Tekijä: Maria Kylänkoski

Julkaistu

Sponsorihakukirjeistä twiitteihin – Ammattipurjehtijan työssä tarvittavat kielelliset taidot saattavat yllättää

Tapio Lehtinen ei ole mikään sunnuntaipurjehtija, vaan esimerkki siitä, millaisia asioita äärimmäisellä intohimolla ja rakkaudella lajiin voi saavuttaa. Yksin maailman ympäri purjehtinut Lehtinen kohtaa työssään monenlaisia tekstejä ja tilanteita, joissa niitä pitää myös itse tuottaa.

Tapio Lehtinen on yksi kuudesta ihmisestä, jotka ovat suorittaneet loppuun Golden Globe Race -kilpailun, eli purjehtineet maailman ympäri yksin, pysähtymättä ja ilman nykyaikaista teknologiaa. Vuoden 2018 kilpailu, johon Lehtinen osallistui, järjestettiin kilpailun 50-vuotisjuhlavuoden kunniaksi. Lehtinen on purjehtinut lapsesta asti ja nimittää itseään elämäntapapurjehtijaksi. Koulutukseltaan hän on tuotantotalouden diplomi-insinööri, mutta työskentelee ammattipurjehtijana ja omistaa myös alaan keskittyvän yrityksen. Seuraavien kahden vuoden aikana on luvassa kaksi uutta purjehduskilpailua, Golden Globe Race 2022, sekä Ocean Globe Race vuonna 2023, johon Lehtinen osallistuu yhdessä miehistön kanssa.

Lokikirjan kirjoittamista ja twiittejä

Lehtisen työhön kuuluu paljon muutakin kuin itse purjehtiminen, yhtenä osa-alueena erilaisten tekstien käsittely ja tuottaminen. Purjehtijana hän lukee ja hyödyntää muun muassa ohjekirjoja, manuaaleja, karttoja, säätiedotuksia, viestejä sekä tiedotteita. Itse hän kirjoittaa esimerkiksi lokikirjoja, joilla kartoitetaan purjehdusmatkojen etenemistä.

Yleisesti ottaen lokikirjan rakenteelle tai sisällölle ei ole tiukkoja vaatimuksia. Golden Globe Race -kilpailussa siitä oli kuitenkin löydyttävä kaikki sijainnin määrittelemiseksi tehdyt toimenpiteet, kuten sekstantin avulla tehdyt laskutoimitukset. Kirjaa oli pidettävä myös radioyhteyksistä. Toisin sanoen lokikirjan oli osoitettava, ettei kilpailija ole käyttänyt esimerkiksi GPS-navigaattoria. Muuten se, mitä lokikirjaan kirjoittaa, oli kilpailun aikana purjehtijan itse päätettävissä.

Myös sosiaalinen media ja sen sisällön tuottaminen liittyy olennaisesti purjehtijan työhön, sillä esimerkiksi sponsorien hankinnassa näkyvyys on hyödyksi. Golden Globe Race -kilpailussa purjehtijoita vaadittiin julkaisemaan vähintään yksi Twitter-päivitys päivässä, mihin Lehtinen suhtautui aluksi hieman vastahakoisesti. Twiitit lähetettiin satelliittipuhelimella, ja niiden oli oltava vähintään 60 merkkiä. “Päätin, että lopetan kiukuttelun ja plöräytän sinne mitä mielessä milloinkin oli”, Lehtinen nauraa.

Sponsorihankinta “kuin nyrkkeilyä”

Koska Golden Globe Race 2018 järjestettiin turvallisuusvälineistöä lukuun ottamatta vuoden 1968 alkuperäisillä säännöillä, vaati siihen osallistuminen runsaasti valmistautumista ja työtä. Tekstitaitojen osalta tärkein, raskain ja vaativin osa kilpailua on Lehtisen mukaan kuitenkin sponsorien hakeminen, joita ilman kilpailuun osallistuminen olisi mahdotonta.

Tällä hetkellä käynnissä on sponsorihankinta vuoden 2023 Ocean Globe Race -kilpailuun, johon Lehtinen osallistuu kymmenhenkisen miehistön kanssa. Lehtisen keski-iältään 24-vuotias miehistö valmistelee vuoden 2023 purjehdusta työryhmissä, joista yhden tehtävänä on varain- ja sponsorihankinta. Sponsorihankinta etenee niin, että Lehtinen käy työryhmän kanssa firmalistoja läpi ja analysoi yhteistyökumppanuutta, joka voisi toimia. Tämän jälkeen valittua yritystä lähestytään sähköpostitse. Ensimmäisen sähköpostin avulla luodaan ensivaikutelma, jonka tekemiseen annetaan tilaisuus vain kerran. Lehtinen kuvaa, kuinka viesti pyritään viilaamaan niin, että yrityksen mielenkiinto herää ja aikaa tunnin videopalaverille löytyy.

Sponsorihakutiimi tekee lujasti töitä saavuttaakseen 1,3 miljoonan euron tavoitteen. Lehtinen kertoo ottaneensa tiiminsä kanssa yhteyttä 200–300 firmaan, ja noin yksi kolmestakymmenestä on suostunut. “Sanon aina tiimilleni, että se on kuin nyrkkeilyä”, Lehtinen kertoo. “Voittajakin on voitostaan huolimatta ottanut monta kymmentä kipeää iskua vastaan.”

Sponsorihakuun liittyvä tekstintuottaminen on Lehtisen mukaan pitkälti tiimityötä, jossa ideoita pallotellaan puolin ja toisin. Parhaimmillaan teksti syntyy siten, että joku tekee pohjan, jota viilataan yhdessä tiimin kanssa. Tiimi työskentelee hyvin oma-aloitteisesti ja hoitaa itsenäisesti jopa yhteydenottoja firmoihin. Lehtinen on kuitenkin mielellään mukana prosessin siinä osassa, johon kuuluu lähestyttävien firmojen taustojen tarkistaminen ja sen varmistaminen, että viestin muotoilu resonoi firman tilanteen ja tavoitteiden kanssa.

Oma kirja ja intohimona kaunokirjallisuus

Vuonna 2020 Lehtisen yksinpurjehduksesta julkaistiin kirja, jonka on kirjoittanut Helsingin Sanomissa pitkän uran urheilutoimittajana tehnyt Ari Pusa. Kirjoitusprosessi oli ajoittain vaativa, sillä pitkästä urastaan huolimatta Pusalla ei ollut omakohtaista kokemusta juuri purjehtimisesta, ja hän kirjoitti kirjan ensimmäisen version lähes pelkästään radioamatöörien raporttien pohjalta. Radioamatöörit olivat Suomesta käsin Lehtisen apuna toiminut ryhmä, jonka avulla hän piti yhteyttä Suomeen ja sai paljon tärkeää informaatiota kilpailun aikana. Myös seuraavasta purjehdusmatkasta, syksyllä 2022 starttaavasta toisesta Golden Globe Racesta on tavoitteena tehdä kirja, joka näillä näkymin kirjoitetaan sekin Ari Pusan kanssa.

Myös kaunokirjallisuudella on merkittävä rooli Lehtisen työssä. Pitkillä, jopa liki vuoden mittaisilla, purjehduksilla hän voi yhdistää kaksi intohimoaan ja uppoutua pitkiin romaaneihin. Lehtinen toteaa, että lukeminen kilpailun aikana on kiinni omasta halusta, mutta kokee itse tällä olevan olennainen rooli omilla purjehduksillaan. Häntä huolettaa nuorten vähentynyt lukuinto, ja tuleville purjehtijoille hän haluaa korostaa lukemisen merkitystä. “Hyvän kaunokirjallisuuden avulla voi elää monia muita elämiä kuin vain omansa, se rikastuttaa ja laajentaa elämää”, Lehtinen kuvaa. Hän uskoo, että lukemalla hän voi muokata sujuvammaksi myös omaa kirjoittamistaan – edes pykälän verran.

 

Saara Päivinen, Anni Ranta ja Rosa Mattila  

Julkaistu

Rehtori on yksinpuurtaja ja ohjeiden noudattamisen mestari

Tomi Ojanen toimii rehtorina Pihlajamäen ala-asteen koulussa. Hänen työpäiväänsä kuuluu juoksevien asioiden hoitamista, ajatusten vaihtamista opettajien ja koulusihteerin kanssa sekä erilaisten tekstien kirjoittamista ja lukemista. Tekstit ovat Ojasen ammatissa hyvin tärkeitä, ja niiden parissa hän työskentelee usein yksin työhuoneessaan.

Rehtorin työssä ei ole kahta samanlaista päivää. Välillä työpäivät kuluvat kirjoittamisen parissa, kun taas joskus suuren osan työpäivästä vie erilaisten tekstien lukeminen. Myös erilaiset kokoukset, infotilaisuudet ja koulun juhlapäivät tuovat työpäiviin vaihtelua. Rehtorin ammatissa teksteihin liittyvät tehtävät painottuvat usein esimerkiksi opettajille suunnattujen ohjeiden laatimiseen: Tomi Ojanen muokkaa ja suodattaa Helsingin kaupungilta tulleet ohjeet sellaisiksi, että ne pätevät ja soveltuvat hänen yksikköönsä. Vaikka Ojanen työskentelee suuren työyhteisön keskellä ja toimii vuorovaikutuksessa oppilaiden, opettajien ja muun henkilökunnan kanssa, hänen työhönsä kuuluu myös paljon yksin puurtamista.

Ei mitään ”höpöhöpökieltä” – rehtorin tekstejä määrittelevät tarkat raamit

Vaikka useimmat huoltajille ja henkilökunnalle suunnatut tekstit saa muotoilla oman harkinnan mukaan, rehtorin on kyettävä laatimaan tekstejä myös tarkkoja ohjeita noudattaen. Olennaista on myös se, että rehtori tuottaa tekstejä pääsääntöisesti itsenäisesti – siksi vastuu ohjeiden noudattamisesta lepää hänen harteillaan.

Ojanen kirjoittaa esimerkiksi vakinaisten opettajien virkaanottopäätöksiä, joiden sisältö ja muoto on määritelty hyvin tarkkaan. Ojanen muistelee 20 vuoden takaisia ohjeistuksia, jotka ulottuivat aina fontteihin saakka: ”Piti käyttää Arial 12 -kirjasinta kaikissa kaupungin virallisissa asiakirjoissa. Olen käyttänyt sitä siitä lähtien ja käytän edelleen.” Vaikka näin tarkkoja ohjeistuksia ei usein enää anneta, virkaanottopäätöksien kirjoittaminen on edelleen pikkutarkkaa työtä. Yksikin virhe riittää siihen, että aluepäällikkö tai HR-assistentti käännyttää tekstin välittömästi takaisin. ”Mokaamiseen ei ole varaa”, rehtori tiivistää.

Tarkat raamit pätevät myös koulun johtokunnan kokouksia varten laadittaviin esittelyteksteihin. Kirjallinen materiaali jää pysyvästi arkistoihin, joten kieliasun on oltava sen mukainen. Ojasta lainaten: ”Ne eivät voi olla mitään höpöhöpökieltä.” Tällaisetkin tekstit rehtori tuottaa itsenäisesti, joten oikeanlaisen ilmaisutavan löytäminen on pääsääntöisesti hänen vastuullaan.

Kokenut rehtori piilottaa persoonansa ja välttelee ammattijargonia

Rehtorin on huomioitava ilmaisutavassaan se, kenen tai keiden kanssa viestii: Virallisten tahojen, kuten aluehallintoviraston, kanssa kommunikoidessa on noudatettava erityistä tarkkuutta ja pysyteltävä jokseenkin ”persoonattomana”, jotta vältytään epäselvyyksiltä. Sen sijaan kollegan sähköpostiin vastatessa on sallittua käyttää arkisempaa koodia ja siten tuoda viesteihin myös enemmän persoonallisuutta.

Työn parissa vietetyt vuodet näkyvät Ojasen ammattitaidossa. Hän kertoo, että uran alkutaipaleella hänen kirjoittamissaan teksteissä näkyi enemmän hänen oma persoonansa. Silloin saamastaan palautteesta Ojanen on myös oppinut olemaan varovaisempi, ja nykyään hän kirjoittaa muodollisempaa tekstiä. Ojanen kertoo, ettei hän voi rehtorina tuoda teksteissä esiin omia mielipiteitään, ja korostaa: ”Täällä tehdään niitä hallinnollisia töitä, jotka Helsingin kaupunki on määrännyt tehtäväksi, ja poliitikot hoitavat sitten omaa rooliaan.”

Persoonan häivyttämistä on myös se, että teksteissä vältetään ammattislangin ja -sanaston käyttämistä silloin, kun kohderyhmä ei niitä ymmärrä. Esimerkiksi huoltajille suunnatuissa kuukausitiedotteissa Ojanen kertoo suosivansa yleistajuisia käsitteitä, jotta kohderyhmä eli huoltajat ymmärtäisivät sisällön mahdollisimman hyvin. ”Vanhemmille pitää puhua sellaisilla termeillä, että he ihan oikeasti ymmärtävät. Sitten taas opettajilta voi vaatia, että heidän pitää hallita ammattikieli. Heille puhutaan vähän erityylisesti”, Ojanen toteaa.

Silmäilyn jalo taito

Kirjoittamisen lisäksi rehtorin työhön sisältyy paljon lukemista. Pääosin Ojanen lukee työssään hallinnollisia tekstejä, kuten virallisia tutkimusraportteja ja koronaohjeistuksia. Joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta rehtori lukee tekstejä yksin, ja hänen vastuullaan on ymmärtää lukemansa tekstit. Jos hän ei ymmärrä lukemaansa, hänen on vaikea välittää tietoa eteenpäin koulun henkilökunnalle ja huoltajille.

Rehtorin työssä lukutaidon on siis oltava hyvällä tasolla. Luettavia tekstejä on paljon, ne voivat olla keskenään erilaisia ja jotkin voivat vaatia erityistä keskittymistä. Ojanen kertoo, että ydinasian löytäminen tekstistä on tärkeä taito. Hän myös toteaa silmäilevän lukemisen olevan hyödyllistä pitkien tekstien kanssa, sillä rehtorin työaika on rajallinen. ”Esimerkiksi raportit ovat sellaisia, että ei niistä voi lukea kaikkia sivuja. Ei aika riitä semmoiseen”, Ojanen tarkentaa.

Rehtori hukkuu teksteihin, mutta ”se on tätä päivää”

Tekstityötä voisi Ojasen mukaan olla hieman vähemmän. Tekstien tulva on todella suuri. Kiire on koko ajan läsnä, ja kirjoitetun tekstin laatu saattaa kärsiä. ”Tekstit ovat varmasti riittävän hyviä, mutta aina voisi vähän parantaa”, Ojanen sanoo.

Rehtorin työtä helpottaa, jos hänelle tarjotaan valmis tekstipohja, jota muokata omanlaisekseen. Ojanen pohtii myös mahdollisuutta saada avuksi työntekijä, joka voisi jakaa hänen kanssaan vastuuta tekstien tuottamisesta: ”Olisi vaikeaa miettiä sellaisia ihmisiä, jotka tuottaisivat minulle tekstiä. Sellaisia ei oikein tahdo löytyä”, Ojanen toteaa. Ojanen on tyytyväinen työhönsä, vaikka tekstityön määrä onkin suuri. ”Sille ei varmaan oikein voi mitään. Se on tätä päivää.”

 

Julia Roos, Tinna Virpo, Helmi Wiikeri ja Jarna Örö

Julkaistu

Ohjaaja välittää tekstin näyttämölle

Sirpa Riuttala on todellinen teatterialan moniosaaja. Teatterikorkeakoulusta valmistumisensa jälkeen hän on toiminut Ylioppilasteatterin taiteellisena vastaavana ja ohjannut useita menestyneitä teoksia useille eri näyttämöille ympäri Suomea. Tekstejä syntyy produktioiden eri vaiheissa runsaasti.

Kuva: Marko Virtanen

Teatteriohjaaja Sirpa Riuttala tekee töitä tekstien parissa lähes sata prosenttia työajastaan. Ohjausprosessissa näytelmä ja sen erilaiset kirjalliset muodot, näyttämötekstit, ovat se, mistä lähdetään liikkeelle. Niitä luetaan lakkaamatta ja työstetään kaikissa produktion vaiheissa.

Näyttämötekstiä työstetään yksin ja työryhmässä

Vaikka näyttämöteksti edustaa ohjaajan työssä yleisintä tekstilajia, ei prosessi sen työstämisessä näyttämölle suinkaan ole yksitoikkoisesti vain lukemista. Teksti näyttelee eri osaa eri työvaiheissa: se on lukemisen lisäksi välillä tuotettavana yksin tai työryhmän kanssa, välillä tulkinnan tai pohdinnan alla. Se on produktion keskipiste, joka muuttuu prosessien aikana ja siirtyy lopulta näyttämölle. Ohjaajan työssä Riuttala kertoo näyttämötekstin kulkevan mukana koko ajan joko esimerkiksi oman itsen, assistentin tai kuiskaajan välityksellä. Lisäksi näytelmää työstettäessä ohjaajalla itsellä on tärkeä olla käsissään ohjaussuunnitelma.

Suomen kaikissa laitosteattereissa teoksen ohjaamisen prosessi pysyy kohtuullisen samankaltaisena, jo teatterikorkeakoulussa opetetun mallin kaltaisena. Teatteriohjaaja ennakkosuunnittelee esitystä joko yksin tai muiden kanssa. Laitosteattereissa ohjaajan tavalliseen työpäivään kuuluu paljolti istumista ja näyttelijöiden seuraamista ja ohjaamista. Prosessista riippuen ohjaaja osallistuu enemmän tai vähemmän muiden tekemiseen.

Välillä näyttämötekstit muokkautuvat tai syntyvätkin työryhmän yhteistyönä. Yhteistyö voi olla vaikkapa näyttelijöiden kanssa käytyjä neuvotteluja esimerkiksi taiteellisesta toteutuksesta. Ylioppilasteatterissa on syntynyt myös niin sanotusti päällekirjoitetusti luotu näytelmä Seitsemän siskosta Aleksis Kiven alkuperäisteoksesta Seitsemän veljestä. Päällekirjoittamisella Riuttala viittaa prosessiin, jossa näytelmän alkuperäistekstiä mukaillen kirjoitetaan uusi näytelmäteksti. Lisäksi näyttelijöiden kommunikointi tai harjoituksien improvisaatio tuottaa joskus hedelmää niin, että monen kerran jälkeen syntyy oikeanlainen dialogi, jonka kautta näyttämöteksti syntyy valmiiksi. Ohjaajan rooli on artikuloida ohjeet työryhmälle metodisesti ja auttaa tekstin tulkinnassa. Riuttalan sanoin näyttelijä ikään kuin kantaa tekstiä kehossaan ja ohjaaja toimii välittäjänä tekstin ilmenemisessä näyttämöllä halutulla tavalla.

Näytelmä rakentuu lakanalle

Esityksen ennakkosuunnittelemisessa Riuttala mainitsee tärkeänä työkaluna käytettävän lakana-nimistä mallia, jota on opetettu muun muassa Teatterikorkeakoulussa. Lakana on eräänlainen suunnitteluväline, jolla ohjaaja pääsee näyttämötekstin kokonaisuuteen käsiksi levittämällä näyttämötekstin valtavaksi tasoksi, lakanan kaltaiseksi paperijanaksi. Näytelmä ikään kuin puretaan osiin lakanan avulla: siitä käyvät ilmi esimerkiksi kohtaukset, roolihenkilöt, puvustus ja se, mitä milloinkin tapahtuu ja miksi. Riuttalan mukaan lakana pilkkoo näytelmän loogisesti osiin, mutta tuo näkyväksi sellaisia osasten välisiä suhteita, jotka sitovat näytelmän kokonaisuudeksi.

Produktion eri vaiheissa syntyy myös assosiaatiotekstejä, jotka Riuttalan tapauksessa merkitsevät esimerkiksi sanalistoja, runoja, parenteeseja eli toiminnankuvausta tai mitä tahansa vapaata kirjoittamista aiheesta, jonka ohjaaja kokee hyödylliseksi. Kyseiset tekstilajit auttavat ohjaajaa pääsemään eteenpäin ja syvemmälle prosessissa.

Työelämän opit ja haasteet

Riuttala on opiskellut Helsingin yliopistossa kotimaista kirjallisuutta sekä valmistunut Teatterikorkeakoulusta teatteritaiteen maisteriksi ohjauksen koulutusohjelmasta. Vaikka Teatterikorkeakoulun näytelmäanalyysitunnit antoivatkin paljon eväitä tekstityöhön, Riuttala kokee oppineensa vielä paremmaksi dramatisoijaksi työelämässä. Se taas näkyy lopputuloksena näyttämöllä ja hahmotuskyvyn parantumisena näyttämötekstiä käsitellessä.

On kuitenkin työelämän tekstitaitoja, joista pitkäkään opintotaival ei ole kerryttänyt tarpeellista harjoitusta. Teatteriohjaaja saattaa esimerkiksi joutua laatimaan apurahahakemuksia, joihin hänen tulee pukea sanoiksi liike- tai materiaalilähtöisiä teoksia. Tällaisten teosten artikulointi teksteiksi voi olla todella haastavaa. Ohjaaja saattaa joutua tahtomattaan määrittelemään teosta tavalla, joka tekee siitä liian painavan tai luo työryhmään tarpeetonta hierarkiaa.

Teatteriohjaajana laitosteatterissa, taiteilijana koulukodissa

Vaikka teatteriohjaajan työnkuvasta voi hahmottaa tiettyjä hyväksi havaittuja toimintamalleja ja työkaluja, luovalla alalla työskenteleminen takaa sen, ettei yksikään työpäivä ole samanlainen kuin edellinen. Jokaisen päivän keskiössä on kuitenkin näyttämöteksti, jonka pohjalta toimitaan joka ikinen päivä. Vaikka teatterikorkeakoulu antaa tuleville ohjaajille loistavat eväät tulevaisuuden kannalta, työssä kehittyy lopulta vain jatkuvan toiston kautta. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.

Teatteritaiteen maisteri tekee työtä taiteen kentällä monipuolisesti. Hän kirjoittaa ja esittää omia tekstejään. Keväällä 2022 Riuttala on aloittanut työt taiteilijana koulukodissa. Hän kerää sieltä aineistoa, tutustuu nuoriin ja työntekijöihin sekä koulukodin arkeen. ”Tarkoitus on käsitellä rajan tematiikkaa – tutkia, milloin nuori tai työntekijä on ylittänyt jonkin rajan ja milloin heidän rajojaan on rikottu.” Aineistosta on myöhemmin tarkoitus työstää kaunokirjallinen teksti, kuunnelma tai monologi, Riuttala kertoo innoissaan. Mieleisintä tekstityötä Riuttalalle on omien luovien tekstien kirjoittaminen.

 

Pinja Kalliokoski, Iina Immonen ja Emilia Hämäläinen