Ei pelkkiä pöytäkirjoja

“Kunnanjohtajan tehtäväkenttä on laaja ja sisältää monipuolisesti eri tekstilajeja”, kertoo Soinin kunnan kunnanjohtaja Johanna Rannanjärvi. Kunnanjohtajan työssä sähköistä viestintää on paljon ja tekstilajien kirjoon mahtuu sekä virallisia että vapaamuotoisia tekstejä. 

Eteläpohjanmaalaisen Soinin kunnan kunnanjohtaja Johanna Rannanjärvi kohtaa työssään monenlaisia tekstilajeja aina virallisista tiedotteista sähköposteihin ja sosiaalisen median päivityksiin. Kaikki kunnan toimintaan liittyvä kuuluu myös kunnanjohtajan työnkuvaan: tekstit voivat liittyä esimerkiksi hyvinvoinnin kehittämiseen, varhaiskasvatukseen, sote- ja elinvoima-asioihin tai kunnan tekniseen puoleen, kuten infraverkostoon.

Rannanjärven oman arvion mukaan vähintään 60 % päivittäisestä työajasta kuluukin erilaisten tekstien parissa. Pelkästään saapuvien sähköpostien virta kielii tekstityön suuresta määrästä: “Postilaatikkoon saattaa kilahtaa päivittäin jopa seitsemästäkymmenestä sataan viestiä”, kertoo Rannanjärvi naurahtaen.

Vaikuttavaa viestintää 

Kunnanjohtajan työssä viestitään useiden erilaisten tahojen kanssa. Tekstien tuottaminen vaatii sekä hyvää tilannetajua että eri tekstilajien ja niiden käytänteiden laajaa tuntemusta. Esimerkiksi ministeriöihin ja ohjaaville viranomaisille viestiminen vaatii erilaista kieltä kuin somepäivitysten tai kansankielisempien viestien laatiminen kuntalaisille. Rannanjärvi kuitenkin muistuttaa siitä, mihin teksteillä tähdätään: “Teksteillä pyritään aina vaikuttamaan jonkin asian edistämiseen. Laajemmassa mittakaavassa tekstin päämääränä voi olla esimerkiksi jonkin muutoksen läpivieminen.”

Rannanjärvi kertoo työhönsä kuuluvan viestinnän olevan suunnattu sekä kuntalaisille että kaikille, joita Soinin asiat kiinnostavat. Tarkoituksena on paitsi välittää tietoa kunnan sisällä myös tuoda Soinin kuntaa näkyväksi valtakunnallisesti.

Myös koronaviestintä on tuonut oman lisänsä kunnanjohtajan työhön. Erilaisten viranomaisten ja koronanyrkkien lähettämät tiedonannot ovat lisänneet lukemisen määrää Rannanjärven työpäivissä. Viranomaistekstien tulkitseminen vaatii oman panoksensa, sillä luettavat tekstit saattavat olla hyvinkin pitkiä ja vaikeaselkoisia. Rannanjärven mukaan tärkeä taito onkin löytää pitkistä teksteistä oleellinen sisältö riittävän nopeasti. Tiedon sisäistämisen lisäksi kunnanjohtajan tulee muokata tekstit kansankielisiksi, kuntalaisille julkaistaviksi tiedotteiksi.

Tekstitaidot karttuvat varkain

Rannanjärvi on koulutukseltaan hallintotieteiden maisteri ja on opinnoissaan erikoistunut aluetieteeseen. Hän pohtii yliopisto-opintojen antaneen valmiuksia monenlaisten tekstien parissa työskentelyyn, mutta osaamista ovat kartuttaneet myös aikaisemmat työtehtävät. Hän ei ole juurikaan saanut opastusta nykyisen työnsä kirjallisiin tehtäviin, mutta ei myöskään ole nähnyt sille tarvetta; myös työn ohessa on oppinut paljon. Yliopisto-opinnot ja aikaisempi kokemus ovat ikään kuin varkain kartuttaneet tarvittavia tekstitaitoja.

Soinin kunnalla ei ole viestinnästä vastaavaa työntekijää, joten Rannanjärvi kertoo kirjoittavansa lähes kaikki työtehtäviensä edellyttämät tekstit itse. Toisaalta työpaikalla tehdään myös kirjoitusyhteistyötä, sillä Rannanjärvi saattaa oikoluetuttaa julkaistavia tekstejä työyhteisön muilla jäsenillä. Välillä kunnanjohtaja on myös mukana laatimassa tekstejä, jotka käsittelevät muiden työntekijöiden vastuualueita.

Kielivirheisiin Rannanjärvi suhtautuu rennosti ja itselleen armollisesti. Tekstien parissa hän työskentelee tietoisesti nimenomaan kunnanjohtajan asemassa eikä vaadi itseltään äidinkielenopettajan tarkkuutta kielenhuollossa: “Kielen ei tarvitse olla täydellistä, riittää kunhan viesti menee toivotulla tavalla perille.”

Sähköisten välineiden ja kirjoitettujen tekstien kautta viestittäessä on aina olemassa väärinymmärryksen vaara. Kunnallishallinnossa tekstit saattavat muodostaa pitkiäkin ketjuja, joissa yhdestä tekstistä muokataan uusi, eri tekstilajin teksti. Näin tapahtuu, kun esimerkiksi hallinnollisesta pöytäkirjasta tuotetaan uutinen. Tällöin on olemassa riski, että väliin livahtaa virheitä tai tulkinnanvaraisuuksia. Tärkeäksi taidoksi Rannanjärvi määrittelee myös vastaanottajan huomioimisen tekstejä työstettäessä ja esimerkiksi turhan hallinnollisen kapulakielen välttämisen.

Jos Rannanjärvi saisi toivoa muutosta omaan tekstityöhönsä yleisesti, toivoisikin hän lisää aikaa. Tällä hetkellä hänellä ei nimittäin ole juurikaan mahdollisuuksia suunnitella kirjoittamiaan tekstejä etukäteen. Lisäajan saavuttaminen vaatisi joko omien työtehtävien vähentämistä tai henkilöstön lisäämistä, mikä nykyisessä tilanteessa ei ole mahdollista. Rannanjärvi naurahtaakin, että ainoa mahdollisuus ajan lisäämiseen on kehittää omia priorisointitaitoja ja pyrkiä eroon ylimääräisistä aikavarkaista.

Tekstien monipuolisuus yllättää

Positiivinen yllätys Rannanjärvelle kunnanjohtajan työssä on ollut se, kuinka laaja hallittavien tekstien kirjo on ja kuinka paljon kirjoitettaviin teksteihin saa itse vaikuttaa. Mukavinta on päästä viestimään positiivisista asioista tai tapahtumista kuntalaisille. Tällä hetkellä tämä tapahtuu pääsiassa sosiaalisen median kautta, mutta tulevaisuudessa toivottavasti yhä enemmän myös kasvokkain.

 

Aino Tammeleht, Milla Yli-Parkas ja Julia Sironen

Dramaturgi katsoo maailmaa tekstin kautta 

Satu Rasilan työssä kaiken tekemisen taustalla on teksti. Tiiviisti tekstien parissa työskentelevältä dramaturgilta vaaditaan paitsi paloa kirjoittamiseen myös valmiuksia kantaa vastuu tekstin välittämästä maailmankuvasta.  

Kuva: Otto-Ville Väätäinen

Satu Rasila työskentelee dramaturgina ja näytelmäkirjailijana Turun kaupunginteatterissa, jonne hän on kirjoittanut ja dramatisoinut lukuisia näytelmiä. Esimerkiksi Turku-trilogian muodostavat musikaalit Kakola (2012), Seili (2014) ja Varissuo (2018, yhdessä Palefacen kanssa) ovat Rasilan käsialaa.

Dramaturgin työssä kirjoittaminen nivoutuu kaikkeen muuhun tekemiseen: ”Kun prosessi on käynnissä, niin ajattelen, että lukeminen tai elokuvan katsominen on kirjoittamista. Pukusuunnittelijan kanssa keskusteleminenkin on jossain vaiheessa kirjoittamista.” Samalla Rasila kuitenkin korostaa, että iso osa hänen työstään on ”sellaista aikuistylsää”, kuten palavereissa istumista ja pöytäkirjan mukaan etenemistä. Tästä huolimatta kaiken tekemisen taustalla on aina itse teksti eli näytelmä. Kaikki, mihin Rasila työssään käyttää aikaa, liittyy tavalla tai toisella juuri siihen.

Käsialaa ja paineensietokykyä 

Kirjoittamista ja lukemista voi pitää tietyssä määrin universaaleina taitoina. Ammatikseen kirjoittavalla ihmisellä täytyy olla paloa tekstejä ja kirjoittamista kohtaan. Kirjoittaminen onkin taito, joka dramaturgin työssä kehittyy koko ajan, koska sitä tulee tehtyä joka päivä. Tärkeintä dramaturgin työssä on kehittää omaa makua ja “käsialaa”. Näitä taitoja vaaditaan jo teatterikorkeakouluun haettaessa, sillä ne ovat kaiken tekstinkäsittelyn takana.

Jokaisen kirjoittajan sisällä on kriitikko, ja omien odotusten ylittäminen saattaa olla tekijälle iso este. Toinen oleellinen taito, jota dramaturgin ammatti opettaa, on kyky sietää painetta ja pettymyksiä. Vaikka Rasila kirjoittaa päivittäin, hän korostaa, että aina ei voi onnistua: “Vaikka olisi ollut kirjoittaessa sata kertaa samoissa työvaiheissa, ei silti tiedä, tuleeko siitä aina mitään.” Kirjoittaminen onkin prosessi, johon tulee rutiini, mutta onnistumisesta ei silti ole takeita. Rasilan mukaan aloittelevana dramaturgina olisi ollut hyvä tietää, ettei kannata ottaa paineita, jos ei ole lukenut esimerkiksi kaikkia klassikkoteoksia. “Ei pidä jäädä liikaa sen fiiliksen alle, että on kokematon.”

Dramatisointi vaatii harkittua suunnittelua

Teoksen dramatisointi näyttämölle etenee monivaiheisesti, ja dramaturgin valinnat prosessin aikana vaikuttavat tekstin lopulliseen versioon. Henkilöitä tai tapahtumia dramaturgi ei saa kirjoittaa lisää, mutta tekstin rakenteen ja näyttämöllä tapahtuvan toiminnan avulla voidaan vaikuttaa siihen, millainen kuva maailmasta ja tekijöiden maailmankatsomuksesta välitetään.

Alkukieliseen versioon tutustumisen ja sen rakenteen hahmottelemisen jälkeen Rasila suunnittelee, missä järjestyksessä teoksen tarina kerrotaan: kerrotaanko se kronologisessa järjestyksessä, episodimaisesti vai aloitetaanko tarina lopusta. Rasila pohtii kirjoittaessaan myös sitä, miten esitys kannattaisi rakentaa, jotta sen suhde alkuperäiseen tarinaan voisi muodostua katsojalle mahdollisimman yllätykselliseksi. Näytelmän rakenteen suunnittelu on teosarkkitehtuuria, jossa olennaista on harkittu suunnittelu.

Kohtauksia ja niiden tapahtumia kirjoitettaessa on merkityksellistä, mitä tietyn kohtauksen tai tapahtuman aikana ollaan konkreettisesti tekemässä. Kaikki näyttämöllä tapahtuva toiminta kertoo nimittäin jotakin teoksen henkilöistä ja rakentaa teoksen estetiikasta kokonaisnäkemystä. Rasila kokeekin olevansa hyvin aihekeskeinen kirjoittaja. Kokonaisnäkemyksen luominen edellyttää, että löytää teoksesta jonkin sellaisen tason, joka yhdistää kaikkia teoksen henkilöitä. Tällainen voi olla esimerkiksi metafora teoksen koko miljööstä.

Vastuuta kantamassa 

Dramaturgin työssä sanoilla on suuri merkitys, ja dramaturgilla onkin vastuunsa kannettavana siinä, mitä sanotaan ja mitä jätetään sanomatta. Esimerkiksi Varissuo-musikaalia tehdessään Rasila joutui pohtimaan raskaana olevan 16-vuotiaan tytön kohtaloa. Oleellinen kysymys oli, pitääkö tyttö lapsen vai tekeekö hän abortin ja mistä syystä.

Rasila on työssään kipuillut myös sen asian kanssa, voiko hän valkoisena, keski-ikäisenä ja keskiluokkaisena kirjoittaa tarinoita esimerkiksi etnisistä vähemmistöistä. Tämänkaltaisia keskusteluja käydään työryhmässä yhdessä: ”Joku keskustelu voi mennä isoon filosofiseen vastuunkantoon siitä, mitä saa ja haluaa väittää ihmiskuvasta.” Tällöin ollaan Rasilan mielestä dramaturgin työn ytimessä – puhutaan tekstistä, mutta samalla puhutaan laajemmin jopa elämänkatsomuksesta.

 

Noora Välimäki, Jasmine Pekola ja Pinja Leppänen