Tee työtäs unissas

Suomalaiseen vuotuisrytmiin kuuluu, että elokuu päättää lomakauden koululaisilta, opiskelijoilta ja useimmilta työntekijöiltä. Monille koittaa paluu arkeen. Kaiken arkisen tavoin myös työnteko voi näkyä unissa ja painajaisissakin.

angry, businesswoman, conflict, complaint, appeasement, avoid, bad, balance, boss, bother, break, breath, breathing, business, company, concept, contemplation, control, controlling, corporate, coworkers, customer, disregard, disturbing, dream, emotion, employee, entrepreneur, executive, female, girl, good, group, hands, health, ignorance, job, human behavior, conversation, communication, public speaking, standing, businessperson, collaboration, handshake, management, white collar worker, gentleman, orator, organization, suit

Vanhin säilynyt suomalainen unikuvaus käsittelee työssä epäonnistumisen pelkoa: birgittalaisveli Jöns Budde pelkäsi pettävänsä luostariyhteisön odotukset, koska nunnien toivoma käännöstyö eteni hitaasti ja vaivalloisesti. Kertomansa mukaan hän näki unen, jossa istui ahdistuneena kirjoituspöytänsä äärellä pimeyden keskellä. Stressiunena alkanut unennäkö päättyi kuitenkin onnellisesti. Vaikka meillä ei ole mahdollisuutta varmentaa Jöns Budden kuvauksen todenperäisyyttä yhtä vähän kuin minkään muunkaan unikuvauksen paikkansapitävyyttä, jälkimaailmalle taltioitu kertomus on yleisinhimillisyydessään uskottavan oloinen.

Töissä kuormittuminen ja epäonnistuminen tulevat esiin myös useassa unikuvauksessa, joita Pohjoiset painajaiset -projekti keräsi SKS:n ja SLS:n kautta. Ansiotyö rytmittää monen nykysuomalaisen elämää ja myös määrittää monen identiteettiä. Painajaisunissa tulevat esiin töihin liittyvät kiireen ja alisuoriutumisen pelot, joko suoraan tai vertauskuvina, kuten tulvivana jokena tai meressä ajelehtimisena. Mutta työssä uupumisesta voi uneksia myös sellainen, joka valveilla ollessaan kokee työtahtinsa sopivaksi eikä omasta mielestään tunne työhönsä liittyvää stressiä.

Työperäisen painajaisen voi laukaista myös uneksijan käsitys työpaikkansa ilmapiiristä: muita parempaa palkkaa nauttiva voi toistuvasti nähdä unissaan työkaverinsa kateellisina juonittelijoina tai uudessa työpaikassa aloittava joutuu unessaan kuuntelemaan, miten tuleva työtoveri haukkuu häntä muille. Jotkut painajaiset liittyvät työhön liittyvien etujen huonontumiseen: uneksija esimerkiksi menettää oman työhuoneensa tai työnantaja päättää leikata naispuolisten työntekijöiden palkkoja miespuolisten työntekijöiden eduksi.

Luonnollisesti painajaisia tuottaa myös huoli työpaikan pysyvyydestä tai työllistymisen epävarmuus. Työhaastattelut ovat tilanteita, joita moni ymmärrettävästi jännittää etukäteen. Painajaisissa haastatteluun meno tyssääntyy, koska tielle nousee jos minkälaista mutkaa ja estettä. Tai sitten haastatteluun menijä huomaa vaatteidensa olevan liian arkiset ja lähtee vaihtamaan ylleen jotain soveliaampaa eikä sitten enää ehdi haastatteluun.

Myös työpaikkojen vaihtaminen ja eläköityminen voivat tulla esiin unissa. Työtehtäviin liittyvät painajaiset ja stressiunet voivat toistua vielä vuosia sen jälkeen, kun yksilö on vaihtanut työpaikkaa tai jäänyt eläkkeelle.

Työhön liittyvä painajainen saattaa yhdistyä myös unihalvaustilaan: yksi keruuseen vastannut kertoi kokemuksestaan, jossa hän oli sairauspäivänään herännyt siihen, ettei kyennyt liikuttamaan itseään ja että esimies oli leijunut hänen yläpuolellaan. Pomo saattaa siis ottaa maran paikan nykyihmisen painajaisessa.

Esimodernin ajan suomalaisilta ei tietenkään ole mahdollista kerätä tietoja työn vaikutuksesta heidän unikuvastoonsa. 1600-luvun noituusoikeudenkäyntien yhteydessä tallennetut todistajanlausunnot piirtävät kuitenkin kuvaa yhteiskunnasta, jossa sen ajan pätkätyöläiset eli rengit ja piiat työstivät pelkojaan ja kaunojaan painajaisunissaan ja tulkitsivat niitä osoitukseksi työnantajiensa ja ylipäänsä maata omistavien yhteiskuntaryhmien epäluotettavuudesta ja haitallisuudesta. Monessa unikuvauksessa renki tai piika kertoo nähneensä talonpojan tai porvarin tai tällaisen vaimon vahingoittavan häntä ruumiillisesti tai harjoittavan noituutta: erään piian unissa vahingonteko ilmeni siten, että talonpojan vaimo viskeli hänen päälleen käärmeitä ja tämän mies antoi hänelle sormukset, jotka muuttuivat hiiriksi ja rotiksi. Eräs toinen piika näki puolestaan unta siitä, että hänen entinen emäntänsä nouti hänet keskellä yötä vuoteesta ja lennätti hänet Blåkullaan, missä piika joutui lypsämään niin paholaisen kuin toisten ihmisten karjaa.

Hajanaisuudestaan, suuremmasta tulkinnanvaraisuudestaan ja vähäisestä määrästään huolimatta esimodernin ajan unikuvaukset osoittavat, että työnteko on tavalla tai toisella kuulunut vuosisatojen ajan suomalaisten painajaisiin. Asia tuskin tulee muuttumaan ainakaan lähitulevaisuudessa. Työperäisistä painajaisista kärsivät voivat kuitenkin lohduttautua sillä, että he eivät todellakaan ole ainoita, joita työasiat vaivaavat vielä unissakin.

Podcast painajaisten synnystä, merkityksistä ja niihin liittyneistä käsityksistä

Haluatko kuulla lisää painajaisten synnystä, merkityksistä ja niihin liittyneistä käsityksistä? Muun muassa näistä aiheista keskustelevat Turun yliopiston tutkija Nils Sandman ja Pohjoiset painajaiset -projektin tutkija Kirsi Kanerva podcastissa “Miksi näemme painajaisia?” Haastattelijana podcastissa toimii toimittaja Sari Valto. Voit kuunnella podcastin täältä.

File:Ghost (69162167).jpeg
Daniel Krieg (2014): Ghost. Kuvalähde: Wikimedia Commons.

Jos näet unta sodasta

Useassa tutkimuksessa on osoitettu, että monet suomalaiset näkivät sotaan liittyviä painajaisia vuosien 1939–1945 aikana ja jotkut vielä kauan sen jälkeenkin. Myös Pohjoiset painajaiset -projektin vuosina 2019–2020 keräämissä aineistoissa on viitteitä sotaunien näkemisestä. Koska monet aikaisemmatkin Suomessa eläneet sukupolvet ovat kohdanneet sotia, on todennäköistä, että sotaisat kuvastot ovat tuottaneet ahdistustusta suomalaisten uniin myös varhaisina vuosisatoina. Niitä koskevia tietoja on ymmärrettävästi paljon vähemmän, ja ne ovat hajallaan erityyppisissä lähteissä.

Yksi sotaunien näkemistä valottava lähde ovat unienselitysoppaat eli unikirjat, joita kollega Kirsi Kanerva esitteli tässä blogissa aikaisemmin.  Useimmat suomalaisten ulottuvilla olleet unikirjat edustavat kuitenkin yleiseurooppalaista perinnettä, eikä niitä ole välttämättä mukautettu lainkaan pohjoisen kohdeyleisön ja -kulttuurin olosuhteisiin. Asia havaitaan muun muassa keskiaikaiseen unioppaaseen sisältyvästä selityksestä, jonka mukaan itsensä näkeminen gladiaattorina merkitsee menetystä, tai vuonna 1680 painetusta unioppaasta, jonka mukaan elefantin näkeminen tarkoittaa syytöstä. Voidaan esittää villi arvaus, että teosten laatimisajankohtina harva suomalainen näki unessa elefantin puhumattakaan siitä, että olisi nähnyt unessaan itsensä  gladiaattorina.

Varhaiset unikirjat eivät siis varsinaisesti kerro suomalaisten näkemistä unista, mutta ne välittävät kuitenkin tietoja siitä, minkälaisia uniaiheita teosten levittäjät pitivät mahdollisina. Se, että kuta kuinkin kaikissa unikirjoissa selitetään myös sotaunen näkemistä, kertoo puolestaan siitä, että teemaa pidettiin universaalina. Samalla saadaan tietoja siitä, millaisia selityksiä sotaunia näkevien suomalaisten tai ainakin ylempiin yhteiskuntaryhmiin kuuluvien suomalaisten oli mahdollista saada. On myös muistettava, että sekä katolinen että luterilainen kirkko suhtautuivat virallisesti torjuvasti unien selittämiseen, vaikka käytännössä asia kiinnosti myös hengenmiehiä. Nuiva asenne johtui ennen kaikkea siitä, että unista voitiin etsiä enteitä tulevasta. Kaikissa unioppaissa tätä ei kuitenkaan aina sanota suoraan, vaan selitys voidaan tulkita myös kuvaukseksi unennäkijän mielentilasta ja sen taustalla jo olevasta tai tapahtuneesta asiasta, joka on saanut jonkin ilmiasun uneksijan unessa.

Vadstenan birgittalaiset jäljensivät erään kokoelmakäsikirjoituksensa osaksi latinankielisen unioppaan. Se lienee ollut ainakin luostarissa vierailleiden naantalilaisveljien ulottuvilla sikäli kuin siitä ei suorastaan laadittu jäljennöstä tytärluostariin. Oppaan mukaan sodan tai barbaarien näkeminen unessa merkitsi kansan vihastumista. Ulkoisen vihollisen työntyminen uneen olisi siis tulkittava yhteisön sisäisen eripuran ilmentymäksi.

1500-luvulta ei ole säilynyt suomalaisia unikuvauksia eikä suomalaisten ulottuvilla olleita unikirjojakaan, mistä saanee kiittää reformaattoreiden ja Kustaa Vaasan kielteistä suhtautumista uniin ja näkyihin ja varsinkin niistä kertomiseen. Seuraavalla vuosisadalla unikirjoja alettiin kuitenkin taas levittää Ruotsin valtakunnassa ja nyt kirjapainotekniikkaa hyödyntäen. Unioppaita painettiin Turussakin. 1600- ja 1700-luvun unikirjojen mukaan sotauni merkitsi vihaa, vahinkoa tai suurta onnettomuutta. Sota siis nähtiin kaikenlaisten onnettomuuksien ja vuorovaikutusta haittaavan kielteisen tunnekokemuksen tai kielteisen asenteen symbolina, mutta ei varsinaisena sotana, mikä on hieman yllättävää, kun ottaa huomioon sotien ja sodan uhkan yleisyyden esimodernin ajan Euroopassa.

Mutta unikirjojen selityksille onkin tyypillistä unessa nähtyjen asioiden selittäminen jonkin toisen asian symboleiksi. Sen vuoksi jotkut muut asiat unessa nähdyt asiat voitiin selittää sodan enteiksi: tämä koski esimerkiksi raekuuroa, suuria käsivarsia, raa’an lihan syömistä ja jopa pitojen järjestämistä. Toisaalta unikirjat tarjosivat rauhanomaisia selityksiä unille, joissa koettiin väkivaltaa: nainen, jota unessaan pistettiin miekalla, sai odottaa pääsevänsä suureen kunniaan ja synnyttävänsä pojan. Tulkintaa voi pitää esifreudilaisena. Eri asia sitten, kuinka laajalle tällaiset tulkinnat levisivät varhaismodernissa Suomessa ja rauhoittivatko ne mieliä esimerkiksi ison vihan kauhuntäyteisinä vuosina.

 

Lisälukemista

Bregenhøj, Carsten, Den nordiska drömboken 1641–1991. Teoksessa Annikki Kaivola-Bregenhøj & Ulf Palmenfelt (toim.), Drömmar och kultur. Stockholm: Carlssons 1992, 187–272.

Een nyy förbättrat dröme-book. Thet är: Uthläggelse på Drömer och hwilka Drömmer man skal achta. På nytt förswänskat ocjh vplagd. Tryckt åhr 1680. [Johan Larsson Wall, Turku.]

En ny drömmebok, det är: utläggelse på drömmer och vilka drömmer, man skall akta (1641). Teoksessa Jöran Sahlgren (toim.), Svenska folkböcker, 8. Stockholm: A.-B. Bokverk 1956.

Gejrot, Claes, Daniel’s dreams. An edition and translation of a medieval Latin book of dreams. Teoksessa Monika Asztalos & Claes Gejrot (toim.), Symbolae Septentrionales. Latin Studies Presented to Jan Öberg. Stockholm: Sällskapet Runica et mediævalia 1995, 173–202.

[Ibn Sīrīn, Muhammad]. Ny Apomasaris dröm-book, thet är en upsats på allehanda slags drömmar hwilka man icke allenast effter the indianers, persers och aegyptiers lära, har befunnit sanne, utan och af långlig förfarenheet och noga upteknande förmärkt, ofehlbart träffa in med sine uthtydningar allom dem som gärna åstunda weta, hwad i framtijden hända skall, och icke äro grekiskan, latinen och tyskan, uppå hwilka hon för sin sanfärdigheet skull åtskillige gånger är utkommen, mächtige, til tienst och nytta öfwersatt af Heliander. Ruotsiksi kääntänyt Gustaf Peringer Lillieblad. Stockholm, tryckt i Nathanael Goldenaus tryckerij medh egen bekostnad. 1701. LINKKI

Oneiromantien, Eller konsten at tyda Drömar. Förra delen. Stockholm, Stolpiska Tryckeriet 1783.

Painajainen kotieläinten tautina

Painajaisella on alkujaan tarkoitettu olentoa, joka kiusaa nukkujaa niin, ettei tämä pysty liikkumaan tai hengittämään kunnolla. Painajaisolento ei häirinnyt pelkästään aikaihmisten ja lasten unta vaan ujuttautui myös talleihin ja navettoihin hevosten ja etenkin lehmien kiusaksi. Painajainen tunnettiin vielä 1900-luvun alussa lehmien ja hevosten sairautena, joka teki nämä uupuneiksi ja hikisiksi. Painajaisen parannuskeinoihin kuuluivat toisaalta yrtit ja lääkkeet, toisaalta pahansuovan olennon ajaminen pois.

Kyllä lehmäkin säikähtää painajaista. Kuva: U. A. Saarinen 1953, Museovirasto, Journalistinen kuva-arkisto /  Finna.fi.

Kun lehmä tai hevonen oli aamulla hikinen ilman mitään näkyvää syytä, saatettiin arvella, että sitä vaivasi painajainen. Kyse ei ollut pelkästään hikoilusta, vaan uupunut hevonen ei pystynyt päivän töihin eikä väsynyt lehmä lypsänyt kunnolla, jos lainkaan. Painajainen heikensi eläinten vointia ja tuottavuutta, ja sitä pidettiin usein pahantahtoisen naapurin aiheuttamana. Hattulasta on tallennettu seuraavanlainen kuvaus vuonna 1933:

Elokoita painaa (painajaisena) paha naapuri. Kun painajainen ahdistaa esim. lehmää, on lehmä aamuisin hiestä märkä, vapisee, lyö päätään seinään, silmistä tippuu vesi, ruoka ei maistu, joten laihtuu. (SMSA. s.v. painajainen)

Painajaisella voitiin tarkoittaa yksinkertaisesti eläinten tautia, joka tunnettiin myös nimellä hikitauti. Uskomusperinteessä se miellettiin pahaksi olennoksi, joka ratsasti eläimen uuvuksiin yöllä, kun kukaan ei ollut näkemässä. Eläinten painajaista nimitettiin toisinaan erikseen ajajaiseksi tai maraksi, mutta monien mielestä kyseessä oli sama olento, joka kiusasi ihmisiäkin. Painajainen voitiin tulkita paholaiseksi, mutta useimmiten sen katsottiin olevan naapurin lähettämä tai naapuri itse yöllisessä, muuntuneessa muodossa. Eurooppalaiseen kansanuskoon on kuulunut ajatus, että ihmiset kilpailevat keskenään rajallisista resursseista ja että yhden menestys on väistämättä muilta pois. Tässä katsannossa naapurinsa terveyden, toimintakyvyn tai elinkeinojen pilaaja paransi omaa osuuttaan jaossa olevasta vauraudesta. Pahan alkulähde oli naapurin kadehtiminen, josta saattoi seurata pahaa jopa kadehtijan sitä itse suunnittelematta.

”Pois tauti tammasta, ja koira kotija!”

Tarinat naapurien välisistä vahingonteoista ovat ylläpitäneet epäluuloa. Tarinassa painajaista epäilevä isäntä on voinut rynnätä navettaan keskellä yötä ja nähdä mustan olennon vilahtavan varjoihin tai peräti naapurin emäntää muistuttavan hahmon eläimen selässä ratsastamassa. Syyllinen on voinut myös piiloutua muuttamalla itsensä talikoksi. Kun isäntä on lyönyt epäilyttävältä talikolta toisen piikin poikki, seuraavana päivänä on kuultu naapurin emännän katkaisseen jalkansa.

Jokin näistä talikoista saattaisi olla epäilyttävä. Kuva: Suomen maatalousmuseo Sarka / Finna.fi

Tarinat kuitenkin myös varoittavat liian ankarasta syyllisen rankaisemisesta. Yksi niistä kertoi isännän ripustaneen viikatteen hevosensa yläpuolelle, jotta yöllä tuleva painajainen satuttaisi itsensä siihen. Aamulla hänet itsensä löydettiin kuolleena viikatteen terästä – hän oli tietämättään kulkenut itse painajaisena. Tarina on yleisempi Ruotsissa, missä painajaiseksi voi päätyä jo syntymässään saamansa kirouksen vuoksi, mutta se tunnetaan myös Suomessa. Meilläkin painajainen voi joskus olla tietämätön öisistä puuhistaan.

Painajaista on karkotettu sekä kotikonstein että turvautumalla tietäjän apuun. Noituudella aiheutettujen vahinkojen kohdalla tietäjien on ollut tavallista lähettää vahinko takaisin lähettäjälleen eli niin sanotusti lähettää koira kotiinsa. Vihannissa on tallennettu 1920-luvun lopussa seuraava tieto:

Meijän hevosella kans kerran rupes aijjaan painajainen; oli aivan vahusa (vaahdossa), vaikka seiso tallissa. Vain kun menin sen Viinelän eukon tykö ja pyysin sen parantaan hevosen, niin se anto pienen pussin jottain (jotakin) suolan tapasta, käski antaa siitä pikkusen hevoselle ja loput paiskata Hakalan kaivoon, sanuen nakatesa:

Pois tauti tammasta,
Ja koira kotija!

Vain heti parani hevonenki ja aivan ensiyönäpä oli tullu Hakalaisen päälle painajainen; kyllä se tiesi Eukko, että seuli Hakalaisen töitä se tauti; eikä sille eukolle tarvinnu palijo maksaa; määräs vain nelikon rukkiita, vain annonhan minä sille puoli tynnyrijä. (SKVR XII2: 7419.)

Loitsuja ja taikamenettelyjä on käytetty rinnakkain, ja painajaisen haukkuminen ja loukkaaminen on ollut osa strategiaa. Seuraavassakaan painajaista ei manata tuonpuoleisen synkkiin syvänteisiin, vaan kotiinsa, oman väkensä tykö:

Lehmästä (t. hevosesta) lähti painajainen, jos leikkeli keritsimillä takakäteen ristiin karvoja ristiluilta ja puheli:
Vaskivittu painajainen,
Mustatukka tuulehhuora,
Mee’ isäntäsi iltasille,
Emäntäsi einehille,
Muuv väkesi murkinoille! (SKVR XII2: 7311.)

Painajaisen yleisimpiä karkottamiskeinoja eläinsuojasta on ollut peilin asettaminen seinälle tai kattoon eläimen eteen. Yleensä peilin tehoa selitetään sillä, että kun painajainen tulee ja näkee ruman olemuksensa peilistä, se säikähtää ja painuu tiehensä. Syy voi olla myös muu. Ruotsalaisessa perinteessä painajainen lannistetaan myös identifioimalla se: Sinä olet painajainen! Peilikuvan näyttämisellä painajaiselle voisi olla sama tarkoitus. Kittiläläisen emännän peiliä asettaessaan lukema loitsu esittää, että kun painajainen tunnistaa itsensä peilistä, se häpeää niin, ettei palaa enää:

Häpiä, punavittu,
Kun näet haamusti,
Ettet minun lehmääni tule! (SKVR XII2: 7320.)

Eläinten suojaaminen

Painajaisen karkotuskeinot ovat pyrkineet estämään ja vaikeuttamaan eläimillä ratsastamista tai hyödyntämään esineitä, joissa on ollut suojaavaa voimaa. Karjasuojaan tai sen kynnyksen alle on voitu piilottaa teräaseita tai ripustaa teräviä tarvekaluja kuten keritsimet tai häkilä lehmän yläpuolelle. Häkilä oli pellava- tai hamppukuidun käsittelyssä käytetty väline, jossa oli sarja teräviä piikkejä. Tavallisinta on ollut laittaa häkilä lehmän selkään. Yöksi, jolloin painajaisen arveltiin olevan liikkeellä, häkilä kiinnitettiin lehmään piikit ylöspäin, jotta lehmää ajamaan tuleva painajainen istuisi takapuolensa teräviin piikkeihin.

Häkilä ei liene mieluinen takapuolen alunen painajaisellekaan. Auts! Kuva: Loviisan kaupunginmuseo / Finna.fi.

Elohopeaa saatettiin piilottaa linnunsulissa seiniin tai kynnyksen alle, lehmän selkään saatettiin hieroa pahanhajuisia aineita, ovelle tai seinään voitiin naulata harakan siipi taikka sivu Raamatusta tai almanakasta, tai lehmän yläpuolelle kattoon saatettiin muodostaa päreistä risti. Eläintä saatettiin myös peittää suojelevaa voimaa sisältävillä vaatteilla kuten isännän housuilla, emännän kuukautisvereen tahriutuneella paidalla, karhun taljalla taikka loimella, joka on ollut ruumisarkun peitteenä. Myös väkivallalla painajaista uhattiin: ammuttiin tuliaseella navetassa tai iskettiin seinään puukko tai kirves. Myös hämäystä käytettiin: navettaan vietiin loukku tai puntari, jonka päälle aseteltiin nahkaiset vällyt. Painajainen alkoi ajaa sillä ja jätti lehmän rauhaan. Paikoin arveltiin tiukujen tai kaulaan asetetun kellon suojelevan eläintä painajaiselta.

Koiruoho (Artemisia absinthum). Kuva: Franz Eugen Köhler: Köhler’s Medizinal Pflanzen, 1897. / Wikimedia Commons.

Painajaista lääkittiin myös kotitekoisilla lääkkeillä ja kasveilla. Osa niistä tähtäsi oireiden lievittämiseen. Ruokahalunsa menettäneelle lehmälle saatettiin syöttää haavanlehtiä, jotta se vahvistuisi ja alkaisi lypsää paremmin. Yksi resepti kehottaa uuttamaan viinaan koiruohoa (Artemisia) ja katkeria pippureita ja juottamaan sitä eläimelle. Christfrid Gananderin Eläinden Tauti-Kirja vuodelta 1788 tarjoaa kahta erilaista reseptiä, jotka ovat kuitenkin huolestuttavan ylimalkaisia.

Tätä [painajaista] wastaan keitetään kannen alla oluesa eli sahdisa yxi ruoho Alchemilla, pääskysen pesä, tammen eli haawan lehdet ja annetaan naudan juoda.

Putken juurta, suolain kanssa annetaan wiinasa.

Alchemilla tarkoittaa poimulehteä, joka on yleinen myrkytön niittyjen ja nurmien kasvi. Sen sijaan putkikasveja Suomessa tavataan lukuisia, ja osa niistä on hyvinkin myrkyllisiä. Emme suosittele Gananderin reseptejä.

Yleinen poimulehti (Alchemilla vulgaris). Lähde: Carl Axel Magnus Lindman: Bilder ur Nordens Flora, 1901-1905.

Uskomuksista luopuminen

Kansanlääkinnässä uskomuspohjaiset näkemykset ja niitä kiistävät puheenvuorot elivät vuosikausia rinnakkain. Tätä ristiriitaa on kommentoitu yleensä vanhemman ja nuoremman polven välisenä näkemyserona. On kerrottu, kuinka isäntä on uskonut painajaisen ajaneen hevosellaan, mutta tosiasiassa pojat ovat juoksuttaneet sen hikeen käydessään yön tunteina naisissa – eivätkä ole tietenkään korjanneet isännän käsitystä, koska olisivat saaneet sapiskaa hevosen väsyttämisestä.

Lehmien apaattisuuden, lypsämättömyyden ja hikoilun syitä etsittiin myös elinolosuhteista, ja karjanhoitajia alettiin 1900-luvun alkupuolella valistaa navetan sisäilman tärkeydestä.  Sekalantanavetan etuna oli perinteisesti pidetty lannan lämmittävää vaikutusta. Nyt todettiin kuitenkin, että navetassa seisovan lannan palaminen synnytti paitsi lämpöä myös kaasuja ja kulutti hapen. Eläimet saattoivat kärsiä pilaantuneesta ilmasta ja hapen puutteesta. Sosialisti-lehdessä julkaistiin tammikuussa 1926 kokonainen artikkeli navetan raittiimman ilman puolesta ja perusteltiin:

Huono ja pilaantunut navettailma vaikuttaa suorastaan eläinten terveyteen. Niinpä on lantanavetoissa tavallisena tautina n.k. ”painajainen”, joka öisin ahdistaa lehmiä ja hevosiakin. Taudin aiheuttaa hapen eli raittiin ilman puute, sillä ylenmäärin pilaantunut navettailma ei sisällä niin paljon puhdasta eli todellista ilmaa (happea), että se riittäisi hengittämiseen, jonka vuoksi eläimet tukehtuvat tai ainakin kärsivät ilman puutteesta.

Tulkintatavat muuttuivat vähitellen kokonaan, ja viimeistään maailmansotien jälkeen tutkijoiden haastattelemat kertojat arvioivat entisaikojen uskomuksia pääosin kriittisesti. Painajaisuskomusten taustalle esitettiin esimerkiksi sekalantanavettojen yletöntä lämpötilan nousua. Oikein täynnä sontaa olevassa ja kuumassa navetassa lehmät hikoilivat itsensä märiksi, ja taikauskoiset ihmiset luulivat painajaisen ajaneen niillä. Moni huomioi alun perinkin hoidon vaikutuksen karjan hyvinvointiin: karjakon vaihtuessa myös eläinten terveydessä saattoi tapahtua selviä muutoksia. Lisääntyvä ymmärrys eläinten hyvinvoinnista hävitti painajaisen karkotustapoja siinä missä uskomusten vanhentuminenkin.

Tyytyväinen lehmä niityllä – ei huolta painajaisesta. Kuva: Suomen maatalousmuseo Sarka / Finna.fi.

Lähteitä:

Ganander, Kristfrid 1788: Eläinden Tauti-Kirja. Stockholm 1788. https://kaino.kotus.fi/korpus/vks/meta/ganander/gan1788b_rdf.xml

Kansanomainen lääkintätietous. Toimittanut Matti Hako. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2000.

Raittiin ilman merkitys navetoissa. – Sosialisti nro 20, 26.1.1926, sivu 7.

Raudvere, Catharina: Föreställningar om maran i nordisk folktro. Lunds Universitet 1993.

SKVR = Suomen Kansan Vanhat Runot. https://skvr.fi/

SMSA = Suomen murteiden sana-arkisto. Kotimaisten kielten keskus.

 

Unien logiikasta ja kartallistamisesta – esimerkkinä talvinen odysseia vuodelta 1689

Alkuvuodesta 1689 alkaen Pietarsaaren pitäjässä asuva talonpoika kummastutti ja myös ärsytti kotiseutunsa väkeä puheillaan, joiden mukaan olisi kotimatkallaan kohdannut suuren määrän paholaista palvomaan menossa olleita ihmisiä – kaikki Pietarsaaren pitäjän tai kaupungin asukkaita, osa hänen omia naapureitaan. Anders oli harhaillut talvisella maaseudulla ja joutunut useisiin uhkaaviin tilanteisiin – hänet oli kerran jopa temmattu riviin, kun paholaisen palvojat olivat järjestäytyneet katselmukseen järven jäälle, ja siitä pulasta hän oli onnistunut pelastautumaan vain taivaallisten voimien väliintulon ansiosta. Toisenkin kerran hän oli saanut apua taivaasta.

Anders Matsson Nixin puheita käsiteltiin seuraavina kuukausina käräjillä ja kirkkoneuvostossa ja kirjelmöitiinpä niistä Turun hovioikeudellekin. Tallella on seikkaperäinen pöytäkirja, joka laadittiin laamanninkäräjien erityisistunnossa kesällä 1690. Anders sai vielä kerran kertoa esivallalle kokemastaan, ja se kertomus täyttikin monta sivua. Lukuisat muutkin todistivat – kaikki Andersia vastaan. Hänen oma vaimonsakin todisti miehensä kummallisesta käytöksestä ja harhaisista ajatuksista. Istunnon lopputulemaksi muodostui luonnehdinta Andersista mieleltään järkkyneenä melankolikkona. Anders olisi ehkä otettu vakavammin, jos hän olisi puhunut samanlaisia asioita noin parikymmentä vuotta aikaisemmin, jolloin Suomessakin levisi huhuja noitien salaisista kokoontumisista, ja jos hän ei olisi syyttänyt niin montaa kunnialliseksi tiedettyä ihmistä, heidän joukossaan aateloitu kihlakunnantuomari.

Andersin puheita on luonnollisesti käsitelty paikallishistoriallisessa kirjallisuudessa ja noituusoikeudenkäyntejä käsittelevissä tutkimuksissa. Antero Heikkinen katsoo, että juopottelu, noituuden pelko, ylempiä yhteiskuntaryhmiä kohtaan tunnettu epäluulo sekä mahdollisesti myös komeetta, joka oli nähty joitain vuosia aikaisemmin taivaalla ja tulkittu varoitukseksi, olivat suistaneet Andersin mielen epätasapainoon. Omasta mielestään Anders kuvasi todellisia valvetilassa kokemiaan asioita. Hän puhui kyllä unistaankin: eräälle toiselle talonpojalle hän oli juuri ennen oikeudenkäyntiä kuvannut viimeisintä untaan, jossa noita-akka oli lentänyt hänen savupiipustaan ulos. Sitä hän piti hyvänä enteenä. Sellainen puhe lujitti oikeuden tulkintaa hänen henkisistä ongelmistaan.

Mutta miten pitäisi suhtautua hänen pitkään kertomukseensa: puhuiko Anders harhoistaan vai unistaan vaiko molemmista? Vai ehkä sittenkin valvemaailman tapahtumista?

Psykologian oppiaineessa tehtävässä unitutkimuksessa on tarkasteltu unien logiikkaa tai oikeammin logiikan ajoittaista poissaoloa. Kutakuinkin kaikki ovat varmaankin edes joskus kokeneet, että unissa voi tapahtua hyvinkin kummallisia asioita. Ne asiat ovat kummallisia sen vuoksi, että ne ovat erilaisia kuin valvetilassa koettuina: jokin esine voi äkkiarvaamatta vaihtua erilaiseksi, tapahtumapaikka voi muuttua hetkessä toiseksi, unessa voi kohdata vaikkapa filmitähtiä tai jo kuolleita ihmisiä jne. Varsinkin unien paikat ja ympäristöt ovat psykologian tutkijoiden mukaan alttiita muutoksille ja katkoksille. Asialla on ilmeisesti yhteys aivojen ja muistin toimintaan eri univaiheiden aikana.

Anders Nixin mukaan hänen kokemansa asiat tapahtuivat yhden ja saman päivän aikana loppiaisen jälkeisenä päivänä 7. tammikuuta 1689. Anders oli osallistunut hääjuhlaan kaupungissa ja jäänyt sinne yöksi. Anders sanoo lähteneensä liikkeelle majapaikastaan Pietarsaaren kaupungista valoisan aikaan eli aikaisintaan kymmenen aikoihin, jolloin aurinko nousee Pietarsaaren korkeudella tuohon vuodenaikaan (jos seurataan nykyisten aikavyöhykkeiden mukaisia kellonaikoja). Kotiinsa Kalvholmeniin hän ehti illallisajaksi. Maantietä pitkin reitin pituudeksi olisi tullut noin 12 kilometriä eli hän olisi voinut olla  perillä jo ennen auringonlaskua, mutta Anders harhaili kertomansa mukaan paljon pitemmän matkan.

Kuvauksessa on lukuisia eri tapahtumapaikkoja, ja lisäksi siinä mainitaan useita paikkoja joko tavoiteltuina määränpäinä tai paholaisen liittolaisten kotipaikkoina. Episodien välissä koetaan kaksi täydellistä pimeyttä ja kolmaskin hämärä, kun aurinko laskee. Viime mainittu voisi olla luonnollinen ilmiö, ja Pietarsaaren seudulla aurinko laski klo 15 aikoihin tuona päivänä (edelleen nykyisen aikavyöhykejaon mukaan ilmoitettuna). Kaksi säkkipimeää jaksoa ennen auringonlaskua ovat kuitenkin epäluonnollisia ilmiöitä. Heikkinen selittää pimeät hetket Andersin juopottelun ja harhojen aiheuttamilla katkoksilla. Kyse voi myös olla unessa tapahtuneista epäselvistä paikkasiirtymistä, jotka Anders mielsi pimeyksiksi.

Unia tai ainakin niistä tehtyjä kuvauksia voidaan myös kartallistaa. Tutkimukset ovat vahvistaneet arkisen kokemusperäisen havainnon siitä, että unissa useimmiten kuljetaan periaatteessa samoissa tiloissa ja paikoissa kuin valveilla oltaessa. Mutta tututkin paikat voivat näyttäytyä erilaisina ja häilyväisinä.

Jos Anders Nixin kertomus yritetään kartallistaa unitutkijoiden metodeja jäljitellen, se voidaan purkaa 12 peräkkäiseksi episodiksi. Andersin antamien paikkakuvausten perusteella ne voidaan paikallistaa enemmän tai vähemmän luotettavasti Pietarsaaren kaupungin ja sitä ympäröineen Pietarsaaren pitäjän aluetta kuvaavan kartan avulla. Alempana oleva kartta on hieman Andersin kertomusta myöhemmältä ajalta, vuodelta 1709.

Kuva: Pietarsaaren pitäjä (ja kaupunki). Piirtänyt C. C. Mört vuonna 1709. https://jyx.jyu.fi/handle/123456789/23948

Edetkäämme Andersin kotimatka episodi episodilta:

1. Jakobstad. Anders herää kaupungissa, lähtee majapaikastaan ja pistäytyy tuttavan luona ryyppäämässä. Tuttava näkee oluesta, että Andersin pitäisi pysyä kaupungissa vielä seuraava yö, mutta koska on valoisaa, Anders lähtee kotimatkalle tallien kautta.

2. Kyrkostranden. Andersin hevonen on ollut täällä tallissa mutta karannut. Anders juoksee sen kiinni ja kuulee rengeiltä, että hänen tyttärensä on tullut kaupunkiin toisella hevosella etsimään häntä. Anders kääntyy takaisin kaupunkia kohti. Vaikka asiaa ei mainita suoraan, hän ilmeisesti on reellä liikkeellä.

3. Södra tullporten. Portti on tukossa hevosten paljouden takia. Paikalla olevilta rengeiltä Anders kuulee, että kirkkoherra ja hänen veljensä kihlakunnantuomari ovat sisällä tullituvassa. Anders ei tohdi yrittää tunkea hevosten läpi, vaan kiertää toiselle tulliportille.

4. Notbergsflagan (-fladan?). Anders ratsastaa kohti toista tulliporttia, kun pimeys yllättää hänet ja hän ja hänen ratsunsa eksyvät.

5. Kopparbergssundet. Valoisuus palaa ja Anders hahmottaa tulleensa salmen rantaan ja kääntyy takaisin kohti kaupunkia.

6. Anders kohtaa reen, jossa istuu kolme tuttua miestä ja jota vetää hänen toinen hevosensa. Andersia harmittaa, että hänen hevostaan kuormitetaan sillä tavalla. Miehet kertovat olevansa matkalla Pirilöön kihlakunnantuomarin luokse hakemaan valtiopäivämiehen tarvitsemaa kirjettä. Yksi miehistä lähtee Andersin oppaaksi neuvomaan hänelle tietä.

7. Svedjenabban. Andersin opas pyytää tältä reestään laudan ja lähtee sillä kulkemaan kaupunkiin, ilmeisesti hiihtäen sen avulla. Anders jatkaa matkaansa, kun pimeys yllättää hänet toistamiseen.

8. Anders havaitsee lahden, josta näkyy valoa ja jonka jäällä noidat pitävät katselmusta. Andersilta viedään hevonen ja hänetkin pakotetaan riviin. Kolme tuttua miestä on lähdössä Kokkolaan hakemaan palkkioita laivamiehinä palvelemisesta, ja he aikovat ottaa myös Andersin mukaansa, koska tämä on köyhä mies. Miehet ovat kuitenkin erimielisiä, koska on vaara, että hän livahtaisi pappilaan kertomaan näkemästään. Katselmusta johtava ratsumies yrittää pakottaa Andersin vannomaan vaitiolovalan, mutta taivaasta saapuva valkopukuinen hahmo pelastaa Andersin ja väkijoukko katoaa. Valkopukuinen hahmo käskee Andersin mennä pappilaan kertomaan näkemästään.

9. Anders kohtaa tutun miehen, tutun naisen ja tutun pojan, jotka pakottavat väkivalloin Andersin takaisin lahdelle. Kun Anders kysyy, minne he ovat menossa, hän saa kuulla, että Pirilön järvelle – Pirilö on isohko saari Pietarsaaren kaupungin itäpuolella. Hän saisi kuulemma nähdä kihlakunnantuomarin istumassa siellä pöydän päässä. Andersilla on ilmeisesti taas hevosensa ja rekensä, ja muut matkaavat hänen kanssaan.

10. Seurue saavuttaa Markus Ersholmenin tilan, jossa kerrotaan asuvan jumalaapelkääviä ihmisiä. Taivaasta kuuluu ääni, minkä jälkeen seurue katoaa Andersin reestä. Iltahämärä laskeutuu, ja samalla hetkellä Anders kohtaa viisi tuttua miestä, jotka ovat olleet kokemassa nuottiaan. Anders kertoo olevansa eksyksissä ja lähtee miesten mukana kulkemaan kohti pappilaa. Matkalla miehet keskustelevat, ja yksi miehistä kertoo haluavansa avioitua Andersin tyttären kanssa, mutta Andersin mielestä mies ei ole tosissaan. Miehet antaisivat Andersille osan kaloistaan, mutta hänellä ei ole reessään mitään, mihin ne voisi panna. Muut miehet erkanevat kohti pappilaa, mutta yksi nuoremmista jatkaa Andersin kanssa.

11. Andersin seuralainen erkanee järven luona. Anders jatkaa kotiin.

12. Anders saapuu kotiin Kalvholmeniin illallisaikaan.

Andersin kuvauksen päätavoitteena on siis päästä kotiin ja löytää tie kotiin, mutta unessa on stressiunen, seikkailu-unen ja painajaisen sävyjä, koska kotimatka vaarantuu  tuon tuostakin. Anders joutuu huolehtimaan myös hevosistaan ja etsimään tytärtään. Merkittävin este ovat kuitenkin Saatanan konventtiin (Andersin tai oikeuden käyttämä ilmaus) saapuneet ja sinne pyrkivät noidat. Kertomuksen edetessä syntyneet tärkeät sivutavoitteet – tyttären löytäminen samoin kuin kulkeminen pappilaan ja noitien vehkeilyjen paljastaminen – jäävät toteuttamatta ilman, että syytä kerrottaisiin.

Kuvauksessa on paljon sellaista, mitä voi pitää valvetodellisuudesta poikkeavana: yllättäviä pimeitä hetkiä, ihmisten yllättäviä katoamisia, hevosten tukkima kaupunginportti, kirkkoherra ja kihlakunnantuomari tullituvassa (vaikkakin vain suusanallisesti saatuna tietona), oma hevonen toisten reen eteen valjastettuna, reestä irrotetulla laudalla hiihtämään lähtevä mies, noitien sotilaallinen katselmus, taivaasta saapuva hahmo, kihlakunnantuomari istumassa järven jäällä pöydän päässä (tosin tämäkin vain uneksijan kuulemana suusanallisena kuvauksena) ja taivaasta kuuluva ääni. Anders Nixin selonteon voisi puutteellisen logiikan, kerronnan katkosten ja sisältöjen heittelyjen vuoksi tulkita kuvaukseksi yhdestä tai useammasta unesta, esimerkiksi sellaisesta, jonka hän näki Pietarsaaren kaupungissa nukkuessaan, rekeen nukahdettuaan tai kotiin palattuaan.

Vaikka kaikkia tapahtumapaikkoja ei voida sijoittaa kartalle aivan varmasti, kuvauksesta piirtyy yllättävän selkeä ja mahdollinen harhailureitti paikallisessa fyysisessä tilassa. Andersia ei lennätetä Blåkullaan eikä hän kerro mistään fantastisista ympäristöistä, vaan hänen harhailujensa näyttämö pysyy vankasti tämänpuoleisessa ja oman kotiseudun maantieteessä. Ympäristöt vaihtuvat taajaan, mutta tavalla, joka voisi toistua valvetodellisuudessakin. Itse kulkemisen suhteen Andersin talvinen odysseia vaikuttaa yllättävän realistiselta.

Andersin elokuussa 1690 oikeudelle antama selonteko ei tietenkään ole sellainen uniraportti, jollaisia psykologian tutkijat keräävät informanteiltaan. Kertomuksen on merkinnyt muistiin toinen ihminen eli oikeuslaitoksen palveluksessa työskennellyt kirjuri. Kuvaus on myös huomattavan myöhäinen eli laadittu yli puolitoista vuotta väitetyn kokemuksen jälkeen. Andersin muistikuvat ovat siis saattaneet muuttua. Mutta hän lienee silti puhunut kokemuksestaan varsin samalla tavalla kuin vuonna 1689, sillä noituusoikeudenkäyntien yhteydessä tuomarit kyllä osasivat useinkin kiinnittää huomiota, jos joku muutti kertomustaan. Kaupunginnotaari, joka oli läsnä elokuun 1690 istunnossa, oli jututtanut Andersia jo ennen elokuun 1689 käräjiä, ja pian niiden jälkeen kirkkoneuvosto oli kuulustellut häntä. Ainakin alkusyksystä 1689 alkaen hän kertoi kokemuksestaan todennäköisesti pääpiirteissään samansisältöisesti. Silti hänen kuvaukseensa pätee sama lähdekriittinen varaus kuin mihin tahansa unikuvaukseen: muistettu uni voi tuskin koskaan olla ihan samanlainen kuin koettu uni, ja kerrottu uni voi tuskin koskaan olla ihan samanlainen kuin muistettu uni.

 

Kirjallisuutta

Anders Nixin selonteko Digitaaliarkistossa: http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3672695

Antero Heikkinen, Paholaisen liittolaiset. Noita- ja magiakäsityksiä ja -oikeudenkäyntejä Suomessa 1600-luvun jälkipuoliskolla (n. 1640–1712). Suomen historiallinen seura 1969. https://www.doria.fi/handle/10024/162484

Mirkka Lappalainen, Pohjoisen noidat. Oikeus ja totuus 1600-luvun Ruotsissa ja Suomessa. Otava 2018.

Cristina M. Iosifescu Enescu & Lorenz Hurni, Pinpointing Dream Settings Onto Place Cookies. Teoksessa On the Way to Platial Analysis. Can Geosocial Media Provide the Necessary Impetus? – Proceedings of the First Workshop on Platial Analysis (PLATIAL’18), toimittaneet Rene Westerholt, Franz-Benjamin Mocnik & Alexander Zipf. Zenodo 2018. https://www.research-collection.ethz.ch/handle/20.500.11850/317862

Cristina M. Iosifescu Enescu, Hans-Rudolf Bär, Matthias Beilstein & Lorenz Hurni, Place cookies and setting spiders in dream cartography. Transactions in GIS 24 (4) (2020).

Louis Marrou & Isabelle Arnulf, Dreams of a geographer: A long dream and waking life series of geographic locations. International Journal of Dream Research 11 (1) (2018).

Antti Revonsuo & Christina Salmivalli, A content analysis of bizarre elements in dreams. Dreaming 5 (3) (1995).

Antti Revonsuo & Krista Tarkko, Binding in dreams. The bizarreness of dream images and the unity of consciousness. Journal of Consciousness Studies 9 (7):3–24 (2002).

Robert Stickgold, Cynthia Rittenhouse & J. Allan Hobson, Dream Splicing. A new technique for assessing thematic coherence in subjective reports of mental activity. Consciousness and Cognition –  An International Journal 3 (1) (1994).