Raamatun käyttö on vallankäyttöä

Hanne von Weissenberg, TT

Artikkeli on julkaistu alunperin julkaisussa Diakonia, 2013(4), 8-9.

Raamatun käyttö on vallankäyttöä. Mitä Raamatusta korostetaan ja mitä jätetään huomiotta? Jo tässä valinnassa on kyse vallasta.

Nykyisin Raamattuna tuntemamme kirja on kokoelma eri-ikäisiä ja eri vaiheissa syntyneitä tekstejä. Pitkän syntyhistoriansa aikana tekstit on yhä uudestaan sovitettu kulloiseenkin tilanteeseen. Tämä tarkoittaa sitä, että jo Raamatun sisällä on sen itsensätulkintaa. Tänä päivänä Raamattua lukiessa sen tulkitsija joutuu vastaamaan ainakin kahteen kysymykseen: ”Mitä lukemani teksti oikeastaan tarkoittaa?” ja ”Mitä painoarvoa Raamatulla on tänään ja millä perusteella?”

Raamattu ei sisällä mitään yhtenäistä selontekoa vallan teologiasta tai vallankäytön periaatteista. Yhteistä Raamatun teksteille on se, että ne ovat syntyneet yhteisöissä, joissa ei tunnettu modernia demokratiaa tai sukupuolten välistä tasa-arvoa. Perhekuntien päät ja itsevaltaiset hallitsijat olivat miehiä. Yhteiskunta oli patriarkaalinen, myös Raamatun kirjoittajat ovat olleet miehiä. Lisäksi luku- ja kirjoitustaito on ollut harvojen omaisuutta. Ne ihmiset ja ihmisryhmät, joille on ollut mahdollista Raamatun kertomusten kokoaminen kirjalliseen muotoon, ovat kuuluneet parempiosaiseen yläluokkaan.

Väistämättä jotain tästä taustasta näkyy myös Raamatun teksteissä. Vallankäyttö näkyy Raamatussakin siten, että Raamatun marginaaleihin ovat jääneet ne ilmiöt ja ihmiset, joilla on ollut vähemmän vaikutusvaltaa: arkielämä ja arjen uskonnollisuus, naiset ja lapset sekä köyhät. Vierasta ja epäilyttävää ovat Raamatussa myös oman ryhmän ulkopuoliset, muut uskonnot ja etniset ryhmät, kilpailevat tulkinnat ja ryhmittymät. Kaikki tämä edustaa Raamatun maailmassa toiseutta, joskus jopa unohdettua. Raamattua nykyaikaan sovellettaessa on sen vuoksi tärkeää pyrkiä tunnistamaan valta sekä sen vastakohta myös Raamatun teksteissä.

Vallan kritiikki Vanhassa testamentissa

Vanhan testamentin kirjoittajissa oli niitä, joilla oli rohkeutta esittää kritiikkiä oman yhteiskuntansa valtaapitäviä kohtaan ja puolustaa marginaalissa olevia. Saarnaajan kirjan kirjoittaja, joka itse on kuulunut varakkaaseen ja oppineeseen yläluokkaan, näkee kärsivän ja korruptoituneen maailman. Tässä maailmassa oikeudenmukaisuus ei aina toteudu (Saarn.3:16).

Vanhan testamentin tunnetuin vallan kritiikki on luettavissa Aamoksen, Jesajan ja Miikan kirjoissa. Profeettojen vaatimat oikeus ja vanhurskaus tarkoittavat nimenomaan yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta. Yhä uudelleen huomio kiinnitetään yhteiskunnan heikoimmassa asemassa oleviin henkilöihin, maattomiin muukalaisiin sekä suojelijaa vailla oleviin orpoihin ja leskiin. Yhtä tärkeää kuin huolehtia jumalanpalveluselämän oikeaoppisesta noudattamisesta on suojella niitä, jotka ovat vaarassa vajota köyhyyteen ja yhteiskunnan turvaverkkojen ulkopuolelle.

Oikeudenmukaisuuden toteuttaminen ja vastuu heikompien suojelemisesta lepäsivät niiden harteilla, joilla oli eniten valtaa vaikuttaa yhteisössä. Kuitenkin suhtautuminen kuninkuuteen on vain osassa teksteissä myönteistä. Toisissa teksteissä kuningas nähdään Jumalan valitsemana ja voitelemana johtajana ja kuninkaan vallan ajatellaan tulevan ennen kaikkea Jumalalta. Toisaalta kuninkuuteen ja sen kansalle aiheuttamiin kustannuksiin suhtaudutaan usein myös epäilevästi ja varauksella, ehkäpä todellisiin kokemuksiin perustuen (esim. 1 Sam. 8). Hoosean kirjassa ei arvostella vain yksittäisiä, tehtävässään epäonnistuneita kuninkaita, vaan kuninkuus instituutiona tuomitaan ja rinnastetaan epäjumalanpalvelukseen (Hoos. 8:4).

Mitä merkitystä näillä Vanhan testamentin teksteillä on tänään? Ainakin ne osoittavat sen, että kaikkina aikoina on ollut ihmisiä, jotka ovat nähneet sen, että ihmisyhteisöissä voi toisinaan olla korjattavaa ja että valta ei aina tuo mukanaan viisautta ja tasapuolisuutta. Jokainen yhteisö tarvitsee niitä, jotka uskaltavat sanoa tämän ääneen. Valta tarvitsee aina myös vartijansa ja tarkkailijansa.

Raamatun lukeminen ”vastakarvaan”

Viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana syntyneet valta- ja ideologiakriittiset lukutavat korostavat sitä, että Raamattu on voittajien kirja. Erilaiset tavat lukea Raamattua ”vastakarvaan” nostavat Raamatun marginaalista esiin heikosti kuuluvia ääniä, mutta usein niiden kuuleminen edellyttää erityistä valppautta. Raamattu, synty-ajankohdastaan ja sen aikaisesta kulttuurista johtuen, ei ole yksiselitteisesti tasa-arvon äänitorvi. Raamattua on myös eri aikakausina käytetty vallankäytön välineenä, ja myös Raamatun tulkinnan historiaa voidaan tarkastella vallankäytön ja vallan väärinkäytön näkökulmasta.

Esimerkiksi feministinen raamatunluenta on tietoisesti pyrkinyt tekemään naiset näkyviksi Raamatun teksteissä, jotka ovat miesten kirjoittamia ja syntyneet miesten hallitsemassa kulttuurissa. Miesten näkökulma on myös pitkään hallinnut Raamatun tulkintaa. Vuosikausia Raamattua ammatikseen tulkinneet ja opettaneet olivat lähes poikkeuksetta keskiluokkaisia miehiä, jotka tarkastelivat Raamatun tekstejä omasta viitekehyksestään käsin. Joskus feministinen tulkinta tarkoittaa voimakasta raamattukritiikkiä, toiset feministitulkitsijat pyrkivät löytämään teksteistä uudenlaisia sävyjä naisnäkökulmaa vahvistaen.

Hyvän esimerkin erilaisista näkökulmista tarjoavat erilaiset tulkinnat Vanhan testamentin ydinkertomuksiin kuuluvasta eksoduskertomuksesta (2. Mooseksen kirja), joka on tarina Egyptin orjuudesta vapautumisesta. Vapautuksen teologian näkökulmasta se on tulkittu voimaannuttavana tarinana, joka muistuttaa siitä, että Jumala on ennen kaikkea vapautettujen orjien jumala. Jälkikolonialistinen raamatuntulkinta sen sijaan näkee eksoduskertomuksen imperialistisena tarinana, joka kertoo valloituksesta ja etsii sille oikeutusta Jumalan käskystä. Tulkinta riippuu paljon siitä, minkälaisessa maailmassa tulkitsija itse elää ja millaisia kysymyksiä hänen oma tilanteensa nostattaa suhteessa Raamattuun.

Kontekstuaalinen raamatunluenta

Kontekstuaalinen raamatuntulkinta tarkoittaa nimensä mukaisesti ihmisten arjen ja kulloistenkin lukijoiden oman elämänpiirin (kontekstin) tuomista raamatunluennan keskiöön. Kyseessä on lähestymistapa, jonka tavoitteena on tuoda ”tavalliset ihmiset” tasaveroisiksi raamatunlukijoiksi ”ammattilaisten” rinnalle. Perinteisesti oppineet ja arvovaltaiset opettajat ovat tulkinneet Raamattua ja kuulijat ovat olleet oppilaita, jotka asettuvat viisaampien jalkojen juureen kuuntelemaan. Kontekstuaalinen tulkintatapa lähtee siitä käsityksestä, että on mahdollista lähestyä ja lukea Raamattua myös ilman pitkää perehtymistä sen historiaan ja teologiaan. Olennaista on tasapuolisuuden ilmapiiri, jossa ryhmän ohjaaja astuu sivuun opettajan roolista kätilön rooliin.

Kontekstuaalinen raamatunluenta on alun perin syntynyt latinalaisessa Amerikassa ja Etelä-Afrikassa, tilanteissa, joissa Raamattua on luettu kaukana vallan keskuksista, yhteiskunnan marginaalissa elävien ihmisten kanssa. Näissä tilanteissa Raamatun lukeminen on ollut vahvistamassa vailla ääntä ja vailla valtaa olevien ihmisten uskoa ihmisarvoiseen elämään ja toimintaan sen hyväksi. Levitessään Eurooppaan kontekstuaalisesta raamatunluennasta innoittuneet ihmiset ovat saaneet huomata, että juuri kirkot itse ovat jäsenmäärien laskiessa ja varallisuuden vähetessä yhä enenevässä määrin marginaalissa. Yhä useammat ihmiset ovat vieraantuneet Raamatusta ja sen lukemisesta, puhumattakaan siitä maailmasta, jossa tekstit ovat syntyneet. Vain harvat ovat kasvaneet raamatunlukemisen ja -tulkitsemisen kulttuurissa. Raamattua on usein vaikea ymmärtää. Kontekstilähtöinen tapa lukea Raamattua haastaa kirkkoja ja raamatuntulkinnan ”sisäpiiriä”. Samalla se tarjoaa mahdollisuuden luoda tuore näkökulma tutuiksi luultuihin teksteihin.