Nukkumatti ja pahat unet

Moni muistaa iltaisin Pikku Kakkosen yhteydessä vierailleen Nukkumatin. Alkujaan DDR:stä peräisin ollut nukkehahmo saapui Jukka Siikavireen säveltämän tunnusmelodian siivittämänä erilaisilla menopeleillä eri puolille maailmaa ja heitti lasten silmiin unihiekkaa. Oma kotimainen Nukkumattimme on kuitenkin huomattavasti tätä nukkeanimaatiota vanhempi, ja kirjallisena hahmona sillä on myös pieni yhteys painajaisiin ja pahoihin uniin.

Ensimmäinen maininta Nukkumatista löytyy suomalaisen lastenkirjallisuuden isänä pidetyn Zacharias Topeliuksen (1818–1898) sadusta nimeltä Fjäderholmarna (suom. Höyhensaaret). Kyseinen satu ilmestyi alkujaan vuonna 1848 Topeliuksen Sagor-satukokoelmassa. Myöhemmin 1800-luvulla satu julkaistiin  useammassa eri teoksessa hieman erilaisina, uudelleenmuokattuina versioina ja näiden suomennoksina.

Albert Edelfeltin (1854–1905) Zacharias Topeliusta esittävä maalaus vuodelta 1889. Helsingin yliopiston kokoelmat. Kuvalähde: Wikimedia Commons.

Höyhensaaret-sadussaan Topelius sijoittaa nämä Nukkumatin saaret Pohjanlahdelle. Saaret ilmestyvät sadun mukaan meren pinnalle vain öisin mutta katoavat aamuisin kukonlaulun aikaan takaisin meren syvyyksiin. Sadussa Topelius kuvaa Höyhensaarille saapuvan nukkujan miellyttäviä kokemuksia ja unenomaisia havaintoja. Lisäksi Topelius esittelee kertomuksessaan myös Ohdakesaaret (Tistelöarna), jotka ovat rumuuksineen ja inhottavuuksineen Höyhensaarten vastakohta.

Topeliuksen satujen taustalla olleista vaikutteista mainitaan yleensä suomalainen kansanrunous, joka oli ollut myös Topeliuksen isän Zacharias Topelius vanhemman (1781–1831) kiinnostuksen kohteena. Topelius, joka myös itse käänsi ulkomaista lastenkirjallisuutta, ammensi kansanrunouden lisäksi vaikutteita kansainvälisistä esikuvista, kuten Grimmin veljesten Jacobin (1785–1863) ja Wilhelmin (1786–1859), Adam Oehlenschlägerin (1779–1850) ja E. T. A. Hoffmannin (1776–1822) tuotannosta.  Viimeksi mainitulta oli myös ilmestynyt vuonna 1817 painetussa Nachstücke-teoksessa (suom. Yökappaleita) tarina Der Sandmann, jonka Sandmann-”nukkumatti” heitti nukkumasta kieltäytyvien pahojen lasten silmiin unihiekkaa ja poimi näiden silmät laukkuunsa syöttääkseen ne omille lapsilleen. Kyseinen tarina on sittemmin innoittanut lukuisia uusia sovituksia ja uudelleentulkintoja taiteessa, kirjallisuudessa ja populaarikulttuurissa.

E. T. A. Hoffmannin piirtämää kuvitusta Der Sandmann -tarinaan. Kuvalähde: Wikimedia Commons.

Topeliuksen Nukkumatin lähemmältä sukulaiselta vaikuttaa kuitenkin hoffmannilaisen Sandmannin sijaan H. C. Andersenin hahmo Ole Lukøje, josta Andersen kertoi samannimisessä vuonna 1842 ilmestyneessä sadussaan. H. C. Andersenin vaikutusta Topeliuksen tuotantoon pidetäänkin edellä mainituista kirjallisista vaikutteista voimakkaimpana.

Ole Lukøje. Vilhelm Pedersenin (1820–1859) kuvitusta teoksessa Eventyr og historier for børn (1905). Kuvalähde: Wikimedia Commons.

Andersenin Ole Lukøje eroaa kuitenkin Topeliuksen Nukkumatista siinä, että se kertoo lapsille satuja ja avaa näiden ylle mukanaan olevan sateenvarjon. Hyvien lasten ylle hän avaa sateenvarjon, jossa on kuvia niin että nämä lapset näkevät kauniita unia koko yön. Pahoille lapsille Ole Lukøje sen sijaan avaa Andersenin tarinassa kuvattoman sateenvarjon, ja nämä lapset nukkuvat rauhattomasti eivätkä näe lainkaan unia. Ne huonon omatunnon painamat aikuiset, joiden luokse Ole Lukøje ei tule, joutuvat Andersenin tarinassa valvomaan.

Topeliuksen tarinoissa unettomuus ei ole pääosassa, eivätkä unet ole vain hyviä vaan myös pahoja. Nukkumatti yhdistetään kuitenkin Topeliuksenkin tarinassa kauniisiin ja hyviin uniin. Nukkumatti odottaa nukkuvia ihmisiä Höyhensaarilla, jota voidaan pitää hyvien unien tyyssijana. Nukkujaa voivat kuitenkin vaania monet vaarat, sillä Höyhensaarten sijaan tämä saattaakiin ajautua Ohdakesaarille. Siellä ei ole Nukkumattia, vaan paikka on täynnä kamalia olentoja ja kaikenlaisia inhottavuuksia, vuoteet on siellä tehty nokkosista ja lintujen liverryksen sijaan kuuluu vain varislintujen raakuntaa. Tänne Ohdakesaarille Topelius sijoitti tarinan myöhemmässä versiossa myös pahat unet, ja siellä nukkujaa oli vastassa Signora Mara, Painajainen.

Topelius mainitsee Höyhensaaret ja Ohdakesaaret myös sadussaan Metsäkarhu (Mahognyskrinet/Skogsbjörn), jossa kuvataan tarkemmin erään onnettoman Moosepin kokemusta Painajaisen kynsissä. Moosep on ajelehtinut merellä sluupissaan, mutta yöllä nousee myrsky ja Moosepille käy ikävästi:

Moosep makasi ja myrsky ajoi sluupin Ohdakesaarten rantaan. Siellä akka Painajainen istui karkealla kalliolla, saalista väijyskellen. Hän huomasi Moosepin, veti hänet sluuppinensa maalle, vei hänet ummehtuneeseen luolaansa ja pani nokkosvuoteelle. Ne pistelivät ja polttivat koko hänen ruumistansa, lyijyä oli hänen silmäluomiensa, lyijyä sydämensä päällä, ja akka puristeli hänet mustelmille, nipisteli häntä, tukisteli häntä ja nauroi niin ylellisesti, että hänen pukinnahkaturkkinsa selkämys halkesi pelkästä ilosta. Pidettyään sellaista peliänsä hetkikauden viskasi akka Moosepin jälleen sluuppiin ja sysäsi sen pois rannasta menemään menojansa. (Suom. Aatto Suppanen)

Ajan henkeen sopien Topeliuksen tarinoilla Höyhensaarista ja Ohdakesaarista oli moraalinen sanoma. Höyhensaaret-tarinan myöhemmässä versiossa kerrotaan, että Höyhensaarille voi päästä kolmen eri väylän kautta. Nämä väylät olivat Työn kanava (Arbetets kanal), Terveyden raitis ulappa (Helsans friska fjärd) ja Hyvän omantunnon tyyni satama (Det goda samvetets lugna hamn). Ohdakesaarille – Painajaisen kouriin – joutumiseen oli siihenkin syynsä: ”Sinne joutuu moni, joka pitää perää vähän viistoon tässä maailmassa, on laiska taikka on hankkinut itselleen pahan omantunnon.” (Suom. Aatto Suppanen).

Lähteitä ja kirjallisuutta

Andersen, H. C. Ole Lukøje. Teoksessa H. C. Andersen, Eventyr, fortalte for børn. Ny samling, tredie hefte. Kjøbenhavn: C. A. Reitzel 1842. http://runeberg.org/eventyrny/0149.html

Hoffmann, E. T. A. [1816]. Der Sandmann. Projekt Gutenberg-DE, https://www.projekt-gutenberg.org/etahoff/sandmann/index.html (7.8.2020).

Orlov, Janina. ”Var glad som sparven kvittrar”. Barnlitteraturen. Teoksessa Johan Wrede (toim.), Finlands svenska litteraturhistoria. Första delen: Åren 1400–1900. Helsingfors: Svenska Litteratursällskapet i Finland; Stockholm: Atlantis 1999, 339–350.

Topelius, Zacharias. Fjäderholmarna. Teoksessa Sagor. Andra samlingen. Helsingfors: Gröndahl 1848, 1–10. http://urn.fi/URN:NBN:fi-fd2017-00012404 (28.7.2020) sekä Läsning för barn. Femte boken: Sagor, visor och lekar. Kuvittaneet August Malmström och Albert Edelfelt. Helsingfors: Edlunds 1880, 9–17. http://urn.fi/URN:NBN:fi-fd2017-00012451 (28.7.2020).

Topelius, Zacharias. Mahognyskrinet. Teoksessa Sagor. Andra samlingen. Helsingfors: Gröndahl 1848, 11–39. http://urn.fi/URN:NBN:fi-fd2017-00012404 (28.7.2020).

Topelius, Zacharias. Topeliuksen tarinoita. Suom. A. J. Weänänen. Helsinki: J. C. Frenckell & Poika 1861, 41–48. http://urn.fi/URN:NBN:fi-fd2017-00012375 (28.7.2020).

Topelius, Zacharias. Skogsbjörn. Teoksessa Läsning för barn. Sjätte boken: Visor och sagor. Kuvittanut August Malmström. Stockholm: Bonniers 1884, 21–39. http://urn.fi/URN:NBN:fi-fd2017-00012448 (28.7.2020).

Topelius, Zacharias. Metsäkarhu. Teoksessa Lukemisia lapsille IV. Suom. Aatto Suppanen (runot suom. Emanuel Tamminen & Olof Berg). Porvoo: Werner Söderström 1893, 113–132. http://urn.fi/URN:NBN:fi-fd2017-00012431 (28.7.2020).

Topelius, Zacharias. Höyhensaaret. Teoksessa Lukemisia lapsille V. Suom. Aatto Suppanen (runot suom. Emanuel Tamminen & Olof Berg). Porvoo: Werner Söderström 1893, 4–12. http://urn.fi/URN:NBN:fi-fd2017-00012432 (28.7.2020).

Zacharias Topelius Skrifter: Barnlitteratur, http://topelius.fi/index.php?docid=26 (28.7.2020).