Suomalaisen kauhuromantiikan unet: Hanna Ongelinin Ödets dom (1881)

Englannissa 1700-luvun lopulla syntyneen goottilaisen romaanin myötä unimaailmasta tuli merkittävä osa eurooppalaisen kirjallisuuden proosakerrontaa. Kauhuromanttisia piirteitä esiintyi myös muutamien 1800-luvulla vaikuttaneiden suomalaisten kirjailijoiden teoksissa. Yksi tällaisista kirjailijoista oli Suomessa melko vähälle huomiolle jäänyt Hanna Ongelin (1848–1893).

Hanna Ongelinin isä oli Helsingin pitäjän kappalainen, mutta tämä kuoli Ongelinin ollessa vasta lapsi. Sittemmin Ongelin muutti äitinsä kanssa Helsinkiin, missä Ongelin kävi ruotsalaista tyttökoulua ja Taideyhdistyksen piirustuskoulua. Myöhemmin Ongelin työskenteli senaatin puhtaaksikirjoittajana, mutta jätti lopulta tehtävänsä omistautuakseen kirjailijanuralle, jonka oli aloittanut vuonna 1872 esikoisteoksellaan Edvard och Edmund.

Ongelinin tuotannossa kauhuromanttisia piirteitä omasi vuodelta 1881 peräisin oleva romaani Ödets dom(”Kohtalon tuomio”, ei suomennettu), josta tuli suositumpi Ruotsissa kuin Suomessa. Kyseisessä teoksessa esiintyy myös jonkin verran unia.

Erilaiset ”pahat unet” eivät Ödets dom -teoksessa näytä kuitenkaan viittaavan nukkuessa koettuihin uniin tai edes valveilla nähtyihin harhanäkyihin. Sen sijaan ”pahat unet” merkitsevät usein painajaismaisia, itselle hyvin epämiellyttäviä ja ei-toivottuja tapahtumia ja asiantiloja. Sairaan ”hirveä uni” (förfärlig dröm) ei ole unimaailmaan kuuluvaa painajaista vaan todella tapahtunutta, jota kuumeen kourissa kärsivä ei välttämättä osaa yhdistää todellisuuteen vaan pitää sitä epätodellisena.

Raja unen ja valvetodellisuuden välillä on usein häilyvä. Useaan otteeseen kirjan hahmot pohtivat, onko heille tapahtunut unta vai totta, tai uneksuvatko he vai ovatko he valveilla, ja lopulta tajuavat, että todellisuus on ”kammottava uni” (gräslig dröm). Usein nämä pohdinnat liittyvät juuri hetkiin, jolloin henkilö on fyysisen sairauden kourissa tai toipilaana tai psyykkisesti haastavassa tilanteessa, kuten vangittuna tai suurten ihmissuhdehuolten raastamana. Voimakkaan murheen ja tunnekuohun jälkimainingeissa mieleltään järkkynyt voi olla valveilla mutta poissaoleva ja kuin unessa, ”ikään kuin valveuneen vaipuneena” (som försjunken i en vaken dröm).

Ongelinin teoksessa unet määrittyvät kuitenkin myös kokemuksiksi, joilla voi olla merkitystä ja jotka voivat tuoda nukkujalle jotain tärkeää tietoa. Niiden ymmärtäminen kuitenkin vaatii tulkintaa. Tällaiset symboliikkaa omaavat unisisällöt sisältävät Ongelinin teoksessa myös sellaista kuvastoa, jota äkkiseltään voisi pitää painajaisen nykymääritelmän mukaisesti epämiellyttäviä tunteita, kuten pelkoa, ahdistusta, inhoa tai vihaa herättävänä.

Esimerkiksi nukkuessaan ensimmäistä kertaa yhdessä teoksen päänäyttämöistä, Ulfsborgin linnassa, Regina niminen nuori näkee edesmenneestä äidistään unta, jossa on epämiellyttäviä, ehkä pelottaviakin yksityiskohtia.  Regina mainitsee nähneensä unen juuri ennen heräämistään, eli hän on kenties herännyt unensa seurauksena, mikä on nykymääritelmän mukaisille painajaisille ominaista. Regina itse kuitenkin sanoo unensa olleen ”iloinen” ja ”vaikea”:

”Näin juuri ennen heräämistäni unta, joka oli sekä iloinen että vaikea. … Uneksuin, että näin äitini, joka ei ollut näyttäytynyt minulle unessa sitten kuolemansa. Hän seisoi ylhäällä korkealla vuorella ja kirjoitti taivaalle sanan, jota en pystynyt lukemaan ja osoitti toisella kädellään jotakin, joka tuli kaukaa ilmassa lentäen. Kun se tuli lähemmäksi, näin, että se oli suuri, upea lintu. Sen siivet loistivat kuin tuli auringossa. Se kasvoi koko ajan ja sillä oli kultainen rengas kaulansa ympärillä. Se tuli lentäen luokseni. Olin niin syvästi onnellinen, että ojensin käsivarteni sitä kohti ja tahdoin syleillä sitä. Sitten se muuttui yhtäkkiä suureksi käärmeeksi, jolla oli linnunsiivet ja kultarengas kaulassaan ja siitä tuli punainen kuin kuuma rauta ja se avasi kitansa, sihisi ilkeästi ja sylki kasvoilleni, ja se poltti kuin kipinät ja sitten minä heräsin.”

Vaikka Reginan uni näyttäisikin sisältävän pelottavia tai ainakin epämiellyttäviä elementtejä, ei uni kuitenkaan määrity teoksessa pahaksi uneksi. Sen sijaan Reginan uni osoittautuu näkijälleen tietoa tuovaksi uneksi, vaikka nuori nainen ymmärtääkin unensa merkityksen vasta myöhemmin.

Ödets dom -teoksessa ahdistaviakin elementtejä sisltävä uni voi olla vain kummallinen (underlig) ja merkillinen (besynnerlig), eikä uni näytä herättävän sen kokijassa voimakasta epämiellyttävää tunnereaktiota, kuten painajaisten nykymääritelmän osalta voisi olettaa. Tämä tulee esimerkiksi esille kohtauksessa, jossa kertomuksen toisen päähahmon, Ragnhildin, tytär Helga herää ja kertoo unestaan Reginalle:

”Uneksuin äidistä,” sanoi Helga. ”Näin unta, että olin kotona. Tapahtui niin, että sinä ja minä saavuimme meille kotiin, Ulfsborgin linnaan. Me saavuimme suurella aluksella, ja oli niin pimeää ja myrskysi hirvittävästi. Ja siellä kotona linnassa oli niin valoisaa kaikissa huoneissa ja oli Junon häät. Voi, miten hänen sulhasensa olikaan komea! Tunnistaisin hänet, jos saisin nähdä hänet. Ja äiti tuli niin iloiseksi, niin iloiseksi, kun hän näki sinut ja sinä syleilit häntä. Mutta sitten morsiuskruunu putosi Junon päästä ja hän muuttui niin kalpeaksi ja kyyneleet valuivat hänen silmistään, ja sitten hän oli kokonaan mustiin pukeutunut ja kaikki itkivät ja valot sammuivat, ja tuli pimeää ja sen jälkeen en tiedä mitään. Ajattele, miten kummallinen uni! Sellaista en ole koskaan aiemmin nähnyt.”

”Se oli merkillinen uni,” vastasi Regina mietteissään.

Helgankin uni määrittyy kuitenkin lopulta ennearvoa sisältäväksi uneksi. Ödets dom -teoksessa pahalta vaikuttavat unet eivät näytäkään seuranneen niitä vielä Ongelininkin aikana tunnettuja kansanomaista aikalaiskäsityksiä, joiden mukaan painajaiset olivat ulkoisen mara-painajaisolennon aikaansaamia, unihalvausta muistuttavia tiloja. Ödets dom -teoksessa unet eivät myöskään näytä olevan moraalisia, nukkujan luonteesta kertovia unia sinänsä, kuten vaikkapa toisella aikalaiskirjoittajalla, Zacharias Topeliuksella, vaikka unen ja valveen rajan häilyvyys yhdistetäänkin sairauden yhteydessä koettuun kuumeeseen ja erilaisiin henkisesti rasittaviin tiloihin. Unisisällöt sinänsä eivät kuitenkaan näytä kertovan nukkujan mielen tilasta ja terveydestä sinänsä, vaan ovat pikemminkin sidoksissa unennäkijän tai unessa kohdattujen ihmisten kohtaloon.

 

Lähteet

Ongelin, Hanna (1881): Ödets dom, osat I, II ja III. H. Bosses förlag, Stockholm.

Tee työtäs unissas

Suomalaiseen vuotuisrytmiin kuuluu, että elokuu päättää lomakauden koululaisilta, opiskelijoilta ja useimmilta työntekijöiltä. Monille koittaa paluu arkeen. Kaiken arkisen tavoin myös työnteko voi näkyä unissa ja painajaisissakin.

angry, businesswoman, conflict, complaint, appeasement, avoid, bad, balance, boss, bother, break, breath, breathing, business, company, concept, contemplation, control, controlling, corporate, coworkers, customer, disregard, disturbing, dream, emotion, employee, entrepreneur, executive, female, girl, good, group, hands, health, ignorance, job, human behavior, conversation, communication, public speaking, standing, businessperson, collaboration, handshake, management, white collar worker, gentleman, orator, organization, suit

Vanhin säilynyt suomalainen unikuvaus käsittelee työssä epäonnistumisen pelkoa: birgittalaisveli Jöns Budde pelkäsi pettävänsä luostariyhteisön odotukset, koska nunnien toivoma käännöstyö eteni hitaasti ja vaivalloisesti. Kertomansa mukaan hän näki unen, jossa istui ahdistuneena kirjoituspöytänsä äärellä pimeyden keskellä. Stressiunena alkanut unennäkö päättyi kuitenkin onnellisesti. Vaikka meillä ei ole mahdollisuutta varmentaa Jöns Budden kuvauksen todenperäisyyttä yhtä vähän kuin minkään muunkaan unikuvauksen paikkansapitävyyttä, jälkimaailmalle taltioitu kertomus on yleisinhimillisyydessään uskottavan oloinen.

Töissä kuormittuminen ja epäonnistuminen tulevat esiin myös useassa unikuvauksessa, joita Pohjoiset painajaiset -projekti keräsi SKS:n ja SLS:n kautta. Ansiotyö rytmittää monen nykysuomalaisen elämää ja myös määrittää monen identiteettiä. Painajaisunissa tulevat esiin töihin liittyvät kiireen ja alisuoriutumisen pelot, joko suoraan tai vertauskuvina, kuten tulvivana jokena tai meressä ajelehtimisena. Mutta työssä uupumisesta voi uneksia myös sellainen, joka valveilla ollessaan kokee työtahtinsa sopivaksi eikä omasta mielestään tunne työhönsä liittyvää stressiä.

Työperäisen painajaisen voi laukaista myös uneksijan käsitys työpaikkansa ilmapiiristä: muita parempaa palkkaa nauttiva voi toistuvasti nähdä unissaan työkaverinsa kateellisina juonittelijoina tai uudessa työpaikassa aloittava joutuu unessaan kuuntelemaan, miten tuleva työtoveri haukkuu häntä muille. Jotkut painajaiset liittyvät työhön liittyvien etujen huonontumiseen: uneksija esimerkiksi menettää oman työhuoneensa tai työnantaja päättää leikata naispuolisten työntekijöiden palkkoja miespuolisten työntekijöiden eduksi.

Luonnollisesti painajaisia tuottaa myös huoli työpaikan pysyvyydestä tai työllistymisen epävarmuus. Työhaastattelut ovat tilanteita, joita moni ymmärrettävästi jännittää etukäteen. Painajaisissa haastatteluun meno tyssääntyy, koska tielle nousee jos minkälaista mutkaa ja estettä. Tai sitten haastatteluun menijä huomaa vaatteidensa olevan liian arkiset ja lähtee vaihtamaan ylleen jotain soveliaampaa eikä sitten enää ehdi haastatteluun.

Myös työpaikkojen vaihtaminen ja eläköityminen voivat tulla esiin unissa. Työtehtäviin liittyvät painajaiset ja stressiunet voivat toistua vielä vuosia sen jälkeen, kun yksilö on vaihtanut työpaikkaa tai jäänyt eläkkeelle.

Työhön liittyvä painajainen saattaa yhdistyä myös unihalvaustilaan: yksi keruuseen vastannut kertoi kokemuksestaan, jossa hän oli sairauspäivänään herännyt siihen, ettei kyennyt liikuttamaan itseään ja että esimies oli leijunut hänen yläpuolellaan. Pomo saattaa siis ottaa maran paikan nykyihmisen painajaisessa.

Esimodernin ajan suomalaisilta ei tietenkään ole mahdollista kerätä tietoja työn vaikutuksesta heidän unikuvastoonsa. 1600-luvun noituusoikeudenkäyntien yhteydessä tallennetut todistajanlausunnot piirtävät kuitenkin kuvaa yhteiskunnasta, jossa sen ajan pätkätyöläiset eli rengit ja piiat työstivät pelkojaan ja kaunojaan painajaisunissaan ja tulkitsivat niitä osoitukseksi työnantajiensa ja ylipäänsä maata omistavien yhteiskuntaryhmien epäluotettavuudesta ja haitallisuudesta. Monessa unikuvauksessa renki tai piika kertoo nähneensä talonpojan tai porvarin tai tällaisen vaimon vahingoittavan häntä ruumiillisesti tai harjoittavan noituutta: erään piian unissa vahingonteko ilmeni siten, että talonpojan vaimo viskeli hänen päälleen käärmeitä ja tämän mies antoi hänelle sormukset, jotka muuttuivat hiiriksi ja rotiksi. Eräs toinen piika näki puolestaan unta siitä, että hänen entinen emäntänsä nouti hänet keskellä yötä vuoteesta ja lennätti hänet Blåkullaan, missä piika joutui lypsämään niin paholaisen kuin toisten ihmisten karjaa.

Hajanaisuudestaan, suuremmasta tulkinnanvaraisuudestaan ja vähäisestä määrästään huolimatta esimodernin ajan unikuvaukset osoittavat, että työnteko on tavalla tai toisella kuulunut vuosisatojen ajan suomalaisten painajaisiin. Asia tuskin tulee muuttumaan ainakaan lähitulevaisuudessa. Työperäisistä painajaisista kärsivät voivat kuitenkin lohduttautua sillä, että he eivät todellakaan ole ainoita, joita työasiat vaivaavat vielä unissakin.

Podcast painajaisten synnystä, merkityksistä ja niihin liittyneistä käsityksistä

Haluatko kuulla lisää painajaisten synnystä, merkityksistä ja niihin liittyneistä käsityksistä? Muun muassa näistä aiheista keskustelevat Turun yliopiston tutkija Nils Sandman ja Pohjoiset painajaiset -projektin tutkija Kirsi Kanerva podcastissa “Miksi näemme painajaisia?” Haastattelijana podcastissa toimii toimittaja Sari Valto. Voit kuunnella podcastin täältä.

File:Ghost (69162167).jpeg
Daniel Krieg (2014): Ghost. Kuvalähde: Wikimedia Commons.

Pohjoisten painajaisten juurilla

Nykyaikana miellämme pahat unet ja painajaiset sisäsyntyiseksi ilmiöksi. Painajaisten aiheet ja kuvastot voivat liittyä valvetilassa kokemaamme ja havaitsemaamme ja niistä syntyneisiin muistoihin. Varhaisessa, teollistumista edeltäneessä pohjolassa painajaiset voitiin kuitenkin nähdä erillisen painajaisolennon aikaansaamaksi tilaksi. Nukkuvan päälle asettuva painajaisolento saattoi aiheuttaa nukkujalle ahdistusta ja erinäisiä fyysisiä oireita. Olentoa koskeneissa keskiaikaisissa ja esiteollisen ajan Suomen ruotsalaisissa käsityksissä löytyy myös paljon samankaltaisuutta.

Se ensimmäinen unihalvaus: painajaisia muinaisten kuninkaiden Upsalassa

Ruotsin kielessä painajaisolentoa merkitsee sana mara. Yksi sanan varhaisimpia esiintymiä skandinaavisissa kirjallisissa aineistoissa on 1230-luvulta peräisin olevassa saagakokoelmassa Heimskringla. Kyseinen teos on laadittu 1230-luvulla muinaisislannin kielellä, ja sen kirjoittajana pidetään islantilaista oppinutta Snorri Sturlusonia (1179–1241). Maran hyökkäystä nukkuvan kimppuun kuvataan kokoelman alkuun sijoittuvassa Ynglinga sagassa (”Ynglingien saaga”), joka kertoo Skandinavian esihistoriasta ja tuolloin hallinneesta tarunhohtoisesta Ynglingien kuningassuvusta.

Ynglinga saga kuvaa, miten ruotsinmaalainen kuningas nimeltä Vanlandi matkaa Upsalasta pohjoiseen saamelaisten maille (Finnland) ja ottaa matkan aikana puolisokseen Drífa-nimisen naisen. Vanlandi majailee matkansa ajan Drífan isän luona. Kevään tullen Vanlandi palaa kotiin Upsalaan, mutta Drífa jää isänsä luokse. Vanlandi lupaa kuitenkin tulla takaisin kolmen vuoden kuluttua. Toisin kuitenkin käy: Vanlandi ei vielä kymmenen vuoden kuluttuakaan ole palannut takaisin. Drífa lähettää heidän yhteisen poikansa Vísburrin Ruotsinmaalle ja pyytää sitten apua Huld-nimiseltä noitanaiselta (seiðkona). Hän tahtoo, että Huld joko houkuttelisi loitsuillaan Vanlandin takaisin pohjoiseen tai surmaisi tämän.

Huldin lukiessa loitsua Vanlandi on Upsalassa. Vanlandille tulee yhtäkkiä suuri halu matkustaa pohjoiseen. Hänen ystävänsä ja neuvonantajansa kieltävät Vanlandia lähtemästä, koska epäilevät tämän matkustushalun johtuvan saamelaisten noituudesta. Vanlandi muuttuu kuitenkin hyvin uneliaaksi (svefnhöfugt), ja hän paneutuu makuulle. Saaga kuvaa seuraavia tapahtumia näin:

Mutta juuri uneen vaivuttuaan hän huusi ja sanoi että häntä polki mara. Hänen miehensä riensivät luo ja tahtoivat häntä auttaa. Mutta heidän tarttuessaan hänen päähänsä mara polki hänen sääriänsä niin että ne olivat murtumaisillaan. He tarttuivat nyt hänen sääriinsä, mutta silloin mara puristi Vanlanden päätä, niin että hän siihen kuoli.  (Suom. J. A. Hollo.)

Vanlandin unenaikainen kokemus eroaa keskiajan islantilaisissa teksteissä esiintyvistä unikokemuksista siinä, ettei nukkuja vastaanota sen aikana minkäänlaista tietoa tulevasta. Vanlandin kokemus ei siis ole mikään enneuni vaan hänen elämyksensä on hyvin fyysinen: jokin, jota kuningas ja muut kutsuvat maraksi polkee niin kuninkaan päätä kuin sääriäkin. Vastaavasti myöhemmässä skandinaavisessa kansanperinteessäkin mara painaa, polkee ja musertaa nukkujaa, kun tämä itse – kuten myös Vanlandi tässä tapauksessa – on voimaton.[1] Vastaavat nukkumisen aikaiset oireet on nykytutkimuksessa usein tulkittu unihalvauksena tunnetuksi tilaksi. Sen aikana nukkuva ihminen kokee olevansa hereillä, mutta ei pysty liikkumaan ja saattaa tuntea painon tunnetta rinnalla ja nähdä nukkumapaikkansa läheisyydessä hahmoja tai olentoja.

File:The Nightmare Raddon.jpg
William Raddon (1827): Painajainen (etsaus ja kaiverrus, Henry Fuselin mukaan). Kuvalähde: Wikimedia Commons

Keskiajan Skandinaviassa, kuten myös myöhemmässä pohjoisessa perinteessä, varsin fyysisen kokemuksen aiheuttajaksi nähtiin erillinen painajaisolento mara. Sen sijaan, että Vanlandin mara-uni kertoisi tulevasta, se näyttääkin liittyvän jonkun toisen kanssaihmisen pahantahtoisuuteen häntä kohtaan. Saagassa annetaan ymmärtää, että kuningas Vanlandin kuolettava kokemus ja sen aikaansaava mara on taikuutta osaavan saamelaisnaisen tekosia. Vanlandi itse sanoo maran polkevan häntä, mutta tekstissä ei itse asiassa millään tavalla tuoda esille, että kukaan näkisi jonkin konkreettisen olennon polkevan Vanlandin sääriä ja päätä. Tässä yhteydessä painajaisolennon läsnäolo näyttää käyvän ilmi Vanlandin omasta toteamuksesta, että mara ahdistaa häntä. Saagan kuvauksen perusteella maran ahdistelu saattoi näkyä myös Vanlandin kehollisissa – ja oletettavasti silmin havaittavissa – oireissa, kun mara puristaa vuorotellen niin Vanlandin sääriä kuin päätäkin.

Maran hyökkäyksiä 1800-luvun Suomen ruotsalaisessa perinteessä

Vastaavasti myös myöhemmässä Suomen ruotsalaisessa kansanperinteessä mara-painajaisen hyökkäykset nukkujan kimppuun voitiin havaita nukkujan fyysisissä oireissa. Eräässä 1800-luvun lopun Nauvosta peräisin olevassa tarinassa kerrotaan merimiehestä, jota oli piinannut usein mara. Kertomuksesta käy ilmi, miten maran piinaa kokevan miehen ”oireet” ovat hyvin fyysiset, ja miehen toverit tunnistavat ne heti ne nähdessään. Oireina ovat ensinnäkin tahdottomat lihasten nykimiset. On vaikuttanut siltä kuin mies olisi tahtonut päästä pois jonkin sellaisen kapineen alta, ”joka painoi hänen kehoaan” (som tryckte på hans kropp). Herätessään mies on aina ollut hikinen. Kiintoisaa esimerkissä on, ettei siihen liity aina äkillistä heräämistä, vaan toverit joutuvat herättämään nukkujan. Ilmeisesti tämä kuitenkin ajoittain heräsi ilman herättämistä, mutta vasta suurten ponnistelujen jälkeen, ja silloinkin kyseinen merimies oli aina hiestä märkä. Tekstikatkelma kertoo vielä muutakin miehen kokemuksesta. Herätettäessä mies herää unesta, jonka muistaa, ja tuossa unessa jokin ihmishahmo tai eläin on maannut hänen päällään.

Suoranaisen taikuuden harjoituksen sijaan mara on tässä myöhemmässä perinteessä yhdistetty nimenomaan toisten ihmisten pahoihin ja erityisen vahvoihin ajatuksiin. Tällaiset ajatukset ovat voineet saada ihmisen vaivaamaan muita marana. Kaikki vahvat ajatukset eivät kuitenkaan välttämättä olleet pahantahtoisia. Suomen ruotsalaisessa kansanperinteessä tunnetaan myös useita kertomuksia siitä, miten vastakkaiseen sukupuoleen onnettomasti rakastuneet mutta ilman vastakaikua jääneet miehet ja naiset ovat saattaneet ahdistaa tunteittensa kohdetta öisin maran hahmossa. Vastaava onnettoman rakkauden teema hahmottuu myös yllä kuvatussa Ynglinga sagan tapauksessa.

Lähteet:

Finlands svenska folkdiktning, VII:1 = Finlands svenska folkdiktning VII. Folktro och trolldom. 1, Övernaturliga väsen. Utgivet av Gunnar Landtman. Helsingfors: Svenska Litteratursällskapet i Finland, 1919.

Ynglinga saga Heimskringla.no -sivustolla

***

[1] Mara-sanan katsotaan juontuvan muinaisnorjan verbistä merja, joka tarkoittaa myös mukiloimista ja murskaamista.

Mara ja ihmissusi

Painajaisolento – ruotsiksi mara – on olemukseltaan varioiva. Uskomusperinteen olennoille on tyypillistäkin, etteivät ne ole täysin selvärajaisia. Niiden olemuksessa voi olla ristiriitaisuuksia ja ne myös sekoittuvat ja sulautuvat hiukan toisiinsa perinteessä. Ihmisiä ja eläimiä öisin olentona kiusaava painajainen sekoittuu erityisesti muihin muodonmuuttajiin tai lähettäjänsä sielua edustaviin olentoihin. Mutta millaisiin, se riippuu painajaisen toiminnalle annetuista selityksistä ja vaihtelee alueittain. Yksi vaihtoehdoista on ihmissusi.

Painajaisolento tulkitaan suomalaisessa perinteessä erityisesti terveyttä ja elinkeinoja haittaavaksi olennoksi. Sellaisena se rinnastuu ja sekoittuu noitiin eli trulleihin, jotka käyvät navetoissa varastamassa naapureiltaan voita ja voionnea, sekä para-olentoihin, jotka ovat noitaemäntien samaan tarkoitukseen valmistamia otuksia, joihin he samalla kiinnittävät osan sielustaan. Yhteistä painajaiselle, paralle ja trullille on paitsi vaurauden ja hyvinvoinnin pihistäminen myös toimiminen muuttuneen hahmon välityksellä. Pahantekijä pystyy joko itse muuttamaan muotoaan tai materialisoimaan ahneutensa ja pahan ajatuksensa niitä toteuttavaksi olennoksi.

Kuinka muodonmuutos tai sieluolentona kulkeminen tapahtuu? Painajaista koskevat tarinat eivät yleensä selitä sitä. Kansanomaiseen maailmankuvaan on aiemmin sisältynyt muodonmuutokseen liittyviä käsityksiä, ja niiden hämärryttyä asia on saattanut olla kertojillekin epäselvä. Vanhemmassa itämerensuomalaisessa perinnekerrostumassa ihmisellä on eri sieluosuuksia, joista yksi voi kulkea kehon ulkopuolella etenkin unen aikana. Se on kuvailtu toisinaan pienen eläimen muotoiseksi, mutta se voi olla myös näkymätön tai omistajansa näköinen. Vapaasielun kulkiessa omilla teillään keho voi olla nukkumassa. Skandinaavisessa mytologiassa tunnetaan myös hahmosielu, hamr, joka mahdollistaa muodonmuutoksen eläimen hahmoon.  Myöhemmässä kristillisessä kulttuurissa moni ajatteli sieluolentojen ja muodonmuutosten syntyvän paholaisen avustuksella.

 

Noita lähdössä noitasapattiin. Vapaasielun vaellukset yön aikana omilla teillään olivat Keski-Euroopassa yhtenä lähtökohtana inkvisition noitasapatiksi muotoilemille mielikuville. Kristilliset auktoriteetit yhdistivät vanhoihin sielukäsityksiin liittyvät muodonmuutokset ja mystiset paikaista toiseen siirtymiset kaikki noituuteen. Kuva: Montague Summers 1926: The History of Witchcraft and Demonology, kuva 4. Wikimedia Commons.

 

Eteläskandinaviassa painajainen eli mara rinnastuu ja sekoittuu ihmissuteen. Tämän rinnastuksen taustalla on toisenlainen selitys maran alkuperästä. Sen mukaan henkilö muuttuu öisin maraksi jopa itse tietämättään, koska hänet on kirottu. Kun tällainen mara saadaan kiinni ja paljastetaan, kirous raukeaa ja mara on kiitollinen pelastajalleen. Vastaavaa kerrotaan Länsi-Euroopassa myös ihmissusista, ja jos ihmissutta vastaan puolustautuu oikeanlaisin keinoin, tämä vapautuu kirouksesta. Maran tai ihmissuden vapautumisesta kertovat kansantarinat eivät yleensä puutu siihen, mistä kirous tuli. Ihmissuden ja maran yhdistävä tarina kuitenkin kertoo kirouksen alkuperästä.

Sukupuolittuneet kohtalot

Etelä-Skandinaviassa eli Tanskassa sekä Ruotsin ja Norjan eteläosissa tunnetun uskomustarinan mukaan lapsesta tulee kirottu, jos äiti raskaana ollessaan ryömii varsanistukan läpi synnyttääkseen helposti kuin tamma. Jos syntyvä lapsi on tyttö, hänestä tulee mara; jos hän on poika, hänestä tulee ihmissusi. Tarina siis esittää maran ja ihmissuden toistensa vastinpareina eri sukupuolirooleissa. Syyllinen on äiti, joka on pelännyt lähestyvää synnytystä ja turvautunut kiellettyihin rituaaleihin välttääkseen Jumalan hänelle säätämät synnytystuskat.

Uskonnontutkija Catharina Raudvere on tulkinnut varsanistukkatarinat patriarkaalisen yhteisön yhdeksi keinoksi kontrolloida naisten hedelmällisyyttä. Tarina väittää naisen vahingoittavan omaa lastaan yrityksellään helpottaa omaa tilannettaan. Etenkin Tanskassa rituaali tehdään paholaisen nimeen, ja oletuksena on aviottoman lapsen synnyttäminen salaa. Toisinaan mainitaan, että lapsi luvataan samalla paholaiselle. Osa tällaiseen perinteeseen liittyvistä tiedonannoista on yksinkertaisesti väitelauseita: jos tällainen rituaali tehdään, lapsesta tulee mara tai ihmissusi. Osa on kertomuksia, joissa esitellään todeksi väitetty yksittäistapaus. Ruotsalaistarinoissa seurauksista välittämätön nuori nainen on tyypillisesti juuri tekemässä taikaa, kun paikalle tulee mies, joka keskeyttää hankkeen.

Tutkijat ovat esittäneet keskenään vastakkaisia arvioita siitä, onko tällaisia rituaaleja todella tehty. Muunlaista, synnytystapahtumassa harjoitettua kivunlievitysmagiaa on joka tapauksessa ollut. Tarina ei todennäköisesti ole kuvannut todellisia tapahtumia vaan esittänyt pelätyn yliluonnollisen uhkan johtuvan naisista, jotka moraalittomasti kapinoivat heille säädettyä roolia vastaan.

Maran ja ihmissuden yhtäläisyyksiä

Samanlaisen alkuperän myötä maran ja ihmissuden kohdalla on esitetty muitakin yhtäläisyyksiä kuten kuinka tunnistaa heidät ihmishahmossa. Yleisimpiä yhteisiä piirteitä ovat yhteenkasvaneet kulmakarvat, joka on laajemminkin epäilyttävä merkki eurooppalaisessa perinteessä, tai häpy- ja kainalokarvojen puuttuminen. Kirouksesta pääsemiseksi esitetään kummallekin samantapaisia keinoja. Yleisin on muodonmuuttajan paljastaminen huutamalla ”Sinä olet ihmissusi!” tai ”Sinä olet mara!” Kirouksen voi myös estää viime hetkessä toteutumasta, jos äiti heti synnytyksen jälkeen suutelee vastasyntynyttä tai lapsi kastetaan välittömästi.

Suomessa painajaisolennon hahmo voi olla yhtä hyvin mies tai nainen, mutta Ruotsissa mara on vahvasti sukupuolittunut naiseksi. Vastaavasti ihmissutena on länsieurooppalaisessa perinteessä yleensä mies. Maran ja ihmissuden sukupuolisidonnaisuus viittaa siihen, että niillä on perinteessä sukupuoleen tai seksuaalisuuteen liittyviä rooleja. Ruotsalaista maratraditiota onkin tulkittu luonteeltaan enemmän tai vähemmän eroottiseksi ja naisen sukupuolisuutta demonisoivaksi. Tyypillinen mara on kurttuinen vanhapiika, joka öisin ”ratsastaa” (rider) pahaa-aavistamattomilla miehillä. Ruotsalaisia ihmissusia tutkinut Ella Odstedt on arvellut, että kun mara on ollut Ruotsissa niin leimallisesti naispuolinen olento, se on tarvinnut erillisen miehisen vastinparin. Vanhemmissa lähteissä kielletty rituaali tekee lapsesta vain maran, eikä ihmissutta mainita. Eteläruotsalaisessa perinteessä ihmissutta luonnehdittiin miespuoliseksi maraksi, joka hyökkäili vain naisten kimppuun. Ihmissutta merkitsevän sanan varulv sijasta siitä käytettiin toisinaan sanaa marulv. Samalla ihmissudenkin toimille esitettiin eroottinen luonne: naisten kimppuun hyökkäämisellä ei aina suinkaan tarkoitettu raatelua. Joskus tilannetta on kuvattu maran hyökkäyksen tapaan nukkuvan päälle asettumisena. Saksalaisissa ja Hollantilaisissa lähteissä ihmissusiin on 1500- ja 1600-luvulla liitetty maskuliininen seksuaalisuus etenkin sen eläimellisiksi ja poikkeaviksi mielletyissä muodoissa. 1800- ja 1900-luvuilla Skandinaviassa mara ja siihen rinnastuva ihmissusi puolestaan edustivat stereotyyppisiä käsityksiä tukahdutetuista haluista.

 

 

Käsitykset ihmissuden olemuksesta ovat vaihdelleet raatelevista pedoista eläimellisesti käyttäytyviin miehiin. Kuva: Konrad Lykosthenes 1577, Prodigiorum ac ostentorum chronicon. Wellcome collection, public domain.

 

 

Entä Suomessa?

Suomessa vastaaville yhtymäkohdille painajaisen ja ihmissuden kanssa ei ole edellytyksiä. Painajainen selitetään yleensä pahansuopuudella, ahneudella ja kateudella, ja terveyskysymykset korostuvat erotiikan kustannuksella. Suomenkielisistä kokoelmista löytyy vain yksittäisiä mainintoja seksuaalisen halun vuoksi painajaisena kulkevista naisista. Myös ihmissusi on Suomessa toisenlainen. Usein kyseessä on mies, joka on muutettu sudeksi määräajaksi rangaistuksena varkaudesta. Ihmissusi esitetään nälkää kärsivänä uhrina, joka ei tohdi raadella ihmisiä tai näiden karjaa, jottei vaarantaisi pääsyään takaisin ihmishahmoon. Muistuman sukupuolien välisestä asetelmasta voi halutessaan nähdä siinä, että sudeksi muutettu hyökkää tarinassa huomattavan usein kissan kimppuun. Kissat on yhdistetty vanhastaan etenkin naispuolisiin noitiin. Mutta siinäkin kyse voi sukupuolen sijaan olla myös kaunasta muodonmuutoksen toteuttanutta noitaa kohtaan.

 

Lähteitä:

de Blécourt, Willem 2009: The Werewolf, the Witch, and the Warlock. Aspects of Gender in the Early Modern Period. Teoksessa Witchcraft and Masculinities in Early Modern Europe, toimittanut A. Rowlands, Palgrave Macmillan, 191–213

Odstedt, Ella 1943: Varulven i svensk folktradition. Skriftern utgivna genom Landsmåls- och folkminnesarviket i Uppsala ser B:1. A.-B. Almqvist & Wiksells boktryckeri A.-B., Uppsala.

Raudvere, Catharina 1993: Föreställningar om maran i nordisk folktro. Lunds Universitet.

Simonsen, Michèle 2015: The Werewolf in Nineteenth-Century Denmark. Teoksessa Werewolf Histories, toimittanut Willem de Blécourt, Palgrave Macmillan, 228–237.