa.

Vaikuttava teksti antaa parannusehdotuksen

Diarra kokee, että tekstien vaikuttavuus syntyy aiheesta. Aiheen pitää olla koskettava ja sillä tulee olla yhteiskunnallista merkitystä, eikä hän voi olla puuttumatta epäoikeudenmukaisuuteen.

Hän haluaa vaikuttavaan tekstiin merkityksellisen aiheen lisäksi parannusehdotuksen: ”Mä en pidä siitä, että kirjoitetaan vaikuttava teksti, jossa vain alleviivataan, että jokin asia on huonosti. Se on valittamista. Olen ihmisenä hyvin ratkaisukeskeinen. Vaikuttavassa tekstissä tulee tuoda esille ongelma ja esittää siihen ratkaisu. Se motivoi ihmisiä.”

Lisäksi tekstin kirjoittajan pitää olla empaattinen. Ylimielistä otetta ei kestä kukaan, vaan tekstin pitää olla rehellinen ja ottaa vastaanottajan tunteet huomioon. Poliittisessa viestinnässä olisikin enemmän tilaa tunteille. Myös poliitikon tunteet saavat näkyä.

Vaikuttajan tekstityö on yhteisöllisyyttä

Ammattinsa perusteella Diarrasta ei uskoisi, että hän kamppailee toisinaan tekstien kanssa. Hänellä on lukihäiriö, josta hän on valinnut puhua avoimesti. ”Mulla on ystäviä, jotka oikolukevat tekstejäni. He tekevät sen niin, että oma ääneni säilyy. Jotkut ovat kysyneet, miten uskallan antaa ystävieni korjata mun tekstejä. Ajattelen, että jos missiona on pelastaa maailma ja joku haluaa auttaa, täytyy osata luottaa niin paljon, että pelottaa.”

Tekstityö on muutenkin vaikuttajan ammatissa hyvin yhteisöllistä. Ennen kunnallisvaltuuston kokouksia Vihreät jakavat keskenään kokousasiakirjat ja tekevät niistä tiivistelmät. ”Demokratia on yhteispeliä, ja siksi tiivistelmät jaetaan koko ryhmälle”, Diarra kertoo. Näin luku-urakka ei muodostu ylivoimaiseksi.

Aiemmin opettajana työskennellyt Diarra on nähnyt tekstien tuottamisen monet puolet. Hän nimeää opettajan ja poliitikon tekstityön suurimmaksi eroksi sen, mikä rooli vuorovaikutuksella on tekstin tuottamisessa. Nykyisessä tekstityössään Diarra saa apua muilta, opettajana hän tuki oppilaiden tekstin tuottamista. ”Tehtäväni oli kannustaa ja antaa työkaluja. Politiikassa pitää itse olla se, joka luo asioita ja motivoi muita luodun tuotteen kautta.”

Kun Diarralta kysytään, kuka on ollut hänen opettajansa poliitikon tekstityössä, hän nimeää heti ”kävelevän performanssin” Rosa Meriläisen, joka ei pelkää räväkkyyttä. ”Rosa on opettanut mulle sen, että täytyy uskaltaa kirjoittaa aiheista, jotka kokee itselleen tärkeiksi. Jossain muualla joku toinen saattaa ajatella asiasta samalla tavalla, mutta ei uskalla sanoa sitä ääneen. Jos sut on valittu kaupunginvaltuustoon, et voi olla hiljaa.”

”Tekstien valta on sitä, että niillä voidaan muokata todellisuutta”

Diarra on nähnyt monia tilanteita, joissa vastapuolen mielipide on muuttunut tekstien ja luettujen dokumenttien myötä. Kaupungissa muutoksen näkee helposti. Esimerkkinä Diarra kertoo keskustelun ”turvallisista piikityshuoneista”, jotka lopulta päätettiin tarjota narkomaaneille, vaikka hanketta ensin vastustettiin. Äänestystulos oli muutamasta äänestä kiinni, ja tekstit vaikuttivat tulokseen ratkaisevasti. ”Politiikassa tutkimusten ja hyvin analysoitujen tekstien valta on sitä, että niillä todella voidaan muokata todellisuutta”, Diarra sanoo ja herkistyy. ”Kun sanoo ääneen asioita, jotka kokee tärkeäksi, todellisuus muuttuu. Hyvällä tekstillä voi muuttaa toisten mielipiteitä. Se on hurjaa. Muutoksen takia teksti on työkaluna mahtava!”

Netissä julkaistut tekstit ja kannanotot olivat ratkaisevassa roolissa Diarran kuntavaalikampanjassa vuonna 2017, sillä hän teki vaalityötä ulkomailta käsin. Diarraa ei nähdäkään vaikuttamassa ”räntäsateessa torilla”, vaan pääsääntöisesti sosiaalisessa mediassa ja internetissä, koska siellä on myös hänen kohderyhmänsä. Juuri ne ihmiset, joiden kanssa hän haluaa olla muuttamassa maailmaa myös tulevaisuudessa.

 

Heini Hoikkala, Jenni Luukka, Mira Muhonen

Julkaistu

Artikkeleita ihmisiä varten

Vapaa lääketieteen toimittaja Essi Kähkönen on pitkän linjan ammattilainen, jonka työ koostuu monenlaisista palasista. Haastavilta tilanteilta ei aina vältytä, mutta hyvän jutun kirjoittaminen antaa virtaa pitkäksi aikaa eteenpäin.

Essi Kähkönen on omien sanojensa mukaan toimittajana jo ”vanha kettu”: työkokemusta hänellä on takanaan 25 vuotta, joista viimeiset kolmetoista vuotta hän on työskennellyt vapaana lääketieteen toimittajana. Pääasiallisesti Kähkösen nykyinen työnkuva koostuu laajalle lukijakunnalle suunnatuista lehtiartikkeleista, jotka usein ovat asiapitoisia terveysaiheisia juttuja. Ison lohkon työajasta on jo vuosien ajan vienyt myös editointityö, sillä Kähkönen on yhteispohjoismaisen lääkärilehden suomenkielisten lehtien toimittaja ja editoija, jonka tehtäviin kuuluu lääkärien kirjoittamien tieteellisten artikkeleiden muokkaaminen julkaisukuntoon.

Lukijoiden ehdoilla

Kähkösen työt ovat etupäässä tilaustöitä. Hänen asiakkaitaan ovat mm. erilaiset potilasjärjestöjen lehdet, laajalle yleisölle jaettavat terveyteen painottuvat lehdet sekä rajatulle lukijakunnalle, kuten apteekkialan tai lääketukkualan ammattilaisille, suunnatut ns. asiakaslehdet. Kohderyhmä on ensimmäinen asia, jonka pohjalta tilaustyötä lähdetään työstämään. Suurelle yleisölle kirjoitettu hyvä lehtiteksti on selkeä ja napakka, ja se kulkee rennosti. Lukija ymmärtää sen kertalukemalla, sillä tekstissä ei ole vaikeita ilmaisuja tai monipolvisia virkerakenteita. Tyyli on sellainen, että teksti herättää lukijan kiinnostuksen.

Vastakohtana yleistajuisille, laajalle lukijakunnalle suunnatuille jutuille ovat ne tieteelliset artikkelit, joita Kähkönen kirjoittaa yhteispohjoismaiseen lääkärilehteen. Jutut syntyvät siten, että Kähkönen haastattelee jonkin alan erikoislääkäriä tämän valitsemasta aiheesta ja kirjoittaa haastattelun pohjalta lehtiartikkelin. Hän toimii tällöin “haamukirjoittajana”, mikä tarkoittaa, että artikkeli julkaistaan haastateltavan nimissä, kun taas artikkelin kirjoittaneen toimittajan rooli häivytetään jutun teosta täysin. Tämän kaltaisten juttujen kirjoittaminen vaatii toimittajalta tekstilajin hyvää tuntemusta, sillä on tärkeää saada teksti kulkemaan sujuvasti ilman, että se kuitenkaan menettää tieteellistä otetta, jota lääkärilukijat artikkelilta odottavat.

Toimittaja vastaa tekstin näkökulmasta, käsittelytavasta ja oikeellisuudesta, toisin sanoen siitä, että jutussa ei ole asiavirheitä. Tilaajan toive määrittää pitkälti jutun rakennetta ja sisältöä: sen tulee olla tilaajan antaman alustuksen mukainen ja oikean mittainen aiottuun palstatilaan nähden.

“Ennen kaikkea pidän johtotähtenäni ajatusta siitä, että kirjoitan lukijoille. Etenkin terveydestä ja lääketieteestä kirjoittavana toimittajana pohdin usein sitä, miten lukijani artikkelista parhaiten hyötyisivät”, Kähkönen painottaa.

Tekstiksi pitkän prosessin kautta

Tekstin tuottaminen on monivaiheinen prosessi, jossa “pieleen voi mennä periaatteessa kaikki”, sillä liikkuvia osia on paljon. Haasteita voivat tuoda mm. tiukka aikataulu, asiakkaalta saatu puutteellinen alustus tai vaikkapa takkuileva yhteistyö valokuvaajan tai haastateltavan kanssa. Joskus toimittaja itse on huonossa vireessä eikä tekstin tuottaminen etene toivotusti.

Ongelmallisin vaihe jutun tuottamisprosessissa on Kähkösen mukaan tarkistusvaihe. Journalistin ohjeiden mukaan toimitusvaltaa ei saa luovuttaa toimituksen ulkopuolelle, joten haastateltavalla on oikeus korjata tekstistä vain asiavirheet. Silloin tällöin toimittaja kohtaa kuitenkin kokeneitakin haastateltavia, jotka tekstin tarkistusvaiheessa yrittävät puuttua tekstin ilmaisutapaan tai näkökulmaan.

“Pyrin olemaan tilanteissa joustava, jotta haastateltavalle jää jutuntekoprosessista mukava olo. Tähtään aina reiluun lopputulokseen, mutta kuitenkin sillä varauksella, että voin itsekin allekirjoittaa lopullisen version hyvillä mielin.”

Aina korjauspyynnöt eivät kuitenkaan ole kohtuullisia. Joskus Kähkönen on joutunut lähettämään haastattelunauhojen litteraatin haastateltavalle tai jutun tilanneelle henkilölle voidakseen todistaa, että hänen jutussaan esittämänsä faktat ja käyttämänsä ilmaisut ovat haastateltavalta peräisin. Suuremmilta ongelmilta on kuitenkin vältytty; Kähkönen nauraa, ettei ainakaan toistaiseksi ole joutunut Julkisen sanan neuvoston eteen.

Tieto lähelle ihmistä

Mielenkiintoisimpana tekstilajina Kähkönen pitää reportaaseja, jotka sukeltavat syvälle haastateltavan elämään. Hyvän reportaasin kirjoittaminen vaatii toimittajalta taitoa eläytyä haasteltavansa ajatuksiin, saada haastateltava luottamaan toimittajaan ja tuoda tämä jutussa esille omannäköisenään persoonana. Juuri pitkät reportaasit antavat Kähköselle virtaa pitkäksi aikaa.

Artikkelit voivat kertoa aroistakin aiheista: sairauksista, menetyksistä ja kuolemasta. Erityisesti silloin faktojen täytyy olla kohdillaan, jotta potilaat ja omaiset saavat tutkittua tietoa sekä vinkkejä päätöksiinsä. Monimutkaisten termien sijaan olennaisempia ovat käytännön tietopaketit.

“Potilaat haluavat ennen kaikkea asiantuntevaa kuvailua sairauksistaan. Läheisille pyrin puolestaan tarjoamaan tietoa sairastuneen auttamisesta ja surun käsittelemisestä. Vaikeistakin asioista voi kertoa tuomalla aiheen lähelle ihmistä.”

 

Anni T., Anni M., Maisa L.