Helsingin yliopisto
Gnostilaisten kirjoitusten ajatuksellinen tausta on kirjava. Niissä näkyy esimerkiksi juutalaisuudesta, kristinuskosta ja kreikkalaisesta filosofiasta omaksuttuja käsityksiä. Poikkeuksellisen ilmiön gnostilaisuudesta antiikin aikana teki kuitenkin näkemys alemmasta luojajumalasta eli demiurgista (kr. demiurgos, ”käsityöläinen”). Gnostilaisen käsityksen mukaan demiurgi loi maailman tuntematta korkeinta Jumalaa ja kuvitteli olevansa ainoa Jumala. Koska demiurgin ajateltiin toimineen tietämättömyyden vallassa, myös hänen luomaansa maailmaa pidettiin epätäydellisenä. Gnostilaisuudessa todellisen Jumalan maailma ja näkyvä maailma erotetaan siis jyrkästi toisistaan.
Demiurgin ajatellaan olevan epäsuorasti peräisin todellisen Jumalan maailmasta, jota gnostikot usein kutsuivat ”täyteydeksi” (kr. pleroma). Täyteydessä asui todellisen Jumalan, Kaikkeuden Isän, lisäksi joukko ikuisia olentoja, jotka elivät täydellisessä sopusoinnussa keskenään. Sopusoinnun rikkoi kuitenkin yksi ikuisista olennoista, Viisaus (kr. Sofia), joka ei tyytynyt omaan asemaansa, vaan halusi Kaikkeuden Isän tavoin luoda itsenäisesti. Viisauden luomistyö epäonnistui. Viisauden epätäydellinen luomus on demiurgi, joka karkotetaan Jumalan maailman ulkopuolelle, missä hän luo sekä näkyvän maailman että erilaisia henkiolentoja.
Ihmisellä on demiurgin luomassa maailmassa erityisasema. Hänen ruumiinsa on demiurgin luoma, mutta hänen sisällään on jumalallinen henki, joka yhdistää hänet korkeimpaan Jumalaan. Näin ihminen on luojansa, demiurgin, yläpuolella. Demiurgin luoman ihmisruumiin tarkoituksena on saada ihminen unohtamaan sisällään oleva jumalallinen henki. Ihmisessä uinuva jumalallinen kipinä voidaan kuitenkin palauttaa ihmisen mieleen. Ihmisen herättää unohduksen unesta ilmoittajahahmo, joka muistuttaa ihmistä tämän jumalallisesta alkuperästä. Kristillis-gnostilaisissa teksteissä Kristuksen keskeisin tehtävä on toimia tällaisena ilmoittajana.