Painajaiset ja aistit

Suomen kielellä näemme pahoja unia, kun taas monella muulla kielellä vastaavasta kokemuksesta saatetaan puhua uneksumisena (esim. drömma, to dream). Jälkimmäinen ilmaisutapa ei suoraan vihjaa, että unikokemus olisi visuaalinen tai ettei se olisi sisältänyt muitakin aistimuksia, kuten tuoksuja, ääniä, kipua, makuja tai kosketuksen.

Karikatyyri nyrkkeilijöiden Kid McCoy ja Tom Sharkey unista ennen ottelua. New York Journal and Advertiser, January 10, 1899, p. 10. Kuvalähde: Wikimedia Commons

Psykologian alan tutkimuksissa on havaittu, että jotakuinkin kaikki länsimaisten ihmisten unet sisältävät näköaistimuksia. Kuuloaistimusten määrä unissa taas vaihtelee. Niitä koetaan noin 50–75 prosentissa unia. Kotona koetut, unipäiväkirjaan kirjatut unet sisältävät yleensä vähemmän kuuloaistimuksia kuin unilaboratoriossa koetut unet. Seuraavaksi yleisimpiä uniaistimuksia visuaalisen ja äänellisen unisisällön jälkeen ovat niin kutsutun vestibulaarisen aistijärjestelmän tuottamat eli tasapainoa, painovoimaa ja liikettä käsittelevät aistimukset. Nämä voivat pitää sisällään esimerkiksi kellumisen, putoamisen tai lentämisen tunteen. Unilaboratoriotutkimuksissa tällaisia aistimuksia on havaittu noin kahdeksassa prosentissa tarkasteltuja unia.

Projektin suorittamassa keruussa kysyttiin painajaisten herättämistä tunteista ja ajatuksista, mutta ei suoraan tiedusteltu, millaisia aistimuksia vastaajien painajaiskokemuksiin mahdollisesti oli liittynyt. Niistä mainittiin kuitenkin spontaanisti. Projektin keräämässä aineistossa painajaisten pelottavana ja ahdistavana koetut, heräämiseen johtavat elementit voivat olla esimerkiksi yksittäisiä näkö- ja kuuloaistimuksia, jotka säilyvät muistissa pitkään:

”Lapsena näin joskus unta, että minua ajoivat takaa venäläiset. […] En muista, miksi minua ajettiin takaa, mutta kaksi venäläistä toistui unissani: Klot ja Grönvid. […] Ainoa uni, jonka siltä ajalta muistan: makasin mahallani matalahkossa ruohikossa ja ryömin eteenpäin, taitoin varovaisesti ruohoja syrjään ryömiäkseni eteenpäin ja silloin – kasvot edessäni! Ruskeat, pyöreät kasvot ja ruskeat silmät. Silloin heräsin. Mutta tänä päivänä en muista, oliko se Klot vai Grönvid. Mutta muistan kauhun.”

 

”Yhtenä yönä [lapsuudessa] näin unta, että […] [eräs lähellä sijainnut korkea rakennus] oli palanut ja romahtanut. Itse istuin jumissa sortumassa ja tulenlieskoja oli joka puolella ympärilläni. Myös kaverini istuivat siellä jumittuneena kanssani. En tiedä miksi, mutta jostain syystä sortuneiden massojen seassa oli myös alasin, jota hakkasin vasaralla niin että kipinät sinkoilivat. Uni herätti minut. Olin kylmänhikinen, itkin ja korvani oli hirveän kipeä […]. Sairaalassa todettiin, että minulla oli korvatulehdus. Se jyskyttävä ääni alasimesta, jonka unessa kuulin, on hyvinkin saattanut olla se epämiellyttävä tunne, jonka korvatulehdus aiheutti.”

Painajaisen kauhuelementtinä voi myös olla tasapainoon, painovoimaan ja liikkeeseen liittyviä aistimuksia, kuten hukkumisen tunnetta tai putoamisen tuntemuksia tai sen pelkoa:

”Lapsuudenkotini läheisyydessä on lampi, se on aika mutainen ja […] likainen, joten siinä ei yleensä uida. Olen lapsena luistellut ja kulkenut jäällä joitain kertoja ilman ongelmia. Yksi painajaisuni, jonka olen nähnyt useita kertoja elämässäni, on, että kuljen tuon lammen jäällä ja jää menee rikki ja minä putoan kylmään veteen jään alle ja hukun.”

 

”Kun olin nuori […] näin usein ’vesiunia’. Olin jollain huojuvalla laiturilla tai sillalla. En koskaan päätynyt veteen, mutta tunne oli kaamea.”

Charles Dickensin uni. Robert W. Bussin (1804-1875) keskeneräiseksi jäänyt maalaus. Kuvalähde: Wikimedia commons

Unissa voidaan kuitenkin kokea myös kipu-, tunto-, maku- ja hajuaistimuksia. Psykologisten tutkimusten mukaan esimerkiksi unissa koetuista hajuaistimuksista raportoivat yleisemmin ne, jotka ovat valvetilassa herkempiä ja parempia hajujen tunnistajia ja kiinnostuneempia niistä kuin muut keskimäärin. Havainto sopii yhteen niin kutsutun unen jatkuvuushypoteesiin kanssa. Tämän hypoteesin mukaan ihmiset uneksuvat siitä, mihin he suuntaavat enemmän huomiota valvetilassa eli unisisältöjen ja valveilla koetun tietoisuuden sisältöjen välillä on jatkuvuutta.

Psykologisissa tutkimuksissa kerätyissä aineistoissa kipu-, tunto-, maku- ja hajuaistimuksia on kuitenkin raportoitu suhteellisen harvoin, jopa vain noin prosentissa unia tai harvemmin. Osittain näiden aistimusten harvinaisuuteen on voinut vaikuttaa se, ettei niistä ole kysytty suoraan. Jos vastaajia on kehotettu kiinnittämään huomiota tiettyihin aistimuksiin tai johdateltu aiheeseen esimerkiksi mainitsemalla etukäteen aistikategoriat, on myös harvinaisemmin esiintyviä aistimuksia yleensä raportoitu enemmän. Niistä kerrotaan lisäksi herkemmin, jos aistimus on ollut voimakkaan negatiivinen.

On myös esitetty, että esimerkiksi hajuja ja makuja esiintyy unissa vähemmän, koska niiden kuvittelu valvetilassakin on hankalampaa. Tutkimuksissa onkin havaittu, että eloisan ja vilkkaan mielikuvituksen omaavat henkilöt kokevat enemmän ja moninaisempia aistimuksia unissaan. Vilkas mielikuvitus on yhdistetty myös parempaan kykyyn muistaa unia.

Munkkimainen näky
Munkki uneksuu ruokavastaanotosta. G. M. Woodwardin kuvitusta (1797). Kuvalähde: Wikimedia Commons

Toisaalta esimerkiksi sokeilla ihmisillä on havaittu olevan enemmän ei-visuaalisia uniaistimuksia kuin visuaalisia. Esimerkiksi syntymästä saakka sokeilla ja varhaislapsuudessa sokeutuneilla on sen sijaan huomattavasti näkeviä verrokkeja enemmän ääni-, kosketus-, maku- ja hajuaistimuksia.

Oma kysymyksensä toisaalta on, onko unien visuaalisuus erityisesti näköaistin hierarkiassaan korkeimmalle asettaneelle länsimaiselle kulttuurille tyypillinen piirre, vai esiintyykö muitakin aistimuksia  enemmän esimerkiksi sellaisissa kulttuureissa, joissa vaikkapa kuulo-, maku- tai hajuaisti koetaan näköaistia tärkeämmäksi tai samanarvoiseksi.

Japanilaisprojektissa, jossa käytetty aineisto oli laajempi kuin psykologisissa unilaboratoriotutkimuksissa yleensä, kuitenkin havaittiin, että noin viidesosa tutkimukseen osallistuneista henkilöistä koki unissaan runsaasti erilaisia aistimuksia, mukaan lukien haju-, maku- ja tuntoaistimuksia. Kosketuksen aistimiset olivat lisäksi tässä tutkimuksessa tarkastellussa aineistossa huomattavasti yleisempiä kuin haju- ja makuaistimukset.

Projektin keräämässä aineistossa tuntoaistimusten sijaan kauhua aikaansaavana elementtinä saattaa olla erityisesti pelko tällaisen kosketuksen ja tuntoaistimuksen toteutumisesta:

“Yksi kaikkein varhaisimmista muistoistani on painajainen: että menen avoimen keittiön ikkunan luokse lapsuudenkodissani kuudennessa kerroksessa, katson ulos ja alas, ja näen jonkinlaisen merkillisen robotin tai ufoihmisen kiipeävän ylöspäin minua kohti.”

Aisteilla on roolinsa myös painajaisista kärsivien ihmisten unen laadun kohentamisessa. Jotkut unissa koetut aistimukset voivat olla seurausta unen aikaisesta ulkopuolelta tulevasta ärsykkeestä. Tällaiset unen aikaiset ärsykkeet eivät kuitenkaan välttämättä aikaansaa vastaavaa aistimusta unisisällössä. Esimerkiksi ympäristön tuoksut voivat vaikuttaa unen sisältöön niin että nukkumisen aikana läsnä oleva miellyttävä tuoksu voi liittyä myönteisen sävyiseen unisisältöön, kun taas paha haju voi aikaansaada sävyltään kielteisiä unia. Eri aistien stimulointia unen aikana on esitetty nukkumisen laatua parantavaksi hoidoksi esimerkiksi posttraumaattisista painajaisista kärsiville. Unenaikaisten miellyttävien tuoksuärsykkeiden on todettu vaikuttavan myönteisesti tällaisten ihmisten unen laatuun, kun voimakkuudeltaan hyvin intensiiviset, kielteisen sävyiset unet ovat lieventyneet. Painajaisista kärsivien unen laadun parantamiseksi onkin jo onnistuneesti testattu erilaisia visuaalisia tai lämpö-, ääni- tai hajuaistimuksia nukkujalle tuottavia teknologisia ratkaisuja. (Ks. esim. Carr et al. 2020)

Kirjallisuutta

Carr, M., Haar, A., Amores, J., Lopes, P., Bernal, G., Vega, T., Rosello, O., Jain, A., & Maes, P. (2020). Dream engineering: Simulating worlds through sensory stimulation. Consciousness and cognition, 83, 102955. https://doi.org/10.1016/j.concog.2020.102955

Fox, Kieran, Savannah Nijeboer, Elizaveta Solomonova, William G.Domhoff & Kalina Christoff. 2013. Dreaming as mind wandering: evidence from functional neuroimaging and first-person content reports. Frontiers in Human Neuroscience 7 (2013), article 412.

Meaidi, Amani, Poul Jennum, Maurice Ptito, and Ron Kupers. 2014. “The Sensory Construction of Dreams and Nightmare Frequency in Congenitally Blind and Late Blind Individuals.” Sleep medicine 15, no. 5 (2014): 586–595.

Okada, Hitoshi, Kazuo Matsuoka, and Takao Hatakeyama. 2005. “Individual Differences in the Range of Sensory Modalities Experienced in Dreams.” Dreaming (New York, N.Y.) 15.2 (2005): 106–115.

Schredl, Michael. 2010. Characteristics and Contents of Dreams. International Review of Neurobiology 92 (2010), 135–154.

Schredl, Michael. (2019). Olfactory perception in dreams: Analysis of a long dream series. International Journal of Dream Research, 12(1), 134–137. https://doi.org/10.11588/ijodr.2019.1.57845

Schredl, Michael, Desislava Atanasova, Karl Hörmann, Joachim T. Maurer, Thomas Hummel & Boris A. Stuck. 2009. “Information Processing During Sleep: The Effect of Olfactory Stimuli on Dream Content and Dream Emotions.” Journal of sleep research 18, no. 3 (2009): 285–290.

Schäfer, Laura, Julia Schellong, Antje Hähner, Kerstin Weidner, Karl-Bernd Hüttenbrink, Sebastian Trautmann, Thomas Hummel, and Ilona Croy. 2019.  “Nocturnal Olfactory Stimulation for Improvement of Sleep Quality in Patients With Posttraumatic Stress Disorder: A Randomized Exploratory Intervention Trial: Nocturnal Olfactory Stimulation in PTSD.” Journal of traumatic stress 32, no. 1 (2019): 130–140.

Zadra, Antonio L., Tore A. Nielsen, and D. C. Donderi. 1998. “Prevalence of Auditory, Olfactory, and Gustatory Experiences in Home Dreams.” Perceptual and Motor Skills 87, no. 3 (December 1998): 819–26.

Kirjoituskutsu: Menneisyyden rauhattomat unet

Pahat tai ahdistavat unet ja unihäiriöt ovat kansallisesti ja kansainvälisesti nousussa olevia tutkimusaiheita, joita käsitellään usealla tieteenalalla. Historiallinen Aikakauskirja julkaisee numerossa 4/2022 menneisyyden pahoille unille ja painajaiskokemuksille omistetun teemaosion. Suomen Akatemian rahoittama Pohjoiset painajaiset 1400–2020 -projektimme osallistuu sen toimittamiseen.

File:Johann Heinrich Füssli - The Nightmare - WGA08332.jpg
Henry Fuseli (1741–1825): The Nightmare (1781). Kuvalähde: Wikimedia Commons

Teemaosiossa on tarkoitus julkaista artikkeleita, jotka käsittelevät menneisyyden ihmisen pahoja unia ja painajaiskokemuksia. Aikakautta tai maantieteellistä aluetta ei ole määritelty, vaan olennaista on se, että artikkeli valottaa menneisyyden ihmisten suhdetta levollisen unen rikkoneisiin ilmiöihin. Artikkeli voi käsitellä esimerkiksi painajaisen kokemusta, ahdistavien unien teemoja ja niiden suhdetta aikalaistodellisuuteen, pahoille unille annettuja aikalaisselityksiä tai käytäntöjä ja keinoja pahojen unien välttämiseen tai niiltä suojautumiseen.

Jos haluat osallistua teemaosioon, lähetä viimeistään 1.9.2021 aiheestasi osoitteeseen kirsi.kanerva(at)helsinki.fi  lyhyt kuvaus, jossa kerrot myös artikkelisi työnimen ja keskeisen kysymyksenasettelun.

Valinnoista ilmoitetaan 15.9.2021. Artikkelit laaditaan Historiallisen Aikakauskirjan kirjoitusohjeiden mukaisesti. Enimmäismitta on 50 000 merkkiä välilyönteineen ja alaviitteineen.

Artikkelikäsikirjoitukset lähetetään toimittajille viimeistään 28.2.2022, minkä jälkeen ne läpikäyvät vertaisarvioinnin. Lopulliset versiot lähetetään toimittajille viimeistään 1.9.2022. Numero 4/2022 ilmestyy joulukuussa 2022.

Yrttejä pahoihin uniin

Nykylääketiede tarjoaa jatkuvista ahdistavista painajaista kärsiville erilaisia hoitomahdollisuuksia lääkkeistä terapiaan. Menneisyyden ihmisetkään eivät välttämättä alistuneet painajaisten ja pahojen unien kiusaamaksi, vaikka vastaavia hoitomuotoja ei ollutkaan saatavilla. Apua vaivaan on voitu etsiä vaikkapa aikalaislääketieteen keinoista kysymällä hoidoksi sopivasta yrtistä tai lääkkeestä paikalliselta parantajalta, jolla kenties oli tietoa ja reseptejä tällaisten lääkkeiden valmistukseen. Jo antiikin kreikkalaisessa lääketieteestä tunnettiin muutamia kasveja, joiden katsottiin auttavan painajaisten ja pahojen unien vaivaamia nukkujia. Tieto näistä yrteistä levisi sittemmin keskiajalla latinankielisinä teoksina myös muualle Eurooppaan ja hieman myöhemmin myös kansankielillä yrtti- ja reseptikirjoissa, jotka pohjautuivat tai ammensivat antiikin oppineiden teoksista, mutta sisälsivät usein elementtejä myös paikallisesta perinteestä ja siinä käytetyistä parantamistavoista.

File:ViennaDioscoridesPlant.jpg
Mustaherukka. Sivu 500-luvulta peräisin olevasta koodeksista Wiener Dioskurides. Kuvalähde: Wikimedia Commons

Osa keskiaikaisissa lääke- ja yrttikirjoissa mainituista yrteistä tai niitä yhdistelevistä resepteistä on kuvausten perusteella ollut tarkoitettu unihalvauksen hoitoon. Toisia taas on suositeltu uniin, jotka nykytermein määriteltäisiin painajaisiksi tai pahoiksi uniksi.

Pionin (paeonia officinalis) uskottiin loistavan öisin, minkä vuoksi se liitettiin kuuhun ja sitä käytettiin hoitona tauteihin, joihin kuun katsottiin vaikuttavan. Tällaisia olivat esimerkiksi kuuhulluus ja siihen usein liitetty epilepsia, joka taas jo antiikin kreikkalaisessa lääketieteessä oli nähty sairautena, joka saattoi ilmetä myös ahdistavina unikokemuksina. Osassa reseptejä ohjeistettiin käyttämään pionia amuletin tapaan. Esimerkiksi eräässä provencelaisessa oksitaaninkielisessä reseptikokoelmassa (1200- tai 1300-l.) neuvotaan sitomaan kuuhullulle pioni kaulaan.

File:Paeonia officinalis.JPG
Paeonia officinalis (1600-l.). Kuvalähde: Wikimedia Commons

Joissain resepteissä ohjeistettiin myös nauttimaan tätä erittäin myrkyllistä kasvia sisäisesti. Esimerkiksi kreikkalaissyntyinen, keisari Neron aikaisen Rooman armeijassa toiminut lääkäri ja kasvitieteilijä Pedanius Dioskorides (n. 40–90 jKr.), jonka alkujaan kreikankielinen ja sittemmin 500-luvulla latinaksi käännetty De materia medica sisälsi tietoa noin kuudestasadasta tuolloin tunnetusta lääkekasvista ja niistä saatavista lääkeaineista, suositteli unihalvausta vastaan viidestätoista pionin siemenen mustasta jyväosasta tehtyä käytettä: kun sitä joi hunajaveteen tai viiniin sekoitettuna, auttoi se nukkujaa vaivaavan incubus-olennon aiheuttamaan tukehtumisen tunteeseen (suffocations ab incubis).

File:Betonica officinalis.jpg
Stachys officinalis. Kuvitusta teoksessa Friedrich Losch, Kräuterbuch. Unsere Heilpflanzen in Wort und Bild (1914). Kuvalähde: Wikimedia Commons

Rohtopähkämö (stachys officinalis) oli sekin monikäyttöinen yrtti. Esimerkiksi keskiajan walesilaisessa perinteessä rohtopähkämöä juomalla tai pitämällä sen lehtiä kaulansa ympärillä saattoi ylipäätään estää unia. Todennäköisesti hoidolla oli tarkoitus suojautua juuri ahdistavia unia vastaan. Rohtopähkämön uskottiin ylipäätään suojaavan kaikenlaisilta pahoilta olioilta, kuten haltioilta ja demoneilta, ja niiden aiheuttamiksi katsotuilta vaivoilta, mukaan lukien painajaiselta.

Edellä mainittu Dioskorides katsoi rohtopähkämön suojaavan sekä sielua että ruumista. Heti sen jälkeen Dioskorides jatkaa yrtin tehoavan unissakävelyyn ja ahdistavia unia vastaan (et gravibus somnis adverstur). Rohtopähkämöllä on katsottu yleisestikin olevan suojaavia vaikutuksia, ja sitä on voitu käyttää myös amuletin tapaan, ei pelkästään lääkkeenä nautittuna.

File:Stachys officinalis 01.jpg
Stachys officinalis. Kuvalähde: Wikimedia Commons

Niin kutsuttu ”anglosaksinen yrttikirja”, joka laadittiin Brittein saarilla 1000-luvun alkupuolella ja pohjautui 400-luvulla laadittuun Pseudo-Apuleuiksen yrttejä käsittelevään teokseen, mainitsee, että rohtopähkämö suojaa pelottavilta näyiltä ja unilta (egeslicum gesihðum & swefnum). 1400-luvulta peräisin olevassa englantilaisessa yrttikirjassa ohjeistettiin suojautumaan painajaisia ja harhanäkyjä vastaan tekemällä seppele rohtopähkämöstä ja ripustamalla se kaulan ympärille nukkumaan mennessä; tällöin nukkujaa auttoi tämän ympärillä halki yön säilyvä rohtopähkämön aromi.

Rautayrttiä (verbena officinalis) pidettiin jo antiikissa pyhänä yrttinä (sacra herba), jolla katsottiin olevan puhdistava vaikutus. Esimerkiksi Dioskorideen mukaan sitä käytettiin amulettina puhdistautumisrituaaleissa. Rautayrtin katsottiin myös tehoavan yleisesti kuumeisiin, jotka nykytietämyksen valossa voivat nekin aiheuttaa ahdistavia unia. Kasvia käytettiin myös epilepsian hoitoon, ja sen katsottiin tehoavan myös myrkkyihin ja paholaista vastaan. Kasvin hyvää tekevän vaikutuksen katsottiin kenties piilevän sen rennoksi ja hyväntuuliseksi tekevässä vaikutuksessa: esimerkiksi Dioskorides väitti, että rautayrtti tekee vieraat iloiseksi. Näin katsoi myös roomalainen oppinut Plinius vanhempi (23–79 jKr.), joka käsitteli kasveja ja niistä saatavia lääkeaineita vielä Dioskoridestakin laajemmin teoksessaan Naturalis historia (”luonnonhistoria”): rautayrtti teki hyväntuuliseksi, kun sitä ripoteltiin vaikkapa pidoissa tarjottaviin ruokiin.

File:Verbena officinalis Sturm22.jpg
Verbena officinalis. Jacob Sturmin kuvitusta teoksessa Deutschlands Flora in Abbildungen (1697). Kuvalähde: Wikimedia Commons

Edellä mainitussa oksitaaninkielisessä reseptikirjassa suositeltiin rautayrttiä erityisesti ahdistaviin uniin:

Hänelle, joka kärsii yöllisistä painajaisista: kerää pienenevän kuun viidentenä päivänä rautayrtti ja aseta nukkuvan pään päälle.” (Suom. Susanna Niiranen)

Varhaisissa yrttikirjoissa on myös mainintoja kasveista, jotka vastaavasti aiheuttivat pahoja unia. Dioskorides esimerkiksi mainitsee kasvin nimeltä pyknokomon, jonka on katsottu viittaavan villibasilikaan: Dioskorideen mukaan sen siemenistä tehty keite juotuna pieninäkin annoksina ”tekee unista levottomia ja raskaita” (turbulenta ac gravia facit somnia). Kiertokasveihin kuuluva smilax laea taas aiheutti Dioskorideen mukaan ”monia levottomia unia” (insomnia multa et turbulenta), jos sen kolmestakymmenestä siemenestä ja villakkokasvien sukuun kuuluvasta dorychium-kasvista tehtyä juomaa nautittiin. 1300-luvun lopulta peräisin olevassa käsikirjoituksessa säilynyt kymrinkielinen Meddygon Myddvay opasti, miten purjo saa aikaan sen, että höyryt nousevat vatsasta päähän ja haittaavat näkemistä. Näin niinkin harmiton kasvis kuin purjo aikaansai tekstin laatijan mukaan pelottavia unia, jollei ennen purjoa syöty salaattia tai unikkoa purjon vaikutusta hillitsemään.

File:Illustration Allium scorodoprasum and Allium porrum0.jpg
Allium porrum. Kuvitusta teoksessa Otto Wilhelm Thomé, Flora von Deutschland, Österreich und der Schweiz (1885). Kuvalähde: Wikimedia Commons

Yrttikirjojen ja reseptioppaiden ohjeistukset oli todennäköisesti tarkoitettu varoitukseksi. Ne herättävät kuitenkin myös kysymyksen, olisiko kyseisiä yrttejä kenties käytetty joskus pahassa tarkoituksessa aikaansaamaan painajaisia vaikkapa pahimmalle vihamiehelle.

Tarkasteltaessa keskiaikaisissa ja sitä varhaisemmissa teksteissä mainittuja kasveja on kuitenkin muistettava, että ruotsalainen luonnontutkija Carl von Linné (1707–1778) kehitti nykyisin tuntemamme kasvitaksonomian perusteet vasta 1700-luvulla, eikä kreikan ja latinan kielessä tai keskiajan kansankielissä ollut vielä olemassa standardoitua kasvinimikkeistöä.  Kirkon ja luostarien kautta esimerkiksi pohjoiseen Eurooppaan levisi myös sellaisia lääkinnällisiä kasveja, joita ei vielä tunnettu tai jotka eivät siis olleet kotoperäisiä lajeja.

File:Carl von Linné.jpg
Alexander Roslinin maalaus Linnéstä vuodelta 1775. Kuvalähde: Wikimedia Commons

Keskiaikaisissa teksteissä tekstin kopioija tai kääntäjä ei välttämättä ole tunnistanut alkuperäistekstissä mainittua kasvia, jos sitä ei tunnettu hänen omassa kulttuurissaan tai hän ei vielä itse ollut tutustunut siihen. Kääntäessään tekstiä latinasta kansankielelle kirjuri on saattanut alkuperäisen kasvinnimen asemesta merkitä jonkin tuntemansa paikallisen kasvin. Samalla kasvilla saattoi myös paikallisesti olla toisistaan poikkeavia nimiä. Siksi varhaisissa yrtti- ja lääkekirjoissa mainittuja kasveja ei välttämättä pystytä aina luotettavasti tunnistamaan. Vanhoja yrtti- ja reseptikirjoja lukiessa tulisikin muistaa tämä ja se, että monet menneisyydessä lääkintään käytetyt kasvit ovat itse asiassa tappavan myrkyllisiä tai aiheuttavat nautittuina vakavia sisäelinvaurioita, kuten maksavaurioita.

Kirjallisuutta

Bonser, Wilfrid. 1963. The medical background of Anglo-Saxon England: A study in history, psychology, and folklore. (Wellcome Historical Medical Library. Publications. new ser.; 3). London: Wellcome Historical Medical Library.

Cockayne, O. (toim.). 1864–1866. Leechdoms, wortcunning and starcraft of early England, Vol 1–3: Being a collection of documents…illustrating the history of science in this country before the Norman conquest (Chronicles and memorials of Great Britain and Ireland during the middle ages). London: Longman, Green, Longman, Roberts and Green.

Hall, Alaric. 2007. Elves in Anglo-Saxon England: Matters of Belief, Health, Gender and Identity. Woodbridge: Boydell Press.

Niiranen, Susanna. 2014. Reseptejä mielen vaivoihin. Teoksessa Kirsi Kanerva & Marko Lamberg (toim.), Hyvä elämä keskiajalla. Helsinki: SKS.

Niiranen, Susanna. 2014. Mental Disorders in Remedy Collections. A Comparison of Occitan and Swedish Material. Teoksessa Sari Katajala-Peltomaa & Susanna Niiranen (toim.), Mental (Dis)Order in Later Medieval Europe. Brill.

Pughe, J., & Williams, J. (1861). The physicians of Myddvai = Meddygon Myddfai: Or the medical practice of the celebrated Rhiwallon and his sons, of Myddvai, in Caermarthenshire, physicians to Rhys Gryg, lord of Dynevor and Ystrad Towy, about the middle of the thirteenth century. Llandovery & London: Roderic, Longman.

Sprengel, Kurtius & Knobloch, K. (toim.). 1829. Pedanii Dioscoridis Anazarbei De materia medica libri quinque: Ad fidem codicum manuscriptorum, editionis Aldinae principis usquequaque neglectae, et interpretum priscorum textum recensuit, varias addidit lectiones, interpretationem emendavit, commentario illustravit / Curtius Sprengel … (Medicorum graecorum opera quae exstant; v. 25-26). Lipsiae: Prostat in officina librarian Car. Cnoblochii.

Weil, Martha S. 1988. Magiferous Plants in Medieval English Herbalism. Julkaisematon maisteritutkielma, University of Kansas.

 

Painajaismaiset unet antiikin kreikkalaisessa lääketieteessä

Antiikin Kreikassa niin pelottavat kuin myönteisetkin unisisällöt tulkittiin usein jumalien lähettämiksi, tietoa tuoviksi ja tulevia ennustaviksi uniksi. Antiikin kreikkalainen lääketiede ei täysin kiistänyt tätä unien jumalallista alkuperää, mutta aikalaislääkäreille ahdistavat unisisällöt olivat ennen kaikkea tärkeä nukkujan terveydentilasta kertova tietolähde.

File:Medicine aryballos Louvre CA1989-2183 n2.jpg
Lääkäri hoitaa potilasta (n. 480-470 eKr.) Kuvalähde: Wikimedia Commons

Unilla oli tärkeä rooli jo varhaisessa antiikin kreikkalaisessa lääketieteessä. Niin kutsutuissa hippokraattisen koulukunnan teksteissä, joista osa on yhdistetty aikalaislääkäriin nimeltä Hippokrates (n. 460 eKr.–n. 375 eKr.), nukkuminen ylipäätään esitetään tärkeänä terveyden ylläpidolle. Sekä uni että unettomuus saattoivat olla enne tai oire sairaudesta. Lääkärin tehdessä diagnoosia olivat hänen mielenkiintonsa kohteena niin nukkumisen laatu ja määrä kuin myös unien kesto ja sisältö. Kaikki niissä havaitut merkit ja poikkeavuudet saattoivat sekä enteillä sairautta että olla sen oire.

Unien sisällön merkitystä korostavan näkemyksen taustalla vaikutti käsitys siitä, että nukkumisen aikana keholliset aistit eivät toimineet eivätkä siksi voineet tuoda tietoa kehon ulkopuolelta. Sielun katsottiin kuitenkin tässä tilassa olevan aktiivinen ja huolehtivan kaikista kehon toimista. Sielu oli tietoinen toimistaan ja myös kaikista niistä toimista, joita se valvetilassa suoritti yhdessä kehon kanssa. Unien sisältämien symbolien katsottiin olevan seurausta sisäisistä aistimuksista. Niiden katsottiin siksi voivan kertoa nukkujan kehollisesta terveydestä. Uni oli sielun puhetta nukkujalle: sielu saattoi varoittaa nukkujaa orastavista ongelmista kuten sairaudesta. Sairaudet olivat ajalle tyypillisen, humoraalioppina tunnetun käsityksen mukaan seurausta neljän ruumiinnesteen – keltaisen sapen ja mustan sapen, veren sekä flegman eli liman – epätasapainosta. Nämä ruumiinnesteiden epätasapainotilat taas saattoivat olla seurausta ihmisen vääränlaisesta ruokavaliosta tai tavoista tai hänen mielentilastaan.

File:HSAsclepiusKos retouched.jpg
Hippokrates (vas.) tervehtii Kosin saarelle saapuvaa Asklepiosta (kesk.). Mosaiikki n. 100-200-l. jKr. Kuvalähde: Wikimedia Commons

Lääkärin näkökulmasta unet saattoivat olla oire ja merkki ruumiinnesteiden epätasapainotilasta tai jopa alkavasta sairaudesta. Esimerkiksi eräässä terveydenhoitoa käsittelevässä tutkielmassa kerrotaan, että unet, joiden sisältö seurasi nukkujan valvetilan toimintaa ja ajatuksia, merkitsivät terveyttä ja olivat hyväksi nukkujalle. Sellaiset unet, jotka olivat nukkujan päivittäisen toiminnan ja ajattelun vastaisia, olivat pahasta ja kertoivat ruumiinnesteiden epätasapainosta. Kehon epätasapainotila esti tällöin sielua kokemasta uudelleen päivänaikaisia tapahtumia ja ajatuksia. Lääkärin tehtävänä oli tällöin pyrkiä siihen, että saavutettaisiin ruumiinnesteiden tasapaino. Parannuksena tiettyjen ruumiinnesteiden liiallisuuteen tai vähäisyyteen suositeltiin esimerkiksi liikuntaa ja tietynlaista ruokavaliota.

Kyseisessä tekstissä lääkärille annetut ohjeet unisymbolien ymmärtämiseen muistuttavat unikirjojen tulkintaoppaita.  Erilaiset unisymbolit, kuten esimerkiksi taivaankappaleet ja luonnonilmiöt, voivat eri tavoin ilmentyessään kertoa sekä terveydestä että sairaudesta. Kuolleiden näkeminen unessa taas ei välttämättä ollut paha merkki, paitsi jos edesmennyt ilmestyi alastomana ja pesemättömänä tai pukeutuneena mustaan. Pelkoa herättävät unet, kuten hirviöiden näkeminen unessa, tai kun nukkuja pakeni unessaan kauhuissaan, sekä oletettavasti ahdistusta tai pelkoa aiheuttaneet unet, kuten kokemukset siitä, että joutui aseellisen hyökkäyksen kohteeksi tai näki asein varustautuneen vihollisen, olivat kaikki merkki eriasteisesta vaarallisesta sairaudesta.

Pelkoa ja kauhua nukkujassa herättävät unet ja painajaismaiset unet liitettiin usein kuumeisiin.  Tällaiset voimakkaana pelkona, kauhuna ja ”tyhjien näkyjen” houreina oireilevat painajaismaiset unitilat yhdistettiin myös hulluuteen sekä epilepsiaan eli ”pyhään tautiin”, jonka otaksuttu jumalallinen alkuperä antiikin kreikkalaisessa lääketieteessä kuitenkin kiistettiin. Sen sijaan epilepsia nähtiin luonnollisena, parannettavissa olevana tautina, joka ilmeni esimerkiksi aikuisilla erityisesti talvisin, jolloin myös kroonisia kuumeita esiintyi enemmän, ja oli seurausta aivojen liiasta kosteudesta ja niiden äkillisestä kuumenemisesta.

Ajanlaskun alun jälkeisinä vuosisatoina kreikkalainen lääkäri Galenos (129–n. 200/216) piti hänkin unia tärkeinä ja korosti niiden huomioimista osana hoitoa. Unet olivat hänelle kuitenkin paitsi lääketieteellisiä unia myös jumalallisia unia, joiden kautta hän saattoi saada tietoa koskien vaikkapa lääkärintoimeen liittyviä toimenpiteitä.

File:Galenoghippokrates.jpg
Galenos ja Hippokrates seinämaalauksessa (Anagni, Italia, 1100-l.). Kuvalähde: Wikimedia Commons

Hippokraattisen koulukunnan teksteissä esitellyn kahden erilaisen unityypin sijaan Galenos katsoi unia aikaansaavia mekanismeja olevan useita. Nukkumisen aikana sisäänpäin suuntautunut sielu muodosti itse tai vastaanotti kuvia monista eri lähteistä, kuten valvetilan ajatuksista. Osa unista oli näiden ajatusten uudelleenilmenemistä, osa taas vain kuvia, joissa toistettiin samoja asioita, joita päivälläkin tehtiin. Osa unista johtui sielun omasta kyvystä ennustaa asioita, tai unet saattoivat olla tietoa, joka vastaanotettiin Asklepios-jumalalta – jonka seuraaja Galenos itsekin oli. Osa unista taas johtui kehosta, jolloin unikuvien muodostuminen oli riippuvaista ruumiinnesteiden tilasta tai esimerkiksi siitä, mitä ihminen oli syönyt ennen nukkumistaan, tai kehon nukkumisen aikaisesta tilasta. Jos nukkuja esimerkiksi paleli unensa aikana, ei kyse välttämättä ollut kehon terveydentilasta, esimerkiksi jos potilas oli ennen nukkumistaan syönyt jotain flegmaa sisältävää ruokaa. Useimmiten unia tulkittiin kuitenkin analogisesti eli lumi tai ukkosmyrskyt kylmänä ja kosteana viittasi liialliseen flegman eli liman määrään ja tuli taas kuumana ja kuivana koleerisuuteen eli liialliseen keltaisen sapen määrään. Kuumista lähteistä ja kylvyistä uneksuminen taas kertoi nousevasta kuumeesta, ja sumusta, savusta ja syvästä pimeydestä uneksuminen oli merkki melankoolikon mustasta sapesta (kylmä ja kuiva).

Erityisesti lasten pahojen unien osalta Galenos huomioi pelottavan unisisällön yhteyden vatsaan ja siellä olevien ruumiinnesteiden laatuun, joka oli seurausta syödystä ruoasta ja liittyi erityisesti ahmattiuteen. Vatsassa painavien ja kalvavien huonojen nesteiden vaikutuksesta niin lapset kuin aikuisetkin saattoivat nähdä pelottavia unia tai nukkua muuten rauhattomasti, kun nesteistä nousevat huurut haittasivat näkökykyä.

Antiikista juontuva neljän ruumiinnesteen malli tunnettiin Euroopassa myös myöhempinä vuosisatoina, mutta varsinaiseen lääketieteen keskiöön antiikin lääkäreiden havainnot nousivat uudelleen vasta myöhemmin keskiajalla, kun arabioppineitten säilyttämiä Galenoksen tekstejä alettiin kääntää latinaksi. Humoraalioppi säilyi vaikutusvaltaisena myös myöhemmin, ja unia tulkittiin sen pohjalta esimerkiksi pohjolassa vielä 1700-luvun lopullakin.

File:Fragment of bas-relief in the from of a temple. Wellcome M0004635.jpg
Asklepios hoitaa tyttöä. Kipsivalos alkuperäisestä temppelin reliefistä Ateenassa. Kuvalähde: Wikimedia Commons/Wellcome Collection

Kirjallisuutta

Adler, S. (2011). Sleep paralysis: night-mares, nocebos, and the mind-body connection. Rutgers University Press.

Askitopoulou, H. (2015). Sleep and Dreams: From Myth to Medicine in Ancient Greece. Journal of Anesthesia History, 1(3), 70–75.

Laios, K., Moschos, M. M., Koukaki, E., Vasilopoulos, E., Karamanou, M., Kontaxaki, M. I., & Androutsos, G. (2016). Dreams in ancient Greek Medicine. Psychiatrike = Psychiatriki27(3), 215–221.

Oberhelman, Steven M. 1993. Dreams in Graeco-Roman Medicine. Teoksessa Wolfgang Haase & Hildegard Temporini (toim.), Aufstieg und Niedergang der Römischen Welt (ANRW): Rise and Decline of the Roman World. Geschichte und Kultur Roms im Spiegel der neueren Forschung, Teil II: Principat. Band 37: Philosophien, Wissenschaften, Technik. Berlin & New York: Walter de Gruyter, 121–156.

 

Näkeekö kissani painajaisia?

Kissani nukkuu työpöytäni vieressä olevalla sohvalla. Siinä se yleensä makoilee päiväsaikaan, kun teen töitä. Se näyttää nukkuvan syvää unta. Jos nyt silittäisin sitä, sillä kestäisi pieni hetki ennen kuin se heräisi. Yhtäkkiä kissa alkaa sähistä hurjasti. Sitten se nousee hieman pöllämystyneen näköisenä istumaan ja ravistelee päätään, silmät vielä sirrillään. Pienen hetken kuluttua se kuitenkin asettuu jälleen makuulle ja jatkaa uniaan. Ilmiö ei ole ainutkertainen. Näin on käynyt joskus aiemminkin. Kissa tuntuu olevan syvässä unessa, mutta herääkin sitten sähisten kesken kaiken. Sähinän perusteella kuulostaa yhtäkkiseltään siltä, ettei kissan unikokemus ole ollut miellyttävä. Onko mahdollista, että kissa on nähnyt painajaista?

Amerikkalaisen yliopiston MIT:n tutkijat seurasivat 2000-luvun alussa rottien aivotoimintaa valvetilassa ja nukkuessa. He havaitsivat, että eläimillä on samanlaisia REM- ja NONREM-univaiheita kuin ihmisillä ja että eläimet näkevät myös unia. Kyseinen tutkimus liittyi pitkäaikaisten muistijälkien muodostumiseen. Tutkijat mittasivat ensin rottien aivotoimintaa näiden ollessa valveilla ja suorittaessa tehtäviä, joista sai ruokapalkinnon. Aktiivisuutta näytti esiintyvän erityisesti aivojen muistiin kytkeytyvissä osissa. Tarkkailemalla rottien aivojen aktiivisuutta niiden nukkuessa REM-univaiheen aikana tutkijat havaitsivat, että osa rekisteröidystä aivotoiminnasta vastasi rotan valvetilan aikana tehtävän yhteydessä rekisteröityä aivotoimintaa. Valvetilan aivotoimintaan vertaamalla tutkijat pystyivät päättelemään, milloin eläin uneksi olevansa liikkeessä ja milloin taas paikallaan. Koe osoitti, että rotilla voi olla monimutkaisiakin unia ja että eläimet voivat myös säilyttää ja muistaa unissaan pitkiä pätkiä valvetilan tapahtumista. Koe myös vahvisti sitä aiempaa huomiota, että eläimet pystyvät arvioimaan omia kokemuksiaan myös silloin kun ne eivät ole välittömästi tapahtumassa vaan jo ohi.

Tutkijoiden havainnot ovat mielenkiintoisia. Ne viittaavat siihen, että kissankin unet ovat sen aiemmasta toiminnasta ja kokemuksista riippuvaisia. Kissojen toiminta ja kokemukset ovat erilaisia riippuen paitsi kissan luonteesta myös siitä kontekstista, jossa ne tapahtuvat. Lähestulkoon koko elämänsä rauhaisissa sisäolosuhteissa viettäneelle, rakastavan huomion kohteena olevalle kissalle on karttunut hyvin erilaisia kokemuksia kuin vaikkapa lämpimämmässä ilmastossa eläneelle, elämän murjomalle katukissalle. Tai kotimaiselle maatilan kissalle, joka on saalistanut hiiriä ja muita pikkueläimiä mutta joutunut kenties joskus silmäkkäin itseään vaanivan ketun kanssa. Kissojenkin unien täytyy siksi olla kulttuurisia ja historiallisia.

Biologisena ilmiönä kissan pihinä voitaisiin liittää taistele tai pakene -reaktioon. Esimerkiksi ihmisellä tämä reaktio on monimutkainen prosessi, jonka myötä ihminen valmistautuu vaaran kohtaamiseen. Ihminen voi joko paeta uhkaa tai valmistautua taistelemaan. Kummassakin tapauksessa ihmisen täytyy ehkä toimia nopeasti ja voimakkaasti. Verenkiertoon vapautuu adrenaliinia, syke nousee, hengitys kiihtyy, verisuonet laajenevat ja iho voi nousta kananlihalle. Ihmisillä painajaisiin herääminen voi liittyä juuri tähän voimakkaiden fysiologisten reaktioiden ilmenemisen hetkeen.

Mutta näkeekö kissani siis painajaisia? Ja kokeeko kissani unessa sähistessään itse asiassa pelkoa? Evoluutioteorian isänä tunnettu Charles Darwin esimerkiksi tulkitsi tunteiden tutkimuksen klassikoksi muodostuneessa teoksessaan The Expression of the Emotions in Man and Animals eri eläinten, kuten käärmeiden sihinän (hiss) nimenomaan vihan ilmaisuksi. Havainnon pohjalta herää kysymys, onko kissankin unikokemuksessa kyse jonkinlaisesta uhkasimulaatiosta, jossa kissa harjoittelee tulevia koitoksia varten reagointia uhkaaviin tilanteisiin unen turvallisessa ympäristössä. Toisaalta on hämmentävää, että pihinä on reaktio, joka ei kuulu kissani reaktioihin valvetilassa. Jos tarkastelisin kissani toimintaa freudilaisesta näkökulmasta, voisin kysyä, liittyisikö kissani oletettu painajainen sen aiemmin kokemiin tilanteisiin, jopa valvetilassa koettuihin traumoihin. Onko minulla siis kissa, joka kahden ensimmäisen elinvuotensa aikana, ajanjaksona jolloin en sitä vielä tuntenut, on traumatisoitunut ja elää nyt näitä hetkiä uudelleen unissaan (joskin onneksi melko harvoin).

Tässä kohtaa pysähdyn. Edellä kuvaamani spekulaatiot ovat kaikki oman kulttuurini ja aikakauteni maailmankuvassa mahdollistuvia tulkintoja kissani toiminnasta ja kokemuksesta. Usein meillä ihmisillä onkin taipumusta tulkita toisten organismien tai menneisyydessä eläneiden oman lajimme yksilöiden unia omista oletuksistamme käsin. Siksi eläintenkin unia on tulkittu usein omien kulttuuristen käsitysten valossa. Yhdysvaltalaisen antropologi Eduardo Kohn on käsitellyt yhtä tällaista tapausta tutkimuksessaan. Kohn kertoo, miten hänen suorittaessaan kenttätutkimusta Ecuadorissa elävän Runa-heimon parissa olivat erään paikallisen perheen kolme koiraa eräänä yönä kadonneet. Hieman myöhemmin koirat löytyivät, ja havaittiin, että jaguaari oli selvästikin surmannut ne.

Tapaus herätti perheen parissa kuitenkin kysymyksiä. Miten oli mahdollista, että koirat eivät olleet nähneet unessa tulevaa kuolemaansa? Perheen emäntä huomautti, etteivät koirat olleet nähneet unta nukkuessaan tulen äärellä, vaikka ne yleensä näkivätkin tosia unia. Kohnille kävi asian myötä selväksi, että perheen mielestä koirat todella näkivät unta ja että ihmiset saattoivat tulkita nämä unet. Kun koirat haukkuivat unissaan tavalliseen tapaan, perhe oletti, että koirat uneksuivat siitä, miten ne seuraavana päivänä ajoivat takaa saalista. Koirat eivät olleet kuitenkaan ennen katoamistaan äännelleet unessa samalla tavoin kuin ne ääntelevät, jos joutuvat suurten kissaeläinten hyökkäyksen kohteeksi (”cuai”). Sinä yönä koirat olivat olleet hiljaa ja haukkumatta. Perhe oli hämillään, sillä koirat eivät selvästikään olleet nähneet unessa tulevaa kuolemaansa, eikä niiden siksi olisi pitänyt edes kuolla. Tästä aiheutui perheessä jonkinasteinen kriisi, sillä yleensä oletuksena oli, että myös ihmisten osalta tieto kuolemasta tulisi etukäteen unessa. Tapahtuma kuitenkin asetti tämän oletuksen kiistanalaiseksi.

Painajaisia tai ei, kissani näyttää selviävän unistaan helposti pelkällä päänravistuksella. Sillä ei näytä olevan mitään vaikeuksia tehdä eroa unitilan ja valvetilan välillä. Ja monesti aikaa voi viettää vain leppoisasti torkahdellen.

Kissanunta.
Kissanunta.

Kirjallisuutta

Darwin, Charles. 1872. The Expression of the Emotions in Man and Animals.

Kohn, Eduardo. 2007. How Dogs Dream: Amazonian Natures and the Politics of Transspecies Engagement. American Ethnologist 34 (2007) 1: 3–24.

MIT News, 24.1.2001: Animals have complex dreams, MIT researcher proves. Study may advance understanding of human learning and memory, http://news.mit.edu/2001/dreaming (luettu 30.3.2021)