Month: January 2020

Unien ja varsinkin painajaisunien tutkiminen voi kuulostaa eksoottiselta ainakin, kun kyseessä on historiantutkimus – eihän kovin moni historiantutkija koskaan katso valvemaailman ulkopuolelle eikä unista ole olemassa samanlaisia lähdekokonaisuuksia kuin monesta muusta inhimillisen elämän osa-alueesta. Unikuvausten löytäminen onkin toisinaan työlästä: niitä on siellä täällä esimerkiksi osana pyhimyselämäkertaa tai mainintoina tuomiokirjassa tai päiväkirjassa, mutta kaiken kaikkiaan ei mitenkään ylenpalttisesti.

Mutta kun painajaiskuvauksen löytää ja sitä alkaa tarkastella, havaitsee nopeasti, että unia pitää tutkia pääpiirteissään aivan samoin kuin kaikkia muita kertomuksia. Itse uneenhan historiantutkija ei pääse käsiksi, vaan siitä tehtyyn kuvaukseen. Historiantutkijan tavoittama uni on loppujen lopuksi vain yksi sanoitettu kokemus muiden joukossa.

Jotta unikuvaus olisi lähteenä mielekäs, siihen on sovellettava samaa lähdekritiikkiä kuin muihin lähteisiin. Olennaista on ymmärtää kuvauksen alkuperä eli kuka kuvatun unen on kokenut ja onko kuvaus kokijan itsensä muistiinmerkitsemä. Varhaisempien vuosisatojen ollessa kyseessä unen on tavallisesti merkinnyt muistiin toinen henkilö kuin unen kokija, mikä todennäköisesti on muuttanut kuvausta enemmän tai vähemmän. Mutta saman ongelman edessä painivat kaikki, jotka käyttävät esimerkiksi oikeuden pöytäkirjoja lähteenä: juuri koskaan ei voi olla aivan varma, että muistiinmerkitty taltiointi vastaa sanatarkasti aikoinaan kerrottua. Silti vuosisatoja vanha lähde on usein tutkijalle informatiivisempi kuin vaikkapa moderni niukkasanainen päätöspöytäkirja.

Muutenkin unikuvausta pitää käsitellä kuin mitä tahansa muuta kirjallista lähdettä eli se pitää yrittää ajoittaa, jos ajoitus ei ole selvillä, ja kuvauksen sisältö pitää kontekstoida eli asettaa ajalliseen ja kulttuuriseen yhteyteensä. Tutkijan on kontekstia tarkastellessaan myös hyvä pohtia, miksi uni on joskus kerrottu ja kirjattu muistiin. Varhaisempina aikoina, jolloin unimaailman tapahtumia pidettiin todellisempina kuin modernissa länsimaisessa nykykulttuurissa, unta voitiin pitää myös enteenä tai osoituksena yliluonnollisten voimien väliintulosta. Painajainen voitiin ymmärtää paholaisen, demonien tai noitien aiheuttamaksi. Painajaiskokemusta voitiin jopa käyttää esimerkiksi todistusaineistona tutkittaessa noidaksi epäillyn syyllisyyttä. Aikalaiset eivät välttämättä ole tulkinneet painajaista uneksi vaan todella tapahtuneeksi asiaksi.

Lähteissä on kuitenkin paljon unikuvauksia, joita voi pitää puhtaana sepitteenä – esimerkiksi noituusoikeudenkäynneissä jotkut valehtelivat öisistä kokemuksistaan ja luostareissa tuotetussa kirjallisuudessa paholaisen öiset ilmestymiset ovat kaavamainen elementti, uskon koettelemisen metafora. Painajaismaisista unennäöistä tuli puolestaan olennainen osa 1700-luvulla syntynyttä kauhukirjallisuutta. Sinänsä jopa kaunokirjalliset painajaiskuvaukset ovat tutkijalle tärkeitä, koska nekin valottavat sitä, mitä jonain ajankohtana on pidetty ahdistavana ja pelkoa tuottavana asiana. Sepitettyjen painajaisten on täytynyt olla aikalaisille uskottavia, jotta niitä voitiin pitää painajaisunina.

Unimaailman tutkimus historiatieteen keinoin on pohjimmiltaan varsin arkista kulttuuri- ja mentaliteettihistoriallista tutkimusta. Uutta ja huomionarvoista siinä on se, että historiantutkimuskin on viimein tiedostamassa unimaailman merkityksen ihmisen toiminnalle ja viime kädessä koko yhteiskunnalle.

Kaikki eivät ole yhtä mieltä siitä, mitä painajaiset oikeastaan ovat. Pohjoiset painajaiset -tutkimushankkeessa määrittelemme painajaiset pahoiksi, ahdistaviksi, pelottaviksi tai muuten epämiellyttäviksi uniksi. Meidän näkökulmastamme painajaisia ovat siis kaikki kokijan pahoina pitämät unet. Psykologiassa on esitetty myös tiukempi jako painajaisten ja pahojen unien välillä: varsinaiset painajaiset ovat niin kamalia, että niihin herää. Tiukka rajaus palvelee esimerkiksi painajaisten ja sairauksien välisten yhteyksien tutkimista. Historiallisen ja kulttuurisen näkökulman kohdalla toimii paremmin väljä, myös pahat unet sisältävä määritelmä.

Arkikielessä painajaisen käsite on liukuva, ja myös epämiellyttävien unien kirjo on laaja. Stressiunet, joissa aikuinen joutuukin jälleen kouluun, autokoulun ajokokeeseen tai tenttiin, voivat olla yhdelle painajaismaisia ja toiselle eivät. Uni voi sisältää järkyttäviä asioita ilman että se on edes painostava, ja toisaalta aivan harmittomia asioita sisältävä uni voikin olla tunnelmaltaan kammottava. Enneunien näkijöille kuolemaa ja onnettomuuksia enteilevät unet voivat aiheuttaa syvää ahdistusta etenkin jälkikäteen, kun he odottavat unen toteutumista. Tilanne on päinvastainen kuin painajaisesta heräävällä, jolle on helpotus kun kokemus olikin vain unta. Kummassakin tapauksessa kokemuksen voi määritellä pahaksi uneksi.

Kuva: Classical Art Memes. ”Kun heräät nähtyäsi painajaista koulun kokeista muttet ole ollut koulussa enää kymmeneen vuoteen.”

Psykologia ei tarjoa painajaisille yksiselitteistä alkuperää mutta listaa niihin vaikuttavia tekijöitä. Osa painajaisista on traumaperäisiä eli kertaa todellista traumaattista tapahtumaa yksilön muistissa. Osa taas on idiopaattisia, alkujaankin oman mielen tuottamia. Niitä aiheutuu toisaalta selvittämättömistä ongelmista, huolista ja stressistä sekä toisaalta fyysisten ja psyykkisten sairauksien tai lääkityksen vuoksi. Lapsilla ja nuorilla on luonnostaan enemmän painajaisia kuin aikuisilla, ja naisilla on niitä enemmän kuin miehillä. Tyhjentäviä selityksiä näihin eroihin ei vielä ole.

Painajaisen nimitys sekä suomessa että muissa kielissä tulee alkujaan painajaisolentoa tarkoittavasta sanasta, joka on germaanisissa kielissä mahr, mare tai mara. Maailman uskomusperinteissä tunnetaan lukuisia painajaisia tai unihalvausta aiheuttavia pahoja henkiolentoja, jotka asettuvat nukkujan päälle, puristavat ja estävät liikkumasta. Pohjoismaissa sellaisen eli maran lähettäjänä on pidetty pahantahtoista naapuria, eli ongelman taustalla nähtiin yhteisölliset jännitteet. Englanninkielisissä maissa tunnettu old hag, ’vanha akka’ liitetään sekin noituuteen. Islamilaisen tradition mukaan merkityksettömiä painajaisia tulee saatanalta, joka nauttii ihmisten kiusaamisesta. Myös kristillinen traditio tuntee ihmistä öisin kiusaavat demonit. Niihin on liitetty sekä kauhu- että eroottiset kokemukset. Teologisia erimielisyyksiä on jo varhaisina kristillisinä vuosisatoina ollut siitä, onko ihminen itse vastuussa demonisista unistaan vai ei. Varhaisten kirkkoisien vastaus oli pääosin ei. Nykyaikana demonit eivät ole kovin yleinen painajaisten selitysmalli, mutta pienet kristilliset seurakunnat esimerkiksi Yhdysvalloissa tarjoavat niitä vastaan edelleen rukouspalveluita ja tulkitsevat niiden johtuvan yksilön omista demonisista yhteyksistä esimerkiksi okkultismiin. Tämän tulkinnan taustalla on kilpailuasema uskonnollisten ja henkisten liikkeiden välillä. Suomalainen okkultismi puolestaan liittää kyllä painajaisiin pahat voimat, mutta etsii taustalta psyykkisiä solmuja, jotka voivat vetää myös demoneja puoleensa. Ohje on sama kuin psykologiassa: vaikeissa tapauksissa terapia voi auttaa.

Pahoja unia ei ole vanha kansa sen paremmin kuin nykysuomalainenkaan kuvitellut pelkästään demonien aiheuttamiksi. Unet muotoutuvat myös ruumiillisista tekijöistä: ruoansulatusongelmista voi seurata todella outoja unia, ja erityisesti painajaisia voi tulla huonossa asennossa kuten käden päällä nukkumisesta. Nykyaikana ihmiset raportoivat toisinaan internetissäkin outoja uniaan, joiden he arvelevat johtuneen lääkityksestä. Inhottaviksi koettuja hyönteisunia on selitetty myös esimerkiksi syyllisyydentunteella, krapulalla ja flunssan alkamisella. Osa ihmisistä näkee painajaisia niin usein, että nukkumaan meneminen on vastenmielistä. Painajaisherkkyyteen ei aina löydy selvää syytä.

Kuva: Classical Art Memes. ”Kun syöt illalla liikaa juustoa ja alat nähdä villejä painajaisia.”

 

Kulttuurin ja historian tutkijoina meitä kiinnostavat sekä oman aikamme tieteelliset että eri aikakausien oppineet ja kansanomaiset näkemykset siitä, mitä unet ovat ja mistä ne tulevat. Unille on kaikkina aikoina esitetty sekä fysiologisia ja psyykkisiä että yliluonnollisia alkulähteitä. Antiikista uudelle ajalle saakka on ollut tärkeää osata erottaa erityyppiset unet toisistaan. Nykyaikanakin osa ihmisistä uskoo yliluonnollisten unien mahdollisuuteen edes osittain, mutta tieteellinen tutkimus pitäytyy pelkästään psyykkis-fyysisissä tulkinnoissa.

Unien alkuperää on pohdittu yhdensuuntaisesti mutta pienin painotuseroin jo antiikin ajoilta lähtien. Vaikutusvaltainen Artemidoroksen unikirja 100-luvulta ja sen pohjalta kehittynyt islamilainen unitraditio jakavat unet kahdenlaisiin enneuniin, joilla on jumalallinen alkuperä, sekä joutouniin, jotka ovat synnyltään sielullisia tai ruumiillisia. Nykytieteeseen verrattuna kiinnostavaa on unien täysin erilainen arvottaminen. Fysiologiset ja psykologiset tekijät, joita pidetään nykyaikaisessa unitutkimuksessa ainoina merkityksellisinä, määriteltiin joutaviksi. Yliluonnolliset selitykset, jotka nykytiede puolestaan sivuuttaa olemattomina, olivat ennen unien tärkeintä sisältöä. Se oli ymmärrettävää, koska henkimaailmasta uskottiin saatavan maallisten aistiemme tavoittamattomissa olevaa tietoa. Antiikissa pitkäaikaiseen Asklepios-jumalan kulttiin kuului uniklinikoita, joissa kävijöitä valmennettiin rituaalisesti jumalallisten unien tavoittamiseen ja niiden tulkintaan. Sairauksien parantamiseen tähtäävässä tulkinnassa otettiin huomioon yksilön elämäntilanne, mielialat ja ominaisuudet. Uniklinikoilla harjoitettiin siis kokonaisvaltaista terapiaa, jossa unilla oli keskeinen tehtävä.

Antiikin malleihin pohjautuvassa vanhassa unikulttuurissa selvänäkö- tai ilmestysunet tulevat suoraan Jumalalta ja näyttävät tulevan asian sellaisenaan. Allegoriset eli tulkintaa vaativat unet tulevat enkeleiltä tai universaalilta sielulta. Unien tulkinnan suuri arvostus näkyy vielä Vanhassa Testamentissa, jossa kaivosta löydetty ja orjaksi myyty Joosef päätyy Faaraon käskynhaltijaksi unientulkitsijan kykyjensä vuoksi. Kristinuskossa unien arvo on sittemmin sivuutettu, mutta islamissa unien seuraamista ja tulkintaa pidetään hyveenä ja siihen annetaan ohjeita. On edelleen tärkeää muistaa, että osa unista on vääriä eli niiden alkuperä on ruumiillinen eivätkä ne sisällä jumalallista tietoa. Sellaisia arkisia ja merkityksettömiä unia seuraa esimerkiksi raskaiden ruokien tai viinin nauttimisen jälkeen. Unien välinen hierarkia on kytköksissä moraaliin. Artemirodoksen mukaan hyvää ja siveellistä elämää elävä henkilö näkee ennus- ja selvänäköunia, eikä hänen tarvitse katsella joutounia lainkaan.

Modernissa psykologiassa unia lähestytään nukkumisen aikaisina hallusinatorisina kuvina. Ne tulevat siis kaikki ihmisen omasta mielikuvituksesta ja käyttävät muistikuvia aineksenaan. Niissä voi näkyä jäänteitä edellisenä päivänä nähdyistä elokuvista tai valmistautumista tuleviin koitoksiin. Unien näkemisen mekanismit ja niiden syyt ovat kuitenkin tutkijoillekin osittain hämärän peitossa. Ovatko unet hyödyksi valve-elämän ongelmien ratkaisemisessa, kuten psykoanalyyttinen traditio olettaa? Valmentavatko ne näkijäänsä sosiaaliseen kanssakäymiseen ja uhkatilanteista selviämiseen, kuten simulaatioteoriassa? Vai ovatko ne vain merkityksetön sivutuote siitä, etteivät aivot kytkeydy kokonaan päältä yön ajaksi? Kaikille näille teorioille on perusteita, ja todellisuus voi olla yhdistelmä niistä.

Suomessa kansanomainenkin näkemys unista perustuu nykyään valtaosin psykologisiin lähtökohtiin. On kutenkin tavallista kokea, että unissa on eroja. Tavalliset unet pyörittävät muistikuvia ja huolta tulevasta, mutta jotkut myös kokevat osan unistaan merkityksellisiksi tai enteellisiksi. Enteet ja yliluonnolliset kohtaamiset unissa ovat tavallisimpia paine- ja stressitilanteissa kuten sota-aikana tai läheisen kuoltua. Yksilö saa unessa tietoja tai kohtaamisia, joita hän kaipaa kipeästi. Yliluonnollisiksi koetut unet voivat myös tuntua vahvasti jostakin ulkopuolelta, ei omasta mielestä tulleilta. Kuten antiikin traditiossa, kokijoiden raportoimista enneunista osa on suoria näkyjä tulevista tai samanaikaisista tapahtumista. Unennäkijä on esimerkiksi nähnyt unessa rajun tulipalon, ja aamulla sellainen raportoidaan uutisissa. Toiset enneunet taas ovat symbolisia, tulkintaa edellyttäviä viestejä. Suomessa hampaiden lähtemisen unissa kerrotaan usein merkinneen omaisen kuolemaa, mutta symbolit voivat olla myös yksilöllisiä. Merkittäviä unia tulkitaan joko yhteydeksi toiseen todellisuuteen tai oman alitajunnan painokkaiksi viesteiksi. Nämä kaksi eivät sulje toisiaan pois, sillä vaikka alitajunta on psykologiaan viittaava käsite, kokijat tulkitsevat sitä joskus Jungin pohjalta kollektiiviseksi yhteydeksi tai New Age -vaikutteisesti kanavaksi suurempaan viisauteen.

Koska uni on näkymättömiin maailmoihin johdattava muuntuneen tietoisuuden tila ja osittain arvoituksellinen tutkijoillekin, on ymmärrettävää, että yliluonnollisia tulkintoja kerääntyy unien ympärille. Yliluonnolliset tulkinnat ovat yksi tapa merkityksellistää omia kokemuksia, ja sellaisena ne ovat tutkimuksellisestikin kiinnostava kulttuurinen ilmiö.