Helsingin yliopisto
Vantaan kaupungilla lastensuojelun avopalveluissa työskentelevä sosiaaliohjaaja Hanna Liljeström on toiminut alalla vuodesta 1992 ja nähnyt alansa tekstityössä tapahtuneen muutoksen. Työssä, jossa sensitiivisyys ja läpinäkyvyys ovat merkittävässä osassa, vaaditaan sosiaaliohjaajalta silmää tekstien työstämiseen.
Sosiaaliohjaaja Hanna Liljeström kertoo tekstien määrän kasvaneen merkittävästi työssään vuosien mittaan. Liljeström kohtaa monenlaisia tekstejä vapaamuotoisista WhatsApp-teksteistä virallisiin palvelusuunnitelmiin ja päivittäisraportteihin. Sosiaalityöhön liittyvä tekstityö on toisaalta luonteeltaan hyvin tarkkaan säädeltyä, ja käytössä onkin paljon valmiita pohjia ja lomakkeita, joita muokataan kunkin asiakkaan tilanteeseen sopiviksi. Liljeström kuvailee työstään yli puolen olevan työskentelyä tekstien parissa joko yksin, kollegan tai asiakkaan kanssa.
Raportoinnin lisäyksellä läpinäkyvyyttä työhön
Sosiaalityössä asioita kirjataan ylös huomattavasti enemmän kuin ennen, minkä Liljeström näkee vain hyvänä asiana: ”Asiakkaan kannalta ajateltuna tilannetta on parantanut paljon se, että työstä on tullut läpinäkyvämpää.” Aiemmin asiakastapaamisista ei välttämättä edes tehty kirjauksia, minkä takia asiakkaan saattoi olla vaikea ymmärtää, mitä prosessissa tapahtuu. Nykyään jokaisesta tapaamisesta tehdään muistio Apotti-ohjelmaan, josta tiedot siirtyvät tietojärjestelmä Maisaan asiakkaan luettavaksi.
Kullekin asiakkaalle laaditaan palvelusuunnitelma – lupaus lastensuojelun tarjoamasta palvelusta – johon kirjataan muun muassa perheen nykytilanne ja työkalut, joilla perheen tilannetta arvioidaan. Kaksikymmentä vuotta sitten kukin työntekijä kirjasi palvelusuunnitelmaan itsestä parhaimmalta tuntuvat asiat, jos suunnitelmaa edes tehtiin. Nykyään palvelusuunnitelma on lailla pakolliseksi määrätty raportti, jossa täytyy näkyä työskentelyn keinot ja tavoitteet. Liljeströmin mukaan työhön on kahdessakymmenessä vuodessa tullut kirjausten myötä lisää järjestystä ja suunnitelmallisuutta. Jos perheen tilanne johtaa esimerkiksi oikeusprosessiin, kirjauksia tutkitaan hyvin tarkkaan hallinto-oikeudessa.
Vaikka kirjausten määrä on lisännyt työtä, ei Liljeström kuitenkaan kaipaa aikaa, jolloin kirjaamista oli vähemmän. Hän näkee nykyisen käytännön tarjoavan tarpeellisen tavan mitata työtä ja esimerkiksi sitä, olisiko lapsi ollut sijoituksen tarpeessa vai ei. ”Aiemmin, kun ei ollut pakko kirjoittaa niin paljon, asiat jäivät pimentoon, mistä kärsi suoraan lapsi. Aika oli hyvin erilainen silloin”, Liljeström sanoo.
Tekstitaidot kehittyvät koulutuksessa ja työelämässä
Sosiaalityöhön oleellisesti liittyviin tekstitaitoihin kiinnitetään paljon huomiota jo opiskeluvaiheessa, jolloin niitä opetellaan muiden taitojen ohessa. Korkeakouluopintojen varaan ei kuitenkaan lasketa kaikkea, vaan uusien harjoittelijoiden ja työntekijöiden kanssa käydään aina läpi tekstin tuottamiseen ja käyttämiseen liittyviä asioita. Lisäksi kokeneempi työntekijä tarkastaa aloittelijoiden tekstit ennen kuin ne lähetetään eteenpäin. Ensimmäinen kosketus työmaailmaan otetaan tyypillisesti sosionomiopintojen kolmantena vuotena, jolloin opiskelijoilla on Liljeströmin mukaan jo paljon osaamista ja kirjaukset onnistuvat pääsääntöisesti hyvin. ”Riippuu toki harjoittelijasta, miten hyvin osaa hahmottaa, mitä lapsen kirjaukseen sopii laittaa ja mitä ei.”
Työ edellyttää kuitenkin jatkuvaa kehittymistä ja oppimista, ja siksi Vantaan kaupunki järjestää sosiaalityön ammattilaisille säännöllisesti dokumentointikoulutuksia, joissa hiotaan yksityiskohdatkin kuntoon. Liljeströmille itselleen tekstin tuottaminen tuntuu helpolta. Hän mainitsee vahvuuksikseen napakkuuden ja lyhytsanaisuuden. ”Jo yhdessä asiakkaassa on paljon pohdittavaa ja kirjattavaa, joten kovin pikkutarkasti ei pysty kirjoittamaan”, hän toteaa. Mahdollisia täytettäviä kohtia esimerkiksi palvelusuunnitelmassa on hänen arvionsa mukaan ainakin kolmekymmentä.
Sensitiivisyys kaiken toiminnan lähtökohtana
Liljeström kohtaa työssään vaikeissa tilanteissa olevia henkilöitä, joiden auttaminen vaatii myös hienotunteista asennoitumista. Asiakasta täytyy kunnioittaa. ”Teksteissä ei saa olla mitään sellaista, mikä turhaan pahoittaa asiakkaan mielen”, Liljeström toteaa. Tämä on tärkeää jo siksi, että lapset pääsevät lukemaan tekstejä vielä aikuisenakin.
Huoltajat näkevät alle 12-vuotiaiden lasten tekstit heti Maisan kautta. Sen takia onkin oltava tarkkana, miten mikäkin asia ilmaistaan. Osa asiakkaista tarttuu herkästi siihen, jos jokin tekstissä on heidän mielestään väärin. Silloin työntekijän pitää korjata tekstiä. Koska teksteissä puhutaan asiakkaiden henkilökohtaisista asioista, tavoitellaan aina mahdollisimman neutraalia ilmaisua. ”Pyritään siihen, että tekstimme liittyvät lapsiin eivätkä esimerkiksi vanhempien eroriitoihin, mutta osittain voidaan joutua kertomaan myös erosta, kun se on osa lapsen tilannetta.”
Aiemmin sosiaalihuollossa näkyi paljon mielivaltaa lasten sijoituksissa. Nykyään muutokset tekstityössä ovat tuoneet läpinäkyvyyden ja sensitiivisyyden osaksi sosiaalityön jokaista päivää.
Emma Eklund, Sara Hack, Iiris Helinä, Venla Tarus