Kuvittaminen on muutakin kuin vain piirtämistä

Kuvittaminen on aina ollut Kai Vaalion kutsumus. Vaikka ammatinvalinta oli selkeä, toi työ kuitenkin mukanaan yllätyksiä ja omia haasteitaan. Freelancerina työskentelevä Vaalio muistelee uransa alkutaipaleen olleen haastava; koulutuksessa hän olisi kaivannut enemmän tukea muun muassa alan sopimusten tulkitsemiseen ja apurahahakemusten laatimiseen.

Haastateltava poseeraamassa kuvittamansa sarjakuvakirjat kädessään
Kuva: Saimi Joutsi

Freelancerina työskentelevä Kai Vaalio käyttää montaa eri ammattinimikettä: graafinen suunnittelija, kuvittaja, sarjakuvapiirtäjä sekä matkakirjailija. Tällä hetkellä hänen suuri projektinsa on kuitenkin Arttu Unkarin Isämies-sarjan kuvittaminen.

“Kuva tukee tekstiä ja teksti kuvaa”

Kuvittamisella on etenkin lastenkirjassa tärkeä rooli, mutta Vaalion mukaan kuvitus jää usein vaille ansaitsemaansa arvostusta: “Kirja ei toimi ilman tekstiä, mutta ei myöskään ilman kuvia.” Vaalion mielestä myös kuva on tekstiä ja täten itse kuvittamisprosessi tekstityötä.

Kuvitusprosessin ydin on siis kuvan ja kirjoitetun tekstin välinen suhde. Kuvittajan työssä korostuvat etenkin erilaisten lukutaitojen merkitys: kuvanlukutaito ja tekstin lukeminen kulkevat kuvitusprosessissa käsi kädessä. Suurin osa kuvittajan tekstityöstä kohdistuukin nimenomaan kirjoitettujen tekstien lukemiseen sekä niiden pohjalta tehtyihin tulkintoihin. Vaalio kertoo lukevansa Isämies-teoksien pohjatekstit viidestä kuuteen kertaan kuvitusprosessin aikana. Myös kuvittaminen itsessään on pitkäkestoinen prosessi: yhden Isämiehen kuvittaminen kestää keskimäärin puoli vuotta.

Kuvittaja, kirjailija ja kustannustoimittaja tiiviissä yhteistyössä

Kuvittajan ammatissa myös hyvät kirjoitustaidot ovat tarpeellisia esimerkiksi yhteydenpidossa kirjailijan ja kustannustoimittajan kanssa. Vaaliolla, Unkarilla ja kustannustoimittajalla on yhteinen sähköpostiketju, jossa heitellään Isämiehen kuvittamista koskevia ideoita. Näin kaikki pysyvät perillä kirjan toteutuksesta. Vaikka Unkari on itse tekstin tuottaja, myös Vaalio saa ehdottaa omia visioitaan: “Olemmehan me kuitenkin fifty–fifty-tekijät.”

Joskus taas kirjailija antaa välihuomioita kuvitukseen ja pyytää vaikkapa lisäämään jonkin tietyn kuvan. Vaalio, joka hoitaa myös Isämiehen taittamisen, lisää Unkarin ehdotukset mukaan, jos ne sopivat sivun asetteluun. Aina välillä joku kolmikosta joutuu siis joustamaan. Isämiehen toiseen osaan Vaalio oli kuvittanut kohtauksen, jossa Isämies riehuu päiväkodissa ja osoittelee pikkulapsia aseella. Kustantamon puolella alettiin kuitenkin pohtia, olisiko kuva liian raju ja hyväksyisivätkö vanhemmat sitä. Lopulta aseet korvattiin kompromissina banaaneilla.

Kuvittaja oppii kantapään kautta

Freelancerina tekstiä joutuu tuottamaan myös oman työn markkinointitarkoituksissa, kuten verkkoportfolion luomisessa, apurahahakemuksissa sekä viestittelyssä asiakkaiden kanssa.  Vaalio on lisäksi työstänyt omia projektejaan, kuten itse kirjoittamiaan sarjakuvamuotoisia matkakirjoja. Hän uskoo, että matkakirjojen kirjoittamista hyödyttäisi toimittajatausta, joka voisi auttaa kuvittajaa ymmärtämään paremmin alan ammattietiikkaa ja toimintatapoja.

Kuvittajan koulutuksessaan Vaalio olisi kaivannut hieman enemmän apua tekstitaitojen kehittämiseen, etenkin sopimusten laatimiseen ja apurahojen hakemiseen. Vaalio muistelee suorittaneensa joitakin yrityskursseja, joista ei kuitenkaan jäänyt kovin paljon käteen. Apurahojen hakemista käsiteltiin todella lyhyesti, ja monelle tuntui jäävän epäselväksi, mitä apurahat edes ovat. Vaalion mukaan olisikin ollut hyödyllistä päästä kirjoittamaan hakemuksia jo koulutusvaiheessa. Toisaalta esimerkiksi opinnäytetyössä joutui perustelemaan tarkkaan, mitä on tehnyt ja miksi, mikä opetti seisomaan omien töidensä takana myös työelämässä.

Tekstitaitojen kehittämisessä Vaalio kokee hyötyneensä etenkin liittymisestä Kuvittajat ry -ryhmään muutama vuosi sitten. Ryhmän kautta saa esimerkiksi vinkkejä sopimusten laatimiseen ja oppii arvioimaan sopivan hinnoittelun omalle työlleen. Toisaalta myös Vaalion pitkään kuvittajana toiminut veli Anssi Vaalio on toiminut merkittävänä apuna samoissa asioissa. Vaalio myöntää oppineensa tekstitaitoja, kuten sopimusten laatimista ja apurahahakemusten kirjoittamista, eniten kantapään kautta – valitettavasti.

Emma Honkanen, Hanna Stocklin, Noora Westermarck, Juulia Mäyrä

Sosiaaliohjaajan työ muutoksessa – teksteillä turvaa ja selkeyttä asiakastyöhön

Vantaan kaupungilla lastensuojelun avopalveluissa työskentelevä sosiaaliohjaaja Hanna Liljeström on toiminut alalla vuodesta 1992 ja nähnyt alansa tekstityössä tapahtuneen muutoksen. Työssä, jossa sensitiivisyys ja läpinäkyvyys ovat merkittävässä osassa, vaaditaan sosiaaliohjaajalta silmää tekstien työstämiseen.

Haastateltava hymyilemässä kameraan päin harmaalla taustalla
Kuva: Sara Hack

Sosiaaliohjaaja Hanna Liljeström kertoo tekstien määrän kasvaneen merkittävästi työssään vuosien mittaan. Liljeström kohtaa monenlaisia tekstejä vapaamuotoisista WhatsApp-teksteistä virallisiin palvelusuunnitelmiin ja päivittäisraportteihin. Sosiaalityöhön liittyvä tekstityö on toisaalta luonteeltaan hyvin tarkkaan säädeltyä, ja käytössä onkin paljon valmiita pohjia ja lomakkeita, joita muokataan kunkin asiakkaan tilanteeseen sopiviksi. Liljeström kuvailee työstään yli puolen olevan työskentelyä tekstien parissa joko yksin, kollegan tai asiakkaan kanssa.

Raportoinnin lisäyksellä läpinäkyvyyttä työhön

Sosiaalityössä asioita kirjataan ylös huomattavasti enemmän kuin ennen, minkä Liljeström näkee vain hyvänä asiana: ”Asiakkaan kannalta ajateltuna tilannetta on parantanut paljon se, että työstä on tullut läpinäkyvämpää.” Aiemmin asiakastapaamisista ei välttämättä edes tehty kirjauksia, minkä takia asiakkaan saattoi olla vaikea ymmärtää, mitä prosessissa tapahtuu. Nykyään jokaisesta tapaamisesta tehdään muistio Apotti-ohjelmaan, josta tiedot siirtyvät tietojärjestelmä Maisaan asiakkaan luettavaksi.

Kullekin asiakkaalle laaditaan palvelusuunnitelma – lupaus lastensuojelun tarjoamasta palvelusta – johon kirjataan muun muassa perheen nykytilanne ja työkalut, joilla perheen tilannetta arvioidaan. Kaksikymmentä vuotta sitten kukin työntekijä kirjasi palvelusuunnitelmaan itsestä parhaimmalta tuntuvat asiat, jos suunnitelmaa edes tehtiin. Nykyään palvelusuunnitelma on lailla pakolliseksi määrätty raportti, jossa täytyy näkyä työskentelyn keinot ja tavoitteet. Liljeströmin mukaan työhön on kahdessakymmenessä vuodessa tullut kirjausten myötä lisää järjestystä ja suunnitelmallisuutta. Jos perheen tilanne johtaa esimerkiksi oikeusprosessiin, kirjauksia tutkitaan hyvin tarkkaan hallinto-oikeudessa.

Vaikka kirjausten määrä on lisännyt työtä, ei Liljeström kuitenkaan kaipaa aikaa, jolloin kirjaamista oli vähemmän. Hän näkee nykyisen käytännön tarjoavan tarpeellisen tavan mitata työtä ja esimerkiksi sitä, olisiko lapsi ollut sijoituksen tarpeessa vai ei. ”Aiemmin, kun ei ollut pakko kirjoittaa niin paljon, asiat jäivät pimentoon, mistä kärsi suoraan lapsi. Aika oli hyvin erilainen silloin”, Liljeström sanoo.

Tekstitaidot kehittyvät koulutuksessa ja työelämässä

Sosiaalityöhön oleellisesti liittyviin tekstitaitoihin kiinnitetään paljon huomiota jo opiskeluvaiheessa, jolloin niitä opetellaan muiden taitojen ohessa. Korkeakouluopintojen varaan ei kuitenkaan lasketa kaikkea, vaan uusien harjoittelijoiden ja työntekijöiden kanssa käydään aina läpi tekstin tuottamiseen ja käyttämiseen liittyviä asioita. Lisäksi kokeneempi työntekijä tarkastaa aloittelijoiden tekstit ennen kuin ne lähetetään eteenpäin. Ensimmäinen kosketus työmaailmaan otetaan tyypillisesti sosionomiopintojen kolmantena vuotena, jolloin opiskelijoilla on Liljeströmin mukaan jo paljon osaamista ja kirjaukset onnistuvat pääsääntöisesti hyvin. ”Riippuu toki harjoittelijasta, miten hyvin osaa hahmottaa, mitä lapsen kirjaukseen sopii laittaa ja mitä ei.”

Työ edellyttää kuitenkin jatkuvaa kehittymistä ja oppimista, ja siksi Vantaan kaupunki järjestää sosiaalityön ammattilaisille säännöllisesti dokumentointikoulutuksia, joissa hiotaan yksityiskohdatkin kuntoon. Liljeströmille itselleen tekstin tuottaminen tuntuu helpolta. Hän mainitsee vahvuuksikseen napakkuuden ja lyhytsanaisuuden. ”Jo yhdessä asiakkaassa on paljon pohdittavaa ja kirjattavaa, joten kovin pikkutarkasti ei pysty kirjoittamaan”, hän toteaa. Mahdollisia täytettäviä kohtia esimerkiksi palvelusuunnitelmassa on hänen arvionsa mukaan ainakin kolmekymmentä.

Sensitiivisyys kaiken toiminnan lähtökohtana

Liljeström kohtaa työssään vaikeissa tilanteissa olevia henkilöitä, joiden auttaminen vaatii myös hienotunteista asennoitumista. Asiakasta täytyy kunnioittaa. ”Teksteissä ei saa olla mitään sellaista, mikä turhaan pahoittaa asiakkaan mielen”, Liljeström toteaa. Tämä on tärkeää jo siksi, että lapset pääsevät lukemaan tekstejä vielä aikuisenakin.

Huoltajat näkevät alle 12-vuotiaiden lasten tekstit heti Maisan kautta. Sen takia onkin oltava tarkkana, miten mikäkin asia ilmaistaan. Osa asiakkaista tarttuu herkästi siihen, jos jokin tekstissä on heidän mielestään väärin. Silloin työntekijän pitää korjata tekstiä. Koska teksteissä puhutaan asiakkaiden henkilökohtaisista asioista, tavoitellaan aina mahdollisimman neutraalia ilmaisua. ”Pyritään siihen, että tekstimme liittyvät lapsiin eivätkä esimerkiksi vanhempien eroriitoihin, mutta osittain voidaan joutua kertomaan myös erosta, kun se on osa lapsen tilannetta.”

Aiemmin sosiaalihuollossa näkyi paljon mielivaltaa lasten sijoituksissa. Nykyään muutokset tekstityössä ovat tuoneet läpinäkyvyyden ja sensitiivisyyden osaksi sosiaalityön jokaista päivää.

Emma Eklund, Sara Hack, Iiris Helinä, Venla Tarus

Merenneitokoulussa tekstitkin ammentavat luovuudesta

Liikunnanohjaajan työssä tekstit saattavat jäädä fyysisen työn varjoon, mutta niillä on tärkeä rooli esimerkiksi yhteydenpidon ja markkinoinnin onnistumisessa. Merenneitouintia ohjaava Sessa Verkkoperä haluaa välittää teksteissä merenneitokoulun lämmintä tunnelmaa.

Haastateltava istumassa merenneitopyrstö päällään

Merenneitokoulussa merenneitopyrstön kanssa uimista opettavan Sessa Verkkoperän tavanomainen työpäivä merenneito-opena on monipuolinen. Se sisältää kommunikaatiota asiakkaiden kanssa, tilojen siivoamista ja merenneitokoulun sivujen päivittämistä. Pääpaino on fyysisessä työssä: Verkkoperä pitää merenneitouinti- ja joogatunteja kaiken ikäisille. Tällä hetkellä hän kouluttaa myös uusia ohjaajia tulevaisuudessa kenties laajenevaan toimintaan. Verkkoperä vastaa kaikkien kurssien toteutuksesta itse. Paitsi tunneilla myös muissa työtehtävissä varsinaisten ohjaustuntien ulkopuolella hänen persoonansa merkitys on suuri.

Yhteydenpitoa merenneitoterveisin

Verkkoperä kertoo käyttävänsä tekstejä työssä lähinnä yhteydenpidon välineinä. Hän tiedottaa koulunsa nettisivuilla tuntitarjonnasta ja vastaa viesteillä asiakkaiden kysymyksiin. Vuorovaikutus sosiaalisen median kanavissa on toistaiseksi ollut pienimuotoista. Koulun tavoitteena on kuitenkin käyttää esimerkiksi Instagramia monipuolisemmin. Verkkoperä kertoo uusien nettisivujenkin valmistuvan parhaillaan ja vaikuttaa tyytyväiseltä.

Merenneitokoulunsa positiivista ja helposti lähestyttävää imagoa Verkkoperä haluaa pitää yllä rennon viestinnän avulla. Hän mainitsee käyttävänsä runsaasti emojeja, joiden kautta asiakkaille on tarkoitus välittää ”positiivista energiaa”. Esimerkiksi uimahallin käytäntöjä koskeviin ohjekyltteihin hän pyrkii lisäämään leikkisyyttä kirjaamalla niihin “merenneitoterveisiä” ja lisäämällä simpukkahymiöitä. Vaikka Verkkoperä pitää iloista ja helposti lähestyttävää kommunikointia tärkeänä, hän nostaa esille myös oikeakielisyyden merkityksen osana ammattimaista toimintaa.

Sanavalinnat markkinoinnin haasteena

Myös markkinointi on tärkeä osa merenneito-opettajan työtä. Flyerien kirjoittaminen ja mainosten suunnittelu vaativat taitoa. Verkkoperä ei ole itse saanut markkinointikoulutusta, mutta markkinoinnin asiantuntijalle olisi tilaa: ”Jos saisimme sellaisen merenneito-opettajan, jolla on markkinointiosaamista, niin se olisi tiimillemme todella arvokasta.”

Koululla järjestettävien merenneitosyntymäpäivien markkinoinnissa on kiinnitetty viime aikoina huomiota asiakaskunnan laajentamiseen. Merenneito-sana saattaa Verkkoperän mukaan herättää joissain ihmisissä ennakkoluuloja, eivätkä kaikki halua järjestää merenneitosynttäreitä. Synttärit sopivat kuitenkin kaikille sukupuoleen katsomatta, koska käytännössä merenneitouinti on ”vapaasukellusta jalat yhdessä” uimapukupyrstön kanssa ja hyvää treeniä selkärangalle ja keskivartalolle. Päänvaivaa on tuottanut merenneito-sanan korvaaminen sukupuolineutraalimmalla ilmauksella. Tällä hetkellä Verkkoperä on laajentamassa synttäreiden konseptia esimerkiksi merirosvoihin.

Tarinallisuus on olennainen osa syntymäpäiviä. Luovuutta tarvitaan myös videoiden ja kurssiohjelmien rakentamisessa. Verkkoperä kertoo kurssisisältöjen syntyvän lähinnä ”lennossa”, mutta joskus myös suunnittelua tarvitaan. Etenkin videoiden suunnitteluun Verkkoperä haluaisi panostaa enemmän myös kirjallisesti.

Kokopäiväiseksi merenneito-opettajaksi?

Yrittäjänä Verkkoperä pääsee toisinaan myös perinteisempien työtekstien pariin tehdessään laskuja ja veroilmoituksia sekä pitäessään asiakasrekisteriä. Ohjaajien vähäisen määrän lisäksi tekstien tuottamiseen käytettävää aikaa rajoittaa se, että merenneitokoulu ei toistaiseksi ole Verkkoperän päivätyö. Hän toivoo, että voisi olla kokopäiväinen merenneito-opettaja, mutta toistaiseksi joutuu toisen työnsä hoitamiseen kuluvan ajan vuoksi priorisoimaan, mitä asioita hän merenneitokoulun eteen ennättää tehdä. Kaiken sen, mitä hän tekee, hän toivoo kykenevänsä tekemään “rauhan kautta sydämestä” mieluummin kuin pakon edessä ja kiirehtien.

Hilpi Lyytikäinen, Jiina Ruuskanen, Suvi Ponkiniemi, Salli Mäkinen

Sponsorihakukirjeistä twiitteihin – Ammattipurjehtijan työssä tarvittavat kielelliset taidot saattavat yllättää

Tapio Lehtinen ei ole mikään sunnuntaipurjehtija, vaan esimerkki siitä, millaisia asioita äärimmäisellä intohimolla ja rakkaudella lajiin voi saavuttaa. Yksin maailman ympäri purjehtinut Lehtinen kohtaa työssään monenlaisia tekstejä ja tilanteita, joissa niitä pitää myös itse tuottaa.

Tapio Lehtinen on yksi kuudesta ihmisestä, jotka ovat suorittaneet loppuun Golden Globe Race -kilpailun, eli purjehtineet maailman ympäri yksin, pysähtymättä ja ilman nykyaikaista teknologiaa. Vuoden 2018 kilpailu, johon Lehtinen osallistui, järjestettiin kilpailun 50-vuotisjuhlavuoden kunniaksi. Lehtinen on purjehtinut lapsesta asti ja nimittää itseään elämäntapapurjehtijaksi. Koulutukseltaan hän on tuotantotalouden diplomi-insinööri, mutta työskentelee ammattipurjehtijana ja omistaa myös alaan keskittyvän yrityksen. Seuraavien kahden vuoden aikana on luvassa kaksi uutta purjehduskilpailua, Golden Globe Race 2022, sekä Ocean Globe Race vuonna 2023, johon Lehtinen osallistuu yhdessä miehistön kanssa.

Lokikirjan kirjoittamista ja twiittejä

Lehtisen työhön kuuluu paljon muutakin kuin itse purjehtiminen, yhtenä osa-alueena erilaisten tekstien käsittely ja tuottaminen. Purjehtijana hän lukee ja hyödyntää muun muassa ohjekirjoja, manuaaleja, karttoja, säätiedotuksia, viestejä sekä tiedotteita. Itse hän kirjoittaa esimerkiksi lokikirjoja, joilla kartoitetaan purjehdusmatkojen etenemistä.

Yleisesti ottaen lokikirjan rakenteelle tai sisällölle ei ole tiukkoja vaatimuksia. Golden Globe Race -kilpailussa siitä oli kuitenkin löydyttävä kaikki sijainnin määrittelemiseksi tehdyt toimenpiteet, kuten sekstantin avulla tehdyt laskutoimitukset. Kirjaa oli pidettävä myös radioyhteyksistä. Toisin sanoen lokikirjan oli osoitettava, ettei kilpailija ole käyttänyt esimerkiksi GPS-navigaattoria. Muuten se, mitä lokikirjaan kirjoittaa, oli kilpailun aikana purjehtijan itse päätettävissä.

Myös sosiaalinen media ja sen sisällön tuottaminen liittyy olennaisesti purjehtijan työhön, sillä esimerkiksi sponsorien hankinnassa näkyvyys on hyödyksi. Golden Globe Race -kilpailussa purjehtijoita vaadittiin julkaisemaan vähintään yksi Twitter-päivitys päivässä, mihin Lehtinen suhtautui aluksi hieman vastahakoisesti. Twiitit lähetettiin satelliittipuhelimella, ja niiden oli oltava vähintään 60 merkkiä. “Päätin, että lopetan kiukuttelun ja plöräytän sinne mitä mielessä milloinkin oli”, Lehtinen nauraa.

Sponsorihankinta “kuin nyrkkeilyä”

Koska Golden Globe Race 2018 järjestettiin turvallisuusvälineistöä lukuun ottamatta vuoden 1968 alkuperäisillä säännöillä, vaati siihen osallistuminen runsaasti valmistautumista ja työtä. Tekstitaitojen osalta tärkein, raskain ja vaativin osa kilpailua on Lehtisen mukaan kuitenkin sponsorien hakeminen, joita ilman kilpailuun osallistuminen olisi mahdotonta.

Tällä hetkellä käynnissä on sponsorihankinta vuoden 2023 Ocean Globe Race -kilpailuun, johon Lehtinen osallistuu kymmenhenkisen miehistön kanssa. Lehtisen keski-iältään 24-vuotias miehistö valmistelee vuoden 2023 purjehdusta työryhmissä, joista yhden tehtävänä on varain- ja sponsorihankinta. Sponsorihankinta etenee niin, että Lehtinen käy työryhmän kanssa firmalistoja läpi ja analysoi yhteistyökumppanuutta, joka voisi toimia. Tämän jälkeen valittua yritystä lähestytään sähköpostitse. Ensimmäisen sähköpostin avulla luodaan ensivaikutelma, jonka tekemiseen annetaan tilaisuus vain kerran. Lehtinen kuvaa, kuinka viesti pyritään viilaamaan niin, että yrityksen mielenkiinto herää ja aikaa tunnin videopalaverille löytyy.

Sponsorihakutiimi tekee lujasti töitä saavuttaakseen 1,3 miljoonan euron tavoitteen. Lehtinen kertoo ottaneensa tiiminsä kanssa yhteyttä 200–300 firmaan, ja noin yksi kolmestakymmenestä on suostunut. “Sanon aina tiimilleni, että se on kuin nyrkkeilyä”, Lehtinen kertoo. “Voittajakin on voitostaan huolimatta ottanut monta kymmentä kipeää iskua vastaan.”

Sponsorihakuun liittyvä tekstintuottaminen on Lehtisen mukaan pitkälti tiimityötä, jossa ideoita pallotellaan puolin ja toisin. Parhaimmillaan teksti syntyy siten, että joku tekee pohjan, jota viilataan yhdessä tiimin kanssa. Tiimi työskentelee hyvin oma-aloitteisesti ja hoitaa itsenäisesti jopa yhteydenottoja firmoihin. Lehtinen on kuitenkin mielellään mukana prosessin siinä osassa, johon kuuluu lähestyttävien firmojen taustojen tarkistaminen ja sen varmistaminen, että viestin muotoilu resonoi firman tilanteen ja tavoitteiden kanssa.

Oma kirja ja intohimona kaunokirjallisuus

Vuonna 2020 Lehtisen yksinpurjehduksesta julkaistiin kirja, jonka on kirjoittanut Helsingin Sanomissa pitkän uran urheilutoimittajana tehnyt Ari Pusa. Kirjoitusprosessi oli ajoittain vaativa, sillä pitkästä urastaan huolimatta Pusalla ei ollut omakohtaista kokemusta juuri purjehtimisesta, ja hän kirjoitti kirjan ensimmäisen version lähes pelkästään radioamatöörien raporttien pohjalta. Radioamatöörit olivat Suomesta käsin Lehtisen apuna toiminut ryhmä, jonka avulla hän piti yhteyttä Suomeen ja sai paljon tärkeää informaatiota kilpailun aikana. Myös seuraavasta purjehdusmatkasta, syksyllä 2022 starttaavasta toisesta Golden Globe Racesta on tavoitteena tehdä kirja, joka näillä näkymin kirjoitetaan sekin Ari Pusan kanssa.

Myös kaunokirjallisuudella on merkittävä rooli Lehtisen työssä. Pitkillä, jopa liki vuoden mittaisilla, purjehduksilla hän voi yhdistää kaksi intohimoaan ja uppoutua pitkiin romaaneihin. Lehtinen toteaa, että lukeminen kilpailun aikana on kiinni omasta halusta, mutta kokee itse tällä olevan olennainen rooli omilla purjehduksillaan. Häntä huolettaa nuorten vähentynyt lukuinto, ja tuleville purjehtijoille hän haluaa korostaa lukemisen merkitystä. “Hyvän kaunokirjallisuuden avulla voi elää monia muita elämiä kuin vain omansa, se rikastuttaa ja laajentaa elämää”, Lehtinen kuvaa. Hän uskoo, että lukemalla hän voi muokata sujuvammaksi myös omaa kirjoittamistaan – edes pykälän verran.

 

Saara Päivinen, Anni Ranta ja Rosa Mattila  

Rehtori on yksinpuurtaja ja ohjeiden noudattamisen mestari

Tomi Ojanen toimii rehtorina Pihlajamäen ala-asteen koulussa. Hänen työpäiväänsä kuuluu juoksevien asioiden hoitamista, ajatusten vaihtamista opettajien ja koulusihteerin kanssa sekä erilaisten tekstien kirjoittamista ja lukemista. Tekstit ovat Ojasen ammatissa hyvin tärkeitä, ja niiden parissa hän työskentelee usein yksin työhuoneessaan.

Rehtorin työssä ei ole kahta samanlaista päivää. Välillä työpäivät kuluvat kirjoittamisen parissa, kun taas joskus suuren osan työpäivästä vie erilaisten tekstien lukeminen. Myös erilaiset kokoukset, infotilaisuudet ja koulun juhlapäivät tuovat työpäiviin vaihtelua. Rehtorin ammatissa teksteihin liittyvät tehtävät painottuvat usein esimerkiksi opettajille suunnattujen ohjeiden laatimiseen: Tomi Ojanen muokkaa ja suodattaa Helsingin kaupungilta tulleet ohjeet sellaisiksi, että ne pätevät ja soveltuvat hänen yksikköönsä. Vaikka Ojanen työskentelee suuren työyhteisön keskellä ja toimii vuorovaikutuksessa oppilaiden, opettajien ja muun henkilökunnan kanssa, hänen työhönsä kuuluu myös paljon yksin puurtamista.

Ei mitään ”höpöhöpökieltä” – rehtorin tekstejä määrittelevät tarkat raamit

Vaikka useimmat huoltajille ja henkilökunnalle suunnatut tekstit saa muotoilla oman harkinnan mukaan, rehtorin on kyettävä laatimaan tekstejä myös tarkkoja ohjeita noudattaen. Olennaista on myös se, että rehtori tuottaa tekstejä pääsääntöisesti itsenäisesti – siksi vastuu ohjeiden noudattamisesta lepää hänen harteillaan.

Ojanen kirjoittaa esimerkiksi vakinaisten opettajien virkaanottopäätöksiä, joiden sisältö ja muoto on määritelty hyvin tarkkaan. Ojanen muistelee 20 vuoden takaisia ohjeistuksia, jotka ulottuivat aina fontteihin saakka: ”Piti käyttää Arial 12 -kirjasinta kaikissa kaupungin virallisissa asiakirjoissa. Olen käyttänyt sitä siitä lähtien ja käytän edelleen.” Vaikka näin tarkkoja ohjeistuksia ei usein enää anneta, virkaanottopäätöksien kirjoittaminen on edelleen pikkutarkkaa työtä. Yksikin virhe riittää siihen, että aluepäällikkö tai HR-assistentti käännyttää tekstin välittömästi takaisin. ”Mokaamiseen ei ole varaa”, rehtori tiivistää.

Tarkat raamit pätevät myös koulun johtokunnan kokouksia varten laadittaviin esittelyteksteihin. Kirjallinen materiaali jää pysyvästi arkistoihin, joten kieliasun on oltava sen mukainen. Ojasta lainaten: ”Ne eivät voi olla mitään höpöhöpökieltä.” Tällaisetkin tekstit rehtori tuottaa itsenäisesti, joten oikeanlaisen ilmaisutavan löytäminen on pääsääntöisesti hänen vastuullaan.

Kokenut rehtori piilottaa persoonansa ja välttelee ammattijargonia

Rehtorin on huomioitava ilmaisutavassaan se, kenen tai keiden kanssa viestii: Virallisten tahojen, kuten aluehallintoviraston, kanssa kommunikoidessa on noudatettava erityistä tarkkuutta ja pysyteltävä jokseenkin ”persoonattomana”, jotta vältytään epäselvyyksiltä. Sen sijaan kollegan sähköpostiin vastatessa on sallittua käyttää arkisempaa koodia ja siten tuoda viesteihin myös enemmän persoonallisuutta.

Työn parissa vietetyt vuodet näkyvät Ojasen ammattitaidossa. Hän kertoo, että uran alkutaipaleella hänen kirjoittamissaan teksteissä näkyi enemmän hänen oma persoonansa. Silloin saamastaan palautteesta Ojanen on myös oppinut olemaan varovaisempi, ja nykyään hän kirjoittaa muodollisempaa tekstiä. Ojanen kertoo, ettei hän voi rehtorina tuoda teksteissä esiin omia mielipiteitään, ja korostaa: ”Täällä tehdään niitä hallinnollisia töitä, jotka Helsingin kaupunki on määrännyt tehtäväksi, ja poliitikot hoitavat sitten omaa rooliaan.”

Persoonan häivyttämistä on myös se, että teksteissä vältetään ammattislangin ja -sanaston käyttämistä silloin, kun kohderyhmä ei niitä ymmärrä. Esimerkiksi huoltajille suunnatuissa kuukausitiedotteissa Ojanen kertoo suosivansa yleistajuisia käsitteitä, jotta kohderyhmä eli huoltajat ymmärtäisivät sisällön mahdollisimman hyvin. ”Vanhemmille pitää puhua sellaisilla termeillä, että he ihan oikeasti ymmärtävät. Sitten taas opettajilta voi vaatia, että heidän pitää hallita ammattikieli. Heille puhutaan vähän erityylisesti”, Ojanen toteaa.

Silmäilyn jalo taito

Kirjoittamisen lisäksi rehtorin työhön sisältyy paljon lukemista. Pääosin Ojanen lukee työssään hallinnollisia tekstejä, kuten virallisia tutkimusraportteja ja koronaohjeistuksia. Joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta rehtori lukee tekstejä yksin, ja hänen vastuullaan on ymmärtää lukemansa tekstit. Jos hän ei ymmärrä lukemaansa, hänen on vaikea välittää tietoa eteenpäin koulun henkilökunnalle ja huoltajille.

Rehtorin työssä lukutaidon on siis oltava hyvällä tasolla. Luettavia tekstejä on paljon, ne voivat olla keskenään erilaisia ja jotkin voivat vaatia erityistä keskittymistä. Ojanen kertoo, että ydinasian löytäminen tekstistä on tärkeä taito. Hän myös toteaa silmäilevän lukemisen olevan hyödyllistä pitkien tekstien kanssa, sillä rehtorin työaika on rajallinen. ”Esimerkiksi raportit ovat sellaisia, että ei niistä voi lukea kaikkia sivuja. Ei aika riitä semmoiseen”, Ojanen tarkentaa.

Rehtori hukkuu teksteihin, mutta ”se on tätä päivää”

Tekstityötä voisi Ojasen mukaan olla hieman vähemmän. Tekstien tulva on todella suuri. Kiire on koko ajan läsnä, ja kirjoitetun tekstin laatu saattaa kärsiä. ”Tekstit ovat varmasti riittävän hyviä, mutta aina voisi vähän parantaa”, Ojanen sanoo.

Rehtorin työtä helpottaa, jos hänelle tarjotaan valmis tekstipohja, jota muokata omanlaisekseen. Ojanen pohtii myös mahdollisuutta saada avuksi työntekijä, joka voisi jakaa hänen kanssaan vastuuta tekstien tuottamisesta: ”Olisi vaikeaa miettiä sellaisia ihmisiä, jotka tuottaisivat minulle tekstiä. Sellaisia ei oikein tahdo löytyä”, Ojanen toteaa. Ojanen on tyytyväinen työhönsä, vaikka tekstityön määrä onkin suuri. ”Sille ei varmaan oikein voi mitään. Se on tätä päivää.”

 

Julia Roos, Tinna Virpo, Helmi Wiikeri ja Jarna Örö

Ohjaaja välittää tekstin näyttämölle

Sirpa Riuttala on todellinen teatterialan moniosaaja. Teatterikorkeakoulusta valmistumisensa jälkeen hän on toiminut Ylioppilasteatterin taiteellisena vastaavana ja ohjannut useita menestyneitä teoksia useille eri näyttämöille ympäri Suomea. Tekstejä syntyy produktioiden eri vaiheissa runsaasti.

Kuva: Marko Virtanen

Teatteriohjaaja Sirpa Riuttala tekee töitä tekstien parissa lähes sata prosenttia työajastaan. Ohjausprosessissa näytelmä ja sen erilaiset kirjalliset muodot, näyttämötekstit, ovat se, mistä lähdetään liikkeelle. Niitä luetaan lakkaamatta ja työstetään kaikissa produktion vaiheissa.

Näyttämötekstiä työstetään yksin ja työryhmässä

Vaikka näyttämöteksti edustaa ohjaajan työssä yleisintä tekstilajia, ei prosessi sen työstämisessä näyttämölle suinkaan ole yksitoikkoisesti vain lukemista. Teksti näyttelee eri osaa eri työvaiheissa: se on lukemisen lisäksi välillä tuotettavana yksin tai työryhmän kanssa, välillä tulkinnan tai pohdinnan alla. Se on produktion keskipiste, joka muuttuu prosessien aikana ja siirtyy lopulta näyttämölle. Ohjaajan työssä Riuttala kertoo näyttämötekstin kulkevan mukana koko ajan joko esimerkiksi oman itsen, assistentin tai kuiskaajan välityksellä. Lisäksi näytelmää työstettäessä ohjaajalla itsellä on tärkeä olla käsissään ohjaussuunnitelma.

Suomen kaikissa laitosteattereissa teoksen ohjaamisen prosessi pysyy kohtuullisen samankaltaisena, jo teatterikorkeakoulussa opetetun mallin kaltaisena. Teatteriohjaaja ennakkosuunnittelee esitystä joko yksin tai muiden kanssa. Laitosteattereissa ohjaajan tavalliseen työpäivään kuuluu paljolti istumista ja näyttelijöiden seuraamista ja ohjaamista. Prosessista riippuen ohjaaja osallistuu enemmän tai vähemmän muiden tekemiseen.

Välillä näyttämötekstit muokkautuvat tai syntyvätkin työryhmän yhteistyönä. Yhteistyö voi olla vaikkapa näyttelijöiden kanssa käytyjä neuvotteluja esimerkiksi taiteellisesta toteutuksesta. Ylioppilasteatterissa on syntynyt myös niin sanotusti päällekirjoitetusti luotu näytelmä Seitsemän siskosta Aleksis Kiven alkuperäisteoksesta Seitsemän veljestä. Päällekirjoittamisella Riuttala viittaa prosessiin, jossa näytelmän alkuperäistekstiä mukaillen kirjoitetaan uusi näytelmäteksti. Lisäksi näyttelijöiden kommunikointi tai harjoituksien improvisaatio tuottaa joskus hedelmää niin, että monen kerran jälkeen syntyy oikeanlainen dialogi, jonka kautta näyttämöteksti syntyy valmiiksi. Ohjaajan rooli on artikuloida ohjeet työryhmälle metodisesti ja auttaa tekstin tulkinnassa. Riuttalan sanoin näyttelijä ikään kuin kantaa tekstiä kehossaan ja ohjaaja toimii välittäjänä tekstin ilmenemisessä näyttämöllä halutulla tavalla.

Näytelmä rakentuu lakanalle

Esityksen ennakkosuunnittelemisessa Riuttala mainitsee tärkeänä työkaluna käytettävän lakana-nimistä mallia, jota on opetettu muun muassa Teatterikorkeakoulussa. Lakana on eräänlainen suunnitteluväline, jolla ohjaaja pääsee näyttämötekstin kokonaisuuteen käsiksi levittämällä näyttämötekstin valtavaksi tasoksi, lakanan kaltaiseksi paperijanaksi. Näytelmä ikään kuin puretaan osiin lakanan avulla: siitä käyvät ilmi esimerkiksi kohtaukset, roolihenkilöt, puvustus ja se, mitä milloinkin tapahtuu ja miksi. Riuttalan mukaan lakana pilkkoo näytelmän loogisesti osiin, mutta tuo näkyväksi sellaisia osasten välisiä suhteita, jotka sitovat näytelmän kokonaisuudeksi.

Produktion eri vaiheissa syntyy myös assosiaatiotekstejä, jotka Riuttalan tapauksessa merkitsevät esimerkiksi sanalistoja, runoja, parenteeseja eli toiminnankuvausta tai mitä tahansa vapaata kirjoittamista aiheesta, jonka ohjaaja kokee hyödylliseksi. Kyseiset tekstilajit auttavat ohjaajaa pääsemään eteenpäin ja syvemmälle prosessissa.

Työelämän opit ja haasteet

Riuttala on opiskellut Helsingin yliopistossa kotimaista kirjallisuutta sekä valmistunut Teatterikorkeakoulusta teatteritaiteen maisteriksi ohjauksen koulutusohjelmasta. Vaikka Teatterikorkeakoulun näytelmäanalyysitunnit antoivatkin paljon eväitä tekstityöhön, Riuttala kokee oppineensa vielä paremmaksi dramatisoijaksi työelämässä. Se taas näkyy lopputuloksena näyttämöllä ja hahmotuskyvyn parantumisena näyttämötekstiä käsitellessä.

On kuitenkin työelämän tekstitaitoja, joista pitkäkään opintotaival ei ole kerryttänyt tarpeellista harjoitusta. Teatteriohjaaja saattaa esimerkiksi joutua laatimaan apurahahakemuksia, joihin hänen tulee pukea sanoiksi liike- tai materiaalilähtöisiä teoksia. Tällaisten teosten artikulointi teksteiksi voi olla todella haastavaa. Ohjaaja saattaa joutua tahtomattaan määrittelemään teosta tavalla, joka tekee siitä liian painavan tai luo työryhmään tarpeetonta hierarkiaa.

Teatteriohjaajana laitosteatterissa, taiteilijana koulukodissa

Vaikka teatteriohjaajan työnkuvasta voi hahmottaa tiettyjä hyväksi havaittuja toimintamalleja ja työkaluja, luovalla alalla työskenteleminen takaa sen, ettei yksikään työpäivä ole samanlainen kuin edellinen. Jokaisen päivän keskiössä on kuitenkin näyttämöteksti, jonka pohjalta toimitaan joka ikinen päivä. Vaikka teatterikorkeakoulu antaa tuleville ohjaajille loistavat eväät tulevaisuuden kannalta, työssä kehittyy lopulta vain jatkuvan toiston kautta. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.

Teatteritaiteen maisteri tekee työtä taiteen kentällä monipuolisesti. Hän kirjoittaa ja esittää omia tekstejään. Keväällä 2022 Riuttala on aloittanut työt taiteilijana koulukodissa. Hän kerää sieltä aineistoa, tutustuu nuoriin ja työntekijöihin sekä koulukodin arkeen. ”Tarkoitus on käsitellä rajan tematiikkaa – tutkia, milloin nuori tai työntekijä on ylittänyt jonkin rajan ja milloin heidän rajojaan on rikottu.” Aineistosta on myöhemmin tarkoitus työstää kaunokirjallinen teksti, kuunnelma tai monologi, Riuttala kertoo innoissaan. Mieleisintä tekstityötä Riuttalalle on omien luovien tekstien kirjoittaminen.

 

Pinja Kalliokoski, Iina Immonen ja Emilia Hämäläinen