Ulkoisesta painajaisolennosta sisäsyntyisiin pahoihin uniin

1800-luvun eurooppalaisessa tieteessä oltiin kiinnostuneita unien yhteydestä luovuuteen ja mielikuvitukseen tai toisaalta hulluuteen ja muihin sielun sairauksiin. Monissa yhteyksissä unille annettiin yhä uskonnollisia selityksiä. Näiden selitysmallien rinnalla eli edelleen käsitys kehon ulkopuolisista toimijoista uniin vaikuttavana tekijänä. Toisaalta osa myös uskoi unien mahdollisuuksiin kertoa tulevasta tai tuoda ihmisille jotain muuta tähdellistä tietoa.
Illustrasjon til Holger Drachmanns "Troldtøj", København 1889-1890
Joakim Skovgaardin piirros mara-olennosta nukkujan päällä (n. 1890). Kuvalähde: Nasjonalmuseet, Norja.

Kiinnostus uniin on nähtävissä myös 1800-luvun loppupuolella Suomessa tuotetussa ruotsinkielisessä kaunokirjallisuudessa, josta löytyy useita unikuvauksia. Osa niistä kertoo myös epämiellyttävistä, kammottavista, ahdistavista ja vastenmielisiksi koetuista unista, joita nykytermein ilmaistuna voitaisiin kutsua painajaisiksi. Nykyään ”painajaisena” tuntemaamme ilmiötä merkitsevä sana mardröm ilmestyi kirjallisuuteen kuitenkin vasta 1800-luvun loppupuolella. Tätä ennen ahdistavat yölliset kokemukset oli varsinkin kansanuskomuksissa yhdistetty kehon ulkopuoliseen painajaisolentoon, maraan, joka nousi nukkuvan ihmisen rinnalle ja painoi ja ahdisti nukkuvaa.

1800-luvun kirjallisuudessa kuvatuissa pahoissa unissa ilmennetään kuitenkin jo myös unikäsitystä, jossa unien alkuperä oli yksilössä itsessään. Painajaisolentojen sijaan ahdistavilla unisisällöillä nähtiin yhteys nukkujan omiin ajatuksiin, pelkoihin ja toiveisiin, tai tämän fysiologiaan ja temperamenttiin. Yksi esimerkki painajaiskuvauksesta, jossa käsitykset ulkoisesta painajaisolennosta ja pahojen unien yksilöön liittyvästä alkuperästä tuodaan keskusteluyhteyteen, esiintyy Anders Allardtin (1855–1942) tarinassa Släktingar emellan (”Sukulaisten välillä”).

19691214_2.tif
Kansanrunouden ja -tietouden tutkija Anders Allardt. Kuvannut Charles Riis. Kuvalähde: Museovirasto, Finna.fi

Anders Allardt, lapinjärveläisen rengin poika, oli kansanelämästä ja ruotsalaisuusliikkeestä kiinnostunut koulumies, joka kunnostautui myös merkittävän etnografisen aineiston kerääjänä. Släktingar emellan ilmestyi Allardtin kolmiosaisen kertomuskokoelman Byberättelser (1885–1890) toisessa osassa. Kertomuksissaan Allardt kuvaa uusmaalaisen ruotsinkielisen maaseutuväestön elämää ja ahdinkoa. Allardt kuvasi näin ollen yhteiskuntaryhmää, johon itse koulutuksensa ja uransa vuoksi ei enää kuulunut. Hän kuitenkin tunsi tuon ihmisryhmän tavat, uskomukset ja tarinat.

Tarinassa Släktingar emellan kuvataan Pär-nimisen isännän kokemia pahoja unia ja harhanäkyjä. Pärin painajaisista ensimmäinen sijoittuu kertomuksessa aikaan, jolloin kasvavat velat ovat lähes koituneet Pärin tilan kohtaloksi, kunnes ”kultasade metsistä” (guldregnet från skogarne) saapuu hänen avukseen. Pärin eno Leander avustaa Päriä metsän myynnissä, ja tämä saa sovittua kaupat, jolla tienaisi sievoisen summan rahaa. Seuraavana päivänä Pär matkaa kaupunkiin saadakseen kauppakirjaan vielä allekirjoituksen konsulilta, joka ylipuhuu hermostuneen ja herroihin hieman pelokkaasti suhtautuvan Pärin alentamaan kauppahintaa. Aiemmin myös sukulaismiehensä pyyteettömään apuun hieman epäillen suhtautunut Pär näkee pahan unensa jo edellisenä yönä, ennen tapaamistaan konsulin kanssa:

Pär oli niin iloinen, ettei hän saanut nukuttua ennen kuin myöhään aamulla ja sitten hän nukkui levottomasti. Hän uneksui ainoastaan ”kullasta ja vihreistä metsistä”. Hän kuvitteli, että on joulu ja että hän kulki huvikseen metsäänsä, missä mäntyjen ja kuusien kävyt loistivat kuin kulta. Mutta kun hän tuli lähemmäksi, metsä muuttui yhdeksi ainoaksi suureksi jättiläiseksi. Sillä oli yllään kuusenneulasista tehdyt vaatteet, suuri kuusenneulainen myssy, kaikki vihreistä loistavista kuusenneulasista. Parta oli kuusen harmaasta naavasta ja roikkui pitkälle alas rintaan. Selässään sillä oli suuri säkki pehmeästä, vihreästä sametista. Pär yritti piiloutua, mutta ei päässyt pakoon. Jättiläinen tuli yhä lähemmäksi ja lähemmäksi. Pär tunsi jo jättiläisen huohottavan hengityksen, ja samassa alkoi hänen ympärilleen sataa männyn- ja kuusenkäpyjä, jotka niin pian kuin ne ehtivät maahan muuttuivat hopeaksi ja kullaksi. Pär kyyristyi alas maahan ja keräsi kaiken, mitä pystyi; mutta lopulta kasa kasvoi joka puolella hänen ympärillään, niin että hän kauhuissaan tahtoi kiiruhtaa pois. Mutta nyt hän huomasi, ettei hän pystynyt enää liikahtamaan. Hän yritti huutaa, mutta ei pystynyt päästämään ääntäkään. Kulta kasvoi hänen päänsä yli ja oli tukehduttamaisillaan hänet. Mutta kun hätä oli suurin, tunsi hän reippaan töytäisyn selässään, ja kuuli [vaimonsa] Esterin äänen: ”Pär, Pär, mara ajaa sinua.” Hän heräsi ja kohottautui ylös, pyyhkäisi kädellään kylmän hien otsaltaan, haukkoi henkeään ja asettui uudelleen makuulle vavisten kylmästä ja pelosta.

Byberättelser-kertomuskokoelman toisen osan kansilehti. Kuvalähde: Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot.

Pär on ennen pahaa untaan ollut hyvin iloinen, olisihan saatava kauppasumma hyvin suuri ja auttaisi taloudellisessa ahdingossa olevaa tilaa. Mahdollisesti suuri tunnekuohu kuitenkin valvottaa häntä ja kun hän lopulta aamuyöstä nukahtaa, on hänen unensa sisällöltään ahdistava. Painajaisen kuvaus on erityisen visuaalinen, mutta muista aistimuksista, kuten kuulo- tai tuntoaistimuksista ei suoraan mainita. Unen loppuvaiheessa uneksuja kuitenkin tulee tietoisemmaksi omasta kehostaan: hän kokee olevansa kykenemätön liikkumaan, hän yrittää huutaa, mutta ääntä ei tule, ja hänen ylleen kasvava kullan paljous ”oli tukehduttamaisillaan hänet” . Nämä viimeksi mainitut, kehollisemmat piirteet – kyvyttömyys liikkua ja puhua ja tukahduttava tunne, joka saattoi olla viittaus nukkujan kokemaan painon tunteeseen – saavat Pärin fiktiivisen unen muistuttamaan nykytermein unihalvauksena tunnettua tilaa. Pärin vaimo Ester tulkitsee miehensä kokemuksen vanhan mara-perinteen valossa eli olettaa marana tunnetun painajaisolennon ahdistavan tätä.

Allardt itse tunsi mara-perinteen hyvin, sillä hän kuvaili sitä esimerkiksi vuonna 1889 ilmestyneessä uusmaalaisia kansanuskomuksia ja -tapoja kuvaavassa teoksessaan Nyländska folkseder och bruk, vidskepelse m.m. Sen mukaan maran alkusyynä olivat toisten ihmisten pahat toiveet tai ”vahvat” ajatukset. Jälkimmäiset saattoivat pitää sisällään hyvin voimakkaita tunteita, kuten onnettoman rakkauden. Allardt kuitenkin selventää samassa yhteydessä, mistä hänen mielestään mara-ilmiössä on kysymys:

Mara on, kuten olemme nähneet, eräänlainen jäykkäkouristus, joka tapahtuu ihmiselle unen aikana, vaikkakin se uni, jonka jäykkäkouristus aikaansaa hirveydellään, näyttäytyy niin selvänä vaivatulle, että hän on koko ajan uskonut olevansa täysin hereillä.

Tarinassaan Släktingar emellan Allardt ei suoraan viittaa, että Pärin unen syynä olisivat jonkun toiset ihmisen pahat toiveet tai vahvat ajatukset.
Esimerkiksi metsänostajien vahvat tai pahantahtoiset ajatukset eivät tarinassa näyttäydy Pärin unen syynä, vaikka näillä ilmeisesti olikin voimakas halu tehdä mahdollisimman edulliset kaupat. Pärin omista epäilyksistä huolimatta hänen Leander-enollakaan ei näytä olevan mitään taka-ajatuksia, vaan tämä pyrkii katsomaan metsäkaupoissa sukulaistensa etua. Ester-vaimon mara-epäilystä huolimatta Släktingar emellan näyttääkin kuvastavan Suomessa tuolloin jo useamman vuosisadan ajan tunnettuja oppineempia käsityksiä, joiden mukaan unien sisältö liittyi asioihin, jotka työllistivät ihmistä tämän valveilla ollessa. Pärin ahdistavaksi muuttuvassa unikuvastossa esiintyvät metsä ja varallisuus eli kulta, joiden kanssa hän oli valveilla ollessaan metsän myyntiasiaa hoitaessaan puuhastellut.

.

Metsätöissä. Tuntematon kuvaaja. ÖTA 146 Lars Axéns arkiv. Kuvalähde: Svenska litteratursällskapet i Finland, Finna.fi

Kuvaus Pärin unesta näyttää myös heijastelevan Suomessakin 1800-luvun lopulta alkaen yleistynyttä ja myös Allardtin itsensä Nyländska folkseder och bruk, vidskepelse m.m -teoksessa mainitsemaa tieteellistä käsitystä painajaisesta. Sen mukaan painajainen ahdistustilana oli juuri unessa koettu ilmiö – siitä huolimatta, että kansanomaisemmissa käsityksissä kokijan voitiin katsoa olevan sen aikana valveilla.  Kuvauksessa Pär nukkuu ja näyttäisi tietävän, että näkee unta. Lisäksi Pärin painajaisherkkyyteen näyttää tarinassa vaikuttavan myös hänen temperamenttinsa: Päriin yhdistetään kerronnassa piirteitä, jotka aikalaisoppineet yhdistivät melankoliaan ja raskasmielisinä pidettyihin ihmisiin.

Allardtin teksti näyttääkin yhdistelleen sekä oppineempia että kansanomaisempia käsityksiä edustavia tapoja puhua painajaisista. Niissä vuorottelivat näkemykset yksilön ulkopuolisista painajaisolennoista ja yksilön omasta roolista pahojen unien synnyssä.

Kirjallisuutta

Allardt, Anders. 1886. Byberättelser: bilder ur svenskt allmogelif i Nyland. Andra samlingen, Bonnier: Stockholm.

Allardt, Anders. 1889. Nyländska folkseder och bruk, vidskepelse m.m. Helsingfors: Nyländska Afdelningens Förlag.

Allardt, Erik. 2011. ”Allardt Anders (1855–1942).” Biografiskt lexikon för Finland 3. Republiken A–L. Första webbpublicering i december 2014. URN:NBN:fi:sls-5496-1416928958102

Leave a Reply

Your email address will not be published.