Painajainen sanoin ja kuvin

Pahaa unta on käsitteellistetty eri kielissä hieman eri tavoin, joskin yhtäläisyyksiäkin voi havaita. Suomen kielen painajainen, joka vanhassa suomen kielessä esiintyi myös rinnakkaismuodossa painaja, viittaa olentoon, joka ahdistaa nukkujaa asettumalla hänen päälleen ja painamalla häntä. Germaanisten kielten painajaistermistö viittaa samanlaiseen olentoon, nimittäin maraan, joka piinaa nukkujia. Näin selittyvät esimerkiksi ruotsin mardröm, englannin nightmare, hollannin nachtmerrie ja saksan Nachtmar. Nykysaksassa yleisin painajaisunta tarkoittava termi on kuitenkin Albtraum eli Alptraum. Sekin viittaa pahoja unia tuottavaan olentoon eli haltiaan (Alb tai Alp), joka asettuu maran ja suomalaisen painajaisolennon tavoin nukkujan päälle ja häiritsee painollaan hänen untaan. Samanlainen mielikuva selittää myös ranskan kielen cauchemar-sanan, joka tarkoittaa nukkujaa painavaa maraa. Norjan- ja tanskankielisellä alueella painajaisunta kuvataan sanoilla mareritt ja mareridt, jotka viittaavat maran ”ratsastamiseen” nukkujan päällä.

Vaikka yö ja pimeys on useissa kulttuureissa yhdistetty pelottaviin asioihin ja pahuuteen, edellä käsitellyistä esimerkeistä vain englannin nightmare, hollannin nachtmerrie ja saksan Nachtmar liittävät painajaisunen ja -olennon eksplisiittisesti yöhön. Sama ajatus tavataan kuitenkin myös slaaviselta kielialueelta, jossa esiintyy muun muassa öiseen aikaan liikkuvaa pelottavaa hahmoa tarkoittava termi nocnitsa eri muunnoksineen.

Painajaisterminologian globaali tarkastelu paljastaisi epäilemättä kiinnostavia kulttuurisidonnaisia eroavaisuuksia, mutta jo tämä suppea eurooppalaisella aineistolla tehty pintaraapaisu riittää osoittamaan, että kaukanakin toisistaan asuvat väestöt ovat personifioineet pahojen unien alkuperän varsin samansuuntaisesti. Me nykyihmiset emme kuitenkaan välttämättä enää ajattele pahansuopaa myyttistä uniolentoa, vaikka käytämmekin siihen viittavia sanoja puhuessamme pahoista unista. Mutta kuten taannoisessa blogikirjoituksessani toin esiin, mara, nocnitsa ja niiden hengenheimolaiset ovat viime vuosina nousseet kauhufilmien kuvastoon ja tulleet sitä kautta takaisin laajempaan tietoisuuteen.

Oman ulottuvuutensa painajaisten käsitehistoriaan tuovat kulttuurit, joissa kirjoitetaan tai on kirjoitettu kuvamerkeillä: onko kuvasymboleilla ehkä jokin yhteys painajaisia koskeviin mielikuviin ja jos, niin millainen? Myös muinaisessa Egyptissä uskottiin, että pahojen unien taustalla olisi demonien kaltaisia olentoja. Painajaisten kuvailtiin myös asettuvan tai putoavan nukkujan päälle. Mutta egyptiläinen hieroglyfikirjoitus tuottaa ensisilmäyksellä katsottuna pienoisen pettymyksen: pahaa unta tarkoittava käsite rswt wt, jossa adjektiivi on sijoittunut pääsanan perään, on ilmaistu merkeillä, jotka vastaavat yksittäisiä äänteitä pääosin samoin kuin nykyeurooppalaiset kirjainmerkit. Ilmaus näyttää kuvamerkein kirjoitettuna harmittomalta ja suorastaan hellyttävältä pienine kananpoikineen:

rswt                                        ḏwt   

Unta tarkoittavan rswt-sanan perässä oleva  silmä, jolla ei ole äännearvoa, viittaa egyptiläisten käsittäneen, että ihminen näkee unen – siis samaan tapaan kuin suomeksi kerrotaan, että nähtiin sellainen ja sellainen uni. Viimeinen merkki, jolla silläkään ei ole äännearvoa, on kuitenkin varpunen. Faraoiden maassa varpusta ei maaniteltu hakemaan siementä, koska se teki niin muutenkin. Itse asiassa suuret varpusparvet verottivat satoa, joka tarvittiin leipien leipomiseen ja oluen panemiseen. Varpusen läsnäolo kertoi kuvakieltä ymmärtämättömällekin, että kyse oli pahasta asiasta. Pahan unen olemuksesta hieroglyfien hahmo ei kuitenkaan kerro mitään, vaikka egyptiläisten mytologia tunsi lukuisia hirviömäisiä olentoja.

Kiinalainen kuvakirjoitus sitä vastoin sisältää kiinteämmän yhteyden painajaisen kokemiseen. Selkeimmin tämä ilmenee painajaisunta ja sen näkemistä tarkoittavasta merkistä yǎn ja sen vanhemmasta variantista:

Sekä uudempaan että vanhempaan muotoon sisältyy ensinnäkin demonia, kummitusta ja pelottavaa tarkoittava merkki:

Koska useimmat kiinalaiset kirjoitusmerkit ovat aikojen kuluessa muuttaneet muotoaan, kummitusta tarkoittava merkki näyttää nykyisin kaikkea muulta kuin aavemaiselta, mutta sen taustalle kätkeytyy ihmistä muistuttava hahmo, jolla oli käärmemäinen häntä. Tuhansia vuosia sitten sen alkumuoto näytti tällaiselta, selvästikin nykyhahmoaan pelottavammalta:

Painajaisunta tarkoittavan merkin osana nähdään myös painamista tarkoittava merkki tai :

Siinä neljä eri symbolia painaa alas merkkiä, joka symboloi maata ja maaperää:

Ajatus on siis pohjimmiltaan samanlainen kuin eurooppalaisilla kielialueilla. Kiinassakin on terminologian kautta kerrottu painajaisunesta se olennaisin eli ruumiillinen kokemus ahdistavasta painosta.

Kiinan kielessä on muitakin painajaisia tarkoittavia sanoja, kuten è mèng, sananmukaisesti ’paha uni’. Kirjoitusmerkeillä termi voidaan kirjoittaa useilla tavoilla, esimerkiksi

Pahuus on monitahoinen ilmiö, joten on ymmärrettävää, että sitä voidaan kuvata useilla symboleilla: Ensimmäisen version taustalla on ehkä surullisia kasvoja esittävä jadenaamio, joskin toisen tulkinnan mukaan kyseessä olisikin kuningasta esittävä merkki, jota piirittää (?) neljä suuta:

Toinen, vaihtoehtoinen painajaista tarkoittava symboli koostuu hautaa ja sydäntä tarkoittavista merkeistä

Kolmannessa versiossa sydämen merkki yhdistyy merkkiin, joka oli haudan symbolin toisinto. Sillä voi olla useita täysin eri merkityksiä käyttöyhteydestä riippuen:

Molempia yhdistää äännearvo tai , joka tuo ne lähelle painamisen (ja sen kokemisen) käsitettä.

Unta tarkoittavien kirjoitusmerkkien osana nähdään kuunsirppiä esittävä merkki:

Tällä merkillä viitataan muun muassa auringonlaskuun ja yöhön. Sen yllä nähdään keskimmäisessä versiossa merkki, jonka taustalla on tuhansia vuosia vanha kuva vuoteella makaavasta, käsiään heiluttelevasta ihmisestä:

Varhaisemmissa kirjoituksissa nukkuva ihminen ja hänen vuoteensa piirrettiin pystyasentoon, kunnes se käännettiin normaaliin horisontaaliin nukkumisasentoon, johon keskimmäisessä versiossa nähtävä merkki viittaa.

Uudemmissa versioissa unissaan liikkuvan nukkujan on korvannut metsää tarkoittava merkki

Yhdistelmä voidaan tulkita eri tavoin, kuten viittaukseksi illankoittoon: aurinko laskee metsän taakse ja hämärä laskeutuu. Mutta metsä voidaan ymmärtää myös symbolina tilalle, jossa ihminen on tutun ympäristönsä ulkopuolella.

Kiinalainen merkistö tarjoaa kiinnostavan esimerkin kuvakirjoituksesta, jossa merkit itsessään välittävät tietoa uniin ja painajaisiin liitetyistä mielikuvista. Jokapäiväisessä käytössä niillä kirjoittavat ja niitä lukevat tuskin kuitenkaan tulevat ainakaan tietoisesti ajatelleeksi merkkien taustoja yhtä vähän kuin nykysuomalainen ajattelee savupirtteihin ja navettoihin hiipivää kummajaista painajais-sanaa käyttäessään.

Kirjallisuutta:

Alexandre Baratta, Luisa Weiner, Luisa & Olivier Halleguen, Le cauchemar: histoire du concept, données cliniques et implications sociétales. L’Information psychiatrique, 2010, Vol.86 (1), 73–78.

Li Hongjing & Darren Lu, (Mèng): Origin of a Dream. Beijing 26.11.2020. https://www.pressreader.com/china/beijing-english/20201126/281874415961215

Sing-Chen Lydia Chiang, Collecting the Self: Body and Identity in Strange Tale Collections of Late Imperial China. Sinica Leidensia, no. 67. Leiden and Boston: Brill 2005.

Kasia Szpakowska, Nightmares in Ancient Egypt. Teoksessa Le cauchemar dans l’Antiquité: Actes des journées d’étude de l’UMR 7044 (15–16 Novembre 2007, Strasbourg, toim. Jean-Marie Husser, Alice Mouton. Paris: France de Boccard, 2010, 21–39.

Painajaiset ja aistit

Suomen kielellä näemme pahoja unia, kun taas monella muulla kielellä vastaavasta kokemuksesta saatetaan puhua uneksumisena (esim. drömma, to dream). Jälkimmäinen ilmaisutapa ei suoraan vihjaa, että unikokemus olisi visuaalinen tai ettei se olisi sisältänyt muitakin aistimuksia, kuten tuoksuja, ääniä, kipua, makuja tai kosketuksen.

Karikatyyri nyrkkeilijöiden Kid McCoy ja Tom Sharkey unista ennen ottelua. New York Journal and Advertiser, January 10, 1899, p. 10. Kuvalähde: Wikimedia Commons

Psykologian alan tutkimuksissa on havaittu, että jotakuinkin kaikki länsimaisten ihmisten unet sisältävät näköaistimuksia. Kuuloaistimusten määrä unissa taas vaihtelee. Niitä koetaan noin 50–75 prosentissa unia. Kotona koetut, unipäiväkirjaan kirjatut unet sisältävät yleensä vähemmän kuuloaistimuksia kuin unilaboratoriossa koetut unet. Seuraavaksi yleisimpiä uniaistimuksia visuaalisen ja äänellisen unisisällön jälkeen ovat niin kutsutun vestibulaarisen aistijärjestelmän tuottamat eli tasapainoa, painovoimaa ja liikettä käsittelevät aistimukset. Nämä voivat pitää sisällään esimerkiksi kellumisen, putoamisen tai lentämisen tunteen. Unilaboratoriotutkimuksissa tällaisia aistimuksia on havaittu noin kahdeksassa prosentissa tarkasteltuja unia.

Projektin suorittamassa keruussa kysyttiin painajaisten herättämistä tunteista ja ajatuksista, mutta ei suoraan tiedusteltu, millaisia aistimuksia vastaajien painajaiskokemuksiin mahdollisesti oli liittynyt. Niistä mainittiin kuitenkin spontaanisti. Projektin keräämässä aineistossa painajaisten pelottavana ja ahdistavana koetut, heräämiseen johtavat elementit voivat olla esimerkiksi yksittäisiä näkö- ja kuuloaistimuksia, jotka säilyvät muistissa pitkään:

”Lapsena näin joskus unta, että minua ajoivat takaa venäläiset. […] En muista, miksi minua ajettiin takaa, mutta kaksi venäläistä toistui unissani: Klot ja Grönvid. […] Ainoa uni, jonka siltä ajalta muistan: makasin mahallani matalahkossa ruohikossa ja ryömin eteenpäin, taitoin varovaisesti ruohoja syrjään ryömiäkseni eteenpäin ja silloin – kasvot edessäni! Ruskeat, pyöreät kasvot ja ruskeat silmät. Silloin heräsin. Mutta tänä päivänä en muista, oliko se Klot vai Grönvid. Mutta muistan kauhun.”

 

”Yhtenä yönä [lapsuudessa] näin unta, että […] [eräs lähellä sijainnut korkea rakennus] oli palanut ja romahtanut. Itse istuin jumissa sortumassa ja tulenlieskoja oli joka puolella ympärilläni. Myös kaverini istuivat siellä jumittuneena kanssani. En tiedä miksi, mutta jostain syystä sortuneiden massojen seassa oli myös alasin, jota hakkasin vasaralla niin että kipinät sinkoilivat. Uni herätti minut. Olin kylmänhikinen, itkin ja korvani oli hirveän kipeä […]. Sairaalassa todettiin, että minulla oli korvatulehdus. Se jyskyttävä ääni alasimesta, jonka unessa kuulin, on hyvinkin saattanut olla se epämiellyttävä tunne, jonka korvatulehdus aiheutti.”

Painajaisen kauhuelementtinä voi myös olla tasapainoon, painovoimaan ja liikkeeseen liittyviä aistimuksia, kuten hukkumisen tunnetta tai putoamisen tuntemuksia tai sen pelkoa:

”Lapsuudenkotini läheisyydessä on lampi, se on aika mutainen ja […] likainen, joten siinä ei yleensä uida. Olen lapsena luistellut ja kulkenut jäällä joitain kertoja ilman ongelmia. Yksi painajaisuni, jonka olen nähnyt useita kertoja elämässäni, on, että kuljen tuon lammen jäällä ja jää menee rikki ja minä putoan kylmään veteen jään alle ja hukun.”

 

”Kun olin nuori […] näin usein ’vesiunia’. Olin jollain huojuvalla laiturilla tai sillalla. En koskaan päätynyt veteen, mutta tunne oli kaamea.”

Charles Dickensin uni. Robert W. Bussin (1804-1875) keskeneräiseksi jäänyt maalaus. Kuvalähde: Wikimedia commons

Unissa voidaan kuitenkin kokea myös kipu-, tunto-, maku- ja hajuaistimuksia. Psykologisten tutkimusten mukaan esimerkiksi unissa koetuista hajuaistimuksista raportoivat yleisemmin ne, jotka ovat valvetilassa herkempiä ja parempia hajujen tunnistajia ja kiinnostuneempia niistä kuin muut keskimäärin. Havainto sopii yhteen niin kutsutun unen jatkuvuushypoteesiin kanssa. Tämän hypoteesin mukaan ihmiset uneksuvat siitä, mihin he suuntaavat enemmän huomiota valvetilassa eli unisisältöjen ja valveilla koetun tietoisuuden sisältöjen välillä on jatkuvuutta.

Psykologisissa tutkimuksissa kerätyissä aineistoissa kipu-, tunto-, maku- ja hajuaistimuksia on kuitenkin raportoitu suhteellisen harvoin, jopa vain noin prosentissa unia tai harvemmin. Osittain näiden aistimusten harvinaisuuteen on voinut vaikuttaa se, ettei niistä ole kysytty suoraan. Jos vastaajia on kehotettu kiinnittämään huomiota tiettyihin aistimuksiin tai johdateltu aiheeseen esimerkiksi mainitsemalla etukäteen aistikategoriat, on myös harvinaisemmin esiintyviä aistimuksia yleensä raportoitu enemmän. Niistä kerrotaan lisäksi herkemmin, jos aistimus on ollut voimakkaan negatiivinen.

On myös esitetty, että esimerkiksi hajuja ja makuja esiintyy unissa vähemmän, koska niiden kuvittelu valvetilassakin on hankalampaa. Tutkimuksissa onkin havaittu, että eloisan ja vilkkaan mielikuvituksen omaavat henkilöt kokevat enemmän ja moninaisempia aistimuksia unissaan. Vilkas mielikuvitus on yhdistetty myös parempaan kykyyn muistaa unia.

Munkkimainen näky
Munkki uneksuu ruokavastaanotosta. G. M. Woodwardin kuvitusta (1797). Kuvalähde: Wikimedia Commons

Toisaalta esimerkiksi sokeilla ihmisillä on havaittu olevan enemmän ei-visuaalisia uniaistimuksia kuin visuaalisia. Esimerkiksi syntymästä saakka sokeilla ja varhaislapsuudessa sokeutuneilla on sen sijaan huomattavasti näkeviä verrokkeja enemmän ääni-, kosketus-, maku- ja hajuaistimuksia.

Oma kysymyksensä toisaalta on, onko unien visuaalisuus erityisesti näköaistin hierarkiassaan korkeimmalle asettaneelle länsimaiselle kulttuurille tyypillinen piirre, vai esiintyykö muitakin aistimuksia  enemmän esimerkiksi sellaisissa kulttuureissa, joissa vaikkapa kuulo-, maku- tai hajuaisti koetaan näköaistia tärkeämmäksi tai samanarvoiseksi.

Japanilaisprojektissa, jossa käytetty aineisto oli laajempi kuin psykologisissa unilaboratoriotutkimuksissa yleensä, kuitenkin havaittiin, että noin viidesosa tutkimukseen osallistuneista henkilöistä koki unissaan runsaasti erilaisia aistimuksia, mukaan lukien haju-, maku- ja tuntoaistimuksia. Kosketuksen aistimiset olivat lisäksi tässä tutkimuksessa tarkastellussa aineistossa huomattavasti yleisempiä kuin haju- ja makuaistimukset.

Projektin keräämässä aineistossa tuntoaistimusten sijaan kauhua aikaansaavana elementtinä saattaa olla erityisesti pelko tällaisen kosketuksen ja tuntoaistimuksen toteutumisesta:

“Yksi kaikkein varhaisimmista muistoistani on painajainen: että menen avoimen keittiön ikkunan luokse lapsuudenkodissani kuudennessa kerroksessa, katson ulos ja alas, ja näen jonkinlaisen merkillisen robotin tai ufoihmisen kiipeävän ylöspäin minua kohti.”

Aisteilla on roolinsa myös painajaisista kärsivien ihmisten unen laadun kohentamisessa. Jotkut unissa koetut aistimukset voivat olla seurausta unen aikaisesta ulkopuolelta tulevasta ärsykkeestä. Tällaiset unen aikaiset ärsykkeet eivät kuitenkaan välttämättä aikaansaa vastaavaa aistimusta unisisällössä. Esimerkiksi ympäristön tuoksut voivat vaikuttaa unen sisältöön niin että nukkumisen aikana läsnä oleva miellyttävä tuoksu voi liittyä myönteisen sävyiseen unisisältöön, kun taas paha haju voi aikaansaada sävyltään kielteisiä unia. Eri aistien stimulointia unen aikana on esitetty nukkumisen laatua parantavaksi hoidoksi esimerkiksi posttraumaattisista painajaisista kärsiville. Unenaikaisten miellyttävien tuoksuärsykkeiden on todettu vaikuttavan myönteisesti tällaisten ihmisten unen laatuun, kun voimakkuudeltaan hyvin intensiiviset, kielteisen sävyiset unet ovat lieventyneet. Painajaisista kärsivien unen laadun parantamiseksi onkin jo onnistuneesti testattu erilaisia visuaalisia tai lämpö-, ääni- tai hajuaistimuksia nukkujalle tuottavia teknologisia ratkaisuja. (Ks. esim. Carr et al. 2020)

Kirjallisuutta

Carr, M., Haar, A., Amores, J., Lopes, P., Bernal, G., Vega, T., Rosello, O., Jain, A., & Maes, P. (2020). Dream engineering: Simulating worlds through sensory stimulation. Consciousness and cognition, 83, 102955. https://doi.org/10.1016/j.concog.2020.102955

Fox, Kieran, Savannah Nijeboer, Elizaveta Solomonova, William G.Domhoff & Kalina Christoff. 2013. Dreaming as mind wandering: evidence from functional neuroimaging and first-person content reports. Frontiers in Human Neuroscience 7 (2013), article 412.

Meaidi, Amani, Poul Jennum, Maurice Ptito, and Ron Kupers. 2014. “The Sensory Construction of Dreams and Nightmare Frequency in Congenitally Blind and Late Blind Individuals.” Sleep medicine 15, no. 5 (2014): 586–595.

Okada, Hitoshi, Kazuo Matsuoka, and Takao Hatakeyama. 2005. “Individual Differences in the Range of Sensory Modalities Experienced in Dreams.” Dreaming (New York, N.Y.) 15.2 (2005): 106–115.

Schredl, Michael. 2010. Characteristics and Contents of Dreams. International Review of Neurobiology 92 (2010), 135–154.

Schredl, Michael. (2019). Olfactory perception in dreams: Analysis of a long dream series. International Journal of Dream Research, 12(1), 134–137. https://doi.org/10.11588/ijodr.2019.1.57845

Schredl, Michael, Desislava Atanasova, Karl Hörmann, Joachim T. Maurer, Thomas Hummel & Boris A. Stuck. 2009. “Information Processing During Sleep: The Effect of Olfactory Stimuli on Dream Content and Dream Emotions.” Journal of sleep research 18, no. 3 (2009): 285–290.

Schäfer, Laura, Julia Schellong, Antje Hähner, Kerstin Weidner, Karl-Bernd Hüttenbrink, Sebastian Trautmann, Thomas Hummel, and Ilona Croy. 2019.  “Nocturnal Olfactory Stimulation for Improvement of Sleep Quality in Patients With Posttraumatic Stress Disorder: A Randomized Exploratory Intervention Trial: Nocturnal Olfactory Stimulation in PTSD.” Journal of traumatic stress 32, no. 1 (2019): 130–140.

Zadra, Antonio L., Tore A. Nielsen, and D. C. Donderi. 1998. “Prevalence of Auditory, Olfactory, and Gustatory Experiences in Home Dreams.” Perceptual and Motor Skills 87, no. 3 (December 1998): 819–26.

Pyhän Hieronymuksen painajainen

Länsimaisen historian kuuluisimpiin painajaiskuvauksiin kuuluu Pyhän Hieronymuksen (noin 342–420) kertomus unessa kokemastaan jumalallisesta läksytyksestä. Hieronymuksen omaa kuvausta mukaileva versio unesta on sisältynyt keskiajalla suosittuun Kultainen legenda (Legenda aurea) -kokoelmaan, joka sisälsi pyhimyselämäkertoja. Jälkipolvet tuntevat Hieronymuksen laajasti oppineena kirkkoisänä, joka käänsi runsaasti tekstejä latinaksi – muun muassa Raamatun (Biblia vulgata) – ja josta tuli sittemmin muun muassa opiskelijoiden, kirjastonhoitajien, ensyklopedistien ja kääntäjien suojeluspyhimys. Hänen unessa kokemansa näky liittyi ristiriitaan uskonnollisen kutsumuksen ja intohimoisen kirjallisen harrastuksen välillä.

Pyhä Hieronymus työhuoneessaan, Domenico Ghirlandaion vuonna 1480 Firenzen Ognissantin kirkkoon maalaama fresko. Kuvassa korostuu Hieronymuksen oppineisuus. Punainen viitta ja hyllyllä näkyvä hattu viittaavat kardinaalin asemaan, joka liitetään Hieronymukseen virheellisesti Legenda aurean elämäkerran perusteella.  Public Domain / Wikimedia Commons.

Hieronymus (Eusebius Sophronius Hieronymus) syntyi vuosien 342–347 paikkeilla Stridonissa Dalmatiassa, joka oli Rooman provinssi nykyisen Balkanin ja Etelä-Unkarin alueella. Hän opiskeli nuorena miehenä Roomassa ja suunnitteli virkamiesuraa, mutta hurja opiskelijaelämä ja muut Roomassa kohdatut moraaliset dilemmat johtivat hänet katumusharjoituksiin ja askeettiseen elämään. Hän vietti vuosia erämaassa yrittäen kuolettaa lihallisesti kiihdyttäviä muistikuviaan viehättävistä naisista. Noin vuonna 373, vielä nuorena miehenä, hän matkusti ystävineen Vähään-Aasiaan ja asettui Antiokiaan mittavan kirjakokoelmansa kanssa. Hieronymus rakasti erityisesti antiikin kirjallisuutta, joka oli hänestä paljon sujuvampaa kuin kömpelöt uskonnolliset tekstit. Hartaana kristittynä hänen olisi kuitenkin tullut hylätä pakanallinen kirjallisuus. Talvella 373–374 paaston heikentämä nuorukainen sairastui kovaan kuumeeseen, ja ystävät pelkäsivät jo hänen menettävän henkensä. Kuumeessa hän koki painajaisnäyn, jota hän kuvaili myöhemmin kirjeessä naispuoliselle seuraajalleen Eustochiumille. Kirje käsitteli naisille sopivaa askeettista ja siveellistä elämää, ja unikertomus toimi varoituksena maallisista kiinnostuksista.

Kirjeessään Hieronymus kuvaa ensin liiallista kiintymystään kirjoihinsa: kuinka hänen hartaudenharjoitustaan Antiokiassa siivitti päivittäin tieto siitä, että illalla pääsee taas lukemaan Ciceroa tai Plautusta. Mutta sitten iski ankara, kuluttava kuume, ja muiden valmistaessa jo hautaa hänen riutuneelle ruumiilleen hän näki unen, jossa hänet vietiin jumalallisen tuomioistuimen eteen. Suuren kirkkauden ympäröimänä häneltä tiedusteltiin, kuka hän oli, ja hän esittäytyi kristityksi. Mutta tuomari huusi: ”Valehtelet! Sinä olet Ciceron etkä Kristuksen seuraaja!” Jumalansa pettänyt Hieronymus määrättiin ruoskittavaksi. Ruoskaniskujakin pahemmin häntä poltteli omatuntonsa soimaus, ja hän aneli armoa ja lupasi parantaa tapansa. Kirkkautta hohtavien läsnäolijoiden liityttyä armonpyyntöihin hänet päästettiin lopulta vapaaksi, mutta uhattiin kiduttaa uudelleen, jos hän vielä tarttuisi antiikin klassikoihin. Hieronymus palasi tähän todellisuuteen kyynelissä ja niin ahdistuneena, että kaikki hänen vuoteensa äärellä vakuuttuivat hänen kokemuksestaan. Hän ilmaisee kirjeessään, ettei enää ikinä haluaisi joutua moiseen hirveään kuulusteluun.

Orazio Borgianni: Pyhän Hieronymuksen näky, noin vuodelta 1600, Louvre. Public Domain. https://www.christianiconography.info/Wikimedia%20Commons/jeromeVisionBorgianni.html.

Antiikissa ja myös myöhemmässä kristillisessä traditiossa todellisia jumalallisia kohtaamisia unen välityksellä pidettiin mahdollisina, joskin harvinaisina. Antiikin uniteoreetikot erottivat toisistaan väärät ja todelliset unet; toisin sanoen väärää ja valheellista tietoa antavat, nukkujan omiin tunteisiin ja kehollisiin tiloihin perustuvat niin sanotut tyhjät unet sekä todelliset uninäyt, joissa toteutuu kontakti jumalalliseen todellisuuteen. Hieronymus identifioi unensa jälkimmäiseen, todellisten unien kategoriaan. Hän tähdentää, ettei kokemus ollut mitään tyhjää unta vaan täyttä totta, sillä hänen hartiansa olivat sen jäljiltä mustelmilla ja hän tunsi herättyään edelleen ruoskaniskut kehossaan. Fyysisten merkkien myötä kokemus oli samanaikaisesti sekä unta että totta. Kertomus pyrkii todistamaan jumalallisen todellisuuden konkreettista olemassaoloa oman todellisuutemme rinnalla ja unen roolia niiden välisenä kanavana.

Vaikka uni oli painajaismainen kokemus, Hieronymuksen elämäkerrassa se tulkitaan positiiviseksi tapahtumaksi. Kuten monet uskonnollisesti merkittävät unet, se viitoitti kokijansa tulevan elämänpolun. Hieronymus jätti antiikin kirjallisuuden ja vakuutti siitä lähtien lukeneensa Jumalan kirjoja suuremmalla innolla kuin oli koskaan lukenut ihmisten tekstejä. Hän sinnitteli tiettävästi ilman antiikin kirjallisuutta yli vuosikymmenen, ja vaikka hän myöhemmin luki sitä jälleen, kristillinen kirjallisuus nousi pääosaan hänen elämässään. Raamatun käännöksen lisäksi hän tuotti lukuisia tutkimuspohjaisia kommentaareja sekä Vanhan Testamentin että Uuden Testamentin teksteistä, pyhimyselämäkertoja sekä runsaasti kirjeitä, joissa hän antoi tiukkaa askeettista elämäntapaa puoltavia ohjeita. Hieronymus osallistui poleemisilla kirjoituksillaan myös aikansa uskontopolitiikkaan, jossa hänet tunnettiin jyrkkäsanaisena änkyränä. Ei liene sattumaa, että painajaskuvaus sisältyy siveellistä elämää opastavaan kirjeeseen. Hieronymus ei ollut kompromissien mies vaan suositteli tiukkaa askeesia ja kieltäymystä. Painajaisepisodi perusteli tätä linjausta osoittamalla, ettei kristitty voinut palvella kahta herraa eivätkä kirjallisuudenkaan kohdalla pakanalliset tekstit olleet kristitylle hyväksyttäviä.

Kieltäymyksen puolestapuhujana Pyhä Hieronymus kuvataan taiteessa usein ns. vanitas-teemalla eli maallisen elämän väliaikaisuuteen ja turhuuteen viittaavien symbolien kanssa. Tässä kuvassa niitä edustavat tiimalasi, pääkallo ja asian selvennykseksi vielä seinälle kiinnitetty ”Ajattele kuolemaa” -kyltti. Raamattukin on avattu viimeisen tuomion kohdalta. Pyhän Hieronymuksen työhuoneessaan maalasi noin 1530 Peter Coecke van Aelst oppilaineen. Walters Art Gallery, Baltimore, Maryland. Public Domain / Wikimedia commons.

2000-luvulle ominainen psykologis-lääketieteellinen näkemys Hieronymuksen painajaiskuvauksesta kiinnittäisi huomionsa hänen kokemaansa, ehkä vielä valve-elämässä heikosti tiedostettuun ristiriitaan uskonnollisen ja kirjallisen elämän välillä sekä kuumetilaan, joka tyypillisesti altistaa painajaisille ja jonka jäljiltä jäsenet voisivat todellakin tuntua kipeiltä. 300-luvulla oman kehon ja sielun tilaa kuvaavat unet arvioitiin kuitenkin vähäarvoisiksi, ja vain yliluonnollinen tulkinta antoi kokemukselle painoarvoa ja perusteli sen viitoittamaa elämänmuutosta. Myös Hieronymuksen uskonnollisen auktoriteetin kannalta oli olennaista, että kokemus oli taivaallista alkuperää.

 

Lähteitä:

Christian iconography. https://www.christianiconography.info/jerome.html.

Early church texts: Jerome Letter 22 to Eustochium, 30. https://earlychurchtexts.com/public/jerome_letter_22_ciceronian_or_christian.htm

Pyhä Hieronymus. Suomen ortodoksinen kirkko. https://ort.fi/pyha-hieronymus

Stroumsa, Guy: Dreams and Visions in Early Christian Discourse. Teoksessa David Schulman & Guy G. Stroumsa (toim.), Dream Cultures. Explorations in the comparative history of dreaming. Oxford University Press 1999, 189–212.

Kirjoituskutsu: Menneisyyden rauhattomat unet

Pahat tai ahdistavat unet ja unihäiriöt ovat kansallisesti ja kansainvälisesti nousussa olevia tutkimusaiheita, joita käsitellään usealla tieteenalalla. Historiallinen Aikakauskirja julkaisee numerossa 4/2022 menneisyyden pahoille unille ja painajaiskokemuksille omistetun teemaosion. Suomen Akatemian rahoittama Pohjoiset painajaiset 1400–2020 -projektimme osallistuu sen toimittamiseen.

File:Johann Heinrich Füssli - The Nightmare - WGA08332.jpg
Henry Fuseli (1741–1825): The Nightmare (1781). Kuvalähde: Wikimedia Commons

Teemaosiossa on tarkoitus julkaista artikkeleita, jotka käsittelevät menneisyyden ihmisen pahoja unia ja painajaiskokemuksia. Aikakautta tai maantieteellistä aluetta ei ole määritelty, vaan olennaista on se, että artikkeli valottaa menneisyyden ihmisten suhdetta levollisen unen rikkoneisiin ilmiöihin. Artikkeli voi käsitellä esimerkiksi painajaisen kokemusta, ahdistavien unien teemoja ja niiden suhdetta aikalaistodellisuuteen, pahoille unille annettuja aikalaisselityksiä tai käytäntöjä ja keinoja pahojen unien välttämiseen tai niiltä suojautumiseen.

Jos haluat osallistua teemaosioon, lähetä viimeistään 1.9.2021 aiheestasi osoitteeseen kirsi.kanerva(at)helsinki.fi  lyhyt kuvaus, jossa kerrot myös artikkelisi työnimen ja keskeisen kysymyksenasettelun.

Valinnoista ilmoitetaan 15.9.2021. Artikkelit laaditaan Historiallisen Aikakauskirjan kirjoitusohjeiden mukaisesti. Enimmäismitta on 50 000 merkkiä välilyönteineen ja alaviitteineen.

Artikkelikäsikirjoitukset lähetetään toimittajille viimeistään 28.2.2022, minkä jälkeen ne läpikäyvät vertaisarvioinnin. Lopulliset versiot lähetetään toimittajille viimeistään 1.9.2022. Numero 4/2022 ilmestyy joulukuussa 2022.

Yrttejä pahoihin uniin

Nykylääketiede tarjoaa jatkuvista ahdistavista painajaista kärsiville erilaisia hoitomahdollisuuksia lääkkeistä terapiaan. Menneisyyden ihmisetkään eivät välttämättä alistuneet painajaisten ja pahojen unien kiusaamaksi, vaikka vastaavia hoitomuotoja ei ollutkaan saatavilla. Apua vaivaan on voitu etsiä vaikkapa aikalaislääketieteen keinoista kysymällä hoidoksi sopivasta yrtistä tai lääkkeestä paikalliselta parantajalta, jolla kenties oli tietoa ja reseptejä tällaisten lääkkeiden valmistukseen. Jo antiikin kreikkalaisessa lääketieteestä tunnettiin muutamia kasveja, joiden katsottiin auttavan painajaisten ja pahojen unien vaivaamia nukkujia. Tieto näistä yrteistä levisi sittemmin keskiajalla latinankielisinä teoksina myös muualle Eurooppaan ja hieman myöhemmin myös kansankielillä yrtti- ja reseptikirjoissa, jotka pohjautuivat tai ammensivat antiikin oppineiden teoksista, mutta sisälsivät usein elementtejä myös paikallisesta perinteestä ja siinä käytetyistä parantamistavoista.

File:ViennaDioscoridesPlant.jpg
Mustaherukka. Sivu 500-luvulta peräisin olevasta koodeksista Wiener Dioskurides. Kuvalähde: Wikimedia Commons

Osa keskiaikaisissa lääke- ja yrttikirjoissa mainituista yrteistä tai niitä yhdistelevistä resepteistä on kuvausten perusteella ollut tarkoitettu unihalvauksen hoitoon. Toisia taas on suositeltu uniin, jotka nykytermein määriteltäisiin painajaisiksi tai pahoiksi uniksi.

Pionin (paeonia officinalis) uskottiin loistavan öisin, minkä vuoksi se liitettiin kuuhun ja sitä käytettiin hoitona tauteihin, joihin kuun katsottiin vaikuttavan. Tällaisia olivat esimerkiksi kuuhulluus ja siihen usein liitetty epilepsia, joka taas jo antiikin kreikkalaisessa lääketieteessä oli nähty sairautena, joka saattoi ilmetä myös ahdistavina unikokemuksina. Osassa reseptejä ohjeistettiin käyttämään pionia amuletin tapaan. Esimerkiksi eräässä provencelaisessa oksitaaninkielisessä reseptikokoelmassa (1200- tai 1300-l.) neuvotaan sitomaan kuuhullulle pioni kaulaan.

File:Paeonia officinalis.JPG
Paeonia officinalis (1600-l.). Kuvalähde: Wikimedia Commons

Joissain resepteissä ohjeistettiin myös nauttimaan tätä erittäin myrkyllistä kasvia sisäisesti. Esimerkiksi kreikkalaissyntyinen, keisari Neron aikaisen Rooman armeijassa toiminut lääkäri ja kasvitieteilijä Pedanius Dioskorides (n. 40–90 jKr.), jonka alkujaan kreikankielinen ja sittemmin 500-luvulla latinaksi käännetty De materia medica sisälsi tietoa noin kuudestasadasta tuolloin tunnetusta lääkekasvista ja niistä saatavista lääkeaineista, suositteli unihalvausta vastaan viidestätoista pionin siemenen mustasta jyväosasta tehtyä käytettä: kun sitä joi hunajaveteen tai viiniin sekoitettuna, auttoi se nukkujaa vaivaavan incubus-olennon aiheuttamaan tukehtumisen tunteeseen (suffocations ab incubis).

File:Betonica officinalis.jpg
Stachys officinalis. Kuvitusta teoksessa Friedrich Losch, Kräuterbuch. Unsere Heilpflanzen in Wort und Bild (1914). Kuvalähde: Wikimedia Commons

Rohtopähkämö (stachys officinalis) oli sekin monikäyttöinen yrtti. Esimerkiksi keskiajan walesilaisessa perinteessä rohtopähkämöä juomalla tai pitämällä sen lehtiä kaulansa ympärillä saattoi ylipäätään estää unia. Todennäköisesti hoidolla oli tarkoitus suojautua juuri ahdistavia unia vastaan. Rohtopähkämön uskottiin ylipäätään suojaavan kaikenlaisilta pahoilta olioilta, kuten haltioilta ja demoneilta, ja niiden aiheuttamiksi katsotuilta vaivoilta, mukaan lukien painajaiselta.

Edellä mainittu Dioskorides katsoi rohtopähkämön suojaavan sekä sielua että ruumista. Heti sen jälkeen Dioskorides jatkaa yrtin tehoavan unissakävelyyn ja ahdistavia unia vastaan (et gravibus somnis adverstur). Rohtopähkämöllä on katsottu yleisestikin olevan suojaavia vaikutuksia, ja sitä on voitu käyttää myös amuletin tapaan, ei pelkästään lääkkeenä nautittuna.

File:Stachys officinalis 01.jpg
Stachys officinalis. Kuvalähde: Wikimedia Commons

Niin kutsuttu ”anglosaksinen yrttikirja”, joka laadittiin Brittein saarilla 1000-luvun alkupuolella ja pohjautui 400-luvulla laadittuun Pseudo-Apuleuiksen yrttejä käsittelevään teokseen, mainitsee, että rohtopähkämö suojaa pelottavilta näyiltä ja unilta (egeslicum gesihðum & swefnum). 1400-luvulta peräisin olevassa englantilaisessa yrttikirjassa ohjeistettiin suojautumaan painajaisia ja harhanäkyjä vastaan tekemällä seppele rohtopähkämöstä ja ripustamalla se kaulan ympärille nukkumaan mennessä; tällöin nukkujaa auttoi tämän ympärillä halki yön säilyvä rohtopähkämön aromi.

Rautayrttiä (verbena officinalis) pidettiin jo antiikissa pyhänä yrttinä (sacra herba), jolla katsottiin olevan puhdistava vaikutus. Esimerkiksi Dioskorideen mukaan sitä käytettiin amulettina puhdistautumisrituaaleissa. Rautayrtin katsottiin myös tehoavan yleisesti kuumeisiin, jotka nykytietämyksen valossa voivat nekin aiheuttaa ahdistavia unia. Kasvia käytettiin myös epilepsian hoitoon, ja sen katsottiin tehoavan myös myrkkyihin ja paholaista vastaan. Kasvin hyvää tekevän vaikutuksen katsottiin kenties piilevän sen rennoksi ja hyväntuuliseksi tekevässä vaikutuksessa: esimerkiksi Dioskorides väitti, että rautayrtti tekee vieraat iloiseksi. Näin katsoi myös roomalainen oppinut Plinius vanhempi (23–79 jKr.), joka käsitteli kasveja ja niistä saatavia lääkeaineita vielä Dioskoridestakin laajemmin teoksessaan Naturalis historia (”luonnonhistoria”): rautayrtti teki hyväntuuliseksi, kun sitä ripoteltiin vaikkapa pidoissa tarjottaviin ruokiin.

File:Verbena officinalis Sturm22.jpg
Verbena officinalis. Jacob Sturmin kuvitusta teoksessa Deutschlands Flora in Abbildungen (1697). Kuvalähde: Wikimedia Commons

Edellä mainitussa oksitaaninkielisessä reseptikirjassa suositeltiin rautayrttiä erityisesti ahdistaviin uniin:

Hänelle, joka kärsii yöllisistä painajaisista: kerää pienenevän kuun viidentenä päivänä rautayrtti ja aseta nukkuvan pään päälle.” (Suom. Susanna Niiranen)

Varhaisissa yrttikirjoissa on myös mainintoja kasveista, jotka vastaavasti aiheuttivat pahoja unia. Dioskorides esimerkiksi mainitsee kasvin nimeltä pyknokomon, jonka on katsottu viittaavan villibasilikaan: Dioskorideen mukaan sen siemenistä tehty keite juotuna pieninäkin annoksina ”tekee unista levottomia ja raskaita” (turbulenta ac gravia facit somnia). Kiertokasveihin kuuluva smilax laea taas aiheutti Dioskorideen mukaan ”monia levottomia unia” (insomnia multa et turbulenta), jos sen kolmestakymmenestä siemenestä ja villakkokasvien sukuun kuuluvasta dorychium-kasvista tehtyä juomaa nautittiin. 1300-luvun lopulta peräisin olevassa käsikirjoituksessa säilynyt kymrinkielinen Meddygon Myddvay opasti, miten purjo saa aikaan sen, että höyryt nousevat vatsasta päähän ja haittaavat näkemistä. Näin niinkin harmiton kasvis kuin purjo aikaansai tekstin laatijan mukaan pelottavia unia, jollei ennen purjoa syöty salaattia tai unikkoa purjon vaikutusta hillitsemään.

File:Illustration Allium scorodoprasum and Allium porrum0.jpg
Allium porrum. Kuvitusta teoksessa Otto Wilhelm Thomé, Flora von Deutschland, Österreich und der Schweiz (1885). Kuvalähde: Wikimedia Commons

Yrttikirjojen ja reseptioppaiden ohjeistukset oli todennäköisesti tarkoitettu varoitukseksi. Ne herättävät kuitenkin myös kysymyksen, olisiko kyseisiä yrttejä kenties käytetty joskus pahassa tarkoituksessa aikaansaamaan painajaisia vaikkapa pahimmalle vihamiehelle.

Tarkasteltaessa keskiaikaisissa ja sitä varhaisemmissa teksteissä mainittuja kasveja on kuitenkin muistettava, että ruotsalainen luonnontutkija Carl von Linné (1707–1778) kehitti nykyisin tuntemamme kasvitaksonomian perusteet vasta 1700-luvulla, eikä kreikan ja latinan kielessä tai keskiajan kansankielissä ollut vielä olemassa standardoitua kasvinimikkeistöä.  Kirkon ja luostarien kautta esimerkiksi pohjoiseen Eurooppaan levisi myös sellaisia lääkinnällisiä kasveja, joita ei vielä tunnettu tai jotka eivät siis olleet kotoperäisiä lajeja.

File:Carl von Linné.jpg
Alexander Roslinin maalaus Linnéstä vuodelta 1775. Kuvalähde: Wikimedia Commons

Keskiaikaisissa teksteissä tekstin kopioija tai kääntäjä ei välttämättä ole tunnistanut alkuperäistekstissä mainittua kasvia, jos sitä ei tunnettu hänen omassa kulttuurissaan tai hän ei vielä itse ollut tutustunut siihen. Kääntäessään tekstiä latinasta kansankielelle kirjuri on saattanut alkuperäisen kasvinnimen asemesta merkitä jonkin tuntemansa paikallisen kasvin. Samalla kasvilla saattoi myös paikallisesti olla toisistaan poikkeavia nimiä. Siksi varhaisissa yrtti- ja lääkekirjoissa mainittuja kasveja ei välttämättä pystytä aina luotettavasti tunnistamaan. Vanhoja yrtti- ja reseptikirjoja lukiessa tulisikin muistaa tämä ja se, että monet menneisyydessä lääkintään käytetyt kasvit ovat itse asiassa tappavan myrkyllisiä tai aiheuttavat nautittuina vakavia sisäelinvaurioita, kuten maksavaurioita.

Kirjallisuutta

Bonser, Wilfrid. 1963. The medical background of Anglo-Saxon England: A study in history, psychology, and folklore. (Wellcome Historical Medical Library. Publications. new ser.; 3). London: Wellcome Historical Medical Library.

Cockayne, O. (toim.). 1864–1866. Leechdoms, wortcunning and starcraft of early England, Vol 1–3: Being a collection of documents…illustrating the history of science in this country before the Norman conquest (Chronicles and memorials of Great Britain and Ireland during the middle ages). London: Longman, Green, Longman, Roberts and Green.

Hall, Alaric. 2007. Elves in Anglo-Saxon England: Matters of Belief, Health, Gender and Identity. Woodbridge: Boydell Press.

Niiranen, Susanna. 2014. Reseptejä mielen vaivoihin. Teoksessa Kirsi Kanerva & Marko Lamberg (toim.), Hyvä elämä keskiajalla. Helsinki: SKS.

Niiranen, Susanna. 2014. Mental Disorders in Remedy Collections. A Comparison of Occitan and Swedish Material. Teoksessa Sari Katajala-Peltomaa & Susanna Niiranen (toim.), Mental (Dis)Order in Later Medieval Europe. Brill.

Pughe, J., & Williams, J. (1861). The physicians of Myddvai = Meddygon Myddfai: Or the medical practice of the celebrated Rhiwallon and his sons, of Myddvai, in Caermarthenshire, physicians to Rhys Gryg, lord of Dynevor and Ystrad Towy, about the middle of the thirteenth century. Llandovery & London: Roderic, Longman.

Sprengel, Kurtius & Knobloch, K. (toim.). 1829. Pedanii Dioscoridis Anazarbei De materia medica libri quinque: Ad fidem codicum manuscriptorum, editionis Aldinae principis usquequaque neglectae, et interpretum priscorum textum recensuit, varias addidit lectiones, interpretationem emendavit, commentario illustravit / Curtius Sprengel … (Medicorum graecorum opera quae exstant; v. 25-26). Lipsiae: Prostat in officina librarian Car. Cnoblochii.

Weil, Martha S. 1988. Magiferous Plants in Medieval English Herbalism. Julkaisematon maisteritutkielma, University of Kansas.