Painajainen Kurikassa

Kurikan kappeliseurakunnassa Ilmajoen pitäjässä koettiin vuonna 1774 kummia. Jo alkukeväästä oli seurakunnassa alkanut esiintyä voimakasta hengellistä liikehdintää. Ihmisiä kalvoi suuri pelko. Viuluja rikottiin ja pelikortit poltettiin. Tilanne alkoi rauhoittua, kunnes toukokuussa eräs nuori nainen alkoi saarnata jonkinlaisessa horrostilassa, maaten vuoteessaan tunnottomana ja elottoman näköisinä. Ihmiset tulivat paikan päälle kuulemaan hänen puhettaan, ja muutama muukin nuori nainen ryhtyi horrossaarnaamaan. Heidän näkemänsä uninäyt eivät kuitenkaan olleet lohduttavia vaan pikemminkin pelottavia. Silloinen Kurikan kappalainen Isaak Astrén laati myöhemmin tapahtumista raportin, jossa kertoi, miten eräskin horrossaarnaavista naisista oli ”nähnyt maalattuna edessään helvetin, samalla tavoin kuin miten pappi ja Jumalan sana siitä puhuvat”.

Pitäjänkartat: Kurikka (1840-luvulta)
Pitäjänkartat: Kurikka (1840-luvulta). Kuvalähde: JYX-julkaisuarkisto, Jyväskylän yliopisto, http://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-200907303067

Kurikkalaisten hengellinen liikehdintä oli yhteydessä merikarvialaisen horrossaarnaajan, talontytär Anna Rogelin (t. Rågel 1751–1784) samaan aikaan käynnissä olleeseen toimintaan. Muuten suomea paremmin puhunut nuori nainen saarnasi horroksessa lähes virheettömällä ruotsin kielellä. Rogelin osalta monet kirkonmiehetkin olivat sitä mieltä, että tämän toiminta ei ollut unta. Sitä pidettiin yhteydenpitona: Rogel toimi äänitorvena Jumalan ja kansan välillä.

Rogelin horrossaarnaus veti väkeä paikalle kauempaakin. Myös kurikkalaisia oli käynyt kuulemassa Anna Rogelia ennen kuin horrossaarnaamista alkoi ilmetä kappeliseurakunnan nuorten naisten parissa. Toisten naisten horrossaarnaamiset eivät juuri herättäneet kiinnostusta, mutta muutama naisista keräsi ympärilleen isompiakin kuulijakuntia.

Kappalainen Astrén kuulusteli naisia ja piti näille puhutteluja, ja muun kansankin parissa alkoi syksyn tullen ylenmääräinen syntien anteeksiantoon tähtäävä syleily ja rukoilu vähitellen hiipua. Yksi horrossaarnanneista nuorista naisista ”valitti jälkeenpäin, että häntä vaivasivat öisin vaikeat pelot”.  Kyseinen nuori nainen ei välttämättä viitannut pelottaviin uniin. Öiset pelot saattoivat viitata myös unettomuuden aikana yön pimeydessä koettuihin pelkoihin. Kappalainen Astrén antoi kuitenkin raportissaan tuomionsa ja kertoi, mistä oli kyse: nuoret naiset olivat melankolikkoja, jotka nukkuessa näkivät outoja unia ja näkyjä.

Näiden tyttöjen saarnoissa olen havainnut turmeltuneen mielikuvituksen vaikutuksen, outoa polttavaa kuumetta ja petollisen käsityksen. Nämä ihmiset ovat luonteeltaan melankolikkoja, ovat alinomaa syvällisissä mietteissä; heidän kiihkeistä ajatuksistaan syntyy nukkuessa erityisiä näkyjä ja unia, joita he pitävät jumalallisina ilmestyksinä. Vilkkaalla mielikuvituksellaan he ovat johtaneet harhaan itseään, ja myös houkutelleet mukaansa muita herkkäuskoisia. Siten on heille myös tullut kuumentava tauti, joka on ajanut heidän puheensa sellaiseen eloisuuteen, että se on osoittanut jonkinlaista kaunopuheisuutta ja runoutta. Sen, että kyseessä tosiaan on ollut jonkinlainen paha tauti, myöntävät he itsekin, varsinkin kun heiltä on lähtenyt tukkaa ja heidän täytyy kulkea pää peitettynä, ja lisäksi he myöntävät, että kun he ovat käyttäneet lääkkeitä, on heidän kuumeensa helpottanut.”

Kappalaisen mukaan tälle ilmiölle olivat alttiita juuri naisihmiset. Kurikassa horrossaarnaavat pelottaville unikokemuksille altistuneet naiset olivat noin kaksikymmenvuotiaita ja Astrénin sanoin ”nuoruudenilonsa kuumimmassa vaiheessa […] kun elinhenget ovat vilkkaammat, liikkuvaisempia kuin vanhemmalla iällä heidän hienoissa hermoissaan.” Oman näkemyksensä mukaan Kurikan nuoret naiset taas olivat katsoneet olevansa Pyhän Hengen vaikutuksen alaisena.

Kirjallisuutta

Häggblom, Mia. 2006. Den heliga svagheten. Handlingsmönster bland predikande kvinnor i det svenska riket under 1700-talets senare hälft. Historisk tidskrift för Finland 2 (2006), 101–138.

Historiska upplysningar om religiösa rörelserna i Finland i äldre och senare tider: III. delen, utgifne på Kejserliga Alexanders-Universitetets bekostnad och med dess tillåtelse af Matth. Akiander. [Helsingfors]: Kejserliga Alexanders-Universitetet, 1859.