Viikon vainaja: Iitti-special, osa 3

Aiemmissa Iitti-bloggauksissa (osa 1 ja osa 2) on esitelty Iitin kirkkomaan ilmeisesti ainoa 1700-luvun hauta. Hautakiven neljästä nimestä käsiteltiin niissä kaksi ensimmäistä, joten jatketaan seuraavan nimen parissa:

Deras måg öfv. och ridd.
G. A. Arenkihl
född D. 8 Feb. 1773
död D. 19 Nov. 1810

(Heidän vävynsä eversti ja ritari
G. A. Arenkihl
synt. 8. helmikuuta 1773
kuoll. 19. marraskuuta 1810)

”Heidän vävynsä” viittaa edellisten osien päähenkilöpariskuntaan Georg ja Anna Charlotta Brunowiin. Heidän nuorin tyttärensä Fredrika Wilhelmina meni 25.12.1806 naimisiin majuri ja ritari Gustaf Adolf Arnkihlin kanssa. Tässä lienee kyse siitä samaisesta majuri G. Arnkihlista, joka Suomen sodan aikana oli Uudenmaan kevyen rakuunarykmentin komentaja, ja jonka kerrotaan ensimmäisenä ilmoittaneen venäläisten joukkojen rajanylittämisestä varhain aamulla 21. helmikuuta 1808 – ilmoittaneen siis Suomen sodan alkamisesta. Uransa G. A. Arnkihl lienee aloittanut Armeijan Laivastossa, ja sieltä hän siirtyi 1794 Uudenmaan jalkaväkirykmenttiin ja sittemmin vuonna 1805 jo mainittuun rakuunarykmenttiin.

Aiemminkin Arnkihlin suku oli jo Brunoweille tuttu, sillä Gustaf Adolfin täti, Maria Christina Arnkihl, palveli taloudenhoitajattarena Brunowien taloudessa Loviisassa 1780-luvun alussa. Häntä ei löydy enää Iitin rippikirjoista Brunowien muuttaessa Perheniemen kartanoon, mutta koska hän meni kartanossa vuonna 1784 naimisiin loviisalaisen vankilanvahtimestari Anders Plomqvistin kanssa, on hän ilmeisesti kuitenkin tullut Brunowien kanssa hetkeksi Perhenimeen ennen avioliittoaan. Maria Christina ei tosin kauan saanut kellua avioliiton rauhaisassa satamassa, sillä hän kuoli kaksi kuukautta myöhemmin joulukuussa 1784 60-vuotiaana keltatautiin ja hänet haudattiin Loviisan kirkkoon.

Yhtä kaikki, aatelisten kartanonomistaja Brunowien tytär meni siis naimisiin perheen taloudenhoitajattaren veljenpojan kanssa. Alkavatko sääty-yhteiskunnan raja-aidat siis horjua? No, eivät ehkä sentään kovin rajusti. Veljenpoika Gustaf Adolf Arnkihl oli Raaseporin läntisen kihlakunnan kruununvoudin ja lääninkamreerin poika, äitinään Tenholan kirkkoherran tytär, eli taustalla oli vakaata pappis- ja virkamiessukua. Ja toki hän oli luonut itselleen jo huomattavan sotilasuran. Eikä täti taloudenhoitajatarkaan ollut mikä tahansa kyökkipiika, vaan palvellut mm. maaherra H. J. Wreden ja pormestari Jacob af Forsellesin luona. Sitä paitsi taloudenhoitajattarena toimiminen oli jopa köyhtyneelle aatelisrouvalle hyväksytty ansiotyö – mutta palataan siihen vähän myöhemmin.

Pariskunta Arnkihl asui ensin ilmeisesti Loviisassa ja siellä syntyi heidän ensimmäinen lapsensa, isoäitiensä mukaan nimetty Lovisa Charlotta, toukokuussa 1808. Kastettujen luettelossa lukee, että kasteen toimitti Iitin pastori Östberg eli mahdollisesti lapsi syntyikin Iitissä, vaikka kirkonkirjoihin hänet merkittiinkin vanhempiensa virallisessa asuinkaupungissa Loviisassa. Oletettavasti majuri Arnkihl itse oli Suomen sodan takia joukkoineen kaukana kotoa joko perääntymässä tai suunnittelemassa kevään 1808 vastahyökkäystä, joten vaimo on hyvin todennäköisesti palannut lapsuudenkotinsa turviin synnyttämään esikoistaan.

Kauan ei kuitenkaan perheonni kukoistanut, sillä everstiksi sittemmin ylennyt Gustaf Adolf Arnkihl kuoli hautakiven mukaan 19. päivä marraskuuta 1810 (Iitin haudattujen luettelon mukaan 12. päivä) halvaukseen vain 37-vuotiaana. Se, että hän päätyi samaan hautaan ja hautakiveen appivanhempiensa kanssa viittaa siihen, että Arnkihlien perhe vietti tuolloin aikaa Iitissä, joko Perheniemessä tai jollakin muulla lähitilalla.

Miehensä kuollessa Fredrika Wilhelmina odotti toista lastaan, joka syntyi viisi kuukautta isänsä kuoleman jälkeen huhtikuussa 1811 Perheniemen kylässä, Massin talossa. Massin taloa ei tuon vuosikymmenen rippikirjoista tunnu löytyvän, mutta se lienee sijainnut Iitin Sääskjärven eteläpuolella, vastarannalla Perheniemen kartanosta. Poika kastettiin Gustaf Georg Carliksi; nimi jossa näkyy niin hänen isänsä kuin molemmat isoisätkin.

Vuotta myöhemmin Fredrika Wilhelmina muutti lapsineen Porvooseen, jossa poika Gustaf kuoli tuhkarokkoon vuonna 1816. Anoppi-Arnkihl, Lovisa von Glan, asui heidän luonaan lähes koko 1820-luvun, kunnes muutti tyttärensä perheen luo Vihtiin. Toimeentulonaan leskirouva Arnkihlin perheellä oli rippikirjan mukaan ainakin everstin leskelle maksettava eläke.

Ainakin vuoteen 1829 asti äiti ja tytär asuivat Porvoossa. Vuonna 1831 tytär Lovisa Charlotta meni naimisin kapteeni Anders Lorentz Munsterhjelmin kanssa. Nuoripari asui lasten syntymäpaikoista päätellen ensin Kuopiossa, sitten Vaasassa ja Oulussa. Ja luultavasti äiti Fredrika Wilhelmina asui edelleen heidän kanssaan, koska Vaasasta leskirouva Arhkihl, tytär Lovisa Charlotta ja sotilasurastaan luopunut vävy Musnterhjelm ovat vuoden 1840 tienoilla muuttaneet Helsingin pitäjän Håkansbölen (Fagerlundin) kartanoon. Heidän seitsenlapsiselle perheelleen (yksi tyttäristä kuoli pienenä) rakennettiin nykyistä jugend-rakennusta edeltänyt Håkansbölen päärakennus. Munsterhjelmit omistivat myös Dickursbyn (Tikkurilan) kartanon, jonka maille Anders Lorentz 1860-luvulla perusti Tikkurilan Väritehtaiden esiasteen, pellavaöljypuristamon ja vernissakeittämön.

Fredrika Wilhelmina Brunow kuoli vuonna 1851 tyttärensä perheen luona Håkansbölen Fagerlundissa 67-vuotiaana. Hänen tyttärensä Lovisa Charlotta kuoli vain kaksi kuukautta myöhemmin.

Loppukaneettina vielä, kun aikaisemmin lupasin palata taloudenhoitajattarien sosiaaliseen asemaan, mainittakoon että pariskunta Arnkihlin vävy A. L. Munsterhjelm esiintyy myös professori Kirsi Vainio-Korhosen tuoreehkossa kirjassa Sofie Munsterhjelmin aika. Anders Lorentz Munsterhjelmin sisko on nimittäin kirjan Sofia Munsterhjelm; aatelisnainen, joka hulttiomiehen hävittäessä perheensä rahat elättää lapsensa ompelutöillä ja jopa taloudenhoitajattarena Aurora Demidovan (paremmin tunnetaan Karamzinina) luona… (Toinen Vainio-Korhosen kirjojen Sofioista, Sophie Creutz, muuten taas oli Anders Lorentzin isoäiti.)

Taloudenhoitajattaren ammatti oli siis 1800-luvulla jo jotakin muuta kuin vain korkeaan asemaan nousseen piian homma. Olihan jopa suotavaa, että hushållerskalla oli aiempaa, laajaa kokemusta kartanon tai suuren kaupunkitalouden ylläpidosta ja mielellään myös sen verran sivistystä, että hänen oli mahdollista suoriutua työn kirjanpidollisista puolista. Köyhät papintyttäret olivatkin toinen sovelias ryhmä tähän ammattiin. Eivät aatelisnaiset tietenkään kilpaa jonottaneet päästäkseen palkollisiksi toisen taloutta hoitamaan, mutta se oli yksi niistä harvoista töistä, joita he saattoivat tehdä säädystään putoamatta.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *