Muutakin kuin esseiden korjaamista

Äidinkielenopettaja kohtaa työssään monenlaisia tekstejä. Oppitunnilla analysoidaan runoja ja kaunokirjallisuutta, mutta itse tekstityö sisältää myös paljon muuta. Opettajan laatimat tekstit ohjailevat ja pyrkivät kommunikoimaan. Teksteille keskeisintä on kannustaminen, ei kielioppivirheiden korjaaminen.

Helsingin yliopiston päärakennus on Sari Ruudulle merkityksellinen, sillä hän opiskeli keskustakampuksella kaksikymmentä vuotta sitten. Nostalginen paikka herättää keskustelua vanhoista professoreista ja päärakennuksen alkavasta remontista.

“Virkanimitykseltäni olen äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori, mutta työpäivän aikana äikänope tai S2-ope”, kertoo Sari Ruutu Helsingin yliopiston päärakennuksen kahvilassa. Viimeiset kolme ja puoli vuotta Ruutu on opettanut yläkoulussa, mutta vuosia opettajana hänelle on kertynyt jo yli kaksikymmentä.

Ruutu on koulutukseltaan filosofian maisteri, ja ennen yliopisto-opintojaan hän on käynyt kauppaopiston. Siellä hän oppi hyödylliseksi osoittautuneen kymmensormijärjestelmän lisäksi liike-elämässä vaadittavan korrektiuden ja tavan toimia.

Opettajan työn voisi kuvitella olevan enimmäkseen tekstien kanssa työskentelyä, kuten oppilaiden aineiden lukemista ja korjaamista. Todellisuudessa tekstityöhön kuluu vain puolet työajasta. “Oppilaiden kanssa työskentely on todellakin useimmiten keskustelua, jota pidän toistaiseksi parempana kommunikointikeinona. Silloin kuin työskentelen yksin, on se enimmäkseen tekstityötä.”

Tekstien tarkoitus on palvella vastaanottajaa

Tekstit toimivat kommunikoinnin välineenä. Oppilaille tehtävät ohjeet ovat Ruudun mielestä mielenkiintoisinta opettajan tekstityössä punakynän heiluttamisen sijaan. Ruutu pyrkii tekemään tekstejä vastaanottajaa varten, ei itseään. Hänen tavoitteenaan on motivoida oppilaat kirjoittamaan ja saada heidät nauttimaan tekstien tekemisestä. Hyvä teksti on sellainen, jonka viestin vastaanottaja ymmärtää ja joka saa vastaanottajan toimimaan halutulla tavalla.

“Haluan pitää ohjeet mahdollisimman selkeinä, mutta kannustavina ja informatiivisina. Kuristavan olon sijaan oppilaille pitää jäädä sellainen tunne, että he haluavat tehdä tehtävän.” Omista teksteistä on vaikea saada hyviä, jos itsellä on epämääräinen ajatus siitä, mitä tekstillä tavoittelee.

Oppilaiden kanssa työskennellessä tekstit eivät kuitenkaan aina onnistu tavoitteessaan. “Kuvittelen laittavani ohjeisiin kaikkea hyvää ja hienoa, mutta huomaan, etteivät ne välttämättä vastaakaan sitä, mitä tavoittelin. Sitten pitää vain ruveta korjailemaan.”

Joskus haastaviksi osoittautuvat myös keskustelut, joita ei ole mahdollista käydä kasvokkain. Oppilaiden vanhempiin ollaan yhteydessä koulun ja kodin väliseen yhteydenpitoon suunnitellun Wilma-järjestelmän kautta, mikä aiheuttaa välillä väärinkäsityksiä. Ruutu ei kuitenkaan usko, että hänen lähettämiensä viestien muoto olisi ongelman ydin, vaan pikemminkin käsiteltävä aihe on kipeä. Wilma-viesteissä täytyy usein referoida toisen sanomaa ja käsitellä huonoa käytöstä.

Ruudun mielestä haastavinta on ikävien viestien kirjoittaminen, etenkin siihen ryhtyminen. Hän pyrkii aina tekemään vastaanottajalle selväksi, mikä on lainattua ja mikä hänen omaa tekstiään. “Joskus kirosanan referoiminen on tarpeen, jos saan sillä huoltajan ymmärtämään, mitä viestilläni tarkoitan.”

Vaikka Wilma-viestien lähettäminen on joskus työn varjopuolia, Ruutu kokee ehdottoman tärkeäksi tiedottaa tapahtuneista vastaanottajan reaktiosta riippumatta. “Haasteista selviää vain tekemällä ja ryhtymällä työhön.”

Ajankäyttö ja -kuva näkyvät teksteissä

Toisenlaisia haasteita luo hallituksen esitys opettajien vuosityöaikakokeilusta.  Kokeilussa opettajien todellista vuosityöaikaa pyritään mittaamaan, sillä tällä hetkellä työ koostuu oppituntien lisäksi myös tuntien ulkopuolella tapahtuvasta suunnittelusta. OAJ:n mukaan kokeilun tavoitteena on saada opettajien palkka vastaamaan todellisia työtunteja.

Ruutu pelkää, että kokeilu hankaloittaa opettajien aikaan ja paikkaan sitomatonta työskentelyä ja rajoittaa autonomista itsemääräämisoikeutta, joka on ammatin tyypillinen etuoikeus. “Mututuntumalla ihmiset eivät pidä ajatuksesta.” Kokeilun lisäämä byrokratia uhkaa tunnetta, että pystyy tekemään oman työnsä kunnolla. “Jos kokeilu lisää palkatonta työtä, epäolennaisten raporttien tekoa tai vähentää oppilaisiin käytettävää aikaa, se on tietysti huono asia, sillä varsinainen työn tekeminen on ihan muuta.”

Ruutu toivoo, että kirjoitustyölle olisi tulevaisuudessakin aikaa: “Tuntuu, että nykyään kaiken pitää tapahtua niin nopeasti.” Opettajana hän kuitenkin haluaa pitää oppilaansa stressittömällä vyöhykkeellä, mutta toivoo samalla, että kirjoittaminen normalisoituisi osaksi heidän arkeaan. Hän haluaa saada oppilaat tajuamaan, millainen merkitys tekstitaitojen taitamisella on. “Joko minua hallitaan tai minä hallitsen.”

Silti Ruutu tuntee, ettei hän aina itsekään hallitse nopeasti kehittyvän tekstimaailman uusimpia käänteitä. Tekstit peilaavat nykyaikaa ja oppitunnilla saatetaan kielenhuollon ohessa analysoida esimerkiksi rap-lyriikoita. Ruutu kuitenkin naurahtaa olevansa onnellinen, että opettaa yläkoulussa. “Siellä opetellaan vasta perustaitoja, joten minun ei tarvitse yrittää mahduttaa lukion laajoja tekstimassoja opetukseen mukaan.” Välillä hän saa ajatuksen, miten tuoda jokin uusi asia opetukseen mukaan, toisinaan ideat tulevat myös oppilailta. “Kerran seiskaluokkalaiset innostuivat räppäämään kalevalamittaisia runoja.”

Positiivinen palaute muistuttaa työn tärkeydestä. Viimeksi Ruutua ilahdutti oppilaan oivallus, kun hän tunnisti oppitunnilla käsitellyn asian Haluatko miljonääriksi -ohjelmasta. “Tunnen onnistuneeni, kun huomaan, että oppilaille on jäänyt jotain mieleen.”

 

Rosa Havukainen & Aino Ruutu
Kuva: Pixabay