Dong Hwa -yliopiston Orientaatiokonferenssi 18.5.2013

Vuoden 2013 kansainvälinen konferenssi Varhaiskasvatuksen kehitysmalleista (The 2013 International Conference on Early Childhood Education Pro-Development and Agentive Practice) Dong Hwan yliopistossa Hualienissa oli sykähdyttävä kokemus niin mielelle kuin sydämellekin. Kuntien edustajat esittelivät omia tapojaan tehdä varhaiskasvatuksen kehitystyötä konkreetisti kuvaten niin hankaluuksia kuin onnistumisiakin. Varhaiskasvattaja oman työnsä tutkijana ja kehittäjänä herätti valtavasti kiinnostusta. Esityksistä huokui realismi ja kokemus siitä että olemme tekemässä jotakin arvokasta. Konferenssin esitykset tulevat blogiin heti kun ne on saatu järjestykseen ja koottua. Konferenssin käsikirjaan voi kuitenkin jo nyt tutustua täällä.

NAERin konferenssi Taipeissa 14-15.5.2013

National Academy of Educational Research in Taiwan järjesti toisen kansainvälisen konferenssin 14.-15.5.2013 aiheena lasten agenssi ja oppiminen. Konferenssissa esiteltiin Orientaatioprojektin tuloksia niin Suomesta, Taiwanista kuin Hong Kongistakin. Kunhan esitykset saadaan järjesteltyä, ne julkaistaan blogissa. Konferenssin käsikirja on kuitenkin luettavissa  täällä. Konferenssi oli samalla välitilinpäätös prosessissa, jonka aloitimme Keelungissa 2008. Oli hämmästyttävää nähdä millaisia tuloksia noista kaukaisista viritelmistä on noussut ja realisoitunut.

Orientaatioprojekti Chang Gung yliopistossa

Chang Gung yliopiston varhaiskasvatuksen osasto järjesti 10.5.2013 seminaarin otsikolla “Lasten arki ja oppiminen – lasten perspektiivi”. Seminaarissa kaikki osaston tutkijat ja kolme tutkijaa Suomesta esittelivät omia projektejaan. Lopussa kävimme keskustelun mahdollisesta yhteystyöstä. Kaikki osaston tukijat olivat kiinnostuneita osallistuman vuoden 2015 tutkimukseen ja heillä oli konkreetteja toteuttamisideoita. Seminaarin ohjelma on luettavissa täällä. Esitykset julkaistaan blogissa heti kun ne on saatu järjesteltyä ja siivottua.

Orientaatioprojektin tulosten esittely Dong Hwa yliopistossa Taiwanissa 18.5.13

Orientaatioprojektin tuloksia esitellään kansainvälisessä konferenssissa Taiwanissa 18.5.2013 (International Conference at National Dong Hwa University). Konferenssissa käydään läpi suomalaisia ja taiwanilaisia ratkaisumalleja 2010 tutkimuksessa esiin nousseisiin varhaiskasvatuksen kehitystehtäviin. Suomalaiset esitykset ovat alla:

  • Hyvinkää: Kivistö Merja: Play, social relations and drama
  • Hämeenlinna: Akselin, Marja-Liisa: Children’s choises
  • Järvenpää: Pölkki, Taija: Outdoors, physical activity and safety
  • Kerava: Söderqvist, Heli: Information technology, open simulations
  • Kerava: Timo, Kati:  Information technology, open simulations
  • Nurmijärvi: Käyhkö, Marita: Supporting play
  • Sipoo: Keski-Oja, Mervi: Supporting language development
  • Sipoo: Salomaa, Petra: Supporting language development
  • Tuusula: Joronen, Vesa: Quality and quality evaluation
  • Jyrki Reunamo: Everyone has to participate
  • Jyrki Reunamo: Planning models for ECEC teachers” (The importance of feedback in ECEC development)

NAERin Orientaatioprojektin esitykset Taiwanissa 14-15. 5.13

The National Academy of Educational Research in Taiwan järjestää toisen symposiumin Agenssi ja Oppiminen toukokuussa 2013. Suomesta konferenssissa on neljä esitystä:

  • Lasse Lipponen (keynote): From participation to agency: searching for children’ perspective
  • Marja-Liisa Akselin: Teaching and development tasks to support children’s agency and learning in Early Childhood Education and Care (ECEC)
  • Leila Saros: Physical activity in direct education in Finland and Taiwan
  • Jyrki Reunamo: Reconstructive feedback in inner and environmental changes

 

Alle 3-v. päivähoitoon tutustuminen

Kevään 2012 laadun arvioinnissa ilmeni että alle 3-vuotiaat viihtyvät aivan yhtä hyvin päivähoidossa kuin isommatkin lapset. Pienillä lapsilla oli kuitenkin enemmän pelkoja päivähoidossa. Tätä varten on tehty työkalu, jolla pyritään madaltamaan pienten lasten kynnystä aloittaa päivähoito. Tarkoituksena on että lapsi saa kontaktin kaikkiin päiväkotiryhmän loukkoihin ja muihin lapsiin. Samalla hän kytkee näihin uusiin asioihin oman turvallisen kokemuksensa. Työkalu on ladattavissa täältä.

Symposium Taiwanissa 14-15.5.2013

National Academy for Educational Research (NAER) of Taiwan on julkaissut kutsun toiseen agenssia ja oppimista käsittelevään konferenssiin. Symposium on on osa Orientaatioprojektia, joka on yhteisprojekti Helsingin yliopiston, projektiin osallistuvien kuntien, NAERin ja Hong Kong Institute of Educationin kanssa. Symposium pidetään Taipein kampuksella 14-15.5.2013. Symposiumissa käydään läpi projektin tuloksia ja siihen voi osallistua myös laajemmin teemalla Agenssi ja Oppiminen. Kutsu symposiumiin on täällä. Vuonna 2010 järjestettyyn ensimmäiseen konferenssiin voi tutustua täällä. Lähde mukaan! Konferenssin lisäksi ohjelmassa on runsaasti mielenkiintoisia tutustumiskohteita ja keskusteluja.

Vihdissä liikunnallisia kehitystehtäviä

Orientaatioprojektin, Vihdin kunnan ja Valo ry:n (Nuoren Suomen) yhteishankkeena työstettävät liikunnalliset ratkaisumallit etenevät. Kaikki kolme osapuolta ovat sitoutuneet pitkäjänteiseen kehitystyöhön, jossa yhdistyvät tutkimuspohjainen tilanteen kartoitus, varhaiskasvatuksen liikunnallinen asiantuntemus ja käytännön varhaiskasvatustyön kehittäminen. Mallit ovat valmiina toukokuussa. 16.1. kokoontumisessa  yksiköidenjohtajat muun muassa rakensivat ajatuksia herättävän mallin siitä, miten liikunnallisissa toiminnoissa usein syrjään jäävät arat lapset saataisiin rohkaistumaan liikkumaan.

Heli Söderqvistin kandidaatintyö lasten peloista

Heli Söderqvist on käyttänyt kevään 2012 laadun arvioinnin tuloksia tehdessään kandidaatintyönsä lasten peloista päivähoidossa. Tutkimusraportti sisältää runsaasti lasten omia puhuttelevia kuvauksia.  Tutkimustuloksista voi todeta, että lapsia ei yleensä pelota päivähoidossa. Lapsista 71 % ei pelännyt eikä ollut kokenut pelkoja päivähoidossa. Tutkimustulos osoittaa, että 29 % lapsista on kokenut pelkoja päivähoidossa joskus tai heitä on välillä pelottanut. Tyttöjä oli pelottanut useammin kuin poikia. Pienemmät lapset pelkäsivät enemmän kuin isommat. Hoitomuotojen välillä ei ollut eroja. Kasvatushenkilöstön arvio päiväkotiryhmän kiireestä ja kaaoksesta korreloi lasten pelkojen kanssa. Pelkoja lapsille aiheuttavat sosiaaliset tilanteet kuten kaverisuhteet ja kiusatuksi tulemisen pelko. Päivähoito itsessään aiheuttaa lapselle pelkoja fyysisen ympäristön ja uusien tilanteiden kautta. Päivähoitohenkilökunta pelottaa myös lapsia. Ikävä ja vanhemmista eroaminen päivän ajaksi on myös yksi lapsen pelon aiheuttaja. Tutustu Helin työhön tästä.