Suomalaisen kauhuromantiikan unet: Hanna Ongelinin Ödets dom (1881)

Englannissa 1700-luvun lopulla syntyneen goottilaisen romaanin myötä unimaailmasta tuli merkittävä osa eurooppalaisen kirjallisuuden proosakerrontaa. Kauhuromanttisia piirteitä esiintyi myös muutamien 1800-luvulla vaikuttaneiden suomalaisten kirjailijoiden teoksissa. Yksi tällaisista kirjailijoista oli Suomessa melko vähälle huomiolle jäänyt Hanna Ongelin (1848–1893).

Hanna Ongelinin isä oli Helsingin pitäjän kappalainen, mutta tämä kuoli Ongelinin ollessa vasta lapsi. Sittemmin Ongelin muutti äitinsä kanssa Helsinkiin, missä Ongelin kävi ruotsalaista tyttökoulua ja Taideyhdistyksen piirustuskoulua. Myöhemmin Ongelin työskenteli senaatin puhtaaksikirjoittajana, mutta jätti lopulta tehtävänsä omistautuakseen kirjailijanuralle, jonka oli aloittanut vuonna 1872 esikoisteoksellaan Edvard och Edmund.

Ongelinin tuotannossa kauhuromanttisia piirteitä omasi vuodelta 1881 peräisin oleva romaani Ödets dom(”Kohtalon tuomio”, ei suomennettu), josta tuli suositumpi Ruotsissa kuin Suomessa. Kyseisessä teoksessa esiintyy myös jonkin verran unia.

Erilaiset ”pahat unet” eivät Ödets dom -teoksessa näytä kuitenkaan viittaavan nukkuessa koettuihin uniin tai edes valveilla nähtyihin harhanäkyihin. Sen sijaan ”pahat unet” merkitsevät usein painajaismaisia, itselle hyvin epämiellyttäviä ja ei-toivottuja tapahtumia ja asiantiloja. Sairaan ”hirveä uni” (förfärlig dröm) ei ole unimaailmaan kuuluvaa painajaista vaan todella tapahtunutta, jota kuumeen kourissa kärsivä ei välttämättä osaa yhdistää todellisuuteen vaan pitää sitä epätodellisena.

Raja unen ja valvetodellisuuden välillä on usein häilyvä. Useaan otteeseen kirjan hahmot pohtivat, onko heille tapahtunut unta vai totta, tai uneksuvatko he vai ovatko he valveilla, ja lopulta tajuavat, että todellisuus on ”kammottava uni” (gräslig dröm). Usein nämä pohdinnat liittyvät juuri hetkiin, jolloin henkilö on fyysisen sairauden kourissa tai toipilaana tai psyykkisesti haastavassa tilanteessa, kuten vangittuna tai suurten ihmissuhdehuolten raastamana. Voimakkaan murheen ja tunnekuohun jälkimainingeissa mieleltään järkkynyt voi olla valveilla mutta poissaoleva ja kuin unessa, ”ikään kuin valveuneen vaipuneena” (som försjunken i en vaken dröm).

Ongelinin teoksessa unet määrittyvät kuitenkin myös kokemuksiksi, joilla voi olla merkitystä ja jotka voivat tuoda nukkujalle jotain tärkeää tietoa. Niiden ymmärtäminen kuitenkin vaatii tulkintaa. Tällaiset symboliikkaa omaavat unisisällöt sisältävät Ongelinin teoksessa myös sellaista kuvastoa, jota äkkiseltään voisi pitää painajaisen nykymääritelmän mukaisesti epämiellyttäviä tunteita, kuten pelkoa, ahdistusta, inhoa tai vihaa herättävänä.

Esimerkiksi nukkuessaan ensimmäistä kertaa yhdessä teoksen päänäyttämöistä, Ulfsborgin linnassa, Regina niminen nuori näkee edesmenneestä äidistään unta, jossa on epämiellyttäviä, ehkä pelottaviakin yksityiskohtia.  Regina mainitsee nähneensä unen juuri ennen heräämistään, eli hän on kenties herännyt unensa seurauksena, mikä on nykymääritelmän mukaisille painajaisille ominaista. Regina itse kuitenkin sanoo unensa olleen ”iloinen” ja ”vaikea”:

”Näin juuri ennen heräämistäni unta, joka oli sekä iloinen että vaikea. … Uneksuin, että näin äitini, joka ei ollut näyttäytynyt minulle unessa sitten kuolemansa. Hän seisoi ylhäällä korkealla vuorella ja kirjoitti taivaalle sanan, jota en pystynyt lukemaan ja osoitti toisella kädellään jotakin, joka tuli kaukaa ilmassa lentäen. Kun se tuli lähemmäksi, näin, että se oli suuri, upea lintu. Sen siivet loistivat kuin tuli auringossa. Se kasvoi koko ajan ja sillä oli kultainen rengas kaulansa ympärillä. Se tuli lentäen luokseni. Olin niin syvästi onnellinen, että ojensin käsivarteni sitä kohti ja tahdoin syleillä sitä. Sitten se muuttui yhtäkkiä suureksi käärmeeksi, jolla oli linnunsiivet ja kultarengas kaulassaan ja siitä tuli punainen kuin kuuma rauta ja se avasi kitansa, sihisi ilkeästi ja sylki kasvoilleni, ja se poltti kuin kipinät ja sitten minä heräsin.”

Vaikka Reginan uni näyttäisikin sisältävän pelottavia tai ainakin epämiellyttäviä elementtejä, ei uni kuitenkaan määrity teoksessa pahaksi uneksi. Sen sijaan Reginan uni osoittautuu näkijälleen tietoa tuovaksi uneksi, vaikka nuori nainen ymmärtääkin unensa merkityksen vasta myöhemmin.

Ödets dom -teoksessa ahdistaviakin elementtejä sisltävä uni voi olla vain kummallinen (underlig) ja merkillinen (besynnerlig), eikä uni näytä herättävän sen kokijassa voimakasta epämiellyttävää tunnereaktiota, kuten painajaisten nykymääritelmän osalta voisi olettaa. Tämä tulee esimerkiksi esille kohtauksessa, jossa kertomuksen toisen päähahmon, Ragnhildin, tytär Helga herää ja kertoo unestaan Reginalle:

”Uneksuin äidistä,” sanoi Helga. ”Näin unta, että olin kotona. Tapahtui niin, että sinä ja minä saavuimme meille kotiin, Ulfsborgin linnaan. Me saavuimme suurella aluksella, ja oli niin pimeää ja myrskysi hirvittävästi. Ja siellä kotona linnassa oli niin valoisaa kaikissa huoneissa ja oli Junon häät. Voi, miten hänen sulhasensa olikaan komea! Tunnistaisin hänet, jos saisin nähdä hänet. Ja äiti tuli niin iloiseksi, niin iloiseksi, kun hän näki sinut ja sinä syleilit häntä. Mutta sitten morsiuskruunu putosi Junon päästä ja hän muuttui niin kalpeaksi ja kyyneleet valuivat hänen silmistään, ja sitten hän oli kokonaan mustiin pukeutunut ja kaikki itkivät ja valot sammuivat, ja tuli pimeää ja sen jälkeen en tiedä mitään. Ajattele, miten kummallinen uni! Sellaista en ole koskaan aiemmin nähnyt.”

”Se oli merkillinen uni,” vastasi Regina mietteissään.

Helgankin uni määrittyy kuitenkin lopulta ennearvoa sisältäväksi uneksi. Ödets dom -teoksessa pahalta vaikuttavat unet eivät näytäkään seuranneen niitä vielä Ongelininkin aikana tunnettuja kansanomaista aikalaiskäsityksiä, joiden mukaan painajaiset olivat ulkoisen mara-painajaisolennon aikaansaamia, unihalvausta muistuttavia tiloja. Ödets dom -teoksessa unet eivät myöskään näytä olevan moraalisia, nukkujan luonteesta kertovia unia sinänsä, kuten vaikkapa toisella aikalaiskirjoittajalla, Zacharias Topeliuksella, vaikka unen ja valveen rajan häilyvyys yhdistetäänkin sairauden yhteydessä koettuun kuumeeseen ja erilaisiin henkisesti rasittaviin tiloihin. Unisisällöt sinänsä eivät kuitenkaan näytä kertovan nukkujan mielen tilasta ja terveydestä sinänsä, vaan ovat pikemminkin sidoksissa unennäkijän tai unessa kohdattujen ihmisten kohtaloon.

 

Lähteet

Ongelin, Hanna (1881): Ödets dom, osat I, II ja III. H. Bosses förlag, Stockholm.

Painajainen kotieläinten tautina

Painajaisella on alkujaan tarkoitettu olentoa, joka kiusaa nukkujaa niin, ettei tämä pysty liikkumaan tai hengittämään kunnolla. Painajaisolento ei häirinnyt pelkästään aikaihmisten ja lasten unta vaan ujuttautui myös talleihin ja navettoihin hevosten ja etenkin lehmien kiusaksi. Painajainen tunnettiin vielä 1900-luvun alussa lehmien ja hevosten sairautena, joka teki nämä uupuneiksi ja hikisiksi. Painajaisen parannuskeinoihin kuuluivat toisaalta yrtit ja lääkkeet, toisaalta pahansuovan olennon ajaminen pois.

Kyllä lehmäkin säikähtää painajaista. Kuva: U. A. Saarinen 1953, Museovirasto, Journalistinen kuva-arkisto /  Finna.fi.

Kun lehmä tai hevonen oli aamulla hikinen ilman mitään näkyvää syytä, saatettiin arvella, että sitä vaivasi painajainen. Kyse ei ollut pelkästään hikoilusta, vaan uupunut hevonen ei pystynyt päivän töihin eikä väsynyt lehmä lypsänyt kunnolla, jos lainkaan. Painajainen heikensi eläinten vointia ja tuottavuutta, ja sitä pidettiin usein pahantahtoisen naapurin aiheuttamana. Hattulasta on tallennettu seuraavanlainen kuvaus vuonna 1933:

Elokoita painaa (painajaisena) paha naapuri. Kun painajainen ahdistaa esim. lehmää, on lehmä aamuisin hiestä märkä, vapisee, lyö päätään seinään, silmistä tippuu vesi, ruoka ei maistu, joten laihtuu. (SMSA. s.v. painajainen)

Painajaisella voitiin tarkoittaa yksinkertaisesti eläinten tautia, joka tunnettiin myös nimellä hikitauti. Uskomusperinteessä se miellettiin pahaksi olennoksi, joka ratsasti eläimen uuvuksiin yöllä, kun kukaan ei ollut näkemässä. Eläinten painajaista nimitettiin toisinaan erikseen ajajaiseksi tai maraksi, mutta monien mielestä kyseessä oli sama olento, joka kiusasi ihmisiäkin. Painajainen voitiin tulkita paholaiseksi, mutta useimmiten sen katsottiin olevan naapurin lähettämä tai naapuri itse yöllisessä, muuntuneessa muodossa. Eurooppalaiseen kansanuskoon on kuulunut ajatus, että ihmiset kilpailevat keskenään rajallisista resursseista ja että yhden menestys on väistämättä muilta pois. Tässä katsannossa naapurinsa terveyden, toimintakyvyn tai elinkeinojen pilaaja paransi omaa osuuttaan jaossa olevasta vauraudesta. Pahan alkulähde oli naapurin kadehtiminen, josta saattoi seurata pahaa jopa kadehtijan sitä itse suunnittelematta.

”Pois tauti tammasta, ja koira kotija!”

Tarinat naapurien välisistä vahingonteoista ovat ylläpitäneet epäluuloa. Tarinassa painajaista epäilevä isäntä on voinut rynnätä navettaan keskellä yötä ja nähdä mustan olennon vilahtavan varjoihin tai peräti naapurin emäntää muistuttavan hahmon eläimen selässä ratsastamassa. Syyllinen on voinut myös piiloutua muuttamalla itsensä talikoksi. Kun isäntä on lyönyt epäilyttävältä talikolta toisen piikin poikki, seuraavana päivänä on kuultu naapurin emännän katkaisseen jalkansa.

Jokin näistä talikoista saattaisi olla epäilyttävä. Kuva: Suomen maatalousmuseo Sarka / Finna.fi

Tarinat kuitenkin myös varoittavat liian ankarasta syyllisen rankaisemisesta. Yksi niistä kertoi isännän ripustaneen viikatteen hevosensa yläpuolelle, jotta yöllä tuleva painajainen satuttaisi itsensä siihen. Aamulla hänet itsensä löydettiin kuolleena viikatteen terästä – hän oli tietämättään kulkenut itse painajaisena. Tarina on yleisempi Ruotsissa, missä painajaiseksi voi päätyä jo syntymässään saamansa kirouksen vuoksi, mutta se tunnetaan myös Suomessa. Meilläkin painajainen voi joskus olla tietämätön öisistä puuhistaan.

Painajaista on karkotettu sekä kotikonstein että turvautumalla tietäjän apuun. Noituudella aiheutettujen vahinkojen kohdalla tietäjien on ollut tavallista lähettää vahinko takaisin lähettäjälleen eli niin sanotusti lähettää koira kotiinsa. Vihannissa on tallennettu 1920-luvun lopussa seuraava tieto:

Meijän hevosella kans kerran rupes aijjaan painajainen; oli aivan vahusa (vaahdossa), vaikka seiso tallissa. Vain kun menin sen Viinelän eukon tykö ja pyysin sen parantaan hevosen, niin se anto pienen pussin jottain (jotakin) suolan tapasta, käski antaa siitä pikkusen hevoselle ja loput paiskata Hakalan kaivoon, sanuen nakatesa:

Pois tauti tammasta,
Ja koira kotija!

Vain heti parani hevonenki ja aivan ensiyönäpä oli tullu Hakalaisen päälle painajainen; kyllä se tiesi Eukko, että seuli Hakalaisen töitä se tauti; eikä sille eukolle tarvinnu palijo maksaa; määräs vain nelikon rukkiita, vain annonhan minä sille puoli tynnyrijä. (SKVR XII2: 7419.)

Loitsuja ja taikamenettelyjä on käytetty rinnakkain, ja painajaisen haukkuminen ja loukkaaminen on ollut osa strategiaa. Seuraavassakaan painajaista ei manata tuonpuoleisen synkkiin syvänteisiin, vaan kotiinsa, oman väkensä tykö:

Lehmästä (t. hevosesta) lähti painajainen, jos leikkeli keritsimillä takakäteen ristiin karvoja ristiluilta ja puheli:
Vaskivittu painajainen,
Mustatukka tuulehhuora,
Mee’ isäntäsi iltasille,
Emäntäsi einehille,
Muuv väkesi murkinoille! (SKVR XII2: 7311.)

Painajaisen yleisimpiä karkottamiskeinoja eläinsuojasta on ollut peilin asettaminen seinälle tai kattoon eläimen eteen. Yleensä peilin tehoa selitetään sillä, että kun painajainen tulee ja näkee ruman olemuksensa peilistä, se säikähtää ja painuu tiehensä. Syy voi olla myös muu. Ruotsalaisessa perinteessä painajainen lannistetaan myös identifioimalla se: Sinä olet painajainen! Peilikuvan näyttämisellä painajaiselle voisi olla sama tarkoitus. Kittiläläisen emännän peiliä asettaessaan lukema loitsu esittää, että kun painajainen tunnistaa itsensä peilistä, se häpeää niin, ettei palaa enää:

Häpiä, punavittu,
Kun näet haamusti,
Ettet minun lehmääni tule! (SKVR XII2: 7320.)

Eläinten suojaaminen

Painajaisen karkotuskeinot ovat pyrkineet estämään ja vaikeuttamaan eläimillä ratsastamista tai hyödyntämään esineitä, joissa on ollut suojaavaa voimaa. Karjasuojaan tai sen kynnyksen alle on voitu piilottaa teräaseita tai ripustaa teräviä tarvekaluja kuten keritsimet tai häkilä lehmän yläpuolelle. Häkilä oli pellava- tai hamppukuidun käsittelyssä käytetty väline, jossa oli sarja teräviä piikkejä. Tavallisinta on ollut laittaa häkilä lehmän selkään. Yöksi, jolloin painajaisen arveltiin olevan liikkeellä, häkilä kiinnitettiin lehmään piikit ylöspäin, jotta lehmää ajamaan tuleva painajainen istuisi takapuolensa teräviin piikkeihin.

Häkilä ei liene mieluinen takapuolen alunen painajaisellekaan. Auts! Kuva: Loviisan kaupunginmuseo / Finna.fi.

Elohopeaa saatettiin piilottaa linnunsulissa seiniin tai kynnyksen alle, lehmän selkään saatettiin hieroa pahanhajuisia aineita, ovelle tai seinään voitiin naulata harakan siipi taikka sivu Raamatusta tai almanakasta, tai lehmän yläpuolelle kattoon saatettiin muodostaa päreistä risti. Eläintä saatettiin myös peittää suojelevaa voimaa sisältävillä vaatteilla kuten isännän housuilla, emännän kuukautisvereen tahriutuneella paidalla, karhun taljalla taikka loimella, joka on ollut ruumisarkun peitteenä. Myös väkivallalla painajaista uhattiin: ammuttiin tuliaseella navetassa tai iskettiin seinään puukko tai kirves. Myös hämäystä käytettiin: navettaan vietiin loukku tai puntari, jonka päälle aseteltiin nahkaiset vällyt. Painajainen alkoi ajaa sillä ja jätti lehmän rauhaan. Paikoin arveltiin tiukujen tai kaulaan asetetun kellon suojelevan eläintä painajaiselta.

Koiruoho (Artemisia absinthum). Kuva: Franz Eugen Köhler: Köhler’s Medizinal Pflanzen, 1897. / Wikimedia Commons.

Painajaista lääkittiin myös kotitekoisilla lääkkeillä ja kasveilla. Osa niistä tähtäsi oireiden lievittämiseen. Ruokahalunsa menettäneelle lehmälle saatettiin syöttää haavanlehtiä, jotta se vahvistuisi ja alkaisi lypsää paremmin. Yksi resepti kehottaa uuttamaan viinaan koiruohoa (Artemisia) ja katkeria pippureita ja juottamaan sitä eläimelle. Christfrid Gananderin Eläinden Tauti-Kirja vuodelta 1788 tarjoaa kahta erilaista reseptiä, jotka ovat kuitenkin huolestuttavan ylimalkaisia.

Tätä [painajaista] wastaan keitetään kannen alla oluesa eli sahdisa yxi ruoho Alchemilla, pääskysen pesä, tammen eli haawan lehdet ja annetaan naudan juoda.

Putken juurta, suolain kanssa annetaan wiinasa.

Alchemilla tarkoittaa poimulehteä, joka on yleinen myrkytön niittyjen ja nurmien kasvi. Sen sijaan putkikasveja Suomessa tavataan lukuisia, ja osa niistä on hyvinkin myrkyllisiä. Emme suosittele Gananderin reseptejä.

Yleinen poimulehti (Alchemilla vulgaris). Lähde: Carl Axel Magnus Lindman: Bilder ur Nordens Flora, 1901-1905.

Uskomuksista luopuminen

Kansanlääkinnässä uskomuspohjaiset näkemykset ja niitä kiistävät puheenvuorot elivät vuosikausia rinnakkain. Tätä ristiriitaa on kommentoitu yleensä vanhemman ja nuoremman polven välisenä näkemyserona. On kerrottu, kuinka isäntä on uskonut painajaisen ajaneen hevosellaan, mutta tosiasiassa pojat ovat juoksuttaneet sen hikeen käydessään yön tunteina naisissa – eivätkä ole tietenkään korjanneet isännän käsitystä, koska olisivat saaneet sapiskaa hevosen väsyttämisestä.

Lehmien apaattisuuden, lypsämättömyyden ja hikoilun syitä etsittiin myös elinolosuhteista, ja karjanhoitajia alettiin 1900-luvun alkupuolella valistaa navetan sisäilman tärkeydestä.  Sekalantanavetan etuna oli perinteisesti pidetty lannan lämmittävää vaikutusta. Nyt todettiin kuitenkin, että navetassa seisovan lannan palaminen synnytti paitsi lämpöä myös kaasuja ja kulutti hapen. Eläimet saattoivat kärsiä pilaantuneesta ilmasta ja hapen puutteesta. Sosialisti-lehdessä julkaistiin tammikuussa 1926 kokonainen artikkeli navetan raittiimman ilman puolesta ja perusteltiin:

Huono ja pilaantunut navettailma vaikuttaa suorastaan eläinten terveyteen. Niinpä on lantanavetoissa tavallisena tautina n.k. ”painajainen”, joka öisin ahdistaa lehmiä ja hevosiakin. Taudin aiheuttaa hapen eli raittiin ilman puute, sillä ylenmäärin pilaantunut navettailma ei sisällä niin paljon puhdasta eli todellista ilmaa (happea), että se riittäisi hengittämiseen, jonka vuoksi eläimet tukehtuvat tai ainakin kärsivät ilman puutteesta.

Tulkintatavat muuttuivat vähitellen kokonaan, ja viimeistään maailmansotien jälkeen tutkijoiden haastattelemat kertojat arvioivat entisaikojen uskomuksia pääosin kriittisesti. Painajaisuskomusten taustalle esitettiin esimerkiksi sekalantanavettojen yletöntä lämpötilan nousua. Oikein täynnä sontaa olevassa ja kuumassa navetassa lehmät hikoilivat itsensä märiksi, ja taikauskoiset ihmiset luulivat painajaisen ajaneen niillä. Moni huomioi alun perinkin hoidon vaikutuksen karjan hyvinvointiin: karjakon vaihtuessa myös eläinten terveydessä saattoi tapahtua selviä muutoksia. Lisääntyvä ymmärrys eläinten hyvinvoinnista hävitti painajaisen karkotustapoja siinä missä uskomusten vanhentuminenkin.

Tyytyväinen lehmä niityllä – ei huolta painajaisesta. Kuva: Suomen maatalousmuseo Sarka / Finna.fi.

Lähteitä:

Ganander, Kristfrid 1788: Eläinden Tauti-Kirja. Stockholm 1788. https://kaino.kotus.fi/korpus/vks/meta/ganander/gan1788b_rdf.xml

Kansanomainen lääkintätietous. Toimittanut Matti Hako. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2000.

Raittiin ilman merkitys navetoissa. – Sosialisti nro 20, 26.1.1926, sivu 7.

Raudvere, Catharina: Föreställningar om maran i nordisk folktro. Lunds Universitet 1993.

SKVR = Suomen Kansan Vanhat Runot. https://skvr.fi/

SMSA = Suomen murteiden sana-arkisto. Kotimaisten kielten keskus.

 

Pyhän Hieronymuksen painajainen

Länsimaisen historian kuuluisimpiin painajaiskuvauksiin kuuluu Pyhän Hieronymuksen (noin 342–420) kertomus unessa kokemastaan jumalallisesta läksytyksestä. Hieronymuksen omaa kuvausta mukaileva versio unesta on sisältynyt keskiajalla suosittuun Kultainen legenda (Legenda aurea) -kokoelmaan, joka sisälsi pyhimyselämäkertoja. Jälkipolvet tuntevat Hieronymuksen laajasti oppineena kirkkoisänä, joka käänsi runsaasti tekstejä latinaksi – muun muassa Raamatun (Biblia vulgata) – ja josta tuli sittemmin muun muassa opiskelijoiden, kirjastonhoitajien, ensyklopedistien ja kääntäjien suojeluspyhimys. Hänen unessa kokemansa näky liittyi ristiriitaan uskonnollisen kutsumuksen ja intohimoisen kirjallisen harrastuksen välillä.

Pyhä Hieronymus työhuoneessaan, Domenico Ghirlandaion vuonna 1480 Firenzen Ognissantin kirkkoon maalaama fresko. Kuvassa korostuu Hieronymuksen oppineisuus. Punainen viitta ja hyllyllä näkyvä hattu viittaavat kardinaalin asemaan, joka liitetään Hieronymukseen virheellisesti Legenda aurean elämäkerran perusteella.  Public Domain / Wikimedia Commons.

Hieronymus (Eusebius Sophronius Hieronymus) syntyi vuosien 342–347 paikkeilla Stridonissa Dalmatiassa, joka oli Rooman provinssi nykyisen Balkanin ja Etelä-Unkarin alueella. Hän opiskeli nuorena miehenä Roomassa ja suunnitteli virkamiesuraa, mutta hurja opiskelijaelämä ja muut Roomassa kohdatut moraaliset dilemmat johtivat hänet katumusharjoituksiin ja askeettiseen elämään. Hän vietti vuosia erämaassa yrittäen kuolettaa lihallisesti kiihdyttäviä muistikuviaan viehättävistä naisista. Noin vuonna 373, vielä nuorena miehenä, hän matkusti ystävineen Vähään-Aasiaan ja asettui Antiokiaan mittavan kirjakokoelmansa kanssa. Hieronymus rakasti erityisesti antiikin kirjallisuutta, joka oli hänestä paljon sujuvampaa kuin kömpelöt uskonnolliset tekstit. Hartaana kristittynä hänen olisi kuitenkin tullut hylätä pakanallinen kirjallisuus. Talvella 373–374 paaston heikentämä nuorukainen sairastui kovaan kuumeeseen, ja ystävät pelkäsivät jo hänen menettävän henkensä. Kuumeessa hän koki painajaisnäyn, jota hän kuvaili myöhemmin kirjeessä naispuoliselle seuraajalleen Eustochiumille. Kirje käsitteli naisille sopivaa askeettista ja siveellistä elämää, ja unikertomus toimi varoituksena maallisista kiinnostuksista.

Kirjeessään Hieronymus kuvaa ensin liiallista kiintymystään kirjoihinsa: kuinka hänen hartaudenharjoitustaan Antiokiassa siivitti päivittäin tieto siitä, että illalla pääsee taas lukemaan Ciceroa tai Plautusta. Mutta sitten iski ankara, kuluttava kuume, ja muiden valmistaessa jo hautaa hänen riutuneelle ruumiilleen hän näki unen, jossa hänet vietiin jumalallisen tuomioistuimen eteen. Suuren kirkkauden ympäröimänä häneltä tiedusteltiin, kuka hän oli, ja hän esittäytyi kristityksi. Mutta tuomari huusi: ”Valehtelet! Sinä olet Ciceron etkä Kristuksen seuraaja!” Jumalansa pettänyt Hieronymus määrättiin ruoskittavaksi. Ruoskaniskujakin pahemmin häntä poltteli omatuntonsa soimaus, ja hän aneli armoa ja lupasi parantaa tapansa. Kirkkautta hohtavien läsnäolijoiden liityttyä armonpyyntöihin hänet päästettiin lopulta vapaaksi, mutta uhattiin kiduttaa uudelleen, jos hän vielä tarttuisi antiikin klassikoihin. Hieronymus palasi tähän todellisuuteen kyynelissä ja niin ahdistuneena, että kaikki hänen vuoteensa äärellä vakuuttuivat hänen kokemuksestaan. Hän ilmaisee kirjeessään, ettei enää ikinä haluaisi joutua moiseen hirveään kuulusteluun.

Orazio Borgianni: Pyhän Hieronymuksen näky, noin vuodelta 1600, Louvre. Public Domain. https://www.christianiconography.info/Wikimedia%20Commons/jeromeVisionBorgianni.html.

Antiikissa ja myös myöhemmässä kristillisessä traditiossa todellisia jumalallisia kohtaamisia unen välityksellä pidettiin mahdollisina, joskin harvinaisina. Antiikin uniteoreetikot erottivat toisistaan väärät ja todelliset unet; toisin sanoen väärää ja valheellista tietoa antavat, nukkujan omiin tunteisiin ja kehollisiin tiloihin perustuvat niin sanotut tyhjät unet sekä todelliset uninäyt, joissa toteutuu kontakti jumalalliseen todellisuuteen. Hieronymus identifioi unensa jälkimmäiseen, todellisten unien kategoriaan. Hän tähdentää, ettei kokemus ollut mitään tyhjää unta vaan täyttä totta, sillä hänen hartiansa olivat sen jäljiltä mustelmilla ja hän tunsi herättyään edelleen ruoskaniskut kehossaan. Fyysisten merkkien myötä kokemus oli samanaikaisesti sekä unta että totta. Kertomus pyrkii todistamaan jumalallisen todellisuuden konkreettista olemassaoloa oman todellisuutemme rinnalla ja unen roolia niiden välisenä kanavana.

Vaikka uni oli painajaismainen kokemus, Hieronymuksen elämäkerrassa se tulkitaan positiiviseksi tapahtumaksi. Kuten monet uskonnollisesti merkittävät unet, se viitoitti kokijansa tulevan elämänpolun. Hieronymus jätti antiikin kirjallisuuden ja vakuutti siitä lähtien lukeneensa Jumalan kirjoja suuremmalla innolla kuin oli koskaan lukenut ihmisten tekstejä. Hän sinnitteli tiettävästi ilman antiikin kirjallisuutta yli vuosikymmenen, ja vaikka hän myöhemmin luki sitä jälleen, kristillinen kirjallisuus nousi pääosaan hänen elämässään. Raamatun käännöksen lisäksi hän tuotti lukuisia tutkimuspohjaisia kommentaareja sekä Vanhan Testamentin että Uuden Testamentin teksteistä, pyhimyselämäkertoja sekä runsaasti kirjeitä, joissa hän antoi tiukkaa askeettista elämäntapaa puoltavia ohjeita. Hieronymus osallistui poleemisilla kirjoituksillaan myös aikansa uskontopolitiikkaan, jossa hänet tunnettiin jyrkkäsanaisena änkyränä. Ei liene sattumaa, että painajaskuvaus sisältyy siveellistä elämää opastavaan kirjeeseen. Hieronymus ei ollut kompromissien mies vaan suositteli tiukkaa askeesia ja kieltäymystä. Painajaisepisodi perusteli tätä linjausta osoittamalla, ettei kristitty voinut palvella kahta herraa eivätkä kirjallisuudenkaan kohdalla pakanalliset tekstit olleet kristitylle hyväksyttäviä.

Kieltäymyksen puolestapuhujana Pyhä Hieronymus kuvataan taiteessa usein ns. vanitas-teemalla eli maallisen elämän väliaikaisuuteen ja turhuuteen viittaavien symbolien kanssa. Tässä kuvassa niitä edustavat tiimalasi, pääkallo ja asian selvennykseksi vielä seinälle kiinnitetty ”Ajattele kuolemaa” -kyltti. Raamattukin on avattu viimeisen tuomion kohdalta. Pyhän Hieronymuksen työhuoneessaan maalasi noin 1530 Peter Coecke van Aelst oppilaineen. Walters Art Gallery, Baltimore, Maryland. Public Domain / Wikimedia commons.

2000-luvulle ominainen psykologis-lääketieteellinen näkemys Hieronymuksen painajaiskuvauksesta kiinnittäisi huomionsa hänen kokemaansa, ehkä vielä valve-elämässä heikosti tiedostettuun ristiriitaan uskonnollisen ja kirjallisen elämän välillä sekä kuumetilaan, joka tyypillisesti altistaa painajaisille ja jonka jäljiltä jäsenet voisivat todellakin tuntua kipeiltä. 300-luvulla oman kehon ja sielun tilaa kuvaavat unet arvioitiin kuitenkin vähäarvoisiksi, ja vain yliluonnollinen tulkinta antoi kokemukselle painoarvoa ja perusteli sen viitoittamaa elämänmuutosta. Myös Hieronymuksen uskonnollisen auktoriteetin kannalta oli olennaista, että kokemus oli taivaallista alkuperää.

 

Lähteitä:

Christian iconography. https://www.christianiconography.info/jerome.html.

Early church texts: Jerome Letter 22 to Eustochium, 30. https://earlychurchtexts.com/public/jerome_letter_22_ciceronian_or_christian.htm

Pyhä Hieronymus. Suomen ortodoksinen kirkko. https://ort.fi/pyha-hieronymus

Stroumsa, Guy: Dreams and Visions in Early Christian Discourse. Teoksessa David Schulman & Guy G. Stroumsa (toim.), Dream Cultures. Explorations in the comparative history of dreaming. Oxford University Press 1999, 189–212.

Painajaiset ja demoninen seksi

Painajaisiin ja unihalvauksiin liittyvät uskomukset ovat hiljattain nousseet kansainvälisessä mediassa esille yllättävässä asiayhteydessä. Kristillisen saarnaajan esittämät väitteet demonien kanssa unessa harjoitetusta seksistä perustuvat laajalle levinneeseen ja elinvoimaiseen uskomukseen.

Kuva: Persian Demons from a Book of Magic and Astrology (1921). The Public Domain Review. Princeton University Library.

Yhdysvalloissa presidentti Trump ja hänen kannattajansa ovat jakaneet saarnaajana ja lääkärinä toimivan Stella Immanuelin videota koronaviruksen vaarattomuudesta ja malarialääkkeenä tunnetun hydroksiklorokiinin tehosta sitä vastaan. Samalla median huomio on kiinnittynyt Immanuelin muihin vuosien varrella antamiin lausuntoihin kuten siihen, että monet gynekologiset ja taloudelliset ongelmat voivat johtua öisestä seksistä demonien kanssa unimaailmassa. Saarnatessaan demonisesta seksistä Immanuel yhdistää karismaattisessa kristillisyydessä yleistyneitä varoituksia öisestä henkipuolisosta ja ikivanhoja eurooppalaisia painajaisiin ja unihalvauksiin liittyviä uskomuksia, joita kristilliset ryhmät nostavat nyt esille Yhdysvalloissa. Ilmiö on laaja, ja useat kristilliset liikkeet opettavat internet-sivuillaan, että demoninen uhka öisin on todellinen.

Unihalvauksia on satojen vuosien ajan tulkittu eri puolilla maailmaa yleensä yliluonnollisen olennon aiheuttamiksi, ja sen neurologis-fysiologinen tausta selvitettiin unitutkimuksissa vasta 1970-luvulla. Euroopassa kansanomaiset selitykset painajaisolennosta ovat perustuneet noituuskäsityksiin, jolloin olennon on oletettu olevan pahantahtoinen naapuri tai hänen lähettämänsä olento. Niiden rinnalle ehtivät tulla 1900-luvulla näkemykset unihalvauksesta avaruusolentojen aiheuttamina. Kirkko puolestaan tulkitsi olennon demoniksi. Myös unihalvauksen ja seksin välistä yhteyttä vaalittiin nimenomaan kristillisessä traditiossa.

Keskiajan kristillisissä lähteissä naisten luona öisin vierailevaa seksuaalista demonia kutsuttiin latinankielisellä nimellä incubus, ja miehen unissa näkyvää naispuolista demonia nimellä succubus. Saman demonin katsottiin voivan hakea succubuksena spermaa mieheltä ja hedelmöittää sillä naisen incubuksena. Vaikka unihalvaukseen liittyy nykyään seksuaalisia tuntemuksia melko harvoin, teema korostui ankaraa seksuaalimoraalia edellyttävässä luostarielämässä. Eroottisten unien syntisyys ja demonisuus tekivät niistä pahoja. Runsaasti painajaisen ja seksuaalisuuden yhdistävää aineistoa on myös viktoriaanisesta Englannista, jossa seksuaalinormisto oli tiukka. Vielä 1900-luvun alkupuolella psykoanalyyttinen näkemys unihalvauksista oli, että se johtuu tukahdutetuista seksuaalisista haluista. Kansanomaisessa kuvastossa painajaisolennon aiheuttama vaiva on yleensä terveydellinen ja taloudellinen, mutta sen aiheuttajana saattoi ahneiden ja kateellisten naapurien ohella olla myös pettynyt kosija. Pieni eroottinen häivähdys siis löytyy kansanomaisestakin aineistosta.

 

Nykypäivän henkipuolisoa koskevissa käsityksissä ei aina ole yhteyttä unihalvaukseen. Esimerkiksi Afrikassa ihmisellä voi olla öinen rakastaja ilman että hän edes tietäisi siitä tai muistaisi näkevänsä eroottisia unia. Tilanne voi ilmetä pelkkinä terveys- tai avioelämän ongelmina tai vaikeutena löytää puolisoa valvetodellisuudessa. Tätä oppia pitävät yllä pienet kristilliset ryhmittymät, jotka varottavat vanhojen paikallisuskontojen yhteyksistä henkimaailmaan ja kehottavat turvautumaan tarjoamiinsa rukoilupalveluihin. Amerikkalaiset rukoilupalvelut puolestaan nojautuvat enemmän eurooppalaiseen painajaisolentojen traditioon ja korostavat, että synti ja okkulttiset harrastukset vetävät demoneita puoleensa.

Saarnatoiminnassaan Stella Immanuel yhdistää afrikkalaisia ja amerikkalaisia traditioita ja liittää demonisen seksin seuraukset nimenomaan lääketieteellisiin ongelmiin. Myös kansanomaiset uskomukset eri aikakausilta ovat läsnä: hänen mukaansa toimijana voi demonin sijaan olla myös ihminen, joka saapuu aktiin astraalimuodossa noituuden avulla.

Kuva: Demonisista puolisoista varoittavaa kirjallisuutta myydään ja julkaistaan koko ajan eri maanosissa. Niissä korostetaan yön olevan sielulle vaarallisinta aikaa.

Internetissä lisänimen ”Doctor Demon Sperm” saanut Stella Immanuel ei ole yksittäinen eksentrikko, vaan hän edustaa laajaa uskonnollista liikehdintää, joka haastaa tieteen näkemykset todellisuudesta ja julistaa yksilön moraalisten valintojen ja rukouksen vaikuttavan hyvinvointiin, terveyteen ja varallisuuteen. Väitteet demonien yöllisestä toiminnasta edellyttävät sen hyväksymistä, että unessa koetut asiat ovat totta. Sekä Raamattu että eurooppalainen uskomusperinne ovat kertoneet jo vuosisatoja, että henkimaailma on olemassa ja saa kosketuksen ihmiseen unen välityksellä. Käsitys siitä, että unet ovat vain oman mielen tuotetta, on ollut vallitsevana Euroopassa vasta noin sata vuotta, ja sen asema on edelleen ilmeisen hauras.

Suomalaisten kirjoittamissa painajaiskuvauksissa, joita tutkimusryhmämme on saanut hiljattain luettavakseen, paras pakokeino painajaiselta on käsittää, että se oli vain unta. Moni pystyy herättämään itsensä painajaisesta tajuamalla sen uneksi; toisille tämä huojennus koittaa vasta kun on lopulta herännyt hiestä märkänä. Erityisesti unihalvauksen sietäminen on helpompaa, kun tietää näkemiensä uhkaavien olentojen olevan harhaa.

Käsitykset unesta ja sen olemuksesta, kuten mistään muustakaan, eivät kehity suoraviivaisesti tietämättömyydestä ymmärrykseen. Näkemyksiin vaikuttavat monenlaiset tekijät kuten toive saada ongelmatilanteissa selkeitä ohjeita ja apua – kuten rukousapua – sekä kamppailu auktoriteetista, jota uskonnolliset ja poliittiset ryhmät käyvät sekä tiedettä että toisiaan vastaan. Humanistisen tutkimuksen yksi tehtävä on käsittää niitä vaikuttimia, jotka ohjaavat näkemysten valintaa.

Painajaiset ja sairaudet

Painajaisten ja sairauksien välillä on monisyinen suhde. Huoli omasta tai läheisen sairastumisesta voi aiheuttaa painajaisia. Kuka tahansa on myös tavallista alttiimpi painajaisille ollessaan sairaana. Ankarat painajaiset ovat unihäiriöitä, jotka pahimmillaan vaativat jo itsessään hoitoa.

Kun on oikein väsynyt tai vaikkapa kuumeinen, niin painajaiset hyökyvät uniin – – Olen nähnyt kovassa kuumeessa piruja ja heittänyt niitä yöpöydälläni olleella mehukupilla, joka lensi seinään. Toettuani kuumeesta ihmettelin, mitä ihmettä tapetille on tapahtunut. En muista koko tapauksesta mitään. (Kommentti Ilta-Sanomien artikkeliin ”Tiedätkö, mistä painajaisunet tulevat?” 18.6.2018)

Sairaalakin voidaan kokea pelottavaksi paikaksi. (Kuva: Wikimedia Commons.)

Sairastaessa kehon häiriö- tai muutostila voi saada aikaan painajaisia. Paitsi sairaus, jotkut lääkkeet kuten Parkinson- ja muutamat mieliala- ja verenpainelääkkeet aiheuttavat sivuvaikutuksena painajaisia. Fysiologisia syitä ovat myös raskas ruoka ja alkoholi, ja moni on havahtunut painajaiseen nukuttuaan raajansa puuduksiin. Erikoinen symbolinen uni tai painajainen voidaan tulkita myös alitajunnan antamaksi varoitukseksi kehossa tapahtuvista muutoksista kuten alkavasta sairaudesta.

Ajatus unesta sairauden enteenä tunnetaan Suomessa vanhastaan. Sairauden enteiksi tulkituissa unissa on yhtenäistä symboliikkaa. Suomalaisten kertomukset sairausunista sisältävät paljon vettä: niissä voi olla vedessä uimista, peseytymistä, pyykkäämistä tai suuria laivoja. Sairauden enteenä voi olla myös kalastus:

Aina kun näen itseni ongella tai pilkillä ja saan valtavia kaloja, sairastun johonkin pahempaan tautiin. Samaten, jos näen kuolleen äitini unessa, jollekin läheisistäni tai minulle tapahtuu ikäviä asioita. Eli uneni varoittaa jo etukäteen tulevista vaikeuksista. (ET-lehden kokoelma 29.11. 2010: Tällaisia enneunia olen nähnyt.)

Seurustelu omasta elämästä jo poistuneiden ihmisten kuten entisten heilojen tai vainajien kanssa unessa mainitaan toistuvasti sairastumisen enteenä suomalaisten unissa, mutta symbolit ovat viime kädessä yksilöllisiä. Esimerkiksi vainajaunille tavallisemmin annettu merkitys on huono sää tai ihan vain tervehdys rajan takaa. Nykyaikana suomalaiset tulkitsevat enteellisiäkin unia yhä useammin psykologiaan nojautuvin mallein: alitajunta on havainnut merkkejä, joita päivätajunta ei vielä ole osannut yhdistellä.

Kokijat saattavat pitää pahojakin unia hyödyllisenä ilmiönä ja aivojen keinona käsitellä vaikeita asioita nukkuessa. Psykologien mukaan painajaiset ovat merkki stressistä, vaikeista ristiriidoista tai käsittelemättömistä ongelmista valvetodellisuudessa. Samat ongelmat ja pelot, joita koemme valveilla, tulevat myös uniin. Pahoja unia voivat aiheuttaa esimerkiksi huono omatunto, ikävät muistot, häiritsevät ja pelottavat TV-ohjelmat ja yhteiskunnan tai koko maapallon ongelmat.

Juuri nyt uutisvirta täyttyy sairauden uhkasta ja kuolemasta koronaviruksen myötä. Epidemia ja siitä aiheutuvat uhkat ja rajoitukset aiheuttavat todennäköisesti stressiä ja myös painajaisia maailmanlaajuisesti. Emme kuitenkaan tiedä, mitkä tekijät epidemiassa ovat suomalaisten kokemuksissa ahdistavimpia: uutiskuvat pahimmilta epidemia-alueilta, pelko omasta ja läheisten terveydestä, huoli toimeentulosta vai ehkä eristyksen aiheuttamat olosuhteet? Aina ei ole helppo päätellä, mistä painajaiset johtuvat. Myös epidemian aiheuttama huoli voi pukeutua unessa tunnistamattomaan asuun. Tutkijat ympäri maailman ovat jo aloittaneet kartoituksen epidemian vaikutuksista ihmisten arkeen ja mielialoihin. Painajaiset ovat yksi pohdintojen ja ahdistuksen ilmaisukanava.

Ahdistavista korona-unistaan, samoin kuin muistakin painajaisistaan, ehtii vielä kirjoittaa painajaiskeruuseen, joka jatkuu 15.4.2020 saakka suomeksi ja ruotsiksi.