Biologian moniammattilaisen mutkittelevat polut: Haastateltavana Tieteen termipankin kuukauden asiantuntija, kasvi- ja sienitieteilijä Vanamo Salo

Alppiharjusta Tunturi-Lapin kautta Palousen kukkuloille ja biologian moniammattilaiseksi päätyneen Vanamo Salon työn jälki näkyy vahvasti Tieteen termipankissa.

Vanamo on laatinut tammikuuhun 2024 mennessä termipankkiin 241 uutta käsitesivua ja tehnyt 3222 muokkausta ja lisäystä olemassa oleville käsitesivuille. Ja lisää tulee koko ajan!

”Mielenkiintoista työtä, josta itsekin opin aina jotain uutta.”

Kiinnostus kasvimaailmaan alkoi jo lapsena

”Kävin yhdeksänvuotiaana perheeni kanssa Lapissa. Oli kesän loppu, ja ihastuin tuntureiden kasveihin.” Pienen tytön silmiin karun näköisen maaston, tunturikankaan, kirkasväriset kukat tekivät lähtemättömän vaikutuksen.

Matkalla käytiin niin läntisessä Tunturi-Lapissa kuin päälaellakin. Ja aina Jäämeren rannoilla Norjan Hammerfestissa ja Honningsvågissa.

Kasvimaailmaan Helsingin Alppiharjun kasvatti oli tosin tutustunut jo Vammalan Nälkälänmäessa, jossa isän koti sijaitsi ja jossa täti hoiti isoa monilajista puutarhaa upeine koriste- ja monine hyötykasveineen.

Monipuolinen asiantuntija

Vanamo pääsi ensiyrittämällä vuonna 1980 opiskelemaan biologiaa Helsingin yliopistoon.

Valmistumiseen meni kymmenen vuotta, jonka aikana Vanamo syvensi tietämystään mm. systemaattis-ekologisen kasvitieteen, fysiologisen kasvitieteen, morfologis-ekologisen eläintieteen, fysiologisen eläintieteen, perinnöllisyystieteen ja mikrobiologian alalla. Mahtui mukaan opintoja myös Venäjän kielestä ja kirjallisuudesta, filosofiasta ja tilastotieteestä.

”Tarjolla olevista kursseista taisi jäädä talviekologia Kilpisjärvellä lähes ainoana käymättä.”

Kursseja tuli suoritettua tuplasti sen verran, mitä tutkintoon olisi tarvittu.

”Ajattelen edelleen, ettei se syöne yhteiskunnan voimavaroja, jos istun useammalla luennolla kuin pitäisi.”

Työteko alkoi opiskelujen lomassa jo vuonna 1983 systematiikan laboratoriossa, jossa Vanamo ensimmäisenä työnään teki puuanatomisia leikepreparaatteja suomalaisista puulajeista puuanatomian kurssia varten.

Tämän jälkeen työt jatkuivat laboratoriossa erinäisissä työtehtävissä. Samalla alkoi selkiintyä myös tutkimusaihe gradua varten sarakasvien loisina elävistä nokisienistä. Se oli hyppy kasveista sieniin.

Ikuinen pätkätyöläinen ja opiskelija

Koko opiskeluajan Vanamo teki töitä useissa eri paikoissa: erinäisiä tehtäviä kasvitieteen laitoksessa, kasvimuseossa Kaisaniemessä ja elektronimikroskopian laitoksessa Ruskeasuolla. Maastobiologin tehtäviin hän perehtyi Metsäntutkimuslaitoksella.

”Ilmasaasteet olivat tuolloin tapetilla ja teimme useita metsävaurioarvioita havupuiden harsuuntumisesta ja jäkälien kunnosta tavallisten puumittausten ja kasvipeiteinventointien lisäksi.”

”Mittaukset tehtiin aina tuplasti kahden henkilön voimin, sillä valtakunnan metsien 8. inventoinnin maastoryhmä kävi paikoilla ennen minua ja työpariani. Olin siis kakkosbiologina Parkanon tutkimusasemalla ja lisäksi mm. Ahvenanmaalla Jomalassa, Eckerössä ja Geta-vuoren lähistöllä.”

1990-luvun puolivälissä Vanamo sai päätoimisen tuntiopettajan pestin puoleksitoista vuodeksi kasvibiologian laitokselta maatalous- ja metsätieteellisestä tiedekunnasta Viikistä. Pesti jatkui ja Vanamo sai assistentuurin, joka jatkui vuoteen 2000 asti. Hän opetti kaikkea laidasta laitaan, niin kasvien ja sienten lajintuntemusta, kasviekologiaa ja -organologiaa kuin kasvifysiologiaa ja -anatomiaakin. Ja opetusta oli paljon.

Tänä aikana Vanamo vietti myös vuoden Yhdysvalloissa tehden Suomen kulttuurirahaston apurahalla sienitutkimusta Washington State Universityssä Pullmanissa tittelillä ”Adjunct Plant Pathologist.”

”Oli hassua olla kasvipatologi, kun en ollut lukenut sitä oppiainetta Suomessa lainkaan. Tämän jälkeen palasin assistentin töihin Suomeen, kunnes assistentuuri lopetettiin kokonaan osana ’isoja järjestelyitä’ ja säästötoimenpiteitä. Maatalous-metsätieteelliselle tiedekunnalle suunnatusta kasvitieteen perusopetuksesta jäi vain tynkä jäljelle.”

2000-luvun alussa Vanamo siirtyi Viikissä soveltavan kemian ja mikrobiologian laitokselle biotekniseen tutkimusprojektiin ja sieltä myöhemmin biotieteellisen tiedekunnan bio- ja ympäristötieteiden laitokselle molekyylibiologisen tutkimuksen pariin.

Viikistä Vanamo palasi takaisin Kaisaniemeen ja toimi Luonnontieteellisessä keskusmuseossa erinäisissä tehtävissä mm. tutkien visautuneiden puiden anatomiaa ja digitoiden museon putkilokasvinäytteitä Venäjän Karjalasta ja Kuolan niemimaalta. Projektikoordinaattorina hän oli päävastuullinen tutkija ja kirjoittaja Härmät, noet, ruosteet -tietokirjassa.

”Tuli harvinainen tilaisuus tehdä kerrankin jotain omaan erityisosaamiseeni liittyvää. Sain kirjoittaa kirjan kasvien parasiittisista sienistä. Edellinen aihetta käsittelevä teos oli vuodelta 1958.”

Vanamon opiskelu ei jäänyt vain uran alkuvuosiin. Myöhemmin hän suoritti paikkatietoasiantuntijan koulutuksen ja täydensi osaamistaan myös aikuiskasvatustieteellä.

”Aika äsken suoritin Ympäristötieteen perusteet -kurssin avoimessa yliopistossa. Huomasin, etten tuntenut enää alan termejä. Ja, totta vie, maailma on muuttunut 1980-luvusta. Kurssin sisältö oli ihan erilainen kuin siihen aikaan biologian perusopinnoissa.”

Humanistisessa tiedekunnassakin hän on ehtinyt tehdä töitä. Lisäksi hän on piipahtanut vuoden pituisella pestissä suunnitteluasiantuntijana Helsingin kaupunginkaupunkiympäristön toimialalla.

”Mielenkiintoinen työrupeama siellä. Kaupunki on organisaationa ja toimintatavoiltaan aika erilainen kuin yliopisto, joka on samaa kokoluokkaa, kun lasketaan opiskelijat mukaan. Eteenpäin menevä ajan hermolla oleva ainakin se minun työyhteisöni.”

”Melko repaleinen tämä työhistoriani on! Järkytyn välillä siitä itsekin. Työttömyyskin on tullut hyvin tutuksi monien pätkätöiden lomassa”, naurahtaa Vanamo. ”Nyt juuri tilanne on hyvä, sillä olen menossa jatkamaan työntekoa kaupunkiympäristön toimialalle. Siellä arvostetaan monipuolista työkokemusta ja vähän vanhempaakin työntekijää.”

Mukaan Tieteen termipankkiin

Tieteen termipankkiin Vanamo tuli alun perin mukaan kirjahankkeen ”Sienten biologia” myötä. Hankkeessa oli mukana Vanamon lisäksi joukko Suomen eturivin sienitieteilijöitä Sari Timosen ja Jari Valkosen johdolla. Kyseessä oli ensimmäinen suomenkielinen sienitieteen oppikirja. Kirjan lopussa oli selitetty alan käsitteitä, joita sitten ajettiin menestyksekkäästi Tieteen termipankkiin. Hankkeen innoittamana Vanamo palkattiin tarkastamaan myös kasvitieteen termejä termipankissa – ja myös luomaan sinne uusia käsitesivuja kasvitieteen alalta.

Kerro jostain termistä enemmän

”Itselleni ammatillisesti läheinen termi on parasiitti eli loinen. Loisella on yleiskielessä oma käyttönsä jo ihan historiallisessa ja yhteiskunnallisessakin kontekstissa. Biologiassa se on tarkoin määritelty eliöksi, joka hyötyy toisesta eliölajista antamatta itse mitään vastavuoroisesti. Ärsyttää, kun olen parikin kertaa lukenut jostakin, että sikiö on kuin äidin loinen. Miten absurdi väite! Loisinta liittyy eri lajien välisiin suhteisiin eikä sovi tähän ollenkaan, kun puhutaan saman lajin eri elämänvaiheista. Biologisesti siis täysin väärä väite ja, jos kirjoittajan tarkoitus on ollut käyttää sitä yleiskielisesti, niin onpa ollut lapsivihamielinen ajatus.” Tässäkin nähdään, mihin Tieteen termipankkia tarvitaan: on paikka, josta voi katsoa, mitä termillä tieteen kehyksessä tarkoitetaan.

Vanamo Salo Kasvimuseon portailla Helsingin Kaisaniemessä (kuva: Harri Kettunen)

Star Trekin, Tolkienin ja salakielten kautta tieteidenväliseen kamppailuntutkimukseen: Haastateltavana Tieteen termipankin kuukauden asiantuntija, FT Antti Ijäs

Kuva: Veikko Somerpuro

Antti Ijäs on klassillinen ja keskiajan filologi, jonka erikoisalaa on historiallisen tietoa välittävän kirjallisuuden tutkimus. Tieteen termipankissa Antti toimii antiikintutkimuksen ja kamppailuntutkimuksen aihealueiden koordinaattorina sekä kirjallisuudentutkimuksen, tekstuaalitieteiden, historian, filosofian, taidehistorian ja arkeologian aihealueiden asiantuntijana.

Tolkien, Star Trek ja salakielet

Antti Ijäs oli kiinnostunut historiasta, kulttuureista ja kielistä jo pienenä. Siskonsa kanssa hänellä oli salakieli, jolla oli oma kirjoitusjärjestelmänsä. Tutustuttuaan J. R. R. Tolkienin kirjalliseen tuotantoon ja niissä esiintyviin keksittyihin kieliin kiinnostui Antti syventymään myös kielten historiaan ja historialliseen kielitieteeseen.

”Ala-asteella olin innostunut Star Trekistä, mikä johti siihen, että ensimmäinen omin neuvoin hankkimani kirja oli Marc Okrandin The Klingon Dictionary. Klingon oli myös ensimmäinen vieras kieli, jota aktiivisesti opettelin. Seuraava merkittävä kirja, jonka sain käsiini, oli S.I. Hayakawan Ajattelun ja toiminnan kieli.

Kielistä ja kielten historiasta innostuneena Antti alkoi kirjoittaa lukioikäisenä gootin kielen kielioppia. Lukion virallisista oppiaineista hän puolestaan mainitsee erityisesti latinan. ”Virpi Seppälä-Pekkasen pitämillä latinan oppitunneilla olin aidon innokkaasti mukana”.

Yliopistouransa Antti aloitti Helsingin yliopistossa englantilaisen filologian oppiaineessa aineenopettajankoulutuslinjalla. ”Sukurasitus”, vitsailee Antti, jonka äiti oli englannin ja ranskan opettaja ja isoäiti englannin ja saksan opettaja. Englantilaisesta filologiasta Antti siirtyi hiljalleen latinan kielen, Rooman ja Kreikan kirjallisuuden ja keskiajan tutkimuksen pariin.

”Historialliset kielimuodot ja niiden lähdeaineistot alkoivat kiinnostaa erityisesti sen vuoksi, että luin Tolkienia. Kielten historia on Tolkienin kirjoissa niin voimakkaasti läsnä, että kiinnostuin historiallisesta kielitieteestä juuri hänen kirjojensa pohjalta. Lisäksi kotoa löytyi kätevästi äitini kirjahyllystä oppikirjoja muinaisenglannista ja keskienglannista.”

Keskiaikaisen kirjan historian tutkiminen vaatii joskus erikoistyökaluja (Kuva: Stuart Ivinson, Royal Armouries)

”Menneisyyden tutkimuksessa liikutaan todennäköisyystiloissa”

”Menneisyyttä tutkittaessa yhdellä aineistolla voi päätyä kokonaan toiseen tulokseen kuin toisella. Siksi onkin tärkeää tarkastella tehtyjen tutkimuksien prosesseja – ja sulauttaa ne omiin tutkimuksiin – sen sijaan että yhdistetään eri tutkijoiden tutkimia ja tulkitsemia irrallisia palasia toisiinsa.”

Lisäksi Antti painottaa sitä, että tieteidenvälisessä tutkimuksessa on olennaista ymmärtää, mitä ”kieltä” toisen alan tutkija puhuu. Tieteiden välissä sukkuloidessa ei voi pitäytyä yhden alan jargonissa ja olettaa, että kaikki ymmärtävät, mistä puhut.

Kandintyössään Antti vertaili kreikankielistä Raamatun alkuperäistekstiä ja muinaisenglannin-, gootin- ja latinankielisiä raamatunkäännöksiä keskenään. Maisterintukielmassaan hän tutki muinaisenglanninkielisiä saarnoja. Hiljalleen kiteytyi myös oma erityistutkimusala:

”Kiinnostuin historiallisista kamppailulajeista ja niiden tutkimuksesta. Siitä löytyi ”sweet spot”, jossa oli mukana useat eri tutkimusalat, joista olin kiinnostunut”.

Kiinnostus historiallisiin kamppailukulttuureihin tuli kamppailulajiharrastuksen kautta, joka hiljalleen vei tieteelliseen suuntaan – ja aina väitöskirjaan asti. Keskiaikaan keskittyneestä väitöskirjatutkimuksesta siirtyi hiljalleen myös hieman vanhempaan aikaan ja uuteen aluevaltaukseen: antiikin kehotekniikan käsitteellistämiseen erotodidaktisen eli rakastamisen taitoa ja erityisesti eri asentoja käsittelevän kirjallisuuden kautta.

Punaisena lankana Antin tutkimuksissa ovat olleet historialliset lähteet, jotka välittävät tietoa siitä, miten kehoa on aikoinaan käytetty etenkin kamppailuissa. Vaikka Antin tutkimukset ovat keskittyneet ajallisesti etenkin antiikkiin ja keskiajalle, on hän tehnyt viime aikoina tutkimuksia myös mm. uuden ajan pistintaistelutekniikasta, jossa on vahvasti mukana myös sotahistoriallinen ulottuvuus.

Tieteidenvälisen historiallisen kamppailuntutkimuksen etuna on se, että tutkimuskohdetta tarkastellaan eri tutkimusalojen ja lähteistöjen kautta. Esimerkiksi ainoastaan taidehistoriaan pohjautuva kamppailuun keskittynyt tutkimus jättää huomiotta historiallisen kirjallisuuden, jossa avataan mm. kehon liikkeitä, joita ei maalatuissa kuvaelmissa tuoda esille. Koska meillä ei ole liikkuvaa kuvamateriaalia muinaisilta ajoilta, ovat tällaiset kirjalliset lähteet ensiarvoisen tärkeitä.

Myöhäisemmässä, 1800-luvulta peräisin olevassa kirjallisuudessa päästään jo hyvinkin tarkkoihin kuvauksiin:

”Tuon ajan sotilaspedagogisessa kirjallisuudessa minua kiehtoo se, että se on jo niin yksityiskohtaisesti kirjoitettua, että sitä voi lukea – tai se on jopa tarkoitettu luettavaksi – autodidaktisessa mielessä. Mutta silti, vaikka kuvaukset ovat äärimmäisen tarkkoja, jää jäljelle aina paljon avoimia kysymyksiä”.

”Tieteenalat ovat mielivaltaisia – samaan tapaan kuin aikakaudet ovat vain numeroita”

Jäykän tiedealakohtaisuuden sijaan Antti painottaa tieteidenvälisyyttä ja ilmiölähtöisyyttä. Vaikka menneisyyden tutkiminen on hänen tutkimuksellisessa keskiössään, ei hän koe olevansa pelkästään historioitsija. Voisikin ehkä sanoa, että Antti Ijäs on historiantutkijan sijaan historian tutkija – monen muun tieteenalan lisäksi.

Tieteidenvälisessä kamppailuntutkimuksessa hän yhdistää historiaa, arkeologiaa, filosofiaa, kirjallisuustiedettä, antiikintutkimusta, keskiajan tutkimusta, sotatieteitä, sotahistoriaa ja sotilaspedagogiikan historiaa – ja painottaa samalla, että nykymallisessa yliopistomaailmassa ”ei ole helppoa olla monialainen tutkija”.

Tieteidenvälisen tutkijaprofiilin ongelmiin Antti lukee jäykkien instituutioiden lisäksi myös julkaisutoiminnan: ”Mihin voi tarjota juttuja, jotka ovat tieteidenvälisiä? Monet tieteelliset julkaisusarjat on suunnattu tietylle tutkimusprofiilille avoimen tieteidenvälisyyden sijaan. Tieteentekemisen käytännön syyt ohjaavat myös tekemistä”.

Mukaan Tieteen termipankkiin

Termityön pariin Tieteen termipankissa Antti Ijäs pääsi Kaarina Pitkänen-Heikkilän vetämällä termityökurssilla osana tohtoriopintoja. Samalla valkeni se, että Termipankkiin voisi perustaa kokonaan uuden tieteidenvälisen aihealueen nimellä kamppailuntutkimus. Tähän Antilla oli asiantuntijuuden lisäksi kättä pidempänä kansainvälisen tieteellisen seuran suosituskirja ja selostus alasta, jonka englanninkielinen nimi on Martial Arts Studies.

Termityö liittyy kiinteästi Antin tutkijantyöhön: ”Pyrin viestimään omasta tutkimuksestani mahdollisimman paljon suomen kielellä, missä tietysti näkyy konkreettisesti juuri suomenkielisen termityön merkitys. Lisäksi historialliseen tietoa välittävään kirjallisuuteen kohdistuva tutkimustyöni edellyttää tietynlaista herkkyyttä lähteissä esiintyvän, sisäisen teknisen sanaston vivahteille, mitä tutkimustyön lähtökohdista tehtävä käsiteanalyysi ja termityö omalta osaltaan tukee.”

Kysymykseen ”mikä on lempitermisi ja miksi?” Antti vastaa seuraavaa: ”Voisin mainita termin pistintaistelu kahdestakin syystä. Ensiksikin aihe itsessään on herättänyt melko vähän tutkimuksellista mielenkiintoa huolimatta roolistaan sotilaspedagogiikan historiassa. Toiseksi käsitteen nimitys nostaa esille kiinnostavia ongelmia, sillä suomenkielisessä sotilaskirjallisuudessa esiintyvä pistintaistelu viittaa toiminnan tyyppiin tekemättä eroa siihen, onko kyseessä yksinkertaiseen äksiisiin perustuva eteneminen vihollista kohti pistin tanassa vai mihin tahansa muuhun miekkailun aselajiin rinnastuva oppi pistimen käytöstä aseena, jota on oikeastaan kuvaavampaa kutsua ”pistinmiekkailuksi” siitäkin huolimatta, että itse Lauri ”Tahko” Pihkala käytti sitä lähinnä haukkumanimenä ”taitehikkaista pistojen ja väistöjen lajeista”.”

Epilogus: Miksi kamppailuntutkimus?

Kamppailuntutkimus aihealueena Tieteen termipankissa on Antin mielestä yhtä perusteltua kuin minkä tahansa muun humanistisen tutkimusalan perustaminen termipankkiin. Hän kiteyttää asian seuraavasti:

”Maailman ominaisuus ei ole jakaantua meidän hahmottamiimme käsitteisiin ja kokonaisuuksiin, vaan on meidän ominaisuutemme, että jaamme maailman tarpeen mukaan erilaisiin meille sopiviin käsitteisiin ja kokonaisuuksiin. Täten on perusteltua, että tieteen kentällä on useita erilaisia ilmiölähtöisiä tutkimusaloja.”

Linkkejä ja kirjallisuutta

Kamppailuntutkimuksen termityön alkutaipaleeseen pääsee tutustumaan Antin kirjoittamassa Tieteen termipankin blogissa Kamppailuntutkimuksen termityön lähtölaukaus. Hänen väitöstutkimuksensa vaiheisiin voi tutustua blogissa Studia Dimicatoria ja itse väitöskirjaan Study of the Language and Genre of Royal Armouries MS I.33 Helsingin yliopiston avoimessa julkaisuarkistossa Heldassa.

Antti Ijäksen tieteellisiin ja yleistajuisiin julkaisuihin pääsee parhaiten tutustumaan Zotero-profiilin kautta. Näihin kuuluvat mm. artikkelit ”Medieval Fight Books”, ”Turun linnan turnajaisista”, ”Eduard von Selmnitz ja hänen pistinmiekkailuoppaansa”, ”Anonymes Bruchstück einer Ringlehre der Debrecener Handschrift R. 605” (tulossa), ”Teksti, muisti, taito: myöhäiskeskiaikainen kamppailukirja tekniikan välittäjänä”, ”Vegetiuksen miekkailuoppien jälkivaikutus”, ”Kehotekniikan kuvauksien kääntämisestä” ja ”Greek Papyri of Pragmatic Literature on Combat Technique (P. Oxy. III 466 and LXXIX 5204)”.

Monitieteellisyydet

Kirjoittanut Suvi Ronkainen

Kuulun yliopistolliseen sukupolveen, joka on aloittanut opiskelun 1980-luvulla ja aikana, jolloin tieteenalarajat olivat vielä selvät. Tuolloin myös tieteenalajakojen ylläpito osana yliopistolaitoksen toimintaa järjestävää puhetapaa oli vahva. Aloitin opiskelut sosiaalipsykologiassa, joka hyvin selkeästi oikeutti itseään tekemällä eroa niin psykologiaan kuin yleisesti yhteiskuntatieteisiin sekä kuvaten tiedon tuottamisen tapaansa pitkälle määrällisten aineistojen ja jonkinlaisen mitattavaksi muuttamisen kautta. Eronteko muihin tieteenaloihin oli selkeä: sisällöt ja tutkimusmenetelmät.

Mutta samalla edustan sukupolvea, jolle ajatus siitä, että tutkimuksen tekeminen olisi erotettavissa tutkimusyhteisöjen sosiaalisesta rakentumisesta kuin myös siitä, että tutkimuksen tuottama tieto olisi neutraalia ja irrotettavissa niistä menetelmistä, joilla tietoa tuotetaan, oli selkeästi kiistanalaistettu. Tieteidenvälisyys, monitieteisyys ja poikkitieteisyys – mukaan lukien myös tieteenalarajojen ylittäminen tai niiden ’taakse jättäminen’ on ollut jatkuvasti osana arkeani. Jossain vaiheessa olinkin jo sitä mieltä, että tieteenalajaosta ja monitieteellisyyden eri muodoista keskustelemisen sijaan pitäisi siirtyä katsomaan metodologisten paradigmojen erilaistumisen kenttää sekä siihen linkittyvää tietokäsitysten runsautta  –  tai näin ainakin artikkelissani Mixing Methodologies in Interdisciplinary Research (2015), vakuutan.

Mutta silti Tieteen termipankin mahdollistama keskustelu siitä, miten tieteidenvälisyys, monitieteisyys, poikkitieteisyys, tieteenalarajojen ylittäminen jne. tulisi määritellä, pakotti jälleen miettimään sanojen, termien, käsitteiden sekä erilaisissa ympäristöissä esiintyvien puhetapojen vakiintumista ja muutosta. Osana työryhmän keskusteluja kohtasin sen, kuinka oma sanastoon liittyvä kokemukseni linkittyy vahvasti uusien tieteenalajakojen sekä tutkimuskenttien kehittymiseen. Näistä toinen, sukupuolentutkimus on aluetta, jota kehitettiin eri tieteenaloihin kuuluvien ihmisten yhteistyöllä. Tätä yhteistyötä ohjasi 80- ja 90-luvulla orientaatio, jota voisi luonnehtia yleisenä havahtumisena siihen, miten niin biologiaan, sosiaalisuuteen, kulttuurisiin merkityksiin ja kielenkäyttöön, elämän järjestämiseen liittyvästä tietomaailmasta puuttuivat selkeästi ne aihepiirit ja alueet, jotka kuuluivat sukupuoleksi ’nainen’ linkittyvään todellisuuteen. Sukupuoli yleisesti – ja naissukupuoleen liittyvät ilmiöt erityisesti – olivat asioita, jotka eivät olleet kuuluneet perinteisten tieteenalajakojen ylläpitämään, normaalitieteelliseen maailmaan. Sukupuolentutkimukseen liittyvässä keskustelussa kyse olikin sen alkuvaiheessa ajattelusta, jota kutsuttiin monitieteellisyydeksi. Tieteenalajaot tunnistettiin, niitä kunnioitettiin ja käytettiin ajatellen, että perinteisten tieteenalojen tiedon tuotannon tapoja yhdistämällä voidaan tuottaa puuttuvaa tietoa. Samalla kyse oli ajattelusta, jonka ideana oli se, että näin toimimalla tieteenaloihin sisäänkirjoitettua tutkimusajattelua voitaisiin korjata.

Varsin pian kuitenkin sukupuolentutkimuksen kentällä siirryttiin korostamaan sukupuolentutkimuksen tieteidenvälisyyttä tai poikkitieteellisyyttä. Kyse ei ollutkaan enää olemassa olevien tieteenalojen erontekoja kunnioittavasta ajattelusta ja tieteenalojen eri näkökulmien säilyttämisestä, vaan ilmiökenttien uudenlaisesta jäsentämisestä tavalla, joka myös edellytti ja mahdollisti eronteon vanhoihin tieteenalojen jakautumisen itsestäänselvyyttä perusteleviin keskusteluihin. Kun siis aiemmin tutkimusmenetelmät olivat aluetta, joiden erilaisuus ja osaaminen perusteli myös tieteenalajakoa, näkyi – erityisesti feministisessä epistemologiassa – vahvana keskustelu, joka kyseenalaisti myös tämän. Sukupuoleen liittyvät kysymykset edellyttivät tutkimustapaa, jossa tietoa koostetaan usean eri tieteenalan lähteistä: siis poikkitieteisesti samalla kun tieteenalojen kentillä tehdyt metodologiset valinnat olivat myös kriittisen arvioinnin kohteena. Poikkitieteellisyys ymmärrettiin myös kriittisenä suhteutumisena vakiintuneiden tieteenalojen taustalla olevaan rakenteeseen.

Toimin kuitenkin samanaikaisesti myös gerontologian, erityisesti sosiaalisen gerontologian tutkimuskentällä. Itselleni kiinnostavaa on se, että gerontologia, joka esittelee itsensä ikääntymisen ja vanhenemisprosessin monitieteisenä tutkimuksena, näyttäytyi kuitenkin ilmiön vanhuus ja vanheneminen tutkimuksena, jossa selkeästi olemassa olevia tieteenalajakoja kunnioitettiin. Siksi ajattelin gerontologiaa esimerkkinä rinnakkain kulkevista tieteenaloista. Kiinnostavaa kuitenkin on, että yliopistojen opintoja kuvaavilla sivuilla gerontologiaa kuvataan yleisesti monitieteisenä suuntauksena ainakin Tampereen, Jyväskylän ja Itä-Suomen yliopistojen sivustoilla. Tämän hetken gerontologian suuntaukset, terveysgerontologia, psykogerontologia, kasvatusgerontologia, sosiologia ja sosiaaligerontologia, istuvat varsin hyvin olemassa oleviin tieteenala- ja oppiainejakoihin. Gerontologiaan linkitetty geriatria on puolestaan selkeästi lääketieteen osa-alue. Kun sukupuolentutkimuksen monitieteisyys sisälsi aikanaan idean tieteenalajakojen rikkomisesta, ja pyrkimyksestä avata monitasoista ilmiötä ’sukupuoli’ tavalla, joka edellyttäisi myös tieteenalojen itsensä muuttumista, on gerontologian monitieteisyys ollut selkeämmin ajattelua, joka on sovitettavissa kauniisti OKM:n Tutkimuksen monitieteisyys ja laatu – julkaisun luonnehdintaan (2016, 15): ”Monitieteisessä tutkimuksessa eri tieteen- ja tutkimusalojen näkökulmat ovat rinnakkaisessa suhteessa toisiinsa ja tutkimuskohdetta luodataan eri näkökulmista tavoitellen laajempaa ymmärrystä tutkittavasta ilmiöstä. Tieteenalat säilyttävät kuitenkin erillisyytensä. Näkökulmista ei pyritä muodostamaan synteesiä eli integroitumista ei tapahdu” (Tutkimuksen monitieteisyys ja laatu (valtioneuvosto.fi))

Yritin tätä blogia kirjoittaessani miettiä Tieteen termipankin logiikkaan sisältyvää erontekoa ylätason käsite ja tarkempi, käytännöllinen käsite. Aiemmista teksteistäni huomaan, että olen käyttänyt sanaa monitieteisyys selvästi sekä yleisenä ilmauksena ’ilmiöstä’ kuin myös sen yhtenä loogisena muotona. Samalla ajatteluani, tulkintojani ja lukemistani ohjaa tietoteoreettinen mietintä, jossa feministisen epistemologian rinnalla kulkee sosiologinen tietoteoria (ks. Tieteellinen tieto tietämisen arjessa — Lapin yliopiston tutkimusportaali (ulapland.fi)). Siksi eräänlaiseksi neutraaliksi, yleissanaksi ajateltu termi tieteidenvälisyys muuttuukin ajattelussani nimenomaan tutkimuskenttien rakentumisen erilaiseksi ja mahdollisesti myös uudenlaiseksi dynamiikaksi. Sana monitieteellisyys on muuttunut myös sukupuolentutkimuksessa ilmaukseksi monitieteisyys vaikuttaen toimivan nykyään radikaaliudesta riisuttuna yleisempänä ilmauksena samalla kun sen rinnalla kuljetetaan tieteidenvälisyyttä (ks. Sukupuolentutkimus | HILMA (helsinki.fi)). Sen sijaan sukupuolentutkimuksen yleiskuvauksissa sana poikkitieteellinen vaikuttaa edelleen yleisemmältä kuin poikkitieteinen.

Olenkin siis utelias: miten ajatteluni muuttuu, kun pääsen kuulemaan tekniikan, filosofian, kasvatustieteen tai taiteentutkimuksen näkökulmista määrittelyyn liittyvää keskustelua. Olisiko järkevää, että sanaston käyttöön liittyvää materiaalia katsoisikin selkeästi joidenkin sisältöalueiden kautta? Vai pitäisikö määrittelyä miettiessä sanan käyttö linkittää retorisiin ympäristöihin? Tieteenalajaot hallinnollisena logiikkana ovat myös nimikkeitä toisin kuin pyrittäessä kuvaamaan sitä, millaiseen tietoympäristöön tutkimuskentän ajattelu sijoittuu.

Suvi Ronkainen, Prof., Lapin yliopisto

 

**************************

Taustalla olevat tekstit

Ronkainen, Suvi (2001): Monitieteellisyyden käytäntöjä. Teoksessa Leskelä, M. (toim): Puheenvuoroja monitieteellisyydestä. Kulttuurisen vuorovaikutuksen ja integraation tutkijakoulun julkaisuja. Turun yliopisto. s. 9-35.

Ronkainen, Suvi (2005): Tiedon monitieteellisyys ja monitieteellisyyden seurauksia. Teoksessa Rantala, P. & Tuominen, M. (toim.): Rajoilla: Puheenvuoroja tutkimuksen rajoista ja rajojen asettamisesta. Rovaniemi: Lapland University Press. s. 213-232.

Vuosi 2022 Tieteen termipankissa: laajenemista uusille aihealueille ja tunnustuspalkintoja avoimen tieteen edistämisestä

Mistä saa luotettavaa tietoa? Miten erottaa fakta fiktiosta? Vuonna 2022 Tieteen termipankki palkittiin kahdesti avoimen tieteen edistämisestä. Termipankin päivittyminen jatkui eri tieteenaloilla vuonna 2022 – ja uusia aihealueita käynnistettiin.

Tieteen termipankissa oli yli miljoona käyntiä vuonna 2022 ja niiden aikana katseltiin     1 862 879 sivua. Käyttäjämäärä vakiintui noin 4 000 päivittäiseen käyttäjään arkipäivisin lukukausien aikana. Määrissä (lähde: Google Analytics) oli hiukan laskua alkuvuonna verrattuna edellisvuoteen, mutta loppuvuonna päästiin edellisvuoden tasolle. Tässä heijastunee se, että termipankki oli alkuvuoden kokonaan ilman täysiaikaisia toimijoita, kunnes ainoa kokopäiväinen työntekijämme, uusi projektisuunnittelijamme Harri Kettunen pääsi työskentelemään ja verkostoitumaan täydellä teholla. Rahoituksen pätkittäisyyden vaikutus ja täysaikaisten toimijoiden merkitys näkyy siis melkoisen suoraan paitsi uusien sisältöjen karttumisessa myös käyttäjämäärissä.

Vuoden 2022 aikana aloitettiin neuvottelut kymmenellä uudella aihealueella. Nämä ovat arktisen alueen tutkimus, fysiologia, käyttäytymistieteet, maantiede, matematiikka, Mesoamerikan tutkimus, ravitsemustiede, saamentutkimus, sotatieteet ja teologia. Näistä käyttäytymistieteet ja Mesoamerikan tutkimus ovat jo aihealuevaiheessa ja muut tieteenalat suunnitteluvaiheessa, josta ne etenevät vuoden 2023 aikana aihealueiksi. Vuoden 2022 lopulla aloitettiin myös kokonaan uusi yhteistyön muoto: Tiedekustantajien myöntämän apurahan turvin AntroBlogissa käytettävät termit tullaan linkittämään termipankkiin (ja päinvastoin). Tämä uusi tapa integroida termipankin infrastruktuuri tieteelliseen julkaisusarjaan on malli, josta toivotaan jatkossa uutta terminologiatyön yhteistyömallia muillakin tieteenaloilla.

Prekluusiosta fokalisoinnin kautta Molotov–Ribbentrop-sopimukseen ja modernismiin

Tieteen termipankin katsotuimpien kymmenen sivun joukkoon mahtuivat vuonna 2022 etusivun ja oikeustieteen etusivun lisäksi seuraavat suosituimmuusjärjestyksessä: prekluusio (oikeustiede, 2849 katselua), fokalisointi (kirjallisuudentutkimus), Molotov–Ribbentrop-sopimus (historia), modernismi (kirjallisuudentutkimus) ja paradigma (filosofia). Viime vuoteen verrattuna nousija on historian suosituin sivu, missä näkyy maailmantilanteen vaikutus myös termipankin käyttöön.

Katsotuimmat aihealueet vuonna 2022 olivat:

aihealue:                       sivuvierailujen määrä:

Oikeustiede                    282 327
Filosofia                         196 684
Kielitiede                        184 286
Kirjallisuudentutkimus    125 103
Biologia                            80 715
Historia                             59 613

Neljän kärki on säilynyt ennallaan, ja kärki heijastaa myös käsitesivujen määrää ja sisällökkyyttä. Poikkeuksen tekee historia, joka ohittaa monen yli tuhat sivua sisältävän aihealueen suosion, vaikka siinä on käsitesivuja vuoden lopussa 429. Käytössä heijastuu siis myös se, kuinka laajaa kiinnostus alaa kohtaan on paitsi akateemisissa piireissä myös yhteiskunnassa yleensä. Lainkäytön kiemuroihin törmää kuka tahansa kansalainen, ja muiden suosituimpien aihealueiden asemaan vaikuttaa varmasti myös se, että niillä on kytkös kouluopetukseen.

Oikeustieteen katsotuimmat sivut olivat prekluusion jälkeen väittämistaakka ja oikeustieteellisen tutkimuksen laajempi kuvaus. Filosofiassa paradigmaa seurasivat hermeneuttinen kehä ja intersubjektiivisuus. Kielitieteen katsotuimpia käsitesivuja olivat konstruktio, multimodaalisuus ja modaalisuus. Kirjallisuudentutkimuksessa affekti seurasi yllä lueteltuja kahta suosituinta käsitesivua. Biologiassa eniten olivat askarruttaneet käyttäjiä biomarkkeri, haploidi ja ekologinen lokero. Historian toiseksi suosituin käsitesivu oli kolonialismi ja kolmantena merkantilismi.

Tieteellisen tiedon kysyntä kasvaa

Käyttäjätilastosta voi lukea myös joitakin vihjeitä potentiaalisesta kysynnästä, joka eri alojen asiantuntijoiden kannattaisi huomata, jos he haluavat lisätä tieteenalansa yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Lukiolaiset otollisena käyttäjäkuntana näkyvät esimerkiksi ylioppilastutkinnon äidinkielen ja kirjallisuuden koetta edeltävän päivän selvänä käyttöpiikkinä. Suosituimpien sivujen joukossa pomppaa sijalla 17 silmiin nimityssivu jännitehäviö. Se on ainut suosituimmista sivuista, joka ei kuulu suosituimmille aihealueille. Sähkötekniikan 14 201 sivukatselua onkin melkoinen määrä suhteessa aihealueen 169 käsitesivuun. Tekniikka on onneksi edustettuna Sanastokeskuksen termipankissa TEPAssa. Kasvatustieteen lähikehityksen vyöhyke on sijalla 21. On hyvin odotuksenmukaista, että kasvatustieteiden termeille olisi eri puolilla paljon kysyntää, mistä kertoo myös 18 369 sivukäyntiä verrattuna 290 käsitesivuun. Termipankissa ei ikävä kyllä ole ollut kuluvana vuonna toimintoa, jolla voisi ehdottaa puuttuvia sivuja ja aihealueita. Vanhastaan tiedämme käyttäjäkyselystä, että esimerkiksi viestinnän aihealuetta on toivottu jo pitkään, samoin useita muita yhteiskuntatieteellisiä aloja.

Vuoden alussa Tieteen termipankki tuli toimineeksi kymmenen vuotta. Sitkeä työ sai vuoden aikana myös tunnustusta, josta olemme kertoneet tässä blogissa aiemmin. Tieteen termipankki sai ensimmäistä kertaa jaetun Vuoden avoin oppimis- ja opetuskäytäntö -palkinnon, jonka jakaa Avoimen tieteen koordinaatioryhmä. Yhdessä HiLIFEn kanssa jaoimme vielä Helsingin yliopiston Avoimen tieteen palkinnon.

Haluamme kiittää niitä yli tuhatta eri tieteenalojen tutkijaa ja opettajaa, jotka ovat mukana Tieteen termipankin asiantuntijaverkostossa kartuttamassa ja hyödyntämässä termipankin sisältöjä. Samalla toivotamme uudet aktiivit lämpimästi tervetulleiksi mukaan!

Kiitos kaikille Tieteen termipankin käyttäjille ja asiantuntijoille!

Harri Kettunen & Tiina Onikki-Rantajääskö

tieteentermipankki.fi

Helsingin yliopiston avoimen tieteen palkinto 2022 Tieteen termipankille

Kuva: Mari Siiroinen


Helsingin yliopiston avoimen tieteen palkinto 2022 on myönnetty Tieteen termipankille ja HiLIFElle (Helsinki Institute of Life Science).

Raadin perusteluina Tieteen termipankin kohdalla oli menestyksekäs uudenlaisen avoimen julkaisemisen alustan ja toimintamuodon kehittäminen. Palkinnolla nostetaan esiin sekä Tieteen termipankin toiminnasta vastaavan pienen ydinjoukon työtä että laajaa asiantuntijoiden vapaaehtoistyönä tuotettua aineistoa.

Kunniakirja luovutettiin Tiedekulmassa 24.10.2022 Avoimen tieteen iltapäivä -tapahtumassa. Avoimen tieteen palkinnon jakoivat Helsingin yliopiston kirjaston ylikirjastonhoitaja Minna Niemi-Grundström ja yliopiston vararehtori Jouni Hirvonen.

Avoin tiede auttaa ymmärtämään maailmaa

Tieteen termipankista on hyötyä kaikille, jotka haluavat ymmärtää tiedettä ja tutkimustietoa. Sitä hyödynnetään yliopistotutkimuksen ja korkeakouluopetuksen lisäksi itseopiskelussa ja opetuksen eri tasoilla, erityisesti lukioissa ja oppimateriaalien tuottamisessa. Keskeisiä käyttäjäryhmiä ovat myös kääntäjät, toimittajat, kustannustoimittajat ja tietokirjailijat sekä päättäjät tai päätöksentekoon taustamateriaalia tuottavat sekä ylipäänsä asiantuntijat ja asiantuntijatiedon hyödyntäjät. Myös harrastuksissa ja arkielämän tilanteissa syntyy tiedontarpeita, joihin vastaus voi löytyä Tieteen termipankista.

Kuten edellisessä blogissamme mainitsimme, luotettavan tiedon, lähdekritiikin ja medialukutaidon merkitys korostuvat aikana, jolloin ihmisten ajatuksiin yritetään vaikuttaa mitä moninaisimmin keinoin: keksityillä uutisilla, väärillä tai harhaanjohtavilla tiedoilla ja mielikuvilla. Avoimesti saatavilla oleva tutkittu tieto tulee suureen tarpeeseen.

Tiedon hyödyntämisessä asiantuntijuuden ja maallikkouden välillä on jatkumo. Tutkija on asiantuntija erityisesti omilla erikoisaloillaan. Mitä kauemmas omasta tieteenalasta mennään, sitä enemmän tutkijakin kaipaa samantyyppistä selkeää, taustoittavaa ja tiedonmuodostusta avaavaa tietoa kuin kuka tahansa asiasta kiinnostunut – tai yksinkertaisesti tietoa siitä, mitä jokin englanninkielinen termi on suomeksi tai päinvastoin. Varsinainen tieteellinen toiminta ja tieteen yhteiskunnallinen vaikuttavuus toimivat siten käsi kädessä Tieteen termipankissa.

Monitieteisyys, tieteidenvälisyys ja tieteentekemisen joukkoistaminen

Tutkimuskysymykset ja varsinkin ihmiskunnan suuret haasteet ovat nykyisin yhä enenevässä määrin monitieteisiä ja tieteidenvälisiä. Monitieteiselle ja tieteidenväliselle tutkimukselle Tieteen termipankki tarjoaa alustan, jossa eri tieteenalat ovat yhtä aikaa näkyvissä ja niitä voi suhteuttaa toisiinsa. Eri tieteenalan asiantuntijat muodostavat Tieteen termipankin asiantuntijaverkoston, joka sekä tuottaa että hyödyntää termipankin tietoa.
Monitieteiset tutkimusryhmät voivat hyödyntää verkkopalvelua yhteisen käsitteellisen maaperän luomiseen ja samalla jakaa käsitteellisen työnsä tulokset avoimesti hyödynnettäviksi. Esimerkiksi kansainvälinen monitieteinen tutkimusryhmä on lanseerannut termipankissa ajankohtaisen termin energisääennuste (ks. myös blogikirjoitus). Monitieteisen humanistisen termityön avoin ryhmä on puolestaan kartoittanut humanististen alojen yhteistä terminologiaa ja työstänyt sen esittämistä Tieteen termipankissa jo vuodesta 2015 lähtien. Ryhmän avoimet termikokoukset jatkuvat Kaisa-kirjastossa marraskuussa.

Tieteen termipankin monitieteisessä termityössä on käynnistynyt tänä syksynä tieteidenvälisyyden terminologiaan keskittyvä työryhmä, johon kaikki kiinnostuneet ovat niin ikään tervetulleita mukaan. Ryhmässä on asiantuntijoita eri aloilta ja kautta koko maan Helsingistä Lapin yliopistoon Rovaniemellä.

Termipankin sisältöjä muokataan jatkuvasti. Yksi tutkija aloittaa ja toiset täydentävät. Ei ole tutkijoillekaan ihan helppoa saattaa kaikkien nähtäväksi tekstiä, joka ei ole lopullista, tai ryhtyä muokkaamaan toisten tutkijoiden kirjoittamaa. Uusia toimintatapoja omaksumalla voidaan kuitenkin päästä entistä paremmin päivittyvään tietoon. Ja kuten Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan varadekaani Hanna Wass kirjoittaa, ”joukkoistamisen kaltaiset innovaatiot eivät pelkästään vahvista yhteisöllisyyttä vaan ovat myös keino saada koko organisaation aivot käyttöön. Samalla opiskelijat havaitsevat, että yliopistossa voi tehdä muutakin kuin kilpailla.”

Nyt myönnetty palkinto on tänä vuonna jo toinen kunnianosoitus Tieteen termipankille: toukokuussa Tieteen termipankki huomioitiin Vuoden avoin oppimis- ja opetuskäytäntö -palkinnolla, jonka takana on Tieteellisten seurain valtuuskunnan organisoima Avoimen tieteen koordinaatio, jota rahoittaa opetus- ja kulttuuriministeriö.

Tieteen termipankki on uudentyyppinen verkossa toimiva avoin julkaisualusta, joka vaatii uudentyyppistä asennetta niin käyttäjiltään kuin kartuttajiltaankin. Yliopistomaailman rakenteet eivät tue perinteisestä julkaisutoiminnasta poikkeavaa yhteiskirjoittamista ja -julkaisemista, jossa myös vertaisarviointi toteutuu avoimesti yhteiskirjoittamisen ja keskustelun kautta. Oikeastaan kyse on vanhojen kunnon akateemisen perinteiden tuomisesta moderniin verkkovälitteiseen maailmaan, sellaisen vapaaehtoistyön, jota on kautta aikain harjoitettu tieteellisissä seuroissa, joissa on paljonkin kehitetty suomen- ja ruotsinkielistä tieteellistä terminologiaa.

Nykyisin akateeminen toiminta ohjautuu yhä vahvemmin tietyillä mittareilla mitattavien tulosten mukaan. Olisi aika uudistaa näitä mittareita tunnistamaan hedelmällinen epätyypillinen yhteistyö, jolla on yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Ehkä emme uskalla edes haaveilla siitä akateemisesta hengestä ja vapaudesta, joka ei alistuisi yksin tulosmittareiden ohjailtavaksi. Tällaista vapaata henkeä on kuitenkin ollut aistittavissa Tieteen termipankin yhteisöllisessä toiminnassa. Toki esimerkiksi Helsingin yliopisto on työnantajana kieliperiaatteissaan todennut, että työntekijöillä on oikeus käyttää kokonaistyöaikaansa Tieteen termipankin termityöhön. Toivottavasti Tieteen termipankin saamat tunnustukset auttavat näkemään pitkäjänteisen termityön arvon.

Tieteen termipankin koko ajan laajentuvassa asiantuntiaverkossa on yli tuhat eri tieteenalojen tutkijaa ja opettajaa, jotka kartuttavat termipankin sisältöjä ja hyödyntävät niitä opetuksessa ja tutkimuksessa. Toivotamme samalla uudet aktiivit lämpimästi tervetulleiksi mukaan! Termipankin monitieteiseen termityöhön voi tutustua myös avoimen verkkokurssimateriaalin avulla (sisään voi kirjautua ilman tunnusta vierailijana).

Tieteen termipankki kiittää huomionosoituksesta koko tiedeyhteisön puolesta!

Kirjoittaneet Harri Kettunen ja Tiina Onikki-Rantajääskö

tieteentermipankki.fi

Tieteen termipankille Vuoden avoin oppimis- ja opetuskäytäntö -palkinto 2022


Tieteen termipankille on myönnetty Vuoden avoin oppimis- ja opetuskäytäntö -palkinto, joka on jaettu tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Huomionosoituksen takana on Tieteellisten seurain valtuuskunnan organisoima Avoimen tieteen koordinaatio, jota rahoittaa opetus- ja kulttuuriministeriö. Palkinnon ottivat vastaan termipankin johtaja, professori Tiina Onikki-Rantajääskö ja projektisuunnittelija, dosentti Harri Kettunen.

Palkinnonsaajan valitsi avoimessa haussa esiin nousseista ehdokkaista palkintoraati, jossa olivat edustettuina Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI, Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene, Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL, Suomen opiskelijakuntien liitto SAMOK, Kansalliskirjasto, Avointen oppimateriaalien kirjasto ja Avoimen tieteen koordinaatiossa toimiva Oppimisen avoimuuden asiantuntijaryhmä.

Avoin termityö edistää tiedekasvatusta ja vahvistaa kansalaisten tiedeosaamista

Palkinnon perusteluina mainittiin seuraavaa: ”Vuoden avoin oppimis- tai opetuskäytäntö -palkinto myönnettiin Tieteen termipankissa tehtävälle termityölle uutta luovasta, lähivuosina kehitellystä oppimis- tai opetuskäytännöstä, joka hyödyntää avoimuuden mahdollisuuksia monipuolisesti. Vuonna 2012 avattuun verkkopalveluun rakentuu avoin ja jatkuvasti päivitettävä termitietokanta sekä tutkimusyhteisön että kansalaisten käyttöön. Helsingin yliopiston humanistisessa tiedekunnassa koordinoitua termityötä tehdään koko suomalaisesta tutkijakentästä muodostuvissa eri tieteenalojen asiantuntijaryhmissä. Termityö on konkreettinen esimerkki sekä itseoppimista että muodollista oppimista eri koulutusasteilla palvelevan avoimen materiaalin yhteiskehittämisestä. Termityö edistää myös tiedekasvatusta ja vahvistaa kaikkien kansalaisten tiedeosaamista.” Palkintotilaisuudessa pitämässään puheessa Tieteellisten seurain valtuuskunnan asiantuntija Ilmari Jauhiainen lisäsi vielä edelliseen, että ”moni palkintoraatilainenkin kertoi säännöllisesti hyödyntävänsä termityössä syntyvän työn tuloksia”.

Tieteen termipankin koko ajan laajeneva asiantuntijaverkosto ja sen tuottama tieto tieteellisistä termeistä ja niiden osoittamista käsitteistä on näin saanut ansaitsemaansa tunnustusta, joka toivottavasti osaltaan levittää sanaa termipankin hyödyntämismahdollisuuksista. Termipankki perustettiin kymmenen vuotta sitten tukemaan tieteen monikielisyyttä. Se on väline niille, jotka eivät pelkästään tyydy kantamaan huolta suomen kielen asemasta tieteen kielenä vaan haluavat aktiivisella toiminnallaan kehittää eri kielten käyttöä tieteessä ja tieteestä puhuttaessa. Toivottavasti termipankki tulee entistä tunnetummaksi paitsi eri tieteenalojen erikoissanaston ja siihen liittyvän tieteellisen tiedonmuodostuksen avoimena tietokantana myös verkkopalveluna, joka mahdollistaa interaktiivisen oppimisen ja opetuskäytön.

Tieteen termipankki opetuksen ja oppimisen tukena

Erityinen kiitos palkinnosta kuuluu niille lukuisille yliopistojen opettajille, jotka ovat hyödyntäneet Tieteen termipankkia opetuksessaan. Näiden alojen joukossa ovat geologia, kasvi- ja sienitiede, historia, arkeologia, kulttuuriperinnön tutkimus, taidehistoria, oikeustiede sekä suomen kielen tutkimus ja kielitiede ylipäänsä. Kurssit voivat halutessaan luoda oman kurssisivunsa termipankkiin ja linkittää sille kurssin keskeisen käsitteistön. Opiskelijat voivat käyttää jokaiselta käsitesivulta avautuvaa keskustelua muokkausehdotusten tekemiseen ja kommentoimiseen. Keskustelusivujen kautta on mahdollista tavoittaa alan asiantuntijoita kurssin opettajaa laajemminkin. Opiskelijat voivat siis osallistua myös sisältöjen täydentämiseen. Kursseilla on esimerkiksi sanastettu alan tiedeartikkeleita niiden lukemisen ohessa, mikä tukee sisältöjen syväoppimista. Opettajan vastuulla kurssi voi saada myös määräaikaiset muokkausoikeudet sisältöihin. Termipankin hyödyntämisestä opetuksessa on aiemmin kirjoittanut Yrjö Lauranto blogkirjoituksessaan. Termipankki tarjoaa muitakin mahdollisuuksia interaktiiviseen opetuskäyttöön, ja näitä pyritään jatkossa aktiivisesti jalkauttamaan mm. Opettajien akatemian kautta.

Opiskelijoiden (inter)aktiivisuus auttaa havaitsemaan täydennystä vaativia käsitesivuja ja aukkoja termipankissa. Tieteen termipankin sisältöhän laajenee koko ajan. Mukana on tähän mennessä 50 tieteenalaa tai erikoisalaa. Tavoitteena on saada termipankin piiriin kaikki Suomessa harjoitettavat tieteenalat seuraavan kymmenen vuoden aikana. Asiantuntijoiksi kunkin aihealueen asiantuntijaryhmät hyväksyvät yleensä tutkijoita väitöskirjatutkijoista alkaen. Käsitesivuja on jo koossa yli 44 000 ja termejä käännösvastineineen 300 000. Wiki-pohjainen työskentely on yhteiskirjoittamista, joka vaatii keskeneräisyyden ja jatkuvan muokkautuvuuden sietämistä niin termipankin kartuttajilta kuin käyttäjiltäkin – samalla se mahdollistaa ajantasaisen päivittämisen.

Tutkijakoulujen teemaryhmät, lukupiirit yms. ovat termipankin kannalta tärkeitä jatkokoulutuksen muotoja, joihin on yhdistetty oman tutkimuksen kannalta keskeisten termien päivittämistä Tieteen termipankkiin. Jatko-opiskelijat voivat siis saada opintopisteitä Tieteen termipankissa tehtävästä termityöstä. Väitöskirjatutkijoiden laajamittainen kytkeminen termipankkiin takaisi osaltaan uusimman tutkimustiedon ajantasaisen päivittämisen. Tohtoriohjelmien ryhmissä yhdessä tehty talkootyö termien parissa on myös yhteisöllisyyttä vahvistava tapa liittyä oman tieteenalan perinteeseen, päivittää uusinta tieteellistä tietoa ja luoda uusia yhteyksiä ja tulkintoja myös monitieteisessä ja tieteidenvälisessä yhteistyössä.

Tieteen termipankki auttaa ymmärtämään eri tieteenalojen käsitteistöä suhteessa toisiinsa. Monitieteiseen ja tieteidenväliseen tutkimukseen se tarjoaa alustan, johon tutkimusryhmät voivat koota hankkeensa yhteistä terminologista pohjaa. Keskinäisen terminologisen ymmärryksen rakentamisesta avautuu myös uusia tutkimusmahdollisuuksia.

Luotettavan tiedon, lähdekritiikin ja medialukutaidon merkitys

Huomionarvoista on myös tutkitun tiedon merkitys ylipäätään tänä päivänä. Mistä saa luotettavaa tietoa? Kehen ja mihin voi luottaa? Kuten Harri Kettunen mainitsi edellisessä blogimme kirjoituksessa, elämme aikaa, jolloin ihmisten ajatuksiin yritetään vaikuttaa mitä moninaisimmin keinoin: keksityillä uutisilla, väärillä tai harhaanjohtavilla tiedoilla ja mielikuvilla. Meiltä vaaditaankin jatkuvasti yhä enemmän tarkkuutta erottaa fakta fiktiosta.

Tämä todettiin myös palkintojenjakotilaisuudessa Avoimen tieteen ja tutkimuksen kesäpäivillä, jossa panelisti, valtiovarainministeriön johtava asiantuntija Olli-Pekka Rissanen mainitsi leikkimielisesti avoimen tieteen tärkeimmäksi tavoitteeksi voittaa valeuutiset vuoden loppuun mennessä 4-3.

Haluamme ennen kaikkea kiittää niitä yli tuhatta eri tieteenalojen tutkijaa ja opettajaa, jotka ovat mukana Tieteen termipankin asiantuntijaverkostossa kartuttamassa ja hyödyntämässä termipankin sisältöjä. Samalla toivotamme uudet aktiivit lämpimästi tervetulleiksi mukaan! Termipankin monitieteiseen termityöhön voi tutustua myös  avoimen verkkokurssimateriaalin avulla (sisään voi kirjautua ilman tunnusta vierailijana).

Kirjoittaneet Harri Kettunen ja Tiina Onikki-Rantajääskö

tieteentermipankki.fi

Tieteen termipankin uusi projektisuunnittelija esittäytyy

Mikä on tieteen ja tutkitun tiedon merkitys tänä päivänä? Mistä saa luotettavaa tietoa?

Aloitin työni Tieteen termipankissa viisi päivää sen jälkeen, kun Venäjä oli hyökännyt Ukrainaan helmikuussa 2022. Sodan ja kriisien ympärillä käydään myös informaatiosotaa, ja ihmisiin yritetään vaikuttaa mielikuvilla, keksityillä uutisilla ja väärillä tai harhaanjohtavilla tiedoilla.

Kriisien aikana luotettavan tiedon, lähdekritiikin ja medialukutaidon merkitys korostuvat. Kun valeuutiset, dis- ja misinformaatio ja propaganda sekoittuvat uutisvirtaan ja näennäistiede ihmisten ajatusmaailmoihin, vaaditaan yksilöiltä ja yhteiskunnalta yhä enemmän työtä ja tarkkuutta erottaa fakta fiktiosta.

Tiede on luonteeltaan hidastempoisempaa kuin viestinnän kenttä. Se tuottaa tuloksia pitkällä aikajänteellä varmistaen tutkitun tiedon laadun, luotettavuuden ja objektiivisuuden. Tutkittua tietoa saa kuitenkin arvioida kriittisesti, sillä sen luonteeseen kuuluu avoimuus ja julkinen keskustelu.

Asiantuntijaverkostoon pohjautuva, koko ajan laajentuva ja avoin Tieteen termipankki on maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen tietokanta ja tutkimusinfrastruktuuri, jonka käyttöä ei ole rajoitettu jollekin tietylle kohderyhmälle. Tieteen termipankki on osa yliopistollista tutkimusta ja opetusta, mutta se on samalla tarkoitettu laajemman yleisön käyttöön. Tavoitteena onkin toimia kaikkien Suomessa harjoitettavien tieteenalojen yhteisenä tietokantaverkostona koko yhteiskunnan käyttöön.

Tieteen palveluksessa

Tehtäviini Tieteen termipankin projektisuunnittelijana kuuluu edistää termipankin sisällöllistä laajentumista, aktivoida uusia asiantuntijoita ja tieteenaloja ja tehdä omiin tutkimusaloihini liittyvää termityötä.

Tutkimustyötä olen tehnyt etenkin Mesoamerikan alueella, yhdistäen kielitieteitä, kirjoitusjärjestelmien tutkimusta, historiaa, arkeologiaa, antropologiaa, taidehistoriaa, kodikologiaa ja etnobiologiaa. Kenttätyötä olen tehnyt erityisesti alkuperäiskielten, kirjoitusjärjestelmien, taidehistorian, arkeologian ja luolatutkimuksen parissa Belizessä, Guatemalassa, Hondurasissa ja Meksikossa.

Sanastotutkimukseen liittyvää työtä olen tehnyt etenkin Amerikan alkuperäiskielistä tulevista lainasanoista maailman eri kielissä. Tieteen terminologian suhteen minua kiinnostavat erityisesti termien semanttiset ulottuvuudet ja ajalliset muutokset, etymologinen tutkimus ja siltojen rakentaminen eri tieteenalojen välille.

Pyrin omalla panoksellani myötävaikuttamaan tieteen näkyvyyteen. Tieteen edistämisen ja julkaisutoiminnan lisäksi pidän tieteen tärkeänä tehtävänä yhteiskunnallista vaikuttamista ja luotettavan tiedon merkityksen korostamista. Näiden ohella painotan opettamisen merkitystä ja tieteen tulosten tuomista eri viestimiin. Olen opettanut alakouluista kansalaisopistojen kautta yliopistoihin – ja esiintynyt aktiivisesti eri medioissa. Viimeisimpiin radioesiintymisiin kuuluvat mm. ohjelma lainasanoista, ohjelmat mayahieroglyfikirjoituksesta ja mayakalenterista sekä ohjelmat globaalin maailman synnystä, kuoleman symboliikasta Latinalaisessa Amerikassa ja suklaan historiasta.

Tiede ja terminologia ajassa ja tilassa

Tieteen terminologia – kuten inhimillisen kielen muutkin osa-alueet – elää ajassa ja tilassa. Tieteen termipankin tuleekin olla järjestelmä, joka muovautuu ympärillä olevan maailmamme mukaan, ja meidän tulisikin olla tietoisia niin termistön historiasta, nykyisyydestä kuin tulevaisuuden näkymistäkin. Lisähaasteen tuo englannin ylivalta tieteen kielenä. Siksi suomen kielellä ja suomenkielisillä termeillä on kielen tulevaisuuden ja monipuolisen käytön ja kannalta erittäin tärkeä merkitys.

Tieteiden välillä seikkaillessani olen törmännyt monitieteisten tutkimusprojektien terminologisiin ongelmiin, joissa samaa käsitettä ei välttämättä vastaa sama termi (tai samaa termiä sama käsite) sekä siihen, että monien alojen ammattitermistöä ei aina avata riittävän hyvin tieteenalan ulkopuolelle.

Olen opiskellut pääaineenani vertailevaa indoeurooppalaista kielitiedettä, teoreettista filosofiaa, yleistä historiaa ja Latinalaisen Amerikan tutkimusta Helsingin yliopistossa. Olen urallani toiminut tiedekirjailijana, yliopistotutkijana, akatemiatutkijana, yliopistonlehtorina ja professorina. Veri vetää kuitenkin aina takaisin koulun penkille.

Koulun penkillä olenkin istunut aina tähän päivään asti – suorittaen kursseja opiskelijana samalla kun olen toiminut tutkijana, opettajana ja ohjaajana. Näkökulman vaihtaminen on tärkeä asia, ja koska emme koskaan ole valmiita, olisi meidän hyvä palata aina aika ajoin opiskelijaksi oppimaan jotain uutta, avartamaan maailmankuvaamme ja muokkaamaan jo oppimaamme.

Viimeisin kurssi, jonka suoritin, oli viestinnän alan opintojakso Kriisiviestintä ja johtaminen Avoimessa yliopistossa kesällä 2021. Kurssi auttoi ymmärtämään tiedottamista useasta eri näkökulmasta mm. pandemian aikana. Nyt (kevättalvella 2022) se auttaa ymmärtämään, miten ja millä termeillä Ukrainan sodasta viestitään eri toimijoiden lähtökohdista.

Terminologiatyön ymmärtämisen kannalta sukkulointi eri tieteenalojen välillä auttaa ymmärtämään, miten monesta eri näkökulmasta asioita voidaan tarkastella ja miten termit elävät ajassa ja tilassa. Opiskeluaikojen kurssit eivät ole menneet hukkaan. Vaikka nykyinen yliopistomalli ei suosikaan laajaa akateemista samoilua, katson lavean koulutuksen olevan avain muiden ihmisten ja kulttuurien ymmärtämiseen.

Omalla kohdallani tämä on tarkoittanut kursseja sellaisista oppiaineista, kuten teoreettinen ja käytännöllinen filosofia, semiotiikka, estetiikka, folkloristiikka, yleinen kielitiede, indoeuropeistiikka, klassinen, germaaninen ja englantilainen filologia, egyptologia, yleinen historia, vertaileva kirjallisuustiede, sosiologia, sosiaali- ja kulttuuriantropologia, vertaileva uskontotiede ja Etelä-Aasian, Latinalaisen Amerikan ja Pohjois-Amerikan tutkimus. Kielikursseihin on mahtunut opintoja mm. burušaskista, englannista, espanjasta, hollannista, italiasta, japanista, kreikasta, latinasta, muinaisiiristä, ranskasta, ruotsista, saksasta, sanskritista, virosta ja erinäisistä Amerikan alkuperäiskielistä.

Pedagoginen ja yhteiskunnallinen vaikutus

Tieteentekemisen ja tieteen terminologian kompleksisuuden kanssa olen päässyt tutuksi viime aikoina myös Helsingin yliopiston Opettajien akatemiassa. Toimin parhaillaan Opettajien akatemian tieteidenvälisyystyöryhmässä, jonka tehtävänä on tutkia tieteidenvälisyyttä Helsingin yliopiston kaikissa tiedekunnissa ja tuottaa tutkimusten pohjalta julkaisuja. Olemme tehneet työryhmässä tutkimusta neljä vuotta, jonka aikana olemme päässeet tutustumaan eri tieteenalojen käytänteisiin, tieteellisiin menetelmiin ja terminologioihin. Näissä kaikissa on suuria eroja, ja ainoastaan tietoisuus eroista auttaa ymmärtämään eri tieteenalojen lähtökohtia.

Työryhmämme suurinta antia on ollut ymmärtää laajalti etenkin suomalaista tiedekenttää. Samalla se on luonut kattavan verkoston Helsingin yliopistossa edustettuihin eri tieteenaloihin – ja niiden opettajiin, tutkijoihin ja opiskelijoihin. Tämä monitieteinen verkosto on myös hyvä ponnahduslauta Tieteen termipankin laajentumisen näkökulmasta.

Muovautuva Tieteen termipankki

Tieteen termipankissa kaikki tieteenalat voivat perustaa omia aihealueitaan asiantuntijaryhmineen. Eri tieteenalojen olisikin hyvä ajatella Tieteen termipankkia myös oman alan näyteikkunana maailmalle: mm. ylioppilaskirjoituksiin valmistautuvat lukio-opiskelijat käyttävät Tieteen termipankkia ahkeraan, ja termipankissa esillä olevat tieteenalat (tai niiden puuttuminen) voivat hyvin myös vaikuttaa nuorten uravalintoihin.

Tieteen termipankilla on myös pedagoginen ja yhteiskunnallinen vaikutus. Kuten termipankin johtaja, professori Tiina Onikki-Rantajääskö kirjoittaa blogissaan, ”voisi arvella, että etsityimpien käsitteiden listassa heijastuvat lukio-opetuksen ja ylioppilaskokeisiin valmentautuvien tarpeet sekä sellaiset termit, joiden käyttö ei keskity yhden alan tietyille yliopiston opintojaksoille vaan joilla on käyttöä useammalla alalla ja/tai laajemmin yhteiskunnassa”.

Tieteen termipankin kehittämisen suhteen onkin hyvä ottaa huomioon, että uusia tieteenaloja syntyy koko ajan – ja olemassa olevien alojen rajat hämärtyvät. Tätä heijastaa myös yliopiston koulutusohjelma- ja rakennemuutos ja mm. kouluissa käyttöön otettu ilmiölähtöinen oppiminen. Voidaankin oikeutetusti kysyä, mitä tieteenalalla tarkoitetaan. Perinteisesti ajateltuna pitkän historian omaavia tutkimusaloja, kuten filosofia, oikeustiede, fysiikka, kemia ja psykologia voidaan nimittää tieteenaloiksi. Tieteiden väliin on samalla syntynyt tutkimusaloja, jotka leikkaavat useaa eri tieteenalaa, kuten sukupuolentutkimus, ravitsemustiede ja ympäristö- ja kestävyystieteet.

Tieteen termipankissa aihealueiden välillä olevia yhteyksiä voidaan osoittaa monin eri tavoin: (1) nimityssivut osoittavat, millä kaikilla aihealueilla käytetään samaa sanaa; (2) aihealueiden sisältöjä voidaan linkittää toisiinsa; (3) luokituksia voidaan jakaa aihealueiden kesken ja (4) uudet aihealueet tai sivustot voivat koota useampaa alaa koskevaa yhteistä tietoa (esim. ihmistieteet ja monitieteinen humanistinen termityö).

Tieteen termipankki onkin tässä mielessä joustava järjestelmä, koska se ei ole sidottu olemassa oleviin tieteenaloihin. Vaikka vakiintunut tieteenala on usein omana aihealueenaan, voidaan Tieteen termipankissa luoda aihealueita myös erikoisalojen ja tieteidenvälisten lähestymistapojen pohjalta. Olemassa oleva aihealuejako ei siis sido ajattelua.

Haluan jatkaa Tieteen termipankissa sen perustamisesta lähtien tehtyä erinomaista työtä ja kehittää yhteistyössä termityöhön osallistuvien asiantuntijoiden kanssa termipankkia yhä muovautuvammaksi tieteen, koulutuksen ja koko yhteiskunnan tarpeisiin.

Hedelmällistä tieteidenvälistä yhteistyötä odottaen!

Harri Kettunen
****************
Projektisuunnittelija, Tieteen termipankki
Latinalaisen Amerikan tutkimuksen dosentti, Helsingin yliopisto
Euroopan mayatutkimusjärjestö Wayebin puheenjohtaja
Iberialais-amerikkalaisen säätiön valtuuskunnan jäsen
Suomen tieteidenvälisen seuran FINTERDISin perustajajäsen
Helsingin yliopiston Opettajien akatemian jäsen
harri.kettunen(ät)helsinki.fi

Tieteen termipankin suosio vakiintui vuonna 2021

Tieteen termipankin katsotuimmat termit vuonna 2021 ovat suosituimmasta lähtien: modernismi, fokalisointi, metafora, paradigma, etiikka, nihilismi, affekti, diskurssi, intersubjektiivisuus, hermeneuttinen kehä, kertoja, konstruktio, bioindikaattori ja prekluusio.

TIeteen termipankin sivuja katseltiin vuonna 2021 yli 2 miljoonaa kertaa. Tämä tarkoittaa käyttäjämäärien vakiintumista noin 5 000 käyttäjään päivässä lukukausien aikana. Käyntejä oli noin 1,3 miljoonaa.

Tieteen termipankin käyttö vuonna 2021 sivukatseluiden määrinä (Google Analytics):

Termipankin käyttö sivukatseluina 2021

Verrattuna edellisvuoteen käyttömäärien voi katsoa vakiintuneen, määrällisesti ne ovat hiukan laskeneet. Laskussa näkyy se, että rahoitus ja sen mahdollistama aktiivinen tiedottaminen ja kartuttaminen nostavat välittömästi termipankin käyttöä ja rahoituksen väheneminen näkyy vastaavasti käytön lievänä laskuna. Viime vuoden ero edelliseen vuoteen verrattuna heijastaa ennen kaikkea Kordelinin säätiön suuren kulttuurihankkeen rahoituksen päättymistä. Käyttäjämäärissä lasku on ollut 14 %. Google Analyticsin mukaan. Täytyy kuitenkin huomata, että termipankki näkyy myös Sanastokeskus TSK:n termipankissa TEPA, jonka käyttäjät eivät näy Tieteen termipankin verkkopalvelua koskevassa tilastossa.

Termipankin käytetyimmät aihealueet olivat vuonna 2021 samat kuin aiempina vuosina:

Aihealue  Sivukatseluita

Oikeustiede   363 639
Filosofia         267 372
Kielitiede        227 809
Kirjallisuudentukimus 173 911

Käyntien määrä heijastaa käsitesivujen määrää ja sisällökkyyttä.

Koko termipankin suosituimmat sivut ovat niin ikään tuttuja aikaisemmilta vuosilta:

Termipankin suosituimmat sivut 2021

Kordelinin säätiön suuren kulttuurihankkeen rahoittamien aihealueiden geologian, historian, taidehistorian ja uskontotieteen vuodesta 2018 lähtien tuottamista uusista käsitesivuista katsotuimpia olivat viime vuonna:

Aihealue  Sivu            Katseluita

Historia    kolonialism i   2 497
Historia    isoviha           2 118
Historia    merkantilismi 1 594
Historia    holokausti      1 258
Historia    uusi aika        1 237
Taidehistoria vanitas      1 127

Voisi arvella, että etsityimpien käsitteiden listassa heijastuvat lukio-opetuksen ja ylioppilaskokeisiin valmentautuvien tarpeet sekä sellaiset termit, joiden käyttö ei keskity yhden alan tietyille yliopiston opintojaksoille vaan joilla on käyttöä useammalla alalla ja/tai laajemmin yhteiskunnassa. Tällaisesta käynee esimerkiksi oikeustieteen toiseksi suosituin termi prekluusion jälkeen, väittämistaakka. Tieteen termipankissa näkyy siis tieteen yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen merkitys.





#TermiTammikuu – geologian termit termipankista Twitteriin

Kirjoittanut Elina Lehtonen

Moni tiedeviestintään liittyvä ohjeistus kehottaa välttämään tieteellisiä termejä ja yleistajuistamaan ne siellä missä mahdollista. Aina tieteellisten termien yleistajuistaminen ei ole mahdollista eikä toivottavaa, sillä tieteelliset näkökulmat ja tavat ajatella tiivistyvät termeihin. Miten tieteellisistä termeistä tai termityöstä voisi viestiä?

Tammikuussa 2021 ylläpidin omalla Twitter-tililläni #TermiTammikuu-kampanjaa. Kampanja oli osa taloudellisen geologian ja ympäristögeologian projektia, jonka aloitin Tieteen termipankin geologian aihealueella syyskuussa 2020 K. H. Renlundin säätiön tuella.

Termeistä viestimisen ja geologian aihealueen näkyväksi tekemisen Twitterissä olin aloittanut jo aikaisemmin työskennellessäni geologian aihealueen parissa Alfred Kordelinin säätiön tuella. Esimerkiksi syksyllä 2019 tviittasin viikoittain termeistä eri viikonpäiviin liittyvien aihetunnisteiden kautta: #MineraaliMaanantai, #KiviKeskiviikko ja #TermiTorstai. Näistä etenkin #TermiTorstai on jäänyt elämään – myös muiden tviittaavien asiantuntijoiden parissa. Twitterin valinta Termitammikuun alustaksi oli tämän taustan valossa siis luontevaa!

 

Termitammikuu tilastoina

Termitammikuun aikana tviittasin joka päivä johonkin taloudellisen geologian tai ympäristögeologian aihepiiriin liittyvään tieteelliseen termiin/termeihin liittyen. Yhteensä kuukauden aikana ”virallisia” #TermiTammikuu-tviittejä kertyi 60 kappaletta. Tästä lukemasta on jätetty pois termeistä käytyyn keskusteluun liittyvät tviitit.

Twitterin tilastojen perusteella ”virallisille” tviiteille, ja siten geologisille termeille ja myös geologian aihealueelle, oli 11.2.2021 mennessä kertynyt yli 27 400 näyttökertaa. Tämä on kohtalaisen hyvä tulos, kun huomioidaan esimerkiksi seuraajieni määrän (tammikuun alussa n. 550).

Kertyneiden näyttökertojen perusteella kuukauden parhaat tviittailupäivät olivat tiistai ja torstai (kuva 1). Vähiten näyttökertoja kertyi lauantaina, vaikkei tviittien määrä lauantaisin eronnut merkittävästi muista viikonpäivistä torstaita lukuun ottamatta.

Kuva 1. #TermiTammikuu-tviittien näyttökertojen lukumäärä (11.2.2021 mennessä) eri viikonpäiville laskettuna, sekä vuorovaikutusprosentin (engl. engament rate) mediaani ja keskiarvo.

 

Faktaketjuista runoihin

Termitammikuuhun valitsin termejä usealla eri tavalla tavalla: halusin nostaa esiin jollakin tavalla haastavia termejä, tuntemattomampia termejä sekä termejä, joista ajattelin voivani luoda mielenkiintoista sisältöä.

Suurin osa tviiteistä keskittyi avaamaan sitä, mitä termi geologiassa tarkoittaa ja voiko se esimerkiksi sekoittua johonkin toiseen termiin (kuva 2). Näyttökertojen perusteella tällaiset tviitit levisivät laajimmalle. Eniten näyttökertoja saaneisiin kuuluvat ketjut maaperään, mineraalivaraan ja marmoriin liittyen.

Tavoitteenani oli tviitata termeistä mahdollisimman yleistajuisesti, joskin yksittäisen tviitin merkkirajoitus välillä rajoittikin termin laajaa taustoittamista. Kaikkea ei kuitenkaan tarvitse kertoa kerralla: tiettyyn aiheeseen liittyviä termejä voi nostaa yksi kerrallaan esiin esimerkiksi perättäisinä päivinä (kuva 2).

Kuva 2. Esimerkki #TermiTammikuu-tviittiketjusta. Alkuperäiseen Twitter-ketjuun pääset tästä.

Termitammikuun aikana jatkoin myös kokeiluja termien ja runojen vuoropuhelusta kirjoittaen termeistä lyhyitä runoja senryuu-mitassa (kuva 3). Olen viitannut tällaisiin runoihin tiedehaikuina (tai termihaikuina), vaikka nämä termien runotiivistykset eivät usein täytäkään kaikkia haikun tunnusmerkkejä. Lisäksi Termitammikuun aikana julkaistiin myös yksi limerikki rautamuodostumiin liittyen.

Sekä runous että tieteen termit voivat olla monimuotoisia ja -tulkintaisia, joista saa enemmän irti kun niiden äärelle malttaa vastaanottajana pysähtyä. Käsitteiden merkityssisällön ilmaisu runon kautta on mielestäni yksi hyvä keino paitsi pohtia termin keskeisintä sisältöä kirjoittajana, mutta myös tuoda tieteen termejä esiin uudella tavalla. Lyhyet haikumaiset runot ovat toimivia myös Twitterin merkkirajoitusten näkökulmasta.

Näyttökertojen perusteella tiedehaikut eivät kalpene muille tviiteille. Esimerkiksi runon sisältävä fluidisulkeuma-tviitti oli 11.2. mennessä Termitammikuun tviiteistä neljänneksi laajimmalle levinnyt.

Kuva 3. Termiruno termistä upamalmi. Alkuperäiseen tviittiin pääset tästä.

 

Keskusteluista korjauksiin

Iloinen huomio oli se, ettei Termitammikuu jäänyt vain yksisuuntaiseksi tviittailuksi. Tviiteistä syntyvä keskustelu johti monessa tapauksessa siihen, että myös geologian aihealueen termisivujen sisältö muuttui paremmaksi. Termitammikuun tviitit saivat ilahduttavasti aikaan reagointia myös geologian alaa laajemmassa Twitter-yleisössä.

Termitammikuu oli ylläpitäjän näkökulmasta erittäin positiivinen kokemus. Jos toteuttaisin somekampanjan uudestaan, käyttäisin vielä enemmän aikaa sisällön suunnitteluun esimerkiksi etsimällä tviitteihin liittyviä havainnollistavia kuvia tai videoita. Näen termeistä viestimisen mahdollisuuksina myös erilaiset meemit.

Termitammikuun kaltainen somekampanja voisi toimia hyvin myös koko termipankin laajuisena, useamman tieteenalan yhteisenä ponnistuksena.

 

Elina Lehtonen
Twitter: @eslehton

Kirjoittaja on filosofian tohtori Helsingin yliopistosta ja Tieteen termipankin geologian aihealueen koordinaattori. Lehtonen on aikaisemmin julkaissut Tieteen termipankin blogissa tekstit Geologian aihealue kerrostuu käsite kerrallaan ja Mineraalinimien monet alkuperät.

Geologian aihealue Tieteen termipankissa käynnistyi syksyllä 2018 Kordelinin säätiön tuella. Termistön kokoaminen jatkuu edelleen K. H. Renlundin säätiön tuella maaliskuuhun 2021. Geologian aihealueen päivitystä tehdään yhteistyössä usean eri tahon kanssa, lisätietoa geologian aihealueen etusivulta.

Termipankki kielitieteen moniäänisyyden selventäjänä: sukellus termeihin ja käsitteistöön kielitieteen johdatuskurssilla

Kirjoittanut Yrjö Lauranto

Kielen kuvaus riippuu siitä, miten kuvaaja tulkitsee systeemisten säännön- mukaisuuksien ja kielenkäytön todellisuuden suhteen. Kielitieteessä onkin paljon teoriasidonnaista moniäänisyyttä, ja tässä suhteessa se eroaa merkittävällä tavalla luonnontieteistä. Moniäänisyyden hyväksyminen on erityisen vaikeaa niille, jotka vasta aloittelevat kielitieteeseen tutustumista, esimerkiksi niille, jotka ovat aloittamassa opintojaan Helsingin yliopiston Kotimaisten kielten ja kirjallisuuksien kandiohjelmassa Johdatusta kielentutkimukseen kurssilla. Kurssin tavoitteena on tarjota opiskelijoille välineitä myös kielitieteen moniäänisyyden tiedostamiseen ja hyväksymiseen. Apua tähän tarjoaa Tieteen termipankki.

Esimerkki kielitieteen käsitteellis-terminologisesta moniäänisyydestä: referointi ja projektio

Mitä ilmiötä edustaa sellainen rakenne kuin Heikin tulevan aina sisään takaovesta? Se liittyy tyypillisesti kommunikaatiota ilmaiseviin lauseisiin: Lissu kertoi/sanoi/kirjoitti Heikin tulevan sisään takaovesta. Rakennetta käytetään toisin sanoen referointiin, jo sanotun toistamiseen ja sen merkitsemiseen jonkun toisen (tai puhujan omiksi) sanoiksi. Referoinniksi kutsutaan usein myös ajattelun eksplisiittistä merkitsemistä toisen vastuulle (tai omalle kontolle): Lissu ajatteli/luuli/otaksui Heikin tulevan sisään takaovesta. Kyseistä rakennetta käytetään kuitenkin myös seuraavanlaisissa yhteyksissä, jotka eivät ihan ongelmitta yhdisty referointiin: Lissu näki/kuuli/vaistosi Heikin tulevan sisään takaovesta. Asiaa voidaan lähestyä toisestakin näkökulmasta. Heikin tulevan sisään takaovesta -rakenne voidaan nähdä eräänlaisena heijasteena siitä, mitä Lissun tietoisuus pitää sisällään. Kun sanotaan, että Lissu kertoi, ajatteli tai näki Heikin tulevan sisään takaovesta, projisoidaan eli heijastetaan todellisuuden tapahtuma, Heikin sisääntulo, eksplisiittisesti Lissun tietoisuuden kautta: hänen sanomakseen, ajattelemakseen tai aistein havainnoimakseen. Ilmiö on laajempi kuin referointi, ja sitä kutsutaan projektioksi. Teoreettisina käsitteinä referointi ja projektio limittyvät keskenään mutta eivät ole synonyymeja. Ne eivät ole myöskään lähtöisin samasta teoriakehyksestä. Toisaalta kummassakin kuvauksessa on hyvät puolensa. Rakenteena Heikin tulevan sisään takaovesta on joka tapauksessa niin yleinen, että sen kuvaamiseen ja siten myös nimeämiseen pitää ottaa kantaa jo opintojen alkuvaiheessa.

Sukellus mihin tahansa tieteeseen saattaa aloittelijan näkökulmasta olla haastava jo siksi, että kuvaukselle välttämättömiä termejä sataa ropisee alusta saakka. Kielitieteeseen ei tukea juuri saa lukio-opinnoista, sillä lukion opetussuunnitelmassa kieliopin analyysin rooli ei ole tätä nykyä kovin suuri. Termien määrää ja sitä kautta asian haastavuutta lisää sitten se, että kielitieteen eri suuntauksissa ei kuvata ihan tarkkaan ottaen samoja ilmiöitä, niin kuin edellä kävi ilmi. Asiaa monimutkaistaa sekin, että eri teorioissa samalla nimityksellä saatetaan viitata hieman eri sisältöisiin asioihin: eivät esimerkiksi referointiinkaan kaikki tutkijat sisällytä täysin samoja asioita. Kaiken kukkuraksi eri teorioissa saattaa olla käytössä sama termi mutta täysin eri merkityksissä. Sellainen on juuri vaikkapa edellä yhdessä merkityksessä esittelemäni projektio.

Koska kieli ja kielenkäyttö ovat tavallisia puheenaiheita myös arkielämässä, arkipuheessa ja tieteellisissä yhteyksissä käytetään myös samoja termejä. Kielitieteellisen ajattelun oppimisen näkökulmasta se on samaan aikaan sekä hyöty että haitta. Arkipuheessa referoinnilla voidaan viitata mihin hyvänsä toisilta kuultuun. Tässä mielessä referointiin perustuvat esimerkiksi useimmat uutistekstit, sillä toimittaja on harvoin itse todistamassa niitä tapahtumia, joista hän kirjoittaa. Kielitieteellisessä mielessä referoinnista on kyse kuitenkin vain silloin, kun toisilta kuultu on eksplisiittisesti merkitty toisilta kuulluksi. Jos näin ei tehtäisi, miltei kaikki puhe ja kirjoitus voitaisiin tulkita referoinniksi ja käsite menettäisi kuvausvoimansa.


Termipankin käyttö Johdatusta kielentutkimukseen -kurssilla

Olen pitänyt paljon niitä kursseja, jotka on suunnattu ensimmäisen vuoden opiskelijoille. Ne sisältävät luonnollisesti keskeistä perusanalyysia ja muodostavat pohjan muille, myöhemmille opinnoille. Johdatusta kielentutkimukseen -kurssiin osallistuu satakunta opiskelijaa, koko se ikäluokka, joka on päässyt Kotimaisten kielten ja kirjallisuuksien tutkinto-ohjelmaan suomenkielisen valintakokeen kautta. Siitä syystä pyrin antamaan kiinnostavan ja tarpeeksi konkreettisen yleiskuvan kielentutkimuksesta ja kielitieteen historiasta myös sellaisille opiskelijoille, jotka eivät kenties koskaan sen jälkeen tule opiskelemaan kielitiedettä. Kurssin eri vaiheissa nostan esiin 1900-luvun alkupuolella eläneen brittiläisen kielentutkijan J. R. Firthin toteamuksen merkityksen tilannesidonnaisuudesta: ”Meaning is function in context.” Sen ympärille on otollista rakentaa, sillä koska se pätee kielen lisäksi myös muuhun ihmisen sosiaaliseen toimintaan, se on helppo ymmärtää ja se synnyttää keskustelua. Tähän yhteyteen on hedelmällistä liittää myös se, että koska termitkin saavat merkityksensä omassa teoriayhteydessään, niitä ei voi käyttää samassa tekstissä mielivaltaisesti eri teoriakehyksiin kuuluvia merkityksiä sekoittaen, sillä niin käsitteet puuroutuvat eikä kokonaisuudesta ota selvää enää kukaan. Ymmärtääkseen termin taustalla olevan käsitteen opiskelijan pitää tietää jonkin verran myös siitä kontekstista ja ajattelusta, josta termi ja käsite ovat peräisin. Tässä tehtävässä minua opettajana auttaa Tieteen termipankki. Kuvaan nyt lyhyesti tehtävän, joka on osa Johdatusta kielentutkimukseen -kurssin suoritusta.

Tehtävä tehdään vähintään 3 hengen pienryhmissä. Termejä on tehtävässä kaikkiaan 27, ja niin kukin ryhmän jäsen saa kontolleen enintään 9 termiä. Tehtävään tutustutaan heti kurssin alettua, vaikka kaikkia termejä ei olekaan vielä siinä vaiheessa käsitelty. Tarkoitus on, että pienryhmät määrittelevät termejä vähitellen ja käyvät niistä keskustelua kurssin kuluessa. Ryhmien avuksi luon ryhmäkohtaiset keskustelu- ja chat-alueet, kannustan opiskelijoita sopimaan omia pienryhmätapaamisia, ja lisäksi heidän on mahdollista nostaa ongelmakohtia esiin kaikille yhteisellä keskustelualueella, jossa minäkin olen läsnä. Tehtävän ohjeet ovat lyhennettyinä seuraavat:

1) Lähtekää liikkeelle siitä, miten termi on määritelty luennolla. Tehkää itsellenne selväksi, mitä termillä tarkoitettiin. Keskustelkaa, jos luennolla annettu selitys ei ole kaikille selvä.
2) Tarkistakaa, löytyykö termi Isosta suomen kieliopista. Eroaako määritelmä luennolla esitetystä? Jos se eroaa, niin miten?
3) Tarkistakaa, onko termi määritelty Tieteen termipankissa. Eroaako TT:n määritelmä edellisistä? Jos se eroaa, miten? Ilmeneekö määritelmästä, että se on käytössä myös jollain muulla tieteenalalla kuin kielitieteessä? Annetaanko TT:ssa termille eri tulkintoja? Miten ne kontekstualisoidaan?
4) Määritelläänkö termi Wikipediassa tai muualla verkossa? Missä? Ovatko määritelmät yhdenmukaisia edellisten kanssa? Miten ne eroavat toisistaan? Ilmeneekö määritelmästä, että se on käytössä myös jollain muulla tieteenalalla kuin kielitieteessä?

Kun kaikkiin termeihin on löydetty määritelmät, ryhmät käyvät ne yhdessä läpi. Termejä on tarkoituksellisesti erilaisia: niitä, joihin löytyy hyvin yhdenmukaisia määritelmiä, ja niitä, joita käytetään eri suuntauksissa hiukan eri tavoin. Ryhmät jättävät yhden vastausdokumentin. Ihmiset orientoituvat tällaiseen tehtävään hiukan eri tavoin, mutta ryhmäpaine tuottaa usein sen, että monet keskittyvät omiin termeihinsä melko huolellisesti ja paneutuen. Parhaat vastaukset osoittavat kiitettävää paneutumista asiaan.

Annan pienryhmille kirjallisen yhteispalautteen, jossa nostan esiin erityyppisiä ratkaisuja ja ryhmien tekemiä huomioita sekä esimerkkejä hyvin muotoilluista määritelmistä. Terminologiaharjoituksen tärkeä tehtävä on osaltaan myös akateemiseen ajatteluun ja kirjoittamiseen harjaannuttaminen: miten muodostaa selkeä määritelmä, joka sisältää olennaisen muttei mitään turhaa. Lisäksi kirjoitan kirjallisen palautteen loppuun yhteenvedon pienryhmien omista yhteenvetoteksteistä. Vuoden 2019 kurssille tekemäni loppuyhteenveto kuului seuraavasti:

Tämän tehtävän päämääriksi nimesitte yhteenvedoissanne mm. seuraavat asiat: oppia käyttämään eri lähteitä ja tutustua eritoten Tieteen termipankkiin, kerrata asioita ja liittää hämärästi mieleen muistuvat termit johonkin kontekstiin, vertailla lähteitä ja huomata määritelmien erilaisuus (ja toisaalta myös samanlaisuus), huomata, että monet termit ovat käytössä eri tieteenaloilla (joskus samantyyppisessä, joskus erityyppisessä merkityksessä), tiedostaa, että eri lähteitä käytetään eri tarkoituksiin (esim. Iso suomen kielioppi on erittäin hyvä lähde, mutta ei kaikkiin tarkoituksiin) ja tajuta, että kaikkia termejä ei ole määritelty missään muualla kuin luennoilla – –. Hyvä kommentti oli myös se, että tämä tehtävä oli paikka paikoin aika puuduttava! 😊 Ymmärrän hyvin. Joskus on kuitenkin hyvä istua alas ja puuduttaa myös takapuoltaan. Termit ja käsitteet eivät jää mieleen, jos niitä ei mieti tai käytä. Tämän tehtävän yksi päämäärä oli myös se, että otatte ainakin osan termeistä käyttöönne. Ja se taas edellyttää ymmärrystä myös siitä kontekstista, jossa termi on käytössä.

FT Yrjö Lauranto toimii suomen kielen yliopistonlehtorina Helsingin yliopistossa