Valentinolainen kristillisyys

Valentinolainen kristillisyys on selkein esimerkki kristillisiä elementtejä korostavasta gnostilaisesta koulukunnasta. Ryhmä on saanut nimensä Valentinos-nimiseltä kristityltä, joka oli kotoisin Egyptistä ja toimi opettajana Rooman kristillisessä seurakunnassa 100-luvun jälkipuoliskolla. Tosin on epäselvää, missä määrin Valentinos itse edusti valentinolaiselle kristillisyydelle ominaisia näkemyksiä. Ainakin osa niistä kehittyi koulukunnan piirissä vasta Valentinoksen jälkeen.

Valentinolaisen koulukunnan kristillinen korostus näkyy erityisesti siinä, että koulukunnan jäsenet etsivät näkemyksilleen perusteita Uuden testamentin kirjoituksista. Varhaisin tunnettu selitysteos Johanneksen evankeliumiin onkin peräisin yhdeltä tämän koulukunnan edustajalta, Herakleonilta. Ainakin osa valentinolaisista ajatteli edustavansa tavallista syvällisempää, ”hengellistä” kristillisyyttä. Suurin osa kristityistä kuului heidän mukaansa alempaan, ”sielullisten” kristittyjen ryhmään, joiden tarvitsi pelastuakseen sekä uskoa että tehdä hyviä tekoja.

Jako hengellisten ja sielullisten kristittyjen välillä ei merkinnyt sitä, että valentinolaiset olisivat eristäytyneet omaksi kristilliseksi ryhmäkseen. Heidän kerrotaan osallistuneen kristittyjen yhteisiin jumalanpalveluksiin Rooman seurakunnassa, ja ainakin yhden valentinolaisen tiedetään olleen Rooman piispan läheinen avustaja vielä 100-luvun lopulla jKr.

Yksi valentinolaisen koulukunnan erityispiirre on se, etteivät sen edustajat pitäneet demiurgia kokonaan kielteisenä hahmona. He korostivat, että demiurgi toimi maailman luodessaan Viisauden välikappaleena. Lisäksi he ajattelivat, että tultuaan maailmaan Kristus käännytti puolelleen myös demiurgin. Tästä syystä demiurgin uskottiin pitävän erityistä huolta juuri valentinolaisista kristityistä.