Tieteellisiä näkökulmia painajaisiin ja niiden syihin

Miksi ihmisillä on ahdistavia ja pelottavia unia ja unenaikaisia kokemuksia? Tutkijat ovat esittäneet erilaisia, toisistaan eroavia teorioita ja malleja siitä, miksi näemme painajaisia. Tässä yhteydessä luodaan lyhyt katsaus tieteellisten mallien ja teorioiden pääpiirteisiin.

Sigmund Freud. Kuvalähde: Wikimedia Commons

Unia tutkittaessa on tullut tavaksi lähteä liikkeelle Sigmund Freudin (1856–1939) uniteoriasta. Freudin uniteoriassa unilla oli toiveiden täyttymiseen liittyvä funktio. Painajaiset olivat kuitenkin Freudille hieman ongelmallinenkin poikkeus, eräänlainen masokistinen muunnelma unen tavanomaisesta funktiosta. Psykoanalyyttisessa tutkimussuuntauksessa on teoretisoitu, että unilla on tärkeä rooli emotionaalisessa kehityksessä ja että painajaiset heijastaisivat joko tämän funktion epäonnistumista tai muuntumista. Freudilaisen uniteorian pohjalta kehitetyt myöhemmät mallit ovat esittäneet esimerkiksi, että post-traumaattiset painajaiset muuntavat häpeää peloksi tai ovat osoitus trauman hallinnan pettämisestä.

Valtaosa nykyisistä painajaisteorioista on yhtä mieltä siitä, että unennäön pääfunktiona on unenaikainen tunnesäätely, erityisesti pelon säätely, jonka tarkoituksena on säilyttää unta eli estää herääminen. Painajaiset nähdään tällöin seurauksena tämän säätelyn epäonnistumisesta.

Monet painajaisia selittävistä malleista tarkastelevat painajaisia evoluutionäkökulmasta ja näkevät niillä olevan jonkinlaisen adaptiivisen eli eliön kelpoisuutta lisäävän funktion. Esimerkiksi Antti Revonsuon uhkasimulaatioteorian mukaan painajaisissa voidaan harjoitella suhtautumista uhkaaviin tapahtumiin. Painajaiset antavat mahdollisuuden simuloida eräänlaisessa offline-tilassa uhkaavia tapahtumia ja harjoitella taitoja, jotka ovat tarpeellisia uhkien välttämiseksi. Tällainen aktiivinen harjoittelu edistäisi uhkasimulaatioteorian mukaan selviytymistä valvetodellisuudessa ja auttaisi välttämään uhkia.

Poika näkee painajaista. Kuvalähde: Wikimedia Commons

Uhkasimulaatioteoriaa on kuitenkin myös kritisoitu. Pelkkä ahdistava ja pelottava unisisältö ei tarkoita, että painajaisilla olisi evoluution kannalta merkittävä adaptiivinen funktio. Painajaisissa koetut uhat saattavat vain heijastaa ihmisen kokemuksia tämän päivittäisessä elinympäristössä ja valvetodellisuudessa. Post-traumaattisilla painajaisilla ei myöskään ole adaptiivista funktiota.

Esimerkiksi Ernest Hartmann taas on pitänyt painajaisia myös persoonallisuuskysymyksenä. Hän on esittänyt, että usein painajaisia näkevillä olisi tiettyjä luonteenpiirteitä, kuten avomielisyys, herkkyys, taiteellisuus, luovuus ja haavoittuvuus, ja että nämä olisivat herkempiä sellaisille sisäisille tapahtumille, jotka muille ihmisille eivät ole traumaattisia tai uhkaavia.

Myöhemmin Hartmann on myös tarkastellut tunnesäätelyn taustalla vaikuttavia prosesseja. Hän pitää tunnesäätelyä yhtenä painajaisten keskeisimmistä funktioista. Hartmann on esittänyt, että painajaiset kontekstualisoivat tai löytävät kuvallisen kontekstin yksilön hallitseville emotionaalisille huolenaiheille, mukaan lukien stressaaville ja traumatisoiville kokemuksille.

Nykyteorioiden mukaan painajaiset ovat siis sisäsyntyisiä ilmiöitä. Menneisyydessä painajaisten syitä on usein selitetty nykyteorioista poikkeavin tavoin niin oppineiden filosofien ja kirkonmiesten kuin tavallisen kansankin parissa. Myös nykyihmisillä voi olla näistä tieteellisistä teorioista poikkeavia käsityksiä siitä, mistä painajaiset johtuvat. Käsitykset siitä, mikä on pahojen unien ja painajaisten syynä, vaikuttavat myös siihen, miten niiden kokemiseen suhtaudutaan.

Kirjallisuutta

Nielsen, Tore & Ross Levin. 2007. Nightmares: A New Neurocognitive Model. Sleep Medicine Reviews (2007) 11, 295–310.

Painajaisia ja muita ikäviä unikokemuksia

Nukkujaa ja herääjää eivät ahdista vain painajaiset ja pahat unet. Neurotieteellisessä ja psykologisessa unitutkimuksessa on niiden lisäksi eritelty myös muita unenaikaisia ja nukkumiseen liittyviä kokemuksia, jotka ovat kokijalleen ahdistavia ja epämiellyttäviä. Ne voidaan erotella toisistaan esimerkiksi sen perusteella, miten voimakkaita ne ovat ja missä univaiheessa ne koetaan. Seuraavassa tarkastellaan lyhyesti, miten tutkijat ovat kategorisoineet erilaisia ahdistavia ja epämiellyttäviä unia ja unenaikaisia kokemuksia.

Albrecht Dürer (1471–1528): Traumgesicht (Kunsthistorisches Museum, Wien). Dürerin maalaama kuva hänet herättäneestä painajaisesta. Kuva: Wikimedia Commons

Painajaiset muistetaan yleensä hyvin, sillä ne ovat unia, jotka aikaansaavat kokijassa niin voimakkaan epämiellyttävän tai häiritsevän tunnereaktion, että tämä herää. Useimmiten painajaisiin on liitetty pelko, mutta voimakas epämiellyttävä tunne voi pitää sisällään myös ahdistusta, inhoa tai vihaa tai muita häiritseviä tuntemuksia. Nukahtaminen saattaa heräämisen jälkeen olla vaikeaa. Painajaisia nähdään REM-univaiheen aikana. REM-unella viitataan nukkumisen vaiheeseen, jolloin ihmisen silmät liikkuvat luomien alla, mutta kehon lihakset ovat muuten rentona. REM-unen vaiheita on yön aikana useita. Alkujaan katsottiin, että unia nähdään nimenomaan REM-unen aikana. Myöhemmin kuitenkin havaittiin, että unia nähdään myös non-REM -univaiheen aikana, mutta tällöin nähdyt unet ovat yleensä enemmän ajatuksenkaltaisia ja vähemmän eloisia kuin REM-unet. (Ks. lisää unen eri vaiheista englanniksi täältä.)

Pahoja unia. Kuva Mark Twainin teoksesta Life on the Mississippi (1883, s. 560, British Library HMNTS 10410.s.4.). Kuvalähde: Wikimedia Commons 

Painajaisten on sanottu olevan yleisempiä lapsilla kuin aikuisilla, mutta aikuisetkin näkevät painajaisia. Tutkimuksissa on havaittu, että naiset näkevät painajaisia useammin kuin miehet. Jotkut painajaiset voivat olla post-traumaattisia. Tällaiset painajaiset voivat olla usein toistuvia.

Pahat unet ovat painajaisiin verrattuna kokemuksena voimakkuudeltaan pienempiä. Ne ovat silti jollain tavoin häiritseviä ja epämiellyttäviä. Pahoihin uniin ei välttämättä herätä, sillä ne eivät aiheuta yhtä voimakasta ja ahdistavaa tunnekokemusta kuin painajaiset. Pahatkin unet voidaan silti muistaa heräämisen jälkeen. Pahat unet ovat yleisempiä kuin painajaiset.

Yölliset kauhukohtaukset ovat painajaisia paljon harvinaisempia, mutta niitä vieläkin voimakkaampia kokemuksia. Nimensä mukaisesti nämä kokemukset aiheuttavat kokijassa suurta kauhua, mutta niihin ei yleensä herätä. Kokija voi liikkua nukkuessaan voimakkaasti, kuten heittelehtiä vuoteessaan, tai hän voi kävellä unissaan tai kiljua ja huutaa. Hän voi vaikuttaa siltä kuin olisi hereillä, mutta on silti unessa. Kokijan silmät saattavat esimerkiksi olla auki. Kokijan herättäminen saattaa kuitenkin olla hyvin vaikeaa. Yölliset kauhukohtaukset koetaan yleensä non-REM -univaiheen aikana eikä yönaikaista unikokemusta todennäköisesti muisteta enää aamulla herätessä. Yölliset kauhukohtaukset ovat yleisempiä lapsilla, mutta ne on liitetty myös post-traumaattiseen stressiin.

Unihalvaus taas esiintyy REM-unen vaiheessa, jolloin ollaan joko nukahtamassa tai heräämässä. Kokemus saattaa kestää hyvin lyhyen aikaa, mutta voi tuntua hyvin ahdistavalta. Sen aikana ihminen on ikään kuin hereillä, mutta lihakset ovat rentoutuneet REM-unelle tyypillisesti eikä ihminen pysty liikuttamaan itseään. Kokemukseen voi liittyä myös unenkaltaisia hallusinaatioita, joissa kokija näkee makuuhuoneessaan jonkun henkilön tai hahmon tai kokee jonkin olevan läsnä. Lisäksi kokemukseen saattaa liittyvä myös muita, esimerkiksi kuulo- tai tuntoharhoja. Hengityslihasten osittaisen lamautumisen seurauksena ihminen saattaa kokea tukehtuvansa. Kokemus saattaa olla hyvin pelottava ja ahdistava, mutta se ei ole vaarallinen. (Ks. lisää unihalvauksesta täältä.)

Edellä kuvatut psykologiset määritelmät ohjaavat pitkälti sitä, miten tulkitsemme omia unikokemuksiamme. Menneisyyden ihmiset sitä vastoin eivät jaotelleet yön ja unen aikana koettuja pelottavia tai muuten ahdistavia kokemuksia samalla tavoin. Historiantutkijalle nykyajan määritelmät eivät olekaan tyhjentäviä selityksiä ilmiöstä tai tarkkarajaisia kategorioita vaan suuntaa-antavia työkaluja, joiden avulla tunnistaa ja jäsentää uniin ja unitiloihin liittyviä ilmiöitä menneisyyden lähteissä. Käynnissa olevassa Northern Nightmares, 1400–2000 -projektissa tutkimuksen kohteena eivät olekaan vain yllä kuvatun kaltaiset ”painajaiset” ja ”pahat unet” vaan myös muut unenaikaiset tilat ja kokemukset, joita pidetään tai on pidetty kielteisinä, pelottavina ja ahdistavina.

Kirjallisuutta

American Psychiatric Association. 2015. Sleep-wake disorders: DSM-5 selections. Arlington, Virginia: American Psychiatric Association.

Hublin,  Christer. 2005. Parasomniat: ilmiöitä unen ja valveen rajoilla. Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim 121 (2005) 14: 1553–1560. https://www.duodecimlehti.fi/lehti/2005/14/duo95098

Nielsen, Tore & Ross Levin. 2007. Nightmares: A New Neurocognitive Model. Sleep Medicine Reviews (2007) 11, 295–310.

Sandman, Nils. 2019. Painajaiset: psyykkinen yleisoire. Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim 135 (2019) 21: 2073–2078. https://www.duodecimlehti.fi/duo15213

Tuunainen, Arja, Unto Nousiainen, Eeva Hallikainen ja Markku Partinen. 1992. Unihalvaus vai epilepsia? Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim 108 (1992) 9:884. https://www.duodecimlehti.fi/duo20163