Vahvoja unia

Helsingissä vuonna 1867 julkaistu kirjanen Om drömmar on lyhyt, vain kaksitoista sivua käsittävä selonteko siitä, mitä unennäkö on ja miten se tapahtuu sekä mistä yleensä uneksutaan ja mistä unien sisältö on peräisin. Se oli osa ruotsinkielisen rahvaan sivistämiseksi suunnattua julkaisusarjaa, jonka aiemmissa osissa oli käsitelty esimerkiksi koralleja ja korallisaaria, Suomen sotaa, Pietari Brahea ja tahitilaisia.

Kuvalähde: Kuvakaappaus Doria.fi -sivustolla saatavilla olevan digitoidun aineiston kansilehdestä, https://www.doria.fi/handle/10024/102038 (luettu 30.9.2021)

Kirjasen julkaisijana olivat ”uusmaalaiset” (nyländingar), joka määritteli itsensä kansan sivistämisestä innostuneeksi opiskelijoiden ryhmäksi. Kyseisen unia käsittelevän tekstin laati kirjailija ja pilalehti Kurren toimittajanakin toiminut Oskar Reinhold Strömfors (1842–1880). Kirjasen välittämä unitietämys ei ollut vain Strömforsin käsialaa: kirjasessa mainitaan sen tekstin pohjautuvan tanskalaisen ”piispa Monradin” 6.4.1862 Kööpenhaminassa pitämään esitelmään. Esitelmöitsijä on todennäköisesti ollut Ditlev Gothard Monrad (1811–1887), tanskalainen teologi, poliitikko ja ministeri, joka toimi Lolland-Falsterin piispana ensin vuosina 1849–1854 ja myöhemmin toisen kerran vuosina 1871–1887. Kirjasessa mainittuna vuonna 1862 Monrad toimi Tanskan kulttuuriministerinä. Om drömmar ei kuitenkaan ollut millekään Monradin julkaistulle kirjalliselle tekstille pohjautuva suora käännös, vaan Strömforsin muistiin merkitsemä ja työstämä selvitys.

File:D G Monrad.jpg
D. G. Monrad. Kuvalähde: Wikimedia Commons

Tekstissä kuvastuvat monet 1800-luvun Euroopassa liikkuneet näkemykset unista. Kirjoittaja korostaa ensinnäkin nukkumisen ja levon merkitystä terveydelle todeten, ettei ”syvin” ja ”tervein” uni pidä sisällään minkäänlaista uneksuntaa. Tällainen uni, jonka aikana ”aistien portit” olivat suljettuina eivätkä tuoneet tietoa ympäröivästä maailmasta, vahvisti sekä sielua että ruumista. Mielikuvitus saattoi kuitenkin olla valveilla ulkoisten aistien nukkuessa, mikä ilmeni uneksumisena. Tätä tilaa kirjoittaja pitää hyvin epäterveellisenä ja ristiriitaisena.

Kirjasessa ei puhuta varsinaisesti painajaisunista (mardröm), koska vakiintunutta ilmaisua nykytermiämme vastaavalle ilmiölle ei vielä ollut. Kirjoittaja puhuu kuitenkin vahvoista (stark) unista ja miten unissa voi olla ”suurempi tai pienempi voima” (större eller mindre kraft). Tällaisia vahvoja unia eivät kuitenkaan kokeneet lapset ja terveet ihmiset, jotka saattoivat kyllä tietää uneksuneensa, mutta eivät muistaneet, mitä olivat uneksuneet.  Kaikkien vahvojenkaan unien ei todennäköisesti oletettu olevan pahoja ja ahdistavia. Kirjoittaja mainitsee kuitenkin erityisen vahvoja unia aiheuttavien tekijöiden yhteydessä kuumeet, joiden osalta nykytutkimuksessakin on todettu niihin liittyvän joskus outoja ja ahdistavia unisisältöjä:

”Tiedetään myös se, että jotkut taudit, erityisesti kuumeet, tuovat mukanaan useimmat ja vahvimmat uneksumiset ja että sellainen uni on kaukana unelmattoman unen vahvistavuudesta; niin, pitkien ja levottomien unien jälkeen voi tuntea itsensä yhtä väsyneeksi ja uupuneeksi kuin valvotun yön jälkeen.”

Myös unien sisältöä ja unikuvien alkuperää käsitellessään teksti kuvastaa 1800-luvun eurooppalaisia virtauksia. Unien sisältö oli kirjoittajan mukaan peräisin niistä valvetilan ajatuksista ja asioista, joiden parissa valveilla ollessa puuhasteltiin, mutta myös sellaisista mielikuvista ja ajatuksista, joita ihminen ei enää tietänyt muistavansa tai joita hän ei valveilla ollessaan ehtinyt ajatella, mutta jotka unessa saattoivat yhtäkkiä ilmestyä. Siksi myös aiemmin tunnetut ihmiset, jotka olivat joko poissa tai kuolleita saattoivat ilmestyä uniin ja näyttää siltä kuin olisivat läsnä.

Om drömmen ei muuttanut tavallisen kansan unikäsityksiä äkkirysäyksellä. Teksti on kuitenkin hyvä esimerkki siitä, miten 1800-luvun eurooppalaiset, unien autobiografisuutta ja yksilön elämäntapahtumiin liittyvää luonnetta enteilevät unikäsitykset siirtyivät vähitellen Suomeen.

Kirjallisuutta

Om drömmar: Ett bearbetadt utdrag i öfwersättning från ett föredrag af biskop Monrad hållet den 6 april 1862 i Köpenhamn. Pennibibliothek för swenska allmogen i Finland utgifwet af nyländingar 10. Edlund, Helsingfors 1867.

 

Pyhän Hieronymuksen painajainen

Länsimaisen historian kuuluisimpiin painajaiskuvauksiin kuuluu Pyhän Hieronymuksen (noin 342–420) kertomus unessa kokemastaan jumalallisesta läksytyksestä. Hieronymuksen omaa kuvausta mukaileva versio unesta on sisältynyt keskiajalla suosittuun Kultainen legenda (Legenda aurea) -kokoelmaan, joka sisälsi pyhimyselämäkertoja. Jälkipolvet tuntevat Hieronymuksen laajasti oppineena kirkkoisänä, joka käänsi runsaasti tekstejä latinaksi – muun muassa Raamatun (Biblia vulgata) – ja josta tuli sittemmin muun muassa opiskelijoiden, kirjastonhoitajien, ensyklopedistien ja kääntäjien suojeluspyhimys. Hänen unessa kokemansa näky liittyi ristiriitaan uskonnollisen kutsumuksen ja intohimoisen kirjallisen harrastuksen välillä.

Pyhä Hieronymus työhuoneessaan, Domenico Ghirlandaion vuonna 1480 Firenzen Ognissantin kirkkoon maalaama fresko. Kuvassa korostuu Hieronymuksen oppineisuus. Punainen viitta ja hyllyllä näkyvä hattu viittaavat kardinaalin asemaan, joka liitetään Hieronymukseen virheellisesti Legenda aurean elämäkerran perusteella.  Public Domain / Wikimedia Commons.

Hieronymus (Eusebius Sophronius Hieronymus) syntyi vuosien 342–347 paikkeilla Stridonissa Dalmatiassa, joka oli Rooman provinssi nykyisen Balkanin ja Etelä-Unkarin alueella. Hän opiskeli nuorena miehenä Roomassa ja suunnitteli virkamiesuraa, mutta hurja opiskelijaelämä ja muut Roomassa kohdatut moraaliset dilemmat johtivat hänet katumusharjoituksiin ja askeettiseen elämään. Hän vietti vuosia erämaassa yrittäen kuolettaa lihallisesti kiihdyttäviä muistikuviaan viehättävistä naisista. Noin vuonna 373, vielä nuorena miehenä, hän matkusti ystävineen Vähään-Aasiaan ja asettui Antiokiaan mittavan kirjakokoelmansa kanssa. Hieronymus rakasti erityisesti antiikin kirjallisuutta, joka oli hänestä paljon sujuvampaa kuin kömpelöt uskonnolliset tekstit. Hartaana kristittynä hänen olisi kuitenkin tullut hylätä pakanallinen kirjallisuus. Talvella 373–374 paaston heikentämä nuorukainen sairastui kovaan kuumeeseen, ja ystävät pelkäsivät jo hänen menettävän henkensä. Kuumeessa hän koki painajaisnäyn, jota hän kuvaili myöhemmin kirjeessä naispuoliselle seuraajalleen Eustochiumille. Kirje käsitteli naisille sopivaa askeettista ja siveellistä elämää, ja unikertomus toimi varoituksena maallisista kiinnostuksista.

Kirjeessään Hieronymus kuvaa ensin liiallista kiintymystään kirjoihinsa: kuinka hänen hartaudenharjoitustaan Antiokiassa siivitti päivittäin tieto siitä, että illalla pääsee taas lukemaan Ciceroa tai Plautusta. Mutta sitten iski ankara, kuluttava kuume, ja muiden valmistaessa jo hautaa hänen riutuneelle ruumiilleen hän näki unen, jossa hänet vietiin jumalallisen tuomioistuimen eteen. Suuren kirkkauden ympäröimänä häneltä tiedusteltiin, kuka hän oli, ja hän esittäytyi kristityksi. Mutta tuomari huusi: ”Valehtelet! Sinä olet Ciceron etkä Kristuksen seuraaja!” Jumalansa pettänyt Hieronymus määrättiin ruoskittavaksi. Ruoskaniskujakin pahemmin häntä poltteli omatuntonsa soimaus, ja hän aneli armoa ja lupasi parantaa tapansa. Kirkkautta hohtavien läsnäolijoiden liityttyä armonpyyntöihin hänet päästettiin lopulta vapaaksi, mutta uhattiin kiduttaa uudelleen, jos hän vielä tarttuisi antiikin klassikoihin. Hieronymus palasi tähän todellisuuteen kyynelissä ja niin ahdistuneena, että kaikki hänen vuoteensa äärellä vakuuttuivat hänen kokemuksestaan. Hän ilmaisee kirjeessään, ettei enää ikinä haluaisi joutua moiseen hirveään kuulusteluun.

Orazio Borgianni: Pyhän Hieronymuksen näky, noin vuodelta 1600, Louvre. Public Domain. https://www.christianiconography.info/Wikimedia%20Commons/jeromeVisionBorgianni.html.

Antiikissa ja myös myöhemmässä kristillisessä traditiossa todellisia jumalallisia kohtaamisia unen välityksellä pidettiin mahdollisina, joskin harvinaisina. Antiikin uniteoreetikot erottivat toisistaan väärät ja todelliset unet; toisin sanoen väärää ja valheellista tietoa antavat, nukkujan omiin tunteisiin ja kehollisiin tiloihin perustuvat niin sanotut tyhjät unet sekä todelliset uninäyt, joissa toteutuu kontakti jumalalliseen todellisuuteen. Hieronymus identifioi unensa jälkimmäiseen, todellisten unien kategoriaan. Hän tähdentää, ettei kokemus ollut mitään tyhjää unta vaan täyttä totta, sillä hänen hartiansa olivat sen jäljiltä mustelmilla ja hän tunsi herättyään edelleen ruoskaniskut kehossaan. Fyysisten merkkien myötä kokemus oli samanaikaisesti sekä unta että totta. Kertomus pyrkii todistamaan jumalallisen todellisuuden konkreettista olemassaoloa oman todellisuutemme rinnalla ja unen roolia niiden välisenä kanavana.

Vaikka uni oli painajaismainen kokemus, Hieronymuksen elämäkerrassa se tulkitaan positiiviseksi tapahtumaksi. Kuten monet uskonnollisesti merkittävät unet, se viitoitti kokijansa tulevan elämänpolun. Hieronymus jätti antiikin kirjallisuuden ja vakuutti siitä lähtien lukeneensa Jumalan kirjoja suuremmalla innolla kuin oli koskaan lukenut ihmisten tekstejä. Hän sinnitteli tiettävästi ilman antiikin kirjallisuutta yli vuosikymmenen, ja vaikka hän myöhemmin luki sitä jälleen, kristillinen kirjallisuus nousi pääosaan hänen elämässään. Raamatun käännöksen lisäksi hän tuotti lukuisia tutkimuspohjaisia kommentaareja sekä Vanhan Testamentin että Uuden Testamentin teksteistä, pyhimyselämäkertoja sekä runsaasti kirjeitä, joissa hän antoi tiukkaa askeettista elämäntapaa puoltavia ohjeita. Hieronymus osallistui poleemisilla kirjoituksillaan myös aikansa uskontopolitiikkaan, jossa hänet tunnettiin jyrkkäsanaisena änkyränä. Ei liene sattumaa, että painajaskuvaus sisältyy siveellistä elämää opastavaan kirjeeseen. Hieronymus ei ollut kompromissien mies vaan suositteli tiukkaa askeesia ja kieltäymystä. Painajaisepisodi perusteli tätä linjausta osoittamalla, ettei kristitty voinut palvella kahta herraa eivätkä kirjallisuudenkaan kohdalla pakanalliset tekstit olleet kristitylle hyväksyttäviä.

Kieltäymyksen puolestapuhujana Pyhä Hieronymus kuvataan taiteessa usein ns. vanitas-teemalla eli maallisen elämän väliaikaisuuteen ja turhuuteen viittaavien symbolien kanssa. Tässä kuvassa niitä edustavat tiimalasi, pääkallo ja asian selvennykseksi vielä seinälle kiinnitetty ”Ajattele kuolemaa” -kyltti. Raamattukin on avattu viimeisen tuomion kohdalta. Pyhän Hieronymuksen työhuoneessaan maalasi noin 1530 Peter Coecke van Aelst oppilaineen. Walters Art Gallery, Baltimore, Maryland. Public Domain / Wikimedia commons.

2000-luvulle ominainen psykologis-lääketieteellinen näkemys Hieronymuksen painajaiskuvauksesta kiinnittäisi huomionsa hänen kokemaansa, ehkä vielä valve-elämässä heikosti tiedostettuun ristiriitaan uskonnollisen ja kirjallisen elämän välillä sekä kuumetilaan, joka tyypillisesti altistaa painajaisille ja jonka jäljiltä jäsenet voisivat todellakin tuntua kipeiltä. 300-luvulla oman kehon ja sielun tilaa kuvaavat unet arvioitiin kuitenkin vähäarvoisiksi, ja vain yliluonnollinen tulkinta antoi kokemukselle painoarvoa ja perusteli sen viitoittamaa elämänmuutosta. Myös Hieronymuksen uskonnollisen auktoriteetin kannalta oli olennaista, että kokemus oli taivaallista alkuperää.

 

Lähteitä:

Christian iconography. https://www.christianiconography.info/jerome.html.

Early church texts: Jerome Letter 22 to Eustochium, 30. https://earlychurchtexts.com/public/jerome_letter_22_ciceronian_or_christian.htm

Pyhä Hieronymus. Suomen ortodoksinen kirkko. https://ort.fi/pyha-hieronymus

Stroumsa, Guy: Dreams and Visions in Early Christian Discourse. Teoksessa David Schulman & Guy G. Stroumsa (toim.), Dream Cultures. Explorations in the comparative history of dreaming. Oxford University Press 1999, 189–212.

Näkeekö kissani painajaisia?

Kissani nukkuu työpöytäni vieressä olevalla sohvalla. Siinä se yleensä makoilee päiväsaikaan, kun teen töitä. Se näyttää nukkuvan syvää unta. Jos nyt silittäisin sitä, sillä kestäisi pieni hetki ennen kuin se heräisi. Yhtäkkiä kissa alkaa sähistä hurjasti. Sitten se nousee hieman pöllämystyneen näköisenä istumaan ja ravistelee päätään, silmät vielä sirrillään. Pienen hetken kuluttua se kuitenkin asettuu jälleen makuulle ja jatkaa uniaan. Ilmiö ei ole ainutkertainen. Näin on käynyt joskus aiemminkin. Kissa tuntuu olevan syvässä unessa, mutta herääkin sitten sähisten kesken kaiken. Sähinän perusteella kuulostaa yhtäkkiseltään siltä, ettei kissan unikokemus ole ollut miellyttävä. Onko mahdollista, että kissa on nähnyt painajaista?

Amerikkalaisen yliopiston MIT:n tutkijat seurasivat 2000-luvun alussa rottien aivotoimintaa valvetilassa ja nukkuessa. He havaitsivat, että eläimillä on samanlaisia REM- ja NONREM-univaiheita kuin ihmisillä ja että eläimet näkevät myös unia. Kyseinen tutkimus liittyi pitkäaikaisten muistijälkien muodostumiseen. Tutkijat mittasivat ensin rottien aivotoimintaa näiden ollessa valveilla ja suorittaessa tehtäviä, joista sai ruokapalkinnon. Aktiivisuutta näytti esiintyvän erityisesti aivojen muistiin kytkeytyvissä osissa. Tarkkailemalla rottien aivojen aktiivisuutta niiden nukkuessa REM-univaiheen aikana tutkijat havaitsivat, että osa rekisteröidystä aivotoiminnasta vastasi rotan valvetilan aikana tehtävän yhteydessä rekisteröityä aivotoimintaa. Valvetilan aivotoimintaan vertaamalla tutkijat pystyivät päättelemään, milloin eläin uneksi olevansa liikkeessä ja milloin taas paikallaan. Koe osoitti, että rotilla voi olla monimutkaisiakin unia ja että eläimet voivat myös säilyttää ja muistaa unissaan pitkiä pätkiä valvetilan tapahtumista. Koe myös vahvisti sitä aiempaa huomiota, että eläimet pystyvät arvioimaan omia kokemuksiaan myös silloin kun ne eivät ole välittömästi tapahtumassa vaan jo ohi.

Tutkijoiden havainnot ovat mielenkiintoisia. Ne viittaavat siihen, että kissankin unet ovat sen aiemmasta toiminnasta ja kokemuksista riippuvaisia. Kissojen toiminta ja kokemukset ovat erilaisia riippuen paitsi kissan luonteesta myös siitä kontekstista, jossa ne tapahtuvat. Lähestulkoon koko elämänsä rauhaisissa sisäolosuhteissa viettäneelle, rakastavan huomion kohteena olevalle kissalle on karttunut hyvin erilaisia kokemuksia kuin vaikkapa lämpimämmässä ilmastossa eläneelle, elämän murjomalle katukissalle. Tai kotimaiselle maatilan kissalle, joka on saalistanut hiiriä ja muita pikkueläimiä mutta joutunut kenties joskus silmäkkäin itseään vaanivan ketun kanssa. Kissojenkin unien täytyy siksi olla kulttuurisia ja historiallisia.

Biologisena ilmiönä kissan pihinä voitaisiin liittää taistele tai pakene -reaktioon. Esimerkiksi ihmisellä tämä reaktio on monimutkainen prosessi, jonka myötä ihminen valmistautuu vaaran kohtaamiseen. Ihminen voi joko paeta uhkaa tai valmistautua taistelemaan. Kummassakin tapauksessa ihmisen täytyy ehkä toimia nopeasti ja voimakkaasti. Verenkiertoon vapautuu adrenaliinia, syke nousee, hengitys kiihtyy, verisuonet laajenevat ja iho voi nousta kananlihalle. Ihmisillä painajaisiin herääminen voi liittyä juuri tähän voimakkaiden fysiologisten reaktioiden ilmenemisen hetkeen.

Mutta näkeekö kissani siis painajaisia? Ja kokeeko kissani unessa sähistessään itse asiassa pelkoa? Evoluutioteorian isänä tunnettu Charles Darwin esimerkiksi tulkitsi tunteiden tutkimuksen klassikoksi muodostuneessa teoksessaan The Expression of the Emotions in Man and Animals eri eläinten, kuten käärmeiden sihinän (hiss) nimenomaan vihan ilmaisuksi. Havainnon pohjalta herää kysymys, onko kissankin unikokemuksessa kyse jonkinlaisesta uhkasimulaatiosta, jossa kissa harjoittelee tulevia koitoksia varten reagointia uhkaaviin tilanteisiin unen turvallisessa ympäristössä. Toisaalta on hämmentävää, että pihinä on reaktio, joka ei kuulu kissani reaktioihin valvetilassa. Jos tarkastelisin kissani toimintaa freudilaisesta näkökulmasta, voisin kysyä, liittyisikö kissani oletettu painajainen sen aiemmin kokemiin tilanteisiin, jopa valvetilassa koettuihin traumoihin. Onko minulla siis kissa, joka kahden ensimmäisen elinvuotensa aikana, ajanjaksona jolloin en sitä vielä tuntenut, on traumatisoitunut ja elää nyt näitä hetkiä uudelleen unissaan (joskin onneksi melko harvoin).

Tässä kohtaa pysähdyn. Edellä kuvaamani spekulaatiot ovat kaikki oman kulttuurini ja aikakauteni maailmankuvassa mahdollistuvia tulkintoja kissani toiminnasta ja kokemuksesta. Usein meillä ihmisillä onkin taipumusta tulkita toisten organismien tai menneisyydessä eläneiden oman lajimme yksilöiden unia omista oletuksistamme käsin. Siksi eläintenkin unia on tulkittu usein omien kulttuuristen käsitysten valossa. Yhdysvaltalaisen antropologi Eduardo Kohn on käsitellyt yhtä tällaista tapausta tutkimuksessaan. Kohn kertoo, miten hänen suorittaessaan kenttätutkimusta Ecuadorissa elävän Runa-heimon parissa olivat erään paikallisen perheen kolme koiraa eräänä yönä kadonneet. Hieman myöhemmin koirat löytyivät, ja havaittiin, että jaguaari oli selvästikin surmannut ne.

Tapaus herätti perheen parissa kuitenkin kysymyksiä. Miten oli mahdollista, että koirat eivät olleet nähneet unessa tulevaa kuolemaansa? Perheen emäntä huomautti, etteivät koirat olleet nähneet unta nukkuessaan tulen äärellä, vaikka ne yleensä näkivätkin tosia unia. Kohnille kävi asian myötä selväksi, että perheen mielestä koirat todella näkivät unta ja että ihmiset saattoivat tulkita nämä unet. Kun koirat haukkuivat unissaan tavalliseen tapaan, perhe oletti, että koirat uneksuivat siitä, miten ne seuraavana päivänä ajoivat takaa saalista. Koirat eivät olleet kuitenkaan ennen katoamistaan äännelleet unessa samalla tavoin kuin ne ääntelevät, jos joutuvat suurten kissaeläinten hyökkäyksen kohteeksi (”cuai”). Sinä yönä koirat olivat olleet hiljaa ja haukkumatta. Perhe oli hämillään, sillä koirat eivät selvästikään olleet nähneet unessa tulevaa kuolemaansa, eikä niiden siksi olisi pitänyt edes kuolla. Tästä aiheutui perheessä jonkinasteinen kriisi, sillä yleensä oletuksena oli, että myös ihmisten osalta tieto kuolemasta tulisi etukäteen unessa. Tapahtuma kuitenkin asetti tämän oletuksen kiistanalaiseksi.

Painajaisia tai ei, kissani näyttää selviävän unistaan helposti pelkällä päänravistuksella. Sillä ei näytä olevan mitään vaikeuksia tehdä eroa unitilan ja valvetilan välillä. Ja monesti aikaa voi viettää vain leppoisasti torkahdellen.

Kissanunta.
Kissanunta.

Kirjallisuutta

Darwin, Charles. 1872. The Expression of the Emotions in Man and Animals.

Kohn, Eduardo. 2007. How Dogs Dream: Amazonian Natures and the Politics of Transspecies Engagement. American Ethnologist 34 (2007) 1: 3–24.

MIT News, 24.1.2001: Animals have complex dreams, MIT researcher proves. Study may advance understanding of human learning and memory, http://news.mit.edu/2001/dreaming (luettu 30.3.2021)

Mauryn giljotiini ja muut herätyskello-unet

Ranskalainen tiedemies Alfred Maury (1817–1892) oli sairaana ja näki painajaisen: hän osallistui Ranskan vallankumouksen veritöihin ja joutui tuomioistuimen eteen. Puolustuspuheestaan huolimatta hänelle langetettiin kuolemantuomio. Kansanjoukko saatteli hänen teloituspaikalle, ja pyöveli sitoi hänet giljotiinin alustaan. Terä putosi ja hän tunsi päänsä irtoavan hartioista. Tällä kohtaa Maury heräsi kauhun vallassa ja huomasi, että vuoteen katos oli juuri pudonnut hänen niskalleen kuin giljotiinin terä. Kuinka uni oli voinut etukäteen esittää juonikulun, joka ennakoi niskaan kohdistunutta iskua? Vai oliko osuma niskaan synnyttänyt silmänräpäyksessä vaikutelman koko tuosta pitkästä unesta?

Mauryn giljotiini on tullut tutuksi suurelle yleisölle Sigmund Freudin Unien tulkinnan välityksellä. Maury teki itse aktiivisesti unitutkimusta ja kuvaili giljotiiniunensa tutkimuksessaan Le Sommeil et les rêves (1861). Hänen näkemyksensä mukaan unet olivat aina ulkoisten ärsykkeiden aiheuttamia. Empiirisissä kokeissaan hän antoi avustajiensa tökkiä ja kutitella itseään unen aikana ja raportoi sitten, millaisia unia näistä ärsykkeistä seurasi. Giljotiiniunen hän katsoi aiheutuneen kokonaisuudessaan katoksen putoamisesta, joten sen oli täytynyt muodostua hyvin lyhyessä ajassa. Freud esitti, että Maurylla oli voinut olla valvetilassa ajatuksia vallankumouksesta, ja niskaan kohdistunut isku aktivoi koko tämän pitkän kuvitelman. Tällainen ajatus sai kannatusta vielä myöhemminkin 1970-luvulla, jolloin Daniel Dennett väitti, ettei unia tosiasiassa koeta nukkumisen aikana, vaan ne muotoutuvat vasta herätessä. Dennettin kasettiteorian mukaan ihmisillä on mielessään kokonainen kirjasto uneksimattomia unia ikään kuin kasetteina. Heräämishetkellä koettu ääni- tai tuntoärsyke saa loppuratkaisultaan sopivan unikasetin käynnistymään ja nousemaan tietoisuuteen. Aivokuvantaminen on sittemmin todistanut tällaiset teoriat vääriksi. Unet eivät ole herätessä syntyviä rekonstruktioita eivätkä ne synny pikavälähdyksinä vaan niitä koetaan reaaliajassa pitkin yötä.

Unen ja ulkoisen ärsykkeen sulautuminen toisiinsa askarruttaa silti edelleen. Freud nimitti herätyskellouniksi unia, joissa pitkänkin tapahtumasarjan päätepisteenä voi olla havahtuminen valvetodellisuudesta suodattuvaan ärsykkeeseen, usein herätyskellon ääneen. Hänen kollegansa F.W. Hildebrandt oli jo 1875 huomauttanut, ”miten silmäänpistävän nopeasti uni sovittaa ulkoapäin aiheutuneet aistinelinten ärsytykset jo meneillä olevaan loimeensa, missä niistä tulee vähä vähältä kehittyneen katastrofin huippukohta”.  Ajatuksena on, että ulkoinen ärsyke kuten ääni saa mielen nivomaan edeltävään episodiin sopivan sillan ääniaihelmaan. Esimerkkeinä Freud käytti Hildebrandtin raportoimia unia. Yhdessä tämä vaelsi kylään, kävi hautausmaalla maleksimassa ja näki ihmisiä virsikirjoineen kulkemassa kohti kirkkoa varmaankin jumalanpalvelukseen. Lopulta kirkonkellot alkoivat soida – siis herätyskello. Toisessa unessa hän odotti kauan rekikyytiä, ja reen saavuttua hän astui kyytiin odottamaan lähtöä. Lopulta reki nytkähti liikkeelle rajusti kulkusten – herätyskellon – helistessä. Kummassakin tapauksessa tutkijat korostivat sitä, että ääntä edeltävä uniepisodi oli melko pitkä, ei pelkkä kilinän synnyttämä välähdys.

Ihmiset raportoivat toisinaan kokemiaan herätyskellounia, ja maallikot usein pohtivat, olisiko kyse siitä, että uni osaisi ennakoida pian tapahtuvan kellonsoiton. Pystyväthän jotkut myös heräämään säännöllisesti muutamaa minuuttia ennen herätyskellon soimista. Ennakoinnin mahdollisuutta pohdiskeli myös psykoanalyytikko Richard Renneker kirjoittaessaan unista, jotka päättyvät herätyskellon soittoon juuri oikealla hetkellä. Hän kertoi potilaasta, joka osasi ajoittaa tukahdutettuja ajatuksiaan koskevat unet aamun niin, että herätyskello keskeytti ne ennen kuin niissä mentiin avoimemmin ongelma-alueelle. Tällä tavoin potilas onnistui suojelemaan itseään hankalimpien asioiden kohtaamiselta. Eräänä aamuna herätyskello ei soinutkaan ja keskeyttänyt unta. Uni pääsi etenemään ahdistavaan suuntaan, ja potilas heräsi karmeaan painajaiseen parin minuutin kuluttua odottamastaan herätysajankohdasta.

Mauryn giljotiinin kaltaiset herätyskellounet ovat poikkeuksellisia, ja myöhempi tutkimus osoitti, ettei niiden pohjalta voitu tehdä luotettavia päätelmiä unien yleisestä syntymekanismista. Ne ovat jääneet jännittäväksi kuriositeetiksi, joille nykyaikaisella unitutkimuksella ei ole erityistä selitystä.

 

 

Lähteitä:

Freud, Sigmund 1999: Unien tulkinta. Suom. Erkki Puranen. Gummerus. [Alkuteos 1899.]

Globus, Gordon G. 1987: Dream Life, Wake Life. The Human Condition Through Dreams. State University of New York Press.

Kajava, Johannes 10.3.2016: Huomioita uneksimisesta 1. https://www.uniresepti.fi/uncategorized/huomioita-uneksimisesta-1/

Ockham, Edward 10.2.2006: Alarm clock dreams. Beyond Necessity blog http://ocham.blogspot.com/2006/02/alarm-clock-dreams.html

Renneker, Richard 1952: Dream Timing – The Psychoanalytic Quarterly 21 (1).

World Dreambank 2001-2013: Maury’s Guillotine. http://www.worlddreambank.com/G/GUILOTIN.HTM