Ut pictura poesis

Tekstin avulla kuva ja tunne yhdistyvät kuvataiteilija Kaisu Sirviön työssä. Nykypäivänä tekstityötä tarvitaan myös taiteen markkinointiin.

Saavumme Helsingin Kivipainolle, taidelitografian painamiseen keskittyneelle työpajalle. Kivipaino on ainoa paikka Suomessa, jossa historiallista, 1700-luvulla kehitettyä painomenetelmää voi toteuttaa. Radiosta soiva musiikki ja pajan perältä kantautuva puheensorina luovat rennon ja kotoisan tunnelman.

Olemme haastattelemassa Kivipainon uusinta jäsentä Kaisu Sirviötä tekstityöstä ja sen merkityksestä taiteilijan työssä. Aktiivisesti Kivipainolla työskentelevä Sirviö kertoo olevansa sekä taidegraafikko että kuvataiteilija. Hän käyttää ammattinimikkeitä kuitenkin tilanteen mukaan. ”Kuvataiteilijan nimike on kattavampi ja sikäli kuvaavampi.”

Taidetta ja tunnetta sanoin

Vaikka kuvataiteilijan työ pohjautuu kuvallisuudelle, myös teksteillä on valtaa. Keskeistä taiteilijan työssä on kuvataiteen sanallistaminen. Toisinaan taideteoksen oheen toivotaan tekstiä, joka sanallistaa teosta. Oheistekstiä saattavat toivoa esimerkiksi tilaustyön tilaajat. Jos teos on tilattu lahjaksi, sen oheen kirjoitettu teksti saatetaan lukea lahjan saajalle vaikkapa teosta luovutettaessa. On tärkeää pystyä sanallistamaan tunteitaan ja ajatuksiaan, joita taiteeseen ja taiteen tekemiseen liittyy.

Hyvänä esimerkkinä taiteen ja tekstin yhteispelistä toimii Kuopion Yliopistollisen sairaalan laajennushanke. Sairaalan uudelle syöpäosastolle avataan 52 uutta yksityistä potilashuonetta, joista jokaiseen tulee suuri taideteos. Sirviö valittiin hankkeeseen useamman hakijan joukosta. Hankkeeseen kutsutut taiteilijat hakivat tehtävää omilla teoksillaan ja teksteillään.

Tekstien kirjoittaminen alkoi taiteen ajattelemisesta, mutta oli erityisen tärkeää asettua potilaan asemaan ja sanallistaa ajatuksiaan. ”Mietin paljon sitä, että miltä musta tuntuisi olla potilaana tässä huoneessa ja katsoa tuota kuvaa, ja juuri siitä olen kirjoittanut.”

”Se mitä seinille tulee, on myös sitä mitä mä ajattelen, ja se mitä mä ajattelen, niin sen mä oon kirjoittanut”, kiteyttää Sirviö.

Paikalla oleva taidegraafikko Kuutti Lavonenkin intoutuu keskustelemaan taiteen ja tekstin yhteydestä. Hän tiivistää taiteen ja runouden yhteyden Horatiuksen vertauksella runouden ja kuvallisuuden samankaltaisuudesta: ”Ut pictura poesis”, eli ”runo on kuin maalaus”.

Taiteen markkinointi on tekstityötä

Teksti ja taide ovat aina kulkeneet yhdessä, mutta nykyään on otettava huomioon myös markkinointi. Rahoitusta haettaessa tai erilaisiin projekteihin pyrittäessä taide voidaan osoittaa merkitykselliseksi tekstin avulla.

Taiteen markkinoinnissa on kuitenkin omat haasteensa. ”Ei voi ajatella, että markkinointi on samanlaista kuin keittiöremontin myyjällä, joka voi vakuuttaa, että meidän keittiöt on maailman parhaimpia. Omasta taiteesta ei pysty kirjottamaan niin, että tässä on kuulkaa maailman parhaimpia töitä.” Sirviön mukaan täytyisi sen sijaan kuvailla, millaista oma taide on ja mitä taiteestaan ajattelee. Ei tulisi yrittää vakuuttaa, että taide on sopivaa, sillä se on asiakkaiden ratkaisu. Siinä mielessä teokset lopulta ratkaisevat.

Tekstityöhön olisikin hyvä valmistaa taiteilijoita jo koulutettaessa. Olisi tärkeää, että nuoret taiteilijat oppisivat kirjoittamaan taiteestaan. ”Minun aikanani sitä ei juurikaan käsitelty”, Sirviö muistelee.

Teksteillä on merkitystä taiteen synnyssä, vaikka se jääkin helposti huomiotta. Sirviö toteaa itsekin ajatelleensa haastattelumme yhteydessä ensimmäistä kertaa työtään tekstityön näkökulmasta. ”Sain sanoitettua itselleni joitain asioita, joita en ole aiemmin oivaltanutkaan.”

 

Stefan Holm, Maiju Luukka, M. Vanhanen, Hanna Virranpää

Monta tyyliä ja monta vastaanottajaa – projektipäällikön tekstityön haasteet

Kecia Salmenkari toimii Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysalan Omaolo-palvelun projektipäällikkönä. Haastattelimme häntä hänen työtehtävänsä haasteista ja ongelmista tekstityön näkökulmasta: kelle tekstejä kirjoitetaan ja mihin tarkoitukseen?

Projektipäällikkö venyy moneen suuntaan

Kecia Salmenkari toimii projektipäällikkönä Omaolo-palvelun kehittämisprosessissa. Omaolo on julkinen terveys- ja sosiaalialan palvelu, jonka ideana on auttaa terveydenhuollon asiakasta oman oirearvion tekemisessä ja tehostaa hoitoon ohjaamista.

Alun perin sosiaalipuolelta lähtöisin olevan Salmenkarin tehtävä on laajentaa kaikkia vastikään lanseeratun palvelun toimintoja. Hänen alaisinaan on projektityöntekijöitä ja -asiantuntijoita, sekä teknisellä puolella IT-asiantuntijoita. Hänen omaan työnkuvaansa kuuluu muun muassa viestintä terveysasemilla, yhteydenpito sosiaalipuolen esimiesten kanssa sekä Omaolo-palvelun sisällön esittelyä niin johtoryhmissä kuin koulutuksissakin.

“Puhun siis aika paljon”, Salmenkari naurahtaa. Hän kuitenkin korostaa toimenkuvansa monipuolisuutta ja tehtävien alituista vaihtelua – jokainen päivä on erilainen.

Vaikka palvelun varsinaiset oirearviot ovat lääkäreiden kirjoittamia, Salmenkari tiimeineen käy läpi palveluohjauksia, sillä esimerkiksi siinä, ohjataanko asiakas tietyn taudinkuvan myötä terveysasemalle vai päivystykseen, on kunnallisia eroja. Työhön kuuluu yhtä lailla tekstin tuottamista palveluun kuin oikolukemistakin. Tämän lisäksi tekstityötä on niin eri organisaatioiden välisten sähköpostien kirjoittaminen ja oman organisaation sisäinen viestintä kuin suullisten esitysten suunnittelu ja esittäminen sekä asiakaspalautteisiin vastaaminen.

Tyyli ja kohdeyleisö tuovat haasteita

Salmenkari on laajan työnkuvansa takia jatkuvasti erilaisten tekstien ja tekstitöihin liittyvien tehtävien kanssa tekemisissä. Vaikka Omaolo-palvelu on kansallinen, Helsingissä palvelulle on oma viestintästrategiansa, johon kuuluu muun muassa yhteistyö erillisen viestintätoimiston kanssa. Tämä kuuluu myös Salmenkarin vastuualueisiin. Lisäksi palvelu on osa isompaa organisaatiota, joka itse määrittää kaikkien suurempien tiedotteiden sisällöt ja esimerkiksi kaikki mainontaan liittyvät julkaisut.

Salmenkari viestii usein laajalle yleisölle, joka koostuu esimerkiksi terveyskeskusten ja sosiaalipuolen esimiehistä. Tekstien sisällöt ja muotoilu on siis mietittävä tarkkaan.

”Jos esimerkiksi lähetän sähköpostia terveysasemille, niin se on todella tarkkaa, mitä siihen kirjoitan. Tässä terveydenhoidon kentässä se viestin vastaanottaja on niin erilainen kuin vaikka sosiaalipuolella.”

Tekstien muotoilu ymmärrettävään muotoon voi siis olla vaikeaa. Esimerkiksi tekstin tarpeellisen sisällön ja laajuuden määrittäminen tai teknisemmän asian yksinkertaistaminen asiaan paneutumattomalle henkilölle on osoittautunut Salmenkarille haastavaksi. Aina Salmenkari ei myöskään tiedä, missä hänen tekstinsä voidaan julkaista tai mitä siltä odotetaan, mikä itsessään lisää tekstin suunnittelun ja laatimisen vaikeutta. Myös kirjalliselle viestinnälle ominainen nonverbaalisen viestinnän puuttuminen saattaa aiheuttaa väärinkäsityksiä, ja sopivan viestittelytyylin hahmottaminen voi olla vaikeaa.

”Että saako tähän nyt esimerkiksi viestiin laittaa hymiöitä vai ei, tai muuta vastaavaa. Viestien kirjoittaminen on ihan taitolaji.”

Ammattikuntien välinen kielimuuri

Myös monen eri ammattilaisen yhteisössä viestimisessä on haasteensa. Sosiaalialan käsitteistöön aiemmin tottunut Salmenkari on kohdannut työssään tilanteita, joissa toisen ammattikunnan käyttämä sanasto on vaikeuttanut kommunikointia. Sanastolliset ongelmat koskevat sekä puhuttua että kirjoitettua viestintää.

Terveysalalle tyypillistä on esimerkiksi runsas lyhenteiden käyttö: ATP tarkoittaa asiakkaaksi tulemisen prosessia ja PPT paljon palveluita tarvitsevia asiakkaita. Lyhenteistä osaan Salmenkari on tutustunut jo edellisessä työssään, mutta yhä vastaan on tullut tilanteita, joissa niiden käyttö on tuottanut ongelmia. Ongelmallista on muun muassa se, että lyhenteitä käytetään puheessa ja tekstissä tiuhaan. Vaikeaa on erityisesti silloin, kun lyhenteet ovat Salmenkarille uusia.

”Yhdessä lauseessa saattaa tulla kymmenen uutta lyhennettä.”

Ymmärtämistä vaikeuttaa entisestään myös se, että toisinaan lyhenteiden merkitys riippuu kontekstista: eri kontekstissa sama lyhenne voikin saada uusia merkityksiä. Tällöin Salmenkarille voi syntyä jopa vaikutelma siitä, että keskustelussa on meneillään kaksi eri puheenaihetta, joilla ei ole loogista yhteyttä toisiinsa.

”Luulen, että tähän kaikkeen pitäisi vain päästä sukeltamaan”

Työhön liittyvän viestinnän ongelmakohtien ratkaiseminen ei ole aina suoraviivaista. Salmenkarin mielestä esimerkiksi sanaston oppimista helpottava ammattislangia käsittelevä sanakirja tai tietopankki tuskin olisi haitaksi, mutta hän epäilee kuitenkin sen tarpeellisuutta. Hän ei usko, että sanakirja pystyisi kattamaan kaikkea sitä kontekstuaalista tietoa, jota ammattisanastoon ja sen käyttöön liittyy.

Lukeminen on ollut työhön perehtymisessä Salmenkarille hyödyllistä. Hän kertoo lukeneensa Omaolo-palvelun edelliseen vaiheeseen liittyvää materiaalia ennen työssään aloittamista. Salmenkari itse on oppinut esimerkiksi sanastoa myös yksinkertaisimmillaan siten, että kysyy aina uuden sanan merkitystä sellaiselta, joka sen tietää.

”Nämä ovat vain sellaisia asioita, joita pitää itse osata oppia. On normaali osa työhön perehtymistä, että kysyy aina, kun ei ymmärrä.”

Koulutuksen tai tietopankkien sijaan olisi muita keinoja, jotka voisivat helpottaa arkipäiväistä viestimistä. Esimerkiksi palavereissa kuvallinen havainnollistaminen voisi olla keino, jolla diaesityksessä ja puheessa käytettävää sanastoa saisi ymmärrettävämmäksi.

Salmenkari mieltää myös tekstitaitojen oppimisen vahvasti osaksi työyhteisöön integroitumista. Tekstitaidot ovat osa työpaikan toimintakulttuuria, ja viestintätaitojen hallinta on olennainen osa työhön sopeutumista.

”Me sosiaalialan ja terveysalan ammattilaiset olemme niin eri maailmoista. Vaikka yhteistyö terveysalan ammattilaisten kanssa on minulle tuttua, niin en silti tiedä tarpeeksi heidän toiminnastaan. Luulen, että tähän kaikkeen pitäisi vain päästä sukeltamaan.”

 

Tuulia Jukola, Anniina Leskinen, Sanna Salo

Konsultille kieli on työn haaste, mutta myös sen suola

Terveysalan konsultin työn keskiössä ovat tekstit. Kymmenet päivittäiset sähköpostit, kesken olevat tutkimussuunnitelmat ja lausunnot eivät kuitenkaan rasita. Päinvastoin Timo Parkkarille on ilo tehdä työtä, jossa saa käyttää äidinkieltään.

Kiireinen konsultti Timo Parkkari saapuu paikalle hieman myöhässä. Haastattelu saa hetken odottaa, sillä firmansa monitoimimies tarvitsee ensin päivän kofeiiniannoksen. Pirteä ja hyväntuulinen Parkkari istuu Helsingin ydinkeskustan trendikkään kahvilan kellaritilan upottavalle sohvalle. Hän on silminnähden innoissaan päästessään kertomaan työssään kohtaamastaan kielestä.

Parkkari toimii konsulttina terveydenhoitoalan yrityksessä Clinius Oy:ssä, jonka osaomistaja hän myös on. Clinius erikoistuu muun muassa kliinisiin laitetutkimuksiin, tuotedokumentaatioiden esiaudiointeihin ja markkinatarvekartoituksiin. Yksinkertaisemmin Parkkari kuvailee yritystään terveydenhuoltoalan konsulttiyritykseksi. Hän kertoo tyypillisen työpäivän sisältävän lähinnä puheluita, sähköpostien lukemista ja kirjoittamista, ja erilaisten dokumentaatioiden ja hakemusten laatimista. Työpäivä koostuu siis pitkälti erilaisten tekstien kanssa työskentelystä.

Kielen amatööri, mutta ammatikseen sitä käyttävä

Parkkari on koulutukseltaan sairaanhoitaja. Sairaanhoitajakoulutuksen tarjoamat kirjalliset taidot ovat melko keskinkertaiset, minkä vuoksi hän on työssään joutunut itse opettelemaan muun muassa kielioppisäännöt. ”Uskon pystyväni tuottamaan keskimäärästä hieman parempaa kirjallista suomen kieltä, mutta en kuvittele olevani mikään asiantuntija.”

Parkkarin mielestä hänen alalleen olisi hyvä saada jonkinlaista opetusta kielenkäyttöön liittyen. Hän toivoisi, että kirjoitustehtäviin löytyisi suomen kielen ammattilainen, sillä raporttien läpimeno saattaa olla kiinni siitä, miten jokin asia on muotoiltu. Erityisen vaikeaksi Parkkari kokee asioiden yksinkertaisen ja ytimekkään ilmaisun. Haaste on kuitenkin positiivinen: “Se on jossain määrin tämän työn suola.”

Erilaisten kirjoittajien ja lukijoiden haasteet

Suurimmaksi haasteeksi työssään kirjoittamisessa Parkkari nostaa tekstiensä erilaiset lukijat. Tekstit tulee suunnata samaan aikaan viranomaisille, tutkijoille sekä potilaille. Dokumenttien pitää siis täyttää lainopilliset kriteerit ja samalla olla maallikolle ymmärrettäviä, vaikka tekstit ovat Parkkarin omien sanojen mukaan “aika sellaista virallista jargonia”.

Vaikka tekstit ovatkin tarkasti säädeltyjä, niissä on väärinymmärtämisen mahdollisuus. Parkkarin kollegat ovat lääkäreitä sekä insinöörejä, joilla on omat ammattikielensä, joita maallikot eivät tunne. Osa Parkkarin työtä onkin muuttaa ammattislangi yleisesti ymmärrettäväksi kieleksi.

Tutkimussuunnitelmien kielen kanssa on oltava tarkkana

Yksi Parkkarin työn keskeisistä osa-alueista ovat eettiselle toimikunnalle kirjoitettavat hakemukset, jolta tarvitaan lausunto kliinistä tutkimusta varten. Eettinen toimikunta on tarkka, koska siellä otetaan huomioon, miten tutkimukseen osallistuvia henkilöitä kohdellaan.

Meidän täytyy olla kohteliaita, korrekteja ja avoimia. Selitetään kaikki ne riskit, joita tähän toimintaan liittyy, jotta potilasparka pystyisi arvioimaan oikeasti, kannattaako hänen osallistua vai ei.”

Tutkimussuunnitelmia ei saa missään tapauksessa kirjoittaa liian mainostaviksi. Suunnitelmasta pitää käydä ilmi faktat ja asia pitää esittää sillä tavalla, että maallikkokin ymmärtää, mistä on kyse.

“Työkaluni numero yksi on suomen kieli”

Yleisön lisäksi haasteeksi nousee virallisten dokumenttien kirjoittamiseen liittyvät ohjeistukset. Suomen lainsäädäntö ohjaa kirjoittamista jonkin verran, mutta suurin osa alan ohjeistuksesta on englanniksi. Englanninkieliset ohjeistukset luovat haasteita, koska niiden tulkinta vaatii osaamista terveydenhuollon ja tekniikan alalta sekä tietenkin erinomaista englannin kielen taitamista. Parkkari toivoisikin, että ohjeistuksia olisi enemmän suomeksi.

Parkkarin yritys Clinius tekee yhteistyötä laitevalmistajien kanssa, joiden käyttämä kieli on yleensä englanti. Myös eettinen toimikunta hyväksyisi englanninkieliset tutkimuslupahakemukset. Siitä huolimatta tekee Clinius hakemukset suomeksi. Parkkarin mukaan englannin käyttö saattaisi lisätä väärinymmärrysten riskiä niin paljon, ettei sellaisia kannata ottaa. Väärinymmärrys voi pahimmillaan johtaa uuteen lausuntokierrokseen.

Yhden tutkimussuunnitelman lausuntokierros eettisessä toimikunnassa kestää yhdestä puoleentoista kuukauteen, joten laitevalmistajat toivovat, että hakemukset menevät ensimmäisellä kerralla läpi. Kuukaudenkin viivästys voi maksaa suurille laitevalmistajille isoja summia. Tällöin moni valmistajista on valmis mieluummin valitsemaan päivien tai viikkojen odotuksen kaiken dokumentaation suomentamisessa kuin ottaa riskin uudesta lausuntokierroksesta.

Parkkari kiteyttää työnsä perustuvan siihen, että hän osaa käyttää suomen kieltä tavalla, joka kelpaa ihmisille. Hänestä on ilo tehdä työtä, jossa saa päivittäin käyttää suomea.

 

Teresa Damski, Wilma Parkkari, Mikko Saarela