Konsultille kieli on työn haaste, mutta myös sen suola

Terveysalan konsultin työn keskiössä ovat tekstit. Kymmenet päivittäiset sähköpostit, kesken olevat tutkimussuunnitelmat ja lausunnot eivät kuitenkaan rasita. Päinvastoin Timo Parkkarille on ilo tehdä työtä, jossa saa käyttää äidinkieltään.

Kiireinen konsultti Timo Parkkari saapuu paikalle hieman myöhässä. Haastattelu saa hetken odottaa, sillä firmansa monitoimimies tarvitsee ensin päivän kofeiiniannoksen. Pirteä ja hyväntuulinen Parkkari istuu Helsingin ydinkeskustan trendikkään kahvilan kellaritilan upottavalle sohvalle. Hän on silminnähden innoissaan päästessään kertomaan työssään kohtaamastaan kielestä.

Parkkari toimii konsulttina terveydenhoitoalan yrityksessä Clinius Oy:ssä, jonka osaomistaja hän myös on. Clinius erikoistuu muun muassa kliinisiin laitetutkimuksiin, tuotedokumentaatioiden esiaudiointeihin ja markkinatarvekartoituksiin. Yksinkertaisemmin Parkkari kuvailee yritystään terveydenhuoltoalan konsulttiyritykseksi. Hän kertoo tyypillisen työpäivän sisältävän lähinnä puheluita, sähköpostien lukemista ja kirjoittamista, ja erilaisten dokumentaatioiden ja hakemusten laatimista. Työpäivä koostuu siis pitkälti erilaisten tekstien kanssa työskentelystä.

Kielen amatööri, mutta ammatikseen sitä käyttävä

Parkkari on koulutukseltaan sairaanhoitaja. Sairaanhoitajakoulutuksen tarjoamat kirjalliset taidot ovat melko keskinkertaiset, minkä vuoksi hän on työssään joutunut itse opettelemaan muun muassa kielioppisäännöt. ”Uskon pystyväni tuottamaan keskimäärästä hieman parempaa kirjallista suomen kieltä, mutta en kuvittele olevani mikään asiantuntija.”

Parkkarin mielestä hänen alalleen olisi hyvä saada jonkinlaista opetusta kielenkäyttöön liittyen. Hän toivoisi, että kirjoitustehtäviin löytyisi suomen kielen ammattilainen, sillä raporttien läpimeno saattaa olla kiinni siitä, miten jokin asia on muotoiltu. Erityisen vaikeaksi Parkkari kokee asioiden yksinkertaisen ja ytimekkään ilmaisun. Haaste on kuitenkin positiivinen: “Se on jossain määrin tämän työn suola.”

Erilaisten kirjoittajien ja lukijoiden haasteet

Suurimmaksi haasteeksi työssään kirjoittamisessa Parkkari nostaa tekstiensä erilaiset lukijat. Tekstit tulee suunnata samaan aikaan viranomaisille, tutkijoille sekä potilaille. Dokumenttien pitää siis täyttää lainopilliset kriteerit ja samalla olla maallikolle ymmärrettäviä, vaikka tekstit ovat Parkkarin omien sanojen mukaan “aika sellaista virallista jargonia”.

Vaikka tekstit ovatkin tarkasti säädeltyjä, niissä on väärinymmärtämisen mahdollisuus. Parkkarin kollegat ovat lääkäreitä sekä insinöörejä, joilla on omat ammattikielensä, joita maallikot eivät tunne. Osa Parkkarin työtä onkin muuttaa ammattislangi yleisesti ymmärrettäväksi kieleksi.

Tutkimussuunnitelmien kielen kanssa on oltava tarkkana

Yksi Parkkarin työn keskeisistä osa-alueista ovat eettiselle toimikunnalle kirjoitettavat hakemukset, jolta tarvitaan lausunto kliinistä tutkimusta varten. Eettinen toimikunta on tarkka, koska siellä otetaan huomioon, miten tutkimukseen osallistuvia henkilöitä kohdellaan.

Meidän täytyy olla kohteliaita, korrekteja ja avoimia. Selitetään kaikki ne riskit, joita tähän toimintaan liittyy, jotta potilasparka pystyisi arvioimaan oikeasti, kannattaako hänen osallistua vai ei.”

Tutkimussuunnitelmia ei saa missään tapauksessa kirjoittaa liian mainostaviksi. Suunnitelmasta pitää käydä ilmi faktat ja asia pitää esittää sillä tavalla, että maallikkokin ymmärtää, mistä on kyse.

“Työkaluni numero yksi on suomen kieli”

Yleisön lisäksi haasteeksi nousee virallisten dokumenttien kirjoittamiseen liittyvät ohjeistukset. Suomen lainsäädäntö ohjaa kirjoittamista jonkin verran, mutta suurin osa alan ohjeistuksesta on englanniksi. Englanninkieliset ohjeistukset luovat haasteita, koska niiden tulkinta vaatii osaamista terveydenhuollon ja tekniikan alalta sekä tietenkin erinomaista englannin kielen taitamista. Parkkari toivoisikin, että ohjeistuksia olisi enemmän suomeksi.

Parkkarin yritys Clinius tekee yhteistyötä laitevalmistajien kanssa, joiden käyttämä kieli on yleensä englanti. Myös eettinen toimikunta hyväksyisi englanninkieliset tutkimuslupahakemukset. Siitä huolimatta tekee Clinius hakemukset suomeksi. Parkkarin mukaan englannin käyttö saattaisi lisätä väärinymmärrysten riskiä niin paljon, ettei sellaisia kannata ottaa. Väärinymmärrys voi pahimmillaan johtaa uuteen lausuntokierrokseen.

Yhden tutkimussuunnitelman lausuntokierros eettisessä toimikunnassa kestää yhdestä puoleentoista kuukauteen, joten laitevalmistajat toivovat, että hakemukset menevät ensimmäisellä kerralla läpi. Kuukaudenkin viivästys voi maksaa suurille laitevalmistajille isoja summia. Tällöin moni valmistajista on valmis mieluummin valitsemaan päivien tai viikkojen odotuksen kaiken dokumentaation suomentamisessa kuin ottaa riskin uudesta lausuntokierroksesta.

Parkkari kiteyttää työnsä perustuvan siihen, että hän osaa käyttää suomen kieltä tavalla, joka kelpaa ihmisille. Hänestä on ilo tehdä työtä, jossa saa päivittäin käyttää suomea.

 

Teresa Damski, Wilma Parkkari, Mikko Saarela

Politiikassa tekstit muuttavat maailmaa

Fatim Diarra haluaa teksteillään vaikuttaa: potkaista ovet auki ja rikkoa lasikatot.

Kuva: Tiitus Petäjäniemi

 

Katsaus Helsingin kunnanvaltuutetun Fatim Diarran, 32, kotisivujen tekstiosioon osoittaa, että hän tarttuu teksteillään ajatuksia herättäviin ja ajankohtaisiin aiheisiin: tyttöjen ympärileikkaukseen, hyvinvointivaltioon ja yhteiskunnan epäkohtiin. Oman kohderyhmänsä Diarra kuvailee tällä hetkellä helsinkiläisiksi, nuoriksi naisiksi. Teksti on Diarralle työkalu vaikuttamiseen, päätöksentekoon ja rohkeaan kannanottoon. Teksti on muutakin kuin vain sanoja. Se on keino muuttaa maailmaa.

Diarra sekoittaa teetään samalla kun kertoo, miten ajankohtaiset tekstit nettisivuille ja erilaisiin somekanaviin syntyvät. ”Mulla on kalenteri, jossa on muistutukset ja selkeät suunnitelmat siitä, mistä milloinkin aion kirjoittaa.” Lisäksi Diarra kantaa aina mukanaan pientä muistivihkoa. Kun hän näkee jotain, johon haluaa teksteillään tarttua, tai saa idean esimerkiksi palaverissa, vihko saa täytettä.

Poliittisen vaikuttamisen lisäksi Diarra työskentelee viestinnän asiantuntijana, mikä tekee päivittäisestä tekstityöstä monimuotoista. ”Kun mietitään viestintää ja tekstiä, en ajattele enää vain työkalua. En omassa viestinnässäni mieti, onko se teksti vai kuva, jonka teen. Mietin, mitä haluan saada aikaan ja mikä työkalu on se, jota käytän siihen.” Pelkkien tekstien rinnalle ovat nousseet voimakkaina kuvat, videot ja podcastit, joita ei sovi unohtaa puhuttaessa vaikuttajan tekstityöstä. ”Kuva on se, joka pysäyttää katseen. Otsikosta pitää pystyä nappaamaan kiinni ja tekstin pitää luoda sanoma. Pelkkä teksti yksinään on vahva, mutta mielestäni on hyvän tekstin haaskaamista, jos siihen ei laita kuvaa. Hyvä teksti jää usein huomaamatta ilman sitä”, Diarra summaa.

Vaikuttava teksti antaa parannusehdotuksen

Diarra kokee, että tekstien vaikuttavuus syntyy aiheesta. Aiheen pitää olla koskettava ja sillä tulee olla yhteiskunnallista merkitystä, eikä hän voi olla puuttumatta epäoikeudenmukaisuuteen.

Hän haluaa vaikuttavaan tekstiin merkityksellisen aiheen lisäksi parannusehdotuksen: ”Mä en pidä siitä, että kirjoitetaan vaikuttava teksti, jossa vain alleviivataan, että jokin asia on huonosti. Se on valittamista. Olen ihmisenä hyvin ratkaisukeskeinen. Vaikuttavassa tekstissä tulee tuoda esille ongelma ja esittää siihen ratkaisu. Se motivoi ihmisiä.”

Lisäksi tekstin kirjoittajan pitää olla empaattinen. Ylimielistä otetta ei kestä kukaan, vaan tekstin pitää olla rehellinen ja ottaa vastaanottajan tunteet huomioon. Poliittisessa viestinnässä olisikin enemmän tilaa tunteille. Myös poliitikon tunteet saavat näkyä.

Vaikuttajan tekstityö on yhteisöllisyyttä

Ammattinsa perusteella Diarrasta ei uskoisi, että hän kamppailee toisinaan tekstien kanssa. Hänellä on lukihäiriö, josta hän on valinnut puhua avoimesti. ”Mulla on ystäviä, jotka oikolukevat tekstejäni. He tekevät sen niin, että oma ääneni säilyy. Jotkut ovat kysyneet, miten uskallan antaa ystävieni korjata mun tekstejä. Ajattelen, että jos missiona on pelastaa maailma ja joku haluaa auttaa, täytyy osata luottaa niin paljon, että pelottaa.”

Tekstityö on muutenkin vaikuttajan ammatissa hyvin yhteisöllistä. Ennen kunnallisvaltuuston kokouksia Vihreät jakavat keskenään kokousasiakirjat ja tekevät niistä tiivistelmät. ”Demokratia on yhteispeliä, ja siksi tiivistelmät jaetaan koko ryhmälle”, Diarra kertoo. Näin luku-urakka ei muodostu ylivoimaiseksi.

Aiemmin opettajana työskennellyt Diarra on nähnyt tekstien tuottamisen monet puolet. Hän nimeää opettajan ja poliitikon tekstityön suurimmaksi eroksi sen, mikä rooli vuorovaikutuksella on tekstin tuottamisessa. Nykyisessä tekstityössään Diarra saa apua muilta, opettajana hän tuki oppilaiden tekstin tuottamista. ”Tehtäväni oli kannustaa ja antaa työkaluja. Politiikassa pitää itse olla se, joka luo asioita ja motivoi muita luodun tuotteen kautta.”

Kun Diarralta kysytään, kuka on ollut hänen opettajansa poliitikon tekstityössä, hän nimeää heti ”kävelevän performanssin” Rosa Meriläisen, joka ei pelkää räväkkyyttä. ”Rosa on opettanut mulle sen, että täytyy uskaltaa kirjoittaa aiheista, jotka kokee itselleen tärkeiksi. Jossain muualla joku toinen saattaa ajatella asiasta samalla tavalla, mutta ei uskalla sanoa sitä ääneen. Jos sut on valittu kaupunginvaltuustoon, et voi olla hiljaa.”

”Tekstien valta on sitä, että niillä voidaan muokata todellisuutta”

Diarra on nähnyt monia tilanteita, joissa vastapuolen mielipide on muuttunut tekstien ja luettujen dokumenttien myötä. Kaupungissa muutoksen näkee helposti. Esimerkkinä Diarra kertoo keskustelun ”turvallisista piikityshuoneista”, jotka lopulta päätettiin tarjota narkomaaneille, vaikka hanketta ensin vastustettiin. Äänestystulos oli muutamasta äänestä kiinni, ja tekstit vaikuttivat tulokseen ratkaisevasti. ”Politiikassa tutkimusten ja hyvin analysoitujen tekstien valta on sitä, että niillä todella voidaan muokata todellisuutta”, Diarra sanoo ja herkistyy. ”Kun sanoo ääneen asioita, jotka kokee tärkeäksi, todellisuus muuttuu. Hyvällä tekstillä voi muuttaa toisten mielipiteitä. Se on hurjaa. Muutoksen takia teksti on työkaluna mahtava!”

Netissä julkaistut tekstit ja kannanotot olivat ratkaisevassa roolissa Diarran kuntavaalikampanjassa vuonna 2017, sillä hän teki vaalityötä ulkomailta käsin. Diarraa ei nähdäkään vaikuttamassa ”räntäsateessa torilla”, vaan pääsääntöisesti sosiaalisessa mediassa ja internetissä, koska siellä on myös hänen kohderyhmänsä. Juuri ne ihmiset, joiden kanssa hän haluaa olla muuttamassa maailmaa myös tulevaisuudessa.

 

Heini Hoikkala, Jenni Luukka, Mira Muhonen

Artikkeleita ihmisiä varten

Vapaa lääketieteen toimittaja Essi Kähkönen on pitkän linjan ammattilainen, jonka työ koostuu monenlaisista palasista. Haastavilta tilanteilta ei aina vältytä, mutta hyvän jutun kirjoittaminen antaa virtaa pitkäksi aikaa eteenpäin.

Essi Kähkönen on omien sanojensa mukaan toimittajana jo ”vanha kettu”: työkokemusta hänellä on takanaan 25 vuotta, joista viimeiset kolmetoista vuotta hän on työskennellyt vapaana lääketieteen toimittajana. Pääasiallisesti Kähkösen nykyinen työnkuva koostuu laajalle lukijakunnalle suunnatuista lehtiartikkeleista, jotka usein ovat asiapitoisia terveysaiheisia juttuja. Ison lohkon työajasta on jo vuosien ajan vienyt myös editointityö, sillä Kähkönen on yhteispohjoismaisen lääkärilehden suomenkielisten lehtien toimittaja ja editoija, jonka tehtäviin kuuluu lääkärien kirjoittamien tieteellisten artikkeleiden muokkaaminen julkaisukuntoon.

Lukijoiden ehdoilla

Kähkösen työt ovat etupäässä tilaustöitä. Hänen asiakkaitaan ovat mm. erilaiset potilasjärjestöjen lehdet, laajalle yleisölle jaettavat terveyteen painottuvat lehdet sekä rajatulle lukijakunnalle, kuten apteekkialan tai lääketukkualan ammattilaisille, suunnatut ns. asiakaslehdet. Kohderyhmä on ensimmäinen asia, jonka pohjalta tilaustyötä lähdetään työstämään. Suurelle yleisölle kirjoitettu hyvä lehtiteksti on selkeä ja napakka, ja se kulkee rennosti. Lukija ymmärtää sen kertalukemalla, sillä tekstissä ei ole vaikeita ilmaisuja tai monipolvisia virkerakenteita. Tyyli on sellainen, että teksti herättää lukijan kiinnostuksen.

Vastakohtana yleistajuisille, laajalle lukijakunnalle suunnatuille jutuille ovat ne tieteelliset artikkelit, joita Kähkönen kirjoittaa yhteispohjoismaiseen lääkärilehteen. Jutut syntyvät siten, että Kähkönen haastattelee jonkin alan erikoislääkäriä tämän valitsemasta aiheesta ja kirjoittaa haastattelun pohjalta lehtiartikkelin. Hän toimii tällöin “haamukirjoittajana”, mikä tarkoittaa, että artikkeli julkaistaan haastateltavan nimissä, kun taas artikkelin kirjoittaneen toimittajan rooli häivytetään jutun teosta täysin. Tämän kaltaisten juttujen kirjoittaminen vaatii toimittajalta tekstilajin hyvää tuntemusta, sillä on tärkeää saada teksti kulkemaan sujuvasti ilman, että se kuitenkaan menettää tieteellistä otetta, jota lääkärilukijat artikkelilta odottavat.

Toimittaja vastaa tekstin näkökulmasta, käsittelytavasta ja oikeellisuudesta, toisin sanoen siitä, että jutussa ei ole asiavirheitä. Tilaajan toive määrittää pitkälti jutun rakennetta ja sisältöä: sen tulee olla tilaajan antaman alustuksen mukainen ja oikean mittainen aiottuun palstatilaan nähden.

“Ennen kaikkea pidän johtotähtenäni ajatusta siitä, että kirjoitan lukijoille. Etenkin terveydestä ja lääketieteestä kirjoittavana toimittajana pohdin usein sitä, miten lukijani artikkelista parhaiten hyötyisivät”, Kähkönen painottaa.

Tekstiksi pitkän prosessin kautta

Tekstin tuottaminen on monivaiheinen prosessi, jossa “pieleen voi mennä periaatteessa kaikki”, sillä liikkuvia osia on paljon. Haasteita voivat tuoda mm. tiukka aikataulu, asiakkaalta saatu puutteellinen alustus tai vaikkapa takkuileva yhteistyö valokuvaajan tai haastateltavan kanssa. Joskus toimittaja itse on huonossa vireessä eikä tekstin tuottaminen etene toivotusti.

Ongelmallisin vaihe jutun tuottamisprosessissa on Kähkösen mukaan tarkistusvaihe. Journalistin ohjeiden mukaan toimitusvaltaa ei saa luovuttaa toimituksen ulkopuolelle, joten haastateltavalla on oikeus korjata tekstistä vain asiavirheet. Silloin tällöin toimittaja kohtaa kuitenkin kokeneitakin haastateltavia, jotka tekstin tarkistusvaiheessa yrittävät puuttua tekstin ilmaisutapaan tai näkökulmaan.

“Pyrin olemaan tilanteissa joustava, jotta haastateltavalle jää jutuntekoprosessista mukava olo. Tähtään aina reiluun lopputulokseen, mutta kuitenkin sillä varauksella, että voin itsekin allekirjoittaa lopullisen version hyvillä mielin.”

Aina korjauspyynnöt eivät kuitenkaan ole kohtuullisia. Joskus Kähkönen on joutunut lähettämään haastattelunauhojen litteraatin haastateltavalle tai jutun tilanneelle henkilölle voidakseen todistaa, että hänen jutussaan esittämänsä faktat ja käyttämänsä ilmaisut ovat haastateltavalta peräisin. Suuremmilta ongelmilta on kuitenkin vältytty; Kähkönen nauraa, ettei ainakaan toistaiseksi ole joutunut Julkisen sanan neuvoston eteen.

Tieto lähelle ihmistä

Mielenkiintoisimpana tekstilajina Kähkönen pitää reportaaseja, jotka sukeltavat syvälle haastateltavan elämään. Hyvän reportaasin kirjoittaminen vaatii toimittajalta taitoa eläytyä haasteltavansa ajatuksiin, saada haastateltava luottamaan toimittajaan ja tuoda tämä jutussa esille omannäköisenään persoonana. Juuri pitkät reportaasit antavat Kähköselle virtaa pitkäksi aikaa.

Artikkelit voivat kertoa aroistakin aiheista: sairauksista, menetyksistä ja kuolemasta. Erityisesti silloin faktojen täytyy olla kohdillaan, jotta potilaat ja omaiset saavat tutkittua tietoa sekä vinkkejä päätöksiinsä. Monimutkaisten termien sijaan olennaisempia ovat käytännön tietopaketit.

“Potilaat haluavat ennen kaikkea asiantuntevaa kuvailua sairauksistaan. Läheisille pyrin puolestaan tarjoamaan tietoa sairastuneen auttamisesta ja surun käsittelemisestä. Vaikeistakin asioista voi kertoa tuomalla aiheen lähelle ihmistä.”

 

Anni T., Anni M., Maisa L.