Kiitos antoisasta kuntatapaamisesta Helsingissä keskiviikkona 9.5. Kunnissa tehdään uskomattoman paljon hienoa työtä. Aineistoa karttuu joka päivä, mutta teimme välitilinpäätöstä. Paljon hyviä asioita on tapahtunut, mutta kehittämiseen on silti panostettava. Kuvassa Hämeenlinna esittelee hankettaan, jossa pedagogiset johtajat observoivat omat ryhmänsä ja antavat ryhmille palautteen ja kehitystehtäviä sen pohjalta. Klikkaa kuva suuremmaksi! Päätimme muun muassa tehostaa perhepäivähoidon observointia ja ainakin Helsingissä aloitetaan myös leikkipuistojen kehittävä palaute. Jännittävää.
Category Archives: Kehitystehtävät
Kehittävä palaute omassa päiväkodissa
Olemme aloittaneet pilotin, jossa yksittäiset päiväkodit, ryhmät ja ehkä yksittäiset lapsetkin voivat saada ajantasaista palautetta omasta toiminnastaan. Ensi vaiheessa pilotissa ovat Siimapuiston päiväkoti Vantaalta ja Nummenkylän päiväkoti Järvenpäästä. Tähtäämme siihen että keväällä 2019 toimintatapa on niin valmis, että sen voi ottaa yleisesti käyttöön päiväkodeissa ja ryhmissä. Kuva Siimapuiston päiväkodin ensimmäisestä observointikoulutuksesta 15 maaliskuuta 2018.
Tule mukaan kehittävään palautteeseen!
Vuonna 2018 voimme ottaa lisää kuntia kehittävään palautteeseen. Tutustu esitteeseen ja ota yhteyttä kati.rintakorpi@helsinki.fi.
Eipäs leikitä ruokapöydässä!
Johtajien foorumissa 11.12. käytiin esimerkkinä läpi leikin merkitystä ruokailussa. Observoinnin mukaan leikki puuttuu kokonaan ruokailutilanteista. Myös ruokailutilanteen kiinnostavuus, positiiviset emootiot, osallistuminen ja liikkuminen ovat lähes nollassa. Kokeile ruokailun elävöittämisen suunnittelua tämän ohjeen avulla.
Kuntakohtaiset tulokset kuntien käytössä
Pieni klikkaus varhaiskasvattajalle, jättiläisloikka varhaiskasvatukselle! Kuntakohtaiset observoinnin palautteet ovat nyt kuntien käytössä, analysoitavissa ja jaettavissa. Tulokset ovat helposti muokattavissa tavallisessa web-selaimessa. Olemme astuneet uuteen aikaan varhaiskasvatuksen arvioinnissa ja kehittämisen perustassa.
Vertaissuhteet varhaiskasvatuksessa
Lauantaina 23.9. lasten sosiaalisia suhteita käytiin läpi Ylen Aamutv:ssä. Katso ohjelma Yle Areenassa.
Itsesäätelytaitojen tutkimukseen apuraha
Jenny ja Antti Wihurin rahaston hallitus on päättänyt myöntää Jouni Veijalaiselle 24000 euron apurahan väitöskirjatyöhön “Lasten itsesäätelytaidot päiväkodissa”. Onnea Jounille! Apuraha mahdollistaa itsesäätelytaitoja koskevien tutkimustulosten levittämisen sekä tiedeyhteisölle että varhaiskasvattajille.
Varhaiskasvatusjohtajan rooli esillä konferenssissa Kroatiassa
Mikäli varhaiskasvatuksen johtaja kokee olevansa hyvä pedagoginen johtaja, on henkilöstökin innostunutta ja lapset sitoutuneet toimintaan. Tähän päätulokseen kiteytyy Ulla Soukaisen tutkimus, jonka hän esitteli OMEP:n kansainvälisessä konferenssissa Opatijassa, Kroatiassa 21.-24.6.2017. Työsuojelurahasto tuki matkastipendillä Soukaisen konferenssimatkaa. Tutkimus perustuu vuoden 2015 aineiston keruuseen, jossa kytkettiin johtajien arviot lasten observoituun toimintaan. On hienoa, että johtamisen suorat yhteydet lasten kokemuksiin saadaan esiin!
Kehittävä palaute varhaiskasvatuksessa -konferenssi
Kehittävä palaute varhaiskasvatuksessa -hanke on Opetushallituksen tukema 12 kunnan yhteishanke varhaiskasvatuksen kehittämiseksi. Hankkeen avulla kehitetään menetelmiä ja mittareita, joilla mitataan ja analysoidaan lasten ja aikuisten tuottamaa arkea varhaiskasvatuksessa. Tarkoituksena on saada palaute varhaiskasvattajien käyttöön lähes reaaliaikaisesti. Saatavan tiedon perusteella kehitetään lapsen hyvinvointia ja oppimista tukevia toimintatapoja. Rakennamme kehittävästä palautteesta varhaiskasvatukseen sisäänrakennettua toimintatapaa, joka antaa kehittämiseen tarvittavan tiedon välittömästi kehittäjien käyttöön. Hankkeen avulla saadaan jo syksyn 2017 aikana noin 100 000 havaintoa lasten toiminnasta varhaiskasvatusyksiköissä, mikä takaa kattavan tiedon, mutta myös mahdollisuuden fokusoida hyvinkin yksityiskohtaisiin asioihin. Konferenssin ohjelma on luettavissa tästä.
Taiwanilaiset kollegat saapuneet
Taiwanilaiset tutkijat, opiskelijat ja lastentarhanopettajat ovat saapuneet Suomeen. He tutustuvat suomalaiseen varhaiskasvatukseen ja osallistuvat yhteistyöhön. Vieraat odottavat innolla uusia näkökulmia työhönsä. Heillä on myös mukanaan tuoreita kokeiluja omassa työssään, joista he haluavat keskustella suomalaisten kollegoidensa kanssa. Heitä voi tavata esimerkiksi Kehittävän palautteen konferenssissa 16.8. Helsingissä.