Suomalaisen kauhuromantiikan unet: Hanna Ongelinin Ödets dom (1881)

Englannissa 1700-luvun lopulla syntyneen goottilaisen romaanin myötä unimaailmasta tuli merkittävä osa eurooppalaisen kirjallisuuden proosakerrontaa. Kauhuromanttisia piirteitä esiintyi myös muutamien 1800-luvulla vaikuttaneiden suomalaisten kirjailijoiden teoksissa. Yksi tällaisista kirjailijoista oli Suomessa melko vähälle huomiolle jäänyt Hanna Ongelin (1848–1893).

Hanna Ongelinin isä oli Helsingin pitäjän kappalainen, mutta tämä kuoli Ongelinin ollessa vasta lapsi. Sittemmin Ongelin muutti äitinsä kanssa Helsinkiin, missä Ongelin kävi ruotsalaista tyttökoulua ja Taideyhdistyksen piirustuskoulua. Myöhemmin Ongelin työskenteli senaatin puhtaaksikirjoittajana, mutta jätti lopulta tehtävänsä omistautuakseen kirjailijanuralle, jonka oli aloittanut vuonna 1872 esikoisteoksellaan Edvard och Edmund.

Ongelinin tuotannossa kauhuromanttisia piirteitä omasi vuodelta 1881 peräisin oleva romaani Ödets dom(”Kohtalon tuomio”, ei suomennettu), josta tuli suositumpi Ruotsissa kuin Suomessa. Kyseisessä teoksessa esiintyy myös jonkin verran unia.

Erilaiset ”pahat unet” eivät Ödets dom -teoksessa näytä kuitenkaan viittaavan nukkuessa koettuihin uniin tai edes valveilla nähtyihin harhanäkyihin. Sen sijaan ”pahat unet” merkitsevät usein painajaismaisia, itselle hyvin epämiellyttäviä ja ei-toivottuja tapahtumia ja asiantiloja. Sairaan ”hirveä uni” (förfärlig dröm) ei ole unimaailmaan kuuluvaa painajaista vaan todella tapahtunutta, jota kuumeen kourissa kärsivä ei välttämättä osaa yhdistää todellisuuteen vaan pitää sitä epätodellisena.

Raja unen ja valvetodellisuuden välillä on usein häilyvä. Useaan otteeseen kirjan hahmot pohtivat, onko heille tapahtunut unta vai totta, tai uneksuvatko he vai ovatko he valveilla, ja lopulta tajuavat, että todellisuus on ”kammottava uni” (gräslig dröm). Usein nämä pohdinnat liittyvät juuri hetkiin, jolloin henkilö on fyysisen sairauden kourissa tai toipilaana tai psyykkisesti haastavassa tilanteessa, kuten vangittuna tai suurten ihmissuhdehuolten raastamana. Voimakkaan murheen ja tunnekuohun jälkimainingeissa mieleltään järkkynyt voi olla valveilla mutta poissaoleva ja kuin unessa, ”ikään kuin valveuneen vaipuneena” (som försjunken i en vaken dröm).

Ongelinin teoksessa unet määrittyvät kuitenkin myös kokemuksiksi, joilla voi olla merkitystä ja jotka voivat tuoda nukkujalle jotain tärkeää tietoa. Niiden ymmärtäminen kuitenkin vaatii tulkintaa. Tällaiset symboliikkaa omaavat unisisällöt sisältävät Ongelinin teoksessa myös sellaista kuvastoa, jota äkkiseltään voisi pitää painajaisen nykymääritelmän mukaisesti epämiellyttäviä tunteita, kuten pelkoa, ahdistusta, inhoa tai vihaa herättävänä.

Esimerkiksi nukkuessaan ensimmäistä kertaa yhdessä teoksen päänäyttämöistä, Ulfsborgin linnassa, Regina niminen nuori näkee edesmenneestä äidistään unta, jossa on epämiellyttäviä, ehkä pelottaviakin yksityiskohtia.  Regina mainitsee nähneensä unen juuri ennen heräämistään, eli hän on kenties herännyt unensa seurauksena, mikä on nykymääritelmän mukaisille painajaisille ominaista. Regina itse kuitenkin sanoo unensa olleen ”iloinen” ja ”vaikea”:

”Näin juuri ennen heräämistäni unta, joka oli sekä iloinen että vaikea. … Uneksuin, että näin äitini, joka ei ollut näyttäytynyt minulle unessa sitten kuolemansa. Hän seisoi ylhäällä korkealla vuorella ja kirjoitti taivaalle sanan, jota en pystynyt lukemaan ja osoitti toisella kädellään jotakin, joka tuli kaukaa ilmassa lentäen. Kun se tuli lähemmäksi, näin, että se oli suuri, upea lintu. Sen siivet loistivat kuin tuli auringossa. Se kasvoi koko ajan ja sillä oli kultainen rengas kaulansa ympärillä. Se tuli lentäen luokseni. Olin niin syvästi onnellinen, että ojensin käsivarteni sitä kohti ja tahdoin syleillä sitä. Sitten se muuttui yhtäkkiä suureksi käärmeeksi, jolla oli linnunsiivet ja kultarengas kaulassaan ja siitä tuli punainen kuin kuuma rauta ja se avasi kitansa, sihisi ilkeästi ja sylki kasvoilleni, ja se poltti kuin kipinät ja sitten minä heräsin.”

Vaikka Reginan uni näyttäisikin sisältävän pelottavia tai ainakin epämiellyttäviä elementtejä, ei uni kuitenkaan määrity teoksessa pahaksi uneksi. Sen sijaan Reginan uni osoittautuu näkijälleen tietoa tuovaksi uneksi, vaikka nuori nainen ymmärtääkin unensa merkityksen vasta myöhemmin.

Ödets dom -teoksessa ahdistaviakin elementtejä sisltävä uni voi olla vain kummallinen (underlig) ja merkillinen (besynnerlig), eikä uni näytä herättävän sen kokijassa voimakasta epämiellyttävää tunnereaktiota, kuten painajaisten nykymääritelmän osalta voisi olettaa. Tämä tulee esimerkiksi esille kohtauksessa, jossa kertomuksen toisen päähahmon, Ragnhildin, tytär Helga herää ja kertoo unestaan Reginalle:

”Uneksuin äidistä,” sanoi Helga. ”Näin unta, että olin kotona. Tapahtui niin, että sinä ja minä saavuimme meille kotiin, Ulfsborgin linnaan. Me saavuimme suurella aluksella, ja oli niin pimeää ja myrskysi hirvittävästi. Ja siellä kotona linnassa oli niin valoisaa kaikissa huoneissa ja oli Junon häät. Voi, miten hänen sulhasensa olikaan komea! Tunnistaisin hänet, jos saisin nähdä hänet. Ja äiti tuli niin iloiseksi, niin iloiseksi, kun hän näki sinut ja sinä syleilit häntä. Mutta sitten morsiuskruunu putosi Junon päästä ja hän muuttui niin kalpeaksi ja kyyneleet valuivat hänen silmistään, ja sitten hän oli kokonaan mustiin pukeutunut ja kaikki itkivät ja valot sammuivat, ja tuli pimeää ja sen jälkeen en tiedä mitään. Ajattele, miten kummallinen uni! Sellaista en ole koskaan aiemmin nähnyt.”

”Se oli merkillinen uni,” vastasi Regina mietteissään.

Helgankin uni määrittyy kuitenkin lopulta ennearvoa sisältäväksi uneksi. Ödets dom -teoksessa pahalta vaikuttavat unet eivät näytäkään seuranneen niitä vielä Ongelininkin aikana tunnettuja kansanomaista aikalaiskäsityksiä, joiden mukaan painajaiset olivat ulkoisen mara-painajaisolennon aikaansaamia, unihalvausta muistuttavia tiloja. Ödets dom -teoksessa unet eivät myöskään näytä olevan moraalisia, nukkujan luonteesta kertovia unia sinänsä, kuten vaikkapa toisella aikalaiskirjoittajalla, Zacharias Topeliuksella, vaikka unen ja valveen rajan häilyvyys yhdistetäänkin sairauden yhteydessä koettuun kuumeeseen ja erilaisiin henkisesti rasittaviin tiloihin. Unisisällöt sinänsä eivät kuitenkaan näytä kertovan nukkujan mielen tilasta ja terveydestä sinänsä, vaan ovat pikemminkin sidoksissa unennäkijän tai unessa kohdattujen ihmisten kohtaloon.

 

Lähteet

Ongelin, Hanna (1881): Ödets dom, osat I, II ja III. H. Bosses förlag, Stockholm.

Pohjoisten painajaisten juurilla

Nykyaikana miellämme pahat unet ja painajaiset sisäsyntyiseksi ilmiöksi. Painajaisten aiheet ja kuvastot voivat liittyä valvetilassa kokemaamme ja havaitsemaamme ja niistä syntyneisiin muistoihin. Varhaisessa, teollistumista edeltäneessä pohjolassa painajaiset voitiin kuitenkin nähdä erillisen painajaisolennon aikaansaamaksi tilaksi. Nukkuvan päälle asettuva painajaisolento saattoi aiheuttaa nukkujalle ahdistusta ja erinäisiä fyysisiä oireita. Olentoa koskeneissa keskiaikaisissa ja esiteollisen ajan Suomen ruotsalaisissa käsityksissä löytyy myös paljon samankaltaisuutta.

Se ensimmäinen unihalvaus: painajaisia muinaisten kuninkaiden Upsalassa

Ruotsin kielessä painajaisolentoa merkitsee sana mara. Yksi sanan varhaisimpia esiintymiä skandinaavisissa kirjallisissa aineistoissa on 1230-luvulta peräisin olevassa saagakokoelmassa Heimskringla. Kyseinen teos on laadittu 1230-luvulla muinaisislannin kielellä, ja sen kirjoittajana pidetään islantilaista oppinutta Snorri Sturlusonia (1179–1241). Maran hyökkäystä nukkuvan kimppuun kuvataan kokoelman alkuun sijoittuvassa Ynglinga sagassa (”Ynglingien saaga”), joka kertoo Skandinavian esihistoriasta ja tuolloin hallinneesta tarunhohtoisesta Ynglingien kuningassuvusta.

Ynglinga saga kuvaa, miten ruotsinmaalainen kuningas nimeltä Vanlandi matkaa Upsalasta pohjoiseen saamelaisten maille (Finnland) ja ottaa matkan aikana puolisokseen Drífa-nimisen naisen. Vanlandi majailee matkansa ajan Drífan isän luona. Kevään tullen Vanlandi palaa kotiin Upsalaan, mutta Drífa jää isänsä luokse. Vanlandi lupaa kuitenkin tulla takaisin kolmen vuoden kuluttua. Toisin kuitenkin käy: Vanlandi ei vielä kymmenen vuoden kuluttuakaan ole palannut takaisin. Drífa lähettää heidän yhteisen poikansa Vísburrin Ruotsinmaalle ja pyytää sitten apua Huld-nimiseltä noitanaiselta (seiðkona). Hän tahtoo, että Huld joko houkuttelisi loitsuillaan Vanlandin takaisin pohjoiseen tai surmaisi tämän.

Huldin lukiessa loitsua Vanlandi on Upsalassa. Vanlandille tulee yhtäkkiä suuri halu matkustaa pohjoiseen. Hänen ystävänsä ja neuvonantajansa kieltävät Vanlandia lähtemästä, koska epäilevät tämän matkustushalun johtuvan saamelaisten noituudesta. Vanlandi muuttuu kuitenkin hyvin uneliaaksi (svefnhöfugt), ja hän paneutuu makuulle. Saaga kuvaa seuraavia tapahtumia näin:

Mutta juuri uneen vaivuttuaan hän huusi ja sanoi että häntä polki mara. Hänen miehensä riensivät luo ja tahtoivat häntä auttaa. Mutta heidän tarttuessaan hänen päähänsä mara polki hänen sääriänsä niin että ne olivat murtumaisillaan. He tarttuivat nyt hänen sääriinsä, mutta silloin mara puristi Vanlanden päätä, niin että hän siihen kuoli.  (Suom. J. A. Hollo.)

Vanlandin unenaikainen kokemus eroaa keskiajan islantilaisissa teksteissä esiintyvistä unikokemuksista siinä, ettei nukkuja vastaanota sen aikana minkäänlaista tietoa tulevasta. Vanlandin kokemus ei siis ole mikään enneuni vaan hänen elämyksensä on hyvin fyysinen: jokin, jota kuningas ja muut kutsuvat maraksi polkee niin kuninkaan päätä kuin sääriäkin. Vastaavasti myöhemmässä skandinaavisessa kansanperinteessäkin mara painaa, polkee ja musertaa nukkujaa, kun tämä itse – kuten myös Vanlandi tässä tapauksessa – on voimaton.[1] Vastaavat nukkumisen aikaiset oireet on nykytutkimuksessa usein tulkittu unihalvauksena tunnetuksi tilaksi. Sen aikana nukkuva ihminen kokee olevansa hereillä, mutta ei pysty liikkumaan ja saattaa tuntea painon tunnetta rinnalla ja nähdä nukkumapaikkansa läheisyydessä hahmoja tai olentoja.

File:The Nightmare Raddon.jpg
William Raddon (1827): Painajainen (etsaus ja kaiverrus, Henry Fuselin mukaan). Kuvalähde: Wikimedia Commons

Keskiajan Skandinaviassa, kuten myös myöhemmässä pohjoisessa perinteessä, varsin fyysisen kokemuksen aiheuttajaksi nähtiin erillinen painajaisolento mara. Sen sijaan, että Vanlandin mara-uni kertoisi tulevasta, se näyttääkin liittyvän jonkun toisen kanssaihmisen pahantahtoisuuteen häntä kohtaan. Saagassa annetaan ymmärtää, että kuningas Vanlandin kuolettava kokemus ja sen aikaansaava mara on taikuutta osaavan saamelaisnaisen tekosia. Vanlandi itse sanoo maran polkevan häntä, mutta tekstissä ei itse asiassa millään tavalla tuoda esille, että kukaan näkisi jonkin konkreettisen olennon polkevan Vanlandin sääriä ja päätä. Tässä yhteydessä painajaisolennon läsnäolo näyttää käyvän ilmi Vanlandin omasta toteamuksesta, että mara ahdistaa häntä. Saagan kuvauksen perusteella maran ahdistelu saattoi näkyä myös Vanlandin kehollisissa – ja oletettavasti silmin havaittavissa – oireissa, kun mara puristaa vuorotellen niin Vanlandin sääriä kuin päätäkin.

Maran hyökkäyksiä 1800-luvun Suomen ruotsalaisessa perinteessä

Vastaavasti myös myöhemmässä Suomen ruotsalaisessa kansanperinteessä mara-painajaisen hyökkäykset nukkujan kimppuun voitiin havaita nukkujan fyysisissä oireissa. Eräässä 1800-luvun lopun Nauvosta peräisin olevassa tarinassa kerrotaan merimiehestä, jota oli piinannut usein mara. Kertomuksesta käy ilmi, miten maran piinaa kokevan miehen ”oireet” ovat hyvin fyysiset, ja miehen toverit tunnistavat ne heti ne nähdessään. Oireina ovat ensinnäkin tahdottomat lihasten nykimiset. On vaikuttanut siltä kuin mies olisi tahtonut päästä pois jonkin sellaisen kapineen alta, ”joka painoi hänen kehoaan” (som tryckte på hans kropp). Herätessään mies on aina ollut hikinen. Kiintoisaa esimerkissä on, ettei siihen liity aina äkillistä heräämistä, vaan toverit joutuvat herättämään nukkujan. Ilmeisesti tämä kuitenkin ajoittain heräsi ilman herättämistä, mutta vasta suurten ponnistelujen jälkeen, ja silloinkin kyseinen merimies oli aina hiestä märkä. Tekstikatkelma kertoo vielä muutakin miehen kokemuksesta. Herätettäessä mies herää unesta, jonka muistaa, ja tuossa unessa jokin ihmishahmo tai eläin on maannut hänen päällään.

Suoranaisen taikuuden harjoituksen sijaan mara on tässä myöhemmässä perinteessä yhdistetty nimenomaan toisten ihmisten pahoihin ja erityisen vahvoihin ajatuksiin. Tällaiset ajatukset ovat voineet saada ihmisen vaivaamaan muita marana. Kaikki vahvat ajatukset eivät kuitenkaan välttämättä olleet pahantahtoisia. Suomen ruotsalaisessa kansanperinteessä tunnetaan myös useita kertomuksia siitä, miten vastakkaiseen sukupuoleen onnettomasti rakastuneet mutta ilman vastakaikua jääneet miehet ja naiset ovat saattaneet ahdistaa tunteittensa kohdetta öisin maran hahmossa. Vastaava onnettoman rakkauden teema hahmottuu myös yllä kuvatussa Ynglinga sagan tapauksessa.

Lähteet:

Finlands svenska folkdiktning, VII:1 = Finlands svenska folkdiktning VII. Folktro och trolldom. 1, Övernaturliga väsen. Utgivet av Gunnar Landtman. Helsingfors: Svenska Litteratursällskapet i Finland, 1919.

Ynglinga saga Heimskringla.no -sivustolla

***

[1] Mara-sanan katsotaan juontuvan muinaisnorjan verbistä merja, joka tarkoittaa myös mukiloimista ja murskaamista.

Ulkoisesta painajaisolennosta sisäsyntyisiin pahoihin uniin

1800-luvun eurooppalaisessa tieteessä oltiin kiinnostuneita unien yhteydestä luovuuteen ja mielikuvitukseen tai toisaalta hulluuteen ja muihin sielun sairauksiin. Monissa yhteyksissä unille annettiin yhä uskonnollisia selityksiä. Näiden selitysmallien rinnalla eli edelleen käsitys kehon ulkopuolisista toimijoista uniin vaikuttavana tekijänä. Toisaalta osa myös uskoi unien mahdollisuuksiin kertoa tulevasta tai tuoda ihmisille jotain muuta tähdellistä tietoa.
Illustrasjon til Holger Drachmanns "Troldtøj", København 1889-1890
Joakim Skovgaardin piirros mara-olennosta nukkujan päällä (n. 1890). Kuvalähde: Nasjonalmuseet, Norja.

Kiinnostus uniin on nähtävissä myös 1800-luvun loppupuolella Suomessa tuotetussa ruotsinkielisessä kaunokirjallisuudessa, josta löytyy useita unikuvauksia. Osa niistä kertoo myös epämiellyttävistä, kammottavista, ahdistavista ja vastenmielisiksi koetuista unista, joita nykytermein ilmaistuna voitaisiin kutsua painajaisiksi. Nykyään ”painajaisena” tuntemaamme ilmiötä merkitsevä sana mardröm ilmestyi kirjallisuuteen kuitenkin vasta 1800-luvun loppupuolella. Tätä ennen ahdistavat yölliset kokemukset oli varsinkin kansanuskomuksissa yhdistetty kehon ulkopuoliseen painajaisolentoon, maraan, joka nousi nukkuvan ihmisen rinnalle ja painoi ja ahdisti nukkuvaa.

1800-luvun kirjallisuudessa kuvatuissa pahoissa unissa ilmennetään kuitenkin jo myös unikäsitystä, jossa unien alkuperä oli yksilössä itsessään. Painajaisolentojen sijaan ahdistavilla unisisällöillä nähtiin yhteys nukkujan omiin ajatuksiin, pelkoihin ja toiveisiin, tai tämän fysiologiaan ja temperamenttiin. Yksi esimerkki painajaiskuvauksesta, jossa käsitykset ulkoisesta painajaisolennosta ja pahojen unien yksilöön liittyvästä alkuperästä tuodaan keskusteluyhteyteen, esiintyy Anders Allardtin (1855–1942) tarinassa Släktingar emellan (”Sukulaisten välillä”).

19691214_2.tif
Kansanrunouden ja -tietouden tutkija Anders Allardt. Kuvannut Charles Riis. Kuvalähde: Museovirasto, Finna.fi

Anders Allardt, lapinjärveläisen rengin poika, oli kansanelämästä ja ruotsalaisuusliikkeestä kiinnostunut koulumies, joka kunnostautui myös merkittävän etnografisen aineiston kerääjänä. Släktingar emellan ilmestyi Allardtin kolmiosaisen kertomuskokoelman Byberättelser (1885–1890) toisessa osassa. Kertomuksissaan Allardt kuvaa uusmaalaisen ruotsinkielisen maaseutuväestön elämää ja ahdinkoa. Allardt kuvasi näin ollen yhteiskuntaryhmää, johon itse koulutuksensa ja uransa vuoksi ei enää kuulunut. Hän kuitenkin tunsi tuon ihmisryhmän tavat, uskomukset ja tarinat.

Tarinassa Släktingar emellan kuvataan Pär-nimisen isännän kokemia pahoja unia ja harhanäkyjä. Pärin painajaisista ensimmäinen sijoittuu kertomuksessa aikaan, jolloin kasvavat velat ovat lähes koituneet Pärin tilan kohtaloksi, kunnes ”kultasade metsistä” (guldregnet från skogarne) saapuu hänen avukseen. Pärin eno Leander avustaa Päriä metsän myynnissä, ja tämä saa sovittua kaupat, jolla tienaisi sievoisen summan rahaa. Seuraavana päivänä Pär matkaa kaupunkiin saadakseen kauppakirjaan vielä allekirjoituksen konsulilta, joka ylipuhuu hermostuneen ja herroihin hieman pelokkaasti suhtautuvan Pärin alentamaan kauppahintaa. Aiemmin myös sukulaismiehensä pyyteettömään apuun hieman epäillen suhtautunut Pär näkee pahan unensa jo edellisenä yönä, ennen tapaamistaan konsulin kanssa:

Pär oli niin iloinen, ettei hän saanut nukuttua ennen kuin myöhään aamulla ja sitten hän nukkui levottomasti. Hän uneksui ainoastaan ”kullasta ja vihreistä metsistä”. Hän kuvitteli, että on joulu ja että hän kulki huvikseen metsäänsä, missä mäntyjen ja kuusien kävyt loistivat kuin kulta. Mutta kun hän tuli lähemmäksi, metsä muuttui yhdeksi ainoaksi suureksi jättiläiseksi. Sillä oli yllään kuusenneulasista tehdyt vaatteet, suuri kuusenneulainen myssy, kaikki vihreistä loistavista kuusenneulasista. Parta oli kuusen harmaasta naavasta ja roikkui pitkälle alas rintaan. Selässään sillä oli suuri säkki pehmeästä, vihreästä sametista. Pär yritti piiloutua, mutta ei päässyt pakoon. Jättiläinen tuli yhä lähemmäksi ja lähemmäksi. Pär tunsi jo jättiläisen huohottavan hengityksen, ja samassa alkoi hänen ympärilleen sataa männyn- ja kuusenkäpyjä, jotka niin pian kuin ne ehtivät maahan muuttuivat hopeaksi ja kullaksi. Pär kyyristyi alas maahan ja keräsi kaiken, mitä pystyi; mutta lopulta kasa kasvoi joka puolella hänen ympärillään, niin että hän kauhuissaan tahtoi kiiruhtaa pois. Mutta nyt hän huomasi, ettei hän pystynyt enää liikahtamaan. Hän yritti huutaa, mutta ei pystynyt päästämään ääntäkään. Kulta kasvoi hänen päänsä yli ja oli tukehduttamaisillaan hänet. Mutta kun hätä oli suurin, tunsi hän reippaan töytäisyn selässään, ja kuuli [vaimonsa] Esterin äänen: ”Pär, Pär, mara ajaa sinua.” Hän heräsi ja kohottautui ylös, pyyhkäisi kädellään kylmän hien otsaltaan, haukkoi henkeään ja asettui uudelleen makuulle vavisten kylmästä ja pelosta.

Byberättelser-kertomuskokoelman toisen osan kansilehti. Kuvalähde: Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot.

Pär on ennen pahaa untaan ollut hyvin iloinen, olisihan saatava kauppasumma hyvin suuri ja auttaisi taloudellisessa ahdingossa olevaa tilaa. Mahdollisesti suuri tunnekuohu kuitenkin valvottaa häntä ja kun hän lopulta aamuyöstä nukahtaa, on hänen unensa sisällöltään ahdistava. Painajaisen kuvaus on erityisen visuaalinen, mutta muista aistimuksista, kuten kuulo- tai tuntoaistimuksista ei suoraan mainita. Unen loppuvaiheessa uneksuja kuitenkin tulee tietoisemmaksi omasta kehostaan: hän kokee olevansa kykenemätön liikkumaan, hän yrittää huutaa, mutta ääntä ei tule, ja hänen ylleen kasvava kullan paljous ”oli tukehduttamaisillaan hänet” . Nämä viimeksi mainitut, kehollisemmat piirteet – kyvyttömyys liikkua ja puhua ja tukahduttava tunne, joka saattoi olla viittaus nukkujan kokemaan painon tunteeseen – saavat Pärin fiktiivisen unen muistuttamaan nykytermein unihalvauksena tunnettua tilaa. Pärin vaimo Ester tulkitsee miehensä kokemuksen vanhan mara-perinteen valossa eli olettaa marana tunnetun painajaisolennon ahdistavan tätä.

Allardt itse tunsi mara-perinteen hyvin, sillä hän kuvaili sitä esimerkiksi vuonna 1889 ilmestyneessä uusmaalaisia kansanuskomuksia ja -tapoja kuvaavassa teoksessaan Nyländska folkseder och bruk, vidskepelse m.m. Sen mukaan maran alkusyynä olivat toisten ihmisten pahat toiveet tai ”vahvat” ajatukset. Jälkimmäiset saattoivat pitää sisällään hyvin voimakkaita tunteita, kuten onnettoman rakkauden. Allardt kuitenkin selventää samassa yhteydessä, mistä hänen mielestään mara-ilmiössä on kysymys:

Mara on, kuten olemme nähneet, eräänlainen jäykkäkouristus, joka tapahtuu ihmiselle unen aikana, vaikkakin se uni, jonka jäykkäkouristus aikaansaa hirveydellään, näyttäytyy niin selvänä vaivatulle, että hän on koko ajan uskonut olevansa täysin hereillä.

Tarinassaan Släktingar emellan Allardt ei suoraan viittaa, että Pärin unen syynä olisivat jonkun toiset ihmisen pahat toiveet tai vahvat ajatukset.
Esimerkiksi metsänostajien vahvat tai pahantahtoiset ajatukset eivät tarinassa näyttäydy Pärin unen syynä, vaikka näillä ilmeisesti olikin voimakas halu tehdä mahdollisimman edulliset kaupat. Pärin omista epäilyksistä huolimatta hänen Leander-enollakaan ei näytä olevan mitään taka-ajatuksia, vaan tämä pyrkii katsomaan metsäkaupoissa sukulaistensa etua. Ester-vaimon mara-epäilystä huolimatta Släktingar emellan näyttääkin kuvastavan Suomessa tuolloin jo useamman vuosisadan ajan tunnettuja oppineempia käsityksiä, joiden mukaan unien sisältö liittyi asioihin, jotka työllistivät ihmistä tämän valveilla ollessa. Pärin ahdistavaksi muuttuvassa unikuvastossa esiintyvät metsä ja varallisuus eli kulta, joiden kanssa hän oli valveilla ollessaan metsän myyntiasiaa hoitaessaan puuhastellut.

.

Metsätöissä. Tuntematon kuvaaja. ÖTA 146 Lars Axéns arkiv. Kuvalähde: Svenska litteratursällskapet i Finland, Finna.fi

Kuvaus Pärin unesta näyttää myös heijastelevan Suomessakin 1800-luvun lopulta alkaen yleistynyttä ja myös Allardtin itsensä Nyländska folkseder och bruk, vidskepelse m.m -teoksessa mainitsemaa tieteellistä käsitystä painajaisesta. Sen mukaan painajainen ahdistustilana oli juuri unessa koettu ilmiö – siitä huolimatta, että kansanomaisemmissa käsityksissä kokijan voitiin katsoa olevan sen aikana valveilla.  Kuvauksessa Pär nukkuu ja näyttäisi tietävän, että näkee unta. Lisäksi Pärin painajaisherkkyyteen näyttää tarinassa vaikuttavan myös hänen temperamenttinsa: Päriin yhdistetään kerronnassa piirteitä, jotka aikalaisoppineet yhdistivät melankoliaan ja raskasmielisinä pidettyihin ihmisiin.

Allardtin teksti näyttääkin yhdistelleen sekä oppineempia että kansanomaisempia käsityksiä edustavia tapoja puhua painajaisista. Niissä vuorottelivat näkemykset yksilön ulkopuolisista painajaisolennoista ja yksilön omasta roolista pahojen unien synnyssä.

Kirjallisuutta

Allardt, Anders. 1886. Byberättelser: bilder ur svenskt allmogelif i Nyland. Andra samlingen, Bonnier: Stockholm.

Allardt, Anders. 1889. Nyländska folkseder och bruk, vidskepelse m.m. Helsingfors: Nyländska Afdelningens Förlag.

Allardt, Erik. 2011. ”Allardt Anders (1855–1942).” Biografiskt lexikon för Finland 3. Republiken A–L. Första webbpublicering i december 2014. URN:NBN:fi:sls-5496-1416928958102

Painajaisen tunteet

Painajaisiin ja pahoihin uniin yhdistetään usein nimenomaan voimakas pelon tunne, jonka saattamana nukkuja herää. Joidenkin uniteorioiden mukaan valvetilassa koettuihin pelkoihin liittyvät muistot ovat jopa painajaisten alkusyy. Samat aivojen limbisen järjestelmän osat ja etuaivojen alueet, jotka osallistuvat tunteiden ilmaisuun ja säätelyyn, ovatkin osallisena myös unien synnyssä. Jotkut tutkijat ovat esittäneet, että evoluutionäkökulmasta katsottuna painajaisten tehtävänä on säädellä ja sammuttaa pelkomuistoja muuntamalla niitä unikuvastoksi.

File:Fear MET DP281277.jpg
Henry Peach Robinson: Fear (n. 1860). Valokuva Metropolitan Museum of Artin kokoelmissa. Kuvalähde: Wikimedia Commons.

Tämän mallin mukaisesti pelkomuiston elementit aktivoituvat ja yhdistyvät sitten uudenlaisilla tavoilla liittymällä yksittäisiin, toisiinsa liittymättömiin muistielementteihin. Aktivoituneet pelkomuistot prosessoidaan unennäkemisen aikana aivojen tunneilmaisuun liittyvissä osissa eli pelkomuistojen muodostumista muistuttavan kanavan kautta. Tällöin pelottavaksi koettu asia ja tähän muistoon liittyvä pelko voidaan kokea turvallisessa tilanteessa, unen todellisuutta jäljittelevässä simulaatiossa. Tämän on katsottu voivan johtaa lopulta pelkomuiston sammumiseen.

Painajainen aiheutuu tämän mallin mukaan kuitenkin silloin, jos jossain prosessin vaiheessa on häiriö. Sen seurauksena nukkuja kokee intensiteetiltään hyvin voimakkaita tunteita, joiden myötä hän herää.

Tunteet toimivat kehossa ja niihin liittyy aina jonkinlainen muutos. Esimerkiksi pelon ollessa kyseessä voidaan heräämisen hetkenä kokea pelon fysiologiaan yleisesti liitettyjä kehollisia tuntemuksia. Keskeisenä näissä pelon kehollisissa reaktioissa on aivojen limbisen järjestelmän mantelitumakkeena tunnettu osa: se lähettää signaaleja, jotka käynnistävät erilaisia fysiologisia reaktioita. Mantelitumake aktivoi autonomisen hermoston sympaattisen osan, jolloin lisämunuainen vapauttaa verenkiertoon hormoneja, kuten adrenaliinia, jotka taas käynnistävät erilaisia reaktioita. Nämä tunnekokemukseen liittyvät keholliset muutokset voivat olla konkreettisesti havaittavissa. Sydän voi pamppailla, syke on noussut, hengitys on voinut kiihtyä, lihakset ovat jännittyneet, herännyt saattaa olla hikinen ja niin edelleen.

File:Adrenalin - Adrenaline.svg
Adrenaliini. Kuvalähde: Wikimedia Commons.

Vastaavat keholliset muutokset liitetään myös niin kutsuttuun ”taistele tai pakene” -reaktioon (fight-or-flight). Sen mukaisesti ihminen voi vaaran kohdatessaan joko paeta uhkaa tai valmistautua taistelemaan. Tunnetasolla tähän reaktioon liitetään usein viha ja pelko. Tietynlaiset kehossa ilmenevät ja havaittavat muutokset eivät välttämättä olekaan vain yhdelle tunteelle tyypillisiä, vaan samanlaiset muutokset voivat liittyä useisiin eri tunteisiin.

File:Edvard Munch - Anxiety - Google Art Project.jpg
Edvard Munch: Ahdistus (Angst) vuodelta 1894. Maalaus Munch-museon kokoelmissa. Kuvalähde: Wikimedia Commons.

Pohjoiset painajaiset -projektin järjestämän keruun yhteydessä kysyttiin vastaajilta myös painajaisten herättämistä tunteista. Svenska Litteratursällskapet i Finlandin arkistossa säilytettävässä aineistossa mainitaan runsaasti esimerkiksi yllä mainitun kaltaisia kuvauksia fysiologisista muutoksista. Ne ovat tulkittavissa tunnereaktioiksi, ja yleensä ne yhdistetään juuri pelon tunteeseen. Useat vastaajista mainitsevat hikisyyden tai kylmänhien tuntemuksen, joka pelon lisäksi voi kummuta myös koetusta ahdistuksesta. Moni mainitsee myös sydämentykytyksestä tai kiihtyneestä pulssista heräämisen yhteydessä.

Yleisin nimetty tunne tässä aineistossa on juuri pelko ja jopa kauhu tai paniikki. Osa on myös herännyt itkien tai on huutanut tai kiljunut unessa tai herätessään. Jälkimmäinen reaktio liittyy yleensä unessa koettuun kauhuun tai pelkoon, kun taas itku on liittynyt sekä pelkoon että suruun tai jonkinlaiseen avuttomuuden tunteeseen.

Monet saattavat kuitenkin herätä muunkin kaltaisten häiritsevien ja epämiellyttävien tunteiden saattelemana. Osa vastaajista mainitsee vihan tunteesta sekä voimakkaasta surun tuntemuksesta. Pahoihin uniin on voinut liittyä myös ahdistusta sekä avuttomuuden tunnetta ja epätoivoa. Yksittäisinä mainintoina tulevat esille myös menetyksen ja pettymyksen tunne. Aina pahaan uneen liittynyttä tunnetta ei suoraan nimetä. Sen sijaan moni mainitsee hieman epämääräisemmin painajaisiin liittyneistä “epämiellyttävistä” tai ”kamalista” tunteista tai esimerkiksi ”kaaoksen tunteesta”.

File:A frontal outline and a profile of faces expressing anger. E Wellcome V0009398.jpg
Viha. B. Picartin etsaus vuodelta 1713, Charles Le Brunin mukaan. Kokoelmassa Wellcome Collection gallery. Kuvalähde: Wikimedia Commons.

Aineistossa mainitaan myös kokemuksista, joissa unen epämiellyttävä tunnesisältö koostuu kokemuksesta, että on tehnyt jotain täysin anteeksiantamatonta. Aiemmat tutkimukset ovat nekin osoittaneet, että pahat unet voivat pitää sisällään myös sosiaalisia tunteita, kuten häpeää tai syyllisyyttä.

Kirjallisuutta

Levin, Ross, and Tore A. Nielsen. 2007. “Disturbed Dreaming, Posttraumatic Stress Disorder, and Affect Distress: A Review and Neurocognitive Model.” Psychological bulletin 133, no. 3 (2007): 482–528.

Levin, Ross & Tore A. Nielsen. (2009). Nightmares, Bad Dreams, and Emotion Dysregulation: A Review and New Neurocognitive Model of Dreaming. Current Directions in Psychological Science: A Journal of the American Psychological Society, 18(2), 84–88.

Merritt, Jane M. , Robert Stickgold, Edward Pace-Schott, Julie Williams, J.Allan Hobson. (1994). Emotion Profiles in the Dreams of Men and Women. Consciousness and Cognition, Volume 3, Issue 1, 1994, 46-60.

Zadra A, Pilon M, Donderi DC. (2006) Variety and intensity of emotions in nightmares and bad dreams. Journal of Nervous and Mental Disease. 2006 Apr; 194(4):249-54.

Painajainen Kurikassa

Kurikan kappeliseurakunnassa Ilmajoen pitäjässä koettiin vuonna 1774 kummia. Jo alkukeväästä oli seurakunnassa alkanut esiintyä voimakasta hengellistä liikehdintää. Ihmisiä kalvoi suuri pelko. Viuluja rikottiin ja pelikortit poltettiin. Tilanne alkoi rauhoittua, kunnes toukokuussa eräs nuori nainen alkoi saarnata jonkinlaisessa horrostilassa, maaten vuoteessaan tunnottomana ja elottoman näköisinä. Ihmiset tulivat paikan päälle kuulemaan hänen puhettaan, ja muutama muukin nuori nainen ryhtyi horrossaarnaamaan. Heidän näkemänsä uninäyt eivät kuitenkaan olleet lohduttavia vaan pikemminkin pelottavia. Silloinen Kurikan kappalainen Isaak Astrén laati myöhemmin tapahtumista raportin, jossa kertoi, miten eräskin horrossaarnaavista naisista oli ”nähnyt maalattuna edessään helvetin, samalla tavoin kuin miten pappi ja Jumalan sana siitä puhuvat”.

Pitäjänkartat: Kurikka (1840-luvulta)
Pitäjänkartat: Kurikka (1840-luvulta). Kuvalähde: JYX-julkaisuarkisto, Jyväskylän yliopisto, http://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-200907303067

Kurikkalaisten hengellinen liikehdintä oli yhteydessä merikarvialaisen horrossaarnaajan, talontytär Anna Rogelin (t. Rågel 1751–1784) samaan aikaan käynnissä olleeseen toimintaan. Muuten suomea paremmin puhunut nuori nainen saarnasi horroksessa lähes virheettömällä ruotsin kielellä. Rogelin osalta monet kirkonmiehetkin olivat sitä mieltä, että tämän toiminta ei ollut unta. Sitä pidettiin yhteydenpitona: Rogel toimi äänitorvena Jumalan ja kansan välillä.

Rogelin horrossaarnaus veti väkeä paikalle kauempaakin. Myös kurikkalaisia oli käynyt kuulemassa Anna Rogelia ennen kuin horrossaarnaamista alkoi ilmetä kappeliseurakunnan nuorten naisten parissa. Toisten naisten horrossaarnaamiset eivät juuri herättäneet kiinnostusta, mutta muutama naisista keräsi ympärilleen isompiakin kuulijakuntia.

Kappalainen Astrén kuulusteli naisia ja piti näille puhutteluja, ja muun kansankin parissa alkoi syksyn tullen ylenmääräinen syntien anteeksiantoon tähtäävä syleily ja rukoilu vähitellen hiipua. Yksi horrossaarnanneista nuorista naisista ”valitti jälkeenpäin, että häntä vaivasivat öisin vaikeat pelot”.  Kyseinen nuori nainen ei välttämättä viitannut pelottaviin uniin. Öiset pelot saattoivat viitata myös unettomuuden aikana yön pimeydessä koettuihin pelkoihin. Kappalainen Astrén antoi kuitenkin raportissaan tuomionsa ja kertoi, mistä oli kyse: nuoret naiset olivat melankolikkoja, jotka nukkuessa näkivät outoja unia ja näkyjä.

Näiden tyttöjen saarnoissa olen havainnut turmeltuneen mielikuvituksen vaikutuksen, outoa polttavaa kuumetta ja petollisen käsityksen. Nämä ihmiset ovat luonteeltaan melankolikkoja, ovat alinomaa syvällisissä mietteissä; heidän kiihkeistä ajatuksistaan syntyy nukkuessa erityisiä näkyjä ja unia, joita he pitävät jumalallisina ilmestyksinä. Vilkkaalla mielikuvituksellaan he ovat johtaneet harhaan itseään, ja myös houkutelleet mukaansa muita herkkäuskoisia. Siten on heille myös tullut kuumentava tauti, joka on ajanut heidän puheensa sellaiseen eloisuuteen, että se on osoittanut jonkinlaista kaunopuheisuutta ja runoutta. Sen, että kyseessä tosiaan on ollut jonkinlainen paha tauti, myöntävät he itsekin, varsinkin kun heiltä on lähtenyt tukkaa ja heidän täytyy kulkea pää peitettynä, ja lisäksi he myöntävät, että kun he ovat käyttäneet lääkkeitä, on heidän kuumeensa helpottanut.”

Kappalaisen mukaan tälle ilmiölle olivat alttiita juuri naisihmiset. Kurikassa horrossaarnaavat pelottaville unikokemuksille altistuneet naiset olivat noin kaksikymmenvuotiaita ja Astrénin sanoin ”nuoruudenilonsa kuumimmassa vaiheessa […] kun elinhenget ovat vilkkaammat, liikkuvaisempia kuin vanhemmalla iällä heidän hienoissa hermoissaan.” Oman näkemyksensä mukaan Kurikan nuoret naiset taas olivat katsoneet olevansa Pyhän Hengen vaikutuksen alaisena.

Kirjallisuutta

Häggblom, Mia. 2006. Den heliga svagheten. Handlingsmönster bland predikande kvinnor i det svenska riket under 1700-talets senare hälft. Historisk tidskrift för Finland 2 (2006), 101–138.

Historiska upplysningar om religiösa rörelserna i Finland i äldre och senare tider: III. delen, utgifne på Kejserliga Alexanders-Universitetets bekostnad och med dess tillåtelse af Matth. Akiander. [Helsingfors]: Kejserliga Alexanders-Universitetet, 1859.