Teemu Nikkolan johdolla kirjoitettu artikkeli luovuuden ja sosiaalisuuden yhteyksistä on juuri julkaistu Journal of Early Childhood Research -journalissa. Tämän artikkelin tarkoituksena oli tutkia lasten sosiaalisia suuntautumisia luovina prosesseina varhaiskasvatuksessa. Tutkimme lasten luovien ajattelukykyjen ja sosiaalisten suuntautumisten välisiä yhteyksiä vuorovaikutustilanteissa varhaiskasvatuksessa. Artikkeli on luettavissa JECERin sivuilla.
Tulokset osoittivat, että osallistavalla orientaatiolla oli positiivinen korrelaatio luovien ajattelukykyjen kanssa, joita olivat sujuvuus, omaperäisyys ja mielikuvitus. Lasten sosiaaliset suuntaukset kertovat meille hedelmällisistä edellytyksistä lasten osallistumiselle varhaiskasvatuksen yhteisen kulttuurisisällön rakentamiseen. Osallistavan suuntautumisen tai muuttuvan ja avoimen toimintatavan sosiaalisissa vuorovaikutustilanteissa voidaan ajatella ennakoivan lasten osallistumista tähän prosessiin. Amabilen (1996) mukaan avoimuus on luovuuden edellytys. Kulttuuriin osallistuminen ja sen muutokseen osallistuminen ovat olennaisia osatekijöitä sekä osallistumisessa että luovuudessa (Glăveanu, 2010).
Lasten luovan ajattelukyvyn tai divergentin ajattelun voidaan katsoa osoittavan heidän luovaa potentiaaliaan (Runco & Acar, 2012). Luovuutta vuorovaikutustilanteissa ei ole itsestäänselvästi tuettu varhaiskasvatuksessa. Opettajat ovat pitäneet sosiaalisesti luovien lasten määrää suhteellisen pienenä (Chesnokova & Subbotsky; 2014). Lisäksi osallistava suuntautuminen on myös osoittautunut harvinaiseksi varhaiskasvatuksen opettajia koskevissa tilanteissa (Nikkola ym., 2020).
Negatiivisia korrelaatioita oli myös mukautuvan suuntautumisen ja luovan ajattelukyvyn sekä vetäytyneen suuntautumisen ja sujuvuuden kanssa. Mukautuva ja vetäytyvä suuntautuminen ovat molemmat muuttumattomia tapoja toimia. Verrattuna osallistavaan suuntautumiseen nämä tyypit ovat opettajille helpompia ja varhaiskasvatuksessa hyväksytympiä opettajia koskevissa tilanteissa (Nikkola ym., 2020). Avoimuutta tilanteeseen voidaan kuitenkin katsoa mahdollistavan osallistumisen yhteisen kulttuurisisällön rakentamiseen varhaiskasvatuksessa. Luovuuden sisällä oppimista voidaan tarkastella sen laajemmilla, multimodaalisilla ja dynaamisilla tavoitteilla, joilla lapsia voitetaan osallistumisen kautta, tukea heitä navigoinnissa ja toimivuuden kokemisessa epävarmassa maailmassa (ks. OECD, 2018; Kangas ym. 2020). Jos lapset käyttävät usein suljettuja suuntauksia, toisin sanoen hallitsevia ja vetäytyneitä suuntauksia, he ovat vaarassa olla varhaiskasvatuskulttuurin yhteisen sisällön luojia. Lisäksi epäselvä suuntautuminen kertoo, että lasten on vaikeuksia liittyä varhaiskasvatuskulttuurin rakenteeseen ja tukea heidän osallistumistaan.
Glăveanun (2010) mukaan kulttuuri voidaan määritellä artefaktien (normien, ideoiden, uskomusten, aineellisten esineiden jne.) kasaan. jotka muuttuvat jatkuvasti henkilökohtaisten ja kollektiivisten luovuuden toimien kautta. Hän toteaa, että luovuus on päämoottori kulttuurin muutoksen ja muutoksen takana. OECD Education 2030 -projektissa todetaan, että koulutuksen keskiössä tulisi olla poikittaisosaamista: uuden arvon luominen, jännitteiden ja pulmien sovittaminen ja vastuun ottaminen (OECD, 2018). Näistä luovuus näkyy ensimmäisessä luovuuden konteksteissa innovaatioina ja uusina ratkaisuina sekä myöhemmissä yhdessä sosiaalisten suhteiden ja ongelmanratkaisutaitojen kontekstin kautta osallistumisen kanssa. Kankaan et al. (2020) mukaan näiden “muuttavien kompetenssien” käsitteleminen ja lasten tukeminen innovatiivisuuteen, vastuullisuuteen ja tietoisuuteen tapahtuu luontevasti osallistumisen ja leikkisyyden kautta.
