Jollei jouluna tule unta

Image by vectorpocket on Freepik.

 

Joulu poikkeaa kaikista muista suomalaisten vuotuisjuhlista siinä, että se on innoittanut lukemattomia joululaulujen tekijöitä. Joululauluista on tullut erottamaton osa joulunviettoa ja jouluun valmistautumista, ja tutuimpien sanat muistetaan ulkoa. Sitä vastoin esimerkiksi pääsiäis- tai juhannuslaulut tunnetaan huonommin eikä niillä olekaan samaa sijaa juhlanvietossa. Joululauluja sitä vastoin soitetaan ja lauletaan monissa eri tilaisuuksissa ja tilanteissa pikkujoulukaudesta alkaen. Niitä voi joutua kuuntelemaan vastentahtoisestikin, esimerkiksi kaupassa asioidessa. Joululauluille on myös oma radiokanavansa, Jouluradio, joka soittaa niitä tauotta vuoden ympäri. Joulukautena sillä on internetissä monta eri teemallisesti erikoistunutta rinnakkaiskanavaa, joista voi valita sen mukaan, haluaako kuunnella esimerkiksi pelkästään lasten joululauluja vaiko virittäytyä vaikkapa ”indiejoulun” tunnelmaan.

Joululaulujen pääasiallinen teema on tietysti joulunvietto tai ainakin jouluun valmistautuminen, mutta monet suomalaiset joululaulut sivuavat myös nukkumista, valvomista ja unia. Vaikka joululaulujen mukaan jouluna on sopivaa juhlia vielä iltasellakin, monet klassikkolaulut selvästikin heijastavat maatalousvaltaisen yhteiskunnan vuorokausirytmiä, sillä kaikki työ on päättynyt lukuun ottamatta karjan paimentamista: ”Paimenil yksin työ”  (Jouluyö, juhlayö). Mutta melkein kaikki muut nukkuvat: ”Soihdut sammuu, kaikki väki nukkuu” (Tonttujen jouluyö), ”Kansa kartanon hiljaisen yösydän untaan kiskoo” (Tonttu) ja ”Mökit nukkuu lumiset, nukkuu hankitanteret” (Mökit nukkuu lumiset). Joulupäivän aamuna odottaakin varhainen herätys, koska on lähdettävä joulukirkkoon: ”Kello löi jo viisi, lapset herätkää!” (Joulukirkkoon).

Uskonnollisissa joululauluissa kuvataan Jeesus-lapsen nukkumista: Heinillä härkien kaukalon -laulun kolmessa ensimmäisessä säkeistössä kuvataan vastasyntyneen Jeesuksen turvallista unta äitinsä hoivissa, ja sama teema on myös vähemmän tunnetuissa lauluissa, joissa Maria valvoo ja katselee nukkuvaa pienokaistaan. Mutta Heinillä härkien kaukalon -laulun päättävässä neljännessä säkeistössä siirrytään pääsiäisen tapahtumiin: Jeesus ”nukkuu” eli kuolee ristille.

Tähtilaulussa pieni tähti väsyy, ja muutkin tähdet nukkuvat. Maria ja hänen miehensä Joosef kuuluvat niihin harvoihin, joiden kerrotaan olevan valveilla jouluyönä: ”Kaks vain valveil on puolisoa lapsen herttaisen nukkuessa” (Jouluyö, juhlayö). Jouluyö valvottaa myös tonttua, joka ei saa unta, koska sen ajatukset askaroivat ihmiselämän katoavaisuudessa (Tonttu). Tosin rempseämpien sävelmien mukaan tontut eivät vaivaa tällaisilla asioilla päätään, vaan käyttävät jouluyön hauskanpitoon (Sinivuorten yö ja Tonttujen jouluyö).

Pukin nuorin tonttu on kuitenkin yhtä nuori kuin leluja saaneet lapsetkin, ja siksi se viettää jouluyön Nukkumatin maassa (Helkkää pienet tiu’ut). Lasten jouluiloon osallistuva mutta jouluyön nukkumalla viettävä pieni tonttu näyttää olevan maallinen vastine uskonnollisten laulujen Jeesus-lapselle. Mökit nukkuu lumiset -laulussa enkeli täydentää Joulupukin suorittamaa materiaalista lahjanjakokierrosta kulkemalla kodista kotiin jouluyönä ja tuomalla ”puhtahia aatteita, kultaisia kuvia Suomen lasten sydämiin, mökkihin ja palatsiin”. Pikkutontun joululippaassa enkelin paikan ottaa pieni tonttu, joka ei saa unta, koska se muistaa vielä yhden tehtävän, kun muut joulupukin pajassa ja lahjanjakomatkalla ahertaneet tontut jo nukkuvat väsymystään pois. Pieni tonttu käy hakemassa salaisen lippaan ja sirottaa sen sisällön – rakkautta, ystävyyttä ja vapautta – taivaalle ja jouluaamuun heräilevän ihmiskunnan iloksi.

Raamatullisten ja kansanperinteen tuntemien jouluyönä valveilla olevien hahmojen lisäksi joissain joululauluissa kuvataan unettomia ja valvovia ihmisiä. Syynä voi olla jouluyön hiljaisuudessa koettu hengellinen kokemus (Sydämeeni joulun teen) tai lapsen pääsy joulun salaisuuksien äärelle (Kun joulupukki suukon sai). Uudemmissa lauluissa syyksi esitetään perheriita (Jouluriita) tai kuolleen ystävän kaipuu (Nyt on joulu ja Toive). Mutta normina tuntuu olevan edelleen se, että jouluyönä nukutaan ja että valvominen on tuolloin jotain poikkeuksellista.

Joululauluissa ei kuitenkaan kuvata nukkuvien ihmisten unia lukuun ottamatta harvemmin kuultua Joululaulua Finnmarkenissa, jossa nähdään unia puroista. Laulussa Kolme yötä jouluun malttamaton pieni lapsi nukahtaa ja näkee unta, että joulu on jo tullut, vaikka ollaan vasta Tuomaan päivässä. Koska uni monessa yhteydessä rimmaa lumen kanssa, joidenkin laulujen sanoituksissa joulun maagisuus rinnastuu unenomaisuuteen (Jossain on kai vielä joulu ja Joulupukin maa).  Joulun todellisuus kuitenkin todetaan lauluissa Joulumaa ja Joulu ei ole unta.

Painajaisunet eivät kuulu ilon juhlaan. Uusiin joululauluihin kuuluvassa Joulupukin painajaisessa käsitelläänkin valvemaailman tapahtumia eli Joulupukin harmia siitä, kun hän hukkasi kesken pahimpien kiireiden aitan avaimen. Joulunalusajasta kertovassa laulussa Mistä tuntee joulun? jouluvalmistelujen kanssa kamppaileva perheenäiti kertoo, että ”öisin unta rauhaisaa ei saa”, mikä voi viitata niin unettomuuteen kuin pelättyjä epäonnistumisia työstäviin painajaisiin. Koska laulaja päätyy myöntämään, että joulu on kuitenkin juhlista parhain, hänen kiireensä ja unettomuutensa ilmeisesti päättyvät jouluyöhön tultaessa.

Tee työtäs unissas

Suomalaiseen vuotuisrytmiin kuuluu, että elokuu päättää lomakauden koululaisilta, opiskelijoilta ja useimmilta työntekijöiltä. Monille koittaa paluu arkeen. Kaiken arkisen tavoin myös työnteko voi näkyä unissa ja painajaisissakin.

angry, businesswoman, conflict, complaint, appeasement, avoid, bad, balance, boss, bother, break, breath, breathing, business, company, concept, contemplation, control, controlling, corporate, coworkers, customer, disregard, disturbing, dream, emotion, employee, entrepreneur, executive, female, girl, good, group, hands, health, ignorance, job, human behavior, conversation, communication, public speaking, standing, businessperson, collaboration, handshake, management, white collar worker, gentleman, orator, organization, suit

Vanhin säilynyt suomalainen unikuvaus käsittelee työssä epäonnistumisen pelkoa: birgittalaisveli Jöns Budde pelkäsi pettävänsä luostariyhteisön odotukset, koska nunnien toivoma käännöstyö eteni hitaasti ja vaivalloisesti. Kertomansa mukaan hän näki unen, jossa istui ahdistuneena kirjoituspöytänsä äärellä pimeyden keskellä. Stressiunena alkanut unennäkö päättyi kuitenkin onnellisesti. Vaikka meillä ei ole mahdollisuutta varmentaa Jöns Budden kuvauksen todenperäisyyttä yhtä vähän kuin minkään muunkaan unikuvauksen paikkansapitävyyttä, jälkimaailmalle taltioitu kertomus on yleisinhimillisyydessään uskottavan oloinen.

Töissä kuormittuminen ja epäonnistuminen tulevat esiin myös useassa unikuvauksessa, joita Pohjoiset painajaiset -projekti keräsi SKS:n ja SLS:n kautta. Ansiotyö rytmittää monen nykysuomalaisen elämää ja myös määrittää monen identiteettiä. Painajaisunissa tulevat esiin töihin liittyvät kiireen ja alisuoriutumisen pelot, joko suoraan tai vertauskuvina, kuten tulvivana jokena tai meressä ajelehtimisena. Mutta työssä uupumisesta voi uneksia myös sellainen, joka valveilla ollessaan kokee työtahtinsa sopivaksi eikä omasta mielestään tunne työhönsä liittyvää stressiä.

Työperäisen painajaisen voi laukaista myös uneksijan käsitys työpaikkansa ilmapiiristä: muita parempaa palkkaa nauttiva voi toistuvasti nähdä unissaan työkaverinsa kateellisina juonittelijoina tai uudessa työpaikassa aloittava joutuu unessaan kuuntelemaan, miten tuleva työtoveri haukkuu häntä muille. Jotkut painajaiset liittyvät työhön liittyvien etujen huonontumiseen: uneksija esimerkiksi menettää oman työhuoneensa tai työnantaja päättää leikata naispuolisten työntekijöiden palkkoja miespuolisten työntekijöiden eduksi.

Luonnollisesti painajaisia tuottaa myös huoli työpaikan pysyvyydestä tai työllistymisen epävarmuus. Työhaastattelut ovat tilanteita, joita moni ymmärrettävästi jännittää etukäteen. Painajaisissa haastatteluun meno tyssääntyy, koska tielle nousee jos minkälaista mutkaa ja estettä. Tai sitten haastatteluun menijä huomaa vaatteidensa olevan liian arkiset ja lähtee vaihtamaan ylleen jotain soveliaampaa eikä sitten enää ehdi haastatteluun.

Myös työpaikkojen vaihtaminen ja eläköityminen voivat tulla esiin unissa. Työtehtäviin liittyvät painajaiset ja stressiunet voivat toistua vielä vuosia sen jälkeen, kun yksilö on vaihtanut työpaikkaa tai jäänyt eläkkeelle.

Työhön liittyvä painajainen saattaa yhdistyä myös unihalvaustilaan: yksi keruuseen vastannut kertoi kokemuksestaan, jossa hän oli sairauspäivänään herännyt siihen, ettei kyennyt liikuttamaan itseään ja että esimies oli leijunut hänen yläpuolellaan. Pomo saattaa siis ottaa maran paikan nykyihmisen painajaisessa.

Esimodernin ajan suomalaisilta ei tietenkään ole mahdollista kerätä tietoja työn vaikutuksesta heidän unikuvastoonsa. 1600-luvun noituusoikeudenkäyntien yhteydessä tallennetut todistajanlausunnot piirtävät kuitenkin kuvaa yhteiskunnasta, jossa sen ajan pätkätyöläiset eli rengit ja piiat työstivät pelkojaan ja kaunojaan painajaisunissaan ja tulkitsivat niitä osoitukseksi työnantajiensa ja ylipäänsä maata omistavien yhteiskuntaryhmien epäluotettavuudesta ja haitallisuudesta. Monessa unikuvauksessa renki tai piika kertoo nähneensä talonpojan tai porvarin tai tällaisen vaimon vahingoittavan häntä ruumiillisesti tai harjoittavan noituutta: erään piian unissa vahingonteko ilmeni siten, että talonpojan vaimo viskeli hänen päälleen käärmeitä ja tämän mies antoi hänelle sormukset, jotka muuttuivat hiiriksi ja rotiksi. Eräs toinen piika näki puolestaan unta siitä, että hänen entinen emäntänsä nouti hänet keskellä yötä vuoteesta ja lennätti hänet Blåkullaan, missä piika joutui lypsämään niin paholaisen kuin toisten ihmisten karjaa.

Hajanaisuudestaan, suuremmasta tulkinnanvaraisuudestaan ja vähäisestä määrästään huolimatta esimodernin ajan unikuvaukset osoittavat, että työnteko on tavalla tai toisella kuulunut vuosisatojen ajan suomalaisten painajaisiin. Asia tuskin tulee muuttumaan ainakaan lähitulevaisuudessa. Työperäisistä painajaisista kärsivät voivat kuitenkin lohduttautua sillä, että he eivät todellakaan ole ainoita, joita työasiat vaivaavat vielä unissakin.

Podcast painajaisten synnystä, merkityksistä ja niihin liittyneistä käsityksistä

Haluatko kuulla lisää painajaisten synnystä, merkityksistä ja niihin liittyneistä käsityksistä? Muun muassa näistä aiheista keskustelevat Turun yliopiston tutkija Nils Sandman ja Pohjoiset painajaiset -projektin tutkija Kirsi Kanerva podcastissa “Miksi näemme painajaisia?” Haastattelijana podcastissa toimii toimittaja Sari Valto. Voit kuunnella podcastin täältä.

File:Ghost (69162167).jpeg
Daniel Krieg (2014): Ghost. Kuvalähde: Wikimedia Commons.

Jos näet unta sodasta

Useassa tutkimuksessa on osoitettu, että monet suomalaiset näkivät sotaan liittyviä painajaisia vuosien 1939–1945 aikana ja jotkut vielä kauan sen jälkeenkin. Myös Pohjoiset painajaiset -projektin vuosina 2019–2020 keräämissä aineistoissa on viitteitä sotaunien näkemisestä. Koska monet aikaisemmatkin Suomessa eläneet sukupolvet ovat kohdanneet sotia, on todennäköistä, että sotaisat kuvastot ovat tuottaneet ahdistustusta suomalaisten uniin myös varhaisina vuosisatoina. Niitä koskevia tietoja on ymmärrettävästi paljon vähemmän, ja ne ovat hajallaan erityyppisissä lähteissä.

Yksi sotaunien näkemistä valottava lähde ovat unienselitysoppaat eli unikirjat, joita kollega Kirsi Kanerva esitteli tässä blogissa aikaisemmin.  Useimmat suomalaisten ulottuvilla olleet unikirjat edustavat kuitenkin yleiseurooppalaista perinnettä, eikä niitä ole välttämättä mukautettu lainkaan pohjoisen kohdeyleisön ja -kulttuurin olosuhteisiin. Asia havaitaan muun muassa keskiaikaiseen unioppaaseen sisältyvästä selityksestä, jonka mukaan itsensä näkeminen gladiaattorina merkitsee menetystä, tai vuonna 1680 painetusta unioppaasta, jonka mukaan elefantin näkeminen tarkoittaa syytöstä. Voidaan esittää villi arvaus, että teosten laatimisajankohtina harva suomalainen näki unessa elefantin puhumattakaan siitä, että olisi nähnyt unessaan itsensä  gladiaattorina.

Varhaiset unikirjat eivät siis varsinaisesti kerro suomalaisten näkemistä unista, mutta ne välittävät kuitenkin tietoja siitä, minkälaisia uniaiheita teosten levittäjät pitivät mahdollisina. Se, että kuta kuinkin kaikissa unikirjoissa selitetään myös sotaunen näkemistä, kertoo puolestaan siitä, että teemaa pidettiin universaalina. Samalla saadaan tietoja siitä, millaisia selityksiä sotaunia näkevien suomalaisten tai ainakin ylempiin yhteiskuntaryhmiin kuuluvien suomalaisten oli mahdollista saada. On myös muistettava, että sekä katolinen että luterilainen kirkko suhtautuivat virallisesti torjuvasti unien selittämiseen, vaikka käytännössä asia kiinnosti myös hengenmiehiä. Nuiva asenne johtui ennen kaikkea siitä, että unista voitiin etsiä enteitä tulevasta. Kaikissa unioppaissa tätä ei kuitenkaan aina sanota suoraan, vaan selitys voidaan tulkita myös kuvaukseksi unennäkijän mielentilasta ja sen taustalla jo olevasta tai tapahtuneesta asiasta, joka on saanut jonkin ilmiasun uneksijan unessa.

Vadstenan birgittalaiset jäljensivät erään kokoelmakäsikirjoituksensa osaksi latinankielisen unioppaan. Se lienee ollut ainakin luostarissa vierailleiden naantalilaisveljien ulottuvilla sikäli kuin siitä ei suorastaan laadittu jäljennöstä tytärluostariin. Oppaan mukaan sodan tai barbaarien näkeminen unessa merkitsi kansan vihastumista. Ulkoisen vihollisen työntyminen uneen olisi siis tulkittava yhteisön sisäisen eripuran ilmentymäksi.

1500-luvulta ei ole säilynyt suomalaisia unikuvauksia eikä suomalaisten ulottuvilla olleita unikirjojakaan, mistä saanee kiittää reformaattoreiden ja Kustaa Vaasan kielteistä suhtautumista uniin ja näkyihin ja varsinkin niistä kertomiseen. Seuraavalla vuosisadalla unikirjoja alettiin kuitenkin taas levittää Ruotsin valtakunnassa ja nyt kirjapainotekniikkaa hyödyntäen. Unioppaita painettiin Turussakin. 1600- ja 1700-luvun unikirjojen mukaan sotauni merkitsi vihaa, vahinkoa tai suurta onnettomuutta. Sota siis nähtiin kaikenlaisten onnettomuuksien ja vuorovaikutusta haittaavan kielteisen tunnekokemuksen tai kielteisen asenteen symbolina, mutta ei varsinaisena sotana, mikä on hieman yllättävää, kun ottaa huomioon sotien ja sodan uhkan yleisyyden esimodernin ajan Euroopassa.

Mutta unikirjojen selityksille onkin tyypillistä unessa nähtyjen asioiden selittäminen jonkin toisen asian symboleiksi. Sen vuoksi jotkut muut asiat unessa nähdyt asiat voitiin selittää sodan enteiksi: tämä koski esimerkiksi raekuuroa, suuria käsivarsia, raa’an lihan syömistä ja jopa pitojen järjestämistä. Toisaalta unikirjat tarjosivat rauhanomaisia selityksiä unille, joissa koettiin väkivaltaa: nainen, jota unessaan pistettiin miekalla, sai odottaa pääsevänsä suureen kunniaan ja synnyttävänsä pojan. Tulkintaa voi pitää esifreudilaisena. Eri asia sitten, kuinka laajalle tällaiset tulkinnat levisivät varhaismodernissa Suomessa ja rauhoittivatko ne mieliä esimerkiksi ison vihan kauhuntäyteisinä vuosina.

 

Lisälukemista

Bregenhøj, Carsten, Den nordiska drömboken 1641–1991. Teoksessa Annikki Kaivola-Bregenhøj & Ulf Palmenfelt (toim.), Drömmar och kultur. Stockholm: Carlssons 1992, 187–272.

Een nyy förbättrat dröme-book. Thet är: Uthläggelse på Drömer och hwilka Drömmer man skal achta. På nytt förswänskat ocjh vplagd. Tryckt åhr 1680. [Johan Larsson Wall, Turku.]

En ny drömmebok, det är: utläggelse på drömmer och vilka drömmer, man skall akta (1641). Teoksessa Jöran Sahlgren (toim.), Svenska folkböcker, 8. Stockholm: A.-B. Bokverk 1956.

Gejrot, Claes, Daniel’s dreams. An edition and translation of a medieval Latin book of dreams. Teoksessa Monika Asztalos & Claes Gejrot (toim.), Symbolae Septentrionales. Latin Studies Presented to Jan Öberg. Stockholm: Sällskapet Runica et mediævalia 1995, 173–202.

[Ibn Sīrīn, Muhammad]. Ny Apomasaris dröm-book, thet är en upsats på allehanda slags drömmar hwilka man icke allenast effter the indianers, persers och aegyptiers lära, har befunnit sanne, utan och af långlig förfarenheet och noga upteknande förmärkt, ofehlbart träffa in med sine uthtydningar allom dem som gärna åstunda weta, hwad i framtijden hända skall, och icke äro grekiskan, latinen och tyskan, uppå hwilka hon för sin sanfärdigheet skull åtskillige gånger är utkommen, mächtige, til tienst och nytta öfwersatt af Heliander. Ruotsiksi kääntänyt Gustaf Peringer Lillieblad. Stockholm, tryckt i Nathanael Goldenaus tryckerij medh egen bekostnad. 1701. LINKKI

Oneiromantien, Eller konsten at tyda Drömar. Förra delen. Stockholm, Stolpiska Tryckeriet 1783.

Painajainen kotieläinten tautina

Painajaisella on alkujaan tarkoitettu olentoa, joka kiusaa nukkujaa niin, ettei tämä pysty liikkumaan tai hengittämään kunnolla. Painajaisolento ei häirinnyt pelkästään aikaihmisten ja lasten unta vaan ujuttautui myös talleihin ja navettoihin hevosten ja etenkin lehmien kiusaksi. Painajainen tunnettiin vielä 1900-luvun alussa lehmien ja hevosten sairautena, joka teki nämä uupuneiksi ja hikisiksi. Painajaisen parannuskeinoihin kuuluivat toisaalta yrtit ja lääkkeet, toisaalta pahansuovan olennon ajaminen pois.

Kyllä lehmäkin säikähtää painajaista. Kuva: U. A. Saarinen 1953, Museovirasto, Journalistinen kuva-arkisto /  Finna.fi.

Kun lehmä tai hevonen oli aamulla hikinen ilman mitään näkyvää syytä, saatettiin arvella, että sitä vaivasi painajainen. Kyse ei ollut pelkästään hikoilusta, vaan uupunut hevonen ei pystynyt päivän töihin eikä väsynyt lehmä lypsänyt kunnolla, jos lainkaan. Painajainen heikensi eläinten vointia ja tuottavuutta, ja sitä pidettiin usein pahantahtoisen naapurin aiheuttamana. Hattulasta on tallennettu seuraavanlainen kuvaus vuonna 1933:

Elokoita painaa (painajaisena) paha naapuri. Kun painajainen ahdistaa esim. lehmää, on lehmä aamuisin hiestä märkä, vapisee, lyö päätään seinään, silmistä tippuu vesi, ruoka ei maistu, joten laihtuu. (SMSA. s.v. painajainen)

Painajaisella voitiin tarkoittaa yksinkertaisesti eläinten tautia, joka tunnettiin myös nimellä hikitauti. Uskomusperinteessä se miellettiin pahaksi olennoksi, joka ratsasti eläimen uuvuksiin yöllä, kun kukaan ei ollut näkemässä. Eläinten painajaista nimitettiin toisinaan erikseen ajajaiseksi tai maraksi, mutta monien mielestä kyseessä oli sama olento, joka kiusasi ihmisiäkin. Painajainen voitiin tulkita paholaiseksi, mutta useimmiten sen katsottiin olevan naapurin lähettämä tai naapuri itse yöllisessä, muuntuneessa muodossa. Eurooppalaiseen kansanuskoon on kuulunut ajatus, että ihmiset kilpailevat keskenään rajallisista resursseista ja että yhden menestys on väistämättä muilta pois. Tässä katsannossa naapurinsa terveyden, toimintakyvyn tai elinkeinojen pilaaja paransi omaa osuuttaan jaossa olevasta vauraudesta. Pahan alkulähde oli naapurin kadehtiminen, josta saattoi seurata pahaa jopa kadehtijan sitä itse suunnittelematta.

”Pois tauti tammasta, ja koira kotija!”

Tarinat naapurien välisistä vahingonteoista ovat ylläpitäneet epäluuloa. Tarinassa painajaista epäilevä isäntä on voinut rynnätä navettaan keskellä yötä ja nähdä mustan olennon vilahtavan varjoihin tai peräti naapurin emäntää muistuttavan hahmon eläimen selässä ratsastamassa. Syyllinen on voinut myös piiloutua muuttamalla itsensä talikoksi. Kun isäntä on lyönyt epäilyttävältä talikolta toisen piikin poikki, seuraavana päivänä on kuultu naapurin emännän katkaisseen jalkansa.

Jokin näistä talikoista saattaisi olla epäilyttävä. Kuva: Suomen maatalousmuseo Sarka / Finna.fi

Tarinat kuitenkin myös varoittavat liian ankarasta syyllisen rankaisemisesta. Yksi niistä kertoi isännän ripustaneen viikatteen hevosensa yläpuolelle, jotta yöllä tuleva painajainen satuttaisi itsensä siihen. Aamulla hänet itsensä löydettiin kuolleena viikatteen terästä – hän oli tietämättään kulkenut itse painajaisena. Tarina on yleisempi Ruotsissa, missä painajaiseksi voi päätyä jo syntymässään saamansa kirouksen vuoksi, mutta se tunnetaan myös Suomessa. Meilläkin painajainen voi joskus olla tietämätön öisistä puuhistaan.

Painajaista on karkotettu sekä kotikonstein että turvautumalla tietäjän apuun. Noituudella aiheutettujen vahinkojen kohdalla tietäjien on ollut tavallista lähettää vahinko takaisin lähettäjälleen eli niin sanotusti lähettää koira kotiinsa. Vihannissa on tallennettu 1920-luvun lopussa seuraava tieto:

Meijän hevosella kans kerran rupes aijjaan painajainen; oli aivan vahusa (vaahdossa), vaikka seiso tallissa. Vain kun menin sen Viinelän eukon tykö ja pyysin sen parantaan hevosen, niin se anto pienen pussin jottain (jotakin) suolan tapasta, käski antaa siitä pikkusen hevoselle ja loput paiskata Hakalan kaivoon, sanuen nakatesa:

Pois tauti tammasta,
Ja koira kotija!

Vain heti parani hevonenki ja aivan ensiyönäpä oli tullu Hakalaisen päälle painajainen; kyllä se tiesi Eukko, että seuli Hakalaisen töitä se tauti; eikä sille eukolle tarvinnu palijo maksaa; määräs vain nelikon rukkiita, vain annonhan minä sille puoli tynnyrijä. (SKVR XII2: 7419.)

Loitsuja ja taikamenettelyjä on käytetty rinnakkain, ja painajaisen haukkuminen ja loukkaaminen on ollut osa strategiaa. Seuraavassakaan painajaista ei manata tuonpuoleisen synkkiin syvänteisiin, vaan kotiinsa, oman väkensä tykö:

Lehmästä (t. hevosesta) lähti painajainen, jos leikkeli keritsimillä takakäteen ristiin karvoja ristiluilta ja puheli:
Vaskivittu painajainen,
Mustatukka tuulehhuora,
Mee’ isäntäsi iltasille,
Emäntäsi einehille,
Muuv väkesi murkinoille! (SKVR XII2: 7311.)

Painajaisen yleisimpiä karkottamiskeinoja eläinsuojasta on ollut peilin asettaminen seinälle tai kattoon eläimen eteen. Yleensä peilin tehoa selitetään sillä, että kun painajainen tulee ja näkee ruman olemuksensa peilistä, se säikähtää ja painuu tiehensä. Syy voi olla myös muu. Ruotsalaisessa perinteessä painajainen lannistetaan myös identifioimalla se: Sinä olet painajainen! Peilikuvan näyttämisellä painajaiselle voisi olla sama tarkoitus. Kittiläläisen emännän peiliä asettaessaan lukema loitsu esittää, että kun painajainen tunnistaa itsensä peilistä, se häpeää niin, ettei palaa enää:

Häpiä, punavittu,
Kun näet haamusti,
Ettet minun lehmääni tule! (SKVR XII2: 7320.)

Eläinten suojaaminen

Painajaisen karkotuskeinot ovat pyrkineet estämään ja vaikeuttamaan eläimillä ratsastamista tai hyödyntämään esineitä, joissa on ollut suojaavaa voimaa. Karjasuojaan tai sen kynnyksen alle on voitu piilottaa teräaseita tai ripustaa teräviä tarvekaluja kuten keritsimet tai häkilä lehmän yläpuolelle. Häkilä oli pellava- tai hamppukuidun käsittelyssä käytetty väline, jossa oli sarja teräviä piikkejä. Tavallisinta on ollut laittaa häkilä lehmän selkään. Yöksi, jolloin painajaisen arveltiin olevan liikkeellä, häkilä kiinnitettiin lehmään piikit ylöspäin, jotta lehmää ajamaan tuleva painajainen istuisi takapuolensa teräviin piikkeihin.

Häkilä ei liene mieluinen takapuolen alunen painajaisellekaan. Auts! Kuva: Loviisan kaupunginmuseo / Finna.fi.

Elohopeaa saatettiin piilottaa linnunsulissa seiniin tai kynnyksen alle, lehmän selkään saatettiin hieroa pahanhajuisia aineita, ovelle tai seinään voitiin naulata harakan siipi taikka sivu Raamatusta tai almanakasta, tai lehmän yläpuolelle kattoon saatettiin muodostaa päreistä risti. Eläintä saatettiin myös peittää suojelevaa voimaa sisältävillä vaatteilla kuten isännän housuilla, emännän kuukautisvereen tahriutuneella paidalla, karhun taljalla taikka loimella, joka on ollut ruumisarkun peitteenä. Myös väkivallalla painajaista uhattiin: ammuttiin tuliaseella navetassa tai iskettiin seinään puukko tai kirves. Myös hämäystä käytettiin: navettaan vietiin loukku tai puntari, jonka päälle aseteltiin nahkaiset vällyt. Painajainen alkoi ajaa sillä ja jätti lehmän rauhaan. Paikoin arveltiin tiukujen tai kaulaan asetetun kellon suojelevan eläintä painajaiselta.

Koiruoho (Artemisia absinthum). Kuva: Franz Eugen Köhler: Köhler’s Medizinal Pflanzen, 1897. / Wikimedia Commons.

Painajaista lääkittiin myös kotitekoisilla lääkkeillä ja kasveilla. Osa niistä tähtäsi oireiden lievittämiseen. Ruokahalunsa menettäneelle lehmälle saatettiin syöttää haavanlehtiä, jotta se vahvistuisi ja alkaisi lypsää paremmin. Yksi resepti kehottaa uuttamaan viinaan koiruohoa (Artemisia) ja katkeria pippureita ja juottamaan sitä eläimelle. Christfrid Gananderin Eläinden Tauti-Kirja vuodelta 1788 tarjoaa kahta erilaista reseptiä, jotka ovat kuitenkin huolestuttavan ylimalkaisia.

Tätä [painajaista] wastaan keitetään kannen alla oluesa eli sahdisa yxi ruoho Alchemilla, pääskysen pesä, tammen eli haawan lehdet ja annetaan naudan juoda.

Putken juurta, suolain kanssa annetaan wiinasa.

Alchemilla tarkoittaa poimulehteä, joka on yleinen myrkytön niittyjen ja nurmien kasvi. Sen sijaan putkikasveja Suomessa tavataan lukuisia, ja osa niistä on hyvinkin myrkyllisiä. Emme suosittele Gananderin reseptejä.

Yleinen poimulehti (Alchemilla vulgaris). Lähde: Carl Axel Magnus Lindman: Bilder ur Nordens Flora, 1901-1905.

Uskomuksista luopuminen

Kansanlääkinnässä uskomuspohjaiset näkemykset ja niitä kiistävät puheenvuorot elivät vuosikausia rinnakkain. Tätä ristiriitaa on kommentoitu yleensä vanhemman ja nuoremman polven välisenä näkemyserona. On kerrottu, kuinka isäntä on uskonut painajaisen ajaneen hevosellaan, mutta tosiasiassa pojat ovat juoksuttaneet sen hikeen käydessään yön tunteina naisissa – eivätkä ole tietenkään korjanneet isännän käsitystä, koska olisivat saaneet sapiskaa hevosen väsyttämisestä.

Lehmien apaattisuuden, lypsämättömyyden ja hikoilun syitä etsittiin myös elinolosuhteista, ja karjanhoitajia alettiin 1900-luvun alkupuolella valistaa navetan sisäilman tärkeydestä.  Sekalantanavetan etuna oli perinteisesti pidetty lannan lämmittävää vaikutusta. Nyt todettiin kuitenkin, että navetassa seisovan lannan palaminen synnytti paitsi lämpöä myös kaasuja ja kulutti hapen. Eläimet saattoivat kärsiä pilaantuneesta ilmasta ja hapen puutteesta. Sosialisti-lehdessä julkaistiin tammikuussa 1926 kokonainen artikkeli navetan raittiimman ilman puolesta ja perusteltiin:

Huono ja pilaantunut navettailma vaikuttaa suorastaan eläinten terveyteen. Niinpä on lantanavetoissa tavallisena tautina n.k. ”painajainen”, joka öisin ahdistaa lehmiä ja hevosiakin. Taudin aiheuttaa hapen eli raittiin ilman puute, sillä ylenmäärin pilaantunut navettailma ei sisällä niin paljon puhdasta eli todellista ilmaa (happea), että se riittäisi hengittämiseen, jonka vuoksi eläimet tukehtuvat tai ainakin kärsivät ilman puutteesta.

Tulkintatavat muuttuivat vähitellen kokonaan, ja viimeistään maailmansotien jälkeen tutkijoiden haastattelemat kertojat arvioivat entisaikojen uskomuksia pääosin kriittisesti. Painajaisuskomusten taustalle esitettiin esimerkiksi sekalantanavettojen yletöntä lämpötilan nousua. Oikein täynnä sontaa olevassa ja kuumassa navetassa lehmät hikoilivat itsensä märiksi, ja taikauskoiset ihmiset luulivat painajaisen ajaneen niillä. Moni huomioi alun perinkin hoidon vaikutuksen karjan hyvinvointiin: karjakon vaihtuessa myös eläinten terveydessä saattoi tapahtua selviä muutoksia. Lisääntyvä ymmärrys eläinten hyvinvoinnista hävitti painajaisen karkotustapoja siinä missä uskomusten vanhentuminenkin.

Tyytyväinen lehmä niityllä – ei huolta painajaisesta. Kuva: Suomen maatalousmuseo Sarka / Finna.fi.

Lähteitä:

Ganander, Kristfrid 1788: Eläinden Tauti-Kirja. Stockholm 1788. https://kaino.kotus.fi/korpus/vks/meta/ganander/gan1788b_rdf.xml

Kansanomainen lääkintätietous. Toimittanut Matti Hako. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2000.

Raittiin ilman merkitys navetoissa. – Sosialisti nro 20, 26.1.1926, sivu 7.

Raudvere, Catharina: Föreställningar om maran i nordisk folktro. Lunds Universitet 1993.

SKVR = Suomen Kansan Vanhat Runot. https://skvr.fi/

SMSA = Suomen murteiden sana-arkisto. Kotimaisten kielten keskus.