Helsingin yliopisto
Satu Rasilan työssä kaiken tekemisen taustalla on teksti. Tiiviisti tekstien parissa työskentelevältä dramaturgilta vaaditaan paitsi paloa kirjoittamiseen myös valmiuksia kantaa vastuu tekstin välittämästä maailmankuvasta.
Satu Rasila työskentelee dramaturgina ja näytelmäkirjailijana Turun kaupunginteatterissa, jonne hän on kirjoittanut ja dramatisoinut lukuisia näytelmiä. Esimerkiksi Turku-trilogian muodostavat musikaalit Kakola (2012), Seili (2014) ja Varissuo (2018, yhdessä Palefacen kanssa) ovat Rasilan käsialaa.
Dramaturgin työssä kirjoittaminen nivoutuu kaikkeen muuhun tekemiseen: ”Kun prosessi on käynnissä, niin ajattelen, että lukeminen tai elokuvan katsominen on kirjoittamista. Pukusuunnittelijan kanssa keskusteleminenkin on jossain vaiheessa kirjoittamista.” Samalla Rasila kuitenkin korostaa, että iso osa hänen työstään on ”sellaista aikuistylsää”, kuten palavereissa istumista ja pöytäkirjan mukaan etenemistä. Tästä huolimatta kaiken tekemisen taustalla on aina itse teksti eli näytelmä. Kaikki, mihin Rasila työssään käyttää aikaa, liittyy tavalla tai toisella juuri siihen.
Käsialaa ja paineensietokykyä
Kirjoittamista ja lukemista voi pitää tietyssä määrin universaaleina taitoina. Ammatikseen kirjoittavalla ihmisellä täytyy olla paloa tekstejä ja kirjoittamista kohtaan. Kirjoittaminen onkin taito, joka dramaturgin työssä kehittyy koko ajan, koska sitä tulee tehtyä joka päivä. Tärkeintä dramaturgin työssä on kehittää omaa makua ja “käsialaa”. Näitä taitoja vaaditaan jo teatterikorkeakouluun haettaessa, sillä ne ovat kaiken tekstinkäsittelyn takana.
Jokaisen kirjoittajan sisällä on kriitikko, ja omien odotusten ylittäminen saattaa olla tekijälle iso este. Toinen oleellinen taito, jota dramaturgin ammatti opettaa, on kyky sietää painetta ja pettymyksiä. Vaikka Rasila kirjoittaa päivittäin, hän korostaa, että aina ei voi onnistua: “Vaikka olisi ollut kirjoittaessa sata kertaa samoissa työvaiheissa, ei silti tiedä, tuleeko siitä aina mitään.” Kirjoittaminen onkin prosessi, johon tulee rutiini, mutta onnistumisesta ei silti ole takeita. Rasilan mukaan aloittelevana dramaturgina olisi ollut hyvä tietää, ettei kannata ottaa paineita, jos ei ole lukenut esimerkiksi kaikkia klassikkoteoksia. “Ei pidä jäädä liikaa sen fiiliksen alle, että on kokematon.”
Dramatisointi vaatii harkittua suunnittelua
Teoksen dramatisointi näyttämölle etenee monivaiheisesti, ja dramaturgin valinnat prosessin aikana vaikuttavat tekstin lopulliseen versioon. Henkilöitä tai tapahtumia dramaturgi ei saa kirjoittaa lisää, mutta tekstin rakenteen ja näyttämöllä tapahtuvan toiminnan avulla voidaan vaikuttaa siihen, millainen kuva maailmasta ja tekijöiden maailmankatsomuksesta välitetään.
Alkukieliseen versioon tutustumisen ja sen rakenteen hahmottelemisen jälkeen Rasila suunnittelee, missä järjestyksessä teoksen tarina kerrotaan: kerrotaanko se kronologisessa järjestyksessä, episodimaisesti vai aloitetaanko tarina lopusta. Rasila pohtii kirjoittaessaan myös sitä, miten esitys kannattaisi rakentaa, jotta sen suhde alkuperäiseen tarinaan voisi muodostua katsojalle mahdollisimman yllätykselliseksi. Näytelmän rakenteen suunnittelu on teosarkkitehtuuria, jossa olennaista on harkittu suunnittelu.
Kohtauksia ja niiden tapahtumia kirjoitettaessa on merkityksellistä, mitä tietyn kohtauksen tai tapahtuman aikana ollaan konkreettisesti tekemässä. Kaikki näyttämöllä tapahtuva toiminta kertoo nimittäin jotakin teoksen henkilöistä ja rakentaa teoksen estetiikasta kokonaisnäkemystä. Rasila kokeekin olevansa hyvin aihekeskeinen kirjoittaja. Kokonaisnäkemyksen luominen edellyttää, että löytää teoksesta jonkin sellaisen tason, joka yhdistää kaikkia teoksen henkilöitä. Tällainen voi olla esimerkiksi metafora teoksen koko miljööstä.
Vastuuta kantamassa
Dramaturgin työssä sanoilla on suuri merkitys, ja dramaturgilla onkin vastuunsa kannettavana siinä, mitä sanotaan ja mitä jätetään sanomatta. Esimerkiksi Varissuo-musikaalia tehdessään Rasila joutui pohtimaan raskaana olevan 16-vuotiaan tytön kohtaloa. Oleellinen kysymys oli, pitääkö tyttö lapsen vai tekeekö hän abortin ja mistä syystä.
Rasila on työssään kipuillut myös sen asian kanssa, voiko hän valkoisena, keski-ikäisenä ja keskiluokkaisena kirjoittaa tarinoita esimerkiksi etnisistä vähemmistöistä. Tämänkaltaisia keskusteluja käydään työryhmässä yhdessä: ”Joku keskustelu voi mennä isoon filosofiseen vastuunkantoon siitä, mitä saa ja haluaa väittää ihmiskuvasta.” Tällöin ollaan Rasilan mielestä dramaturgin työn ytimessä – puhutaan tekstistä, mutta samalla puhutaan laajemmin jopa elämänkatsomuksesta.
Noora Välimäki, Jasmine Pekola ja Pinja Leppänen