”Teksti on työkalu eikä kohde”

Kliinisen eläinlääketieteen opettaja Helena Rautala on yli 40-vuotisen uransa varrella kehittynyt monipuoliseksi kirjoittajaksi. Työ on johdattanut tieteellisten artikkelien tuottamisesta opiskelijoiden kirjoittamisen ohjaamiseen.

Helena Rautalan tavalliseen työpäivään kuuluu elävän potilaan – eli lehmän – vierellä opettamista sekä erikoistuvien eläinlääkärien tieteellisten artikkelien kirjoitusprosessin tukemista. Tutkijan ja opettajan työssä erilaiset tekstilajit ovat olennainen työkalu, sillä vaikka varsinainen opetustyö tapahtuu navetassa, on laadittava myös kirjalliset opetusmateriaalit. Tieteellisiä artikkeleja Rautala on puolestaan työstänyt tutkimusryhmissä. Akateemisen kirjoitustyön vastapainoksi hän on kynäillyt pakinoita Eläinlääkärilehteen. Monipuolinen ura on koulinut Rautalan tuottamaan tekstejä erilaisiin tarkoituksiin.

Erilaisia tekstejä, erilaisia tapoja työskennellä

Työssään Rautala kirjoittaa eniten potilaskirjauksia sekä hoito-ohjeita. Hoito-ohjeisiin on useimmiten saatavilla valmiit tekstipohjat, mutta kirjaukset täytyy tehdä itse. Ne ovat melko vapaamuotoisia tekstejä, eikä niiden laatimiseen ole työssä paljoa aikaa, korkeintaan muutamia minuutteja. ”Niissä ei yhtään kuvia kumarrella”, kuvailee Rautala tapaansa tehdä kirjauksia. Rautalan mukaan työkokemus auttaa hahmottamaan, mitkä tiedot on olennaista kirjata.

Kliinisen opettajan työnkuvaan sisältyy paljon kenttätyötä eläinten parissa. Osana opetusta käytetään myös kirjallisia materiaaleja. Aiemmin nämä ovat olleet lyhyehköjä muutaman sivun monisteita. Nykyisin materiaalit ovat siirtyneet pitkälti sähköiseen muotoon – aluksi tallennelevylle ”nautarompuksi” ja sittemmin verkkoon. Lisäksi luento-opetusta varten täytyy työstää diaesityksiä ja muuta sähköistä aineistoa. Materiaalien ajantasaisuus käydään säännöllisesti läpi, mutta yleensä tarvittavat muutokset ovat pieniä, joten niiden työstämiseen ei tarvitse käyttää merkittävästi aikaa vuosittain.

Urallaan Rautala on kirjoittanut myös tieteellisiä tekstejä. Merkittävä osa alan tieteellisistä artikkeleista on kirjoitettu englanniksi, joten vieraskielisten tekstien kanssa toimiminen tuli Rautalalle jo opiskeluaikana tutuksi. Uran alkuvaiheessa alan englanninkielinen termistö teki lähdeartikkelien lukemisesta rankkaa, mutta ajan myötä vieraan kielen kanssa toimiminen helpottui. Laaja-alainen perehtyminen olemassa olevaan tutkimustietoon on tärkeä osa tieteellisen tekstin tekoprosessia, joten vieraan kielen hyvä hallinta on tärkeää, vaikka kirjoittaisikin artikkelia suomeksi.

Kirjoituskurssilta itsevarmuutta

Kun Rautala opiskeli yliopistossa, tieteellistä kirjoittamista opetettiin hyvin vähän, sillä ylioppilastutkinnon uskottiin tarjoavan riittävät eväät korkeakouluunkin: ”Kirjoittamista ei enää hiottu, vaan lähdettiin opettelemaan ammattia.” Rautala luonnehtiikin, että tutkielmien kirjoittaminen oli hänen omina opiskeluaikoinaan ”yksinäisen puurtajan hommaa”. Kirjoitustaidot hioutuivat kuitenkin vapaaehtoisella kirjoituskurssilla, ja vaikka sielläkin keskiössä oli lähinnä tieteellisten tekstien kansantajuistaminen, kurssi lisäsi Rautalan varmuutta kirjoittajana.

Kokemusta Rautalalle on kertynyt myös oppimateriaalien laatimisesta työryhmissä, joissa jopa 10 asiantuntijaa on työstänyt tekstejä yhdessä. Ryhmätyöskentelystä Rautala on oppinut, kuinka vaikeaa tekstin yhtenäistäminen voi olla. Toisaalta kokemusta on kertynyt myös projekteista, joissa hyvin voimakas persoona ottaa dominoivan aseman vieden tilaa toisilta. Rautala kuvaileekin, että menisi itse mieluummin ”munkin kammioon” tekemään töitä yksin, mutta tiedostaa kollektiivisenkin kirjoittamisen hyödyt.

Kammiossaan Rautala kirjoittaa artikkeleita varsin systemaattisesti: ”Voimani on looginen eteneminen.” Kirjoittaminen alkaa aina tutkimuskysymyksen selvittämisestä ja aiemman tutkimuksen lukemisesta. Tästä hän jatkaa väliotsikoiden muotoiluun ja itse tekstin tuottamiseen, joka on Rautalalle melko mekaanista toimintaa. Tekstiä syntyy pala palalta, vaikka se ei aina antoisinta olisikaan: ”Tieteellisestä kirjoittamisesta puuttuu luova pulppuaminen, kirjoittaminen on matemaattista.”

Aamupäivällä voi olla asiallinen ja iltapäivällä saa letkautella 

Opinnäytetöitä ohjatessaan Rautala on nähnyt, ettei akateemisen tekstin tuottaminen ole kaikille luontaista. Hän korostaakin nykyisten tutkintoon kuuluvien kirjoituskurssien tärkeyttä: ”Tekstitaitojen kurssit elvyttävät opiskelijoita tekstien ja kirjoittamisen pariin.” Erityisesti Rautala tähdentää kirjoittamisen tärkeyttä ajatustyössä ja oppimisprosessissa. Tekstityöhön liittyvät itse kirjoittamisen lisäksi olennaisena osana myös luku- ja kuuntelutaidot. Pitkän uran aikana Rautalalle on karttunut kokemusta, joka helpottaa tekstityötä; potilasjärjestelmän kirjauksiin hän osaa poimia eläimen omistajan kertomuksesta olennaisen, ja tutkimusaineistoa lukiessaan hän osaa nopealla silmäyksellä arvioida, onko artikkelista hänen lähteekseen.

Vaikka Rautala jääkin kliinisen opettajan työstä eläkkeelle, kuuluu kirjoittaminen silti hänen arkeensa Eläinlääkärilehdessä ilmestyvien kolumnien ja pakinoiden muodossa. Siinä missä tieteellinen kirjoittaminen on Rautalalle tekstin tekemistä, kolumnien ja pakinoiden kirjoittamista hän luonnehtii tekstin luomiseksi: ”Luovasta kirjoittamisesta puuttuu se matematiikka, en etene prosessissa yhtä systemaattisesti.” Kirjoittaminen on Rautalalle siis elinehto niin työssä kuin vapaa-ajalla.

Arttu Jalonen, Kalle Lähteenkorva, Heidi Ojala ja Ida Pajunen