Vuoden 2015 mittava aineistonkeruu ja palaute ovat onnistuneet erinomaisesti. Selvitämme kuntien kanssa keväällä 2016 projektin vakiinnuttamista.Tältä pohjalta voimme tiivistää projektin sykliä viidestä vuodesta jatkuvaan kehittävään palautteeseen. Käyttämällä huolellista otantaa ja pilvipalveluja pystymme luomaan kuntiin lähes reaaliaikaisen arviointi- ja kehittämisjärjestelmän, jonka osia voidaan räätälöidä kuntien painopisteiden mukaan. Myös resursseja voidaan säästää ja tietotaitoa voidaan kehittää kertakäytön sijaan.
Category Archives: Liikkuminen
Varhaiskasvatuksen kehittävä palaute
Kokoonnuimme 3.12.2015 Vantaalla kuntien yhdyshenkilöiden kanssa kartoittamaan varhaiskasvatuksen kehittämistarpeita ja intressejä. Kuntien tilanne, resurssit ja intressit ovat kovin erilaisia. Tehtävämme on integroida nämä intressit reaaliaikaisen progressiivisen palautteen toimintakulttuuria syventämällä. Tarkoituksena on 1) parantaa kuntien mahdollisuuksia saada olennaista palautetta ja vaikuttaa sen keräämiseen, 2) parantaa kuntien mahdollisuuksia suorittaa reaaliaikaista analyysia, 3) kytkeä palaute suoraan kehittämistoimintaan ja lopulta 4) ohjata varhaiskasvatusta pätevään ja reaaliaikaiseen tietoon pohjautuen. Tammikuussa 2015 kunnat saavat ehdotuksen toiminnan järjestämiseksi ja rahoittamiseksi. Seuraavassa kokoontumisessa käymme läpi ehdotuksesta heränneitä kysymyksiä ja ehdotuksia, jonka pohjalta lopullinen ehdotus kunnille tehdään. Tarkoituksena on että voimme huhtikuussa 2016 päättää suoran progressiivisen palautteen käyttöön otosta.
Vain esimerkkinä, voimme seurata lasten fyysisen aktiivisuuden vaihtelua ryhmissä (ks. kuva yllä) ja tarkastella erilaisten kehittämistoimien vaikutusta siihen.
Kömpelöt pojat päivähoidossa
Anu Koivumäen gradu “5-6-vuotiaat karkeamotoriikassa tukea tarvitsevat pojat varhaiskasvatuksessa” on juuri tullut saataville Ethesikseen. Anun gradusta käy ilmi että motoriset ongelmat liittyvät usein kognitiivisiin ja sosiaalisiin taitoihin sekä myös lapsen päivittäisiin toimiin. Lapsi, jolla oli tuen tarvetta karkeamotoriikassa, leikki vähemmän mielikuvitusleikkejä, osallistui vähemmän ohjattuun ulkotoimintaan ja kohdisti huomionsa useammin ei-sosiaalisiin kohteisiin. Runsaasti tukea tarvitsevat lapset olivat vähemmän fyysisesti aktiivisia ja vähemmän sitoutuneita toimintaan päiväkotipäivän aikana.Näin ollen eniten liikunnallista tukea tarvitsevat lapset liikkuvat muita vähemmän! Samoin heidän sosiaaliset suhteensa eivät tue liikunnallisia aktiviteetteja. Noidankehä on valmis. Lue Anun ajatuksia herättävä gradu.
Ryhmien lasten arvioinnit käynnistyneet
Eri kunnissa lasten arvioinnissa painotetaan eri asioita. Näin saamme samalla aineistonkeruulla hyvin monelaisia tietoja kehittämisen pohjaksi. Arvioinnin kohteena on esimerkiksi lasten kielelliset taidot, matemaattiset taidot, orientaatiotavat, liikunnallinen aktiivisuus ja luovuus. Yllä olevat kuvat ovat Kouvolasta, jossa henkilöstö koulutettiin arvioimaan lasten liikunnallisia ja tasapainotaitoja Arto Laukkasen johdolla. Tarkoituksena on löytää polkuja hyville liikuntataidoille. Toivottavasti löydetään myös polkuja, jotka johtavat liikkumistaitojen kehittymisen umpikujiin, joita pitää raivata auki.
Tyttöjen ja poikien liikunnallinen aktiivisuus
Aikuiset eivät näytä tukevan poikien liikkumista. Erityistä tukea tarvitsevät pojat liikkuvat erityisen vähän. Tytöt liikkuvat poikia vähemmän, mutta heidän liikkumistaan aikuisen läsnäolo ei rajoita samalla tavalla. Nämä ja monet muut asiat käyvät ilmi Petteri Halmelan pro gradu -tutkielmasta. Tutustu Petterin kiinnostavaan graduun täällä.
Orientaatioprojektista Kiinassa
Xinhuanet on Kiinan johtava uutiskanava. Xinhuanetissä on julkaistu Orientaatioprojektin sisältöjä kartoittava haastattelu, jossa pohditaan oppimisen, hyvinvoinnin ja liikkumisen välisiä yhteyksiä. Oppimista on voi erottaa ihmisen toiminnan kokonaisuudesta ja hänen elämäntilanteestaan, eikä se ole tarpeenkaan. Tulee olemaan jännittävää nähdä, miten oppiminen ja fyysinen aktiivisuus liittyvät oppimiseen Suomessa ja Aasiassa. Katso haastattelu tästä.
Liikkumisen ovi avattiin Turussa
Varhaiskasvatus on ennemminkin katsomisen taidetta kuin ojankaivuuta tai pienten askeleiden ottamista. Pelkästään katsomalla jotakin toisella tavalla voi olla valtavia vaikutuksia toimintaan. Turun läntisen alueen varhaiskasvattajien kanssa katsoimme oviaukkoa merkityksettömän välitilan sijasta liikunnallisena herätteenä. Katso ideat täältä.
Liikkumisen ideointia Tampereella
Tampereen päiväkodinjohtajat, liikuntakoordinaattorit ja varhaiskasvattajat ideoivat kattokiskojen ja pressujen käyttöä lasten liikkumisen virittäjinä. Molemmat ovat edullisia, kestäviä ja monipuolisia välineitä, jotka eivät vie juurikaan tilaa. Pressujen ideat löytyvät täältä ja kattokiskojen täältä.
ToLiVa Turun Läntisellä päivähoitoalueella
Vuosina 2013-2014 toteutettiin ToLiVa-hankkeen kanssa varhaisliikunnan kehittämishanke Turun itäisellä alueella. Nyt jatkamme vuosina 2014-2015 Turun läntisen alueen päivähoidon alueella. Ensimmäinen kokoontuminen:
Aika: tiistai 14.10.2014 klo 12.30─16.00
Paikka: Turun AMK, auditorio 131, Ruiskatu 8, TURKU
Tietokilpailu perhepäivähoitajille
Perhepäivähoidon seminaarissa Oulussa kävimme läpi leikkimielisen tietokilpailun, joka pohjautuu Orientaatioprojektin 2010 aineistonkeruuseen. Tulokset eivät ole absoluuttisia totuuksia kaikista perhepäivähoidosta, mutta tietokilpailu on hyvä keskustelun herättäjä perhepäivähoitajille heidän työnsä sisällöstä. Kokeile tietokilpailua perhepäivähoitajien tiimipalaverissa. Tietokilpailua täydentävät tiedot lasten toimintaan sitoutumisesta ja fyysisestä aktiivisuudesta eri tilanteissa, jotka syventävät tuloksia oppimiseen ja liikkumiseen liittyvillä tekijöillä. Tietokilpailu on saatavilla tästä ja sen pohjana olevat tutkimustulokset tästä.