Painajainen sanoin ja kuvin

Pahaa unta on käsitteellistetty eri kielissä hieman eri tavoin, joskin yhtäläisyyksiäkin voi havaita. Suomen kielen painajainen, joka vanhassa suomen kielessä esiintyi myös rinnakkaismuodossa painaja, viittaa olentoon, joka ahdistaa nukkujaa asettumalla hänen päälleen ja painamalla häntä. Germaanisten kielten painajaistermistö viittaa samanlaiseen olentoon, nimittäin maraan, joka piinaa nukkujia. Näin selittyvät esimerkiksi ruotsin mardröm, englannin nightmare, hollannin nachtmerrie ja saksan Nachtmar. Nykysaksassa yleisin painajaisunta tarkoittava termi on kuitenkin Albtraum eli Alptraum. Sekin viittaa pahoja unia tuottavaan olentoon eli haltiaan (Alb tai Alp), joka asettuu maran ja suomalaisen painajaisolennon tavoin nukkujan päälle ja häiritsee painollaan hänen untaan. Samanlainen mielikuva selittää myös ranskan kielen cauchemar-sanan, joka tarkoittaa nukkujaa painavaa maraa. Norjan- ja tanskankielisellä alueella painajaisunta kuvataan sanoilla mareritt ja mareridt, jotka viittaavat maran ”ratsastamiseen” nukkujan päällä.

Vaikka yö ja pimeys on useissa kulttuureissa yhdistetty pelottaviin asioihin ja pahuuteen, edellä käsitellyistä esimerkeistä vain englannin nightmare, hollannin nachtmerrie ja saksan Nachtmar liittävät painajaisunen ja -olennon eksplisiittisesti yöhön. Sama ajatus tavataan kuitenkin myös slaaviselta kielialueelta, jossa esiintyy muun muassa öiseen aikaan liikkuvaa pelottavaa hahmoa tarkoittava termi nocnitsa eri muunnoksineen.

Painajaisterminologian globaali tarkastelu paljastaisi epäilemättä kiinnostavia kulttuurisidonnaisia eroavaisuuksia, mutta jo tämä suppea eurooppalaisella aineistolla tehty pintaraapaisu riittää osoittamaan, että kaukanakin toisistaan asuvat väestöt ovat personifioineet pahojen unien alkuperän varsin samansuuntaisesti. Me nykyihmiset emme kuitenkaan välttämättä enää ajattele pahansuopaa myyttistä uniolentoa, vaikka käytämmekin siihen viittavia sanoja puhuessamme pahoista unista. Mutta kuten taannoisessa blogikirjoituksessani toin esiin, mara, nocnitsa ja niiden hengenheimolaiset ovat viime vuosina nousseet kauhufilmien kuvastoon ja tulleet sitä kautta takaisin laajempaan tietoisuuteen.

Oman ulottuvuutensa painajaisten käsitehistoriaan tuovat kulttuurit, joissa kirjoitetaan tai on kirjoitettu kuvamerkeillä: onko kuvasymboleilla ehkä jokin yhteys painajaisia koskeviin mielikuviin ja jos, niin millainen? Myös muinaisessa Egyptissä uskottiin, että pahojen unien taustalla olisi demonien kaltaisia olentoja. Painajaisten kuvailtiin myös asettuvan tai putoavan nukkujan päälle. Mutta egyptiläinen hieroglyfikirjoitus tuottaa ensisilmäyksellä katsottuna pienoisen pettymyksen: pahaa unta tarkoittava käsite rswt wt, jossa adjektiivi on sijoittunut pääsanan perään, on ilmaistu merkeillä, jotka vastaavat yksittäisiä äänteitä pääosin samoin kuin nykyeurooppalaiset kirjainmerkit. Ilmaus näyttää kuvamerkein kirjoitettuna harmittomalta ja suorastaan hellyttävältä pienine kananpoikineen:

rswt                                        ḏwt   

Unta tarkoittavan rswt-sanan perässä oleva  silmä, jolla ei ole äännearvoa, viittaa egyptiläisten käsittäneen, että ihminen näkee unen – siis samaan tapaan kuin suomeksi kerrotaan, että nähtiin sellainen ja sellainen uni. Viimeinen merkki, jolla silläkään ei ole äännearvoa, on kuitenkin varpunen. Faraoiden maassa varpusta ei maaniteltu hakemaan siementä, koska se teki niin muutenkin. Itse asiassa suuret varpusparvet verottivat satoa, joka tarvittiin leipien leipomiseen ja oluen panemiseen. Varpusen läsnäolo kertoi kuvakieltä ymmärtämättömällekin, että kyse oli pahasta asiasta. Pahan unen olemuksesta hieroglyfien hahmo ei kuitenkaan kerro mitään, vaikka egyptiläisten mytologia tunsi lukuisia hirviömäisiä olentoja.

Kiinalainen kuvakirjoitus sitä vastoin sisältää kiinteämmän yhteyden painajaisen kokemiseen. Selkeimmin tämä ilmenee painajaisunta ja sen näkemistä tarkoittavasta merkistä yǎn ja sen vanhemmasta variantista:

Sekä uudempaan että vanhempaan muotoon sisältyy ensinnäkin demonia, kummitusta ja pelottavaa tarkoittava merkki:

Koska useimmat kiinalaiset kirjoitusmerkit ovat aikojen kuluessa muuttaneet muotoaan, kummitusta tarkoittava merkki näyttää nykyisin kaikkea muulta kuin aavemaiselta, mutta sen taustalle kätkeytyy ihmistä muistuttava hahmo, jolla oli käärmemäinen häntä. Tuhansia vuosia sitten sen alkumuoto näytti tällaiselta, selvästikin nykyhahmoaan pelottavammalta:

Painajaisunta tarkoittavan merkin osana nähdään myös painamista tarkoittava merkki tai :

Siinä neljä eri symbolia painaa alas merkkiä, joka symboloi maata ja maaperää:

Ajatus on siis pohjimmiltaan samanlainen kuin eurooppalaisilla kielialueilla. Kiinassakin on terminologian kautta kerrottu painajaisunesta se olennaisin eli ruumiillinen kokemus ahdistavasta painosta.

Kiinan kielessä on muitakin painajaisia tarkoittavia sanoja, kuten è mèng, sananmukaisesti ’paha uni’. Kirjoitusmerkeillä termi voidaan kirjoittaa useilla tavoilla, esimerkiksi

Pahuus on monitahoinen ilmiö, joten on ymmärrettävää, että sitä voidaan kuvata useilla symboleilla: Ensimmäisen version taustalla on ehkä surullisia kasvoja esittävä jadenaamio, joskin toisen tulkinnan mukaan kyseessä olisikin kuningasta esittävä merkki, jota piirittää (?) neljä suuta:

Toinen, vaihtoehtoinen painajaista tarkoittava symboli koostuu hautaa ja sydäntä tarkoittavista merkeistä

Kolmannessa versiossa sydämen merkki yhdistyy merkkiin, joka oli haudan symbolin toisinto. Sillä voi olla useita täysin eri merkityksiä käyttöyhteydestä riippuen:

Molempia yhdistää äännearvo tai , joka tuo ne lähelle painamisen (ja sen kokemisen) käsitettä.

Unta tarkoittavien kirjoitusmerkkien osana nähdään kuunsirppiä esittävä merkki:

Tällä merkillä viitataan muun muassa auringonlaskuun ja yöhön. Sen yllä nähdään keskimmäisessä versiossa merkki, jonka taustalla on tuhansia vuosia vanha kuva vuoteella makaavasta, käsiään heiluttelevasta ihmisestä:

Varhaisemmissa kirjoituksissa nukkuva ihminen ja hänen vuoteensa piirrettiin pystyasentoon, kunnes se käännettiin normaaliin horisontaaliin nukkumisasentoon, johon keskimmäisessä versiossa nähtävä merkki viittaa.

Uudemmissa versioissa unissaan liikkuvan nukkujan on korvannut metsää tarkoittava merkki

Yhdistelmä voidaan tulkita eri tavoin, kuten viittaukseksi illankoittoon: aurinko laskee metsän taakse ja hämärä laskeutuu. Mutta metsä voidaan ymmärtää myös symbolina tilalle, jossa ihminen on tutun ympäristönsä ulkopuolella.

Kiinalainen merkistö tarjoaa kiinnostavan esimerkin kuvakirjoituksesta, jossa merkit itsessään välittävät tietoa uniin ja painajaisiin liitetyistä mielikuvista. Jokapäiväisessä käytössä niillä kirjoittavat ja niitä lukevat tuskin kuitenkaan tulevat ainakaan tietoisesti ajatelleeksi merkkien taustoja yhtä vähän kuin nykysuomalainen ajattelee savupirtteihin ja navettoihin hiipivää kummajaista painajais-sanaa käyttäessään.

Kirjallisuutta:

Alexandre Baratta, Luisa Weiner, Luisa & Olivier Halleguen, Le cauchemar: histoire du concept, données cliniques et implications sociétales. L’Information psychiatrique, 2010, Vol.86 (1), 73–78.

Li Hongjing & Darren Lu, (Mèng): Origin of a Dream. Beijing 26.11.2020. https://www.pressreader.com/china/beijing-english/20201126/281874415961215

Sing-Chen Lydia Chiang, Collecting the Self: Body and Identity in Strange Tale Collections of Late Imperial China. Sinica Leidensia, no. 67. Leiden and Boston: Brill 2005.

Kasia Szpakowska, Nightmares in Ancient Egypt. Teoksessa Le cauchemar dans l’Antiquité: Actes des journées d’étude de l’UMR 7044 (15–16 Novembre 2007, Strasbourg, toim. Jean-Marie Husser, Alice Mouton. Paris: France de Boccard, 2010, 21–39.